Prostituution vastustamisessa on kyse mies vihasta. Naisillahan seksistä kieltäytyminen on tavallisesti miehen alistamisen väline. Jos nainen ei saa esimerkiksi uutta autoa niin hän ilmoittaa miehelle, että mies on paha kun hän antaa naisen kärsiä vanhan auton kanssa, eikä nainen tälläiselle pahalle miehelle seksiä anna.
Naiset tietävät, että seksintarve on heidän heikkokohtansa johon iskemällä miestä voi alistaa ja nöyryyttää mielin määrin. Prostituutio on tälle nöyryytykselle uhka, koska mies ei ole pakotettu alistumaan ihan mihin vain.
Joku viisastelija toteaa, että eihän miehen tarvitsekaan alistua vaan erotkoon jos kerran liitto on niin surkea, ettei seksiä tipu. Tälläiselle viisastelijalle voi todeta, että tätähän prostituution vastustajat haluavat, he nimittäin tietävät, että mies yrittää kynsin ja hampain taistella sen perheensä kasassa pitämisen puolesta. Tänä päivänä perheen kasassa pitäminen on ankaraa ja uuvuttavaa työtä, naiset haluavat kokoajan sitä ja tätä ja kun mies on kulutettu loppuun niin on otettava ero, koska eihän naisen elämä saa mennä loppuun poltetun ihmisraunion kanssa hukkaan.
Siis mies vastustaa eroa ja naiset tietävät tämän ja siksi seksillä kiristäminen on niin tehokasta. Mies ei ole valmis heittämään menemään kaikkea sitä minkä eteen hän vuosikaudet raatanut vaan ostaa naiselle uusia autoa, kosmetiikkaa, jne.
Juuri tälle kiristämiselle prostituutio on uhka! Prostituutio mahdollistaa sen, ettei miehen tarvitse alistua ostamaan mitä tahansa vaimoilleen. Mies voi käyttää järkeään ja mitoittaa hankinnat siihen mihin perheellä on oikeasti varaa.
Prostituution vastustajat pyrkivät poistamaan miehiltä mahdollisuuden toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman, että he ovat vaimojensa täydellisen orjuuden alla kiusattavina.
Naiset tietävät, että seksintarve on heidän heikkokohtansa johon iskemällä miestä voi alistaa ja nöyryyttää mielin määrin. Prostituutio on tälle nöyryytykselle uhka, koska mies ei ole pakotettu alistumaan ihan mihin vain.
Joku viisastelija toteaa, että eihän miehen tarvitsekaan alistua vaan erotkoon jos kerran liitto on niin surkea, ettei seksiä tipu. Tälläiselle viisastelijalle voi todeta, että tätähän prostituution vastustajat haluavat, he nimittäin tietävät, että mies yrittää kynsin ja hampain taistella sen perheensä kasassa pitämisen puolesta. Tänä päivänä perheen kasassa pitäminen on ankaraa ja uuvuttavaa työtä, naiset haluavat kokoajan sitä ja tätä ja kun mies on kulutettu loppuun niin on otettava ero, koska eihän naisen elämä saa mennä loppuun poltetun ihmisraunion kanssa hukkaan.
Siis mies vastustaa eroa ja naiset tietävät tämän ja siksi seksillä kiristäminen on niin tehokasta. Mies ei ole valmis heittämään menemään kaikkea sitä minkä eteen hän vuosikaudet raatanut vaan ostaa naiselle uusia autoa, kosmetiikkaa, jne.
Juuri tälle kiristämiselle prostituutio on uhka! Prostituutio mahdollistaa sen, ettei miehen tarvitse alistua ostamaan mitä tahansa vaimoilleen. Mies voi käyttää järkeään ja mitoittaa hankinnat siihen mihin perheellä on oikeasti varaa.
Prostituution vastustajat pyrkivät poistamaan miehiltä mahdollisuuden toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman, että he ovat vaimojensa täydellisen orjuuden alla kiusattavina.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mä en ymmärrä tätä "kiristystä". Mikä sellainen avioliitto on, jossa kiristetään kumppaniaan. Nainen sanoo "en anna, jos et osta autoa". Mies sanoo, jos et anna niin meen prostulle (ja saan vaikka minkä taudin, kondomitkin voivat pettää). Tämä kuulostaa älyttömän lapselliselta. Emmekö me ihmiset aikuiset ihmiset pysty kommunikoimaan? Ymmärtään paljon esim. talous antaa myötä. Ymmärtämään naisten ja miesten erilaisuutta. Seksikin paranee kun se tapahtuu rakkaudesta, halusta ja kunnioituksesta toiseen, eikä mitään sääliseksiä tai kun sain tän auton niin saata panna mua. Rakkaudessa ei ole ehtoja! Niin harva saa ja osaa antaa oikeaa rakkautta. Rakkaudesta on tehty kauppatavaraa: jos naisella on isot tissit, jos mies on varakas, jos nainen on kaunis, jos mies on komee, jos saan sitä, jos teet tota, jos jaksat viihdyttää minua, niin en lähde tästä ym. Jos oikeasti mietitään mitä rakkaus on, niin se ei ole ainakaan tuota.
Suomessahan naiset kouluttautuu jopa enemmän kuin miehet (lääkäreistäkin alkaa suurin osa olla naisia), miksi naiset eivät itse osta itselleen auto ym, jos sellaista tarvitsevat ja hankkikoon vielä miehellensäkin, jos hän sellaista tarvitsee. Kyllä avioliitto on TIIMI.
Prostituutio ei ole uhka yhteiskunnalle, vaan yhteiskunnan pahoinvoinnin ilmentymä. Maksullista seksiä, maksullista rakkautta.
että voin olla ilman seksiä ja ilman naista pitkiäkin aikoja,mua ei vittu ykskään nainen ala sellasella kiritämään se on kunnia-asia ja jos niin on että sen asian takia en esim.sais koskaan enää naisilta seksiä niin sitten jumalauta asia ois niin!!!periaatteista ei livetä,niiden kanssa mennään hautaan asti!sitäpaitsi,ihminen pärjää vaikka koko elämänsä ilman seksiä,jos et sitä tiedä.periaatteet on tärkeämpi asia ku seksi,mutta seksistä ei tarvi luopua,etsii sellasen naisen joka ei miehiä kiristä.
Ei ne naiset mitään suoraan sanokaan. He vain ilmoittavat, että elämä on nyt todella kurjaa. Sitten he sanovat, että nykyinen autokin on niin kamala. Sitten kun seksittömyyttä ja kiukuttelua on kestänyt tarpeeksi kauan mies kysyy, että ostetaanko sulle uusi auto. Tähän nainen vastaa, että tottakai tuon nykyisen kanssa elämä onkin todella kurjaa.
No eikö tässäkin ole kyse jonkinsorttisesta prostituutiosta kun vaimo pyrkii seksin avulla tavoitteisiinsa?
Hmm... ostaako eukolle uusi aito vai käviskö 200 kertaa maksulisissa??? Näin se tosirakkaus punnitaan....
Lesbot vastustaa ilotalojen tuloa myös Suomeen. Lesbot ei kestä ajatusta heteroseksistä.
Voit olla varma siitä, että niin kauan kun naisille ei ole aivan vastaavia huoraamoita ja thaihieromalaitoksia
joka läänissä kuin äijille tällä hetkellä on, äijien pillutaloja vastustetaan henkeen ja vereen. Se on varma se.
Ei ilotaloja perusteta aatteellisista syistä. Ne ovat bisnestä. Niiden täytyy kannattaa taloudellisesti.
Koska naiset eivät osta seksiä, vaan päinvastoin vaativat itse kompensaatioita seksistä, kukaan ei pysty bisnespohjalta pitämään ilotaloa naisille.
Suomessa naiset hakevat satunnaisseksinsä netti-ilmotuksilla tai ravintoloista, jotka käytännössä ovat ilmaisia ilotaloja naisille.
Vaikea ymmärtää, että kukaan nainen valittaisi asioiden tilaa: Ovathan naisten satunnaisseksiasiat Suomessa paljon paremmalla tolalla kuin miesten...
Kyllä naisistakin löytyy asiakaspotentiaalia. Mutta tosiaan, ennenkuin näihin asioihin tulee näkyviä muutoksia; vastustetaan niin vimmatusti jokaikistä thaihuoraamoa yms. bordellitoimintaa.
Netistä Suomen miehet huoransa etsivät.
Ei Suomessa ole mitään ilotaloja miehille. Thaikkulat eivät sellaisia ole, koska niistä ei koskaan etukäteen tiedä mitä niistä saa ja mihin hintaan.
Koko maailma on naisen bordelli.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8575578
Teille munallisille on kyllä hoitoja siihen itsensä alentavien horovittujen taholta.
Tuotahan sinä et tiedä.
Jospa ihan alkajaisiksi lukaiset läpi ton thaihieronta-ketjun. Ja tottakai kuuluu kuvaan, että väität taas kerran, että Hesarin taannoinen tutkimus asiasta ei perustu faktoihin. Eipä tietenkään.
Tai sitten: vähänkö outoihin naisiin olet törmännyt?
Itselle kaikki kirjoittamasi naisten seksuaalisesta vallankäytöstä on vierasta, eikä tule lähipiiristä mieleen yhtäkään pariskuntaa johon tuollainen sopisi.
Toisaalta, saattaa olla ettei sinulla ole ensimmäistäkään emäntää ikinä ollut, joten..
Itse en paljoakaan fanita prostituutiota, koska päähäni ei mahdu se miksi harrastaa sellaista seksiä joka ei ole vastavuoroista, vaan lähinnä toisen ihmisen sylkykuppina käyttämistä.
Tämä on näköjään jonkun feministin kirjoitus. Seksi ja rakkaus on kaksi eri asiaa. Naiset tietävät, että seksi on miehen heikkokohta jota on helppo käyttää hyväkseen. Jokainen mies tietää tämän. Onhan niitä tapauksia joissa mies kiristää seksillä, mutta aika harvinaista se on.
Naiset sentään ymmärtää, että pelkkää revaa saa rahalla,muttei tunteita, läheisyyttä, rakkautta ja lämpöä.Eikai äijä voi olla niin dorka, että luulee kotona odottavan sen rakkauden, läheisyyden ja lämmön, kun hän käy nussimassa tota huoraa torilla ?
täyttä paskaa.
Lähes kaikki naiset kiristävät ja rahastavat seksillä.
Eräs sotajermu sanoi kuivakkaasti: "Minulle ei tehdä vitusta kaulanauhaa".
Olen samaa mieltä: Jos nainen pihtaa ja kiristää seksillä, vieraisiin vain.
Maksullisiin tai maksuttomiin.
Prostituution paras puoli, kiristämismahdollisuudet pienenevät.
on näköjään monen katkeran suhde puolisoonsa, ei voi kuin ihmetellä.
"rostituution paras puoli, kiristämismahdollisuudet pienenevät."
Niin, ja taudinhankkimisen sekä perheenrikkomisen mahdollisuudet suurenevat.
Jos nainen pihtaa ja mies lähtee vieraisiin, tai peräti kokonaan pois, katsokoon nainen peiliin.
Tuttavani vaimo kiristi seksillä mieheltään perheen ainoan auton itselleen, eikä anna auton maksajan ajaa sillä metriäkään.
Minulle tehtynä muija olisi lähtenyt pelkästä moisen yrityksestä lopullisesti pihalle.
Koti prostituutio on kalleinta prostituutiota.
Onko mokomaa kuultu, että huorissa juoksevat äijän kävyt näin rikkoen kotinsa ja hajottaen perheensä vieläpä pyrkivät saamaan lastensa huoltajuuden ! Älkää muuten unta nähkö. Osituksessa
ja huoltajuuskiistassa maksatte ne huoranne moneen, moneen kertaan.
Sinulla on ongelmia ymmärryksessä: Jos kotona ei jompi kumpi saa on ilman jääneellä oikeus hakea seksiseuransa sieltä mistä sitä saa.
Pihtarilla ei ole tähän asiaan mitään sanomista, sama koskee kyvytöntä miestä.
Monta monituista on miestä, joille ei riitä yksi ja sama reikä vaan jännitystä haetaan aidan toiselta puolen. Tämä oire näkyy kyllä jo kodeissa mm. pornon tirkistelyssä, bb-talon seuraamisenakin,
salaisina tekstiviesteinä...
Eihän kaikki prostituoidulle menevät miehet ole varattuja, eikä kaikki pettävät miehet petä prostituoidun kanssa.
Ei prostituution kieltäminen vaikuta siihen pysyvätkö perheet kasassa vai ei, tai kiristääkö joku seksillä vai ei.
Huorat itse ovat sen paljastaneet, että asiakkaista suurin osa on tavallisia perheenisiä. Kyllä tässä on jo äijällä syy monen perheen rikkoutumiseen.
Siinä loppuu pihtarilta pito miehen ansioon ja omaisuuteen kertalaakista, toivottavasti pysyvän sukupuolitaudin kanssa!
Kuule tossa tapauksessa se (sun näkökulmasta) pihtari luopuu ihan ilomielin äijän vähäisistä peli-
merkeistä ja vanhasta koslasta pihalla. Muu omaisuus taas menee ositukseen, tyhmähän se nainen ei sentään ole. Lapsiakaan ei noin vaan anneta petturi-isälle. Ja mainitsitkos vielä pysyvän sukupuolitaudin ?No, toivotaan että se äijä saa tosiaan sen.