Vertailua

Minusta Ylen nykyinen pääjohtaja Mikael Jungner on selvästi pätevämpi toiminnassaan, mitä esim. Eino S. Repo oli aikoinaan. Revon aikana piti aina silittää Kekkosta myötäkarvaan ja kehua Neuvostoliittoa, sen oloja ja kommunisteja (siis valehdella).

Jungnerin aikana vallanpitäjille ei anneta mitään erityisasemaa, vaan tosiasiat tuodaan selkeästi julki. Siis myös negatiiviset asiat. Jungnerille pitää ehdottomasti suoda toinen viisivuotiskausi. Sitä vaativat Kansa, korkealaatuisen journalismin tason säilyttäminen Ylessä ja yleismoraalinen oikeudenmukaisuus.
1183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sitten kun kuulemme negatiivisia asioita myös demareista ja kokoomuslaisista, voin olla samaa mieltä kanssasi. Sitä en kuitenkaan ole huomannut. Moraalista ei mielestäni Ylen yhteydessä voi puhua, vaan yhden asian ajamisesta kansan rahoilla.

Äänestä
  • Marja Tiuran(kok) saamat sameat vaalirahat kerrottiin näyttävästi Ylen toimesta ja Tiuran mies joutui jopa jättämään paikkansa Ylen Ykkösen poliittisen toimituksen johdossa. Sekö ei ole negatiivisen uutisen kertomista kokoomuslaisesta?

    Eihän sille mitään voi, että kepu järjestää kymmenkertaisesti negatiivisia uutisia itsestään ja toimijoistaan muihin suuriin puolueisiin verrattuna. Ei kait Ylen nyt tarvitse ruveta keksimään olemattomia negatiivisia uutisia kokoomukslaisista ja demareista? Sitä paitsi Ylen Kakkosen (Silminnäkijä) esimies on kepulainen, joten revippä siitä!

    Äänestä

Noilla avuilla varustettu henkilö, joka vielä omaa paljon charmia, saa paljon kadehtijoita.

Keskivertopomot ja -poliitikot, jotka mokailevat, ryyppäävät, juonivat ja ajavat omaa etuaan, eivät
siedä lähellään sivistynyttä, moraaliltaan selkärankaista ja älykästä humanistia.

Äänestä
  • Joka näkee Jungnerissa charmia, on varmasti näkövammainen. Minusta hän on erittäin ruma ihminen. Marja Tiuran mies vaihtoi vain toiseen päällikön virkaan Ylessä, hän ei suinkaan lähtenyt Ylestä ja jäänyt työttömäksi.

    Äänestä

  • Kepulla on säälittävä Ylen pääjohtajan kaatoyritys meneillään, mutta Timo -lainkiertäjä- Kallin ja Antti -tällä kertaa tuen Vanhasta- Rantakankaan pellehyppy ei tule onnistumaan.

    Äänestä

  • urb. fil. kirjoitti:

    Kepulla on säälittävä Ylen pääjohtajan kaatoyritys meneillään, mutta Timo -lainkiertäjä- Kallin ja Antti -tällä kertaa tuen Vanhasta- Rantakankaan pellehyppy ei tule onnistumaan.

    Demarien säälittävä Vanhasen kaatoyritys jäi säälittäväksi yritykseksi. Ylellä ei ollut mitään todistetta väitteensä tueksi.

    Äänestä

  • säälittävää touhua kirjoitti:

    Demarien säälittävä Vanhasen kaatoyritys jäi säälittäväksi yritykseksi. Ylellä ei ollut mitään todistetta väitteensä tueksi.

    Minkähän puolueen miehiä Ylen Kakkosen johtaja onkaan? Vastaa ihan rehellisesti!

    Äänestä

  • urb. fil. kirjoitti:

    Minkähän puolueen miehiä Ylen Kakkosen johtaja onkaan? Vastaa ihan rehellisesti!

    Olisiko kepulainen Vetelin Räyringistä kotoisin oleva, Esko Ahon naapuri ja koulukaveri, joku kertoi näin, lieneekö perää?

    Äänestä

  • Nimetön. kirjoitti:

    Olisiko kepulainen Vetelin Räyringistä kotoisin oleva, Esko Ahon naapuri ja koulukaveri, joku kertoi näin, lieneekö perää?

    Mitäs Aholla on Vanhasta vastaan?

    Äänestä

..käynnistänyt oman mainoskampanjan kun jatkokausi ajoi omaa tyhmyyttään kiville. Näitä Jungneria ylistäviä kirjoituksia on yht'äkkiä ilmestynyt joka paikkaan - ovat ilmeisesti miehen itsensä kirjoittamia. Ovelana Jungner yrittää kirjoittaa "kansankielellä" mutta läpi paistaa demarieliitin röyhkeä asenne.

Ei tule Jungnerille jatkokautta mutta voi lohduttaa itseään sillä että vaimolla on töitä (ainakin toistaiseksi). Pullikoimaan ei kannata ruveta silloin loppuu vaimoltakin työt. Noita nättejä naisiahan on Suomessa vaikka kuinka paljon joten kuuluttajista ei tule pulaa (ja saattaa olla nuorempia ja kauniimpiakin kuin Jungnerin vaimo).

Äänestä
  • Yli 40-vuotta sitä on jo kestänyt tauotta. Kuinka tämä on mahdollista porvarillisessa Suomessa? Olemmeko todella näin hölmöjä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


urb. fil. kirjoitti:

Minusta Ylen nykyinen pääjohtaja Mikael Jungner on selvästi pätevämpi toiminnassaan, mitä esim. Eino S. Repo oli aikoinaan. Revon aikana piti aina silittää Kekkosta myötäkarvaan ja kehua Neuvostoliittoa, sen oloja ja kommunisteja (siis valehdella).

Jungnerin aikana vallanpitäjille ei anneta mitään erityisasemaa, vaan tosiasiat tuodaan selkeästi julki. Siis myös negatiiviset asiat. Jungnerille pitää ehdottomasti suoda toinen viisivuotiskausi. Sitä vaativat Kansa, korkealaatuisen journalismin tason säilyttäminen Ylessä ja yleismoraalinen oikeudenmukaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu