sitä täällä, miksi Vanhanen ei lähde oikeusteitse puhdistamaan mainettaan siinä lautakasajutussa? Olishan mannaa, kun oikeus toteaisi Vanhasen syyttömäksi. Siinä Kepun puheenjohtajuus ja myös pääministeriys saisivat varmasti jatkoajan. Kulujakaan ei Vanhaselle tulisi, koska hävinnyt osapuolihan se viulut maksaisi. Yle joutuisi ikuiseen häpeään ja Vanhanen tietysti saisi ns. oman miehen Ylen toimitusjohtajaksi. Paljon hyvää pienellä vaivalla olisi tarjolla. Mutta ei, miksi?
Tiedetäänkö
seles
666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Matti Vanhanen pääsi kuin koira veräjästä. Aivan varmasti, on ottanut korruptiorakennustarvikkeita, joko Nurmijärvelle tai Laukaaseen. Onko Laukaan kesänviettopaikkaa tutkittu?
tietenkään. Ja onko mahdollisesti joku hyvä tuttu tai sukulainen sattunut tarvitsemaan projektiinsa tuollaista arvokasta lautatavaraa? Siinäpä kysymyksiä jotka saattaisivat tulla oikeudessa esille. Lähde sen tietää!
Ylenpunaiset stalinistit siivottava pihalle. Ovat temmeltäneet valtoimenaan yli 40-vuotta. Ikävä, että persutkin ovat hypänneet punikkien kelkkaan kautta maan.
Vanhasella olisi oiva tilaisuus puhdistaa koko Yle tuosta "roskaväestä", ja saada omat miehet remmiin. Miksi hän ei lähde hakemaan kunniansa palauttamista oikeusteitse? Mitä hän pelkää?
Miksi Vanhasen pitäisi haastaa itsensä oikeuteen?
Ylen punakukot järjestäisivät sen jälkeen ainakin sata uutta "lautaskandaalia", ja Vanhasen olisi pakko nostaa niistäkin oikeusjuttu. Sitten hän ei muuta kerkeäisikään, kuin istua käräjillä.
Tämä juuri olsi Ylen punakukkojen tavoite: Kaataa hänet joko Silminnäkijäohjelman aiheuutaman kohun avulla (ajoitus tarkoin harkittu), tai Sotkea Vanhanen sellaiseen jatkuvaan käräjämyllyyn, että hänen toimimisensa pääministerinä tulisi siinä sivussa mahdottomaksi.
Vanhanen ei mennyt punakukkojen tarkoin laskelmoituus, harkittuun ja ajoitettuun ansaan. Ja sekös punakukkoja kyrpii.
kunniaani loukataan perättömillä väitteillä, en suinkaan haasta itseäni oikeuteen vaan, sen joka kunniaani on loukannut perättömillä väitteillä. Etkö sinäkin tekisi niin?