Julistan

Yleisillä paikoilla, ettei tarvitse haistella kahvin mukanaan tuomia ärsyttäviä hajuhaittoja. Myöskään parvekkelle ei saisi tuoda tätä epämiellyttävää katkua. Hammaslääkäreille myös helpotus, ei tarvitse uusia kahvin kellastamia hampaita. Miksi meidän, jotka eivät "nauti" kahvia, pitäisi haistella kahvinkäryä. Toivottavasti kahvin "huumeen"juonti kielletään lailla!!

"Kahvin kofeiini on mieto HUUME ja se aiheuttaa riippuvuutta. Usein kahvia juovat henkilöt saavat esimerkiksi päänsärkyä, elleivät he saa päivittäistä kahviannostaan. Kahvi voi aiheuttaa myös mahalaukun ja ruokatorven tulehduksia sekä närästystä. "

Kahvnjuoni on epäsosiaalista!!!
4252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myös alkoholin nauttiminen juopumistarkoituksessa
kielletyksi Hämeenkyrössä tästä päivästä lähtien.

Mitä hyötyä on että raukka juo viinaa uskaltaakseen
uhota ja olla retee. Viinan vaikutus kun häipyy niin Hämeenkyröläisen
on luikittava piiloon ettei vaan joudu seisomaan sanojensa takana.

Lopetetaan se turha viinan juonti. Se ei vaan sovi meille. Viina tekee
Hämeenkyröläisestä pellen!

Äänestä
  • Se pitää paikkansa samoin kuin vanha sananlasku, että merellä Matit miehiä mutta maalla paskahousuja.

    Äänestä

  • Maaton mies kirjoitti:

    Se pitää paikkansa samoin kuin vanha sananlasku, että merellä Matit miehiä mutta maalla paskahousuja.

    Uskallatko itse tulla esille, pistä ruusu rintaan, tavataan jossain.. Taisin sohaista arkaan asiaan......
    Olen ylpeä siitä, että olen Hkyröläinen..... CopyPaste... Viinan vaikutus kun häipyy niin Hämeenkyröläisen
    on luikittava piiloon ettei vaan joudu seisomaan sanojensa takana. Niin minkä viinan??? Olen edelleen sitä mieltä, että kahvinjuonti on yleisesti hyväksyttyä, mutta terveydelle vaaraksi. Tuon sinäkin tomppeli tiesit toki, vai oletko "maalaismuokka"????? ...niinkuin minäkin. Hyvä Suomi, on ihanaa elää!! Rakastan Suomea!!!!!!

    Äänestä

  • Alkuperäisasukas kirjoitti:

    Sitä on pakko saada, muutoin ei päivä käynnisty. Toki tiedän, että sillä on vuosisataset "perinteet". Mutta, mistäs tuo juontaa??? Päivä, ilman kofeiinia, on kun kun päivä ilman ilman Seksiä. Voin kertoa, hyvää se on ilman kofeiiniakin!!! Ah!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kahvinjuontikiellon kirjoitti:

Yleisillä paikoilla, ettei tarvitse haistella kahvin mukanaan tuomia ärsyttäviä hajuhaittoja. Myöskään parvekkelle ei saisi tuoda tätä epämiellyttävää katkua. Hammaslääkäreille myös helpotus, ei tarvitse uusia kahvin kellastamia hampaita. Miksi meidän, jotka eivät "nauti" kahvia, pitäisi haistella kahvinkäryä. Toivottavasti kahvin "huumeen"juonti kielletään lailla!!

"Kahvin kofeiini on mieto HUUME ja se aiheuttaa riippuvuutta. Usein kahvia juovat henkilöt saavat esimerkiksi päänsärkyä, elleivät he saa päivittäistä kahviannostaan. Kahvi voi aiheuttaa myös mahalaukun ja ruokatorven tulehduksia sekä närästystä. "

Kahvnjuoni on epäsosiaalista!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu