Korhonen kampittaa arhinmäkeä !!

Korhonen: Nuoren kuskin kyyditettävätkin viinakieltoon
18.10.2009 09:48


Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) esittää alkoholinkäytön täydellistä kieltoa nuoren kuljettajan ohjaamaan autoon. Asiasta kertoo keskustan verkkolehti Verkkoapila.

Korhosen mukaan autokyydissä mukana olevat ja ajon aikana alkoholia nauttivat kaverit saattavat provosoida hiljattain ajoluvan saanutta nuorta kuljettajaa ottamaan liikennekokemukseen nähden kohtuuttomia riskejä. Seuraukset ovat usein kohtalokkaita.

Korhonen kieltäisikin alkoholinkäytön kokonaan nuoren kuljettajan ohjaamassa autossa.

- Alkoholinkäytön kiellon valvonta on tietenkin sitten melko vaikea ongelma, hän aprikoi.

"Promillerajojen pieni viilaus ei auta"
Liikenteen ja vesiliikenteen promillerajojen alentamisen vaikuttavuuteen Korhonen ei usko.

- Kun katsoo tilastoista kiinnijääneiden rattijuoppojen promillemääriä, joutuu miettimään, pystyykö sellaisissa promillemäärissä ajava enää arvioimaan mitään siitä missä mennään, hän epäilee Verkkoapilassa.

Poliisin tänä vuonna kiinni ottamista rattijuopoista tilaston mukaan lähes seitsemän kymmenestä puhalsi yli 1,2 promillen lukemat, joka on törkeän rattijuopumuksen raja.

(MTV3)
052
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


BUUAAHH !!!!!!!!!!!! kirjoitti:

Korhonen: Nuoren kuskin kyyditettävätkin viinakieltoon
18.10.2009 09:48


Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Martti Korhonen (vas.) esittää alkoholinkäytön täydellistä kieltoa nuoren kuljettajan ohjaamaan autoon. Asiasta kertoo keskustan verkkolehti Verkkoapila.

Korhosen mukaan autokyydissä mukana olevat ja ajon aikana alkoholia nauttivat kaverit saattavat provosoida hiljattain ajoluvan saanutta nuorta kuljettajaa ottamaan liikennekokemukseen nähden kohtuuttomia riskejä. Seuraukset ovat usein kohtalokkaita.

Korhonen kieltäisikin alkoholinkäytön kokonaan nuoren kuljettajan ohjaamassa autossa.

- Alkoholinkäytön kiellon valvonta on tietenkin sitten melko vaikea ongelma, hän aprikoi.

"Promillerajojen pieni viilaus ei auta"
Liikenteen ja vesiliikenteen promillerajojen alentamisen vaikuttavuuteen Korhonen ei usko.

- Kun katsoo tilastoista kiinnijääneiden rattijuoppojen promillemääriä, joutuu miettimään, pystyykö sellaisissa promillemäärissä ajava enää arvioimaan mitään siitä missä mennään, hän epäilee Verkkoapilassa.

Poliisin tänä vuonna kiinni ottamista rattijuopoista tilaston mukaan lähes seitsemän kymmenestä puhalsi yli 1,2 promillen lukemat, joka on törkeän rattijuopumuksen raja.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu