Elettäisiin edelleeen n 50-luvun elintasolla, päivän lehdessä pääuutinen olisi se, että mansikki on lypsänyt
uuden ennätyksen tai miten veronmaksaja nauttii maajusseille maksetuista tukiaisista. Tuonti olisi lisennsöityä ja liittyisi lähinnä maataloustuotantoon liityviin välineisiin. Neuvostoliiton tai siis nykyisen Venäjän suhteita ylistettäisiin, jopa uutta itsenäisyyspäivää väläyteltäisiin. Suomessa ei olisi yhtään yli 10.000 asukkaan kaupunkia, elintarvikkeet olisi ylivoimaisesti maailman kalleimmat ja risuenergiasta maksettaisiin sellaista hintaa, että suomesta ei olisi muuta kuin tuettua maataloustuotteiden vientiä.
Pikkuisia haja-asuttuja korpikyliä johtaisi epämääräiset kepulaiset sisäpiiriklikit. Lapset tekisi vanhemmistaan ilmiantoja kepulaisvastaisuudesta, töitä et saisi, ellet olisi kepun jäsen. Luultavasti suomalainen high-tech tuote olisi kaurahiutaleet tai yömaito. Ja kepulaisista lehdistä saisimme lukea asuvamme suorastaan paratiisissa ja muualla maailmassa kuoltaisiin saasteisiin ja huonoihin elintarvikkeisiin.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos olis vain SDP.n media, oltas liitytty Neuvostoliittoon aikoja sitten, eikä tarvitsisi miettä mikä meille on parassta. Puuttini kyllä kertos sen meille..
CIA:n rahoittama SDP veisi Suomea Venäjään?
Kyllä sinne hinkuisi kepu ja muut kommarit.
Se oli kepulainen, joka ehdotti yhteistä "itsenäisyyspäivää" ihailemansa Neuvostoliiton kanssa.
Ja mitä kaikkea ovatkaan ehdottaneet vasemmistolaiset?
mm.Tarja Halonen oli se joka -70luvun alussa vaati vappupuheissaan suomen liittämistä neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin
Kaikenmaailman kepulit oivat levittelevät mielellään tuollaisia valeita, mutta sellaisia kepulit ovat aina olleet.
Tätä "potaskaa" levitti Niinistön vaaliorganisaatio,presidentin vaalien ennen mm. pätevä kansanedustaja Tuulikki Ukkola.
Tuommoisia lehtiähän ja tuollaisia uutisia saa lukea VIELÄKIN maakuntien kepulaisista lehdistä. Armon vuonna 2009.
towerit kepukiimassanne sellainen asia, että tukiaiset ovat syntyneet demareiden aloitteesta, ja jopa vaatimuksesta, kompensoimaan elintarvikkeiden hintoja.
Ja mitä tulee tuohon venäjän nuolemiseen, ja heidän kanssaan yhteistyössä toimimiseen maamme liitämiseksi itänaapuriin, niin kyllähän demarit ovat kauttahistoriansa olleet siihen ihanuuten pyrkimässä.
nytkin mungo Lipponen oitis siirtyi virallisesti auttamaan aatetovereitaan.
Miksi demarit kieltävät ja valehtelevat jatkuvasti totuuden.
Demareiden kannatuksen laskun syy, on pelkästään SAK/demarimafiassa itsessään.
Kerro yksi demarien luoma työllistävä yritys?
Eli mikä on demujen high-tech yhteiskuntarosvouksen lisäksi. Niin onhan tosiaankin tuo VALCO.
tukiaisia tai veronsiirtoja? Tai edes yksi omillaan toimeentuleva kepukylä tai kunta?