SDP;N Vesa Salminen ja pakkososialismi

Hirvonen A

Kotkan kaupunginvaltuustossa elettiin kauhunhetkiä, kun kaoliition nokkamies Vesa Salminen ilmoitti valtuutetuille, että tässä valtuustossa on turha puolustella viransijaisia ja pätkätyöläisiä ja heidän oikeuksia. Salminen ilmoitti sumeilematta, että kaupunginhallitus on yksimielisesti valinnut Heikki Oksasen laatiman yt- neuvottelu systeemin ulos heittää ilman virkaa olevat viransijaiset ja pätkätyöläiset.

Kuitenkin Perussuomalaisten hallituksenjäsen Jorma-Kalevi Merivirta sanoutui hallituksessa yksipuolisesta ulosheitto paperista irti. Semminkin , kun Kotkan poliittiset voimat ei halunneet ottaa Perussuomalaisia tekemään alkuneuvotteluihin omaa näkemystään yt- paperiin, kun tiesivät Perussuomalaisten vastustavan yksipuolista ulosheittoa virkojen ulkopuolella olevia.

Kokoomus ja punakone keksi Heikki Oksasen viisaudella haluaa sumuttaa kuntalaisia sillä, että ei ketään virassa olevaa sanota irti vaan viransilaisilta loppuu työ noin 200- 300 henkilöltä. Eikä heitä tarvitse pääluottamusmiesten puolustaa koska heidän tehtävä on puolustaa vain vakinaisen viranhaltioita.

Kun Perussuomalaiset uskalsi valtuustossa esittää järkevämpää ratkaisua mitä laajalti Suomen kunnissa käytetään eli koko koneiston tasapuolisesti lomautetaan ja siellä on jo ennalta etsittyjä malleja miten kuitenkin peruspalvelut hoidetaan ajallaan.

Vesa Salminen ilmoitti Kotkan kaupungin korkeimmalle päättävälle elimelle, että täällä valtuustossa on turha tehdä uusia parannusehdotuksia jotka koaliittio ja Kokoomus on hallituksessa hyväksynyt.

Näin ollen Perussuomalaiset jäi yksin puolustamaan viransijaisia ja pätkätyöläisiä suhteessa koko kaupungin palkalliseen työväestöön nähden.

Arto Hirvonen
Perussuomalaiset
Kaupunginvaltuutettu
Kaupunginhallituksen varajäsen

16

497

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vakituinen

      Ihan oikein että juuri noita määräaikaisia tuuraajjia irtisanotaan, kun heillä ei ole vielä ammattitaito eikä työmotivaatiokaan vakituisilla olevalla tasolla. Työaika noilla määräaikaisilla kuluu valitettavan usein pelkästään kahvitilassa juoruiluun sillä aikaa vakituiset paiskivat hommia ja joutuvat tekemään näinen määräaikaistenkin hommat.

    • persu.

      Se maanmittausteknikko Kymistä?

    • Bongari

      Kun tuo itse sisältö on mitä on, keskityin kirjoitus- ja rakennevirheiden etsintään. Tulos: 23 kirjoitusvirhettä tai lauserakenteen epäjohdonmukaisuutta. Uskon, että muukin toiminta ja tavoitteet ovat samalla tasolla!

      • peruspakkastpitelee

        kokonaisuus ratkaisee, ei töitä pilkunviilaajille, sillä juuri he, saaneet kunnan alijäämän pilkkua vaille 12miljoonaa pakkaselle, huh,huh,onpa koleat lukemat,,


    • 2. vakinainen

      Valtuustossa on turha puolustella määräaikaisia / pätkäsopimuksia ja heidän oikeuksiaan. Määräaikainen sopimus on sen mittainen kuin on tehty. Uutta ei tarvi tehdä, joten näistä työsuhteista saadaan tarvittava säästö kaupungille.

      • veditkö.välistä

        2.vakinainen juuri kuntapuolueen tyypillinen narsisti, meille kaikki muille ei mitää.Toivon mukaan et oo päätöksenteossa,sillä nyt käytävillä saneeraustempuilla ei saada muuta aikaa kuin huonoja palveluita, yliväsyneitä työntekijöitä,pitkiä sairaslomia, ei näkyvissä säästöjä , jos syntyy ,ne syntyy kirjanpidollisin kikkailuin, ei suoraa.


      • Harlad Hirmunen
        veditkö.välistä kirjoitti:

        2.vakinainen juuri kuntapuolueen tyypillinen narsisti, meille kaikki muille ei mitää.Toivon mukaan et oo päätöksenteossa,sillä nyt käytävillä saneeraustempuilla ei saada muuta aikaa kuin huonoja palveluita, yliväsyneitä työntekijöitä,pitkiä sairaslomia, ei näkyvissä säästöjä , jos syntyy ,ne syntyy kirjanpidollisin kikkailuin, ei suoraa.

        joissa sijaisten saataavuus on ihan ehdoton. Jos heistä vähennetään, on huono palvelun taso aivan taattu pysyvästi. Lomautusten porrastaminen vuoden tai pidemmän ajaksi, niin että koko henkilöstö osallistuu siihen, on paljon pienempi paha hetkellisesti kuin sijaisten pysyvä vähentäminen. Jos kahdesta pitää valita ilman muita vaihtoehtoja, niin lomautus ja kaupunginjohtaja sekä Salminen jäävät ensin kahdeksi vuodeksi pois kaupungin palkkalistoilta.


    • Anonyymi

      Tämä on totta

    • Anonyymi

      Normi Demareiden touhua

    • Anonyymi

      Näinhän Demarit ovat Kotkassa vuosia toimineet

    • Anonyymi

      Näin demareissa

    • Anonyymi

      Tälläistä se on yhä Demareilla

    • Anonyymi

      No jopas

    • Anonyymi

      Näin Demareilla

    • Anonyymi

      Mutta eihän demarivetoisessa kunnassa ole pakko asua.
      Voihan sitä veronmaksukykyinen ihminen muuttaa vaikka Pyhtäälle.

    • Anonyymi00016

      Näin se SDP kyykyttää työläisiä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1453
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      926
    4. 68
      723
    5. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      713
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      239
      693
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      599
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      541
    10. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      537
    Aihe