Kaikki alkoi siitä, kun toinen kissoistamme sai virhediagnoosin (FIP, tarttuva vatsakalvontulehdus) viime keväänä ja lääkäri antoi lopetusajan seuraavaksi päiväksi. Perusteet siihen pistivät minut ja mieheni kuitenkin todella skeptiseksi, joten käytimme vielä toisella lääkärillä ja kaikki oli lopulta kunnossa("vain" virtsarakontulehdus).
Keväisestä jäi minulle hirveä trauma, tämän jälkeen sain aina paniikkikohtauksen kun mieheni soitti, koska pelkäsin hirveästi että nyt tulee puhelu että kaikki ei ole kissoilla kunnossa. Tätä vuotta aikaisemmin olin toisella puolella Suomea, kun mieheni soitti yöllä että silloinen toinen kissamme oli saanut yhtäkkisen sairaskohtauksen ja kuollut siihen paikkaan.
Pelkään menettämistä, mutta tällä hetkellä ongelmani kohdistuu kissojeni sairastumiseen. Tiedän toki että vielä joku päivä joudun näistäkin luopumaan, kuten jouduin miehestäni vähän ennen juhannusta ja kissat ovat ainoa asia miksi en mennyt perässä. Herään monta kertaa yössä ja tarkistan, että jokainen kissa hengittää. Saman teen ensimmäiseksi aamulla herätessä, viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, ennen kauppaan tai edes tupakalle lähtöä. Työpäivät alkavat olemaan todella vaikeita, olen kotoolta pois 9-10 tuntia. Tottakai kissat pärjäävät yksin tämän ajan.
Olen muutaman kerran joutunut olemaan yön yli pois ja pyytänyt siskoa käymään ruokkimassa nämä. Silloinkin on paha vastata puhelimeen, koska ensimmäisenä tulee mieleen että sisko soittaa että kaikki ei ole kunnossa.
Teksti voi olla hieman epäjohdonmukaista, mutta toivottavasti pääpointti selviää. Olen asiasta pitkäaikaiselle psykiatrilleni puhunut, mutta hän ei ole oikeastaan koskaan puuttunut mihinkään mitä sanon. Pakon edestä siellä käyn, koska minusta ei ole sanomaan että haluan puhua jollekin toiselle.
Kissoja löytyy siis tällä hetkellä neljä kappaletta. Kaikki rekisterissä olevia rotukissoja, tiedän olosuhteet mistä kaikki ovat tulleet, olen jokaisessa asunnossa käynyt. Rokotukset ja madotukset kunnossa. Oma stressaamiseni stressaa myös kissoja, eivät siitä vielä näytä kärsineen vaikka joka päivä luulen löytäväni ainakin yhdestä sairausoireita. Tulen kohta hulluksi.
Keväisestä jäi minulle hirveä trauma, tämän jälkeen sain aina paniikkikohtauksen kun mieheni soitti, koska pelkäsin hirveästi että nyt tulee puhelu että kaikki ei ole kissoilla kunnossa. Tätä vuotta aikaisemmin olin toisella puolella Suomea, kun mieheni soitti yöllä että silloinen toinen kissamme oli saanut yhtäkkisen sairaskohtauksen ja kuollut siihen paikkaan.
Pelkään menettämistä, mutta tällä hetkellä ongelmani kohdistuu kissojeni sairastumiseen. Tiedän toki että vielä joku päivä joudun näistäkin luopumaan, kuten jouduin miehestäni vähän ennen juhannusta ja kissat ovat ainoa asia miksi en mennyt perässä. Herään monta kertaa yössä ja tarkistan, että jokainen kissa hengittää. Saman teen ensimmäiseksi aamulla herätessä, viimeisenä ennen nukkumaanmenoa, ennen kauppaan tai edes tupakalle lähtöä. Työpäivät alkavat olemaan todella vaikeita, olen kotoolta pois 9-10 tuntia. Tottakai kissat pärjäävät yksin tämän ajan.
Olen muutaman kerran joutunut olemaan yön yli pois ja pyytänyt siskoa käymään ruokkimassa nämä. Silloinkin on paha vastata puhelimeen, koska ensimmäisenä tulee mieleen että sisko soittaa että kaikki ei ole kunnossa.
Teksti voi olla hieman epäjohdonmukaista, mutta toivottavasti pääpointti selviää. Olen asiasta pitkäaikaiselle psykiatrilleni puhunut, mutta hän ei ole oikeastaan koskaan puuttunut mihinkään mitä sanon. Pakon edestä siellä käyn, koska minusta ei ole sanomaan että haluan puhua jollekin toiselle.
Kissoja löytyy siis tällä hetkellä neljä kappaletta. Kaikki rekisterissä olevia rotukissoja, tiedän olosuhteet mistä kaikki ovat tulleet, olen jokaisessa asunnossa käynyt. Rokotukset ja madotukset kunnossa. Oma stressaamiseni stressaa myös kissoja, eivät siitä vielä näytä kärsineen vaikka joka päivä luulen löytäväni ainakin yhdestä sairausoireita. Tulen kohta hulluksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiinnostus ja huoli lemmikkien hyvinvoinnista on aivan luonnollista, mutta sinulla se näyttää olevan sairaalloista. Ongelmana taitaa olla aiheeseen liittyvien tunteiden korostuminen liian korkean stressihormonitason (adrenaliini, kortisoli) vuoksi, joka vahvistaa tunteet yli äyräiden. Jos käytät kofeiinia, kahvia, energiajuomia, kolajuomia, teetä, kaakaota, suklaata, lopeta se täydellisesti, veikkaan, että saat pääsi kuntoon muutamassa kuukaudessa.
vast.ottanut ilm.asiattomasta viestistä, tätä samaa valehtelua kofeiinista vähän joka palstalla taas. Lupasit muuttaa ja samalla lopettaa tuon kofeiinista jauhannan täällä palstoilla...
Oli pakko kirjottaa ku tuli sellanen fiilis et tähän ei tule muuten asiallista vastausta pitkään aikaan. Mä olen tosi pahasti jotenkin neuroottinen kissoista. Mä en edes kestä ajatusta et mulle tuntematon kissa on kuollut tai kärsii.
Mulla oli lapsena useampi kissa,yksi kerrallaan katosivat tai kuolivat. Vanhempani tietty niistä pitivät huolta, eivä tajunneet että olisi pitänyt rokottaa, leikata, ulkoiluttaa valvotusti. Ei siis ihme että niile kävi huonosti. Traumaattisin tapaus oli minulle niin raskas että itkettää vieläkin. Kissaani oli ammuttu, mahan läpi. Se piiloutui vintille ja huusi tuskaansa. Vanhempani eivät olleet moksiskaan. Soitin kaverini äidille kun omat porukat oli menny töihin. Hän sitten kantoi kissan pois vintiltä ja soitti isälleni josko hän veisi sen eläinlääkäriin. Kissani lopetettiin tietenkin.
Nykyään minulla on kaksi kissaa, kolmas sairastui uskomattoman nuorena johonkin syöpäsairauteen ja olin aivan rikki siitä.Oireita vähteltiin ja sitten selvisi että kissani teki kuolemaa. Kissa jouduttiin lopettamaan kun se alkoi olemaan liian huonossa kunnossa, kortisonin vaikutus lakkasi keskellä yötä ja vein kissan päivystykseen. Avomieheni sanat jäi sattumoisin mieleen, kun hän totesi et ois voinu mennä kuolemaan päivää myöhemmin, kun olen jo lähtenyt työmatkalle. Lisäksi hän oli todella kiukkuinen ja huusi ja valitti mulle siitä että hän joutuu osalliseksi kissan lopetusreissuun. Sitä lähtien en ole luottanut häneen juurikaan tärkeissä asioissa.
Mä huolestun nykyään kaikesta kissoihin liittyvästä. Syövätkö tarpeeksi hyvin etteivät sairastu, en halua vieraita kissoj lähelle tarttuvien tautien pelossa, en uskalla ulkoiluttaa kohta edes valjaissa täysin turvallisella maaseudulla, avomieheni mummolan pihassa. En pysty lähtemään kotoa tarkistamatta että parvekkeen ovi on kiinni, asumme kuudennessa kerroksessa. Muitakin neuroottisia taipumuksia tulee esiin kissojen suhteen. Töihin tai opintoihin meno tuntuu kurjalta kun miettii onko kaikki ok kotona.
Mulla ei ole hajuakaan miten tästä pääsee yli, mutta tiedätpä ette oo ainoa. Raskasta on kun ilmaiset huolta ja kiintymystä lemmikkejä kohtaan, niin muut ihmiset vähättelevät. Kun lapsena kissani kuoli ja itkin sitä usein, minun käskettiin ryhdistäytyä koska se on vaan kissa, ja sitten ikään kuin se lohduttaisi luokkatoverini kertoi miten heillä kissanpennut otettiin hengiltä ja ei hän itke niitä enään.
Olen vakavasti harkinnut väkivallan käyttämistä ihmisiin jotka rääkkäävät ja tappavat kissoja.
En tiedä, toivon että tämmöinen neuroottisuus helpottaa ajan myötä, mutta olen todennut mitä enemmän opin tuntemaan ihmisiä sitä enempi arvostan kissojen seuraa.
Niin, ei sellaiset ihmiset voi ymmärtää tällaista, joilla ei kotieläintä ole. Mulla ei onneksi ole ollut neuroottista huolta elikoista jatkuvasti, mutta kyllä kuolema aina on itkettänyt pitkään. Täytyy olla tosi ymmärtäväinen psykiatri joka tällaista neuroottisuutta ymmärtää. Kannattaisi ehkä miettiä jos psykiatrille esittäisi asian jotenkin toisin. Eli onko teillä neuroottisuutta joissakin muissa asioissa? Jospa sillä lailla voisi puhua vaivasta yleisesti eikä vain kissoja koskien. Ja miten lasten kanssa? Onko teillä sellaisia. Voisi ajatella että lapsista olisi vielä huolestuneempi kuin kissoista, eikä se kyllä ole järkevää.
Helppo ohje olisi että älkää hankkiko niitä kissoja. Ottakaa vain ystäviennen kissoja välillä hoitoon. Mutta ei se taida käydä päinsä. Pääseekö teidän kissanne ulos?
Ja koittakaa ymmärtää ja hyväksyä se että kaikki kuolee aikanaan, ei kannata käyttää elämäänsä sen odottamiseen. Kotikissoilla on kuitenkin huimasti paremmat mahdollisuudet pitkään elämään kuin villieläimillä. Ja kyllä kissasta näkee jos se on oikeasti sairas.
Jos tuo neuroottisuus on jatkuvaa ja kestää vuosikausia niin menkää lääkäriin. Ja sanokaa vaikka että ajatukset kohdistuu muuhunkin kuin kissoihin niin saanette enemmän myötätuntoa.