Keskusta Viron

Nyt Keskustan vuoro olla korkeimalla pallilla.
572
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mart Laar sanoi keskustan tehneen Tallinasta korruptiokeskuksen. Keskusta jakoi siellä äänestäjille perunoita, puita, soppaa jne.

Aivan samaa menoa kuin meilläkin, keskusta pettää aina oli sitten kyseessä Suomi tai Viro.

Äänestä
  • Hernesoppalautasellisella, jääkrapalla, kammalla ja kuulakärkikynällä on meitä suomalaisia lahjottu vaaliuurnille puolueesta toiseen jo vuosikymmeniä ilman että edes media olisi sitä paheksunut. Eiköhän se ole yleistä useimmissa muissakin maissa. Virossa kepu on siis vain omaksunut länsimaisen käytännön.

    Itse asiassa Viron kepu antoi hyviä lahjavinkkejä tännekin päin. Ehkä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa mekin saamme lahjaksi ehdokkaan numerolla varustettuja halkoja ja perunoita.

    Äänestä

Eestin kepulaiset liittoutuivat venäläisten kanssa. Ihan samaa politiikkaa kun kepu Suomessa harjoitti rähämällään olon aikana. Kepu on osto- ja myyntiliike, joka kääntää takkinsa ja muuttaa naamaansa aina sen mukaan mikä tuottaa kepusatraapeille valtaa ja rahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voittaja. kirjoitti:

Nyt Keskustan vuoro olla korkeimalla pallilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu