Yle potki...

Media uskoi saavansa nuijittua ajojahdillaan Matin maanrakoon, mutta toisin kävi. Matti nousi kiusaajiensa yläpuolelle ja näytti, että hän on myös johtaja. Pehmeyden alta paljastui teräksen kova johtaja.
Kiitos median!
Nyt media saakin olla varpaillaan, sillä Mattia ei kaada enää kukaan.
Äänestäjiä alkoi kertyä lisää jo ensimmäisten median höykytysten jälkeen ja nyt ei löydy edes vastustajista henkilöä joka pystyisi samaan kannatuksen nousuun kuin Matti.
Suomalaiset eivät ole koskaan hyväksyneet rakkikoiramaista toimintaa, sen media unohti ja saa nyt kärsiä nahoissaan.
Kymmenettuhannet ovat peruneet lehtitilauksiaan ja kohta vapisee jopa hesarin linnake kun tilaajat pakenevat.
-Olisiko aika palata normaaliin elämään, jossa mediakin on vain uutiskanava, eikä hallitsija.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei kansa sentään niin vähä-älyistä ole kuin ketjun aloittaja väittää. Vanhasen rikoslista on pitkä, ja nähty on, että mitään ei tunnusteta vaikka rysän päältä jäädään kiinni. Siksi juuri on välttämätöntä olla tahoja, jotka paljastavat piilossa olevia rötöksiä. Vanhasen kohdalla merkit kun ovat hyvin selvät, ja vapaaehtoisia tunnustuksia on turha odottaa. Onneksi meillä on mediaa ja toimittajia, joka etsivät totuutta ketään nuoleskelematta. Siinä onkin parhaita ja luotettavimpia "kansan edustajia", mitä kylläkään näin hölmö kansa ei oikeasti edes ansaitsisi. Mutta jos enemmistö aloittajan tavoin joskus ryhtyisi puolustamaan rosvoja ja haukkumaan niiden paljastajia, niin silloin tämän pahoinvointiyhteiskunnan oikeustoimetkin saataisivat jo alkaa muistuttamaan 1970 luvun Romanian ja kuopattun Neuvostoliitton vastaavfia. Ei kai me nyt niin hölmöjä vissiin olla...?

Äänestä
  • Juuri niin - kyse ei ole mistään kiusaamisesta tai ajojahdista, vaan korruptiorikoksiin syyllistyneen paljastamisesta. Matista ei ole tässä jupakassa oikeuteen lähtijäksi, koska hän tietää paljastuvansa sitä kautta ennen pitkää. Sen sijaan Matti jatkaa pullisteluaan mediassa keuhkoamalla asemansa vain vahvistuneen - no, kenen silmissä? Varmaankin Matin itsensä. Osa näistä puheista on tietysti silkkaa mediapeliä, jolla pyritään uskottelemaan luottamuksen säilymistä ja jopa vahvistumista, sekä korjailemaan menetettyä uskottavuutta.

    Tosiasia kuitenkin on, että mikäli tämä tapaus saataisiin jollain keinoin oikeuteen Matti putoaisi korkealta ja kovaa. Ihmettelen vain sitä miksi tämän tapauksen oikeuteen saamiseksi kelpaa vain Matin haaste YLEä vastaan. Onko keinot eliittirikollisia vastaan muka näin vähissä Suomessa? Ei ihme jos Suomea pidetään maailman epäkorruptoituneimpana valtiona - syy lieneekin siinä, että täällä heitä ei saada edesvastuuseen?!

    Äänestä

Matti kuvittelee ilmeisesti pöyhkeytensä, jääräpäisyytensä ja ylimielisyytensä sekä pohjattoman itserakkautensa riittävän vakuudeksi kansalle lankku-gatessa. Hän nimittää sitä "vahvuudeksi". Ainoa millä luottamus ja todellinen vahvuus voi enää palautua on oikeuden toteaminen syyttömäksi lautajupakkaan sekä nuorisosäätiössä väitettyihin muihin tehtyihin koplailuihin. Haaste oikeuteen taas, Matti, jos kantti riittää ja mielit päästä epäilyksen varjosta takaisin valokeilaan. Väitteet sinua vastaan ovat tällä kertaa aivan liian raskaat.

Äänestä

"Maaseudun Kukkasrahasto Säätiö perustettiin vuonna 1949 tukemaan suomalaisten lasten ja nuorten kasvatusta sekä ammattiin tähtäävää koulutusta. Säätiö jakaa vuosittain stipendejä, opintorahoja ja toiminta-avustuksia. Lisäksi säätiö jakaa vuosittain 20 000 euron suuruisen vuoden kasvattajapalkinnon.

Säätiön säädekirja määrää säätiön ensisijaiseksi tehtäväksi Keskustanuorten tukemisen. Säätiö on tukenut keskustanuoria vuosittain noin 150 000 euron avustuksella. Lisäksi säätiö tuki pääministeri Matti Vanhasen vuoden 2006 presidentinvaalien kampanjaa 50 000 eurolla."

Mihin ryhmään näistä Matti itsensä lukee? Onko hän avustusta tarvitseva kasvattaja, oliko vaalirahoitus ikään kuin stipendi, opintoraha tai avustus ammattiin tähtäävään koulutukseen vai lukeutuuko hän ehkä mielestään keskustanuoreksi?

Äänestä
  • että mitenhän on.

    Voi olla vaikka päätyö. heh..heh

    Vai onko. Onko muuta elämässäs ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja potki ! kirjoitti:

Media uskoi saavansa nuijittua ajojahdillaan Matin maanrakoon, mutta toisin kävi. Matti nousi kiusaajiensa yläpuolelle ja näytti, että hän on myös johtaja. Pehmeyden alta paljastui teräksen kova johtaja.
Kiitos median!
Nyt media saakin olla varpaillaan, sillä Mattia ei kaada enää kukaan.
Äänestäjiä alkoi kertyä lisää jo ensimmäisten median höykytysten jälkeen ja nyt ei löydy edes vastustajista henkilöä joka pystyisi samaan kannatuksen nousuun kuin Matti.
Suomalaiset eivät ole koskaan hyväksyneet rakkikoiramaista toimintaa, sen media unohti ja saa nyt kärsiä nahoissaan.
Kymmenettuhannet ovat peruneet lehtitilauksiaan ja kohta vapisee jopa hesarin linnake kun tilaajat pakenevat.
-Olisiko aika palata normaaliin elämään, jossa mediakin on vain uutiskanava, eikä hallitsija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu