Kertokaa

yksikin ammatti missä ei MILLOINKAAN tehdä virheitä? Teetkö esimerkiksi SINÄ joka tätä luet, koskaan virhettä työssäsi? Töissä IT-vastaava teki virheen joka (ainakin näennäisesti) kaatoi koko järjestelmän, ja siinä sitä olikin pystyynnostamista. Mutta minkähänkokoinen vahinko olisi syntynyt jos tämä ammattilainen olisi tehnyt vastaavanlaisen virheen liikenteessä?

Minä ainakin uskon ja luotan siihen, että kyseinen kuski kuten lähes kaikki muutkin liikenteen ammattiajajat teki parhaansa. Sekä juuri tuossa tilanteessa että muutenkin ratin takana ollessaan. Sataprosenttisen turvallista ajomatkaa ei ole olemassakaan! Niin kauan kuin auto liikkuu nopeammin kuin ihmisen juoksuvauhti ja on massaltaan ihmistä painavampi, se on teoreettinen riski joka ei ole täysin hallinnassamme! Voimme luulla jotain muuta mutta näin se on.

Niitä, joiden mielestä rekat vain vaarantavat muiden tielläliikkumista ja pilaavat maantiet niin että meidän pikku tojotoilla on siellä vaikeampi liikkua, muistuttaisin vaan siitä että rekkakuski on tien päällä ollessaan TÖISSÄ, tuodakseen sinun tarvitsemiasi tavaroita ulottuvillesi, eikä suinkaan huvikseen ajelemassa tai lomalle menossa. Hiukan enemmän kunnioitusta toisen ammattia kohtaan kaipaisin tällä palstalla. Ehkä rekkaliikennettä voisi vähentää, kyllä, mutta siinä ei auta osoitella rekkakuskia joka tosiaan on vain palkkalistalainen kuten minäkin ja suurin osa meistä!

Voimia rekkakuskille, voimia uhrien ja onnettomuudessa loukkaantuneiden omaisille.
3342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toi oli ihan hyvä viesti ja kun muistellaan viimeistä alan lakkoa,jolloin Suomi pysähtyi niin mikä itku ja poru pääsi merkonomilta kun ei saanutkaan kaupasta mitä halusi.Monesti merkonomien käytös liikenteessä vastaa sitä kun me kuskit tultaisiin pomppimaan tasajalkaa heitin työpöydälleen. terv. kehä III sisällä n.400km/päivä ajava

Äänestä

töytä me vain teemme. 90% tavaraliikenteestä kulkee kumipyörillä ja päällystetyllä tiellä. mitä jos kaikki suomalaiset rekat pysähtyis vaikka VAIN viikoksi niin täällä olisi täysi paniikki. kyllä tämä meitäkin rahtareita mietityttää. pisti minutkin aika hiljaiseksi kun kuulin siitä.pakko se on jatkaa työn tekoa. otan osaa suruunne omaiset.

Äänestä

..siinä mielessä epäreilusti jaettu osat meille, että kun yks tekee vakavankin virheen, sen voi silti jälkikäteen korjata, toisen pienikin arviointivirhe koituu niin kohtalokkaaksi ettei sitä voi ikinä korjata....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ursa kirjoitti:

yksikin ammatti missä ei MILLOINKAAN tehdä virheitä? Teetkö esimerkiksi SINÄ joka tätä luet, koskaan virhettä työssäsi? Töissä IT-vastaava teki virheen joka (ainakin näennäisesti) kaatoi koko järjestelmän, ja siinä sitä olikin pystyynnostamista. Mutta minkähänkokoinen vahinko olisi syntynyt jos tämä ammattilainen olisi tehnyt vastaavanlaisen virheen liikenteessä?

Minä ainakin uskon ja luotan siihen, että kyseinen kuski kuten lähes kaikki muutkin liikenteen ammattiajajat teki parhaansa. Sekä juuri tuossa tilanteessa että muutenkin ratin takana ollessaan. Sataprosenttisen turvallista ajomatkaa ei ole olemassakaan! Niin kauan kuin auto liikkuu nopeammin kuin ihmisen juoksuvauhti ja on massaltaan ihmistä painavampi, se on teoreettinen riski joka ei ole täysin hallinnassamme! Voimme luulla jotain muuta mutta näin se on.

Niitä, joiden mielestä rekat vain vaarantavat muiden tielläliikkumista ja pilaavat maantiet niin että meidän pikku tojotoilla on siellä vaikeampi liikkua, muistuttaisin vaan siitä että rekkakuski on tien päällä ollessaan TÖISSÄ, tuodakseen sinun tarvitsemiasi tavaroita ulottuvillesi, eikä suinkaan huvikseen ajelemassa tai lomalle menossa. Hiukan enemmän kunnioitusta toisen ammattia kohtaan kaipaisin tällä palstalla. Ehkä rekkaliikennettä voisi vähentää, kyllä, mutta siinä ei auta osoitella rekkakuskia joka tosiaan on vain palkkalistalainen kuten minäkin ja suurin osa meistä!

Voimia rekkakuskille, voimia uhrien ja onnettomuudessa loukkaantuneiden omaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu