Pakko-ajatuksista ja -toiminnoista voi

Pakkotoiminnoista kärsivillä on käytetty esim seuraavanlaista keinoa. Jos potilas kärsii esim hellan tarkistuksesta,niin pannaan päiväjärjestykseen vaikka kello 12-13 hellan levyjen nakutusta ja se pitää todella suorittaa.Kun potilas tietoisesti joutuu suorittamnaan tätä,hän ei koe samankaltaista ahdistusta ja ahdistavuus vähenee,koska kyseessä ei ole pakko vaan päiväjärjestyksenmukainen suorite,tietoinen valinta.Tunnin kun suorittaa,niin on todennäköistä,että ahdistuksen sijaan seuraa pitkästymistä ja jopa joissain tapauksissa se rupeaa huvittamaan.Toisinaan itseyritettynä potilaat ei edes jaksa suorittaa noita pakkotoimintoja.Tähän voi vielä lisätä paradoksaalisen intention ja yrittää tietoisesti ahdistua tuon tunnin aikana mahdollisimaan suuresti,todennäköisesti ei onnistu.

Pakkoajatuksista kärsivä voi suorittaa saman päiväsuoritteensa istumalla alas ja ajattelevansa kaikkia kauheuksia ja ahdistavia ajatuksia niin paljon kuin ikinä pystyy ja samalla tarkoitus on ahdistua niin syvästi kuin mahdollista.Voi ottaa tavoitteeksi vaikka pyörtyä pelosta ja ahdistuksesta.......tällöin potilas pitkästyy ajatuksiinsa ja ahdistus katoaa.Ei siis pidä peltä vaan todella pyrkiä saamaan kaikkien aikojen suurin paniikki ja ahdistsus,yritä saada vatsa möyryämään,kuumia aaltoja,puutumista huimausta.......tuskin onnistuu.Itse en pysty keinotekoisesti ahdistumaan mitenkään.

Sitten on tuo dereflektio,josta mainitsit.Eli suomeksi tarkoittaa itsestä pois suuntautuvaa toimintaa.Lapsillhan tätä käytetään,kun lapsi itkee jotain harmiaan,niin lapselle sanotaan,että hei katoppas mikä hieno kaivinkone tuolla on,nyt lähdetään innoissaan katsomaan tuota kaivuria.Tällöin lapsen huomio kiinnitetään omasta harmista ulospäin.....eli dereflektio.On olemassa sanonta,että jos haluat todella laihtua,niin älä keskity ruokaan tai laihduttamiseen vaan mene vaikka hoitamaan puutarhaa.Siihen mihin keskityt se paisuu,jos keskityt siihen,että olen lihava en saa syödä herkkuja,niin ne asiat paisuu ja laihdutus epäonnistuu.Jos keskityt pelkäämään pakkojasi,niin ne paisuu.Päätä ruveta sallimaan ne itsellesi ja rupea vaikka lisäämään niitä päiväjärjestykseen.

Tässä on ihan tämmönen pikku esimerkki,kun on laihduttajia,jotka kieltää kaiken herkun ja rupeaa laihduttamisessa ehdottomaksi,tällöin lähes poikkeuksetta ihminen repsahtaa,koska suhtautuu pakonomaisesti,että herkut on kielletty ja kun repsahdus sitten tulee parin viikon jälkeen laihduttaja sättii itseään,kos herkku taas hallitsi itseään eikä hän sitä.On tehokkaampaa sallia herkkupäivä,jolloin syödään tietoisesti hieman namia ja tällöin laihduttajalle tulee hallinan tunne,että tämä karkkipäivä oli luvallinen päiväohjelma.Samalla tavalla jos laihduttaja vastustaa jokaista herkkua ja sättii siitä itseään,niin samalla tavalla pakkoilijat vastustaa ajatuksiaan ja toimintojaan kaikin voimin ja siitähän seuraa,että ne vain vahvistuvat.Eka askel on siis lakattava pelkäämästä niitä ja sallittava niiden olla ja suorastaan ruveta tietoisesti suorittamaan niitä,niin ne vähenee.

vaan hulluja, tämä sairaus on hullua, täysin turhaa. Ainakaan minulla ei ole mitään traumaa tai kamalan ikäviä muistoja mistään, mutta ajan itseni tarkoituksella tuhoon tämän sairauden kanssa, eli ajattelemalla kaikenmaailman tyhmiä ja jopa kamalia asioita ja yleensä ne vielä terästäytyvät jutellessani muiden kanssa, jolloin rupean miettimään, että huomaako muut minussa jotain... loppujenlopuksi en juurikaan keskity täydelliseen vuorovaikutukseen ja se harmittaa eniten. Aika usein nykyään on hyviä päiviä, jolloin on kuin mitään ongelmaa ei olisikaan. Yleensä ongelma paisuu stressistä.
Antaisin mitä vaan että saisin tervehtyä täysin tästä paskasta, kuten silloin joskus lapsena oli huoletonta ja normaalia, vaikka silloinkin ahdistuessani rupesin toistamaan samoja kaavoja ja mietin bakteereja.
Toisaalta samoihin aikoihin kun tämä "ihanuus" puhkesi kukkaansa murrosiässä, tapahtui myös läpimurto ajatuksen tasolla ja luovuus pääsi alkamaan. Ehkä se todella on niin, ettei kukaan luova tai tieteilijä voi olla täysin terve psyykkisesti, vaan se vaatii jonkun mielensairauden, jotta alkaa ajatella asioita eri tavalla kuin muut tai että edes kiinnittää huomiota mihinkään, mitä ns. normaaleilla ei edes juolahda mieleen.