Työpaikan vaihto raskaana?

Nyt kävi niin että oltuani muutaman vuoden toisissa hommissa, täällä käpykylässä aukeni koulutustani vastaava vakituinen homma. Viikko sitten tein plussatestin.. Hirveästi tekisi mieli hakea uutta paikkaa, mutta voiko sitten pokalla jäädä reilun puolen vuoden päästä äippälomalle? Teoriassa asian salaaminen onnistuisi, ei ehkä koko koeaikaa, mutta haastattelut kyllä. työ olisi kiva ja minä siihen pätevä. nyky hommat ok palkattuja mutta hieman tylsiä, ja arvoiltaan kovempia. Todennäköisesti en suoraan sanoisi raskaudestani, mutta muista elämän suunnitelmista kysyttäessä voisin sanoa suoraan että perhe on toiveissa tms. kokemuksia?
12804
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuossa voi kyllä käydä ihan kuinka vaan. Suosittaisin puhumaan totta, ja kertomaan avoimesti mikä tilanteesi on. Voihan olla että työnantaja silti valitsee sinut hommaan. Minut vakinaistettiin seitsemännellä kuulla. Olin juuri lähdössä äitiyslomalle, kun työnantaja kävi varmistamassa että tulisin sitten takaisin kanssa. (Olin sivarin sijaisena, enkä olettanut että jatkoa olis tiedossa) Sainpa hyvin mielin mennä lomalle. Työsuhteeni kesti sen jälkeen 8 vuotta.

Äänestä

Suoranaisestihan ei sais kysyä jotain lapsentekoasioita työhaastatteluissa, tai sais ja sais, ne ei sais vaikuttaa. turhaahan tavallaan on kuitenkin oma-aloitteisestikaan mainostaa olevansa toisella kuulla. se ole silloin vielä niin taattua että toukka pysyy matkassa. Eihän silloin valehtele jos jättää kertomatta raskaudestaan jos siitä ei kysytäkkään? No, saas nähdä kuinka käy. Haen sitä paikkaa kuitenkin.

Äänestä
  • ei ole mitään velvollisuutta kertoa raskaudestasi työnantajalle ennen kuin 2kk ennen äitiyslomalle jäämistä. Itse sain vakituisen työsopimuksen 2 viikkoa ennen kuin työnantajani sai tietää raskaudestani :)

    Äänestä

Hei,

Olen jo tehnyt vaihdon toiseen työpaikkaan, vaikka tiesin olevani raskaana. Päätimme mieheni kanssa hankkia isomman asunnon, kun vauva ilmoitti tulostaan ja muutamme pian toiseen kaupunkiin. Aloitan uudessa työpaikassa ensi kuussa. Kyllä itseänikin jännittää, että mitä mahtavat sanoa, mutta koen, että en ole velvollinen kertomaan asiasta vielä. Nyt menossa vasta kuitenkin 9 viikko ja työhaastattelussa se oli reilusti vähemmän. Kerron varmaankin joulukuussa tai viimeistään tammikuussa. Toukokuun lopulla laskettuaika. Ajattelin, että sanon ihan pokkana, että en ole aavistanut olevani raskaana, koska emme oikeastikaan ole mitenkään yrittäneet lasta..päätimme vain, että tulee, jos tulee. Enpäs usko, että tämä on ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, että odottavat äidit vaihtavat työpaikkaa. Minä suosittelen, että älä kerro työhaastettulussa mtn vauvasta ja jos kysyvät niin sanot, että ei nyt lähitulevaisuuden suunnitelmissa.

Meillä naisilla kun mieli muuttuu aika nopeasti niin miksei sitä vauvaa voisi yhtäkkiä halutakin..ei ne siinä vaiheessa muista mitä ovat kyselleet. :) Tsemppiä sinulle ja onnea haastatteluun! Hyvin se menee! Ja noihan on vain valkoisia valheita!! :D

Äänestä
  • Tuo olisi minusta valehtelua, jos sanoisi että ei lähiajan suunnitelmissa. Lähinnähän ajattelin suoraan sanoa että näitä asioita on joskus turha suunnitella, mutta toki toiveissa on jossain vaiheessa. siitä meinaaan narahtaa jos ja kun käy ilmi että onkin ollut raskaana jo haastattelussa ja kiistää asian. Mahdollisesti ennen työsopimuksen allekirjoitusta voisi asiasta mainita..?

    Äänestä

  • kesävauva kirjoitti:

    Tuo olisi minusta valehtelua, jos sanoisi että ei lähiajan suunnitelmissa. Lähinnähän ajattelin suoraan sanoa että näitä asioita on joskus turha suunnitella, mutta toki toiveissa on jossain vaiheessa. siitä meinaaan narahtaa jos ja kun käy ilmi että onkin ollut raskaana jo haastattelussa ja kiistää asian. Mahdollisesti ennen työsopimuksen allekirjoitusta voisi asiasta mainita..?

    työsopimuksen kirjoittamisen jälkeen jos sopimuksen tahdot saada. Kannattaa pitää huolta oikeuksistaan ja jättää kertomatta. Lain mukaan jos sinulta esim. haastattelussa kysyttäisiin raskaudesta, ei siihen tarvi vastata.

    Ja helpointahan on jos ns. jätät kertomatta kokonaan ja asia tulee sitten ilmi kun tulee, kyllä sen raskauden puolen välin jälkeen viimeistään alkaa muutkin jo huomaamaan. Kun et tosiaan ole velvollinen kertomaan ennen kuin 2kk ennen sitä äitiysloman alkamista, ja todennäköisesti raskaus tulee ilmi jo ennen tuon ajan täyttymistä.

    Itse en kantaisi huonoa omatuntoa vaikka pienen valkoisen valheen kehittelisit haastattelua varten, koska ei se työnantajakaan pode huonoa omatuntoa, vaikka jättäisi sinut palkkaamatta jos tietäisi raskaudesta, vaikka se ei lain mukaan saisi valintaan vaikuttaa..

    Äänestä

jotka juuri noin ovat tehneet. Ja kenkää saaneet koeajalla. Eivätkä sen takia että huonoja työtekijöitä olisivat olleet. Vaan juuri siksi ettei heistä ollut todenpuhujiksi. Kuka haluaa selkeästi petollisen valehtelijan töihinsä? Ei kukaan.

Äänestä
  • ja siitä miten asian on ilmaissut..minulta ei haastattelussa kysytty mtn lapsi-suunnitelmista..koulutussuunnitelmista kyllä..ja siihen vastasin, että en nyt ainakaan juuri, mutta ainahan sitä on hyvä itseään vielä kehittää..ja todellakin lähden vielä opiskelemaankin lisää, vaikka vauvan hankinkin. Ei saa olla niin kriittinen ja pitää ajatella itseäänkin..kyllä niitä uusia hyviä työntekijöitä löytyy tuuraamaan äitiyslomien ajaksi jne..ammattitaitoinen pomo on tukena ja löytää ratkaisun asiaan..

    Itse en ainakaan pelkää pätkääkään, että fuduja saisin, kun asian ilmoitan..tiedän pomoni olevan reilu tyyppi ja luotan myös omiin taitoihini. Tietenkin vähän jännitän, että miten hän asian ottaa, mutta mutta..kaikki menee varmaan loppujen lopuksi hyvin! :)

    Älkää nyt stressatko noin hemmetisti! Itseä varten täälä pitää elää ja raskaus on ainakin itselleni iloinen asia..enkä rupea sen takia jättämään mahdollisuuksiani käyttämättä!

    Ja en todellakaan koe, että olisin esim. petollinen valehtelija, kun en ole raskaudestani kertonut, kun ei edes mtn kysytty ja jos olisi niin en olisi kertonut siltikään. Kaikkea voi tapahtua vielä tässä vaiheessa ja niin kuin joku kirjoitti, että kaksi kuukautta ennen äitiysloman alkamista riittää lain mukaan..

    Tsemppiä vaan teille rohkeille!! :D

    Äänestä

  • tk kirjoitti:

    ja siitä miten asian on ilmaissut..minulta ei haastattelussa kysytty mtn lapsi-suunnitelmista..koulutussuunnitelmista kyllä..ja siihen vastasin, että en nyt ainakaan juuri, mutta ainahan sitä on hyvä itseään vielä kehittää..ja todellakin lähden vielä opiskelemaankin lisää, vaikka vauvan hankinkin. Ei saa olla niin kriittinen ja pitää ajatella itseäänkin..kyllä niitä uusia hyviä työntekijöitä löytyy tuuraamaan äitiyslomien ajaksi jne..ammattitaitoinen pomo on tukena ja löytää ratkaisun asiaan..

    Itse en ainakaan pelkää pätkääkään, että fuduja saisin, kun asian ilmoitan..tiedän pomoni olevan reilu tyyppi ja luotan myös omiin taitoihini. Tietenkin vähän jännitän, että miten hän asian ottaa, mutta mutta..kaikki menee varmaan loppujen lopuksi hyvin! :)

    Älkää nyt stressatko noin hemmetisti! Itseä varten täälä pitää elää ja raskaus on ainakin itselleni iloinen asia..enkä rupea sen takia jättämään mahdollisuuksiani käyttämättä!

    Ja en todellakaan koe, että olisin esim. petollinen valehtelija, kun en ole raskaudestani kertonut, kun ei edes mtn kysytty ja jos olisi niin en olisi kertonut siltikään. Kaikkea voi tapahtua vielä tässä vaiheessa ja niin kuin joku kirjoitti, että kaksi kuukautta ennen äitiysloman alkamista riittää lain mukaan..

    Tsemppiä vaan teille rohkeille!! :D

    Mä oon taas kuullu ihan päinvastaista. Kyllä ne fudut on tullu ja sopimusta härkisti lyhennetty kun raskaudesta kerrottu hyvissä ajoin. Mä en kertois vasta kun pakko. Mun mielestä odottaminen ja lapsen saaminen on jokaisen henkilökohtainen asia. Niin paljon tiedän juttuja raskaana olevien naisten syrjinnästä työmaailmassa...

    Äänestä

  • miiinas kirjoitti:

    Samoin sukulaiseni sai jonkin aikaa sitten potkut vakituisesta työpaikasta ihan vain raskauden takia.. ja sairasloman kun joutui sairaalaan.. Niinpäs vain työnantaja keksi hyvän porsaanreijän laeista ja sai irtisanottua työntekijän laillisesti.

    Äänestä

  • Jep.. kirjoitti:

    mikähän se laillinen syy sitten oli? käsittääkseni sairaslomalla pitää olla pitkään, yli vuoden ennen kuin voi purkaa työsuhteen sillä varjolla? Ei muuta kuin liiton juristeilla uhkailua kehiin..

    työntekijä niin muutti käsittääkseni yrityksen toimintaa niin, ettei pidä enää työntekijöitä ollenkaan. Ja se oli ihan laillinen syy..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kesävauva kirjoitti:

Nyt kävi niin että oltuani muutaman vuoden toisissa hommissa, täällä käpykylässä aukeni koulutustani vastaava vakituinen homma. Viikko sitten tein plussatestin.. Hirveästi tekisi mieli hakea uutta paikkaa, mutta voiko sitten pokalla jäädä reilun puolen vuoden päästä äippälomalle? Teoriassa asian salaaminen onnistuisi, ei ehkä koko koeaikaa, mutta haastattelut kyllä. työ olisi kiva ja minä siihen pätevä. nyky hommat ok palkattuja mutta hieman tylsiä, ja arvoiltaan kovempia. Todennäköisesti en suoraan sanoisi raskaudestani, mutta muista elämän suunnitelmista kysyttäessä voisin sanoa suoraan että perhe on toiveissa tms. kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu