Tarkoitatko Yersinia-bakteeria, jota löytyy kotimaisesta jäävuorisalaatista ja porkkanoista? Salmonellaa löytyi sen sijaan Turun Raision tehtaalta. Koululaiset ja päiväkotilapset saaneet pääasiassa yersinia-bakteereista tartunnan, kotimaisista elintarvikkeisista.
Yersinia-bakteerin tarttuminen elintarvikkeiden välityksellä ihmiseen on pystytty osoittamaan luotettavasti ensimmäistä kertaa.
Kotimainen jäävuorisalaatti tunnistettiin monitahoisissa epidemiologisissa tutkimuksissa bakteerin aiheuttaman epidemian välittäjäksi. Eri puolilla Suomea esiintyneet yksittäiset tautitapaukset pystyttiin nopeasti tunnistamaan osaksi samaa epidemiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suolistoinfektioyksikössä kyseiselle bakteerille kehitetyn tyypitysmenetelmän avulla.
Yersinia-bakteeri on aiheuttanut yhteensä 10 epidemiaa vuosien 1997 - 2008 aluksi jäävuorisalaatin ja myöhemmin kotimaisen, talven yli varastoidun porkkanan välityksellä. Epidemioissa on sairastunut reilusti yli tuhat ihmistä, pääasiassa koululaisia ja päiväkotilapsia.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarkoitatko Yersinia-bakteeria, jota löytyy kotimaisesta jäävuorisalaatista ja porkkanoista?
Salmonellaa löytyi sen sijaan Turun Raision tehtaalta. Koululaiset ja päiväkotilapset saaneet pääasiassa yersinia-bakteereista tartunnan, kotimaisista elintarvikkeisista.
Yersinia-bakteeri tarttuu elintarvikkeista (4.6.2009 KALEVA)
Yersinia-bakteerin tarttuminen elintarvikkeiden välityksellä ihmiseen on pystytty osoittamaan luotettavasti ensimmäistä kertaa.
Kotimainen jäävuorisalaatti tunnistettiin monitahoisissa epidemiologisissa tutkimuksissa bakteerin aiheuttaman epidemian välittäjäksi. Eri puolilla Suomea esiintyneet yksittäiset tautitapaukset pystyttiin nopeasti tunnistamaan osaksi samaa epidemiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen suolistoinfektioyksikössä kyseiselle bakteerille kehitetyn tyypitysmenetelmän avulla.
Yersinia-bakteeri on aiheuttanut yhteensä 10 epidemiaa vuosien 1997 - 2008 aluksi jäävuorisalaatin ja myöhemmin kotimaisen, talven yli varastoidun porkkanan välityksellä. Epidemioissa on sairastunut reilusti yli tuhat ihmistä, pääasiassa koululaisia ja päiväkotilapsia.
Kebab-lihasta löytyi ulosteperäisiä bakteereja.
Liha ei ole salaatti.