Viron kuntavaalien voitto keskustalle
Enteilee Suomeenkin jotain ?
Virossa Edgar Savisaaren johtama keskustapuolue on voittanut sunnuntain kuntavaalit.
Savisaaren keskusta sai 31,5 prosenttia koko maan äänistä. Pääkaupungissa Tallinnassa puolue keräsi jopa 53,5 prosenttia äänistä. Määrä tietää puolueelle ehdotonta enemmistöä Tallinnan valtuustossa.
Pääministeri Andrus Ansipin johtama reformipuolue keräsi koko maassa vajaan 17 prosentin äänisaaliin. Isänmaa- ja Res publica -puolueiden liitto sai noin 14 prosenttia ja sosiaalidemokraatit 7,5 prosenttia äänistä.
Reformipuoluetta johtava Ansip sanoo, että keskustan menestys Tallinnassa on merkki muille puolueille. Hän ei lämpene ajatukselle, että reformipuolue ja keskusta muodostaisivat jonkinlaisen koalition kaupunginvaltuustossa.
Virolaiset äänestivät sunnuntain kuntavaaleissa ennätyksellisen vilkkaasti. Uurnilla kävi kaikkiaan 60,3 prosenttia äänioikeutetuista.
Enteilee Suomeenkin jotain ?
Virossa Edgar Savisaaren johtama keskustapuolue on voittanut sunnuntain kuntavaalit.
Savisaaren keskusta sai 31,5 prosenttia koko maan äänistä. Pääkaupungissa Tallinnassa puolue keräsi jopa 53,5 prosenttia äänistä. Määrä tietää puolueelle ehdotonta enemmistöä Tallinnan valtuustossa.
Pääministeri Andrus Ansipin johtama reformipuolue keräsi koko maassa vajaan 17 prosentin äänisaaliin. Isänmaa- ja Res publica -puolueiden liitto sai noin 14 prosenttia ja sosiaalidemokraatit 7,5 prosenttia äänistä.
Reformipuoluetta johtava Ansip sanoo, että keskustan menestys Tallinnassa on merkki muille puolueille. Hän ei lämpene ajatukselle, että reformipuolue ja keskusta muodostaisivat jonkinlaisen koalition kaupunginvaltuustossa.
Virolaiset äänestivät sunnuntain kuntavaaleissa ennätyksellisen vilkkaasti. Uurnilla kävi kaikkiaan 60,3 prosenttia äänioikeutetuista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
, koska oikeistovaara oli ilmeinen.
Viron keskusta on laajempi kuin meillä. (Demarit 10%)
Viron keskustapuolueesta tietoja Wikipediasta
Yksi merkittävä tekijä vaalimenestyksen takia oli se, että puolueen kannatus oli kasvanut venäläisväestön keskuudessa. Joulukuussa 2004 solmittu yhteistyösopimus Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän ja Viron keskustapuolueen kanssa vahvisti erityisesti keskustapuolueen kannatusta vironvenäläisten keskuudessa.
Viron keskustapuolue (viroksi Eesti Keskerakond, EK) on virolainen keskustalainen sosiaaliliberaali puolue. Puolue on Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen. Yhdistyttyään Viron eläkeläisten puolueen (Eesti Pensionäride Erakond) kanssa 20. elokuuta 2005 sen jäsenmäärä nousi 9000:een ja se on nykyään Viron toiseksi suurin puolue jäsenmäärältään.
Viron keskustapuolue perustettiin 12. lokakuuta 1991 Viron itsenäisyysliikkeen, Kansanrintaman (Rahvarinne) pohjille. Kansanrintama oli hajonnut tuolloin jo useisiin eri puolueisiin.
Vuoden 1992 parlamenttivaaleihin puolue osallistui Edgar Savisaaren johtamana Kansanrintaman (Rahvarinne) nimellä ja sai 56 124 äänellä (12,25 % äänistä) 15 paikkaa 101:stä ja nousi kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi.
Puolue jäi kuitenkin oppositioon. Vuoden 1995 parlamenttivaaleihin puolue osallistui nykyisellä nimellään ja sai 16 paikkaa ja 76 634 ääntä (14,17 % äänistä) ja pysyi kolmanneksi suurimpana puolueena. Keskustapuolue muodosti hallituksen Viron kokoomuspuolueen ja sitä tukeneiden maalaispuolueiden (vaaleihin osallistunut nimellä Kokoomuspuolue ja Maakansan liitto (Koonderakond ja Maarahva Ühendus, KMÜ)) kanssa pian 5. maaliskuuta pidettyjen vaalien jälkeen, mutta hallitus kaatui jo lokakuussa ns. nauhaskandaaliin, jossa selvisi, että toisten poliitikkojen keskusteluja oli nauhoitettu. Kaiken lisäksi sisäministeri Savisaar oli sekaantunut tähän skandaaliin, joten puolue joutui siirtymään oppositioon. Savisaaren käyttäytymiseen tympääntyneet puolueen jäsenet perustivat tässä tilanteessa uuden puolueen. Keskustapuolue jäi poliittiseen paitsioon menettäessään hallitusluottamuksensa aina vuoteen 2001 asti.
Vuoden 2003 puoluekokouksessa enemmistö asettui vastustamaan Viron EU-jäsenyyttä. Savisaar ei kuitenkaan esittänyt tarkkaan mielipidettään asiaan. Toukokuussa 2004 puolueesta tuli Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen.
Syksyllä 2004 puolueen sisäiset erimielisyydet purkautuivat, kun joukko keskustapuolueen jäseniä erosi puolueesta ja syytti Savisaarta autoritäärisistä ja yksinvaltaisista toimista ja vastusti puolueen EU-vastaista asennetta. Nämä puolueen Riigikogun jäsenet muodostivat sosiaaliliberaalisen ryhmän. Ryhmä hajosi ja sosiaaliliberaalit siirtyivät Viron reformipuolueeseen ja Viron sosiaalidemokraattiseen puolueeseen, johon liittyivät 10. toukokuuta 2005 keskustapuolueen entinen presidenttiehdokas, sosiaaliliberaalien Peeter Kreitzberg ja entinen keskustapuolueen puolustusministeri Sven Mikser. Eräs sosiaaliliberaali entinen keskustapuolueen kansanedustaja sittemmin palasi vanhaan puolueensa.
Puolueen virallinen aatesuunta on sentrismi. Kuitenkin perinteisesti sosiaaliliberalismilla on ollut vankka asema puolueessa.
Keskustapuolueen kannattajakuntaan kuuluu pääasiassa alempaa keskiluokaa, eläkeläisiä ja muita vähemmän varakkaita. Keskustapuolue on vastustanut erityisesti Viron reformipuolueen ajamaa joissain asioissa hyvinkin liberaalia talouspolitiikkaa, ja se onkin ajautunut ristiriitoihin liberaalien kanssa.
Puoluehan on kannattanut siirtymistä tasaverosta Suomen mallin mukaiseen progressiiviseen tuloverotukseen.
Puolueen toimintaan kuuluu myös populismi, jolla on sanottu houkutelleen erityisesti maan venäläisväestöä puolueen kannalle. Erityisesti puolueen suuri kannatus venäläisten keskuudessa on herättynyt voimakkaita tunteita virolaisten keskuudessa. Juuri patsaskiistan aikana keskustapuolue ja erityisesti Savisaar on saanut niskoilleen syytteet venäläisten liiallisesta mielistelystä. Puolueen ja Savisaaren läheinen toiminta Yhdistyneen Venäjän kanssa ja Viron entisten miehittäjien kanssa on saanut vastusta kansallismielisten, isänmaallisten ja konservatiivisten puolueiden ja piirien, kuten Isänmaan ja Res Publican liiton, keskuudessa.
---
Viron keskustapuolue ei vastaa lainkaan Suomen keskustapuoluetta. Suomen keskustapuolue on entiseltä nimeltään Maalaisliitto, jonka jäsenkunta koostuu maataloustuottajista. Ehkä Suomen keskustapuoluetta voitaisiin lähinnä verrata Viron Maarahva Ühendus (Maakansan liitto) -puolueeseen.
Viron keskustapuolue on sentristinen puolue, eikä Viron maataloustuottajien puolue.
Viron puolueita ei voi verrata Suomen puolueisiin. Historiallinen tausta on puolueilla Virossa ihan toinen kuin Suomessa. Joten jos iloitset Viron keskustapuolueen menestyksestä, voit iloita entisen Viron kansanrintaman menestyksestä. Viron keskustapuolueen kannattajakuntaan kuuluu pääasiassa alempaa keskiluokaa, eläkeläisiä ja muita vähemmän varakkaita eikä suinkaan Viron maataloustuottajia.
Ei ole välttämättä ihan noin.
Kirjoitin silloin nopeasti sen.
Muista Wikipedia on meigän kaikkien vapaa kirjoitus paikka.
Ei ole välttämättä oikein. Monesti liikaa kirjoittan omia näkemyksiä, näkemyksensä mukaan.
Polittiikka on sitä . muunmuassa.
Tässä on YLE:n artikkeli samasta aiheesta lyhennettynä, minkä mukaan Viron keskustapuoluetta ei missään nimessä voida verrata Suomen keskustapuolueeseen poliittisella kartalla.
Muuten oikein hyvin olet Wikipediaan Viron historiasta kirjoittanut, vaikkakin olet "nopeasti" sen tehnyt. Niin paljon "Wikipedian jutussasi" on kuitenkin faktatietoja, vuosilukuja ja prosentteja, että jostakin olet tiedot toimitellut ja aikaa se on vienyt... miksi "vähättelet" omaa tietouttasi?
----
TAUSTA: Virossa keskusta on puolueiden yksinvaltias (YLE uutiset, Risto Vuorinen, Tartto)
Virossa Edgar Savisaaren johtama Keskustapuolue on porskuttamassa kunnallisvaalivoittoon. Vaalikamppailua ovat varjostaneet korruptioepäilyt, vaalirahasotkut ja haamuäänestäjät.
Viron Keskustapuolue syntyi 18 vuotta sitten luontevasti maan itsenäistymistä johtaneen Kansanrintaman perustalle. Oman määrittelynsä mukaan se on keskustalainen sosiaaliliberaali puolue.
Suomalaisen puoluekartan mukaan Keskustaa on kuitenkin vaikea määritellä, eikä sitä kannata sekoittaa Suomen Keskustaan.
Euroopan parlamentissa Viron Keskustapuolue kuuluu liberaalidemokaattiseen ryhmään, johon kuuluu myös sen harjoittaman politiikan päävastustaja Reformipuolue. Usein Viron Keskusta on määritelty myös keskusta-vasemmistolaiseksi puolueeksi.
Joissain yhteyksissä sitä on verrattu jopa Suomen Vasemmistoliittoon.
Korruptiosyytöksiä ja vaalirahasotkuja
Opposition syytösten mukaan Tallinnan kaupungin palkkalistoille pääsevät vain keskustalaiset, ja koko hallintojärjestelmä on erittäin korruptoitunut. Lisäksi Keskustan väitetään maksavan osan vaalityöstään kaupungin varoilla.
Muiden puolueiden kannalta suurin ongelma on se, että jos Keskusta saa vaaleissa yksinkertaisen enemmistön, se miehittää omilla edustajillaan kaikki kaupunginhallituksen tuolit. Koska Savisaaren ryhmän yksinvaltiudelle ei näy loppua, on pääkaupungin hallintomallille ryhdytty etsimään uusia muotoja.
Keskustapuolueen menestystä eri puolilla Viroa on auttanut osaltaan aiemmin maaseudun puolueeksi profiloituneen Rahvaliiton suosion nopea romahdus. Kannatuksen katoaminen on seurausta korruptioskandaaleista. Niihin väitetään sekaantuneen useita puolueen johtohenkilöitä puheenjohtaja Villu Reiljanista ja entisestä maatalousministeristä Ester Tuiksoosta lähtien.
Molempia vastaan esitettyjä syytöksiä puidaan vielä eri oikeusasteissa, mutta kansan silmissä Rahvaliiton maine on jo mennyt. Siksi puolue on katsonut parhaaksi esiintyä paikallisvaaleissakin sammutetuin lyhdyin erilaisten vaaliliittojen nimissä.
Pääministeri horjuu talouskriisissä
Viron Keskustapuolueen suuri suosio maan pääkaupungissa on herättänyt ihmetystä. Suosion taustalla on useita tekijöitä, joista ajankohtaisin on se, että suuri osa virolaisista alkaa vasta nyt tuntea taloustaantuman vaikutukset arkielämässään. Reformipuoluetta johtavan pääministeri Andrus Ansipin hallitus kiisti taantuman olemassaolon pitkään.
Keskusta onkin muistanut arvostella ahkerasti Ansipin hallitusta muun muassa siitä, ettei se ymmärtänyt koota Viron hyvinä vuosina vararahastoja pahojen päivien varalle.
Vaalien alla Edgar Savisaar on tehnyt parhaansa esitelläkseen johtamaansa kaupunkia ja sitä hallitsevan puolueen ihmisläheistä politiikkaa. Kolme neljäsosaa tallinnalaisista onkin tyytyväisiä kaupunkiinsa ja sen kehitykseen.
Savisaar on muun muassa esitellyt Vapaudenaukiolle tuotuja, kaupungin varoin ostettuja peruna- ja halkokasoja, jotka jaetaan vähävaraisille talven pakkasten saapuessa. Välillä hän on ehättänyt avaamaan fanfaarien soidessa kaupungin sydämeen noussutta kulttuuri- ja kauppakeskusta sekä modernia selviämisasemaa.
---
Yhtäläisyyttä Viron keskustapuolueen ja Suomen keskustapuolueen hallinnossa näkyy löytyvän:
- Suomessa pääministeri horjuu talouskriisissä
- Virossa pääministeri horjuu talouskriisissä
- Suomessa leipäjonot
- Virossa Savisaar tuo torille peruna- ja leipäkasoja
- Suomessa korruptiosyytöksiä ja vaalirahasotkuja
- Virossa korruptiosyytöksiä ja vaalirahasotkuja
- Suomessa ei varauduttu tulevaan taantumaan eikun lamaan
- Virossa ei varauduttu tulevaan taantumaan eikun lamaan
Virossa maaseudun puolueen, Rahvaliiton, suosio on romahtanut. Suomen maaseudun puolueen, entisen Maalaisliiton, nykyisen keskustapuolueen, suosio todennäköisesti romahtaa tulevissa vaaleissa monestakin eri syystä, joista tärkeimpiä ovat
- politiikan sisältö, joka suosii maataloustuottajia ja rikkaita sijoittajia sekä yritysten omistajia
ja jakaa kansan kahtia siten.
- erilaiset korruptiorakenteet, jotka ovat selvinneet suomalaisille, joita selviää vielä lisää
- vaalirahalla ostettu valta