paratiisin väki sikoja , ei ole pöytätapoja

KYLLÄ TÄYTYY SANOA, ETTÄ KYLLÄ MENEE SUOMEN NUORISOLLA HUONOSTI JA VÄHÄN MUILLAKIN. TAAS KERRAN NÄKI KUINKA SAMI, SAMPO JA TONI KOKO AJAN RUOKAILI JA SÖI NKÄSIN. EIVÄT ODOTTANEET ETTÄ KAIKKI OLISI YHTÄAIKAA MENNYTPÖYTÄÄN, VAAN KÄSIN SORKITTIIN KAIKKIA RUOKIA. SAMOIN TTTEKI STEFANIA. OTETTIIN KÄSIN LIHA JA HAUKATTIIN SIITÄ JA PANTIIN SITTEN TAKAISIN. MILLAISET VANHEMMAT NÄILLÄ NUORILLA ON???????? EI MINKÄÄNLAISIA. KUINKA NUORET OPPISIVAT JOTEAKIN, KUN VANHEMMAT EIVÄT OSAA MITÄÄN. AINUT SIVISTYNYT ON ESA JA TOIVOTTAVASTI NYT TOINEN TÄMÄ ANTTI. SAMI, TONI JA SAMPO ULOS TALOSTA JA HETI. SAMI PELAA SHOW ROOLIA KOKO AJAN JA TONI ON ILMEISESTI JOTENKIN HENKISESTI HEIKOILLA. SUUTTUU HELPOSTI JA KOKO AJAN HEILUTTAA JOITAKIN OSIA KEHOSTAAN, EI SIIS SAA YHTÄ RAUHAA KOKO AIKANA. DANA ON KUIN SAMI. KEKSIII JUTTUJA SEN KUN EHTII, NAISELLA IKÄ EI RIITTÄISI KAIKKIEN KERTOMIENSA TEKEMISIIN. ESA AINUT TERVE YKSILÖ OLLUT TALOSSA.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

IHAN VIT.N PAHA LUKIHÄIRIÖ SEKÄ KÄPSLOKKI HIRTTÄNYT KIINNI.

Äänestä
  • hyvät käytöstavat eivät kuulu nykyelämään.Nyt ollaan niin vapaita kuin porsaat.Sama on puheissakin vittu on nykyään pilkku puheessa.

    Äänestä

Sulla on ainakin kuin netiketti pahasti hakusessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TOLLOT ULOS kirjoitti:

KYLLÄ TÄYTYY SANOA, ETTÄ KYLLÄ MENEE SUOMEN NUORISOLLA HUONOSTI JA VÄHÄN MUILLAKIN. TAAS KERRAN NÄKI KUINKA SAMI, SAMPO JA TONI KOKO AJAN RUOKAILI JA SÖI NKÄSIN. EIVÄT ODOTTANEET ETTÄ KAIKKI OLISI YHTÄAIKAA MENNYTPÖYTÄÄN, VAAN KÄSIN SORKITTIIN KAIKKIA RUOKIA. SAMOIN TTTEKI STEFANIA. OTETTIIN KÄSIN LIHA JA HAUKATTIIN SIITÄ JA PANTIIN SITTEN TAKAISIN. MILLAISET VANHEMMAT NÄILLÄ NUORILLA ON???????? EI MINKÄÄNLAISIA. KUINKA NUORET OPPISIVAT JOTEAKIN, KUN VANHEMMAT EIVÄT OSAA MITÄÄN. AINUT SIVISTYNYT ON ESA JA TOIVOTTAVASTI NYT TOINEN TÄMÄ ANTTI. SAMI, TONI JA SAMPO ULOS TALOSTA JA HETI. SAMI PELAA SHOW ROOLIA KOKO AJAN JA TONI ON ILMEISESTI JOTENKIN HENKISESTI HEIKOILLA. SUUTTUU HELPOSTI JA KOKO AJAN HEILUTTAA JOITAKIN OSIA KEHOSTAAN, EI SIIS SAA YHTÄ RAUHAA KOKO AIKANA. DANA ON KUIN SAMI. KEKSIII JUTTUJA SEN KUN EHTII, NAISELLA IKÄ EI RIITTÄISI KAIKKIEN KERTOMIENSA TEKEMISIIN. ESA AINUT TERVE YKSILÖ OLLUT TALOSSA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu