Hei! Päätin kirjoittaa tänne, koska olisi helpottavaa jos löytyisi ihmisiä, joilla on sama ongelma kuin minulla. On ollut viimeiset kolme vuotta stressaavaa aikaa, kun muutin pieneltä paikkakunnalta yksin isompaan kaupunkiin ja aloitin uuden koulun sekä samaan aikaan työt. Siinä rinnalla minulla oli myös todella vaikea parisuhde, jossa kärsin aika paljon. En kuitenkaan osannut siitä irrottautua, koska en halunnut jäädä yksin. Tiedän, että olisi pitänyt erota paljon aikaisemmin, mutta tyhmä mikä tyhmä...
Kun poikaystäväni taas kerran petti minua, niin tein vaan yhtäkkiä päätöksen, että nyt saa riittää ja sanoin, että haluan muuttaa erilleen. (olimme asuneet noin vuoden yhdessä) Samaan aikaan minulla alkoi kesäloma, jonka aikana tapasin todella kivan ihmisen, jota aloin tapailemaan. Tämäkin tuli todella äkkiä ja tavallaan sekoitti ajatuksia. Yhtenä aamuna heräsin baari-illan jälkeen niin, että pää oli ihan puutuneen tuntuinen ja hengittäminen tuntui vaikealta. Pelästyin sitä hirveästi. En ollut sillä hetkellä yksin, mutta kun menin kotiin yksin, niin luulen, että sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja sen jälkeen pelkäsin ihan hulluna, että mikä minulla oikein on.
No seuraavaksi sitten ravasin kaiken maailman lääkäritutkimukset ja aloin pelkäämään hulluna, että minulla on joku vakava sairaus. Minulta otettiin päästäkin kuvat. Olin todella ahdistunut ja kokoajan hengitys tuntui vaikealta ja oli pala kurkussa. En pystynyt muuta kuin miettimään mikä sairaus minulla on.
Lääkäri oli loppujen lopuksi sitä mieltä, että niskat on vaan jumissa, mutta sen jälkeen kun olin noin viisi kertaa käynyt hierojalla, eikä se auttanut, niin tuli sitten esille, että tosiaan johtuu jostain henkisestä. Olin tosiaan sitten juuri muuttamassa parin viikon päästä ja pelotti, että jos ahdistus pahenee, niin miten selviydyn siitä. Lääkäri määräsi minulle cipralex-lääkkeet. (10mg) Sivuoireet olivat aivan järkyttävät ja olin jotenkin täysin lamaantunut ja pari päivää ajattelin, että kohta kuolen. En pystynyt ollenkaan olemaan yksin. Lääkäri kehotti jatkamaan ja sivuoireet menivätkin ohi, mutta en huomannut mitään hyvää vaikutusta. Selviyidyin kuitenkin muutosta ja olen pystynyt olemaan yksin kotona ja juuri ja juuri käymään töissä.
Lääkkeiden aloittamisen jälkeen on kuitenkin sairaudenpelon tilalle tullut jotain vielä inhottavampaa., eli sekoamisen pelko. Tämä tunne on kokoajan. Pelkään myös, että teen itselleni tai muille jotain tai sanon jotain outoa tai käyttäydyn oudosti, vaikka tavallaan tiedän, että niin ei tule käymään. Tämä pelko aiheuttaa kuitenkin suunnattoman pahan olon. Psykiatri sanoikin minulle, että en todellakaan tule sekoamaan,eikä minulle tule skitsofreniaa. Se on vaan kumma, kun ei usko edes lääkäriä.
Olin todella paljon lääkkeiden aloittamista vastaan ja pelkäsin sitä, mutta ajattelin kuitenkin koittaa, koska olo oli paha ilmankin. Olen hakeutumassa Kelan tukemaan terapiaan ja mietinkin, että jospa se riittäisi ja voisin olla ilman lääkkeitä. Löytyisikö täältä kohtalotovereita, ettei tavallaan olisi tämän asian kanssa ihan yksin. Onkohan noissa lääkkeissä jotain outoja vaikutuksia?
Kun poikaystäväni taas kerran petti minua, niin tein vaan yhtäkkiä päätöksen, että nyt saa riittää ja sanoin, että haluan muuttaa erilleen. (olimme asuneet noin vuoden yhdessä) Samaan aikaan minulla alkoi kesäloma, jonka aikana tapasin todella kivan ihmisen, jota aloin tapailemaan. Tämäkin tuli todella äkkiä ja tavallaan sekoitti ajatuksia. Yhtenä aamuna heräsin baari-illan jälkeen niin, että pää oli ihan puutuneen tuntuinen ja hengittäminen tuntui vaikealta. Pelästyin sitä hirveästi. En ollut sillä hetkellä yksin, mutta kun menin kotiin yksin, niin luulen, että sain jonkinlaisen paniikkikohtauksen ja sen jälkeen pelkäsin ihan hulluna, että mikä minulla oikein on.
No seuraavaksi sitten ravasin kaiken maailman lääkäritutkimukset ja aloin pelkäämään hulluna, että minulla on joku vakava sairaus. Minulta otettiin päästäkin kuvat. Olin todella ahdistunut ja kokoajan hengitys tuntui vaikealta ja oli pala kurkussa. En pystynyt muuta kuin miettimään mikä sairaus minulla on.
Lääkäri oli loppujen lopuksi sitä mieltä, että niskat on vaan jumissa, mutta sen jälkeen kun olin noin viisi kertaa käynyt hierojalla, eikä se auttanut, niin tuli sitten esille, että tosiaan johtuu jostain henkisestä. Olin tosiaan sitten juuri muuttamassa parin viikon päästä ja pelotti, että jos ahdistus pahenee, niin miten selviydyn siitä. Lääkäri määräsi minulle cipralex-lääkkeet. (10mg) Sivuoireet olivat aivan järkyttävät ja olin jotenkin täysin lamaantunut ja pari päivää ajattelin, että kohta kuolen. En pystynyt ollenkaan olemaan yksin. Lääkäri kehotti jatkamaan ja sivuoireet menivätkin ohi, mutta en huomannut mitään hyvää vaikutusta. Selviyidyin kuitenkin muutosta ja olen pystynyt olemaan yksin kotona ja juuri ja juuri käymään töissä.
Lääkkeiden aloittamisen jälkeen on kuitenkin sairaudenpelon tilalle tullut jotain vielä inhottavampaa., eli sekoamisen pelko. Tämä tunne on kokoajan. Pelkään myös, että teen itselleni tai muille jotain tai sanon jotain outoa tai käyttäydyn oudosti, vaikka tavallaan tiedän, että niin ei tule käymään. Tämä pelko aiheuttaa kuitenkin suunnattoman pahan olon. Psykiatri sanoikin minulle, että en todellakaan tule sekoamaan,eikä minulle tule skitsofreniaa. Se on vaan kumma, kun ei usko edes lääkäriä.
Olin todella paljon lääkkeiden aloittamista vastaan ja pelkäsin sitä, mutta ajattelin kuitenkin koittaa, koska olo oli paha ilmankin. Olen hakeutumassa Kelan tukemaan terapiaan ja mietinkin, että jospa se riittäisi ja voisin olla ilman lääkkeitä. Löytyisikö täältä kohtalotovereita, ettei tavallaan olisi tämän asian kanssa ihan yksin. Onkohan noissa lääkkeissä jotain outoja vaikutuksia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Tietty jos terapia auttaa, niin olisi tosi hyvä. Ei kukaan lääkkeitä haluaisi syödä. Itse olen kolmatta kertaa Cipramil kuurilla enkä oikein osaa niitäkään syödä, eli otan vähemmän kuin mitä lääkäri määräsi. Aluksi pelkäsin että ne aiheuttaa masennusta tms kun niiden nimi oli masennuslääke, mutta kun tietää että ne ovat serotoniiniin takaisinoton estäjiä, niin olo on paljon parempi, ne ohjaavat aivojen aineenvaihduntaa oikeammille raiteille. Kannattaa sinunkin ajatella niin, että jos nuo oireet oikeasti häiritsee elämääsi, niin kannattaa niitä lääkitä. Ihmiset ei oikein vaan vielä ole tottuneet siihen että ajatuksetkin on ihan fysiologiasta alkuperää. Kaikkia ihmisen toimintoja ja tuntemuksia ohjaa aivot. Olisiko masennusta hoidettu näillä lääkkeillä kauemmin kuin ahdistuneisuutta, siksi nimi masennuslääke. Ahdistuneisuutta hoidettiin ennen vain rauhoittavilla.
Voisin itse ajatella että terapia auttaa jos on joku asia joka kokoajan painaa mieltä, joku tapahtuma joka on jättänyt pahat arvet joita ei pysty käsittelemään. Jos ahdistukselle ei ole mitään erityistä syytä, kannattaa ottaa lääkettä. Useimmiten terapiankin tukena muuten on lääkkeet. Mutta lääkkeitäkin on muuten tosi paljon erilaisia. Tuo Cipramil on vaan yleisin mitä käytetään. Ei se sovi kaikille. Mun mielestä jos voimakkaat sivuvaikutukset kestää kuukaudenkin ilman helpotuksen merkkejä, niin lopeta se lääkitys ja kokeile jotain toista. Mutta hitaitahan nuo on vaikuttamaan, eli ei kannata heti heittää kirvestä kaivoon.
Tuo mistä tämä alkoi eli krapula aamu on aika tyypillinen ahdistuksen aiheuttaja. Eli ei ainakaan nyt kun on muutenkin paha olo, niin kannata pahemmin ryypiskellä....
Hei! Kiitos kun otit kantaa asiaan. Olo ei ole vieläkään helpottanut, mutta otin yhteyttä psykiatriin, joka sanoi, että en todellakaan aloittanut lääkkeitä turhaan, eikä nämä ajatukset todennäköisesti johdu lääkkeistä vaan itse vaivasta mikä minulla on. Minulla on siis todettu keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Tuli itsellekkin jotenkin ihan puun takaa, vaikka tiesinkin, että jotain on vialla.
Psykiatri kehotti vaan rohkeasti jatkamaan lääkitystä, että pärjäisin siihen saakka, kun pääsen terapiaan ja näin sitten teen. Pelottaa vaan niin paljon, että ne ei autakkaan. :( Jouduin vielä nostamaan annosta, koska psykiatri sanoi, että annokseni on todennäköisesti liian pieni ja ei auta.
Olen ehkä ollut jo pidemmän aikaa masentunut, mutta en vaan halunnut sitä itselleni myöntää, koska yritin olla vahva. Apua kannattaisi hakea ajoissa. Minua on satutettu todella paljon, joten ehkä sitä ei vaan kaikkea kestä. Tämän jälkeen kaikki flunssat ja nuhat tuntuu varmaan kyllä tosi pieneltä jutulta. :) Kai se on joskus mentävä pohjan kautta ja noustava sieltä.
Kiitos vielä sinulle, kun jaksoit kommentoida. Sekin helpotti vähän. :) Mihin vaivaan muuten itse joudut syömään lääkkeitä?
Mulla hyvin pitkälti samanlainen tarina. Ensin alkoi fyysiset oireet ja tutkittiin paljon somaattisia sairauksia. Sitten tuli henkiset. Aloitin cipralexit ja auttoi tosi hyvin. Se kuitenkin vaan poistaa oireen, ei sairautta. Mulla oli myös paljon hulluksi tulemisen pelkoa, pakkoajatuksia, pelkotiloja, paniikkikohtauksia ja oikeastaan olin ahdistunut 247.
Lääke vei kaikki oireet ja kaikki palasi, kun lääke lopetettiin. Olen kuitenkin terapiassa ja pystyn elämään oireista huolimatta normaalisti. Henkiset oireet ei juuri helpottaneet, mutta tiedon ja oikean suhteutumisen (en pelkää enää oireitani) ansiosta fyysiset oireet on pitkälti kadonneet.
Mutta ei tää helppoa ole. Uskon ja haluan uskoa, että ratkaisu löytyy terapiasta. Toisaalta sain avun myös lääkkeistä eli aina voin palata siihen. En vain pitänyt siitä, miten se muutti elämänasennettani (hälläväliä) muuten. Plus että kun ei se kerran paranna kuitenkaan.
Noista sivuoireista on samanmoisia kokemuksia. Varaudu siihen, että ne toistuvat myös lääkettä lopettaessa. Mulla kuitenkin auttoivat ja sivuoireet loppuivat 2 viikossa.
Ite sinnittelen elämässä mukana. Hyvät hetket on tosi hyviä ja silloin tuntuu ettei mitään pahaa oliskan. Kuitenkin monta päivää viikossa menee kovan ahdistuksen kanssa.
Terapiaa suosittelen, ite ainakin tykkään siitä tosi paljon. Siinä tutustutaan omaan itseen. Nyt varmaan suakin pelottaa et kuka oikein olet ja mitä kaikkea sisälläsi on, kun tällaisia kamalia juttuja tulee susta ulos. Mä en enää pelkää itteeni onneksi. Mutta enpä mä parantunut oo siltikään.
Kehottaisin sua kohtaamaan sen ahdistuksen. Anna sen tulla, kohtaa ne tunteet. Ei tunteisiin kuole. Tai yritä ainakin niin pitkään kun voit. Niiden poispistäminen ei ole ratkaisu. Ne on osa sua ja ne yrittää kertoa sulle jotakin. Ne on reaktio johonkin. Ehkä et ole kuunnellut itseäsi tarpeeksi. Aloita nyt. Lupaan että pahimmat fyysiset oireet helpottaa, kun pystyt olemaan empaattinen itseäsi kohtaan, kuuntelemaan itseäsi ja tunteitasi. Kun huomaat, ettei pelättävää ole, niin ne oireet ei tunnu enää yhtään niin kamalilta, koska se olo ei ruoki itseään ja kasva sen takia noidankehämäisesti.
Kun ahdistaa, pysähdy ja ota se vastaan.
Moikka! Kiitos vastauksesta. On kiva tietää, että ei yksin taistele näitä oireita vastaan. Olo ei ole vieläkään helpottanut, mutta odotan kovasti, että lääkkeet alkaisivat auttamaan. Minkälainen annos sinulle määrättiin cipralexiä? Oliko sinulla sellaista epätodellista oloa lääkkeiden käytön alussa? Minulla ei meinaan aikaisemmin ollut, mutta nyt kun olen alottanut lääkkeet, niin on tavallaan tuntenut itsensä vähän vieraaksi. Sekin on pelottavaa ja tietysti taas yksi jännityksen aihe lisää. :(
Raskasta tää on, mutta toivon, että pääsen siihen terapiaan. Tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta, jos lääkkeet eivät sovikkaan tai sitten niiden tueksi. Olisiko sinulla kgkhjk muuten sähköpostiosoitetta, johon voisin kirjoittaa, jos jaksaisit keskustella asioista. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia jonkun sellaisen kanssa jolla on sama ongelma. Sekin helpottaa hirmu paljon, kun saa purkaa ajatuksiaan. :)
No niin. Nyt kun annostus oli siis nostettu maksimiin, oloni vaan paheni. Olinkin ehkä vähän yllättynyt, että psykiatri halusi nostaa annosta, kun jo sanoin aikaisemmin, että 10mg ei auta. Kun on vaan niin suosittu lääke, mutta ei se kaikille sovi. Psykiatri vaan sanoi, että no...ei se vissiin sitten sovi sulle. Nyt joudun sitten lopettelemaan tota superannosta kahden viikon ajan ja varmasti kärsimään lopetusoireista.
Tuli siis näistä lääkkeistä tosiaan epätodellinen olo ja aloin tuntemaan itsenikin vähän vieraaksi ja liikuin päivät kuin joku zombi. Niinkuin jotain itsessä olisi täysin sammunut. Ja tälläistä ei ollut ennen lääkkeen aloitusta. En ole ikinä ollut näin masentunut. Ihmettelen tosiaan itsekin, että miten tässä on pystynyt töihin menemään ja esittämään siellä , että on ihan normaali olo.
Nyt pitäis koittaa jotain efexoria sitten parin viikon päästä, mutta tämän helvetin jälkeen ei kyllä haluis enään mihinkään nappeihin koskea. Alan taipumaan vaan sen terapian kannalle. Tämä on ollut elämäni kamalinta aikaa. :( Onko kellään hyviä kokemuksia efexorista.
voisin kyllä lähetellä mailia. Mun osoitteet on omalla nimellä, joten en voi täällä antaa. Jos laitat oman osoitteesi niin laitan viestiä.
Mulla oli Cipralexissä max 10mg ja se oli mulle liikaa, suurimman osan söin 5mg.
Moi,
mulla on todettu vaikea masennus joka ei meinaa mennä ohi ollenkaan. Aluksi söin Cipralexia 10 mg, se nostettiin 15 ja lopulta 20 mg:aan josta oli mielialaan jo jonkun verran apua mutta en saanut mitään aikaiseksi. Lääke vaihdettiin suoraan Efexoriin (75 mg) eli edellisenä päivänä otin normaalisti 20 mg Cipralexia ja seuraavana 75 mg Efexoria. Ei ollut mulla ongelmia tämän vaihdon kanssa eli ei tarttenut ruveta purkamaan lääkitystä välillä.
Nyt on annosta nostettu 150 mg, vielä masentaa mutta aikaansaavuus on parantunut jonkin verran. Toivottavasti tämä tästä lähtee menemään... Tsemppiä kovasti.
Minullakin on maili nimellä. Koitan tässä lähipäivinä tehdä uuden mailin jollain nimimerkillä, niin ilmoitan sen sitten tänne samaan paikkaan. Kirjoittele sitten. :) Olen nyt alkanut pikkuhiljaa tiputtamaan tuota cipralex annosta pienemmäksi ja otan nyt enään 10mg...yllättäen olo on parantunut hieman. Ei ilmeisesti sovi tuo lääke minulle. Pitää vielä seurailla miltä tuntuu, kun ottaa 5mg. Hirveän masentuneeksi en itseäni nyt tunne (niinkuin en ennen lääkitystäkään), vaan ahdistus oli pahin oire. Jos tuntuu, että pystyn olemaan ilman lääkkeitä, niin yritän odotella terapiaan pääsyä...
Nyt voi halukkaat kohtalotoverit kirjoitella mulle mailiin [email protected]. :)
Mitä sinulle kuuluu tällä hetkellä? Käytin muutaman päivän vaan sitä 5 mg ja olo tuntui aika hyvältä. Lääkäri sanoi, että voin koittaa olla ilman lääkkeitä kokonaan ja aloittaa sitten tuon 5 mg uudestaan, jos on tarpeen. Olen nyt ollut pari päivää ilman lääkkeitä ja pärjäilen ihan suht hyvin. Ei oo tullut mitään ahdistuskohtauksia, mutta sekoamisen pelko ei häviä ja se rasittaa tosi paljon. Pystyn kyllä nauttimaan välillä ihan täysillä ja nauramaan aidosti miettimättä näitä typeriä juttuja, mutta ehkä illat on pahimpia, jos on yksin kotona. :( Oletko itse keksinyt mitään hyviä keinoja millä nämä ajatukset saisi pois mielestä? Kirjoittele tuohon mailiin [email protected]. :)
Mulla on ollut masennusta pidempään, mutta ahdistusta vain hetkittäin. Viime aikoina kuitenkin erinäisten tapahtumien vuoksi olo on muuttunut tuskaisen ahdistuneeksi. Taustalla on vaikea ihmissuhde ja koulustressi. Ahdistus on tosiaan hyvin fyysistä, rintaa puristaa, ruoka ei maistu, unettomuutta, vapinaa, kuvotuksen tunnetta... Mietin itsekkin jonkin lääkkeen aloittamista, kuulin tällaisesta kuin buspiron, joka nimenomaan on tarkoitettu ahdistuksen hoitoon.
Olen aiammin syönyt myös cipralexiä, minullekkin tuli siitä epätodellinen ja "sumuinen" olo. Söin sitä siis masennukseen, sain lääkkeestä alussa apua (ehkä plaseboefekti, kun niin toivoi että olo paranisi), mutta sitten se lopetettiin ja vaihdettiin seuraavaan SSRI:hin. Sittemmin olen syönyt myös efexoria, jonka käytön aikana en ainakaan ollut ahdistunut, sen sijaan niin väsynyt että se vaikeutti selviytymistä arkiaskareista ja kyllähän se lamaa tunne-elämää ylipäätään niinkuin kai kaikki mielialalääkkeet. Nyt kuitenkin harkitsen tuon efexorin aloitusta uudelleen tai sitten jotain muuta, en löytänyt käyttäjäkokemuksia buspironista, olisiko jollain kertoa?
Minäkin haluaisin terapiaan, aiemmin en ole ollut "riittävän sairas", nyt väittäisin olevani. Uskoisin vertaistuen olevan varsin hyödyllistä tällaisissa ongelmissa, onhan nämä palstatkin siinä ihan hyviä, mutta henkilökohtaisempi keskustelu (vaikka mailailemalla) on varmasti tehokkaampi apu.
Niin ja alkoholi varmasti lisää ahdistuneisuutta, tai siis krapula, joten siitä kannattaa pysyä erossa. Ahdistuneisuushäiriö altistaa alkoholismille, koska humalassa ahdistus helpottaa, vaikka krapulassa palaakin moninkertaisena.
Jos voit olla ilman, niin älä syö mielialalääkkeitä. niiden pitkäaikaisvaikuttteista ei ole olemassa mitään tietoa. Näin minulle sanoi apteekkari, joka myi minulle lääkkeen. Tietysti psykiatri oli sen ensin määrännyt masennukseen. En siis syönyt, sen verran säikähdin apteekkarin sanoja.
Pyri terapiaan, jos elämä tuntuu mahdottomalta kestää. Se ei ainakaan ole kemiallinen pakkopaita kuten lääkkeet.
Näinpä. :) Lääkkeet ei poista itse ongelmaa. Se on totuus. Olen pärjäillyt nyt ihan hyvin ilman lääkkeitä. Tavallaan kaikki isot stressin aiheet onkin nyt poissa, joten toivottavasti selviän hyvin siihen saakka, että pääsen terapiaan...ehkä. Kelahan siitä päätöksen antaa ja jonoa varmasti on...