Kävin ostattelemassa 3008:aa. Toimitusaika melko pitkä. Jos nyt tilaisi , saisi joskus helmikussa. Taitaa nää Härmlandian kiintiöt olla pienet määrältään.
Peugeot 3008:n toimitusaika
empijä
12897
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Eihän pari kuukautta ole aika eikä mikään. Nykyistä autoani jouduin odottamaan 6 kk.
on sujunut Euroopassa hyvin ja ylittänyt suunnitellut määrät - tehtaalla on työvuorojakin lisätty. Siinä eräs syy pitkiin toimitusaikoihin. Suomi on myös pieni markkina-alue ja maahantuojakin on voinut olla varovainen ennakkovarauksissaan tällaisena aikana. Usealla merkillä näyttää toimitusajat olevan tehdastoimitusten osalta monia kuukausia jopa puolikin vuotta. Jos ostaa varastossa olevan perusmallin niillä varustella mitä siinä on eikä värillä ole väliä niin uuden auton voi saada muutamassa päivässä.
Luvattiin tulevan helmikuussa. Onhan se vähän enemmän kuin pari kuukautta. Ehkäpä hyvää kannattaa odottaa?
"Ehkäpä hyvää kannattaa odottaa? " ja autojen vikakuningas pösöstä puhe
vain on väärää tirtoa. Ýlivoimainen vikakuningas on tälläkin hetkellä Toyota. Peugeot pärjää kyllä hyvin eurooppalaisissa myyntitilastoissa mitä Toyotasta voi sanoa.
nyt hyvää aikaa ostaa keularätti ja leikellä siitä sopivan kokoinen palanen maskin päälle ! Ei niin huonoa ettei hyvääkin !!
sovitella eikä käyttää keularättiä. Jos sellaista haluaa välttämättä käyttää energian säästö- ja mukavuussyistä niin niitä on jo valmiita.
Tilasin omani elokuun puolivälissä ja tänään kyselin lisätietoja toimitusajasta. Autoni on valmistunut tehtaan tuotannosta lokakuun kolmannella viikolla ja toimitus Suomeen kestää yleensä 2-4 viikkoa, joten toivottavasti ei mene enää kuukautta kauempaa. Ranskassa 3008:aa myytiin syyskuussa 3108 kappaletta, Nissan QQ 1544 kpl ja VW Tiguan 1052 kpl.
ajanut just 160000km "vikakuninkaalla", eikä yhtään murhetta - päinvastoin tämä vikakuninkaani on edelleen lähes uuden veroinen.
Viime viikolla sain omani. Hyvä ajettava, hiljainen sekä persoonallinen ulkonäkö -:)
ostin heinäkuussa ja oli ensimmäisiä 3008 dieseliä mitkä tuli suomeen.viikon toimitus aika huollon takia
( kesäloma kausi) en voi moittia 3008 mistään !ps. nuo edelliset "riisi kuppien" kehujat tiedetään että niiden ajo ominaisuudet ei vedä vertoja pösölle! onnea sinullekin uudesta 3008 terv. täältä lauri tähkän maisemista!
Sen vaan sanosiin jotta jos puhut riisikupeista nii et tiijä autoista mittää, etkä voi koskaa tietääkää ku oot nuin ennakkoluulonen.