kupletin juoni

Ylivoimainen suosikki...elokuva tulossa

puutavarantuntija Korvola saneerataan Ylestä ensimmäisten joukossa ja hän saa korvaavan työpaikan uudessa elokuvassa "Pekka-Puupää ja Haamulautojen arvoitus"? Elokuvassa on myös merkittävä povipomminrooli Seiskasta potkut saanella Synnovella? Lienee totta, koska ihan "valaehtoisesti" näin väitetään?

Halonen Miinana kupletin juoni
Että älkääs pojat tehkö minusta ohjelmaa siinä mielessä.
Saatte tekin sitten SAK rahoja.

Oisko Gustu tissin katsoja
Synnovellan rintoihin.
Iso nokka taipuisi hauskasti alaspäin.
Mediaseksikkäästi !

Vanha Demari tekisi sexi osan
-Voi "senkintojija" (Vanhan Demarin sanoilla) sanottuna, tuli käyttöesine raavaalle miehelle, Minulle, Vanhalle demarille, SDP:läiselle.
Keskellä päivää tai yötä, aivan mahtava. Olen molo kovana kuunnellut ohikulkijoiden nauruja. Naiset lyöneet oikein reisiinsä, selkäkeikkanaurua
nauraen.

Demari-ihmisenä Vanha demari tietää, että panohommissa pätee sama sääntö, kuin kukka/pensas-istutuksissakin,-ennemmin kolme, kuin kaksi, mieluummin viisi, kuin neljä kertaa.
Pönttö kestää kovemmankin menon.

Samoin kullin pituudessa. Ehdottomasti kaikki erimittaisia, mutta Vanhalla demarilla suurin, mitattu on..
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kortsu-Korvo kirjoitti:

Ylivoimainen suosikki...elokuva tulossa

puutavarantuntija Korvola saneerataan Ylestä ensimmäisten joukossa ja hän saa korvaavan työpaikan uudessa elokuvassa "Pekka-Puupää ja Haamulautojen arvoitus"? Elokuvassa on myös merkittävä povipomminrooli Seiskasta potkut saanella Synnovella? Lienee totta, koska ihan "valaehtoisesti" näin väitetään?

Halonen Miinana kupletin juoni
Että älkääs pojat tehkö minusta ohjelmaa siinä mielessä.
Saatte tekin sitten SAK rahoja.

Oisko Gustu tissin katsoja
Synnovellan rintoihin.
Iso nokka taipuisi hauskasti alaspäin.
Mediaseksikkäästi !

Vanha Demari tekisi sexi osan
-Voi "senkintojija" (Vanhan Demarin sanoilla) sanottuna, tuli käyttöesine raavaalle miehelle, Minulle, Vanhalle demarille, SDP:läiselle.
Keskellä päivää tai yötä, aivan mahtava. Olen molo kovana kuunnellut ohikulkijoiden nauruja. Naiset lyöneet oikein reisiinsä, selkäkeikkanaurua
nauraen.

Demari-ihmisenä Vanha demari tietää, että panohommissa pätee sama sääntö, kuin kukka/pensas-istutuksissakin,-ennemmin kolme, kuin kaksi, mieluummin viisi, kuin neljä kertaa.
Pönttö kestää kovemmankin menon.

Samoin kullin pituudessa. Ehdottomasti kaikki erimittaisia, mutta Vanhalla demarilla suurin, mitattu on..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu