Miksi Yle noin

Tuntuisi vähempikin riittävän.
Asia tuli ajankohtaiseksi ajojahdissa.
Sekin makoi paljon. Kun valjastettiin toimittajakunta asiaa ajamaan.

Eli, Ylessä on ilmaa ja paljon.

Nyt oleva n 4000 henkilöstö, ilmesimmin helppo puolittaa.
Poliittinen työ lopukkoon kokonaan Ylessä.

Ylen poliittinen työ maksaa myös paljon.

Siinä työtä tulevalle puolueettomalle ammatti toimitusjohtajalle. Tuskin enään tempaistaan kaveri politiikasta johtajaksi. Ajamaan puolueen näkemyksiä.

Heinoset & Jungerit & kumppanit saa lähteä. mm jäsenkirja toimittajat ulos vain.
Ei Yle saa tehdä politiikkaa.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kaikkea tiedonsaantia kansalaisilta, 1 ylen moka on porvarille maailmanloppu, sitäpaitsi vanhasen osalta asia on selvä, joillain muilla porvareilla taitaa maa polttaa räpylöiden alla, kun noin mölistään?

Äänestä
  • jostain verovilpistä.

    Allan Karvonen Kuopiosta..kuulemma alkujaan.

    Yle myös jäi kiinni housut nilkoissa.

    Olikin aika ammattijohtajalle.
    kts Destia. Samaa tulossa Yleenkin.

    Äänestä

  • Ja syvälle. Ärsyttää nämä ajankohtais jepulit. Paukuttaa henskeleitä ja työntää ilmeisesti SAK:n antamaa totuutta. Haetaan mukaan ihmiset, jotka samaa mieltä. Eriävä mielipide katkastaan, mennään muuhun asiaan..
    Paljon maksa nämä rakikoirile huhun alku simään kusta ohjelmatkin maksaa?
    Saneeraja yleen, kuten tuli destiankin.

    Äänestä

  • mitättömästä kirjoitti:

    jostain verovilpistä.

    Allan Karvonen Kuopiosta..kuulemma alkujaan.

    Yle myös jäi kiinni housut nilkoissa.

    Olikin aika ammattijohtajalle.
    kts Destia. Samaa tulossa Yleenkin.

    Porvari ei ole saanut poliisivaltiota muokattua mieleisekseen, sillähän ne on muuttamassa persutuslakia ja muita lakeja senkun kerkiää. Niiden poliisivaltiolaeista ei tykkää enää edes poliisit!
    Puhumattakaan porvareista, kun eivät saa rauhassa puuhastella.

    Äänestä

Miksi YLE:ssä on montakymmentä naista, joilla on samankaltainen ääni?
Uutistoimitus on kai Intian/Indoneesian/Etelä-Afrikan/Itävallan/Afganistanin/Pakistanin, vai minkä lumoissa?
Ps. www.genealogia.fi/Hiski kirkonkirjat.
Ylen toimittajista monet eivät ole kovin montaa sataa vuotta asuneet Suomessa, eikä Helsingin Fonectan puh.luettelossakaan ole runsaasti .
Pääkaupunkiseudulla täytyy olla kohta korvatulpat linja-autoissa/junissa/metrossa, kun Sultz, Haaja, Malhotra, Passoja, Vilen, Jäälinoja, Mustonen, jäkä-jäkä..

Äänestä

Uuden Ylen toimitusjohtajan nimi on jo tiedossa. Sen vaan sanon, että johtajia on monen tyyppisiä ja aivan turha luulla että jostakin löytyisi ns. yleishyvä johtaja Yleen. Yritysmaailmassa on aina vaihdettu johtajaa tilanteen mukaan, se tosi epäammattilainen ja kansanomainen ajatus, että sama tyyppi pystyisi johtamaan tilnteessa kuin tilanteessa.

Eli johtamiseen kuuluu sikaisopalkka sen takia, että työsuhdetta ei ole tarkoitettukaan tästä elekkeelle hommaksi

Että siinä nyt diili-tyyppisesti päivän teesit ohessa. Kauppakorkeet on käyty ja meitsi nämä tietää-

Äänestä

Johan pomppii, mikä tauti siellä porvarlandiassa riehuu, palaako näpit jo?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iso. kirjoitti:

Tuntuisi vähempikin riittävän.
Asia tuli ajankohtaiseksi ajojahdissa.
Sekin makoi paljon. Kun valjastettiin toimittajakunta asiaa ajamaan.

Eli, Ylessä on ilmaa ja paljon.

Nyt oleva n 4000 henkilöstö, ilmesimmin helppo puolittaa.
Poliittinen työ lopukkoon kokonaan Ylessä.

Ylen poliittinen työ maksaa myös paljon.

Siinä työtä tulevalle puolueettomalle ammatti toimitusjohtajalle. Tuskin enään tempaistaan kaveri politiikasta johtajaksi. Ajamaan puolueen näkemyksiä.

Heinoset & Jungerit & kumppanit saa lähteä. mm jäsenkirja toimittajat ulos vain.
Ei Yle saa tehdä politiikkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu