lasten lyhyt ikäero?

Meillä ikäeroa 1,5v. Meni paaaaljon ihanammin tuo ensimmäinen vuosi, mitä odotin. Ensimmäiset puoli v uotta oli jopa leppoisia, kun vaavi nukkui niin paljon ja kakkonen ei ymmärtänyt vielä olla mustasukkainen. Imetin kun lapsi leikki tai luettiin kirjaa tms., ei mittään ongelmaa. Parivuotiaalle kyllä jo keksii puuhaa. Kantoliina oli ehdoton, sillä kakkonen muuten koko ajan vauvan kimpussa hääräämässä ja muutenkin pääsi paremmin liikenteeseen. Kakkonen piti hyvin arjessa kiinni, vaikka välillä väsyttikin. Nyt ihanaa kun jo leikkivät keskenään ja pitävät hauskaa. Tilanne olisi ollut toinen jos vauva olisi ollut vaativa. Mulla ei ole ollut ollenkaan hoitoapua, eli yksin oon pärjäillyt. Eli voi se näinkin mennä!!!

Itsellä ei kokemusta onneksi, mutta ystävissä sitäkin enemmän. Jokainen synnyttänyt kaverini on ollu onnesta soikeana ensimmäisen lapsen jälkeen ja on siinä onnessa päättänyt tuplata idyllin hankkimalla heti lisää muksuja. Sitten vaihtuu ääni kellossa, ja alkaa kauhea valitus, kuinka elämä onkin niin kauheaa kun ei mitään ehdi, kersat on vuorotellen sairaana ja sen jälkeen vanhemmat. Isompi lapsi on aina ylimääräinen, varsinkin kun tästä ei ole mitään apua töissä. Monet kertovat että ihan kauhea pettymys oli tajuta, mitä lapset vaativat, vaikka yhden kanssa vielä jotenkin pärjäsi, jos kaikki pysyvät terveenä. Mies häipyy töidensä pariin kodin mekastusta tai ottaa hatkat lopullisesti ja se aiheuttaa entista pahemman tilanteen ja nalkutusta. Mitään töitä ei voi enää tehdä, yhtään ajatusta ei voi ajatella loppuun, eikä mitään omaa elämää ole enää. Näin realistisesti on 99% kavereista kuvannut perheonneaan.

Typerää olisikin huijata ihmisiä uskomaan muuta, jos ei sitten halua toiselle samaa perhehelvettiä kuin itselläkin on.

hyvin meni. En vaan muista lasten taaperoajasta mitään tai siis sen jälkeen ku toinen lapsi synty niin en muista... oli se niin vilkasta.

Kyse on aivan siitä, millaisia lapsia perheeseen sattuu syntymään pienellä ikäerolla! Meillä on ikäeroa 1 v 9 kk, ja tuo on pienin mahdollinen ikäero, minkä olisin itse jaksanut. Esikoinen oli nimittäin varsin vaativa tapaus, joka on ollut näin kolmeen vuoteen asti hyvin riippuvainen äidistään ja lisäksi meillä on ollut myös tiukka uhma. Kun esikoinen nukkui huonosti, niin päätin imetyksen loputtua ja unien eheydyttyä, että nyt nukutaan pari kuukautta täysiä öitä ennen kuin hankkiudun raskaaksi. (Koska edellinen lapsi tärppäsi heti, niin olimme varautuneet tähän toisellakin kerralla.)

Mustasukkaisuutta oli enemmän ja vähemmän ja sitä kesti vuoden päivät. Lisäksi kun esikoisella oli kova uhma päällä, niin totta kai se raivostutti! Onneksemme toinen lapsi sattui olemaan niin tyytyväinen ja helppo, että hänen vuokseen minun ei tarvinnut juuri ottaa pulttia. Ja ne unet olivat kuin suoraan taivaasta! Mikäli toinen lapsi olisi ollut yhtä vaativa mitä esikoinen, olisi miehen täytynyt lyhentää työviikkoa tai sitten olisimme ostaneet kodin ulkopuolista apua. Se oli kuitenkin lähtökohta, että molemmilla lapsilla on yhtäläinen oikeus olla kotona eikä esikoista rangaista ehkäisymme poisjättämisestä viemällä häntä kodin ulkopuoliseen hoitoon. Ikääkin kun oli vasta vajaat kaksi vuotta, niin hän sai kaiken tarvitsemansa kotoa.

Nyt kun lapset ovat kohta 3 ja 1 v 3 kk, niin meillä on aikamas mukavaa. Jatkan kotiäitinä olemista ja ennen niin vaativasti esikoisesta on kehittynyt mitä mainioin isosisko ja hänestä on minulle hauskaa seuraa! Uhmaikä on joko mennyt tai tällä hetkellä on seesteinen kausi. Tämän lisäksi tyttö on myös oppinut leikkimään itsekseen ja siskon kanssa sekä tarvittaessa muiden lasten kanssa. Toinen lapsi kulkee mukana siinä missä esikoinenkin ja itse mietin jo kolmatta lasta! Eli ei kai tämä sitten aivan kauheaa ole ollut! :)

Meillä lapsilla on 1,5v ikäeroa ja minusta se oli aluksi tosi pieni ikäero. Molemmilla vaipat, esikoinenkin vielä pieni, joka ei ymmärtänyt esim miksi ei voinut tulla syliin kun äitillä oli vauva eikä ymmärtänyt monia muitakaan asioita. Väsymys yllätti taas, vaikka siihen koitinkin varautua ja vaikka esikoinen nukkui ihan hyvin. Kun kuopus oli puolen vuoden, alkoi meno jotenkin helpottaa. Esikoinen oli puolessa vuodessa kasvanut kamalasti ihan siis henkisestikin ja oli jo paljon isompi poika kun 1,5 vuotiaana, silloinhan hän oli melkein kun vauva vielä. Nyt pojat 9kk ja reilu 2v ja viihtyvät yhdessä hyvin ja leikkivät yhdessä, siksi minäkin täällä koneella pystyn nyt olemaan kun pojat keskenään touhuavat. Olen tosin kuullut, että jossain perheissä esikoinen ei voi "hyväksyä" vauvaa, vaan "kiusaa" ja kurittaa niin, että äitin pitää olla koko ajan läsnä vieressä. Nythän tuo on siis aivan ihana ikäero, mutta jos olisin alun rankkuuden tiennyt, niin olisin odottanut vielä esim puolisen vuotta.

Tää ei oo sulle aloittaja millään tavalla henkilökohtaisesti ja anteeksi kun en osaa vastata kysymyksiisi, ihan yleisesti ajattelin tähän ketjuun vastata jos tätä moni ikäerojen pohtija lukee.

Mä halusin lapsilleni pienen ikäeron, itselläni on sellainen omiin sisaruksiini ja äitini on sanonut, että vaikka meitä oli kolme lasta pienin ikäeroin ja kun kaikki olimme ihan pieniä niin arki oli aika rankkaa, mutta ei niin rankkaa, että kertaakaan olisi harmitellut ikäerojamme. Oli mukavaa kun kävimme koulut sun muut samoihin aikoihin jne.

No, mieheni ei haaveillut n.1,5-vuoden ikäerosta, joten sovimme, että kun tyttömme on täyttänyt tuon 1,5 vuotta voisimme pikkuhiljaa alkaa yrittämään kakkosta, esikoinen tärppäsi heti, joten odotin tulevani raskaaksi korkeintaan puolen vuoden sisällä.

Nyt esikoisemme on jo 3-vuotias enkä edelleenkään ole raskaana. Tähän ei toistaiseksi ole löydetty syytä, mulla on ollut muutama hyvin aikainen keskenmeno.

Enää en haaveile "ikäerosta", toivon vain saavani joskus toisen lapsen ja ehkä kolmannenkin. Ikäero alkaa meillä jokatapauksessa lähennellä jo 4 -vuotta ja olenkin sen takia alkanut etsiä hyviä puolia isommasta ikäerosta.

Mutta teille, jotka haaveilette saavanne lapsia pienellä ikäerolla, antakaa mennä vaan! Vauva-aika on takuulla rankkaa, vaikka kuka väittäisi mitä, mutta kyllä niitä hyviä puolia on varmasti tuplasti enemmän. Ja vaikka itsekin ajattelin 2-2,5 vuoden ikäeroakin hyväksi, olen huomannut, että monille tutuille tämä ikäero on huomattavasti hankalampi kuin tuo alle 2 vuotta.

Onnea jokaisen vauvahaaveille. :)

itse "suunnittelin"että teen toisen sitt ku eka olis yli pari vuotias.ekan ollessa 7kk huom olevani raskaana.jos tosiaan on hyvät tukiverkot niin siitä vaan.kahden noin pienen lapsen hoito on tosi rankkaa.miten voi huomioida kumpaaki.omaa aikaa ei oo ikinä.