ahdistaa, masentaa ja vituttaa. vihaan koulua. en jaksa opiskella enää mitään. oon niin kyllästyny kaikkeen. ei tässä elämässä oo mitään mieltä.
en kestä enää
adsdsfs
6144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
... mutta kyllä se kannatti käydä koulu loppuun. Olin ihan samoissa tunnelmissa ja psyykkisesti sairaaksi luokiteltavassa tilassa käydessäni lukion toista luokkaa, ja ehdottomasti olisin halunnut heittää kesken. Tuolloin lääkäri jutteli kanssani ja ihan kuin "pakotti" mut jatkamaan, hän osoitti vaihtoehdot. Vetosi mm. siihen, että 'olethan sinä tähänkin asti pärjännyt'. Siitä sain voimaa ja oivallusta. Olen ikikiitollinen tuossa taitekohdassa tapaamalleni lääkärille, sillä sitten tuskaisesti kuin ryömien, mutta kuitenkin, sain käytyä itseni ylioppilaaksi. Olen jo ns. vanha, eli tuohon aikaan yo-pohja oli jo tosi hyvä alku elämälle. Well, miksi ei nykyäänkin, sillä silloin on jo jossakin määrin selvillä mitkä aineet sujuvat ja mitkä eivät. Sitten voi katsoa, mihin alkaa. Ihan pakko ei ole opiskella ollenkaan, voi alkaa ns. työläiseksi vain jonnekin ja edetä ahkeruudella. Tämä sitten, kun työpaikan löytää... Tosin Sinä et kerro, vanhako olet ja mistä opiskelusta on kyse !? Oli se mikä opiskelu tahansa, ammatillinen? tms., niin mielestäni läksi on sama. Käy se loppuun vaikka hampaat irvissä. Vaikka et nyt näe pidemmälle mitään ja on vaikea motivoitua, niin OLETA, että siellä jossakin on jotakin - palkinto Sinulle. Mikään ahdinko ja tuska ja suuri tehtävä ei jatku ikuisesti, helpomman elämän ajan vuoro tulee taas kyllä.
Arvatenkin tiedät, että mielipiteeni on, että hae apua; puhu asiastasi ja masentuneesta mielialastasi jonkun ulkopuolisen kanssa nyt ensin. Se jo auttaa heti. Tilanteen kartoitusta tarvitset!
oon lukiossa. numerot on nii paskoja, paitsi et viimeks tuli pari ihan hyvääki... oon miettiny sairaslomaa, eiks se ois parempi olla ihan luvan kans pois, ku lintsata ja pilata mielenterveytensä? apua on jo. käyn psykologilla, mutta ei siitä mitään hyötyä oo.
Lukiossa on paljon työtä ja opittavaa ihan oikeasti, kapasiteettia tarvitaan. Lukio osuu meillä immeisillä sitten jotenkin muutenkin raskaampaan nuoruuden saumaan. Näin oli minulla, helppo samaistua. Minulla kuitenkin väikkyi kuin kunnianhimoisesti jokin arvo omassa mielessäni siinä, että musta tarttis tulla yo, vaikken mistään muusta tiedä mitään ja vaikka toisaalta masennus oli kova. Päämääriä ei näkynyt muutoin. Sen lääkärin tsemppi tuohon mun kunnianhimoon liittyen, nyt katsoen, auttoi jotekin tsemppaamaan.
Eipä tässä ole pelkästä tsempistä kyse, I know. Tiätsä, mä olin kauheasti pois, myös ikään kuin lintsaten, sillä syyni olivat epämääräiset, yleensä fyysiset oireet. Monesti menin myös puoliltapäiviltä kouluun tai lähdin päivällä kotiin, näin olin joitakin tunteja pois. Saattoi vaikuttaa kummalliselta, eikä mulla ole aavistusta, mitä musta puhuttiin. Mutta olin sairas ja valittelin sitä sun tätä. Psyykkinen puoli ja psykosomaattinenkin tartti tehdä "hyväksytyksi" fyysiseksi oireeksi, jonka 'ansiosta' olin pois. Lupa pisti kysyä mennen tullen, kotiperheessäni en voinut puhua, miten oikeasti sisälläni voin.
Mielestäni sulla hyvin ajateltu, että olla sairausloman kanssa pois mieluummin kuin lintsailla. Tiätsä, ei se kyllä oikeasti ole lintsausta, senhän me tiedämme sisällämme, että elämä vain ei suju, mutta muille ihmisille on taiteiltava jotenkin asiat. Kyllä, rehellisyyttä olisi olla sairauslomalla. Silloin olisi sisällään rauhallisempi olo, kun ei ole tarvinnut juonia ja salailla. Sairausloman saatuasi voisit silti roikkua lukemisessa, mielestäni. Eihän sitä kukaan tsekkaa, miten aikasi käytä, sillä näissä asioissa toisen ihmisen kunnosta ei sivulliset oikeasti voi sanoa mitään. Ehkä hyvä lääkäri ja psykologi ainoastaan.
Numeroista ja pärjäämisestä. Mullakin oli noin, että muutama aine oli karseeta, en oppinut enkä jaksanut 'vetää' kaikkia lukuja. Muutamia oli, joista pidin paljon ja pärjäsin, just noin. Keskity niihin, joissa pärjäät, jotka sujuvat ja jätä ihan suosiosta ja viisaasti vähemmälle ne vaikeat aineet. Kattele, mitä siitä kehittyy. Itse ratkaisin lopulta psyykkisissä tuskissa lukioaikani käymisen niin, että keskityin mieleisiin ja sujuviin aineisiin ja kirjoituksissa kirjoitin vain niistä. Jätin kokonaan lukematta pari aihetta ja tenttasinkin niitä vasa kirjoitusten jälkeen. Esimerkiksi yo-kirjoitusten reaalikokeissa vastasin vain psykologiaan ja uskontoon, sillä olin lukenut ne kirjat tosi hyvin. Näin säästin voimiani mokoman vaikean ja laajan historian opiskeluilta. Luin historiankirjat sitten rimaa hipoen minimaalisesti ja kävin tenttimässä pitkin kevättä kirjoitusten jälkeen, kuten jo mainitsin. Mä oon jo vanha, joten nyt systeeminne ovat erilaiset, mutta sovellapa tästä. - Mieti tykönäsi, mitä opit ja kirjoitat ensiksi ja jätä loput "huomisten huoleksi". Sinulla on oikeus rajata asioita, sillä et jaksa kaikkea. Psyykkiset tuskat todella vievät voimia ja tarvitsevat ihan tätä pääkoppaakin niin, ettei ihminen voi opiskella kymmeniä aineita yhtäaikaa! Hei, sun ei ole pakko! Neuvottele itsellesi jokin 'sopiva kuorma'. Roiku kiinni lukiossa ja kattele elämääsi rauhallisemmin. Tyhjiö on paljon isompi, ja myös sinun epäonnistumisten tunteesi, jos heität kesken. Jos sulla nyt on koti, elanto ja lukio, niin sulla on paljon pohjaa, jolla työskennellä elämääsi ja muutoin. Ja sit vielä kun on jo psylologikin. Oma aktiivisuus asioissa auttaa hurjasti; mua auttoi aikoinaa oma äly ja uskallus puhua ulkopuolisille auttajille. Valitse ne kypsät ja lukeneet ihmiset, joihin luotat, ja näin saatte yhdessä sulle sopivia päämääriä. Psyykkinen tilasi pitää ottaa huomioon. Minulla oli kamalaa ja yksinäistä, kun olin sairas ja esitin kuin olisin ollut kuin muutkin. Mutta, selvisin ja yo-tutkinnosta on ollut hyötyä koko iäkseni. Lisäksi olen koko ikäni panostanut vain lisää niihin aiheepiireihin, joista jo koulussa pidin. Koulu tuki niitä tiettyjä asioita, ja nykyäänkin tuo alue antaa elämänsisältöä ja on myös antanut oppimisen oivallusta lisää. Jep, jep. Kirjootin pitkästi, mut ku ... ;-)
pitkästi kirjotit, mut kiva vaan, luin kaikki :) kiitos kannustuksesta, tuli heti paljon parempi mieli, ja et joku sanoo jotain muutaki et koita jaksaa. vois varta ajan lekurille, ni vois puhua senki kans..
Itse 18 ja opiskelen ekaa vuotta ammattikoulussa. Ei myöskään kiinnosta mennä kouluun yhtenäkään päivänä. Ei oo ammatista, luokasta tai mistään kiinni..pään sisällä vaan menny jotakin vikaan. En ikinä tee koulussa ees mitään, istuskelen ja ajattelen omia juttujani -> sitten kotiin, en tee mitään -> huomenna sama uusiks. Koita sä ny silti jaksaa skole loppuu.
Tästä sivusta Pete-Puntille tuikkaan, että höh, vie pääs korjaamolle ! Ja kiiruusti. Äläs ny elämääs sotke viallisen pääs takia, vähän korjausta vaan tarviit, vara-osia. Oot niin monessa onnellinen, kaikki kehykset, tärkeet kohdat, kuitenkin hyvin. Kun nyt satsaat, palkinto odottaa! Puske, puske. Kun teet vähän jotakin koulus eteen, niin siitä sitten aukeaa vähän enemmän jne, jne.