Korkeanpi kuin koskaan!!!!
Ainakin , jos uskotaan Vanhasta itseään.
Vanhanen on arvioinut olevansa nyt sellaisen suosion huipulla, jolla hän ei vielä koskaan ole ollutkaan.
Vanhanen jättää keskustalaisen viekkaasti huomioimatta jälleen kerran kansan mielipiteen, joka kertoo galluptulosten valossa aivan muuta kuin Vanhanen itse luulottelee.
Seuraavien muistin menetysten jälkeen saanemme nähdä, kuinka paljon Vanhanen arvelee suosionsa taas kasvaneen.
Ainakin , jos uskotaan Vanhasta itseään.
Vanhanen on arvioinut olevansa nyt sellaisen suosion huipulla, jolla hän ei vielä koskaan ole ollutkaan.
Vanhanen jättää keskustalaisen viekkaasti huomioimatta jälleen kerran kansan mielipiteen, joka kertoo galluptulosten valossa aivan muuta kuin Vanhanen itse luulottelee.
Seuraavien muistin menetysten jälkeen saanemme nähdä, kuinka paljon Vanhanen arvelee suosionsa taas kasvaneen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vanhanen ei ole puhunut suosiosta, vaan sanonut, että hänen asemansa on keskustalaisten parissa vahvempi kuin koskaan. Olen itse tämän asian kuullut, kun kuuntelin pääministerin haastattelutuntia. Oletko sinä kuunnellut? Median on vain vaikea Vanhasen kohdalla pysyä tosiasioissa, varsinkin Ylellä on kalavelkoja maksettavana, kun kärsi tappion lautakasa-asiasta. Ottakaa kuitenkin edes vähän itse selvää, miten asiat oikeasti ovat.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/10/vanhanen_asemani_on_vahvempi_kuin_koskaan_1089919.html
Puhummekohan samasta haastattelutunnista?
Hän sanoi, että asemani on vahvempi kuin koskaan pääministeriaikanani ja kun haastattelija kysyi, että omassa puolueessa, niin Vanhanen sanoi, että kyllä. On aivan sama, mitä Ylessä kirjoitetaan. Mistään suosiosta ei ollut puhetta koko aikana.
Miksei kepulaiset tähän saakka ole luottaneet Vanhaseen sitten niin vahvasti kuin hän nyt kuvittelee heidän luottavan?
Keitä kepulaisia Vanhanen muuten tarkoittaa?
Kenttäkepulaisia, kepun eduskuntaryhmää, kumpaakin, vai tarkoittaako hän mitään?
Mistä hän tuollaista asemansa vahvuutta on saanut päähänsä?
Tarvittiin siis toimittaja avuksi, että saatiin selvyys siihen, mitä Vanhanen tarkoitti, kun Vanhanen ei itse hoksannut pukea sanoiksi sitä, mitä tarkoitti?
Asemani vahvempi kuin koskaan=olen suositumpi kuin koskaan.
Lapsellisesti saivartelet sanamuodolla.
Haastateltava
- Olen maailman napa.
Haastattelija
-Oman pikkupikkumaailmasi napa?
-Kyllä.
Oletko sitä mieltä että puolue johon vanhanen kuuluu tulisi saada 90% kannatuksen matin mukana ?
Hallitusta arvioidaan tekojen mukaan, piste.
Keskustan kannatus on hiukan yli 20 % ja se on mittari johon mitataan.
Eikä Matti tarkoittanut vahvaa asemaa kaikkien suomalaisten mielissä, sehän on utopiaa, johon sinun kapasiteetilla ei ylletä.
Oletko sitä mieltä että puolue johon vanhanen kuuluu tulisi saada 90% kannatuksen matin mukana ?
---
En.
Vanhanen voi olla sitä mieltä, jopa enemmänkin hän haluaisi puolueensa saavan kannatusta "matin mukana".
Hallitusta arvioidaan tekojen mukaan, piste.
---
Aivan.
Eikä Matti tarkoittanut vahvaa asemaa kaikkien suomalaisten mielissä
---
Mutta sellainen käsitys olisi jäänyt, jos toimittaja ei olisi pakottanut Vanhasta tarkentamaan utopiaansa.
Mutta mistä Vanhanen oli saanut sellaista päähänsä, että hänen asemansa on nyt kaikkein korkeimmillaan ylipäätään kenenkään keskuudessa?
Tosin nyt puhutaan Vanhasesta ja hänen suuruudenhulluista puheistaan, joita toimittaja joutuu täsmentämään, ettei Vanhasesta välittyisi kansalla väärä kuva Vanhasen omien puheiden johdosta.
Keskustan kannatus on hiukan yli 20 % ja se on mittari johon mitataan.
---
Mitä siihen mitataan ("johon mitataan")?.
Vanhasesta tässä on ollut puhe ja hänen höpinöistään omasta suosiostaan.
sehän on utopiaa, johon sinun kapasiteetilla ei ylletä.
---
Voi veli veikkonen, minulla on sellaisia utopioita, joihin ei edes Matti natinati Vanhanen yllä.
totuus on kirpaissut, kun ovat Uusi-Ukina nicin varastaneet propandistiseen käyttöönsä.
Demareiden röyhkeyden, kierouden, sekä vääristelyn osoitus tämäkin.
Eli kun Uusi-Ukina tuli laukomaan totuuksia SAK/demarimafiasta, nin oitis alettiin nilikkä vääristemään, eli LIPPOSTELEMAAN. Tai oikeammin sanottuna demaroimaan.
Kyllä teillä on tyhmät kansanedustajat, ei muuta voi sanoa, kun noita eduskunnan istuntoja Puna-yleltä seuraa.
urpilainen oli taaskin kuin joku humanoidi, tälläkertaa ÄRSYTTÄVÄN sinisessä takissaan.
Urpilainen oli nyt heittänyt punaisen "huorantakkinsa" ilmeisesti kiertoon, kun siellä näkyi yksi demuakka sönkkäävän selaisessa pusakassa.
Urpilainen on viimeistään Demujen tuho, kun ei älyä tuota Lipposta, ja Heinäluomaa pois estraadeilta.
No ilmeisemin tuo demarimafiankansankusetusosasto on päätynyt siihen, etä käytävät kolmea pahenjohtajaa yhtäaikaa, kuten nuo surkeat demupressatkin ovat tuolla linnanjuhlissa rintarinnan näyttäytymässä kusetuksensa uhreille.
nyt ne vielä vaativat tuon pakkomaksun puna-ylen propakandan tuottamiseen, josta takuulla ei seura muuta kuin helvetinmoisia ongelmia köyhien keskuudessa.
maksu varmasti tuplaantuu, ja köyhien maksukyvyttömyyden takia menee monelta ihmiseltä luotto.
Eihän tuo summa tunnu rikkailla missään, vaan maksappa se 400 euron eläkkeestä.
Eli taaskin halutaan, että köyhä joutuu entistä enemmän kuseen, kuten demareiden toiminta on aina ollut.
Siispä Lindeeni, ja Jungneri ulos ylestä, kun eivät osaa muuta kuin kusta kansaa silmään.
Kokoomuksen Lindeenilläkään ei olisi pitänyt olla mitään asiaa ministeriksi edellisen kuprunsa jälkeen. Vaan eipä tuo näy tuota puoluetta haittavaan, vaan se ilmeisemmin lasketaan demarimaiseen tapaan meriitiksi.
Keskustapuolueellakin on omat mokansa, mutta keskusta on kuitenkin kaikkein kansanläheisin puolue.
Olin itse kokoomuslainen koko ikäni, mutta kun tulin tälle saitille, ja huomasin minkälaisia kieroja kusipäädemareita(kapi esim:)) on puolueeseen soluttautunut, tai soluttautumassa, niin siirryin Keskustaan.
Olenkin sitämieltä, että keskustan parhaita mainosmiehiä ovat tällä palstalla, Kapi, niinpä niin, mielipidepankki, Jäbä, känä, ja ernesto.
Uuden-ukin voi sivuuttaa, ja hänet lukea vain edelämainitujen surkeaksi perskärpäseksi.
"politiikan uskottavuus on kärsinyt, ei minun.
Minun mielestäni Vanhasen lausunnoissa on huolestuttavia piirteitä, jotka kuvaavat hänen erkaantumistaan reaalimaailman tapahtumista.
Kunhan nyt ei ihan siihen pisteeseen ajautuisi kuin sunnuntaisessa elokuvassa Russell Crowe.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/23951-vanhanen-”politiikan-uskottavuus-karsii-omani-ei”
Tuo on julkaistu toukokuussa 2008.
Sen jälkeen on paljastunut paljon muuta, joka Vanhasen mielestä varmaankin vain entisestään lisää hänen uskottavuuttaan?
Ainakin omien joukossa?
Ainakin Matti Vanhasen omasta mielestä?