Minulla on kavereita, mutta kaikilla muilla tuntuu olevan aina enemmän ja parempia kavereita joiden kanssa olla ja eivät siksi pidä yhteyttä. Vaikka kuinka yrittää keskustella mielenkiinnon kohteista ja joistakin asioista kavereiden kanssa niin toiset alkavat taas puhua jostain toisesta asiasta toistensa kanssa ja jättää minut osittain ulkopuolelle. Joskus tulee soiteltua kavereille, mutta usein he eivät ole innokkaita juttelemaan.
Ystäviä ei ole koskaan ollut joille voisi kertoa asioita joista ei kenelle tahansa voisi puhua. Olen 18 vuotias ja tuskin olen ainut joka kokee samankaltaista yksinäisyyttä. En tiedä mitä kautta oikeastaan löytäisin samanikäisistä uusia kavereita kun on aika hankalaa tuo ystävystyminen.
Kyllä yksinkin olen tottunut olemaan, mutta se alkaa pikku hiljaa vaikuttamaan sosiaalisuuteen ja elämääni. Olen kyllästynyt juoksemaan kavereitteni perässä, kun niillä tuntuu olevan parempien kavereiden kanssa aina hauskempaa...
Vastatkaa :)
Ystäviä ei ole koskaan ollut joille voisi kertoa asioita joista ei kenelle tahansa voisi puhua. Olen 18 vuotias ja tuskin olen ainut joka kokee samankaltaista yksinäisyyttä. En tiedä mitä kautta oikeastaan löytäisin samanikäisistä uusia kavereita kun on aika hankalaa tuo ystävystyminen.
Kyllä yksinkin olen tottunut olemaan, mutta se alkaa pikku hiljaa vaikuttamaan sosiaalisuuteen ja elämääni. Olen kyllästynyt juoksemaan kavereitteni perässä, kun niillä tuntuu olevan parempien kavereiden kanssa aina hauskempaa...
Vastatkaa :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ikävämpi puoli tässä on se ettei tilanne parane vanhetessa. Näin sanoo 23 v. nainen. Koulujen jälkeen koulukaverit kaikkoaa. Työpaikalta voi löytää jonkun juttukaverin. Ja kun ympärille tulee perheellisiä (veljen /siskon tai sukulaisten suunnalta) unohtuu jo ennestään yksinäinen ihminen kokonaan.
Kaikesta huolimatta pitää mennä eteenpäin. Itse voisin hankkia vaikka koiran :)
Heips. Ikävä, et olet joutunut kokemaan tuollaista. Olen sinua noin 10 vuotta vanhempi, mutta myös elänyt tuota vaihetta ja kyllä se tietysti näkyy vieläkin ja varmasti kaikenikäisissä. Jotain ehkä olen oppinutkin. Ensinnäkin on hirveän tärkeää, että on omia mielenkiinnon kohteita. Sellaisia, joista innostuu ihan itse, ei kavereiden mielipiteideen mukaan. Kun on itsellä asioita, joita voi myös itse jakaa, on vahvemmilla siinä, että itsestäkin tulee sitä persoonaa eri tavalla esiin. Ja jonkun innostavan jutun tai harrastuksen myötä löytyy samanhenkisiä ihmisiä varmasti. Toiseksi se, että on itsellä mukavia ja ihania asioita elämässä tekee sen tunteen, ettei tunnu niin pahalta silloin kun jää yksin, kaikki me joskus ollaan yksin, mutta on paljon mukavampi, kun tietää, et voin tehdä kivan illan tekemällä kivoja omia juttuja. Silloin ei ole riippuvainen kenestäkään, eikä tule se paha mieli niin helposti.
Tuo kuulostaa kivalta, että sulla on yritystä jutella myös omia juttuja. Minullakin on sellainen yksi ystävä, joka hyvin paljon on minun kanssani ja tulee mukaan, muttei sitten puhu oikein mitään tai ei kysele mitään ja se on todella rasittavaa, vaikka koetankin olla kypsä ja ystävällinen ihminen hänelle. Mutta tokihan sitä haluaisi, että toinenkin puhuisi.
Minulla oli lukioikäisenä ihan sama tilanne. Oli ne ihmiset, joiden kaveri olisin halunnut olla, yritin ja tein kaikkea, kyselin ja pyytelin, välillä roikuin perässä ja olin suruissani monta kertaa. Nyt jälkeenpäin ihmettelen, miksi aloin sellaiseen. En minä heiltä mitään lopulta saanut. Samalla jätin jotenkin huomioimatta ne minulle oikeasti kivat ja ystävälliset ihmiset. Halusin niin kovasti niiden suosittujen tyyppien joukkoon, että en katsonutkaan sinnepäin, mistä olisin saanut tosiystäviä. Opin sen, että ystävällisyyttä voi tulla sieltäkin suunnasta, mistä sitä ei osaa odottaa. Ei se aina tule sieltä, mistä itse toivoisi, mutta ei kannata olla kuin minä, että sitten kun sitä sain, en osannut ottaa vastaan, koska halusin vain toisten kaveriksi.
Ne toiset ihmiset ei ollut niin suosittuja, mutta mun heikko itsetunto jotenkin pisti mut ajattelemaan, et heidän kanssa olis jotenkin hienoa ja parempaa. Ei se olis ollut. Toivottavasti säkin hoksaat heti, kun joku on sulle kiva. Mulla meni vuosia, et mä tajusin, et hei, mullahan on tosi ihania ihmisiä ympärilläni, mä vaan en nähnyt enkä tajunnut sitä, koska itse sokeasti ihannoin jotain muuta. Nyt olen viisaampi ja onnellinen niistä ihsmiten ystävällisyyksistä mitä saan. Ne ei aina tule sieltä suunnasta mistä odottaa tai haluaa, ne voi tulla mistä vaan. Näin sitä vaan elämässä oppii.
Joskus on elämäntilanne sellanen, et aina ei heti tule niitä uusiakaan ihmisiä. Jos vaikka asuu vielä vanhempien kanssa tai pienellä paikalla, pitää ensin vaan ootella, et pääsee muualle. Vaikka tiedän, et se kuulostaa kliseeltä ja itsekin olisin hermostunut siitä, että joku sanoisi, että aika auttaa, niin nyt vanhempana tiedän, ettei nekään murheet pitkään jatkuneet. Kannustan sua lähtemään opiskelemaan jollekin sua kiinnostavalle alalle. Tällä tahdon sanoa sitä, et joskus jo ihan olosuhteet tekee sen, ettei ole samanhenkisiä ihmisiä, ja se ei ole sun vika. Se voi johtua sun asuinpaikasta ja voi korjaantua kuule hetkessä, kun vaihtaa maisemaa.
Sillon kun tuntuu, et nyt ei oikein mene kavereitten kanssa putkeen, niin ois hirveän tärkeää, et sulla olis omia tärkeitä muita ihmisiä ja harrastuksia ja niitä aivan ikiomia juttuja, joita ei oikeesti edes jaeta kavereitten kanssa. Sä kirjotit, että ei ole oikein ketään, jolle kertoa omia asioita. Onneks nykyään on tää netti ja nuorillekin paljon nettijuttuja, missä saa silti tuulettaa niitä tunteita ja toisten mielipiteitä.
Tää on hyvä keino tuulettaa, mut varo kun täälläkin on omat vaaransa.
Minä opiskelen tällä hetkellä viimeistä vuotta ammattikoulussa itseäni kiinnostavalla alalla. Minun tulevaisuuden suunnitelmissa on ollut, että muutan toiselle paikkakunnalle sen jälkeen kun olen valmistunut ja käynyt armeijan. Viikonloput tulee oltua kotona ja sitten viikot amiksen asuntolassa.
Sen kyllä ymmärrän, että minun täytyy pärjätä yksinkin omien juttujen ja harrastuksien parissa aina välillä, mutta nykyisiin harrastuksiinkin on alkanut kyllästymään ja enemmän haluaisi olla kavereidenkin kanssa. Olen yrittänyt ohjailla elämääni välillä sillä, että teen uusia asioita ja pyrin kavereita houkuttelemaan mukaan erilaisten harrastuksien pariin, mutta tässä taas on se, että en löydä välttämättä kaveripiiristäni niitä jotka innostuisivat asiasta ainakaan heti. Kaveripiirissäni suurin osa polttaa tupakkaa ja juo humala hakuisesti ja minä taas en polta ja juo. Ehkä sekin tekee minusta sen verran erilaisen, että toiset näkee minut negatiivisella tavalla. Olen sen verran fiksu etten lähde sille linjalle, että aloittaisin nämä kyseiset paheet parempien kavereiden toivossa.
Olen antanut kaiken mennä omalla painollaan eteenpäin ja katsonut asioita monesta eri kulmasta ja valinnut sitten taas uuden reitin. Nyt tuntuu, että olisi tullut sellainen risteys mistä ei löydy helppoa reittiä pois.
Mahtavaa. Olet vahva ja itsenäinen ja fiksultakin vaikutat. Tuo mikä tuli heti mieleen tekstistäsi, on se, että sinunikäisesi ovat vielä hyvin erivaiheissa aikuistumisessaan ja kypsymisessään, tiedän sen omista sisaruksistani. Veikkaisin tekstisi perusteella, että sinä olet se, joka on jo aikuisempi kuin moni muu. Se voi olla yksi syy siihen, ettei oikein omanikäisten kanssa aina tule juttuun. Jos vähän hölmöilisi myös, varmasti tulisi, mutta ehkä olet itsekin arvioinut, ettei se ole sen arvoista. Ehkä toiset vaistoavat sinun kypsyytesi ja fiksuutesi ja vähän arastelevat sitä, vaikka se ei näy arkuutena, vaan jollain toisella tavalla.
Kun menet armeijaan, siellä huomaat, että kun on tarpeeksi paljon ihmisiä, sekaan sopii enemmän tai vähemmän aikuisia. Siellä ollaan siinä mielessä samalla viivalla, että siellä ei voi juoda ja kaikki lähtee siitä, mitä itse on ja saa ne kaveri aivan persoonansa perusteella. Siitä porukasta löytyy sinunlaisiasi paljon, myös toisenlaisia ihmisiä. On oikeasti tutkittu, että amispojat juo ja tupakoi keskimäärin enemmän kuin muu samanikäinen nuoriso. Siinä mielessä se sinun kouluympäristösikin vaikuttaa vähän siihen millaista porukkaa siellä on, ja mistä ne vois olla kiinnostuneita.
Sanoit, että olet risteyksessä etkä tiedä minne mennä. Tuntuuko sinusta, että sinun pitäisi valita jotakin. Mielestäni jos saan sanoa, ei sinulla ole siitä minnekään. Ei ole pakko valita mitään. Pikemminkin voi olla varmaan kärsimätöntä odottaa, että muut ehtisivät sinun perääsi, siis aikuistuisivat lisää.
Tuo kuulostaa hyvältä, että itsekin olet aktiivinen. Voisko niillä sun kavereilla olla itsellään jotain muuta harrastusta, mistä sä voisit innostua, jos ne ei innostu sun harrastuksista?
Monesti vaan ei mene aina ne kiinnostuksen kohteet valitettavasti yksiin ja silloin pitää vähän joustaa mielestäni. Vaikkei aina itseä huvittaisi harrastaa jotakin, mutta tietää että se on sosiaalisuuden kannalta tärkeää.
Olisko teillä siellä asuntolassa mahdollista esimerkiksi saada jotain kenttää ja kerätä sählyporukka kasaan tai joku muu aktiviteetti. Vois laittaa ilmoituksen ja kaikki vois tulla. Monesti pojat tykkää enemmän vaan touhuta tai tehdä jotain ihan konkreettista yhdessä kuin vaikka porista puhelimessa ja tollaseen vois tulla ilman, että kenenkään tarvisi jännittää tai ajatella sitä, onko kavereita tai mitään tuollaisia sosiaalisia juttuja. Se tulis siinä ihan huomaamatta.
Eipä niillä kavereilla ole oikein sellasia harrastuksia tai jos on ollenkaan mistä minä kiinnostuisin. Kaverit ajelee autolla ja niillä on oma kaveriporukka auton kyydissä yleensäkin. Joskus on päässyt kyydissäkin olemaan, mutta harvoin. Minun mielestä kaverit on vaan porukassa ja juttelee päivästä päivään eri asioista ja olen tietysti hieman ulkopuolinen, kun on tuntemattomiakin ihmisiä yleensä paikalla. Vanhempia kavereitakaan ei oikeastaan ole, että samanikäisistä kaveriporukka koostuu. Tiedä sitten miten vanhempien ihmisten kanssa tulisi toimeen.
Punttisalilla on tullut käytyä joku kerta kaveriporukalla, kun on koulun tiloissa mahdollisuus ja siellä on ollut myös sählyn peluuta, mutta en ole siitä vielä innostunut. Talvella tulee jääkiekkoa pelattua varmastikin kaveriporukalla kunhan pakkaset tulee. Vaihtelee aika paljon millon mitäkin jaksaa tosiaan tehdä ja harrastaa.
Ei tälle asialle oikein mitään lääkettä sillä tavalla ole, mutta oon huomannu, että kaikkeen voi vaikuttaa. Ja on tosiaan vaikeaa odottaa asioitten muuttuvan, kun ei tiedä milloin näin tulee tapahtumaan. Kyllähän tässä on toki pärjätty tähänkin asti.
Olisipa minulla oikeastikin isosisko, mutta kun ei ole. :)
Juu. Kiva kuulla, että kummiskin löytyy sellasta tekemistä. Ainahan se ei mene niin, että innostuis joka asiasta heti ja ei aina löydy niitä yhteisiä innostuksen kohteita. Mut jos kavereita haluaa niin sillon pitää vähän joskus joustaa ja mennä vaan mukaan. Ei kukaan tule välttämättä meitä vanhempiakaan kotoa hakemaan, sitä yksin voi aikansa surkeilla, mut jossain vaiheessa vaan huomaa, että sekaan vaan kun menee ja alkaa touhuaan, niin sepä se varmaan on ainut keino.
Tuli mieleen myös, että mites olis ihan sitten kokeilla nettikaveria. Erilaisiin tyttöihin ja poikiin voi tutustua toki netissäkin. Se on yks kanava, mutta kannattaa pitää silmät tosi auki, kun valitsee kaverinsa. Siellä on niin laidasta laitaan hyvää ja huonoa seuraa varmasti. Ihan joku kirjeenvaihtotyyppinen juttu vois olla myös mukava, vaikkei aina näkiskään. Tääkin on toki hyvä kanava jutella. Oletko muuten huomannut, et moni valittaa yksinäisyydestä, mut harvoin ihmiset vaikka tällä palstalla ottaa toisiinsa yhteyttä tai alkaa kirjotella. Ja monesta tietää, et ne varmaan olis ilosia jos sais postia. Hyvää jatkoa sinulle.
Ei siitä mihinkään pääse, maailma on vain sangen kova paikka. Jotkut täällä joutuvat kärsimään paljon enemmän kuin toiset, ilman mitään järkevää syytä. Jotkut jäävät syrjään yhteisöstä, koska jostain kumman syystä yhteisö ei heitä halua hyväksyä. Ne syrjään jätettävät henkilöt poikkeavat jotenkin porukasta. Tiedän monia tällaisia tapauksia. Pahinta tilanteessa on se, että nämä syrjään jääneet henkilöt näyttävät todella kovasti kaipaavan seuraa ja ovat pohjimmiltaan ulospäinsuuntautuneita ihmisiä, ja siten kärsivät yksinäisyydestänsä enemmän, kuin muutenkin paremmin yksin viihtyvät sisäänpäinsuuntautuneet. Nämä henkilöt tahtovat kovasti porukkaan, mutta porukka on jo sisäistänyt ajatuksen että tämä henkilö ei koskaan tule kuulumaan porukkaan ja sitten näiden henkilöiden pyrkimyksiä käytetään armottomasti hyväksi.
Hmm, mitenkähän tämä liittyi aiheeseen? No, alunperin oli tarkoitus kirjoittaa, että onneksi kovassa maailmassa on myös isosiskosi kaltaisia ihmisiä. :)
Hei, täälä Oikein Iso Siskosi. Oon iso kooltani sekä jo vanha, keski-ikäinen. Aattele, ei ole iästä haittaa, kun koin sinut hyvin ja samanlaiseksi oman persoonani kanssa. Olen koko ikäni ollut herkkä myös toteamaan, että toisilla keskenään sujuu ja minä jään ulkopuolelle. Minä en edes aina kuvittele sitä, työssä esimerkiksi kahvipöydässä joskus ihmiset puhuvat vain tosilleen eivätkä edes katso minua välillä silmiin, edes näin eivät ota mukaan. Se on kamala tunne. Saati isommatkin kokemukset, kun porukalla ollaan jotakin tekemässä.
Olen aina ajautunutkin etsimään ja löytämään 'kahden kesken' -kavereita. Parhaalta on tuntunut tavata vain yhtä ihmistä kerrallaan. Silloin on helppo saada selville, mitä yhteistä puhuttavaa on sekä tutustumiseen voi oikein keskittyä. Seuraavalla tapaamisella voi sitten jatkaa, vähitellen tulee lisää ja lisää asioita tietoomme toinen toisistamme. Siinä kahdestaan on parempi luottaa toiseen ja voi kokea myös hyväksymista; voi löytää yhteistä aaltopituutta, jos siihen on mahdollisuuksia; vie vähän aikaa ennenkuin selviää. Jos on monta ihmissuhdetta, mutta ne kahden kesken, niin etteivät välttämättä edes tunne toisiaan, niin se on mielestäni toimivaa ja antoisaa juurikin noin keskustelun kannalta ja tämmöiselle persoonalle.
Mun mielestä ryhmätilanteet ja ryhmätekemiset ovat oikeasti vaativia! Varmaan niille muillekin, jokainen porukassa varmaan taistelee, mutta näyttelee itsevarmaa.
Sen olen oppinut, että toisesta ihmisesta kiinnostuminen ja hänen kuuntelemisensa aluksi on hyvin ystävyyttä herättävää. Sitten tietysti täytyy pitää puolensa, että on myös minun vuoro puhua ja kertoilla siitä, mistä minä haluan. Näin voi huomata, halutaanko keskustella samantyyppisista aiheista, ja ollaanko koettu samantyyppisiä asioita elämässämme, joista vaihtaa tietoja. Tulevaisuuteenkin suuntaavista asioista voi löytää yhteistä intressiä, myös sitten siitä yhdessä tekemisen puolesta.
Sen sulle sanon kokemuksesta, ettei siskoista ja veljistä välttämättä ole mitään "iloa" tähän kokemusmaailmaan. Itselläni he ovat kuitenkin niin etäisiä, aaltopituudeltaan varsinkin. Emme puhu samaa kieltä emmekä ole kiinnostuneita samoista asioista. Kyllä heidänkin taholtaan koen itseni turhakkeeksi ja sellaiseksi, että mulla ei väliä. Yhdenkin sisaruksista kanssa ei ole mitään yhteyttä, ei viestimillä eikä hän ole koskaan edes käynyt kodissani! Eivät sisarukset aina välttämättä ole riittävän läheisiä siihen, että voisi puhua asioistaan ja kokea läheistä ihmissuhdetta, saati rakkautta. En tiedä mistä johtuu, mutta monilla on todella näin etäistä sisaruussuhteissa, joten älä sitä hirveästi sure, ettei sulla ole isosiskoa. - Heippa.
Nettikavereista sen verran, että olen kyllä yrittänyt löytää sopivaa seuraa netin kautta, mutta se on vaikeaa. Vaikka olen yrittänyt kirjeystävä palstan kauttakin niitä etsiä. Saatan olla liian valikoivakin. Enemmän tykkään siitä, että kavereita näkee livenä eikä sitten netin kautta.
Kaverin kanssa kahden kesken juttelu on oikeastaan se paras tapa minullakin jutella kavereille. Suurimmaksi osaksi tulee oltua porukassa. Kaipaisin kyllä enemmän naispuolisia kavereita, kun minulla ei ole niitä kuin pari. Ja on eri hauskaa heidän kanssa ja muutenkin erilaiset jutut. Tyttöystävää ei ole vielä ollut, mutta eiköhän sekin ajan kanssa löydy. Katsoo miltä maailma näyttää ens viikolla.