Suomessa isot yritykset vaativat työntekijöiltään,sekä ulkopuolisilta työntekijöiltä työturvallisuuskortin.
Ennen sitä ei ole asiaa yrityksen alueelle,ja sitä valvotaan(porttivahdit)työsuojelupäällikön taholta.
Tehtaiden työntekijöilläkin on haalarissaan näkyvillä valokuvalla varustettu henkilökortti,jolla heidät tunnistetaan.Onhan turvallisuutta tietää kuinka monta ja ketä nämä ulkopuoliset ovat,jos esimerkiksi sattuu
vahinko(tulipalo,öljyvuoto,paha tapaturma.
Työturvallisuuskortti on tae siitä että työntekijät tietävät ja tekevät työnsä turvallisesti,aiheuttamatta ympäristölleenkään vaaraa!
Tulityökorttia vaatii jo vakuutusyhtiöt yrityksien turvallisuusohjeissa,montako tulipaloa on tänäkin vuonna yrityksissä aiheutunut,kun ei ole noudatettu tulityö ohjeistusta!
Olen pitkään ihmetellyt miksi esim.rakennuspuolella(saneeraus ja korjaustyömailla)näkee ulkomaalaisia
työntekijöitä jotka eivät edes osaa suomenkieltä,ei ole mitenkään idenfioitu.Työt tehdään sinnepäin ja turvallisuusmääräyksistä ei ole tietoakaan!
Pahimmillaan he tekevät työnsä pimeästi,maksamatta verojaan.Muutenkin suomalaisia työntekijöitä on kyseisillä aloilla työttöminä.Eikö ole valtivallankin puolesta järkevää että työllistetään suomalaisia jotka maksavat veronsa ja ovat saaneet asinmukaisen työturvallisuuskoulutuksen.Osaavat kommunikoida suomenkielellä eri yhteistyö muiden ammattimiesten kanssa onnistuu ilman vaaraa väärin käsityksistä!
Kuinkahan paljon näistä ulkomaalaisista tekee työtään suomessa alipalkalla tämähän onnistuu kun suomessa
ei ole mitään näkyvää pakollista tunnistus järjestelmää.
Työntekijöillä ei ole mitään tarvetta piilotella henkilöllisyyttään,kun ovat virallisesti töissä ja maksavat veronsa!
Lainsäätäjien olisi kiireen vilkkaa luotava laki joka pakottaa kaikki yrityksissä työskentelevät kantamaan rinnuksissaan valokuvallista työturvallisuuskorttia.Sanktiot pitää myös olla jos tavataan työmaalta henkilö
jolla ei kyseistä tunnistetta ole!
Vai onko niin että valtivallan edustajat on lopattu näiden koijjari yritysten taholta,kun ei tehdä muutakuin pyöritellään silmiä päässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.