Mystisiä nivelkipuja

luulosairasko?

Viime keväänä vapun aikoihin minulla kipeytyivät toisen jalan päkijät. Muutaman viikon katselin ja painuin sen jälkeen lääkärille, joka tunnustelemalla löysi sieltä 3 tulehtunutta niveltä (keskimmäiset) pisti niihin silloin kortisonia ja laittoi viikon kipulääkekuurille (motifene dual 2*75mg). Samalla otatti PVK:n, CRP:n, uraatin ja sitruliinivasta-aineet. Tulehduksesta löytyi indikaatio ja samoin uraatti oli koholla. Lääkäri diagnosoi oireet sitten kihdiksi, vaikka olivatkin epätyypillisissä nivelissä. Jalka parantui huomattavasti, muttei tullut täysin kuntoon kipulääkekuurin loputtua. Uusinta käynnin yhteydessä lääkäri laittoi jalkaterän röntgeniin ja määräsi kipulääkettä tarpeen mukaan. Jalka parani muutamassa viikossa ihan kuntoon.

Päkijät kipeytyivät uudelleen elokuun alussa ja alkuun oletinkin sen olevan kihtiä. Kivut kuitenkin jatkuivat ja kun jalka oli ollut kipeä viitisen viikkoa marssin (eri) lääkärin pakeille. Hän epäili, että alku olisikin ollut kihtikipua ja jalan varomisen yhteydessä päkijän nivelet olisivat ärtyneet. Diagnosoi sen hetkisen vamman alustavasti rasitusvammaksi. Otatti kuitenkin CRP:n, joka oli koholla ja antoi ohjeeksi CRP:n kontrolloimisen 6 viikon kuluttua.

Noin nelisen viikkoa lääkärikäynnin jälkeen minulla kipeytyivät päkijöiden lisäksi ranteet ja rystyset. Väliin litran pullosta kaatamiseen tarvitsi kaksi kättä tai vesilasia ei saanut täytettyä hanasta laskematta sitä altaan pohjalle. Pääsin lääkärille n. viikon kuluttua rannekipujen alkamisesta. Silloin lääkäri löysi toisesta ranteesta hieman turvotusta, muttei juurikaan muuta, eivätkä ranteet silloin olleet erityisen kipeät. Laittoi labraan (PVK, CRP, tumavasta-aineet ja senkka), missä ei selvinnyt juuri mitään. Tulehdusarvot olivat edelleen koholla. Hoito-ohjeeksi kipulääkettä (edelleen Motifene Dual) ja vatsasuojalääkkeeksi Somac. Diagnoosiksi tarjosi tällä kertaa reaktiivista niveltulehdusta - tosin mitään suolistotulehdusta en ole sairastanut. Antoi komennon saapua paikalle 3 kuukautta oireiden alkamisen jälkeen (=marraskuunalussa), mikäli oireet eivät ole helpottaneet.

Vielä eivät ole helpottaneet....

Tässä rupeaa vähitellen luulemaan itseään luulosairaaksi, kun mitään syytä kivuille ei löydy. Ainakin itse koen nivelet oikeasti kipeiksi, mutta ainoa poikkeama labrakokeissa on tosiaan CRP:ssä (n. 20-25) ja valkosoluja on myös pvk:n mukaan hieman normaalia enemmän.

Onko täällä kokemuksia, mistä moinen voisi johtua? Marraskuussa on sitten lähtö eteenpäin erikoislääkärille...

4

846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ben tyhere done that

      Tuo voisi hyvinkin olla reaktiivisen niveltulehduksen aiheuttamaa. Se voi tulla monesta eri bakteeritulehduksesta. Tuo on tulehduskipulääke, periattessa ihan ok. Voi tarvita kortisonia, sulffaa tai kovempia läääkkeitä. Reumataudeista ei veriarvoijen perusteela voi tehdä kovinkaan tarkkoja diagnooseja.
      Onko ammulla kovempi kipu joka hellittää päivän mittaan, vai päinvastoin?

      • luulosairasko?

        Nyt on viime aikoina aamulla ensimmäiset askeleet olleet aika tuskaisia, mut sit helpottaa ja pahenee taas iltaa kohti. Kädet selvästi pahenevat ajan saatossa.

        Reumalääkärille on aika varattuna parin viikon päähän. Toivottavasti hän osaa auttaa, mulle riittäis jo tää kipuilu.


    • Anonyymi

      Taisipa olla reumaa,kun oireet olivat tuollaiset.

    • Anonyymi

      Ohikulkijana kehoittaisin jalka, lonkka, polvikivussa käyttämään jalkineita 2 viikkoa ja sitten eri jalkineita. Tarkkailla. Ja käytä siis samoja ja mieti ja sitten todella vaihdat toisiin. AIKOINAAN 70 luvulla liimasin sandaalin pohjaan maton, kenkä muutti muotoaan, niillä ei voinut hakea edes omenoita 15 minuutissa pihasta.


      Mulla oli puutarhakengät monet vuodet, kävelin 5-8 tuntiakin pellolla , siis erilaisissa näyttelyissä ja tapahtumissa. Kaikki hyvin eikä jalat väsyneet.
      Nyt toisin ne Grossit/puutarhakenkät ei sovi että kävelisin 10 minuuttia kun vien roskat ulos.

      Ilman lääkäriä kävelin 78v kunnes kuvattiin ja ehdotettiin lonkkaleikkausta. Mutta jatkan vielä ja nimenomaan kengät on yksi tekijä kivussa.

      ennen oli kymmenet vuodet keskellä kaaritukia, ja joustava kantapää, kiinasta ostettuja.
      Nyt parhaat on ihan tasapohjaiset. Voisin mainita, mulla on aina niin löysät ja isot että menee astumalla jalkaan. olen 79v.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      251
      2888
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      5
      1620
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      2
      1315
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1174
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1151
    6. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      70
      1039
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1025
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1022
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      937
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      135
      912
    Aihe