Lieksan säästötavoite nyt miljoona euroa

Lieksan kaupunki ei halua satsata uusiin työpaikkoihin. Olemme sanomassa EI turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukselle, sen myötä menee välittömästi 20 työpaikkaa ja välillisesti 40. Rahassa menetys on 1,5 - 2,3 milj. euroa. Nyt on esille nostettu taas säästötavoitteet 1 milj.euroa/vuosi. Kuitenkin samanaikaisesti Pielisentien remonttiin ollaan sijoittamassa useampi miljoona. Onko päättäjät tulleet hulluiksi? Lääkäri Heikki Ylönen voisi antaa kolleegoilleen ajan joulukuulle psykiatriselle poliklinikalle.
11159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Meneeköhän nyt puurot ja vellit sekaisin vai etkö nää asiaa nenää pidemmälle? Ei kaikkea voi ajatella noin lyhytnäköisesti, sehän olisi vähän sama kuin tehdä investointi joka alkaisi tuottaa muutaman vuoden päästä tappiota. Mitä pakolaisille sitten tehtäisiin, kun 3 vuoden ajanjakso, jonka valtio heitä kustantaa, menee umpeen? Potkittaisiko ne sitten väkisin jonnekin muualle? Vai alkaisivatko he sitten vain elättää itsensä? Lieksassa? Hei haloo, onko ketään kotona? Lieksalla on tekemistä elättää "omatkin" asukkinsa muutaman vuoden päästä, kun työpaikat entisestään vähenevät ja tulonlähteet ehtyvät. Ei pakolaiskeskus elätä, vaikka sen kustannukset niin kauniisti kerrotaankin valtion taholta maksettavan. Tässä unohdetaan vain se tosiasia, että eivät ihmiset sen 3 vuoden päästä pyhällä hengellä ala elämään.

Äänestä
  • kustannukset maksaa vaikka 100 vuotta sisäasiainministeriö. Yksikkö ei ole Lieksan kaupungin, vaan Suomen Punaisen Ristin. Nokkaani pitemmälle ajattelen. Jos Pielisentie pitää muutamalla miljoonalla korjata, niin olisihan se kiva, että siellä edes kävelisi joku.

    Äänestä

  • Pyhä henki kirjoitti:

    kustannukset maksaa vaikka 100 vuotta sisäasiainministeriö. Yksikkö ei ole Lieksan kaupungin, vaan Suomen Punaisen Ristin. Nokkaani pitemmälle ajattelen. Jos Pielisentie pitää muutamalla miljoonalla korjata, niin olisihan se kiva, että siellä edes kävelisi joku.

    ... elättää pakolaiskeskuksen asukkaat loppuun saakka sen kolmen vuoden jälkeen? Eli maksaa vaatteet, ruoan, terveydenhoidon, välttämättömät tarvikkeet, opetuksen jne.jne. Sitähän sinä tarkoitat tuolla väitteelläsi.

    Ei tasan mene noin se asia. Kalliiksi tulee sille kaupungille johon asettuvat asumaan ja Lieksaan asettuisi ainakin 80% jokaisesta komen vuoden erästä. Siinä ei auta pyhä henkikään vaan veroäyrin nosto!

    Äänestä

20 työpaikkaa välittömästi ja välillisesti 40...??? Huh-huh ja joopajoo! Mistähän taikahatusta vedit nuo luvut? SPR:n lobbareita ei kannata uskoa. Nuo luvut on vedetty niin yläkanttiin kuin vain voi. Todellisuudessa välilliset ja välittömät työpaikat yhteensäkin jäisivät alle kymmeneen. Hyvä jos sitäkään. Niiden työpaikkojen verotuloilla ei maksettaisi kolmen vuoden kuluttua alkavaa kulurumbaa alkuunkaan. Loppulasku olisi kaupungille niin rankka, ettei se siihen edes kykenisi.

Äänestä
  • Edelleenkin Suomen Punainen Risti maksaa yksikkönsä kulut vaikka tuhat vuotta. Mikä loppulasku?

    Äänestä

  • Oygl gejnki kirjoitti:

    Edelleenkin Suomen Punainen Risti maksaa yksikkönsä kulut vaikka tuhat vuotta. Mikä loppulasku?

    Yksikkönsä kyllä muttei sen asukkkaiden. Termileikittely ei muuta sitä tosiasiaa miksikään.

    Äänestä

  • Asiat asioina kirjoitti:

    Yksikkönsä kyllä muttei sen asukkkaiden. Termileikittely ei muuta sitä tosiasiaa miksikään.

    Yksikkönsä ja asukkaidensa kustannukset niin kauan kuin on pystyssä. Asiakkaat ovat turvapaikan hakijoita, ei lieksalaisia. Heidän kaikki toimeentulotuet, sairaanhoitokustannukset ja muut hankkii SPR ja maksaa myös. Termeillä päättäjät yrittävät kuntalaiset sokaista! Ei mene läpi.

    Äänestä

  • åorti kirjoitti:

    Ettäkö nämä henkilöt=turvapaikanhakijat tulevat elämään elämänsä pakolaiskeskuksen turvallisessa piirissä lopun elämänsä SPR:n piikkiin? Eiköhän ne asetu jonkun kaupungin asukkaiksi sen kolmen vuoden kuluttua ja siinä vaiheessa muuttuvat SPR:n veljestä veljen pojiksi, jotka Lieksan sossu ottaa hoiviinsa.

    Äänestä

  • ehei kirjoitti:

    Suurin osa Helsinkiin, Turkuun, Espooseen, Ouluun, Kajaaniin.... heti kun voivat lähteä, jos voivat. Ensin täytyy saada oleskeluluvat! Eivät jää lieksalaisten harmiksi, kukapa tänne jää? Ei kukaan!

    Äänestä

Päättäjät voisivat alkaa varailemaan jo niitä aikoja aikuispoliklinikalle, että ehtisivät saada ajan hyvissä ajoin. Kuulin nimittäin, että Lieksaan on muuttamassa kymmeniä nuoria opiskelijoita ja ihan erinäköisiä kuin kantaväestö. Vuokratalot ja oppilaitokset ovat kiitettävästi esitelleet Lieksan palvelutarjontaa. Kyllä tänne kelpaa tulla. Päättäjämme eivät vaan tiedä mitä milläkin lausumallaan milloinkin oikeasti tarkoittavat. Kyllä meille veronmaksajille opiskelijoidenkin eurot kelpaavat.

Äänestä
  • Kymmenen on jälleen saanut opiskelupaikan Lieksasta. Aikuiskoulutuskeskuksella myös suunnitteilla ulkomaalaisille tarkoitettu kielikoulutus. Tämän jälkeen tulee ainakin kaksikymmentä lisää. Siis alkaako jo sata ulkomaalaista olla opiskelijana täällä? Pitäisikö olla huolissaan lieksalaisten opiskelupaikoista. Nyt kun oman kunnan lapset ovat hyvästi kouluihin mahtuneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hurjaa on meininki kirjoitti:

Lieksan kaupunki ei halua satsata uusiin työpaikkoihin. Olemme sanomassa EI turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukselle, sen myötä menee välittömästi 20 työpaikkaa ja välillisesti 40. Rahassa menetys on 1,5 - 2,3 milj. euroa. Nyt on esille nostettu taas säästötavoitteet 1 milj.euroa/vuosi. Kuitenkin samanaikaisesti Pielisentien remonttiin ollaan sijoittamassa useampi miljoona. Onko päättäjät tulleet hulluiksi? Lääkäri Heikki Ylönen voisi antaa kolleegoilleen ajan joulukuulle psykiatriselle poliklinikalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu