Tyttöystäväni Miisa on humalassa kaikkein parhaimmillaan hän on muutoin aika ujo mutta juotuaan itsensä humalaan hänestä tulee aika seksy,hän asuu vanhempiensa luona mutta bilevaatteet Miisa on tuonut minun kämppäni koska ei halua pitää niitä kotonaan juotuaan noin pullolisen salmiakki kossua ja pari siideriä hän sanoo olevansa parhaimmassa kännissä, että voi laittaa seksikkäät kuteet ja sitten menoksi. Hän sanoo saavansa parhaimmat orkut kännissä ollessaan. Onko muillakin tytöillä samanllaisia sessioita?
humalassa
kake
22378
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla ainakin on kivaa pikku huppelissa, avomieheni mielestä olen seksikäs juotuani itseni humalaan siksi hän usein ostaa minulle kalliitakin juomia,enkä tosiaankaan jätä niitä juomatta. Eilenkin olimme ravintolassa ja tapani mukaan olin aika huppelissa ja tanssi lattialla annoin miesten kouria itseäni estottomasti.Vaatetukseni oli niin niukka että pelkäsin tulevani pidätetyksi,mieheni sanoi että on kiva katsella kun muiden miesten daamit kihisevät kiukkua.
Yleensä hotellissa ollessa vaimo laittautuu seksysti enkä pane pahakseni jännittää ja kiihottaa, Oulussa kerran muutama mies oli aika kiihkeänä, vaimokin sanoi käydään huoneessakääntyi seinää vasten ja sanoi nuole vetäisin märät pikkarit alas ja pillu valui kiimaa kuiski humalassa nuolkaa miehet nuolkaa sai orgasmin oli niin kiihottunut. Yritti että mennään sänkyyn sanoin käy tanssimassa. tuli reilun tunnin päästä. olin sängyssä tuli päälle nosti tiukan hameen ylös työnnyin sisään sieltä tuli tavaraa vastaan kertoi että kasi miestä oli heti vaatinut huoneeseen olivat naineet vaikka oli aluksi vastustellut mutta kun ei ollut housuja olivat naineet kasi kertaa kumpikin ennen kuin pääsin pois. rakasteltiin loppun ja vaimo nukahti.
Aamulla ihmetteli miksi vaatteet päällä sanoi nukahdit. Nostin hametta ylös kummassakin kankussa oli fritsit kerroin olet imettänyt pillua kielsi ensi mutta sanoi että takaa sormettaminen oli saanut hulluksi ja oli nauttinut olla haarat levällään vatsallaan ja antaa pillua olin varmaan hullumpi kuin huorat elokuvissa, hitto kun jalat kin on tahmeessa levitin jalat ja panin vaimo ei ole koskaan niin huudahdellut kuin silloin