sensuroi jo Irakin sodan vastaisten mielenosoittajien lukumääriä. Yle puhuu kymmenistä tuhansista, kun pelkästään Roomassa oli yli puoli miljoonaa.
Yle
Selene
4455
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sota on aina huono, mutta eikö ollutkin hieno kun joukkotuhoaseita alkoi Irakin sodan jälkeen löytyä. No ei Irakista mutta Libyasta, kun Gaddafi pelästyi Saddamin kohtaloa. Ei se YLE tästäkään paljoa kohissut.
Se on hyvä. Olisiko Italia ja UK suostutelleet? En usko, että terrorismia voitetaan sotimalla. On kehitettävä muita keinoja, sekä nopeasti että pitkäjänteisesti vaikuttavia.
Eihän Intia hyökännyt USA:n, vaikka USA:n yritys laiminlyöneillään tappoi Bhopalissa 4000 ja vahingoitti kymmeniä tuhansia. Olin juuri silloin maailman yhdessä suurimmista kemianalan yrityksistä ja sain seikkaperäisen selityksen jo silloin, millä tavoin prosessi oli väärin suunniteltu. Yksikään eurooppalainen insinööri ei olisi tehnyt senkaltaista suunnittelua näin vaarallisen aineen ollessa kyseessä.
piilopaikkaa, jos kyseessä on kemialliset aseet, joita Irakissa kehiteltiin. Ne löytyvät , kun uhreja alkaa tulla.
Tehdään sitä rahanahneudessa typeryyksiä, mutta en ole huomannut, että missään maassa olisi moraali toista paljoa korkeampi. Nyt on taas viimeisen päälle muotia nähdä USA kaikkeen syyllisenä, ei ne maailmanvallat koskaan mitään marttakerholaisia ole ollut.
Itse kuitenkin pelkään vähemmän valtioita joiden kansalaiset haluavat elää, kuin maita joiden kansalaisille määrätyn asian puolesta kuoleminen on parasta mitä voi tapahtua. Ole siinä sitten vastaanottavana puolena kun vastapuoli änkee päälle eikä mitkään ismit auta.
Tarkoitan uskonsotia joita tulemme varmasti näkemään myös euroopassa, mutta koska?