Oikeus nukkuu!!

Pääsi kuin koira veräjästä. Mutta kyllä viimeisellä tuomiolla kaikki punnitaan!!
4278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kepun johtohahmot pitäisi kaikki teloittaa ja anneli jätepaskamäki ristiinnaulita pääsiäisenä niin, että ohikulkijat voivat käydä sylkemässä hänen kasvoilleen.

Äänestä
  • Noissa kirjoituksissa paljastuu todellinen demarien sieluntila. Kammottavia kirjoituksia ja ei yhtään valetta. Uskon jos nämä kundit saisi päättää teloitus olisi tapahtunut. Voi demokratiaa, voi suvaitsevaisuutta, voi ihmisarvoa. Nahkurinorsipuolue on demaripuolue.

    Äänestä

Ottamatta kantaa A J:n tapaukseen, voidaan todeta, että oikeus nukkui ainakin silloin kun P Lipponen jäi tuomitsematta ilmiselvästä perustuslain rikkomisesta ns Itävalta-boikotista päätettäessä.
Tuolloinhan Lipponen päätti asiasta perustuslain vastaisesti ohi presidentin.

Sen sijaan silloin ei oikeus nukkunut kun K Juhantalo tuomittiin "lahjusten" ottamisesta.
Tuossa Juhantalon "oikeudenkäynnissä" kelpasi avaintodistajaksi henkilö, joka ainakin minun tietojeni mukaan oli korviaan myöten asianosainen (C Wegelius), kun sen sijaan Jäätteenmäen oikeudenkäynnissä todistajaksi ei kelvannut ulkoministeri E Tuomioja, koska oli johtamansa ministeriön kautta asianosainen.
Onkohan laki tällä välin muuttunut?
Sekin olisi ihan kiva tietää, että paljonko K J niitä lahjuksia sai ja keneltä?
Eikä vailla mielenkiintoa ole myöskään kysymys siitä, että kuka todisti K J:n saaneen lahjuksia.
Oliko lahjusten antaja ja avaintodistaja kenties yksi ja sama henkilö? Jos oli, niin miten tällainen sopii oikeusvaltion periaatteisiin?

Äänestä
  • Nukkuiko SDP:n sisäpiiri, kun Korkeimman oikeuden päätöstä ns. Sundqvist-jupakassa "kohtuullistettiin"? Kansalaisena minun on vieläkin vaikea ymmärtää, miten kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä toteutettiin.
    KKO:n tuomitsema vahingonkorvaus korkoineen oli noin 15 miljoonaa mummonmarkkaa, jota poliittisella päätöksellä (demarien) kohtuullistettiin.
    Valtiovarainministeri Arja Alhon siunauksella Sundqvist maksoi 1,2 miljoonaa. Neuvottelut Sundqvistin (Arsenal-Sillan) puolesta hoiti hänen entinen alainen Jarmo Matinlassi.
    Hallitus ei pystynyt selittämään kansalaisille Sundqvistin erityiskohtelua ja varsinkaan niille, jotka olivat menettäneet takaajina asuntonsa, yrityksensä ja omaisuutensa.

    Julkisessa keskustelussa jäi aika vähälle pohdinta, miten yleensä oli mahdollista alentaa Korkeimman oikeuden tuomitsemia vahingonkorvauksia. Vastausta vaille jäi monia kysymyksiä eli, mitkä olivat ne OIKEUDELLISET SYYT, miksi Sundqvist sai erilaisen kohtelun kuin KUKAAN MUU PANKINJOHTAJA tai vahingonkorvauksiin tuomittu???
    Saattaa olla, että lain kirjainta ei rikottu, mutta toteutuiko OIKEUS ja kansalaisten yhdenvertaisuus oikeusvaltiossa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuomari kirjoitti:

Pääsi kuin koira veräjästä. Mutta kyllä viimeisellä tuomiolla kaikki punnitaan!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu