Kauhea kirpputori

kasikasikuus

Erehdyinpä menemään kirpputorille. Voi hyvä luoja mikä läävä, täynnä tavaraa jonka oikea osoite olisi kaatopaikka. Eikö edes jotain tasoa voisi edellyttää tavaralta jota myyntiin tuodaan? Rikkinäisiä tavaroita, likaisia nuhjuisia vaatteita, linttanoita kenkiä, lasten leluja joita en edes koiralleni tarjoaisi. Ja hintaa on kyllä laitettu ihan reippaasti. Törkeää. Myynnissä esim kangasriekaleita, yhdelläkin tilkulla hintaa 2e ja siitä palasta ei edes patalappua saisi. Pussissa oli "neulelankojen" (keinokuituista höttöä) tähteitä, niin pieniä määriä siksinsokin ettei niistä mitään voi neuloa, siitäkin pyydettiin paria euroa. 90-luvun Aku Ankkoja, 20 kpl maksoi 10 euroa. Ei 90-luku nyt ihan antiikkia vielä ole. Lapsen puupalikkalelu 40 euroa. Tahrainen pikkuliina 2 euroa.

Paikka on sellainen sokkelo että eksyä meinaa. Tavaraa on niin ettei kääntyä uskalla. Mitenköhän täyttynee palomääräykset? Ei tasan mitenkään.

Paikka pitäisi tyhjentää ja ajaa roina kaatopaikalle. Sitten uutta kirppistä perustamaan parempaan paikkaan, ja myyntiin vain KÄYTTÖKELPOISTA tavaraa.

50

9106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuija ja Juha

      Kiitos kirppistä koskevasta palautteesta. On aina rakentavaa kuulla asiakkaiden mielipiteitä ja toivomuksia. Toki palaute menee varmimmin perille, jos se esitetään jo kirppiksellä käydessä.

      Kirppiksemme myy tavaroita monella eri periaatteella: Asiakkaat voivat tuoda tuotteita omaan loossiin tai myyntitiliin, ostamme tavaroita myytäväksi ja saamme niitä runsaasti myös lahjoituksena. Tuodessaan tavaroita myyntiin asiakas päättää itse hinnan. Laadustakin voimme esittää vain toivomuksia. Lahjoituksena saamamme tavarat lajittelemme ja hinnoittelemme itse.

      Kirppiksemme toimii vapaaehtoisperiaatteella. Palkallisia työntekijöitä ei ole. Paikan omistaa näkövammainen eläkeläinen, jolle tämä hanke tuo sisältöä elämään ja antaa tunteen myös oman panoksen antamisesta yhteiseksi hyödyksi. Koska liike ei ole virallinen yritys, käytettävissä ei ole määrärahoja toiminnan kehittämiseksi.

      Oli hyvä, että otit esille kysymyksen paloturvallisuudesta. Kellarimme on tosiaan sokkeloinen ja lupaamme jatkossa kiinnittää tehostettua huomiota ulosmenokylttien asettamiseen. Pääoven lisäksi liikkeessä on kaksi muuta ulosmenotietä. Tila on tarkoitettu liikekäyttöön, mutta asiakkaan turvallisuuden ja viihtyvyyden pyrimme jatkossa ottamaan entistä paremmin huomioon. Myös ahtauden ja tavaroiden paljouden olemme itsekin tiedostaneet, ja olemmekin viimeaikoina lahjoittaneet tavaraa runsaasti myös ilmaiseksi. Ilmaistuotteet ovat kuilussa oven ulkopuolella, ja niin ollen vuorokauden ajasta riippumatta asiakkaan saatavilla.

      Toimintaamme toki helpottaa paljon, jos asiakkaat eivät tuo meille rikkinäisiä ja huonokuntoisia tavaroita. Hyvä nyrkkisääntö on tuoda ainoastaan sellaisia tuotteita, joita itsekin haluaisi tarvitessaan käyttää. Ei toki ole kenenkään etu, että myynnistä löytyy ala-arvoista roinaa. Asiakas tekee myös arvokkaan palveluksen, jos tuo kassalle hyllystä löytämänsä viallisen tuotteen.

      Kiitos, että kävit kirppiksellämme. Olisi kiva, jos joskus tulisit kertomaan ehdotuksia asiakkaan paremmaksi palvelemiseksi.

    • tervetuloa vaan

      Kanta-asiaakkaan vinkkelistä voin sanoa että täällä on palvelu toiminut aina, hinnat ovat tosi kohtuuliset,
      ja pöytämaksut erittäin edulliset muun maan tasoon verrattuna.
      Mm Jyväskylässä viikomaksu on 38 euroa, täällä 10. Sen lisäksi voi perustaa oman myyntitilin, aikarajaa
      tavaroiden esilläpitämiselle ei ole. Erittäin kätevää. Voit "päivttää" omaa pöytääsi ihan toiveidesi mukaan.
      Lisätä tavaraa, hakea pois, ihan miten haluat. Hinnoittelet tuotteet itse, heille jää pieni osa tuotosta.
      Missään muualla en ole törmänyt vastaavaan ilmiöön.

      Sotkuisuudesta-- jos viikonlopun aikana on ilmaantunut 5-10 jätesäkillistä uutta myytävää jotka sitten
      seulotaan myyntiin niin ei ole mikään ihme että välillä on sekaista.
      Kuljetukset isompien erien ja huonekalujen osalta on pyritty järjestämään mahdollisimman joustavasti.

      Osa vaatteista pestään ja silitetään itse ennen myyntiin laittoa.

      Koska pitäjät ovat näkövammaisia; homma ei toimi ihan niin nopeasti kuin meiltä näkeviltä.
      Pitää vain ihailla heidän tapaansa olla erittäin positiivisia, iloisia , sympaattisia ja luottavaisia
      siihen että tässä ei heitä mitenkään huijata.

      Ja- sosiaalinen puoli-- kertaakaan ei ole tullut käytyä sitten että kahvipannu ei olisi ollut porisemassa.
      Täällä myös voi käydä ihan vaan jutustelemassa vaikka ei olisi mitään varsinaista asiaa.
      Kertakaikkinen päivän piriste, kuppi kahvia ja muutama hetki päivän kuulumisia kerratessa.

      Missä isossa marketissa saat tämmöistä palvelua ?

      Tasosta-- itse olen ostanut ihan pilkkahinnalla tosi laadukasta tavaraa.
      Arabian astioita, kirja-harvinaisuuksia, merkkivaatteita, kenkiä, huonekaluja.
      Kaikkea mitä olen tarvinnut; löytyy kyllä Tuijalta ja Juhalta.

      Toki euronsa saa kuluttaa hienoihin merkkilikkeisiin; mutta jos käyttämättömät Dieselin farkut
      ja kerran pidetty Onlyn paitapuseropusero irtoaa 5 eurolla niin miksi pistää niihin 150 ?
      Ostaa ne samat jostain hienosta merkkiliikeestä ?
      Ja jos ostaa / myy jotain tiettyä; kodinkoneita yms niin riittä kun jätät yhteystiedot sinne,
      he hoitavat sitten yhteydenpidon puolestasi.

      Olen erittäin tyytyväinen, muuta en voi sanoa.

      Toki tila on sokkeloinen, mutta vuoraappa samanlainen vaikkapa Joensuun keskustasta.
      Maksat siitä ihan maltaita, sitten nen hinnat vasta pompsahtaakin.

      Mitenkähän lie; joku iso Myy Joensuussa tai Forum Helsingissä... sokkeloisia nekin, Anttila vaihtaa tavarat kerran päivässä tavarat uusiin paikkoihin ja se isojen markettien kuten Pilkon Citymarketin kilometrien juokseminen, ei kiitos.

      Ja- ap:lle tiedoksi: tänään kävin shoppaamassa parilla eurolla koirallemme kassillisen leluja.
      Samasta satsista saisi pulittaa vähintään satasen jos sen ostaa jostain "hienosta paikasta".

      Niin että tervemenoa vaan ostoksille; joka pelkää pientä "sotkua" niin käyköön hakemassa
      verailupohjaa vaikka tuolta Itä-Suomesta. Veikkaan että kerta rajan takana riittää !!

      Jos olet hintatasoon tyytymätön; kannattaa valittaa suoraan pöydän pitäjälle, he hinnoittelevat ne
      langat ja liinat ihan itse.

    • kasikasiuus

      näitä negatiivikkoja tulee? Viestiketjun aloittaja on kesken uniensa, aamuyön tunteina noussut lyttäämään ihmisten työtä pelkkä pahansuopaisuus mielessään. Aloittaja on omassa elämässään saanut aikaiseksi suurinpiirtein sen minkä kirjoitukseensa. Ei siis hurraamista. Toisten mollaaminen ei todellakaan ole saavutus.

    • pikku myy

      Kyllä nyt on laitettu sellaista tekstiä ruutuun, että ihan nosti niskakarvat pystyyn. Käyn aina Outokummussa käydessäni Tuijan ja Juhan luona katsomassa mitä "uutta" käytettyä tavaraa löytyy ja löytyyhän sieltä. Eroni jälkeen mm. vuodesohva, joka on vieläkin käytössä, pöytä ja 4 tuolia; puusta eikä mistään pilipali materiaalista, verhot, matot, peili, vaatteita; itseni lisäksi myös lapselle, playkkari pelejä, elokuvia, kirjoja ja kun vertaan esim. Joensuulaisen spr:n kirppariin, niin mee kuule sinne katsomaan hintoja ja nuhruisuutta sieltä sitä löytyy ihan toden totta. Ei oo mittään valittamista ja kahvia sekä hyvää seuraa saa myös. Tälleen köyhänä yh-äitinä ei oo varaa ostaa kalliita merkkituotteita, joutuu tyytymään vähempään ja hyvin on lapsellekin kelvannut vaikka teini-ikä kovaa vauhtia lähestyy. Onko kirjoittajalla ollut huono päivä ja se piti syyttömiin purkaa. Katso peiliin jos metsää puilta näet. :) Hyvää jatkoa kirpparipitäjille!!

      • Anonyymi

        eihän tuollaisen henkilön pitäisi käydäkkään kirpparilla,ostakoon uutta !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        eihän tuollaisen henkilön pitäisi käydäkkään kirpparilla,ostakoon uutta !

        Mitäs kaatistavaraa kehumaan, hiljainen lopettava paikka


    • kasikasikuus

      On tietysti hienoa että paikalliset ovat tyytyväisiä paikalliseen kirppariinsa ja siellä myytävään tavaraan. Minä taas olen eri kaupungeissa kirppareita kierrellessäni tottunut siihen että myytävä tavara ei ole paskaista eikä valmiiksi rikki. Ne on varmaan sitten niitä kulttuurieroja?

      Tavaraa oli kyllä niin valtaisasti joka paikka täynnä, etten ihan usko tavaran kovin nopeasti liikkuvan myyjältä ostajalle. Joku tuossa hommassa ei siis toimi. Kirppari ei ole sitä parempi, mitä enemmän siellä tavaraa notkuu, vaan mitä nopeammin se myydään. Ja se myydään jos se on a) kelvollista ja b) hinnoiteltu oikein.

      Voin toki olla ihan väärässä, ja Outokummussa (loppuun) käytetty lumppu&romu sekä tulee myyntiin että lähtee ostajan matkaan todella rivakkaa tahtia, ja paikka oli ihan vaan siksi täynnä, ja ensi viikolla siellä on ihan eri tavarat jo myynnissä. Se kylläkin näytti kaatopaikkajätteen väliaikaiselta varastointipaikalta.

      Monet kirppikset toimii vapaaehtoisperiaatteella. Miksi se olisi puolustus siivottomuudelle ja epäkurantille roinalle?

      • valittaja

        Oot kyllä ihan väärillä jäljillä, tavara liikkuu siellä tosi nopeasti. Omasta myytipöydästni ei taida
        enää olla juuri paljoakaan jäljellä; vein toissa viikolla sinne uutta myytävää.
        Oot vissiin käynyt semmoisena päivänä että siellä on tullut isompi satsi tavaraa jota ei ole ennätetty
        purkaa.

        Sinun kaapeistasi tietysti löytyy vaan ehjää laatutavaraa ja kotisi aina pilkulleen siisti ?
        Miksi sitten ylipäätään käyt kirppiksellä ?

        Hinnoitelusta: jos nyt olet ylipäätään lukenut nuo aiemmat viestit niin pöydän omistaja
        hinnoittaa tuoteet itse, ei Tuija ja Juha paitsi lahjoitustuotteiden osalta.

        Mitä pahaa on suuressa tavaramäärässä ?
        Sehän vaan antaa enempi valintavaihtoehtoja asiakkaalle.
        Miltä näyttää kirppis jossa on tavara siellä, toinen täällä .

        Älä viitsi purkaa pahaa tuultasi täällä palstalla heihin, jos sinulla on jotain valittamista
        asiasta niin miksi et käy sanomassa sitä ihan suoraan ?


      • Lukijatar*
        valittaja kirjoitti:

        Oot kyllä ihan väärillä jäljillä, tavara liikkuu siellä tosi nopeasti. Omasta myytipöydästni ei taida
        enää olla juuri paljoakaan jäljellä; vein toissa viikolla sinne uutta myytävää.
        Oot vissiin käynyt semmoisena päivänä että siellä on tullut isompi satsi tavaraa jota ei ole ennätetty
        purkaa.

        Sinun kaapeistasi tietysti löytyy vaan ehjää laatutavaraa ja kotisi aina pilkulleen siisti ?
        Miksi sitten ylipäätään käyt kirppiksellä ?

        Hinnoitelusta: jos nyt olet ylipäätään lukenut nuo aiemmat viestit niin pöydän omistaja
        hinnoittaa tuoteet itse, ei Tuija ja Juha paitsi lahjoitustuotteiden osalta.

        Mitä pahaa on suuressa tavaramäärässä ?
        Sehän vaan antaa enempi valintavaihtoehtoja asiakkaalle.
        Miltä näyttää kirppis jossa on tavara siellä, toinen täällä .

        Älä viitsi purkaa pahaa tuultasi täällä palstalla heihin, jos sinulla on jotain valittamista
        asiasta niin miksi et käy sanomassa sitä ihan suoraan ?

        mutta kiinnostaisi kovasti. Missä tämä kirppari sijaitsee?
        Minulla olisi paljon hyvää tavaraa, voisin vaikka lahjoittaa.


      • kannatan :o)
        Lukijatar* kirjoitti:

        mutta kiinnostaisi kovasti. Missä tämä kirppari sijaitsee?
        Minulla olisi paljon hyvää tavaraa, voisin vaikka lahjoittaa.

        Tehtaankadulla. Jos tiedät missä on terveyskeskus, käännyt siitä Tehtaankadulle, ajelet risteyksestä
        250 m (OPASTEET ON !) ohi Kyykerin kentän, heti ensimmäinen kerrostalo oikealla.
        Siinä on kyllä viitta kirppikselle, et voi paljoa eksyä :o)

        Avoinna se on ma-pe 9-17 ja la 9-13.

        Kannattaa tosiaan viedä kaikki ylimääräinen sinne; voit joko lahoittaa tai perustaa myyntitilin.
        Tili edellyttää että sitten itse hinnoitat tuotteet. No he kyllä sitten neuvoo mitenkä homma
        tapahtuu.

        Vaikka alkuperäinen kirjoittaja väittää mutta niin siellä on kyllä tosi laadukastakin tavaraa,
        tuossa justiin eilen mietin että onkohan sitä tullut ostettua pitkilleen mitään normi kaupoista
        kun sieltä yleensä saa ihan mitä vaan tarvitsee.

        Ja: esim meidän Outokumpulaisten ylpeys Anna Puu kertoi jossain lehtihaastattelusta että hän
        hankkii suurimman osan vaatteistaan kirppareilta. Niin että se ei ole nolo eikä häpeä
        käydä siellä vaan trendikästä ja kansantaloudellistakin.

        Esimerkkinä voin sanoa että esim farkkuja , jopa käyttämättömiä , löytyy alle viiden euron.
        Ihan muodikkaita sellaisia. Mikä säästö lapsiperheille, jossa sitä vaatetta kyllä kuluu.
        Uusista saat hyvässä lykyssä maksaa 80-100 ekeä.
        Käyhän pistäytymässä heillä, yllätyt positiivisesti :o)


      • kasikasiuus

        Olet kyllä (siis tämän viestiketjun aloittaja) tosi lutunen tyyppi. Jatka vaan samalla linjallasi, niin varmaan jonain päivänä löydät jotain mitä voisit rakentaa. Sinulle varmaan sopii jotain, missä mitään ei tapahdu koska se on niin oikein. Terveisiä vain sinne oman(?) sohvan pohjalle. Siellä totuus elää.


    • Toivanen S

      Löytyy hyvinnii monen tasosta kirpparia, ja jos ei joku paikka miellytä niin eihän sinne oo tarvis sitte poiketa
      toistamisseen, minä kun liirruun paikasta toisseen työnpuolesta niin jouvan välillä kahtelemmaan paikallisia paikkojakin, yks hyvä löytyy turusta...piispanristin tori ja ainakin vuos sitten oli vammalassa ja. Mutta kuten sanoin sama ei käy kaikille

      • ökykö

        aloittajan kanssa..vaikka paikallinen olenkin


    • meilläpäin ihan tois

      olen täysin samaa mieltä ap:n kanssa.

      Itse ympäri maata kirppareita kiertäneenä (sekä myymässä että ostamassa) on pakko sanoa että tämä Kummun tapaus on ala-arvoinen. Käyn säännöllisesti parillakin vapaaehtois- ja lahjoitusperiaatteella toimivassa kirpparissa ja taso on todellakin toinen. EI kaiken tarvitse olla merkkitavaraa! Päin vastoin, nuhjaantunut merkkivaate on matonkuteiksi joutavaa lumppua kun taas hyväkuntoinen henkkamaukka taasen myyntikelpoinen käyttövaate.

      ..mutta mikäpäs siinä jos tällainen on teidän mielestä mukava ja tavara menee kaupaksi..

      (tosin jos olet "toissaviikolla" vienyt pöydällesi myytävää.. se on kirppariajaksi PITKÄ aika! - tästäkin huomaa ettei Kummussa olla ihan samoilla jäljillä kuin muualla Suomessa)

      • euro viiskytä

        Kierrät maata myymässä ja ostamassa ?
        No eipä taida sinunkaan henkkamaukkasi käydä kovin hyvin kaupaksi sitten.

        Tulee kirpparikamalle hintaa jos sitä pitää lähteä ympäri Suomen pyörittelemään,
        osto- tai myyntimielessä.

        No omapahan on ongelmasi, täällä ollaan ihan tyytyväisiä tähän toimintaan.

        Ja : jos et ole huomannut, niin NE ASIAKKAAT tuovat myyntiin "matonkuteiksi kelpaavat lumput",
        ei suinkaan kirpparin pitäjät tai järjestäjät.

        Muista sitten nyös mainostaa mistäpäin hienolta kirppikseltä olet hienot tavarasi ostanut.
        Onhan se - tottakai- hienompaa jos paita on ostettu vaikka Keravalta tai Peräseinäjoelta, vau.


      • meilläpäin ihan tois
        euro viiskytä kirjoitti:

        Kierrät maata myymässä ja ostamassa ?
        No eipä taida sinunkaan henkkamaukkasi käydä kovin hyvin kaupaksi sitten.

        Tulee kirpparikamalle hintaa jos sitä pitää lähteä ympäri Suomen pyörittelemään,
        osto- tai myyntimielessä.

        No omapahan on ongelmasi, täällä ollaan ihan tyytyväisiä tähän toimintaan.

        Ja : jos et ole huomannut, niin NE ASIAKKAAT tuovat myyntiin "matonkuteiksi kelpaavat lumput",
        ei suinkaan kirpparin pitäjät tai järjestäjät.

        Muista sitten nyös mainostaa mistäpäin hienolta kirppikseltä olet hienot tavarasi ostanut.
        Onhan se - tottakai- hienompaa jos paita on ostettu vaikka Keravalta tai Peräseinäjoelta, vau.

        Se että olen ympäri Suomea kiertänyt kirppareita ei tarkoita että tekisin sitä työkseni tai vain kirppareiden takia :-D

        Olen työni puolesta joutunut muuttamaan ristiin rastiin ja aina tulee koluttua paikalliset kirpparit.

        Sillä ei ole merkitystä missä kirppari on vaan sillä minkälainen se on. Outokumpu on hieno kaupunki ja siellä asuu ihania ihmisiä, itse puhuin tässä yhteydessä vain kirppareista.

        Yleensä muualla Suomessa otetaan kritiikki kiitollisena vastaan, silloinhan asioita voi kehittää.. jos haluaa.

        sillesti tällä kertaa :-)

        Mukavaa ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille :-)


      • dsdsdds
        meilläpäin ihan tois kirjoitti:

        Se että olen ympäri Suomea kiertänyt kirppareita ei tarkoita että tekisin sitä työkseni tai vain kirppareiden takia :-D

        Olen työni puolesta joutunut muuttamaan ristiin rastiin ja aina tulee koluttua paikalliset kirpparit.

        Sillä ei ole merkitystä missä kirppari on vaan sillä minkälainen se on. Outokumpu on hieno kaupunki ja siellä asuu ihania ihmisiä, itse puhuin tässä yhteydessä vain kirppareista.

        Yleensä muualla Suomessa otetaan kritiikki kiitollisena vastaan, silloinhan asioita voi kehittää.. jos haluaa.

        sillesti tällä kertaa :-)

        Mukavaa ja rauhaisaa joulun aikaa kaikille :-)

        Olen löytänyt paljon hyvää vaatetta sieltä. Toki siellä on paljon huonojakin vaatteita.
        50cent per vaate ei ole paha hinta kyllä.
        Jotkut tavarat on ylihinnoiteltuja, se on totta, mutta asiakkaat itsehhän ne hinnoittelee.


      • 09agh
        dsdsdds kirjoitti:

        Olen löytänyt paljon hyvää vaatetta sieltä. Toki siellä on paljon huonojakin vaatteita.
        50cent per vaate ei ole paha hinta kyllä.
        Jotkut tavarat on ylihinnoiteltuja, se on totta, mutta asiakkaat itsehhän ne hinnoittelee.

        jaaa... oon asunu 2 vuotta kirpparilla enkä oo saanu aikaseks käytyy ku en oo edelleen tietoinen tarkkaa paikkaa kai se on jossai korvessa ja sitte toisekseen joskus meinasin että etsin sen ja sit vuokraan pöydän niin kaveri sano ettei kannata ku se on kyykerillä ja omat tavarat hukkuu kuulema tavaran paljouteen niin mikään ei mee kaupaks vaikka joka tuotteelle laittais 5snt.ii hintaa


      • gfgdtsb
        09agh kirjoitti:

        jaaa... oon asunu 2 vuotta kirpparilla enkä oo saanu aikaseks käytyy ku en oo edelleen tietoinen tarkkaa paikkaa kai se on jossai korvessa ja sitte toisekseen joskus meinasin että etsin sen ja sit vuokraan pöydän niin kaveri sano ettei kannata ku se on kyykerillä ja omat tavarat hukkuu kuulema tavaran paljouteen niin mikään ei mee kaupaks vaikka joka tuotteelle laittais 5snt.ii hintaa

        taitaa olla nurin menossa koko pulju.
        vie taitokumpuun, siellä sentään on siistit tilat, järkevä järjestys ja hyvä henkilökunta.
        täällä kellarilla ei siivota, paikka on kun sodomma ja gomorra. mitään et löydä siitä
        kamapaljouden keskeltä. happi loppuu kesken romun penkomisen ellet tukehdu muuten
        pölyyn.


      • kirppuri67
        gfgdtsb kirjoitti:

        taitaa olla nurin menossa koko pulju.
        vie taitokumpuun, siellä sentään on siistit tilat, järkevä järjestys ja hyvä henkilökunta.
        täällä kellarilla ei siivota, paikka on kun sodomma ja gomorra. mitään et löydä siitä
        kamapaljouden keskeltä. happi loppuu kesken romun penkomisen ellet tukehdu muuten
        pölyyn.

        vie vaan ihmeessä ne rättis taitokumpuun,niin mahtuu parempaa tavaraa kyykerille.taitokumpuun mahdukaan muuta kuin rättejä.konkurssia saat odottaa mut älä pitkästy...tilat on juhan omat ja tekee tuota harrastuspohjalta.ollaan tehty kellarista oikeita löytöjä(sarpaneva,franck,kupittaan savea ynm).taitokummusta wanhoi lumpui,tiimarin kippoja.onha kiva henkilökunta taitokummussakin mut kivempia tyyppejä kuin juha ja tuija saa etsiä ja tokkopa asiakaspalvelusta outokummusta tai yleensäkään mistään löytyy.


      • ja lumppu
        kirppuri67 kirjoitti:

        vie vaan ihmeessä ne rättis taitokumpuun,niin mahtuu parempaa tavaraa kyykerille.taitokumpuun mahdukaan muuta kuin rättejä.konkurssia saat odottaa mut älä pitkästy...tilat on juhan omat ja tekee tuota harrastuspohjalta.ollaan tehty kellarista oikeita löytöjä(sarpaneva,franck,kupittaan savea ynm).taitokummusta wanhoi lumpui,tiimarin kippoja.onha kiva henkilökunta taitokummussakin mut kivempia tyyppejä kuin juha ja tuija saa etsiä ja tokkopa asiakaspalvelusta outokummusta tai yleensäkään mistään löytyy.

        nii eihän se voi konkkan mennä kun ei ole mitään toimilupia, veroja ei makseta, ei y-tunnusta
        ja toimii vuokrakiinteistössä, ei omassa.


    • .fgs

      Terve! Hei onko kenelläkään antaa kyykerin kirppiksen yhteystietoja?

      • kysele niistä

        On varmaan: poliisilla, sosiaalitoimistolla , ulosottoviranomaisilla ja lastensuojelulla


    • .fgs

      Hahah :D

    • kirppishullu

      Olen usein käynyt tällä kirpparilla ja todella hyviä löytöjä olen tehnyt esim. melkein uusi apteekkarin lipasto 49 euroo. Ja palvelu on mitä parhainta, todella ystävällistä. Sitä en kiellä jotkut pitää kyllä hintoja vähän korkealla, mutta kirppikselle lahjoitetut tavarat on yleensä jopa alihinnoiteltuja. Paljon olen myös askarteluihin saanut lahjoituksena vanhoja kirjoja, kankaita,yms. No täyttähän siellä on.... mutta aina olen etsimäni löytänyt :) Joten Kiitos vaan uijalle ja Juhalle

    • Täältä tuulee

      Käyn aina Okussa kirppikset, jotka ovat aivan mahtavia. Aina on mukaan lähtenyt käyttötavaraa, lasten vaatteita ja taloustavaroita. Parempaa palvelua ja paikkoja ei voi toivoa. Molempi parempi sekä ent. Metsälän tiloissa oleva ja Kyykerilläoleva. Kiitos hyvästä palvelusta molempiin paikkoihin. Hinnat kohallaan. Auringon paistetta teille kaikille sinne täältä Nurmeksesta. Isäntäkin on innostunut asiaan.

    • olli

      Kirpputoreja kolunneena ihmettelen näitä paikkoja joissa tavarasta ei löydy mitään ostettavaa vaikka kävisi useimminkin,miten ihmeessä he saavat kulut katettua.Samat kaljatölkit ja muovikipot seisoo pöydissä ,ei varmaan kellään asiakkaalla ole niitä vara seisottaa kuukaudesta toiseen.En puhu tästä kyseisestä paikasta koska en edes ole käynyt siellä ,mutta yleisesti.

    • tavaraa myyntiin

      Kirppareilla kiertää porukkaa joka ostaa hyvää halvalla ja laittavat sitten itse myyntiin korkeammalla hinnalla.

    • kiertäjä mä oon

      Kokemus tuokin Kirppareitakin on "erityylisiä"..synti että oli huono kokemus tämä O:kummun! Tavara pitää olla ehjää ja puhdasta se on siinä! Aina parempi jos on vielä hyvin organositu ja fixailtu jutkskat ok!

    • manneko12

      Moikka, minusta Kyykerin kirppari on ihan hyvä. Kaikkea sieltä löytyy js hinnat ok. Joskus olen törmännyt ylihintaisiin, mutta näin on joka paikassa.

      SUOSIKAA OKULAISTA!!! ei aina sinne Joensuuhun:)

    • saga2

      käyn taitokummun kirpparilla.älä osta narulla sidottuja kirjoja,sivuja puuttuu.nauhalla sidottuja kankaita,tilkkuja.uutena ja käyttämättöminä myytäviä pussitettuja alusvaatteita ja sukkia,likaisia.epärehellistä toimintaa .löytyy sieltä hyvää ja halpaakin tavaraa.palvelu on ystävällistä ja siellä on mukava käydä.

      • mamma

        Ainahan löytyy arvostelijoita, ei kukaan voi olla kaikkien mieleen.Onpahan tuolla jotain mistä asiaakkat tykkää,eise kirppari olisi muuten pystyssä.Onpahan valinnan varaa.


    • Uutta kaipaava

      Onko joku muu outokumpulainen samaa mieltä että Outokummun seudulle kaivataan uutta kirpputoria? Itse kaipaisin, semmosta tilavampaa ja jossa olisi enemmän muutakin kun vaatteita myytävänä esim. huonekaluja.

      • hevac55

        asemakadulla oli muutama vuosi sitten. Parjatulla vanhankaivoksen tietämillä varmaankin löytyisi tilaa uudelle


    • Uutta kaipaava

      Kumpa joku uskaltaisi ruveta yrittäjäksi ja perustaa tänne kumpuun uuden kirpparin. Ei tarvitsisi lähteä etemmäksi ostoksille vaan voisi asioida oman kaupungin liikkeessä. Useimmiten ihmiset lähtevät Joensuuhun kiertämään kirpputoreja kun siellä on parempii tarjonta. Itse kannatan mieluummin oman kaupungin liikkeitä, silloinhan yritykset pysyisivät pystyssä kun emme matkaisi muualle ostoksille.

    • ei tarvii

      tuskin kannattaa ja en kaipaa. meillä on taitokumpu, kyykerin kirppari, kaksi fb-maailman kirpputoriryhmää ja lisäksi epävirallisia kirppareita kesäkaudella pihamaat ja aitat väärällään.

    • bertta

      ostin taitokummusta korvakorut;jotka oli tiukkaan pakattu.kotona huomasin että koukut puuttuu.mitenhän niitä nyt voi käyttää?eipä tässä mitään mutta minua on jo 4 kERTAA "huijattu".myyjille olen sanonut mutta hekään eivät voi tehdä mitään ja kauppaa ei voi perua.taidan olla vähän aikaa käymättä.asuuko outokummussa epärehellisiä ihmisiä?

    • amanda

      voisitteko taitokummussa katsoa esillä olevia tavaroita,koska jotkut ovat olleet hyllyissä todella kauan?kiitos ystävällisyydestänne ja palveluhalukkuudestanne.

    • 105

      amanda hoi, kun ne pitkään hyllyssä olevat rojut siellä taitaa olla kirpparin omia myytäviä. jos kurkkaat hintalappuja, niin jokaisen takana on X

    • Missä vika

      Käyköhän taitokummussa vähän asiakkaita kun tuntuu ettei myynnissä olevat tuotteet mene kaupaksi. Minulla on ollut myynnissä lähes uuden veroisia lasten- ja naistenvaatteita edulliseen hintaan, 0,50- 4,00€ ja aina on saanut suurimman osan tuotteista raahata takaisin kotiin. Harmittaa vaan kamalasti kun aikamoinen homma on tuotteet hinnoitella ja kuskata paikanpäälle.

    • saga2

      kolme kertaa käynyt tammikuussa taitokummussa,mitään en ole löytänyt.hyllyjä tyhjillään tai samat viime syksyiset tavarat.joskus löytyy mieleistä tavaraa mutta melkein kaupanhinnoilla,sentään kyse käytetystä tavarasta,tai hinta puuttuu ja tavara on jäänyt hyllyyn koska hinnoittelematonta ei saa myydä,tähän asiaan haluan muutoksen.muuten hyvä kirpputori ja palvelu iloista ja hyväntuulista.

    • Miten liene...?

      Oliskohan se niin, että ihmisillä alkaa olla sitä tavaraa jo yllin kyllin, niin ei edes kirpputorit enää kannata?

    • syyskisuli71

      KESÄMIEHEN-kirpputori on siisti ja esineille väljästi tilaa.se on Sepänkadulla.itse ostin sieltä kolme paitulia=5 euroa.olivat vielä pakkauksessaan ja tuotemerkit paikoillaan.(siis ne pahvilaput, jotka ovat ohuella muovilla kiinni pesulapussa.) ymmärsittekö, mitä tarkotin?

      • okulainen

        Kyllä hyvää tavaraakin Okun kirppiksiltä löytyy (ja saahan niitä testata) Suljettua tavaraa ei kannata ostaa :) Ostin esim. juuri laadukkaan toimivan digikameran edullisesti. Isommissa paikoissakin on tullut käytyä, eikä niistä välttämättä löydä mitään mieleistä. Kannatan enemmän paikallista toimintaa, stemppiä ja jaksamista teille, teette hyvää työtä!


      • Päivi

        Kesämiehen kirppis ihan huippu!! Ja olen sentään puoliammattilainen kirppiksillä luuhaaja. Tosi hauskaa puuhaa ja hurjat säästöt suurperheen hankinnoissa.


      • okulainen kirjoitti:

        Kyllä hyvää tavaraakin Okun kirppiksiltä löytyy (ja saahan niitä testata) Suljettua tavaraa ei kannata ostaa :) Ostin esim. juuri laadukkaan toimivan digikameran edullisesti. Isommissa paikoissakin on tullut käytyä, eikä niistä välttämättä löydä mitään mieleistä. Kannatan enemmän paikallista toimintaa, stemppiä ja jaksamista teille, teette hyvää työtä!

        Olen minäkin löytänyt sieltä mitä menin hakemaan, useamman kerran. Suljen silmäni sellaiselta mitä en tarvitse, kysyn myyjältä onko sellaista tavaraa mitä etsin ja on löytynyt.


    • +??????+

      ??

    • ljgykvd

      Itse tyhjentäisin ne antiikkivaatteet roskiin, kukaan ei ota ees ilmaiseksi. Kankaat ja liinaat.myykää pois esim sullo muovipjussiin niin paljon kun haluat 3€, saisitte nekin siivotuksi. Kaikki kengät euron haisemasta. Tulisi tilaa ja ihmiset voisi innostus. Sitten se mattonurkka, siihenkin tempaus ota ilmaiseksi, katsokaa ottasko joku....

    • Jtyrgjj

      Ehdotan tilojen piristämiseksu NS. Kassipäiviä. Vie astioita kassillinen 7e ja vie tekstiilejä kassillinen vitosella. Näin saadaan nopeasti tyhjää tilaa. Ihan siisti kirpputori nykyisin on ja mukavat myyjät. Palj

    • Anonyymi

      Hyvä kirpputori. Jos hinta on korkea kannattraa ehdottaa hintaa mikä olis sopiva voi kauppa syntyä. Jotkut tuotteet on ylihinnoiteltuja, suuta auki vaan ja kysymään saiskos alee

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3036
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3034
    Aihe