Ihmettelen kovasti hysteriaa, joka tällä palstalla kukoistaa. Eikö kukaan ole lukenut raamatustaan sitä kohtaa, jossa sanotaan näin:" Ennen kuin sinä synnyit, minä sinut nimeltä tunsin" ja "elinpäiväsi ovat lasketut ennen syntymääsi"? Itse jouduin ottamaan isorokkorokotuksen 1973, kun olin aikeissa avioitua saksalaisen miehen kanssa. Sairastuin pahasti ja olin 1/5000:sta, joka sairastuu itse tautiin rokotteesta. Jälkitauteina sain reumaattisen kuumeen, sydänlihastulehduksen ja aivokalvontulehduksen. Päänsärky oli niin kauhea, että rukoilin lakkaamatta, että saisin kuolla. Kävin tunnelin päässä, jossa kipua ei ollut. Oli vain sanomattoman hyvä olo. Halusin päästä perille, mutta minulle sanottiin hyvin nuhtelevaan sävyyn nimeni mainiten, ettei aikani ole vielä tullut. Hetken päästä olin taas tietoisesti sairaan kehoni armoilla. Paranin pikkuhiljaa. Siinä rauhanlaaksossa näkemäni pari vuotta nuorempi poika sen sijaan kuoli 10 päivän päästä näkyni jälkeen. Ja jos teistä lukijoista joku väittää, ettei näky ollut Jumalalta, on väärässä! Sikaflunssaan varmasti kuolee joku rokotettu ja rokottamaton. Mutta kukaan ei kuole, jos elinpäivien määrä ei täyty! Miksi pelkäätte? Millaisia uskovaisia oikein olette? Ettekö uskalla sanoa Herralle, että tapahtukoon sinun tahtosi? En minäkään tiedä, sairastunko vai en. Kuolen, kun elinpäivieni määrä tulee täyteen.
Ei tarvetta panikoida sikainfluenssan takia
9
458
Vastaukset
- No sitä.
He tietävät, että nykyisessä, parannusta tekemättömässä ja kovasydämisessä mielentilassaan he joutuvat helvettiin, jos nyt kuolevat sikainfluenssaan tai rokotteeseen. He haluavat elää ja pysyä paatuneina - parannuksenhan voi tehdä sitten joskus vanhuksena... Näin ajattelevat he, uskovat, jotka eivät ole päivittäistä parannusta tehneet eivätkä ole muuttaneet käyttäytymistään pyhempään suuntaan.
- ilm.kirjasta
Milloin alkaa Ilmestyskirjan sinetit aueta ja tehdä tuhoaan. Siitä pelosta on kysymys.
Jumalan vihan maljat avataan kun Ilmestyskirjan tapahtumat alkaa toteutua. - 1+6 = 7
ilm.kirjasta kirjoitti:
Milloin alkaa Ilmestyskirjan sinetit aueta ja tehdä tuhoaan. Siitä pelosta on kysymys.
Jumalan vihan maljat avataan kun Ilmestyskirjan tapahtumat alkaa toteutua.Luonto, siis LUONTO vain korjaa tasapainoaan myös ihmisten keskuudessa. Olemme osa luontoa. Ja mikä on varmaa, eivät sikaflunssaan kaikki kuole. Ei koko jäniskantakaan katoa ruton iskiessä. Sama koskee ihmistä. Luonto on viisas ja valikoi tavalla tai toisella parhaat, kestävimmät jatkamaan sukua. Näin se menee niin eläin- kuin kasvikunnassakin. Tosin ihminen ahneudessaan sekoittaa luonnon kiertokulkua myrkyillään.
- SamiA
Osuit naulankantaan; kukaan meistä ei voi lisätä päivien päämää rokotteiden avulla.
Kaikki elin päivämme ovat jo tiedossa, eikä joku sikainfluensa -rokote lisää yhtään päivää.
Tärkeintä on elää eli syntyä Jumalasta uudestaan ylhäältä; silloin kuolemalla ei ole mitään otaa.
Se joka uskoo Jeesukseen elää, vaikka olisi kuollut. Se joka ei usko, on jo kuollut ja kun hän kuolee, hän menee Helvettiin toiseen kuolemaan iankaikkiseen vaivaan.
Helvetissä mato ei kuole eikä tuli sammu.- nopanics
Asioilla on puolensa. Esim epidemiaan varautumiseksi on syytä rokottaa hoitohenkilökuntaa oletuksella, että rokote auttaa välttämään sairastumisen. Kuka sairaat hoitaa, jos kaikki hoitajatkin on poissa pelistä sairastumisen vuoksi? Onhan kaikenlaisia rokotuksia ollut jo pitkään ja kuka voi kiistää etteivätkö ne olisi olleet hyödyksi? Miksi tämä sikainfluenssarokote olisi sen kummempi rokote kuin kaikki muutkaan. Kummallista panikointia kaiken kaikkiaan, mutta tällaisen palstan kirjoittelussa ennalta-arvattavaa..
- Huhahhhei
nopanics kirjoitti:
Asioilla on puolensa. Esim epidemiaan varautumiseksi on syytä rokottaa hoitohenkilökuntaa oletuksella, että rokote auttaa välttämään sairastumisen. Kuka sairaat hoitaa, jos kaikki hoitajatkin on poissa pelistä sairastumisen vuoksi? Onhan kaikenlaisia rokotuksia ollut jo pitkään ja kuka voi kiistää etteivätkö ne olisi olleet hyödyksi? Miksi tämä sikainfluenssarokote olisi sen kummempi rokote kuin kaikki muutkaan. Kummallista panikointia kaiken kaikkiaan, mutta tällaisen palstan kirjoittelussa ennalta-arvattavaa..
Oikea ja Aito Uskovainen tee hoitohenkilökunnalla yhtään mitään, kuten SamiA:kin tuossa ylempänä todistaa, jos se nyt lukijalle välittyy tuosta helvetin parkumisen seasta.
- näkymätön ninni
Hyvin kirjoitit. En minäkään ymmärrä tätä hysteriaa, joka rokotuksen ympärillä riehuu. Kyllä Herra on määrännyt päivämme otimmepa rokotuksen tai emme!
Moni hoitohenkilökuntaan kuuluva ottaa rokotuksen potilaiden ja työtovereiden vuoksi, ei niinkään omaa "turvallisuuttaan" ajatellen. Jos sikaininfluenssa alkaa kaataa vuoteeseen osastojen henkilökuntaa jäävät potilaat hoitamatta. - 14
eikä myöskään penikoida, ei porsiakaan, vaikka sika-niminen influenssa onkin liikkeellä. Tarkoitus on varottaa niitä, jotka eivät huomaa, mikä petos on vireillä: kuolee paljon ihmisiä, jotta yhä enemm'än saataisiin aikaan kansaivälistä yhteistyötä ja uusi maailmanjärjestys.
tuli hyvä kirjoitus!
Tämäntyyppisiä omakohtaisia todistuksia kaipaisi enemmän. Itsensä likoon laittamien omakohtaisten kokemusten muodossa vaan saattaa johtaa ikäviin vastauksiin, mutta silti olisi kiva lukea enemmän ihmisten omia "outoja" kokemuksia. Minulla niitä ei juuri ole, joten en voi niistä kertoa.
Ja mitä taas itse rokotteisiin tulee, niin kyllä niiden antamisessa on tarkoitus auttaa ihmisiä. Ei kaikessa tarvitse nähdä salaliitto-teorioita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2442165- 1891644
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461302Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501005- 41816
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25746Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647