Tavoitella sähkösi sävyä
ei-tahdonalaista maisemaa
enemmän vaaleaa kuin tummaa
kuin tuhatta sanaa
puhua niin kuin ei kukaan
niin kuin se tietty
loppunut ajallaan
Alku on hämmentävää aikaa
jokin suudelma liian pitkään
katse kestää maailmaa
samaa vanhaa aaltopituutta
taipua syvään läsnäoloon
kellokortilla viuhutettuun
aamukahvilla atomiaikaan
ei-tahdonalaista maisemaa
enemmän vaaleaa kuin tummaa
kuin tuhatta sanaa
puhua niin kuin ei kukaan
niin kuin se tietty
loppunut ajallaan
Alku on hämmentävää aikaa
jokin suudelma liian pitkään
katse kestää maailmaa
samaa vanhaa aaltopituutta
taipua syvään läsnäoloon
kellokortilla viuhutettuun
aamukahvilla atomiaikaan
Vastaukset 10
Vanhimmat
niin olet kirjoittanut taas sellaisen runon,
johon kätkit sen Sinulle ominaisen mystiikan.
Ja minä pidin mahdottomasti !
Kiitos. Elämä on aika mystistä toisinaan. Kuten runojen kirjoittaminenkin.. jotkut sanat tai termit jäävät päälle... näyttävät toistuvan runoissa.. tuo merkillinen 'tuhat sanaa' esiintyi jo jossain muussakin runossani.. jotakin se merkitsee... tai sitten sekin jää vain mystiseksi alaviitteeksi johonkin...
Tämä on taas sen tason runoutta että minun on keskityttävä tähän useampaan
otteeseen tämä kun ei avaudu pelkästään tällä yhdellä lukukerralla..Tavoitella sähkösi sävyä,wow,
se kuulostaa todella mystiseltä, ikäänkuin etsisi toisesta ihmisestä virtaavaa energiarataa.Tässä on sellaisen vielä "suuremman" tavoittelun tuntu, henkisen yhteyden, ilman tuhansia samoja sanoja.Ei muuta ku kellokortilla tilaamaan lisää aaltopituutta..Älä huoli sekavasta vastauksestani, tähän runoosi tulen vielä palaamaan, lukemaan, pähkäämään ja ihmettelemään...
Hienoa tekstiä again! =)
Kiitos. Kirjoitin tätä parina iltana, en yhdellä istumalla.. pitkään oli vain tuo ensimmäinen rivi.. sitä ihmettelin ja kääntelin.. yhtenä hetkenä tuli ryöppy tekstiä, se hetki loppui kuin seinään.. jotakinhan sitä toisestä ihmisestä etsii, ei kukaan omavaraisesti toimi.. jokaisen ihmisen olisi hyvä tavoitella suurempaa..löytyy se sitten suurista asioista tai pienistä hipuista.. en kestäisi vain olla.. jos ei olisi mitään pähkäiltävää.. kyllä ihmisen pitää ajatella.. eli pähkäillään vaan rauhassa :)
Sähköisyys kahden välissä voi avata monenlaisia
tuntemuksia ja saada viriämään värinää joka
sekoittaa niin päivän kuin yön normiset rytmit
- sekoittaen - mielen että sydämen aaltoilua.
Mitä sanat -
jos ei yllä tunteiden tasolle kuin arkuus,
jota tuuli häätää kun ei saa kosketusta
häneen ja aika ajaa työntäen vastakauin
äärettömyyden taa.
Alku -
joka on lähes kaiken alku kauille
että miten tuo vastaa ja osuuko
sähköisyys molempiin - sytyttämään
tuon tunteenpalon.
Ensi suudelman -
jonka itse tulen aina muistamaan,
huulillani tuo huulenpaine vielä
seuraavassakin aamussakin,jossa
suudelmat elivät.
Katse -
kuin aaltopituus mitaten sytytyksen
alkupistettä että kipinöikö ja onko
kohde yhdessä samassa halun
toiveessa - todelliseen kohtaamiseen.
Läsnäolo -
hengen kruunattu Kuningas
onko "läsnä"vaiko - Läsnä,
kellokortilla pikaisesti,vai
yöllä heränneenä aamuun
yhdessä samassa kahvipöydässä
toisistaan nauttien...tässä
atomiajassa.
Mikä aitoa ja mikä todellista Aitoutta
kuin alttiina Rakkauden kaikille mausteille,
mitä elämä tarjoaa...tuohivirsuista
Atomiaikaan - Rakkaus on aina sama.
Sitä todellista läsnäoloa myös silloinkin
kuin elämä järkkyy ja mieli horjuu...
silloin mitataan - Todellisuus niin Elämään
kuin Rakkauteen !
Rakkaus kuin Elämäkin on toisinaan hyvin
hämmentävää - Mahdollisuus löytää niin
itsensä kuin myös hän,se toinen...kenties
yhteinen taivalkin.
Tämä tuli minulta tuohon tekstiisi ja toivotan
pian uutta alkavaa viikkoa Sinulle.
Kiitos. Iloitsen, että herätti ajatuksia.
Yösähkö on erilaista kuin päiväsähkö.
Toisen ihmisen sähkö erilaista kuin
mieli ja sydän eivät lakkaa
toistamasta luomasta uutta
Arkuus lähtee puhumalla
asioista joista ei saisi puhua
joista rohkeimmat näkevät painajaisia
kuinka monta kertaa palaat
miettimään miten silloin kannattikaan pelätä
ja mikä on sen arvoista
Ensimmäinen suudelma ei ollut se alku
enhän silloin tiennyt miten tämä kaikki päättyy
kulkeeko aika eteen- vai taaksepäin
Atomiajan kellot pysähtyneet samaan totuttuun aikaan
kauniiksi kiitokseksi runosta, jonka ensimmäisen osan sanat tulvautti kyyneleet silmiin... Aika vahva lataus runossa... ja ehkä lukijassakin. :) Henkisyys on päivän sana, ja sulla on sana hienosti hallussa.
Lempparikohtani oli "samaa vanhaa aaltopituutta", tuli mieleen kaikenlaista... no, kaikkea en tietenkään paljasta. Mielenkiintoista, aaltoilevaa runoilua! Pakkohan näitä on lukea :)
Kiitos. Vaikkakaan en ole mystinen vaan aivan tavallinen. Ja pyrin välttämään liiallista tunteisiin vetoavuutta tekstissä. Olen parhaimmillani jäähdytettynä, jääkaappikylmänä. Loppua piti tämän tähden muuttaa.. se oli liian tunteellinen, paljasti enemmän kuin halusin.. hetken mielijohteesta oikeastaan laitoin toisentyyppistä ainesta siihen.. arjen aherruksesta otin kellokortin ja aamukahvin.. atomiaika tuli kaiken takana piilevästä ikuisesta nostalgiasta.
Olen ottanut viime aikoina vaikutteita maalaustaiteesta. Täällä oli sellainen surrealismi-näyttely alkusyksystä, joka teki suuren vaikutuksen. Olen pyrkinyt vähän samaan omassa vaatimattomassa mittakaavassani kuin surrealistit.. yhdistelemään epäsopivia elementtejä.. ja mielestäni sillä tavoin pystyy puhumaan laveammin tunteista.. samalla säilyttäen viileän tyylinsä.
...huurteiseksi. Kiitos vastauksesta, mukava tietää mitä kirjoittaja on ajatellut. Viileys on ihan jees, olen oppinut pitämään siitä, no sanotaan että tietyissä tilanteissa. Puree paremmin myös runoissa kuin kieli poskessa kirjoitetut jutut, tuhansine sanoineen. Mutta luonteenpiirteenä, ei ikinä.
Aurinkoajan ihmiselle atomiaika oli oikeastaan vieras käsite, sai ajattelemaan silmiin osunutta lehtiartikkelia hiukkaskiihdyttimestä (WHY?!) ja siihen se oikeastaan jäikin. Nyt tiedän aiheesta jonkun verran enemmän, sivistävä (ja eheyttävä) vaikutus tällä runojen lukemisella. Omasta näkövinkkelistä nimenomaan kellokortti ja atomiaika tuntui vierailta tässä runossa. Olis vaan kannattanut säilyttää ne alkuperäiset ajatukset... Yhdellä sanalla voi olla monta merkitystä, mikä vaikuttaa tulkintaan, niinku vaikka nostalgialla. Yhdelle se voi edustaa kaipuuta ensisaikoihin ja toiselle kaipuuta kotiin. Uutta runoa odotellessa...
Näin siinä käy. Ylistämässäsi ensimmäisessä osassa oli lähes sanatarkkaa lainaa erään tärkeän ihmisen sanoista. Eihän lukija sitä erota, mutta itselle se on kuin kultahippuja tavallisen soran joukossa. Hmm.. eihän elämässä kaikki ole pelkkää nostalgista haihattelua, samassa hetkessä on mukana jotakin arkistakin.. Ikävä karkottaa lukija näin alkuunsa, mutta haluaisin viedä sanoja enemmän tuonne kellokortin ja atomiajan viitoittamaan suuntaan. Monipolveisempaa ajattelua kuin pilvilinnaromantiikka, joka tietysti on moniselitteistä sekin.
Kirjoittaa kuin ei lukijaa olisikaan tai kuin yrittäisi karkottaa lukijan, aiheuttaa vieraantumisen tunne. Siinäpä mielenkiintoista haastetta. Jos kirjoittaimisellaan vangitsisi sen, mitä useat tuntevat ja ajattelevat, olisi aika kestämätön tilanne. Tarkoittaisiko se sitä, että ajattelee ja tuntee samalla tavalla kuin kuka tahansa.. onko meidät kaikki koulutettu ja johdettu ajattelemaan ja toimimaan näin.. eikö siinä tilassa ole aiheellista pikemminkin rikkoa tätä käytäntöä kuin tukea sitä omalla yleisesti hyväksytyllä tekstillä.. No jaa, tämähän on vain amatööri(rakkaus)runoilua mutta periaatteellinen kysymys noin yleisellä tasolla kuitenkin.
Paljon kiitoksia ajatuksia herättäneestä kommentoinnista.