Romahdus 2011

Aika suuri prosentti viime kunnallisvaaleissa perussuomalaisten listoilta valtuustoihin päässeistä kannattaa avoimesti uutta homma-puoluetta. Näin on varsinkin etelän suurissa kaupungeissa.

Soinille lojaalit "selekset" näyttävät jääneen vähemmistöön vaikka yrittävät epätoivoisesti luoda kuvaa että mitään hätää ei ole. Soini kyllä valittiin jossain toimittajien äänestyksessä parhaaksi puoluejohtajaksi mutta sehän ei takaa yhtään mitään. Seuraavien vaalien vaalien jälkeen Soini saa lähteä ponnistelemaan ylöspäin nollilta. Silloin seleksien uskoa koetellaan.

Mitä puoluetta kannattavat esim. sisulaiset kun hommapuolue on virallistettu?
45392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

tulee olemaan paremminkin siitä, miten hyvin nämä puolueet pystyvät jatkossa yhteistyöhön. Hyvällä yhteistyöllä muutos toteutuu.

Äänestä
  • olisitko hyvä ja kertoisit mitä ihmeen muutosta tässä nyt muka toteutetaan?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    olisitko hyvä ja kertoisit mitä ihmeen muutosta tässä nyt muka toteutetaan?

    löytyy.
    http://hommaforum.org/

    Äänestä

  • sitä tietoa kirjoitti:

    vai etkö sinä osaa muuta kuin toistella jonkun toisen kirjoittamia lauseita? löytyykö sinulta ollenkaan omia ajatuksia?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    vai etkö sinä osaa muuta kuin toistella jonkun toisen kirjoittamia lauseita? löytyykö sinulta ollenkaan omia ajatuksia?

    etteivätkö huolestuneet ajatukset, joita homman sivuilla tuodaan esiin, ole juuri minun mietelmiä.

    Äänestä

  • päättelet kirjoitti:

    etteivätkö huolestuneet ajatukset, joita homman sivuilla tuodaan esiin, ole juuri minun mietelmiä.

    ..tekee PerusS:stä jälleen kansanpuolueen. Puolueeseen olikin jo tunkeutunut liikaa akateemisia puuteriperseitä.

    Nyt pääsevät jälleen oikeat kansan syvien rivien ihmiset esiin puolueessa. Heitä vartenhan PerusS on olemassa. Akateemiset puuteriperseet pärjäävät kyllä hienoissa ammateissaan tai sukunsa rahoilla. Soini on tuulipukukansan kiivas puolustaja herrojen kusetusta vastaan. Mitä muuta nuo hommafoorumilaisten touhut ovat kuin kusetusta. Kyllä siinä taas valmistellaan varsinaista pyramiidihuijausta.

    Me luotamme Soiniin. Hän on todellinen kansan johtaja.

    Äänestä

  • on syytä olla huolestunut. Näiden ystäviesi käytöstavat poikkeavat meidän tavoistamme liian paljon.

    Äänestä

  • naisten puolesta kirjoitti:

    on syytä olla huolestunut. Näiden ystäviesi käytöstavat poikkeavat meidän tavoistamme liian paljon.

    sinulta lienee kokonaan jäänyt huomaamatta, että suomi on länsi-euroopan väkivaltaisin maa. tämä väkivalta on hyvin usein perheen sisäistä ja kyse on silloin siitä että ukko hakkaa muijansa. etkö sinä ole tästäkään millään tavalla tietoinen?

    kuule ota yhteyttä vaikka lähimpään turvakotiin ja kysy sieltä mistä sinne tulee väkeä? ei tarvitse olla kovinkaan suuri "teoreetikko" kun osaa ennustaa että "väki" tulee niiltä alueilta jossa on suurimmat sossukulut ja juuri noilla samoilla alueilla myös perSSujen kannatus on kaikkein suurinta.

    ps. edelliseen liittyen: miksi perSSut eivät kiinnosta naisia? miksi se on äijäpuolue?

    ystäväsi pyrkimässä perussuomalaisiin. Heitä ainakin kiinnostaa yksin kulkevat naiset. Mukavaa varmaankin porukalla raiskata naisia.
    http://www.iltalehti.fi/turku/2009102510487446_tu.shtml

    Ja mitä tulee turvakoteihin, niin juuri sieltä uutisoitiin kunniaväkivaltatapausten, jopa kunniamurhien lisääntyneen huomattavasti. Siis tulossa uusia perussuomalaisia meille ulkomailta, niinkö ?

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    sinulta lienee kokonaan jäänyt huomaamatta, että suomi on länsi-euroopan väkivaltaisin maa. tämä väkivalta on hyvin usein perheen sisäistä ja kyse on silloin siitä että ukko hakkaa muijansa. etkö sinä ole tästäkään millään tavalla tietoinen?

    kuule ota yhteyttä vaikka lähimpään turvakotiin ja kysy sieltä mistä sinne tulee väkeä? ei tarvitse olla kovinkaan suuri "teoreetikko" kun osaa ennustaa että "väki" tulee niiltä alueilta jossa on suurimmat sossukulut ja juuri noilla samoilla alueilla myös perSSujen kannatus on kaikkein suurinta.

    ps. edelliseen liittyen: miksi perSSut eivät kiinnosta naisia? miksi se on äijäpuolue?

    "ei tarvitse olla kovinkaan suuri "teoreetikko" kun osaa ennustaa että "väki" tulee niiltä alueilta jossa on suurimmat sossukulut"

    Samalla alueella asuu myös paljon pakoliastaustaisia, mutta sen värisiä näkee harvemmin turvakodeissa. Kultuurinsa on perhekeskeisempi ja vähemmän mviinaan menevä. Samanvärisiä pakolaistaustaisi/mamuja sen sijaan riittää (yleensä itäblokkitaustaisia)

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    naisiin kohdistuva kunniaväkivalta ja kunniamurhat ovat suomalainen, jopa geneettinen erikoispiirre.
    Mietipä vähän, mitä se ihannoimasi maahanmuuttajien perhekeskeisyys voi myöskin tarkoittaa.

    Äänestä

  • mielestäsi siis kirjoitti:

    naisiin kohdistuva kunniaväkivalta ja kunniamurhat ovat suomalainen, jopa geneettinen erikoispiirre.
    Mietipä vähän, mitä se ihannoimasi maahanmuuttajien perhekeskeisyys voi myöskin tarkoittaa.

    sen "isänmaallisena tekona", kun saa Suomalaiselta karvaperseäijältä turpiinsa? Tuskin.

    http://hommaforum.org/index.php?action=printpage;topic=12854.0

    Äänestä

  • onko väliä,mitä puoluettä sosialipummi äänestää,muutosta kun ei tule tapahtumaan

    persut on sentään kansanläheinen puolue

    on perin töykeää solvata persuja ja heidän kannattajiaan,varsinkin jos olet valtapuolueiden mafian edustaja

    ideologia on niin selvä,ettet vain pysty älyämään sitä,siihen näet tarvitaan muutakin kuin ylimielinen asenne muita kohtaan

    yleensä ihminen,joka mielellään leimaa muut moukiksi ja juopoiksi on katkeroitunut,ehkäpä siksi,että hän ei itse ole mikään järjen jättiläinen

    ja yleistäminen on rumaa

    Äänestä

  • mielestäsi siis kirjoitti:

    naisiin kohdistuva kunniaväkivalta ja kunniamurhat ovat suomalainen, jopa geneettinen erikoispiirre.
    Mietipä vähän, mitä se ihannoimasi maahanmuuttajien perhekeskeisyys voi myöskin tarkoittaa.

    viina tekee väkivaltaiseksi ja meillä esiintyy "viinageenivirheellisiä" aika paljon. Perheväkivalassa olemme omassa luokassamme ja erittäin usein viina on mukana.

    En minä maahanmuutajia ihannoi, mistä sellaista keksit. Siitäkö etten ole suunapäänä niittä kokoajan panetelemassako. Siihen väliin jää vähän maastoa, esimerksisi sellainen ihan normaali tasapainoinen suhtautuminen.

    Kunniaväkivalta ei ole perhekeskeisyyttä vaan eräs väkivallan muoto. Ja se ei ole geneettistä koska sitä essintyy köyhissä maissa ympäri maailmaa ihan uskonnosta riippumatta. Se on siis sosiotaloudellinen piirre.

    Äänestä

  • RV kirjoitti:

    onko väliä,mitä puoluettä sosialipummi äänestää,muutosta kun ei tule tapahtumaan

    persut on sentään kansanläheinen puolue

    on perin töykeää solvata persuja ja heidän kannattajiaan,varsinkin jos olet valtapuolueiden mafian edustaja

    ideologia on niin selvä,ettet vain pysty älyämään sitä,siihen näet tarvitaan muutakin kuin ylimielinen asenne muita kohtaan

    yleensä ihminen,joka mielellään leimaa muut moukiksi ja juopoiksi on katkeroitunut,ehkäpä siksi,että hän ei itse ole mikään järjen jättiläinen

    ja yleistäminen on rumaa

    Tuulipa tuo paatoksella. No yleensä ylimalkainen paatos ei lisää analyyttisyyttä. Ei tälläkään kertaa.

    "persut on sentään kansanläheinen puolue"

    Missäköhän mielessä. Minä en ole huomannut persujen koskaan osallistuvan mitenkään politiikkaan. Se siis ei ole lähellä ketään tai mitään (paitsi Soinin lompakkoa)

    "ideologia on niin selvä,ettet vain pysty älyämään sitä,siihen näet tarvitaan muutakin kuin ylimielinen asenne muita kohtaan"

    No siksihän sinä et siitä mitään tiedäkään, niin ylim ielisesti kuin sinä suhtaudut esimerkisi valtapuolueisiin ja toisenvärisiin ihmisiin. Ehkä juuri siksi kukaan persu ei tunne puolueen ideologiaa.

    "yleensä ihminen,joka mielellään leimaa muut moukiksi ja juopoiksi on katkeroitunut,ehkäpä siksi,että hän ei itse ole mikään järjen jättiläinen"

    Olen samma mieltä. Jengi joka leimaa ihmisiä vaikka sen perusteella että nämä eivät suostu solvaamaan valtapuolueita ja itseään tummempia ihmisiä saattavat olla katkeroituneita, ja eivät ainakaan ole kovin fiksuja. Ehkä juuri sikis menevätkin helppoheikkien naruun niin herkästi.

    "ja yleistäminen on rumaa"

    Jep totisesti. Ja äärimäisen tyhmää. Esimerkiksi kaikien muslimien niputtaminen on aika tympeää.

    Persut ovat kovia yleistämään. Tässä tuore uutinen siitä, mitä suomalaiset tekevät. Ovatko siis kaikki Suomalaiset persujen mukaan tällaisia?

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1745953

    Äänestä

Hommaahan Sisulaiset kannattavat, ilman muuta!

Soini teki todella pahan poliittisen arviointivirheen (ja ihan itsekkäistä syistä), kun esti Jussi Halla-ahon eurovaaliehdokkuuden. Se paljasti Soinin "todellisen karvan" niillekin, jotka eivät sitä olleet aikaisemmin tajunneet, sillä Soini on taitava manipuloija ja taitava valehtelija.

Vanhan SMP:n jäännökset ovat enää ainoita, jotka sokeasti uskovat "meidän Timoon." Nämä puupäät jakavat Timon naamoja vielä omissa hautajaisissaankin, niitä on varmaan printattuna myös hautajaisohjelman kanteen. Mutta kun viimeinenkin vähälahjainen on kuollut, kukaan ei enää kannata Timoa. Ei kukaan.

Äänestä

jaksoin uskoa tulevaisuuteen silloinkin kun Raimo Vistbacka oli yksin eduskunnassa äänitorvenamme. Minä en ole koskaan ihannoinut suuruutta. Tykkään, että puolueemme on tämänkin kokoisena ihan riittävä joskin tietysti, muutama paikka lisää, ei olisi yhtään pahitteeksi. Ja tuleehan niitä meille!

Äänestä
  • jopas oli taas nopea takinkääntö. eilen vielä uhosit että oulun vaalipiiristä oli kokouksessa päätetty tavoitteeksi kolme paikkaa. siis kolme kaikkiaan kahdeksastatoista jaossa olevasta. mikä tekee noin 16,6 pronsenttia annetuista äänistä. tämä taas koko maahan suhteutettuna tekee 33-34 paikkaa uuteen eduskuntaan vuonna 2011. ja nyt sitten taas julistat että " puolueemme on tämänkin kokoisena ihan riittävä".

    sanotaan nyt suoraan että jos sinä ja sinunlaiset höyrypäät joiden sivistys- ynnä tietotaso näyttää olevan täysin olematon saatte vallan suomessa, niin tämä maa on täysin sekasortoisessa tilassa puolen vuoden kuluessa. teillä ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä vaikkapa talouspolitiikasta ja sen hoidosta. ainoa mitä te jaksatte mellastaa että "rikkailta rahat pois", "rajat kiinni" ja "suomi ainoaksi kieleksi". noilla eväillä ei saada mitään muuta kuin kaaosta aikaan.

    vai näytä minulle täältä palstalta se kohta jossa olisi selvitetty sitä millaista talous-, kulttuuri-, kansainvälistä-, puollustus-, koulutus-, tasa-arvo- ja sosiaalipolitiikkaa perSSut ajavat? no "tasa-arvopolitiikasta" on nyt sen verran näyttöä, että suomeen pitäisi perustaa valtion ohjauskessa toimivia bordelleja, kuten tämä yksi teidän kotkan höyrypää on esitellyt. ja että homoilta pitäisi ottaa pois oikeus rekisteröidä suhteensa kuten "suuri ajattelijanne" oinonen on perännyt kun hän toi oman hauvelisex-fantasiansa esille.

    Äänestä

  • kysyjä. kirjoitti:

    jopas oli taas nopea takinkääntö. eilen vielä uhosit että oulun vaalipiiristä oli kokouksessa päätetty tavoitteeksi kolme paikkaa. siis kolme kaikkiaan kahdeksastatoista jaossa olevasta. mikä tekee noin 16,6 pronsenttia annetuista äänistä. tämä taas koko maahan suhteutettuna tekee 33-34 paikkaa uuteen eduskuntaan vuonna 2011. ja nyt sitten taas julistat että " puolueemme on tämänkin kokoisena ihan riittävä".

    sanotaan nyt suoraan että jos sinä ja sinunlaiset höyrypäät joiden sivistys- ynnä tietotaso näyttää olevan täysin olematon saatte vallan suomessa, niin tämä maa on täysin sekasortoisessa tilassa puolen vuoden kuluessa. teillä ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä vaikkapa talouspolitiikasta ja sen hoidosta. ainoa mitä te jaksatte mellastaa että "rikkailta rahat pois", "rajat kiinni" ja "suomi ainoaksi kieleksi". noilla eväillä ei saada mitään muuta kuin kaaosta aikaan.

    vai näytä minulle täältä palstalta se kohta jossa olisi selvitetty sitä millaista talous-, kulttuuri-, kansainvälistä-, puollustus-, koulutus-, tasa-arvo- ja sosiaalipolitiikkaa perSSut ajavat? no "tasa-arvopolitiikasta" on nyt sen verran näyttöä, että suomeen pitäisi perustaa valtion ohjauskessa toimivia bordelleja, kuten tämä yksi teidän kotkan höyrypää on esitellyt. ja että homoilta pitäisi ottaa pois oikeus rekisteröidä suhteensa kuten "suuri ajattelijanne" oinonen on perännyt kun hän toi oman hauvelisex-fantasiansa esille.

    Juuri tuolla asenteella homma-puolueen kannattajat suhtautuvat soinipersuihin. Miten voisi kuvitella heidän tekevän yhteistyötä soinilaisten kanssa?

    Äänestä

  • EI SE HOMMA HYPPIMÄLLÄ PAREE.

    Äänestä

  • tuulimyllyjä.
    On todella häpeällistä koko Haukiputaalle että tämäntasoiset kehuskelevat olevansa kuntansa parasta ainesta...

    ....Persulle ja hauvelille tuli riitaa.Hauveli pakeni keittiön nurkkaan ja pieraisi.
    Eipä lähetellä lentosuukkoja, persu totesi.....

    Äänestä

  • Joo joo, mutta entäs se politiikka?

    Äänestä

ÄLKÄÄS NYT JAUHAKO PUPPUA.

ME KOKOMUKSESTA SIIRTYNEET,

EMME POMPI PUPUJENLAILLA,

MIHINKÄÄN MUUTO2011,SIIN.

ODOTETAAN NYT RAUHASSA

2011-MAHDOLLISUUTTA,RUOTELISSA.

Äänestä
  • TARKOITTAA 2011-VAALEJA,TAI AIKAISTETTUJA SELLAISIA.

    Äänestä

Ovatko kaikki persut jo täysin sekopäisiä?

Ainakin heidän kirjoituksensa ovat.

Äänestä
  • Kun laitospaikkoja ei riitä läheskään kaikille niitä tarvitseville, tarjoaa soinismi näille rassukoille henkisen kodin? Kyllä näiden tupauunojen messiaan lokistakin saa sen käsityksen, ettei ihan terveestä henkilöstä ole kyse. Viinamato kai pehmentänyt myös Iivisniemen messiaan aivot?

    Äänestä

  • ex perSS kirjoitti:

    Kun laitospaikkoja ei riitä läheskään kaikille niitä tarvitseville, tarjoaa soinismi näille rassukoille henkisen kodin? Kyllä näiden tupauunojen messiaan lokistakin saa sen käsityksen, ettei ihan terveestä henkilöstä ole kyse. Viinamato kai pehmentänyt myös Iivisniemen messiaan aivot?

    jättää jälkensä. Ihmettelen kovasti miksi tyttöystävänsä pahoinpitelystä tuomittua "nuorien Sankarin Saarakkalan" kamua pönkitetään yhä ylöspäin?

    Onko todellakin niin,että Soinin silmissä pisteet nouse vain väärinkäytttämällä päihteitä tai uhkailemalla armottomalla väkivallalla sekä sekopäisenä heikompiaan lyöden ja potkiskellen ???

    Äänestä

  • R.Kyrpölä kirjoitti:

    ...ja on noussut sen jälkeen soinismi-hierarkiassa jo monta porrasta. Kertoo karulla tavalla jälleen kerran, ettei persuissa naisia arvosteta muina kuin korkeintaan köksinä, synnytyskoneina tai huorina:

    http://hommaforum.org/index.php?action=printpage;topic=12854.0

    Äänestä

mitä "Aika suuri prosentti viime kunnallisvaaleissa perussuomalaisten listoilta valtuustoihin päässeistä kannattaa avoimesti uutta homma-puoluetta. Näin on varsinkin etelän suurissa kaupungeissa." Perussuomalaisista puolueena. Mitä se Soini sanoikaan tuohtuneena Persusuomalaisten väitetystä rasistisuudesta :D
Ja se tulevan puolueen nimi kai kirjoitetaan edelleenkin muotoon Muutos 2011 eikä Romahdus 2011, vaikka jälkimmäinen tosin on osuvampi.

Äänestä
  • ..kun hommapuolue on virallisesti puolue. Silloinhan suuri osa persuvaltuutetuista loikkaa välittömästi - vain uskollisimmat soiniuskovaiset jäävät. Heitä on vähän, todella vähän.

    Äänestä

  • repeää... kirjoitti:

    ..kun hommapuolue on virallisesti puolue. Silloinhan suuri osa persuvaltuutetuista loikkaa välittömästi - vain uskollisimmat soiniuskovaiset jäävät. Heitä on vähän, todella vähän.

    jossa palvotaan teininaama-kulttia.
    Moni huomaa, kuinka vapauttava ja tervehdyttävä kokemus on päästä irti sellaisesta kieroutuneesta ihmismessiaan palvonnasta, takaisin normaaliin elämään.

    Äänestä

  • Muutosvoimalainen kirjoitti:

    jossa palvotaan teininaama-kulttia.
    Moni huomaa, kuinka vapauttava ja tervehdyttävä kokemus on päästä irti sellaisesta kieroutuneesta ihmismessiaan palvonnasta, takaisin normaaliin elämään.

    palvovat Soinia.

    päänsä takaisin kirkkoslavistin perseeseen.

    Äänestä

  • ja työnsi kirjoitti:

    päänsä takaisin kirkkoslavistin perseeseen.

    ..Halla-aho lähtee ollenkaan mukaan hommapuolueen toimintaan. Häntä on kyllä kauniisti pyydetty mutta ehkä Halla-aho ottaa mieluummin PerusS:n kansanedustajaehdokkuuden 2011-vaaleissa. Soinin on kyllä otettava hänet itsensä jälkeen 1-ehdokkaaksi. Mitään pelleilyä ,jossittelua tai entiijan pelluuta ei Halla-aho tule Soinilta enää tällä kertaa sallimaan.

    Parempi olisi jos Soini varmistaisi asian jo heti huomenaamulla. Jos Halla-aho lähtee, lähtevät kaikki sisupersut kuten myös oletettavasti suurin osa uskottavimmista nykyisista valtuutetuista.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    peruSS:n menestys seuraavissa eduskuntavaaleissa riippuu hänestä, ei Soinista. Ilman Halla-ahoa Soinilla on tekemistä säilyttää edes nykyinen persuvahvuus eduskunnassa. Soinilla on edessään vain huonoja vaihtoehtoja. Halla-ahon lähtö romahduttaisi persut. Jos Soini ottaa Halla-ahon ehdokkaaksi, kysytään kautta maan: Miksi Halla-aho kelpasi ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, mutta ei EU-vaaleissa? Eikö kyseessä olekaan sama mies ja samat periaatteet?

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    ..Halla-aho lähtee ollenkaan mukaan hommapuolueen toimintaan. Häntä on kyllä kauniisti pyydetty mutta ehkä Halla-aho ottaa mieluummin PerusS:n kansanedustajaehdokkuuden 2011-vaaleissa. Soinin on kyllä otettava hänet itsensä jälkeen 1-ehdokkaaksi. Mitään pelleilyä ,jossittelua tai entiijan pelluuta ei Halla-aho tule Soinilta enää tällä kertaa sallimaan.

    Parempi olisi jos Soini varmistaisi asian jo heti huomenaamulla. Jos Halla-aho lähtee, lähtevät kaikki sisupersut kuten myös oletettavasti suurin osa uskottavimmista nykyisista valtuutetuista.

    Halliksen että Mäkiketelän? Sillä sakilla vedetäänkin kaikki pisteet kotiin! Ai joo niin, eihän tuo onnistukaan: prinssi Saarakkala (W-PSS) vetään herneet nenään aina, kun pätevämpää osaajaa pyrkii porukkaan. Ja siihen että on pätevämpi, ei paljon vaadita.

    Äänestä

  • Kunhan pähkäilen kirjoitti:

    Halliksen että Mäkiketelän? Sillä sakilla vedetäänkin kaikki pisteet kotiin! Ai joo niin, eihän tuo onnistukaan: prinssi Saarakkala (W-PSS) vetään herneet nenään aina, kun pätevämpää osaajaa pyrkii porukkaan. Ja siihen että on pätevämpi, ei paljon vaadita.

    nuornilkin venkoilun takia...

    Äänestä

kunhan aika on kypsä. Kaikki meni laskelmien mukaan. Diili pitää. YESS!

Äänestä

Ai kannattaa vai, tähän mennessä yksi varavaltuutettu on loikannut.

Vähän luulen että, 2011:llä tekee tiukkaa saada EDES kannattajakortteja kasaan. Nyt Ketäle yrittää ratsastaa uuden kansalaisuuslain avulla lisää feimeä.

Lopullinen niitti tulee kun PS:n Helsingin piiri nimittää Halla-ahon ehdokkaakseen heti kuin vain on mahdollista. Vai luuletteko että Halla-aho on niin aivokuollut, että lähtee yksin yrittämään? Hän haluaa vakituisen toimeentulon, jonka turvin jatkaa agendansa ajamista, Persujen listalla läpimeno on varmaa. Ketäleen listalla TÄYSIN mahdotonta.

Halla-aho antoi jo yhdet rukkaset Ketäleelle, miksi? Koska hän lähtee Persujen listalla vaaleihin.

Äänestä

.

sittenkään viisasta

Suomalaisvastaiset wanhat puolueet nauraa partoihinsa

.

Äänestä
  • Halla-aho olisi mennyt äänivyöryllä EU-parlamenttiin. Soini esti sen. Hän halusi olla vaalien kingi ja ohjata toisen paikan mieluummin kristillisille. Kukaan ei voi mennä Soinin aivoituksista takuuseen. Diktaattori tekee mitä huvittaa, puolueväkensä tahdosta riippumatta. Soini tuki EU-vaaleissa Halla-ahoa kuin köysi hirtettyä. Entä jatkossa? Sama mies ja samat aatteethan ovat kyseessä.

    Äänestä

"Mitä puoluetta kannattavat esim. sisulaiset kun hommapuolue on virallistettu? "

Mikä niistä. Minusta täällä oollaan "virallistamass" puoklen tusinan verran puolueita vuodessa. Ja saman verran kaatuu sisäisiin ristiriitoihin.

Ja halliksen kanta on arvoitus kaikille - itselleenkin. Hän menee Persujen mukana jos Soini suo ja jos ei tule tuomiota. Siinä on epävarmuutta kyllikseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

11+13=24 kirjoitti:

Aika suuri prosentti viime kunnallisvaaleissa perussuomalaisten listoilta valtuustoihin päässeistä kannattaa avoimesti uutta homma-puoluetta. Näin on varsinkin etelän suurissa kaupungeissa.

Soinille lojaalit "selekset" näyttävät jääneen vähemmistöön vaikka yrittävät epätoivoisesti luoda kuvaa että mitään hätää ei ole. Soini kyllä valittiin jossain toimittajien äänestyksessä parhaaksi puoluejohtajaksi mutta sehän ei takaa yhtään mitään. Seuraavien vaalien vaalien jälkeen Soini saa lähteä ponnistelemaan ylöspäin nollilta. Silloin seleksien uskoa koetellaan.

Mitä puoluetta kannattavat esim. sisulaiset kun hommapuolue on virallistettu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu