Saittiko sekoilee?
Kirjoittanut: Oskari, 20.3.2004 klo 17.09
Onko tämä saitti saanut tartunnan Oiva Härköseltä, kun toistaa samoja kerta toisensa jälkeen. Minä ainakaan en ole lähettänyt tuota edellistä kahteen kertaan.
saitti on hutikassa
Kirjoittanut: Oskari, 20.3.2004 klo 17.13
No voi h-tti! Kun pari tuntia sitten lähettämääni ei näkynyt, lähetin toisen, ja nyt ne ovat kummatkin tässä. Minä en ole humalassa, tämä saitti näkyy olevan. Lienee viisainta jättää selviämään.
Kopioin tuohon edelle Oskarin tuskailuja saitin toiminnasta. Olen huomannut saman. Sekavien kirjoitusten lisäksi aikaisemmin niin mainiosti toiminut saitti tuntuu olevan teknisesti sekaisin. Pari päivää viestilaskurit ovat näyttäneet mitä sattuu, sivujen latautumisessa on häiriöitä, -ne "pätkivät". Mitä on tapahtunut? Ylläpito ei ole ilmoittanut mitään.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Parin päivän aikana minäkin olen joskus saanut vastauken, että "olet lähettänyt jo saman viestin aikaisemmin", mikä ei ole pitänyt paikkaansa. Olen joskus kirjoittanut uuden viestin, mutta sitten huomaankiin yhtäkkiä sen vanhankin ilmestyneen saitille.
Minun viestini tosin ovat usemmiten Lippos-mafian vastaisia viestejä, mutta koitan niille aina antaa erilaisen otsikon, ettei päästisi sanomaan, että jo lähetit saman.
Mitään korvaamatonta vahinkoa ei liene tapahtunut, vaikka jokainen Lippos-kaunaviestisi ei ole seulaa läpäissytkään.
... ennemmin tai myöhemmin ilmestyneet saitille. Minusta Lipposta pitää hiillostaa koko ajan. Hän ajojahtasi Annelin virastaan väärin perustein. Oikeus on nyt todennut, ettei Anneli syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen.
Lipponen sen sijaan tuhosi hallitustensa aikana maan sosiaalisen ja alueellisen tasapainon äärimmäisen oikeistolaisella politiikallaan. Hän myös oli innolla rakentamassa EU:sta liittovaltiota ja sotilasliittoa sekä viemässä meitä Natoon. Eipä yhdellä miehellä juurikaan enempää syntilistaa voi olla.
Ollos huoleton, poikas valveil on!
Terveisin Iso Veli
PS. Tekniikka selvittää törkykirjoittajien identiteettiä...
Minäkin jopa ajattelin, että onko saitti ryhtynyt sensuroimaan kirjoitukiani. En siihen voinut sitten uskoa. Minun "törkyni" on tosin Lippos-vastaista ja kepu-myönteistä, mutta en koskaan uskonut saitin ryhtyvän niitä sensuroimaan. Eikä tehnytkään niin, vaan kavereilla näyttää olevan teknisiä vaikeuksia.
Ilmoitettu:
Perjantai 19.3.2004 16:33
Aihe:
Suomi24:n Keskusteluissa hitautta
Palvelu/URL:
http://keskustelu.suomi24.fi/
Lisätiedot:
Suomi24:n Keskusteluissa saattaa esiintyä ajoittaista hitautta. Sivujen ja viestien lataaminen saattaa kestää normaalia pidemmän aikaa. Lataaminen voi kestää joissakin tapauksissa jopa niin kauan, että sivua ei voida näyttää.
Ongelmaa korjataan parhaillaan. Pahoittelemme häiriötä.
Arvioitu aika vian korjaamiselle:
mahdollisimman pian
Ilmoituksen tekijä:
Suomi24:n ylläpito