En tiedä kestääkö näissä tällaisissa ajatuksenjuoksuissa kukaan mukana, mutta yritän ainakin kovasti pysyä selväjärkisenä ja jalat maassa vaikka kuinka pää hipoisi välillä pilviä silloin tällöin täällä lukiessa kaikenkirjavia kirjoituksia. On pettämistä ja jättämistä, jäljelle jääneitä ja ikäväänsä itkeviä. Kyynelillä tai ilman kyyneliä, mutta sydän tuskaa huutaen kirjoitukset etsii pääsyä ehkä jonnekin sinne minne ei mikään tie edes johda. Huutamalla tähän tyhjyyteen, bittiviidakon äärettömään avaruuteen, tietämättä ollenkaan onko vastassa oikeasti samassa virrassa ajavia ihmisä vai vaan tyhjyyttä ammottava musta-aukko, joka syö jokaisen sanasi jättäen niistä jäljelle vain ääriviivat, jotka huutavat omaa tuskaansa sivuilla toisten kaltaistesi kiemuroidessa niiden aiheuttamassa sekavassa mielentilassa. Vaihtoehtona on tietysti myös kaikelle mitä sanot pelkkiä uteliaita silmiä, jotka haluavat laittaa oman sanansa kaikkeen siihen, mitä tietokoneen näyttö heille eteen heittää vaikka asia ei mitenkään itseensä liittyisikään.
Tiesitkö, että tykkään ratkaista yhtälöitä, vaikka en työkseni selllaisia pyörittelekään, mutta tykkään tehdä paljon kaikenlaista sellaistakin, missä ei järjelle ole jalansijaa ollenkaan. No ei siitä nyt sen enempää kuitenkaan, kunhan nyt vain mainitsin.
Ja kuten joskus oli puhettakin niin tosiaan minulla on vielä ne pari aika vanhaa pähkinää purtavana kun en ole ratkaisua löytänyt, tai jos rehellisiä ollaan niin niitä on vielä kolme, mutta en tunnustanut sitä silloin palattuani seuraavan kerran niiden pariin, että niitä oli niin monta jäänet kaapin nurkkaan lojumaan.
Joskus olisi kiva mennä vain metsään, tallustella pellon laitamilla tai istua venevalkaman läheisellä kalliolla ja katsella kuinka poutapilvet kulkee taivaanrantaan ja linnut siinä kaikessa kauneudessa liitelevät vailla huolenhäivää. Vaikka, mistä muuten sitä maan päällä tietää miten stressantuneita nekin on kaikesta maailman menosta, mehän ei vain tiedetä sitäkään.
Tai vain leikkiä leijonan metsästystä, vaikka ei oikeasti olisikaan rohkea. Tietysti kaiken voi kääntää toisinpäin ja ajatella, että sinä olisit minun hento metsäkauriini ja minä olisin se hiljaa vaaniva tiikeri, joka odottaa sitä juuri oikeaa sopivaa hetkeä, jolloin olisit sopivan lähellä syöksyäkseni liikeelle saadakseni kauan odotetun saaliini.
Mitä me sitten tiedämme, jääköön salaisuudeksi niille kenelle sillä tiedolla ei ole edes väliä. Vuodet kuluu ja aika tekee tepposensa meissä kaikissa. Ikävä kasvaa jokaisessa sydämessä, jonne se on pesänsä joskus tehnyt. Minun sydämessä sellainen pesä on, onko sinulla, sitä en ikävä kyllä tiedä, mutta uskon ainakin niin. Ja uskohan vie vaikka läpi harmaan kiven, sisulla pääsee pitkälle ja kaipaus vie viestin vaikka ei sitä itse voisikaan perille toimittaa.
Nukkukaa rauhassa kaikki sydämessänne kauniit ihmiset. Tämä oli kirjoitettu rakkaudella, vaikka ei sitä välttämättä edes näe, sillä sekin on piilotettu sanojen taakse niiden sielujen syvyyksiin. Älkääkä kysykö onko sanoilla sielua, koska ainakin sanotaan, että jokin sanonta on jäänyt elämään ja eiköhän kaikella elävällä ole myös sielu, siis myös sanoilla.
Tiesitkö, että tykkään ratkaista yhtälöitä, vaikka en työkseni selllaisia pyörittelekään, mutta tykkään tehdä paljon kaikenlaista sellaistakin, missä ei järjelle ole jalansijaa ollenkaan. No ei siitä nyt sen enempää kuitenkaan, kunhan nyt vain mainitsin.
Ja kuten joskus oli puhettakin niin tosiaan minulla on vielä ne pari aika vanhaa pähkinää purtavana kun en ole ratkaisua löytänyt, tai jos rehellisiä ollaan niin niitä on vielä kolme, mutta en tunnustanut sitä silloin palattuani seuraavan kerran niiden pariin, että niitä oli niin monta jäänet kaapin nurkkaan lojumaan.
Joskus olisi kiva mennä vain metsään, tallustella pellon laitamilla tai istua venevalkaman läheisellä kalliolla ja katsella kuinka poutapilvet kulkee taivaanrantaan ja linnut siinä kaikessa kauneudessa liitelevät vailla huolenhäivää. Vaikka, mistä muuten sitä maan päällä tietää miten stressantuneita nekin on kaikesta maailman menosta, mehän ei vain tiedetä sitäkään.
Tai vain leikkiä leijonan metsästystä, vaikka ei oikeasti olisikaan rohkea. Tietysti kaiken voi kääntää toisinpäin ja ajatella, että sinä olisit minun hento metsäkauriini ja minä olisin se hiljaa vaaniva tiikeri, joka odottaa sitä juuri oikeaa sopivaa hetkeä, jolloin olisit sopivan lähellä syöksyäkseni liikeelle saadakseni kauan odotetun saaliini.
Mitä me sitten tiedämme, jääköön salaisuudeksi niille kenelle sillä tiedolla ei ole edes väliä. Vuodet kuluu ja aika tekee tepposensa meissä kaikissa. Ikävä kasvaa jokaisessa sydämessä, jonne se on pesänsä joskus tehnyt. Minun sydämessä sellainen pesä on, onko sinulla, sitä en ikävä kyllä tiedä, mutta uskon ainakin niin. Ja uskohan vie vaikka läpi harmaan kiven, sisulla pääsee pitkälle ja kaipaus vie viestin vaikka ei sitä itse voisikaan perille toimittaa.
Nukkukaa rauhassa kaikki sydämessänne kauniit ihmiset. Tämä oli kirjoitettu rakkaudella, vaikka ei sitä välttämättä edes näe, sillä sekin on piilotettu sanojen taakse niiden sielujen syvyyksiin. Älkääkä kysykö onko sanoilla sielua, koska ainakin sanotaan, että jokin sanonta on jäänyt elämään ja eiköhän kaikella elävällä ole myös sielu, siis myös sanoilla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kaunista tekstiä ja ihania pähkinöitä ;)
Tämä sinun tekstisi, vilpittömyydellä kirjoitettu, oli mukava lukea kaikkien niiden turhauttavien viestien joukosta, joita täällä toistuvasti viljellään. Ilman pahansuopuutta ja ilkeyttä, vailla korulauseita, yksinkertaisen kaunis. Tämän omisi mielellään itselleen. Tässä viidakossa on vaan niin vaikeata löytää sen oikean ihmisen viestiä.
Elämä on lyhyt, sen ei tahtoisi lipuvan hukkaan, vaikka yksinkertaiset asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen. Lautanen kummallekin ja jaettu ateria, vaikka yhteisellä haarukalla, valvottu yötön yö ja vaihdetut ajatukset ja... niin onhan noita mukavia jaettavia asioita...
Ikävä on kurja kumppani sisimpään pesiytyneenä. Joskus se ehkä haalistuu, joissain tapauksissa ei katoa koskaan. Ikävän myöntäminen osoittaa rohkeutta, vaikka ei rohkeaksi itseään muuten tuntisikaan. En tiedä onko sanoilla sielua, mutta sielukkaasti ainakin nuo ajatuksesi kirjoitit.
Näitä lukiessa on vaikea tietää, mitä siellä kirjainten takana on, ainakin minulle. Jollekkin toiselle paremmin kirjaimia ja välejä tuntevalle se on ehkä helpompaa, mutta kauniisti sen näet kuitenkin. Näen vain kirjaimia ja tunnen omat reaktioni kirjoitukseen ja sovitan sen oman elämäni tilanteisiin. Sitten on vielä jotain muuta, olkoon se vaikaa se, mitä tiedän ja salaisuus niille, joita se ei kosketa.
Järkevään tekemiseen ja olemisen tilaan on molempiin hyvä varata aikaa, ja luulen, että se on tärkeää. Minullakin on kourallinen ratkaisemattomia pähkinöitä, mutta en taida selvitä niistä yksin. Olen kuitenkin saanut aina apua kulloin käsillä olevaan pähkinään, joten luotan kai siihen jatkossakin.
Ikävä tai oikeastaan pala, jonka jollain tavalla kokee puuttuvan elämästään on läsnäolostaan ilmoittanut useasti, mutta jos se on puuttunut kauan niin sen kanssa oppii elämään. Vaan eihän se silti poistu.
Nuku hyvin sinäkin, rakkaudella sanansiveltimellä maailmaasi maalaava...
Ilo lukea välillä tällaistakin.
kirjoittamastasi tekstistä
ja sielusi sen on sanellut joten onhan sanoilla sielu
ei toki erillään oleva vaan ,niinkuin minä sen näen, se on pala sinua
meille silmillemme lukea ja sydämessämme kokea
kaunis on ajatuksesi
kiitos kun jaoit :-D
jotain liikahti sydämessäni:)
Tähän minä tein pesän.. sieltä ihmeissäni tähystelen.
kerran sydän täynnä ajatuksia ,haaveita ja unelmia
Nyt on vain tyhjä ja turra olo ,, itse olen luovuttanut vaikka sydän välillä muuta väittääkin
Se pesä ,,,se ei kestänyt ensimmäsitä myrskyä ,se hajosi ..en mä oiken mitään ole sen jälkeen miettinyt