UUSLESTADIOLAISUUS
Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Ilm 3:1
Pyytäisin jokaista lukijaa lukemaan aluksi Ilm 3: 1-6
Sardeen seurakunta sai osakseen kovan sanoman aikoinaan. Sanoman avainsanoina voidaan pitää ensimmäisen jakeen loppuosaa. Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Totuuden valokeilaan joutuminen oli Sardeen seurakunnalle kova kokemus. Kuinka paljon samoin ovatkaan varmasti ajatelleet tämän palstan lestadiolaiset. Varsinkin vanhoillislestadiolaisuus on pitänyt halussaan elävän kristillisyyden nimeä. He ovat valvoneet, mutta ajan kuluessa on käynyt selväksi, että tuosta elävästä kristillisyydestä on jäänyt jäljelle enää nimi. Itse elämä on käynyt kovin ahtaaksi, liki paennut.
Ulkonaisesti ajatelleen lestadiolaisuuden tila lienee mitä parhain. Mutta jos todella olemme rehellisiä, voimme kai todeta seurakunnissa vallitsevan hengellistä aivokuolleisuutta. Seuratoiminta ei kykene nykyisellään varjelemaan vielä mahdollisesti hiipuvaa elämän kipinää, puhumattakaan, että se kykenisi synnyttämään elämää liikkeensä ulkopuolelle. Minne on jäänyt sanoma: "sillä Jumalan valtakunta on tullut tietä lähelle." Onko lestadiolaisuudesta kuvastunut juuri sellainen toimintamalli jota Jeesus aikanaan kuvasi? Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä. (Matt. 15)
Historia on täynnä esimerkkejä Sardeen seurakunnan sisäisestä tilasta. Oltiin ajauduttu veitsen terälle jossa seurakunta oli lamaantunut paikalleen ja lampunjalka miltei työntynyt pois paikaltaan. Nykypäivän lestadiolaisuudessa näemme samoja piirteitä. On kuitenkin mainittava, että lestadiolaisuus on herätyksestään lähtien ollut voimallinen ja elävä, Jumalan kädessä toimiva. Huolimatta suurista jäsenmääristä, taloudellisesta vauraudesta, erittäin toimivasta organisaatiosta ja säännöllisistä seuroista on lestadiolaisuus joka tapauksessa kylmennyt. Työtavat ovat laajat, mutta lestadiolaisuudessa itsessään ei ole havaittavissa mitään muutoksia. Ja koska ollaan kylmenneitä, ei myöskään kuulla tai nähdä. Onneksi kaikki ei ole edennyt näin synkeästi.
Kuten Sardeen seurakunnasta, myös letsadiolaisuudesta saattaa joku ajatella, että kaikki on kokonaan kuolleessa tilassa. Näin ei kuitenkaan ollut Sardeessa ennen, eikä näin ole myöskään lestadiolaisuudessa. Onhan siellä eläviäkin uskovia. Kyllä vain! Mutta kuinka paljon onkaan niitä jotka ovat heränneet valvomaan? Kuinka paljon on löytynyt uuttaa herätystä? Kuten oli Sardeessa, ehkä lestadiolaisuuden sisällä heitä on vain harvoja. Nämä harvat nimet, eivät ole tahranneet vaatteitaan. Voidaan vain olettaa, ettei näillä harvoilla ole todellisia mahdollisuuksia vaikka tahtoisivatkin herättää uutta henkeä.
Nykypäivän Lestadiolaisuutta tulisikin voida tarkastella yhä enemmän yksityisen kristityn näkökulmasta. Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut (Ilm 3:1) Tässä jakeessa kuvastuu koko lestadiolaisuuden tila, mutta se ei estä uudistumista ja uudestisyntymistä elävään kristillisyyteen yksittäisen uskovan kohdalla. Kuten sananlasku sanoo. ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä. Nimi on siis hyvä, mutta nykyisellään kuollut. Ne harvat uskovat voivat, jos tahtovat, sanoutua irti kaikesta sellaisesta lestadiolaisuudesta, joka ei ole hänelle hyödyksi. Yhtälailla ne uskovat jotka eivät ole sidoksissa lestadiolaisuuteen itsessään, voivat löytää siitä kuitenkin sen ydinsanoman. Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä. (Ilm 3:2) Lestadiolainen voi tehdä parannuksen! Olisiko Jumala muuten sanonut? Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. (Ilm 3:3) Ja olisiko tämän mahdollisuuden puuttuessa edes kirjoitettu: Joka voittaa, se näin puetaan valkeisiin vaatteisiin, enkä minä pyyhi hänen nimeään pois elämän kirjasta.
Tällaiseen uuslestadiolaisuuteen tarvitaan tuhlaajapojan nöyrää, itseensä menevää mieltä ja lujaa tahtoa joka haluaa sanoa: Minä palaan isäni tykö. (Luuk. 15)
Toivoisin asiallista keskustelua uuslestadiolaisuudesta. Kiitos kaikille=)
Uuslestadiolaisten alustuspuheenvuoro
Cizen
0
836
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184221Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032350Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421871- 771495
- 1581456
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.91254Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34788- 106747
- 27711
Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?
Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?25691