HEI
Onko kellään samaa ongelmaa. Olen torikammoinen 3kk vauvan äiti, eli hankaluutena on etten tutustu ihmisiin noin vain. Siksi ystäväni voi laskea yhden käden sormilla, josta yhteen tutustuin töissä pari vuotta sitten, toinen on lapsuusajalta, yksi on opiskelijakaveri ja yksi serkkuni. Kaikki paitsi yksi asuvat kaiken lisäksi eri paikkakunnilla kuin minä.
Lapsuuden kokemukset "ystävistä" eivät ole kasvattaneet minua luottamaan ihmisiin ja lisäksi olen torikammoinen. Sukujuhlissa käyminen on helvettiä, samoin tungokseen asti olevat kaupat ja kadut sekä tietysti torit. Konserteissa käymisestä en edes haaveile. Saan paniikkikohtauksen. Joskus saan sen jo etukäteen koska stressaan asiaa. Pelkään lähteä minnekkään vauvan kanssa. Jos pääsen jonnekkin sulkeudun ja vaikutan ylimieliseltä koska kammoan olla paikalla. Pelkään kokemusteni takia myös päästää uusia ihmisiä lähelleni. Olen joutunut pettymään liian monta kertaa. Olen kovin herkkäuskoinen, tai ainakin ollut, joten luottamustani ei kovin helposti saa.
Minulla on yli 12 vuotta vanhempi veli jolla ei ole lapsia ja mieheni suvun kanssa minulla ei ole oikein mitään yhteistä. Tulen sentään toimeen ihmisten kanssa ja olen läheisissä väleissä ilman riitoja, mutta vaikka joillakin heistä on lapsia en koe heidän kanssaa mitään yhteistä. Heillä on eri näkemykset asioista kuin itselläni.
Saan onneksi tukea mieheltäni, mutta tilanteeni varmasti rasittaa jo häntäkin vaikka yritän pysyä pirteänä ja toiveikkaana, alan pikku hijaa väsyä. En haluaisi lääkityksiä koska pelkään mitä ne saavat aikaan ja yritän nyt keksiä miten pääsisin tästä ylitse ilman.
Onko kellään antaa vinkkejä?
Tai hieman toivoa?
Jos haluat puhua, jos itselläsi on omia henk. koht. kokemuksia niin sähköpostiini voi myös lähettää viestiä.
[email protected]
Onko kellään samaa ongelmaa. Olen torikammoinen 3kk vauvan äiti, eli hankaluutena on etten tutustu ihmisiin noin vain. Siksi ystäväni voi laskea yhden käden sormilla, josta yhteen tutustuin töissä pari vuotta sitten, toinen on lapsuusajalta, yksi on opiskelijakaveri ja yksi serkkuni. Kaikki paitsi yksi asuvat kaiken lisäksi eri paikkakunnilla kuin minä.
Lapsuuden kokemukset "ystävistä" eivät ole kasvattaneet minua luottamaan ihmisiin ja lisäksi olen torikammoinen. Sukujuhlissa käyminen on helvettiä, samoin tungokseen asti olevat kaupat ja kadut sekä tietysti torit. Konserteissa käymisestä en edes haaveile. Saan paniikkikohtauksen. Joskus saan sen jo etukäteen koska stressaan asiaa. Pelkään lähteä minnekkään vauvan kanssa. Jos pääsen jonnekkin sulkeudun ja vaikutan ylimieliseltä koska kammoan olla paikalla. Pelkään kokemusteni takia myös päästää uusia ihmisiä lähelleni. Olen joutunut pettymään liian monta kertaa. Olen kovin herkkäuskoinen, tai ainakin ollut, joten luottamustani ei kovin helposti saa.
Minulla on yli 12 vuotta vanhempi veli jolla ei ole lapsia ja mieheni suvun kanssa minulla ei ole oikein mitään yhteistä. Tulen sentään toimeen ihmisten kanssa ja olen läheisissä väleissä ilman riitoja, mutta vaikka joillakin heistä on lapsia en koe heidän kanssaa mitään yhteistä. Heillä on eri näkemykset asioista kuin itselläni.
Saan onneksi tukea mieheltäni, mutta tilanteeni varmasti rasittaa jo häntäkin vaikka yritän pysyä pirteänä ja toiveikkaana, alan pikku hijaa väsyä. En haluaisi lääkityksiä koska pelkään mitä ne saavat aikaan ja yritän nyt keksiä miten pääsisin tästä ylitse ilman.
Onko kellään antaa vinkkejä?
Tai hieman toivoa?
Jos haluat puhua, jos itselläsi on omia henk. koht. kokemuksia niin sähköpostiini voi myös lähettää viestiä.
[email protected]
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oon itse aika lailla samanlaisessa tilanteessa... Missä päin Suomea asut? Itse olen Helsingistä. Olisi niiiiin kiva löytää samanhenkisiä kavereita kun en osaa mennä mihinkään perhekahviloihin noin vaan. Mulla on siis ongelmana sosiaalisten tilanteiden pelkoa, eli ehkä vähän eri ongelma mutta samat vaikutukset.
mä oon kans hesast, tarkkemmin kontulasta, kirjota mun mailiin [email protected]
Tuo maininta Torikammosta herätti kiinnostukseni, sattumalta tuota aihetta juuri lueskelin. Yksi lääkkeetön apu siihen voisi olla löytyä tasapainoaistin kuntouttamisesta, tai "refleksi jäänteiden" hoitamisesta. Elikkä kysy olisi "sensomotorisesta kuntoutuksesta", sitä antaa Helsingissä Thalamus oy. Luin juuri yhden esimerkin kirjallisuudestakin Agoraphobian hoidosta, Ruth Hurst Vose on kirjoittanut omakohtaisen kirjan aiheesta. Siinä hän esim. kertoo kuinka on saanut apua em. terapiasta. ... No jos olet kiinnostunut vinkistä löydät asiasta googlaamalla, .. voin kyllä kirjoitella lisää myöhemmin aiheesta sillä saatan mielenkiinnosta perehtyä aiheeseen (torikammo) enemmänkin.