Olen aina ollut kiinnostunut ihmisen psykologiasta, lukenut paljon sitä koskevia kirjoja ja keskustelupalstoja. Tiesin jo 11-vuotiaana eli lähes kymmenen vuotta sitten kärsiväni sosiaalisten tilanteiden pelosta, vaikka ihan ensi alkuun en ymmärtänytkään miksi ne kädet tärisee ja jännittää olla ihmisten seurassa. Minua arvosteltiin kovin sanoin kouluaikana, kukaan ei halunnut olla kaveria ja tuntui että oma perheeni myös väheksyi eikä ollut liiemmin kiinnostunut asioistani. Päällisin puolin perheeni on hyvä eikä mitään "piilotettua pahaa" ole joten jälkeenpäin olen ajatellut että vanhempani eivät vain ole osanneet auttaa minua, ehkä he ovatkin nähneet pahan oloni mutta eivät ymmärtäneet miten vakavia minun pelkotilani ja hätäni olivat. 18-vuotiaana muutettuani toiselle paikkakunnalle, kauas kotimaisemista ja lopetettuani ensin koulutukseni kesken juuri tämän jännittämiseni takia, aloin tehdä erittäin stressaavaa työtä johon ei juuri koulutusta vaadittu. Aloin saada aamuisin unihalvauksia ennen heräämistäni, pirut vaeltelivat seinillä kun itse en voinut nousta sängystä ylös ja pystyin vain kuuntelemaan kuinka huoneessani kuului askelia ja laahausta ja vaatteiden kahinaa vaikka olin toki yksin kotona miehen jo lähdettyä töihin. Näistä selvittyäni ja opittuani huutamaan itseni hereille unihalvauksista, aloin olla jaksamiseni äärirajoilla jo. Aamuisin minun tuli töihin lähtiessä kummallinen kuumottunut olo, oli kuin kiehuisin sisältä. Vatsaa väänsi, pyörrytti, itketti ja kauhistutti. Olin varma että jos menen töihin, pyörryn siellä niin että aiheutan taas valtavasti haittaa muille ihmisille. (Esim. minut joudutaan korvaamaan toisella työntekijällä jota ei ole helppo saada, pomoni hermostuu, mieheni hermostuu jatkuvasta huonon olon tunteestani ja minun kärräämisestäni terveyskeskukseen...) Sain kuin sainkin jotenkuten rauhoitettua itseni näistä 'kohtauksista' mutta nyt ne palasivat. Pari viikkoa sitten ollessani töissä minua alkoi taas hikoiluttaa, sydän jyskytti, yökkäilin kuin olisin pian oksentamassa ja mentyäni vessaan lepäämään minusta todella tuntui että menetän tajuntani. Minun oli pakko lähteä pois työstä, verukkeella että minua oksettaa, joka kyllä olikin totta mutta tiesin että tämä ei ole pelkästään sitä. Olin jo aikaisemmin saanut kummallisia olotiloja työpaikallani, joissa tunsin, että jos vielä vähänkään teen tätä työtä niin jo räjähtämäisillään jyskyttävä sydämeni todella pysähtyy, saan siis sydänkohtauksen ja kuolen tänne yksin koska kukaan ei ole auttamassa. Työni on sellaista että en todellakaan voi edes istahtaa alas tai hakea vesilasillista jos en ole sataprosenttisen varma siitä että pääni putoaa jos en pidä taukoa. Niin hektistä ja stressaavaa se on. Nyt sitten yllätin itseni ja varasin ajan paniikkihäiriötestiä varten, ensin tietysti saatuani tällaisen suosituksen työterveyslääkäriltä, muutenhan en olisi osannut. Toivottavasti tämä testi tuo selvyyttä tilanteeseen ja saan kenties lääkkeitä tähän vaivaan. Jokatapauksessa se on vaivannut minua pitkään. Olen herännyt öisin täysin pakokauhun vallassa, pari kertaa tätä ennen olen jo lähtenyt tämän takia töistä kotiin. Yhdellä kertaa kerkesin sulkea kotioven ja istua alas tuoliin niin johan pääsi lohduton itku jota en osannut hillitä vaan joka vain ryöppysi jostain tuolta sisältä.
Eli pointti oli se että kummallista vaikka olen aina lukenut paniikkihäiriöistä ja ollut siitä kiinnostunut niin en tajunnut että omat oireiluni jotakuinkin täsmäävät ph:n oireisiin. Nyt olisi vihdoin ihanaa saada edes aluksi vaikka lääkityksen avulla takaisin oma sisäinen rauha ja palata taas normaaliin rytmiin elämässä. Jospa sitä koulutustakin saisi taas joskus alulle. Se on suurin haaveeni.
Eli pointti oli se että kummallista vaikka olen aina lukenut paniikkihäiriöistä ja ollut siitä kiinnostunut niin en tajunnut että omat oireiluni jotakuinkin täsmäävät ph:n oireisiin. Nyt olisi vihdoin ihanaa saada edes aluksi vaikka lääkityksen avulla takaisin oma sisäinen rauha ja palata taas normaaliin rytmiin elämässä. Jospa sitä koulutustakin saisi taas joskus alulle. Se on suurin haaveeni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse olen 9lk. Mullakin on ihan hirveetä olla koulussa kun sydän hakkaa,kädet hikoillee,ääni värisee,pyörryttää ja paha olo. Se on ihan hirveetä. Sain siihen lääkitystä onneksi.
Voisitko kertoa että minkä koulun siis lopetit kesken?
Mulla on todella vaikeaa koulussa. En tiedä mitä tehdä.
Välillä vaan miettii et miks on olemmassa joku paniikkihäiriö? Mieti nyt ois ihanaa jos ei ois sellaseesta vaivaa. Miks? Miten selviydyt niistä tilanteista?
Eli kävin ammattikoulun ravintolalinjaa ja jätin sen kesken koska minulle tuntuu täysin mahdottomalta esim. syödä toisten nähden. Ei vaan onnistu vaan pahimmillaan tulee paniikkimainen kohtaus, jopa tuttujen seurassa. Tämän ongelman kanssa saakin paljon hämmästystä aikaan kun aina täytyy keksiä joku veruke... :) Lisäksi olin muutenkin niin ahdistunut ettei se opiskelu tuntunut silloin mahdolliselta. Osaksi olenkin nyt hakenut apua juuri siksi että tuntuu etten pysty enää pääsemään niistä kohtauksista itse eroon. Siis ajattelemaan niitä pois. Kaikki pahat ajatukset ja syyllisyydentunto tulee päälle ja sitten iskee se kauhea olo.
Mulla on samanlainen tarina, oon ollut aina ujo ja herkkä mies ja tänään viimeksi sain kaupan kassalla paniikki kohtauksen. Eli olen nyt kärsinyt kohtauksista n.20 vuotta. On ollut ylä ja ala mäkiä, mutta lopulta kohtaus aina tulee. Oikeastaan nykyään mulle tulee vaan helvetin iso vitutus, kun naama punasena yrittää kirjoittaa allekirjotusta kuittiin. Ei auta minkään muun asian ajattelu. Ehkä joskus satunnaisesti...
Lääkkeitä oon kokeillut, mutta irtauduin niistä aika nopeesti sivuoireiden takia. Kouluja en ole käynyt, koska en pysty keskittymään mihinkään muuhun kun että miten pystyn hillitsemään itseni. Töissä olen ollut samassa paikassa ns. aivot aamulla narikkaan hommassa jo toistakymmentä vuotta. Sekin on alkanut vituttamaan. Musta onkin tullut aika zombie. Ajatus ei kulje vaikka haluis. Itsari on ollut mielessä jo pitkään, mutta en oikeastaan halua kuolla, vaan eroon tästä sairaudesta. Olis oikeastaan helpotus jos mulla todettaisiin joku aivokasvain joka tätä aiheuttaa, ei tarttis enää pitää itteään hulluna.
Zemppiä vaan kaikille tuhoon tuomituille!