Viherpeukku hei!

Niksu*

Esitän sinulle muutamia kysymyksiä, kun sinulla on paljon kokemusta puiden siirrosta.

Kyse on kolmen pihlajan ja kahden koivun siirrosta. Homma tehtiin kaivinkoneen avulla. Koivut ovat vielä melko pieniä, joten niiden siirto onnistui mielestäni hyvin. Pihlajat ovat jo isoja: rungon halkaisija 10-15 cm. Niihin ei onnistutu saamaan lainkaan juuripakkua, ja yhdestä juuret katkesivatkin aika pahoin.

Onko pihlajillani selviytymisen mahdollisuuksia?
Pitääkö puut kastella syyssiirron yhteydessä? Jos, niin kuinka paljon?
Entä ensi kesän hoito? Mitä kaikkea on otettava huomioon?

2

1092

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viherpeukku

      Paha mennä arvailemaan siirron onnistumista. Välillä ei mene nappiin, vaikka olisi parempaakin tavaraa.

      Pihlajat ovat kestäneet hyvin istutuksia, kunhan vain eivät kuole kuivuuteen. Se kyllä jaksaa aina hämmästyttää, kuinka vähillä juurilla puut selviävät siirrosta. Pienempiä pihlajia olen siirtänyt metsästä vain maasta repäisemällä, juuria tulee mikä tulee, jos nyt jotain edes tulee. Kaikki ovat lähteneet.

      Aikonaan erään arboristin kanssa työskennellessäni järkytyin kun jo valmiiksi vain muutamilla lyhyillä juurilla varustetut paljasjuuriset (eli paljon pienemmät kuin nuo) puuntaimet piti vielä typistää juurista ennen istutusta. -Tuosta leikataa tuo, naps. Ja nuo pois, naps naps. Ja tuota lyhennetään, naps. Jäljelle jäi sellaiset kolme "keppiä" törröttämään 150-200 kokoiseen puuhun.

      Viime syksynä vein vanhempien pihaan 3-4 metrisen vaahteran, rungonympärys muistaakseni 12-14cm aivan naurettavan pienellä juuripaakulla, mutta oikein komeasti on kasvanut.

      On noita vahinkoja sattunut itsellekin muutamaan otteeseen ja maihin on mennyt tavaraa melkein ilman minkäänlaista juuristoa, vaan hyvin ovat menestyneet. En siis vielä heittäisi toivoa kaivoon, vaikka ainahan tuollainen menee hieman kokeilun puolelle. Jos pihlajien muoto on pensasmainen, niin silloin niitä voisi hieman harventaa ja näin tasoitaa epäsuhtaa juuriston ja maanpäällisten osien kanssa.

      Vettä nuo tarvitsevat ensi kesänä reilut määrät (ja siltikin voi muutama oksa kuivaa sieltä täältä). Lannotteiden kanssa on syytä ottaa kevyesti, parempi olisikin muokata maa ennen istutusta kuohkeaksi ja parantaa tarvittaessa samoin kuin kalkita ja lannoittaa. Lannoitusta voi antaa vuoden-parin juurtumisen jälkeen. Mutta se vesi on ehdottomasti tärkein - syy miksi liian pieni juuristo tappaa puun on juuri siinä ettei se pysty kerätä tarpeeksi vettä normaaliolosuhteissa.

      Mitä koivuihin tulee niin eivätköhän ne pärjää ihan hyvin vaikka parempi aika koivun siirtämiselle olisi kevät. Jostain syystä keväällä istutetut koivut pärjäävät ihan hyvin, mutta syksyillä istutetuista lähes aina kuolee osa.

      Tuossa puhun sekaisin siirtämisestä ja istuttamisesta, mutta kyllähän ne istutettavat paakkutaimet on jostain aina siirretty. Sen puolesta pelko siirtämisestä on osittain turha kun kaupan taimet pitää yhtälailla nostaa pellosta ennen istuttamista.

      Eikä minulla näistä mikään mahdottoman pitkä kokemus ole, mutta ihan kaikkea en aloittelijankaan tuuriksi laskisi.

      • Niksu*

        Täytyypä panostaa ensi kesänä kasteluun.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe