Nissan Almera GTi N15 tehottomuus

Jouko-Olavi L

Koeajoin tuollaista ja ihmeekseni ei poikennut "vakioista" mitenkään ainakaan alle 120km/h nopeuksilla.
Ihmeen puhditon GTi:ksi. Lisäksi nykii kaupunkiajossa inhottavasti, jota "vakiot" ei tee lainkaan.
Onko millasia kokemuksia ko. auton ominaisuuksista. Suoritusarvojen puolesta pitäis sentään liikkua paremmin. 143hv/6400r/min ja 0 - 100km/h 8,2s. Vaatinee kovia kierroksia ennenkun tehoja löytyy ?

66

6208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perin outoa

      Jos tarjolla on 2litranen mylly noin keveässä autossa ja koneesta otettu jo vakiona 143 konia ja satasee menee kahdeksassa, koe-ajamasi yksilö on todella kurjassa kunnossa. Toi nykiminen voi olla sytytyspuolella, vanhat ja huonot tulpat tai säädöt sekaisin tai bensansyötössä ongelmia. Olisko ongelma, että koneeseen laitettu vapaavirtaussuodin, silloinhan moottoritilaan pääsee suurinpiirtein kaikki oravaa pienemmät ja sitten kuitenkaan peräpäähän ei ole lisätty ilmanpoistoa. Eli kone saa liikaa ilmaa suhteessa bensaa ja peräpää ei paina sitä kunnolla ulos, vasta isommilla kierroksilla alkaa tapahtua.
      Kuulostaa vaan noilta kämmärijätkien tuningautoilta ja hommat jääneet hiukka puolitiehen tai sitten vaan ajettu kaikki osat paskaks ja huollot rästissä koko historiansa jotain sinne päin sohaistu.

      Toi alavääntökään ei tosiaan kuulu asiaan. Varsinkaan noilla tehoilla. Itellä N15 Almera 1.6 SR vm. 2000 ja vakiona mukavasti ripeät 105hv ja aina hyvin ehtii valoista ja ohituksissa tarpeen tullen, sekä kuormalla ylämäissäkin ja sellainen alavääntö, etten ole vastaavaan törmännyt, vaikka olen ajanut kaikkia autoja eri merkkien 1.3 (69hv) 2.0 150 hv patoihin. Aina vaan puhutaan tavallaan epäolennaisesta eli huipuista. Mitä helvetin virkaa on, jos 8000 kierroksella minuutissa antaa huippulukeman, kuka täyspäinen repii hyvän autonsa tolleen? No, ehkä just tää sun ajamas GTi. Jos siitä on otettu radalla kaikki irti, niin ei ihme jos vähännikottelee...
      Voin luvata, että ajamassasi yksilössä voi tulla isojakin yllätyksiä ja jättää vielä tielle ja muuta mukavaa. Tekniikka ois syytä käydä läpikotaisin jollain autotohtorilla tai mielellään anturat kiinni ja arvuuttelemaan lukemien syitä asiantuntijan kanssa.

      • Aunus

        1,6L Allu, koska itselläkin on semmonen. Ei siinä kyllä tehoa ole, kun 100hv ja Sunnyssa 102hv !
        Ei siinä kyllä mitään hirveätä vääntöä ole 136Nm/4000r/min. Olisi tuolta 2L masiinalta odottanut enempi.
        Sen verran tuli konetta tutkailtua (kun epäilin 1.6L koneeksi !), että vakio SR 20 DE:ltä näytti kaikin puolin.
        Myös ilmansuodatinrakenne oli alkuperäinen. Huollot oli suoritettu hyvin ja autolla ajettu 160tkm vasta.
        Samantapaisia kommenteja DNSF ry sivuilla.

      • sipsipussiiiiii
        Aunus kirjoitti:

        1.6 SR tarjoaa ainakin 105hv ja olen asiasta99,997% varma ja GTi:ssä vakiona mukavat 143 hv.
        No, joo, eihän se ohjus ole, mutta noilla polleilla ton painoinen auto pitäis liikkua melkoosen nopsahan.
        Mullakin on hyvin pirteä ja jättää isän Golf IV:n 1.6 leikiten, eli hepat ei kerro juurikaan. Samoin älä tuijota huipputehoja, vaan arvioi ja mieti, mitä tapahtuu padassa kierroksista 800 -4 000 r/min välillä eli kiihdytykset on IHAN eri asia kuin mitata penkissä maksimitehoja. Toikin lukema kertoo, että huiput on jo tuolloin, eikä kuten yleensä jossain 5 800-7 000 kierroksessa. Olen ajanut 1.6 Sunnya eikä yhtään hävettänyt, yli 200tkm ajetty ja kone aivan iskussa, ei mitään rutinoita ja antoi tehoja mukavasti ja voi olla jopa fiksummat välitykset, kaikki vaikuttaa, kuten ilmanotot ja -poistot, bensansyöttö, renkaat, alusta jne. Moni tekniikka olis aika lopussa 15-20 v. vanhana noilla lukemilla, mut ei Sun ny!
        Huomaa, että Sunnyjen aikana ei tainnut olla vielä katalysaattorit käytössä ja nehän vie hiukan tehoja ja vaimentaa ääntä vissiin hiukkasen. Ihan uusimissa 1.6 koneissa muilla merkeillä on tarjolla tollasta 115 hv, mut Focuksessa jotain just yli sadan kai. Anyway, niin moni asia vaikuttaa ja onks sil oikeasti ihan törkeleesti merkitystä, 102hv vai 105 hv? Kaikilla ehtii oikein hyvin valoista ja ohituksissa. Ei ne kuitenkaan kisakoneiksi ole tehtykään, vaikka vähän esimakua raketista tarvittaessa, heh heheh.

        youtube.com löytyy Almera ja tuning tai turbo tms. mukavia videoklippejä.
        Tässä linkki suoraan sinne, missä näkee, miten valtava ero GTi ja GTi Turbolla. Kuva pomppii aivan törkeästi, mutta tulee selväkse ettei toinen kerenny ees päivää sanoo...
        http://www.youtube.com/watch?v=U28eLLSPmMA

        Kun aina noita BMW:tä niin kehutaan ja miten raketteja blaah blaah, tässä 320 VS ja ero on selkeä, Allu jää alussa, mut entäpä...
        http://www.youtube.com/watch?v=YHMzSZFrnXw
        (juuri tätä tarkoitin todellisilla tossa edellä, ei ne huiput vaan ...)

        Oliko siinä tällainen ääni????????
        http://www.youtube.com/watch?v=H70zmhqixmA&feature=related
        Rupeais jo tollanen ääni hirvittämään, etä kone ihan finaalissa tai otettu kaikki irti...

        Löysin ihme jutun, oli tehty 1.6 (105hv) Turboksi eli ahtopaineilla saatiin 143hv, yhtä hyvin olis voinut ostaa 2.0 GTi samoilla tehoilla ja takuulla kestävämpi viritys. Ja varmaan saisi halvemmalla ja ilman vaivaa. Aina ei ymmärrä näitä virittäjiä. Ite kysyin tota joskus ja vastaus oli just sama. Eli ei kuulema järjen häivää ja lopputulos ei niin hyvä.Broidilla oli 1.4 LX ja silläkin ehti joka paikassa ja tuntui, että paremmat välitykset, koska 4. 5. olivat isompia kuin mulla. Ihmettelin Autokeskuksen myyjälle, sanoi vaan, että hyvä kun on veto tallella. No, on, mut n.300 kierrosta vois heti ottaa pois ja 5. saa päälle 40 km/h vedättmättä eli aivan liian pieni, paitsi taajamassa.

      • Varmuuskumi
        sipsipussiiiiii kirjoitti:

        On muuten tehoa 100hv/6000r/min niinkuin muissakin 1,6L GA16DE - koneella varustetuissa Almeroissa.
        Sunnyssä on tosiaan pari hevosta enemmän perintönä ajalta, kun päästöt eivät olleet vielä niin tärkeitä. Allussa 1,4L moottorilla on 4. ja 5. vaihteitten välitykset pitemmät kuin 1,6L:ssa malleissa.

      • Varmuuskumi kirjoitti:

        Muistan lukeneeni omasta auton teknisistä tiedoista, että 105hv ja takuuvarma en ole, mutta vielä oudompaa on, että kun katsoin http://www.autowiki.fi/index.php/Nissan_GA16DE_-moottori, niin tehoja ko. koneessa on 100-105 hv ( 73-77 kW) eli ihan kuten omassa arvelinkin 105hv , koska SR on GTistä heti seuraava muutamalla pikkuerolla ja kuutiotilavuudella. Älkää minulta kysykö, miksi on puristettu täsmälleen samasta koneesta eri tehoja. Eikä kummajaiset tähän loppuneet, SR on ohjekirjani mukaan 1cm leveämpi, kuin ns. karvalakit kuten LX, GLX ja Si- mallit. Miksiköhän ja juuri miltäköhän kohtaa se sentti on revitty, no mulle ihan sama eikä tuota edes huomaisi edes takana istuessa, mutta jos ero olisi vaikka 10cm, ei voisi olla huomaamatta. Kuitenkin korkeus ja pituus ihan sentilleen samat.

      • Varmuuskumi kirjoitti:

        On muuten tehoa 100hv/6000r/min niinkuin muissakin 1,6L GA16DE - koneella varustetuissa Almeroissa.
        Sunnyssä on tosiaan pari hevosta enemmän perintönä ajalta, kun päästöt eivät olleet vielä niin tärkeitä. Allussa 1,4L moottorilla on 4. ja 5. vaihteitten välitykset pitemmät kuin 1,6L:ssa malleissa.

        GA16DE koneella saavutetaan huipputehot 100 hv muka 6000r /min? En oikein ole perillä, miten vääntömomentti muutetaan hevosiksi milläkin kertoimella, mutta tuolla on paras vääntömomentti 147 Nm 4000r/min ja sekin muka kaikilla malleilla sama, vaikka kuten luet tuosta alhaalta, saadaan eri heppoja samasta koneesta. En tosiaankaan ymmärrä, mutta näin on Nissanilla Almeroissa päätetty. Onko vastaavia eroja Sunnyjen tai Primeroiden välillä?

      • toisaalta..
        Varmuuskumi kirjoitti:

        On muuten tehoa 100hv/6000r/min niinkuin muissakin 1,6L GA16DE - koneella varustetuissa Almeroissa.
        Sunnyssä on tosiaan pari hevosta enemmän perintönä ajalta, kun päästöt eivät olleet vielä niin tärkeitä. Allussa 1,4L moottorilla on 4. ja 5. vaihteitten välitykset pitemmät kuin 1,6L:ssa malleissa.

        että Allussa olis enemmän tehoa ku vastaavassa Sunnyssä.Allussa on nelipisteruisku ja kaksoisnokka-akseli jota ei ole Sunnyn koneessa. :o

      • toisaalta.. kirjoitti:

        että Allussa olis enemmän tehoa ku vastaavassa Sunnyssä.Allussa on nelipisteruisku ja kaksoisnokka-akseli jota ei ole Sunnyn koneessa. :o

        tiedä mitään, miten se vaikuttaa mihinkin, mutta nelipisteruiskutus ainakin annostelee polttoainetta juuri optimin, jotta saadaan maksimi teho ja ettei kone saa liikaa tai liian vähän ilmaa, jolloin bensaa menee suhteessa liikaa ja kone yskii tai nikottelee tehottomana. Sen verran mäkin ymmärrän noista, että olennaista on juuri oikea suhde ilmalla ja bensalla palotilassa, mutta myöskin takapään paine. Eli jos laitat vain sellaisen rekan pakoputken näyttävästi taakse, mutta ilmanotto pysyy samana, sanot samalla goodbye autosi huipputehoille. Nämä kaksi asiaa on mentävä käsi kädessä. Se varmaan selittää, miksi varsinkin vanhemissa japseissa ja muissakin, on ihan julmetun pieni kukkopilli pakoputken pää. Näin saadaan pienestäkin myllystä pirteä vaatimattomillakin kaakeilla. Tosin hankala löytää pakoputken jatkekoristeita. Hyviä esimerkkejä mm. broidilla aiemmin Almera 1.4 LX (heh, taisi muuten olla Suomen ainoa SEDAN GTi:n maskilla, korinvärinen ylägrilli, ikinä en ole edes kuvissa nähnyt vastaavaa. Voin laittaa jossain vaiheessa halukkaille kuvaa e-mailina.) Nykyisin hällä on Golf IV 1.4 STW ja pirteämpi kuin isäni vastvaa 1.6 pari vuotta uudempi. No, siinä voi olla monta tekijää, renkaat, välitykset, alusta, eri vuonna eri tekniikka, ajotapa jne.

        Joo, kattelin tossa huvikseni Wikipediasta, niin tuli mieleen hauska muisto. Olen istunut jonkin parilitraisen, oisko ahdetun DOHC Sierran kyydissä ja kundi huudatti stereoita siihen malliin, että ei huomannut heti, että jauhatti Espoon keskuksen valoissa ihan homona varmaan sakkorenkaiksi alta aikayksikön. Mitään ei kuulunut takapäästä, mutta jumalaton sininen savu ja kumin käry. Suojatiellä ihmisten ilmeet olivat paljon puhuvat. Ja kun päästiin Kehä III:lle, niin heti 160 km/h lasissa ja suoraan rampista ohituskaistalle. Sierra vaan kellui lempeästi kuin laiva, vaikka moni kone olis huutanut armoa ajat sitten. Sai vähän esimakua, mitä Alluun oli tulossa eli
        DOHC double overhead camshaft. Mikäli käytetään kahta nokka-akselia sylinteriryhmää kohti (DOHC), toinen huolehtii pako- ja toinen imuventtiileiden käytöstä. (imu- ja pakonokka-akseli). Suurin osa autoista tehdään yhdellä nokka-akselilla.

        Käyttövoima on useimmissa autoissa jakohihnalla, mutta ainakin N15 Alluissa ja varmaan Primeroissa oli ketjukone. Paljon käyttäjä-ystävällisempi vaikka hiukan äänekkäämpi, mutta ei mulla ainakaan ketju rousku, vaikka tulee kohta 100tkm, no ehkä 250tkm voi jo jotain kuuluakin.

        Fiksu systeemi muuten tuo Toyotan kehittämä VVT-i. Ihmettelin, miksi tollasta pitää mainostaa etusivuvilkkujen alla Corolloissa.

        Itse en ymmärrä ihan kaikkea noin teknisestä jutusta, mutta ideana on jotain siirtää nokka-akselin käyttövoima eri tavoilla, kuten esim. hihnalla tai ketjulla. Eri säädöillä ja korkeuksilla saadaan eri tuloksia, mutta päästö-arvotkin elävät sitä mukaa jne, ja kisakoneet virityksineen ovat aika toinen maailma, mutta katso itse lisää:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokka-akseli

      • Punta
        Sipisusi kirjoitti:

        Tuos on tosian 102hv/6000r/min ja se oon DOCH ja 16V sama kones, ku sitte myöhemmin Allussa. Muistan lukaseen TM:stä kanssa aikoinaa, ku Allu oli viel uus malli, että 1,4L koneksen tehot oli samat kun Sunnyssä, mutta 1,6L koneksen tehoja oli pudotettu pari hevosta päästöjen takija. Siinä SR-malliis ei oo muuta erova, kun eneempi varusteita ja sporttisempi etupuskuri. Kones on sama ja tehot kans. Vääntöjä samat 136Nm/4000r/min. Tuos GTi:ä on sitten jo 2,0L kones.
        Vanhemmis Sunnyisa N14 korilla oli GA16DS kones, joka oli muuten sama, mutta kaasarikones.
        Oliis se mukava päästä ajelemahan tommosta GTi:ä, mut kun ne on nii harvaas, et ei o etehen sattunu.

      • Punta kirjoitti:

        http://www.autowiki.fi/index.php/Nissan_GA16DE_-moottori

        Onko Sunnyissa ihan sama kone muka? Miksei sitä sitten mainita ollenkaan tuossa listassa oikealla, vaikka ollut käytössä vuodesta -93 aina 2000 eli just mulla niitä vikoja ko. myllyllä?
        Mitä noi Primeroissa on P 10 ja 11, W10 ja 11? Miten muka nelipisteruisku ja kaksoisnokka-akseli ei millään lailla vaikuta koneen tehoihin verrattuna Sunnyihin?

        Samasta koneesta on otettu eri tehoja eri malleissa eri vuosina eli 100- 105 hv. Omani on SR ja täysin samalla korimitallakin kuin GTi poiketen noista karvalakeista esim. LX:stä.
        SR:ssä on GTin kamat kaikki paitsi pienempi kone, mikä mulle piisaa täysin ja lisää sais jos vaan tarvis. GTin kone on täsmälleen sama kuin 2.0 l Primeroissa. Gtissä on tummennetut valojen umpioiden reunat, muissa kirkkaat. No, nekin vois maalata, jos haluais, mut paljonko järkee... Gtissä ja olikse SLX:ssä on ajovalojen pesurilaite pyyhkijäsulilla ja monilla ihan solmussa ja monet ottavat ne pois GTistä aivan turhakkeina. Eli erotuksena on puskurin alareunassa oleva muutaman sentin lisäjätke, mikä sekin on lähes huomaamaton, sillä monilla niin likainen, kulunut ja harmaa ja oikeat tuunaajat laittavat tilalle näyttävämmän korinvärisen, kuten itsellänikin haaveena.

        En ymmärrä vertaustasi Sunnyyn, ihan kaikella kunnioituksella, hyvä auto sulla, ei siinä mitään, mutta mahdollisen koneen lisäksi autojamme yhdistää keulalla Saturnus ja nekin muuten eri kokoiset eri vuosina. (kohta käsipallon kokoisia tällä menolla). Yhtäläisyyksiä on kuten Kadetilla ja Astralla tai Escortilla ja Focuksella jne.
        On vuosikymmen eroa ja autotekniikka kehittynyt melkoisesti ja varusteet lisääntyneet jne.
        Jos pistää jonkin karvalakki Sunnyn ja SR:ni vierekkäin, yhtäläisyydet alkavat olla melko vähissä. Almeroissakin on keskenään paljon eroja. Jos pistän vuoden -96 LX ja omani, niin toinen on ihan peruskarvalakki ja mustat (yleensä virttyneet harmaiksi) muovipuskurit, viirutetut umpiot, sisustus ja varusteet ihan eri kastissa, penkkejä ei voi edes verrata jne. Katso vaikka huviksesi Googlen kuvahausta ja vertaa keskenään, on melkoisia eroja, vai väitätkö muuta. Joka autoon tehdä vuosien saatossa muutoksia ja parannuksia, myös varusteisiin eli puhutaan ainakin ulkomuodossa facelift- termistä.

      • Juones

        Viesteissä ollu yleisesti ihme sählinkiä ja tiedon puutosta. GA16- koneesta on olemassa erikseen Japanin ja Euroopan-versiot. Japanissa se on hiukan tehokkaampi eli 105hv ja 147Nm. Kaikissa Euroopan-koneissa on 90 -102 hv ja 133 -136 Nm. Sunny N14 eli viimisen Sunny-mallin kone muuttu -93 tyypistä GA16DS (kaasuttimella) tyyppiin GA16DE (4-piste ruisku). Tossa vanhemmassa kaasariversiossa, joka on muuten sama kuin myöhempi malli oli 90hv ja 133Nm. Uudemmassa ruiskukoneessa taas 102hv ja 136Nm. Ekassa Almera sarjassa tehoa pudotettii 2 hv päästöjen vähentämiseks eli siinä on siis 100hv ja 136Nm. Japanissa tuota konetta viritettiin enempi ja siitä otettiin 105hv ja 147Nm. Almeran GTi-mallissa on toinen moottorityyppi SR20DE eli 2L 4 pisteruisku. Primeroissa tosta koneesta otettiin 130hv tai 150hv (GT-Primera) ja Almeroissa 143hv (GTi-malli). SR-Almera on vaan lähinnä varusteiltaan GTi mallia vastaava 100hv auto.

      • Juones kirjoitti:

        SR- Almera on ainoa malleista, missä on samat ulkomitat kuin GTi:ssä ja varusteet, ihan muutamaa pienen pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta, joista niistäkin vähistä monet tuunaajat luopuvat, kuten etupuakurin alalista, minne laitetaan jokin muu ja lampunpesimien varret lentään hevon helvettiin, tosi ankean ja vanhakantaisen näköiset sportissa. Sisusta verhoiluineen ja Recaro-tyyppiset jakkarat ovat täsmälleen samat. GTi:ssä löytyy myös perinteisellä maalitekniikalla kuparin keltaruskea, mutta itsellä hieno metalliväri loistokunnossa. Mittarien pohjat ovat valkoisia ja nekin vois teetättää jossain, mutta monet ovat todenneet ne todella huonoiksi lukea ja typerän näköiseksi sen hetkiseksi muotivillitykseksi ja kun en itse tarvinnut 2litrasta pataa, päätös oli ehdoton 1.6 SR metalliväri ja mielellään loistoyksilö kuntonsa suhteen, kuppaisia nelipyöräkärryjä kaljatölkkikaatiksia ja täpötäysiä tuhkissavustamoja en edes vilkaissut. :D

        Juuri tuota tarkoitin kun sanoin, että täsmälleen samasta koneesta kaivettiin eri tehoja ja tuossa vaikutti myös päästöarvot eli koska mulla on oikea japsikone GA16DE eli nelipisteruiskutus ja kaksoisnokka-akseli ja japsit kutitti siitä ihan mukavat 105 hv.

        Jännä tuo SR20DE eli samasta koneesta otettiin Primeraan 130 tai 150hv GT ja Alluun tarjottiin 143hv.

        Ja kuten edellä kerroin, korjaus edellisen väittämään, SR on nimenomaan varusteiltaan ja ulkomitoiltaan ainoa GTi:tä vastaava, sen sijaan kone on eri eikä se haittaa yhtään, kuten olen monesti kertonut, tuolla 105hv ehtii joka valoista ja pääsee ripeästi ja turvallisesti ohi, jos tarve vaatii sellaiseen. Kuitenkin kone on taloudellinen, varsinkin taajamassa nuo erot huomaa, maantiellä puhutaan desien eroista eli kymmenistä centeistä, joten se siitä.

        Yksi syy, miksi petyin N16 malleihin oli juuri tuo vaatimaton penkkien laatu ja 1.5 kone aika tossu ja takatilat todella vaatimattomat verrattuna N15. Samoin mallistosta jäi kokonaan GTi pois ja mitään SR:ää vastaavaa ei ole lähelläkään, varsinkin nuo jakkarat ovat tosi ankeat monien moittimat halpispappamalleja materiaaleista tyhmyyttään turhaan säästelleet.

      • Aulis Nis

        http://www.autowiki.fi/index.php/Nissan_Almera_N15

      • Aulis Nis kirjoitti:

        http://www.autowiki.fi/index.php/Nissan_Almera_N15

        Juuri tuolta tietojani varmistin ja siellä on hiukan selitetty myöskin SR:n olemusta GTistä heti seuraavana eli aika kaukana esim. karvalakki LX:stä, mustine muovipuskureineen ilman takaniskanojia ym.ym. melkein kuin toinen auto. Penkit verhoiluineen kuin jostain Lada Samarasta ihme kuvioineen, kun SR:ssä samat GTin Recarotyyppiset jakkarat. On todella valitettavaa, kun Nissan tekee nykyään samaa paskaa kaikille, että sporttivarustus tarkoittaa jotain korinvärisiä kylkilistoja ja saat oikein ostaa roiskeläpät autoosi, kun niitä ei (thanks to fuckin EU) ole nykyisin edessäkään. Pääasia, että paska lentää ja menee paljon laseja kivien ja nastojen napsahtaessa laseihin. Täytyyhän roikkua toisten hanureissa, että pysyy tuulilasifirmat leivän syrjässä.

        Ainoa, mitä wiki ei kerro on, että samasta Allun 1.6 koneesta on otettu eri maissa eri aikoina eri tehoja eli vrt. japsi vs. eurooppalainen kone. Tuohon vaikutti aikanaan myöskin tiukentuneet päästönormit ja nykyisiin ei valitettavasti Allulla ois mitään sanaa, vaikka muuten alhaiset päästöt varsinkin katti lämpimänä, kylmänä se on ihan sama autolla kuin autolla, vaikka olis viis kattia tai kissaa sylissä, paskaa puskee ja paljon taivaalle

        Toinen asia, mikä wikistä jäi mainitsematta on, että GTissä on varrelliset ajovalonpesimet, vaikka varsinkin nuoret heittävät ne helvettiin, koska ovat niin ankean ja vanhanaikaisen näköiset, tulee mieleen jokin 80-l Saabit ja Volvot. Vielä kun ne likaantuvat ja maalit kuluneet, niin aito retromeininki on jo käynnissä.
        Maalasin itse kaikki pyyhkijöiden varret eteen ja taakse ja vaihdoin sellaiset taipuisat yhdestä kohtaa kiinnittyvät pyyhkijänsulat, niin auto nuoreni väh. 5. vuodella ainakin silmissä ja nyt ei pompi ja jätä raitaa ja levitä edelläajajan rapaa eestaas tuulilasissa.

      • Veijo Elg

        Näkyvät ilmottelevan jokanen myyjä sen 100hv/73kW niihin SR-malleihinkin. Mistä lie tuo Sipisusi sen 105 hv keksinyt ? Omasta päästään vissiin. Se on tosi, että Japanissa samasta autosta on ussein otettu enempi tehoja ulos, mutta ei ne vie niitä ulkomaille vaan pitävät visusti Japanissa. Elikkä vaikka kaikki vanhakoppasen Almeeran konneet on tehty Japanissa ei ne tuo sitä tehoversiota Eurooppaan. Ymmärrätkö ?
        Vai oletko ite tuonut sen autosi Japanista ? Tuskinpa sentään. Ei se SR-malli nyt nii mahottomasti poikkea muista lähinnä penkit ja etupuskuri sumuvaloin ja ilmastointi taitaa olla siinä lisävaruste niinku muissakin paitsi GTi.sä vakiovaruste. Taitaa olla pojan ensimmäinen auto taikka aika nuori kaveri kysseessä kumminkin.

      • Veijo Elg kirjoitti:

        Uskotaan sitten, että on 100hv ja vain Japsissa se 105hv. Ei kannata repiä pelihousujaan. Kunhan tehoa riittävästi suhteessa taloudellisuuteen. Se selittää tuon skaalan, minkä tarkistin wikipediasta. Edelleen takuuvarma, reagoi kaasuun herkästi ylipäätään ja sopivan tehokas valoista, rampeista ja ohituksissa turvallisesti.

        Kerron teille arvoisat Almeran omistajat, miksi Allujanne ei monet arvosta paskan vertaa ja puhuvat tylsistä, patalaiskoista ja kaikenkaikkiaan ankeista harmaista pappamalleista.Heillä on se mielikuva juuri vuoden 96 harmaasta LX:stä ja siinä ei tosiaan ollut ihailun aihetta edes silloin, saati tänä päivänä elämää nähneenä ja kovassa ajossa olleena jossain parkkiksella.

        LX:ssä harmaa perusväri, mulla metalli, kiilto kuin myllytyksen jäljiltä.

        Olen monesti kuullut vastaavia vähätteleviä tai täysin malleista ja ominaisuuksista tietämättömien vatipäiden asiattomia kommentteja SR:stä. Siksi vertaan kaikille kiinnostuneille eroista. Jatkossa käsken lukea tämän kirjoituksen selvennyksenä. Ja vilkaisemaan parkkipaikoilla noita autoja hiukan tarkemmin. Jos sekään ei auta, valitan.

        Veijo Elg ei ymmärrä, mistä puhuu, katsokoot aluksi wikipediasta ja googlen kuvahausta myös tuning hakusanalla. Mutta jos ei sytytä, emme voi mitään.

        En halveksi kenenkään varallisuutta tai miten kukin pitää autoaan paskaisena tai naftaliinissa. Rinnastan kaksi tarkoituksellista ääriesimerkkiä, tietenkään erot eivät ole noin suuret läheskään aina.
        Almera tuli 96 ällöttävän kirjavilla penkkien verhoiluilla ja LX sivuttaistukea just sen minimin, SR:ssä täsmälleen sama kuin GTi:n recaromalliset kuppijakkarat hillityn tummansininen sporttisine viiruineen.

        Valot olivat viirutetut, faceliftissä kirkkaat ja sileät kuten mun vuoden 2000 eli vika japseissa tehty ja siis ei tosiaan tuonti-auto vaan nimenomaan Suomi-auto eli vaativiin Suomen oloihin säädetty.

        LX:ssä ei ole takana edes niskanojia. Penkkien profiileista ei voi juuri kehuskella, mutta kyllä niissä voi matkustaa.

        SR:n keulakin on ainoana täsmälleen sama kuin GT:issä, paitsi alalista, mikä sekin maalataan korinväriseksi joskus tai vaihtavat raflaavampaan tuunatessa. GTissä umpiot on tummilla reunuksilla. Samoin sumuvalot vakiona, kuten SR:ssä. GTissä on varrelliset ajovalapesimet, mutta monet nakkaavat helvettiin, kun eivät välttämättä vanhemmiten edes toimi, maalipinta kuluu kaikissa pyyhkimissä aikanaan ja ovat todella ankean oloiset 80- luvun Saabeja muistuttaen.

        Pakoputkikin on järeämpi kuin noissa -96 todella vaatimaton kukkopilli ja olen laittanut siitä vielä hieman tyylikkäämmän ratkaisun.

        Samoin takaspoileri lisäjarruvaloineen on GTistä, joissain reiällinen malli, tuo siis umpinainen, LX:ssä ei tietenkään ollenkaan. Korinväriset puskurit ilman erillisiä mustaksi jätettyjä kulmalistoja kuten muissa malleissa kuten Si, SLX tai Sportdeck muistaakseni. -96 LX:ssä monta kertaa niin likaisia, kuluneita, kiillottomia ja naarmuisia mustia alunperin, nykyisin aika kirjavasävyisiä monella ja käytön jäljet näkyvät. Kierroslukumittari on vakiona, LX:ssä ei. Airbageja molemmille, LX:ssä vain kuskille. Samoin ratti uudistunut paljon paremmaksi sporttiseen ajotapaan varsinkin. -96 Allussa vakiona 13" peltivanteet ja halpisrenkaat tosi ankean näköisillä muovikapseleilla. Mulla 14" vakiona ja World Rallye Car-tyyppiset alut, laitan ne talvirenkaisiin ja hommaan kesäksi jotain 16" upeat alut.

        -96 lasit ja peilit käsin käännettäviä, SR:ssä tietty sähköllä, samoin keskuslukitus avaimella tosin, mut ei tarvi kierrellä auton ym päri tms.
        SR ja Gti 1cm leveämpi kuin muut mallit, miksiköhän...?
        -96 autoissa on usein maaleista lohkeilleet pyyhkijän varret ja ne ankeat reiälliset pyyhkijän sulat. Maalasin varret ja laitoin taipuisat ja yhdestä kohta kiinnittyvät 2000- luvun sulat. Ei ulinaa, pomppimista ja raitoja. Auto nuoreni vähintään 5 v. Saman takalasiin. Ikkunathan LX:ssä olivat kirkkaat, SR:ssä sävytet.

        Hiukan tuunattuna ero -96 LX:ään on opaskoirallekin pässinlihaa. Varmana vielä senkin jälkeen joku tampio sanoo, et eihän tuo mikään GTi ole. Ei niin, mut siinä on sensijaan siitä vielä paljon ohi ja parempaa kamaa kiinni.Yksityiskohtaisia eroja löytyy korimalleissakin. Si sedanissa on takana niskanojat kolmelle ja kolmipistevyöt kolmelle, SR:ssä keskellä lantiovyö. Si:ssä kaksi asentoa penkinlämmittimille, minulla yhdet, mutta sillä sulaa jäinen kinkkukin. Juuri noiden takia halusin SR:än. 5-ovinen Sportdeckin oli vaihtoehtona, mutta verhoilu inhotti ja takaovien muotoilu ei istu yhtään. Kahdessa Sportdeckiss ovien tummaa linjaa jatkettu yhteen takimman sivulasin kanssa, ettei linja katkeaisi.

      • Sipisusi kirjoitti:

        paljon Veijo Elgillä uusia asioita ja ihmisiä päivittäin edessä kuten dementikolla, jos ei erota LX:ää SR:stä. Tyypille voi myydä mitä vaan ja hakea varastosta mitä vaan paskaa, tuskin huomais edes pintavikoja, saati jos ominaisuuksia olisi puolet karsittu. Rahanvaihtajille ja rihkamankaupustelijoille unelma-asiakas, heheheheh.
        Miten kuvittelet varusteluiden mukaan hintojen määräytyvän, jos on tuhansia euroja eroa? Ei ne ahneet kauppiaatkaan nyt ihan kaikkea vedä vaan suoraan liiveihinsä, kyllä asiakas vaatii katetta, muutakin kuin varustelutason merkintä takaluukussa, mitkä monet haluavat muutenkin pois aivan tarpeettomana.

        Entistä Vehonmiestä mukaellen: "Naisilla ja autoissa olis syytä olla siistit sileät luukut ilman joutavia härpäköitä".

      • Fanta

        Luit sen, että toi Veijo vertas sun autoos LX - varustettuun Alluun ? Sulla taitaa olla joku ihme trauma sun autosta. Mä oon ajanu kaikkii noita täs mainittuja autoja ja voi sanoo, että ei ne nyt niin hirveesti poikennu toisistaan. Aikalailla sama auto mitänyt teho eroja ja varuste eroja löytyy. Toi 2L mylly kyllä imi bensaa aika rankasti kaupunkiajossa, mut maantiellä se kulki ihan kivasti. Muilta merkeiltä kyllä löyty ja löytyy paljon tehokkaampiakin autoja samas hintaluokas. Ei se sun SR:s oo mitenkään niin ihmeellinen, kun sä annat ymmärtää. Onko se sun eka autos poitsu ?

      • sellainen merkki ja malli, missä saat yhtä hyvillä varusteilla yhtä kestävän auton takuuvarmalla japsikoneella ja kolmen vuoden takuulla? Ja hinta sama tai edulliempi kuin Almera. Kerro meille kaikille, täällä on monta innokasta kuulijaa. Minäkin kiinnostuin.

        On totta, että tämän päivän autoista on otettu samasta 1.6 koneesta 110-120 hv, mutta entä taloudellisuus ja kuinkahan kestävä on pidemmän päälle, kun on ajettu eri olosuhteissa erilaista ajo yli 250 tkm, varsinkin sun ajotavalla GT:ssä tyyliin "ei oo penniäkään kiinni tässä paskassa". Mutta haloo, on kulunut aikaa vuosikymmen ja siinä välissä varusteet ja turvalaitteet ovat kehittyneet, kuten airbageja on silloisesta 1-2 nykyisin lähemmäs kymmenen ja luistonestoa jne. Sen sijaan ilmastointi on vieläkin joissain lisävaruste ja -maksu täten. Ei nää nykyiset nyt niin paljon ole muuttuneet, että mitään radikaalia ajoa muuttavaa olisi tapahtunut ja monessa menty takapakkia, kuten varaosissa ja valoumpiot muovia ja siitä seuraavia ongelmia jne.

      • nissan for evär
        sipsipussiiiiii kirjoitti:

        1.6 SR tarjoaa ainakin 105hv ja olen asiasta99,997% varma ja GTi:ssä vakiona mukavat 143 hv.
        No, joo, eihän se ohjus ole, mutta noilla polleilla ton painoinen auto pitäis liikkua melkoosen nopsahan.
        Mullakin on hyvin pirteä ja jättää isän Golf IV:n 1.6 leikiten, eli hepat ei kerro juurikaan. Samoin älä tuijota huipputehoja, vaan arvioi ja mieti, mitä tapahtuu padassa kierroksista 800 -4 000 r/min välillä eli kiihdytykset on IHAN eri asia kuin mitata penkissä maksimitehoja. Toikin lukema kertoo, että huiput on jo tuolloin, eikä kuten yleensä jossain 5 800-7 000 kierroksessa. Olen ajanut 1.6 Sunnya eikä yhtään hävettänyt, yli 200tkm ajetty ja kone aivan iskussa, ei mitään rutinoita ja antoi tehoja mukavasti ja voi olla jopa fiksummat välitykset, kaikki vaikuttaa, kuten ilmanotot ja -poistot, bensansyöttö, renkaat, alusta jne. Moni tekniikka olis aika lopussa 15-20 v. vanhana noilla lukemilla, mut ei Sun ny!
        Huomaa, että Sunnyjen aikana ei tainnut olla vielä katalysaattorit käytössä ja nehän vie hiukan tehoja ja vaimentaa ääntä vissiin hiukkasen. Ihan uusimissa 1.6 koneissa muilla merkeillä on tarjolla tollasta 115 hv, mut Focuksessa jotain just yli sadan kai. Anyway, niin moni asia vaikuttaa ja onks sil oikeasti ihan törkeleesti merkitystä, 102hv vai 105 hv? Kaikilla ehtii oikein hyvin valoista ja ohituksissa. Ei ne kuitenkaan kisakoneiksi ole tehtykään, vaikka vähän esimakua raketista tarvittaessa, heh heheh.

        youtube.com löytyy Almera ja tuning tai turbo tms. mukavia videoklippejä.
        Tässä linkki suoraan sinne, missä näkee, miten valtava ero GTi ja GTi Turbolla. Kuva pomppii aivan törkeästi, mutta tulee selväkse ettei toinen kerenny ees päivää sanoo...
        http://www.youtube.com/watch?v=U28eLLSPmMA

        Kun aina noita BMW:tä niin kehutaan ja miten raketteja blaah blaah, tässä 320 VS ja ero on selkeä, Allu jää alussa, mut entäpä...
        http://www.youtube.com/watch?v=YHMzSZFrnXw
        (juuri tätä tarkoitin todellisilla tossa edellä, ei ne huiput vaan ...)

        Oliko siinä tällainen ääni????????
        http://www.youtube.com/watch?v=H70zmhqixmA&feature=related
        Rupeais jo tollanen ääni hirvittämään, etä kone ihan finaalissa tai otettu kaikki irti...

        Löysin ihme jutun, oli tehty 1.6 (105hv) Turboksi eli ahtopaineilla saatiin 143hv, yhtä hyvin olis voinut ostaa 2.0 GTi samoilla tehoilla ja takuulla kestävämpi viritys. Ja varmaan saisi halvemmalla ja ilman vaivaa. Aina ei ymmärrä näitä virittäjiä. Ite kysyin tota joskus ja vastaus oli just sama. Eli ei kuulema järjen häivää ja lopputulos ei niin hyvä.Broidilla oli 1.4 LX ja silläkin ehti joka paikassa ja tuntui, että paremmat välitykset, koska 4. 5. olivat isompia kuin mulla. Ihmettelin Autokeskuksen myyjälle, sanoi vaan, että hyvä kun on veto tallella. No, on, mut n.300 kierrosta vois heti ottaa pois ja 5. saa päälle 40 km/h vedättmättä eli aivan liian pieni, paitsi taajamassa.

        huomaa että kaikissa n14 sunnyissä 1991 eteenpäin on ollut katalysaattori. jo 1989 n13 koppasessa 1 pisteruiskussa sekä 1991 tulleessa kaasutinmallissa ja sekä 1993 tulleessa monipisteruiskussa.

      • Elmeri-pappa
        Sipisusi kirjoitti:

        sellainen merkki ja malli, missä saat yhtä hyvillä varusteilla yhtä kestävän auton takuuvarmalla japsikoneella ja kolmen vuoden takuulla? Ja hinta sama tai edulliempi kuin Almera. Kerro meille kaikille, täällä on monta innokasta kuulijaa. Minäkin kiinnostuin.

        On totta, että tämän päivän autoista on otettu samasta 1.6 koneesta 110-120 hv, mutta entä taloudellisuus ja kuinkahan kestävä on pidemmän päälle, kun on ajettu eri olosuhteissa erilaista ajo yli 250 tkm, varsinkin sun ajotavalla GT:ssä tyyliin "ei oo penniäkään kiinni tässä paskassa". Mutta haloo, on kulunut aikaa vuosikymmen ja siinä välissä varusteet ja turvalaitteet ovat kehittyneet, kuten airbageja on silloisesta 1-2 nykyisin lähemmäs kymmenen ja luistonestoa jne. Sen sijaan ilmastointi on vieläkin joissain lisävaruste ja -maksu täten. Ei nää nykyiset nyt niin paljon ole muuttuneet, että mitään radikaalia ajoa muuttavaa olisi tapahtunut ja monessa menty takapakkia, kuten varaosissa ja valoumpiot muovia ja siitä seuraavia ongelmia jne.

        mittään tiär, mää syssään vaa.

    • asdasdasd546

      Enne 4t ei tapahdu juuri mitään : d

      Täältä löytyy 175pollea almeeran pellin alta =)

      • vanhene

        Edellisistä jutuista kerkes mennä useita kuukausia, kunnes tää vanha heräsi henkiin, mut haitanneeko tuo mittään.

        Miten toi oikein menee, kun en Sunnyja tunne, oliko siis vuodesta 1991 katit kiinnni? Entä mitä tarkoitit noilla eri ruiskutussysteemeillä, mihin ne liittyvät ja miten?

        Mikäs se sellaaanen Allu, mikä penkittää 175 hepoa? N15 vai N16, millä myllyllä ja mistä lähdetty liikkeelle? Oliko kova työ ja oliko sen väärti, kun hommaamalla 2.0 GTi, olis 143hv jo vakiona ja lastuttamalla ja ilmanotolla mm. lisää luvassa?

      • vanhene
        vanhene kirjoitti:

        Hiukan täsmennystä edellisiin.

        Almeran 1.6 koneessa on Suomi-autoissa tietääkseni vakiona 100hv ja japsit ovat noista kutittaneet kotimaansa markkinoille 105hv myllyn. Sinänsä mulle aivan yks hailee, mitä joku laholatva ylipäätään aattelee autostani, tiedän tasan tarkkaan sen ominaisuudet ja kunnon ja se riittää, ei mun tarvitse sitä kellekään yhtään todistella.

        En tiedä, huomaisiko tavallinen autoilija edes teho-eroa kuin ehkä terävässä ohituksessa ja miten vaikuttaa kulutukseen ja koneen kestävyyteen kun kilsoja on 250-300tkm.

        Ja voi tosiaan miettiä ajotapojaan, jos tuonpainoinen ja mittainen 2.0 GTi rupeaa viemään ihan poskettomasti kaupunkiajossa. Vois vaikka vähän kerrata, miten tullaan punaisiin valoihin ja lähdetään vihreällä ja missä on optimaalinen vaihtoajankohta jne. jne. , niin kas kummaa, useita litroja eroa kulutuksessa. Ei se nyt niin avaruustiedettä sentään ole.

      • asdasdasd546
        vanhene kirjoitti:

        Edellisistä jutuista kerkes mennä useita kuukausia, kunnes tää vanha heräsi henkiin, mut haitanneeko tuo mittään.

        Miten toi oikein menee, kun en Sunnyja tunne, oliko siis vuodesta 1991 katit kiinnni? Entä mitä tarkoitit noilla eri ruiskutussysteemeillä, mihin ne liittyvät ja miten?

        Mikäs se sellaaanen Allu, mikä penkittää 175 hepoa? N15 vai N16, millä myllyllä ja mistä lähdetty liikkeelle? Oliko kova työ ja oliko sen väärti, kun hommaamalla 2.0 GTi, olis 143hv jo vakiona ja lastuttamalla ja ilmanotolla mm. lisää luvassa?

        Gti kyseessä elikkä 2litranen... Marteliuksen putkisto,Unchipin lastu ja vapari Joo ja N15 Kuvia löytyy www.minunauto.com\profiili\eloon

      • Jytäkkä
        asdasdasd546 kirjoitti:

        Gti kyseessä elikkä 2litranen... Marteliuksen putkisto,Unchipin lastu ja vapari Joo ja N15 Kuvia löytyy www.minunauto.com\profiili\eloon

        Nahkapintane nuppi ja ohjausratti ! Ja ilmastointi !

      • Hiukan kai kade
        Jytäkkä kirjoitti:

        Nahkapintane nuppi ja ohjausratti ! Ja ilmastointi !

        Voi kun ois N15 Allussa se AC, mut eipä ole tuossa mallissa kuin GTi :ssä ja muissa lisävarusteena tai jälkiasennuksena, mutta kun olen kysellyt, niin hintaa tulisi tuollainen 1000-1500 euroa, niin ei oikein maksa vaivaa, kyllä nuori terve mies kestää muutaman Suomen kesän hellepäivän hikoillenkin sitten ja kun käyttää päätään ja suuttimia optimoiden tehoja oikein loskasumusadeym. keleillä, saa lasit hetkessä kirkkaiksi ilman ilmastointiakin. Kiva se on, mutta ilmankin pärjää vallan mainiosti. Ei tarvitse kylmäaineita ja huoltoja ja kennostojen puhdistuksia, eikä pääse väärin käyttämällä kuivaamaan puhallinta, N16 menee kuulemma leikiten paskaksi, kuten vähän koko helvetin auto jo 100tkm joka paikka alkaa nitistä ja natista ja alkaa olla tuttu näky joillakin nuo korjaamoilla.

        Niin ja suurin syy on se, että vaikka sellaisen jälkiasennuksena laittaisikin, niitä rahoja ei puoliakaan näe, kun myy itse, vielä vähemmän kun tarjoaa vaihdossa liikkeeseen. Hyvä jos puheeksi tulee, mutta kas, ilmoituksessa kyllä heti näkyy. Ihan sama ruostesuojauksen kanssa, eivät perkeleet edes kysy missään koskaan, kun ei kiinnosta, mutta sitten kyllä hehkutetaan, että täysin läpikäyty ja merkkihuollettu huippu-yksilö Suomi-auto ... On ne sellasia saatanan vempuloita limanuljaskoita, että oksat pois.

        Mitä mieltä te olette? Sanaa on vapaa eikä sensuuria tunneta...öööö...ainakaan paljon.

      • showdown
        Hiukan kai kade kirjoitti:

        Tässäpä linkki almerasi mahtimyllyn penkissä mitatuista tehoista. Sama moottori (GA16DE) Löytyy siis primerasta, almerasta (SR sekä LX) samalla viritysasteella.

        http://www.rri.se/popup/performancegraphs.php?ChartsID=491

        Velípojalla oli muutama vuosi sitten almera SR -98 ja mieleeni jäi seuraavia asioita:

        -Ihan hienon näköinen madalletulla jousituksella ja 17" vanteilla sekä tummennetuilla ikkunoilla.
        Myös sisuta ihan mukiinmenevä ja sporttinen.
        -Järkyttävä melutaso esim -92 astraani verrattuna.
        -Kaamea keinotekoisen jäykkä ja tunnoton ohjaus.
        -Huono jousitusmukavuus (madallusjouset varmaan pahensi asiaa)
        -Maantiellä ei kiihtynyt _yhtään mihinkään_ 4 tai 5 vaihteilla. 1.8 astra murhaisi almeran ohituskiihtyvyydessä vaikka onkin vain 90hv.
        -Takapaksi täysi vitsi ainakin astraan verrattuna.

      • Ei niin kadekaan
        showdown kirjoitti:

        Ensinnäkin penkitin Alluni keväällä ja arvoksi tuli 102 hv, mutta japsikoneissa tehtailla on aina ollut tapana ilmoittaa vaatimattomasti hiukan alakanttiin, muissa ne todelliset onkin sitten ihan muuta, mitenköhän Astrassa? Mutta se tehoista, hyvin pärjää ja vähän vie ja huom 1.6 koneella. Onpahan Astra löysäksi viritetty, jos 1.8 irtoaa vaatimattomat 90hv. Mitenköhän murhaisi Allun, kun noilla tehoilla ei edes liikahda mihinkään ja tuohan on vain huipputeho, ei ole tapana ajella lämä pohjassa. Ohituksissa ei ole koskaan loppuneet tehot, vaikka kuormaa ja porukkaa autossa.

        Mikähän Joukahaisen paskaksi revitty Allu on kyseessä, jos hevosista kadonnut kokonaista 14-16hv? Todellinen maanantaikappale tai tod.näk. revitty paskaksi tai huoltamaton mylly täytyy olla, joten ei varmasti kiihdy 4 ja 5-vaihteella, uskotaan.

        Ainoastaan sport-Astrassa on kunnolliset jakkarat, muissa sitä karvalakkia, kun SR samat kuin GTi:ssä.

        Mikä helvetin melutaso, kuka näitä keksii, olen ajanut todella karkealla asfaltilla tuollaista 100-140km/h, eikä yhtään tarvitse ääntään korottaa, joten se siitäkin uskomuksesta.

        Ohjauksessa on ilmeisesti tehostin paskana urpolla tai jotain, omassa on nimenomaan helvetin hyvä ja tarkka ohjaus, on tunnokas ja palauttaa hyvin, eikä tee mitään ihme yli- tai aliohjauskoukkuja, kuten monissa muissa autoissa. Kokeiltu on sekin radalla ja pujottelemalla ym.
        Toi on jokin tuunattu, koska alustarakenne ei tosiaan ole hyvä, jos madaltaa miten sattuu ja jättää vanhat iskarit. Omassa on vakio alusta, mikä on erittäin tunnokas ja miellyttävä, ainoa missä lyö terävämmin kuin vaikkapa isäni Golf IV:ssa on parkkihallien hidasteet, mutta harvemmin noita on maantiellä, joten missään nimessä ei huonoksi voi sanoa. Sen sijaan IV on aliohjautuva eli lähtee paljon helpommin heittelemään terväsissä väistötilanteissa, vaikka ne ovatkin tosiaan ääritilanteinta, mutta kolariskeissä huomioitava.

        Takapaksi on ihan riittävä sellaisenaankin, varsinkin kun ottaa hattuhyllyn pois. Saa olla julmetun iso sedan laiva, jos saat sinne menemään fillareita tai pesukoneita tai kaksi saavia mattopyykille, mulle kaikki tämä on itsestään selvää arkea, joten mitähän vitsiä siinä naureskelet. Jos Astrassa on litra enemmän tilaa, niin so what, sekin voidaan saada jostain pyöräkotelon takaa. Litramäärä ei kerro yhtään mitään, vaan syöttöaukot eli 350l mahtuu julmetusti enemmän kuin sedaniin 500 litraiseen juuri tämän takia, testaa vaikka itse. Pesukonetta et saa edes Omegaan ovista tai takaluukusta, joten paljonko virkaa moisella.

        Entä kun viet sen liikkeeseen vaihdossa, saat kuulla sen klassien:"Vie jonnekin muualle (eli helvettiin täältä), mulla on noita Astroja tuolla viisi pihalla ennestään, eikä niistäkään pääse eroon. Aidot hyvät japsit menee käsistä, niille on ostajat jo valmiina. Itsekin ostin suoraan liikkeestä, tiesin mitä hain ja autoa ei oltu edes myllytetty edellisen jäljiltä, kun olin varma asiasta. Nyt ajettu hiukan yli 100tk vasta ja vähintään toinen ellei kolmaskin sata mene suht leikiten. Tuota jälkimmäistä en edes kokeilisi Astralla, siinä on se koneiden laadun ero, aivan sama, vaikka helmat kukkisivat tms. , niihin voi jokainen tiettyyn rajaan asti vaikuttaa, paskaan koneeseen ei muuta kuin pistämällä vahinko eteenpäin. Hyviä esimerkkejä löytyy Ranskan ja Italian maalta, jokainen voi miettiä merkkejä. Uutena ihan hienojakin joskus, mutta siihen se auton laatu sitten jääkin, joten no thanks.

        Astra ei ole huono ollenkaan, sata kertaa parempi kuin nuo edellä, mutta japsikoneet aivan omaa luokkaa, varsinkin vielä 90- luvun ja 2000-luvun vaihteessa, nyt on sielläkin menty näihin britti ja muihin eurooppalaisiin tehtaisiin ja halpisosiin ja tulos on jo kaikkien nähtävissä. Siksi nämä Notet ja Tiidat ei kiinnosta tippaakaan, helvetin rumiakin vielä, joten seuraava autoni tuskin on Nissan, jos tuosta luovun tai sitten siellä on konsepti mennyt tehtailla täysin uusiksi. Jään mielenkiinnolla odottelamaan. Nyt on Opelilla ja Volkkarilla näytön paikka kyykyttää japseja, kun Nissan alkaa olla aika paskaa ja Toyotalla vakavia laatuongelmia, mutta niin on GM:llä ja joka merkillä aika ajoin, katso vaikka takaisinkutsuja eri vuosina, kaikki ei edes tule mediaan.

      • showdown
        Ei niin kadekaan kirjoitti:

        Kyllä ne japsihevoset tiedetään pienemmiksi kuin eurooppalaiset. Siinä missä japsien ilmoittamat tehot voidaan tyypillisesti kertoa kertoimella 0,87 niin eurooppalaiset on yleensä 0,95. Sielt vaan katselet linkistäni millaisia ne japsikonit on. Eikä ole mitään huoltamattomia loppuunajettuja autoja tuolla rri-tutkimuslaitoksella penkitetty vaan muutama tuhat km sisaanajettuja.

        Se ohituskiihtyvyys on kiinni väännöstä ja välityksistä. Almera 1.6 pitää revittää 4000 kierrokseen ennekuin alkaa liikahtaa mihinkään. Astra alkaa puhaltaa jo alle 3000 siinä se ero.

        Astrassa on sentään recaron valmistamat penkit ihan perusmalleissakin, eikä mitkään "recaro-tyyppiset" hah. Recaro on valmistaja, joka tekee kaikenlaisia penkkejä, joten ei edes ole olemassa mitään "recaro-tyyppisiä" penkkejä. Kas kun et väitä almeraa "porsche-tyyppiseksi" autoksi.

        Joo SR almeran peräpäästä puskee läpi sellainen rengasmelu ettei järjen häivää. Eihän siellä kyllä mitään eristeitä olekaan.

        Astran hatchback paksiin mahtui muutossa kerralla arkkupakastin, 32 tuumanen putkitv ja pusseja niin perkeleesti kun kaatoi takapenkit. Ja etupenkki oli vielä tyhjänä tyttöystävää varten. Siinä sentään sai tasaisen ison kuormauspohjan aikaiseksi toisin kuin almeran epämääräinen möykkyjä täynnä oleva paksin pohja.

        Astrassa oli mittarissa 370 tkm kun myin pois. Koneessa ei mitään vikaa, ei koskaan avattu, mutta ruostehan sen raiskas vähän rumaks niin myin pois. Katsastukset meni kuitenkin heittämällä kun oli vaan kosmeettista haittaa ruosteesta ja kone tikissään, päästöt uuden tasoa. Noita OHC koneita ei tunnetusti saa ajamalla rikki, varsinkaan 1.8 ja 2.0.

        Nyt mulla on muuten vm. 2000 primera, patalaiska japsikone siinäkin. 1.8 ilmoitettu 114 hv, mutta rri-instituutissa penkitetty 99hv. Vääntöä ilmoitettu 158Nm mutta penkissä 138Nm. Ihan nöyrä kone, mutta eihän se mihinkään liiku jos yrittää yhtään arkiajoa räväkämmin mennä.

        Tässä vielä linkki vastaavan eurooppalaisen 1.6 100hv koneen tehot. Vm -98 astra 1.6.

        http://www.rri.se/popup/performancegraphs.php?ChartsID=400

        Eli 97hv ja 139Nm, toisin sanoen 11hv ja 13Nm enemmän. Saman verran kuin Nissanin 1.8 koneessa.

        Vastaava Opel 1.8 on luvattu 140hv ja 175Nm. Penkitetty 133hv ja 167Nm, vedä siitä johtopäätökset ilmoitetaanko japseissa vaatimattomasti alakanttiin. Saati sitten nykyaikaiset eurooppalaiset pienet turbomoottorit, joista irtoaa penkissä vielä enemmän kuin on luvattu.

        Siis ei se SR almera ole yhtään sen parempi kuin LX-mallikaan, paremman näköinen vaan. Jos ajaisit niitä silmät kiinni saattaisit tykätä LX:stä enemmän. Sitäpaitsi LX jättää sut valoissa, koska sama moottori, mutta vähemmän varustetta ja rengasta ym lisäpainona. Saati sit SR kuskin ego joka painaa vähän toista sataa kiloa sekin.

        Yritä nyt tajuta että Almeraa tylsempää ja tavallisempaa autoa saa hakemalla hakea, vaikka onkin vähän SR-koristeita laitettu. Ehkä ainoastaan korolla on pahempi. Almera ei kulje mihinkään, sen ajettavuus ja mukavuus on täysin ala-arvoinen, melu on kauhea ja se on eilispäivää. Mutta onhan se sentään luotettava. Toimii vielä kymmenen vuoden ajon jälkeenkin ooh.

        Siis koeaja jotain oikeaa autoa joskus ihan oikeasti niin saat vertailukohtaa ja silmät aukeavat.

      • No onpahan

        En tunne Astran kaikkia malleja, mut vain sport-mallissa on kelvolliset jakkarat, muissa sitä samaa karvalakkipaskaa, mitä on Almeroissa LX:ssä ym. yhtä askeettisissa. Oliko se malli cd tai jotain, missä on sportin sumuvalot, mutta huonommat penkit, mut aivan sama, ei niihin kukaan kuole, jurppii vaan kaarreajossa, kun ei mitään tuentaa juurikaan. Allun SR:ssä on samat jakkarat kuin GTi:ssä, niin kuin moni muukin komponentti, joten mitä jos lakkaisit vertaamasta johonkin helvetin karvalakki LX:ään, mihin en koskisi tikullakaan, tuskin tuo nimim. Ei niin kadekaan. Ei hän ole koskaan väittänytkään, että autossa olisi Recarot, mutta eipä ole Astrassakaan vakiona, vaan sanoi, että GTi:n kunnoliset Recaro-tyyppiset hyvin tukevat kuppipenkit eli EI Recaron valmistamat. Joko hahmottuu?

        Repesin nauruun, kun puhui peräpään äänistä, Astrassa varmaan ihan arkea, muttei todellakaan ehjässä Allussa, jos voimansiirto ja pakoputkisto ym. ääniin vaikuttavat ovat ehjiä, no kusipäältä ei voi tuollaisia edes vaatia. Allussa on sitäpaitsi rosteriputkisto, ei takuulla ruostu, moneskohan putki sulla on Astrassa. Paljon enempää et voisi olla väärässä. Miten olisi edes mahdollista normaaliääninen keskustelu takapenkkiläisten kanssa, jos peräpää huutaisi? Vilkaise seuraavalla kerralla housuihisi, niin tod.näk. löydät vastauksen.

        Ootpahan mielenkiintoisen linkin löytänyt tehoista, ettei vaan ole itsesi piirtämät käppyrät, ainakin yhtä uskottavia tuloksia. Kumma, ettei kukaan Suomessa ole puuttunut moisiin vääriin tietoihin vai oletko huomannut. Maahantuojat ne vaan ilmoittelee ihan omiaan, niinkö? Et voi olla tosissasi!

        "Päästöt uuden tasoa" No huhhuhuh, armahda meitä edes hiukan,mahdoton yhtälö 370tkm ajetulla. Mietitkö yhtään mitä päästelet, nämä ovat sen luokan idioottimaisuuksia? Astrassa on muutenkin niin paska tekniikka, että tiivisteet vuotaa, kone syö öljyä jo 100tkm tapauskohtaisesti, joka vitun paikka natisee, ajettavuus ei mitään jakoa Allulle, kusee parkkipaikalla alleen, joten tosi vaikea ihailla jonkun 370tkm ajettua läpimätää katiskaa, saksalaista laatua. Ihmiset, jotka ajavat vuodessa tuollaista 50-100tkm, varoittavat, että melkein mikä vaan käy, mut unohtakaa Fordit ja Opelit, miksiköhän? Ennen 2000-lukua tehdyt Opelit pitäisi kaikki olla jo paalissa, niin törkeitä saastuttajapaskoja, että. Se olisi paras ympäristöteko omalle Astrallesikin.

        Yritä tajuta, että Astra on tappavan tylsä ja paska auto, eikä pienintäkään jälleenmyyntiarvoa. Saksalaisista ainoastaan VW eli Golf koko- ja hintaluokassa menee edelle ja niin kuuluukin, jos auto maksaa 4-5 t euroa enemmän, niin on syytäkin saada parempi kojelauta, äänieristykset ja vielä Alluakin parempi alustarakenne, tosin siihen ei ole pystynyt kuin vanhemmassa Focuksessa ja Golfissa. Astra on pelkkä huono vitsi, kun puhutaan ajettavuudesta, laadusta ei kannata edes aloittaa.

        Almera ei ole kokoluokkansa paras auto, mutta pistetäänpä sama määrä rahaa ja varusteita, niin joka helvetin merkissä ei ole tarjolla kuin pienin heikkotehoinen kone ja aivan olematon varustelutaso, joten hups, Allu onkin ihan terävintä kärkikastia. Ja maailmassa ei osaa moottoreita tehdä kunnolla kuin japsit, niillä ajaa 250-300tkm leikiten, eurooppalaiset ovat siinä vaiheessa paalissa.
        Myönnän Corolloissa olevan tylsiäkin malleja, mut ihan makeitakin saa hiukan tuunaamalla, Astrasta pitäis kaikki laittaa uusiksi, eikä ole sen väärti.
        Mieti seuraavan kerran, mistä ihmeestä johtuu, että Toyota Corolla ja Nissan Almera ovat olleet sen ikäluokan aivan huippua, kun katsotaan laatutestejä ja luotettavuutta, Astra taisi olla jossain ? sijalla . Corolla on maailman luotettavin auto, vaikka kuinka sua vituttaisi sen olemus, et voi mitenkään kiistää. On ollut jo monta vuosikymmentä, mut auta armias, kun kumpikin toi tehtaitaan Eurooppaan ja Nissan hengaili Renaultin kanssa, niin paskaviat alkoivat samantien. Ainostaan ranskalaiset ja ennenkaikkea italialaiset osaavat tehdä huonompia autoja, tosin siellä satsataan edes muotoiluun, 2010 vihdoin Opelillakin, ei siis 90-luvulla.

        Kummallista sekin, että ohituksissa ei tarvitse edes nelosta, Astrassa varmaan lämä pohjassa nelosella, että jotain tapahtuu, olen ajanut neljä päällä plus kuormaa julmetusti tosi jyrkkään ylämäkeen ja alhaalla oli n. 90 km/h ja ylhäällä n. 85 kaasua yhtään lisäämätttä ja siis vitosella, joten koita keksiä edes hiukan uskottavampaa paskaa, nämä ovat niin idioottiväittämiä, että ei näitä jaksa enää edes perustella.

        Sit tämä järjen jättiläinen ostaa Nisssan Primeran ja haukkuu patalaiskaksi, ois pitänyt sen tehotykkiAstransa, hahahahahaa, ai jumalauta, ei voi tyyppi olla tosissaan, tän on pakko olla provo.

      • showdown
        No onpahan kirjoitti:

        Niin onkin provo. Ei voi kuin piristyä kun lukee kuinka järkkymättömästi joku pitää jotain Almeraa maailman hienoimpana laitteena. Siis onhan se varmaan siihen rahaan (2-3 tuhatta mitä noi maksaa) ihan asiallinen ostos, mutta ei tollasissa peruskipoissa ole mitään sielua. Niin tylsiä on kaiken maailman perusnissanit ja tojotat sun muut etten voi tajuta mitä joku niistä vaahtoaa. Toi mun lasten ja romujen kuljetukseen hankittu primera on niin tylsä ettei mitään rajaa, niinku kaikki muutki perusnissanit. Tekee mieli vetää ranteet auki jos ajaa yli tunnin päivässä sillä. Ja selkä hajoaa paskan jousituksen takia. Eikä kiihdy ei. Mut onhan se halpa ja toimiva. Niinku koskenkorva prisman alkosta tuulipuvussa haettuna.

        Jo sulla on liioittelu hanskassa ton teho almeras kanssa! Ylämäki tais olla ainaki 20 metriä pitkä kun ei ton enempää hyytyny. Kaikki tietää miten sataheppanen 1.6 kulkee oikeasti, paitsi sinä. Kun olet niin rakastunu almeraan, ettet näe siinä mitään muuta kuin ruusunpunaista täydellisyyttä. Kurkkaapa sinne takapaksissa lojuvan rievun alle ("verhoilu") niin huomaat millä tolalla se äänieristys on. Joo on tossa primerassakin rosterinen putkisto, jos aluminoitua terästä kerran rosteriksi nykyään kutsutaan.

        Ja ne tehot noissa linkeissä on mitattu vetoakselien päästä ja ovat paikkansa pitäviä. Tehtaathan ilmoittaa moottoritehon ja voimansiirrossa tapahtuu häviöitä. Ihan normaalia. Kumma vaan miten japsien tapauksessa sitä tehoa hukkuu paljon enemmän matkalla moottorilta vetoakseleille. Liekö tahmeat voimansiirrot tai ehkä kuitenkin japsit ilmoittelee tehot yläkanttiin.

        Mut todellakin astrassa oli katsastuksessa kaikki mitatut päästöt todella reilusti alle rajojen, ei mitenkään eronnu päästöt uudesta autosta. Myin sen romaneille 400 eurolla kun ne ymmärtää halvan ja toimivan päälle. Ja ne karvalakkiastrankin paskat penkit on recaron valmistamat, eli varmaankin just "recaro-tyyppiset" Mul oli GLS malli, jossa mukavat penkit joissa viihty pitkäänkin ilman perseen puutumista ja selkäkipuja. Ja recaron valmistamat.

        Kun vielä ajelin työmatkaa astralla ja jouduin lainaamaan velipojan almeraa 2 päiväksi niin kyllä teki tiukkaa! Se oli niin kauhea kippo, epämukava meluisa ja tunnoton raskas ohjaus, että puolen tunnin työmatka tuntu ikuisuudelta. Sen jälkeen astra tuntu kuin olis kotisohvalla istunu ajaessa. VArmaan se almera on parempi kun ajaa pillurallia ja pitää joka mutka vetää täysillä niin että pillut kostuu. Pitää olla sivutukea nääs että voi ajaa koko ajan reikä päässä. Sitä vartenhan se auto pitää olla että voi pyöriä kylillä tyhjää toimittamassa ja tuntea ittensä tärkeäksi. Mee töihin niin on varaa ostaa auto jolla ajaminen tuntuu autoilulta, eikä räppäämiseltä! Varmaan ajat lippi päässä ja penkki makuuasennossa ja toinen kyynärvarsi ratin päällä poikittain kun oot niin kolee..

        ALmera on kyllä luotettava, mutta mieluummin ajan jollain italialaisella joka tuntuu autolta. Viat voi kyllä korjata, mutta nissaneiden ja tojotien sun muiden ankeus on ominaisuus johon ei tepsi mikään muu kuin auton vaihto.

      • asdasdadsasd22121

        Eikös tää ollu viesti almera GTI tehottomuus?
        Ei jonku paska astran ja srrän vertailusta?
        Ja kaikki tietää että ooppelit on pelkkäää paskaa.

      • tommyhagar

      • GTi itselläni
        tommyhagar kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=cFPeS-zgedQ&feature=related

        paitsi sinä jostain loppuun ajetusta Astran jätöksestä, niin tylsää ja paskaa sohvaa saa hakea kirppiksiltä kyltin alta hae pois ilmaiseksi. Ottaako se niin koville, ettei Opelista enää kukaan maksa tai halua vaivoikseen, hyviä aitoja japseja ei kukaan täyspäinen päästä käsistään ja vaihda eurooppalaiseen, varsinkaan etelä. Joku Fiat ei osaa edes penkkejä tehdä ja sisustuksesta moottoriin pelkkää paskaa, Opelin penkit samaa luokkaa ja varustelutaso kuin jossain vitun Bulgarian raja-asemalla. Jopa sportissa ei saa mitään sijoitettuun rahaan, joten cd on tosiaan vitsi.

        Mulle on ihan sama, mitä uskottelet tai yrität todistaa Astrasi mahdottomilla tehoilla tai kas kun ei ollut pienemmät päästöt kuin uutena (ei perkele, voiks tällainen oikeasti olla olemassa) , mutta täydellisesti naurettavaksi ittes teet moisella idioottimaisuudella. Käyn työssä, on vaimo ja lapsi omistusasuntoineen ja valitsin kestävän takuuvarman laatu-auton, enkä mitään Kinder-munaa ylläreineen, niitä Opelissa riittää. Maalipintakin niin perseestä, että hilseilee ja lohkeilee alta aika yksikön, koneessa ihme tehohävikkejä ja alakierroksilla ei tapahdu yhtään mitään, joten älä puhu paskaa mistään Nissanin tehoista, kun et ymmärrä asioita.
        Noissa ohjaustehostimet vuotavat, kun kuivuvat ja murenevat ja kusevat alle ja vanhaan paskaan ei kannata edes laittaa, työ enemmän kuin pyyntihinta eikä siis toteutunut hinta. Sitten ostetaan tiivistetököttiä ja laitetaan vahinko kiertämään. Luulen vaihto-autopäällikkönä hieman enemmän tietävän Opeleistasi kuin mitä uhoat pää punaisene jostain Astrasta.

        Olen kokeillut 1.6 ja nyt siis 2.0 GTi sellaisessa satoja metrejä pitkässä todella jyrkässä ylämäessä jossain entisen Vammalan eli Sastamalan nurkilla oisko Ellivuorea tai Karkkua, joka tapauksessa, että Astrassa saisit kaivella kolmosta lämä pohjassa, tuo 1.6 jaksoi vitosella kuin tyhjää vaan, vaikka meitä oli viiden porukka ja paksi kattoa myöten täynnä. Olen satavarma, ettet ole voinut Almeraa ajaa ainakaan N15 1.6 koneella, niin idioottimaisia on väittämäsi. "LX voittaa SR:n". Ooksä oikeesti noin vitun tyhmä vai provoatko rankan onania-työttömyyspäiväsi ratoksi. Sulla varmaan on lippis takaraivolla ja penkit takanojassa, ainakin ajotapa ja tiestä lähtevä tuntuma ja tietämys autoista just samaa luokkaa. No, ehkä se Asrta sun pilluralleihis riittää isolle egolles, mut muita vaan naurattaa, mut ethän sä sitä tajua.

        SR:n ja GTi:n takaosan saa penkit alhaalla ihan sileäksi ja valtavan määrän korkeus ja sisätilaa, ei takuulla lopu kesken edes pesukoneelle tai kaapistolle. Keksitkö näitä ihan itseksesi, kun joka ainoa väittämä on aivan naurettava ja tuulesta temmattu oman pään huomio? Kysyisit seuraavan kerran ihmisiltä, joilla ko. auto on, että onko heikkotehoinen, eikö kiihdy ohituksissa ja ahdas kuin mikä ym. paskaa. Saisit ehkä paskaiset naurut tai ansaitusti kuokkaan, paskanjauhajista ei ole koskaan pidetty ja saavat osansa aikanaan.

        Menisit takaisin sinne Opelin saitille ylistämään niin ihanaa ja täydellistä Astraasi, jaksat sitten taas tuunata ja tumputtaa tallissasi kaljahuurussa. Voi reppanaa!

      • Se tehoista
        GTi itselläni kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=uEiBn1VEhVk&feature=related

        Hassua, että tässä penkissä irtosi ihan vaan 157 kaakkia, vaikka ilmoitettu on 143 muistaakseni papereissa, joka tapauksessa alle 150 hv.
        Kummallisia nuo penkkien arvot, uskoisko keijuihin vai maahisiin?
        Että ilmoittaakohan japsit tehonsa ala- vai yläkanttiin?

        http://www.youtube.com/watch?v=mZRscwM-ZYk&feature=related
        Tuossa näkee, ettei ahdettu GTI Golfikaan kestä muutamaa sataa metriä, kun vähän ottaa kierroksia ja huom paljon pienemmillä tehoilla, joten hepat ei kerro koneesta mitään muuta kuin hetkellisen huipputehon, ei mitään muuta, ei siis vaihteista, kytkimestä, ajettavuudesta, kuskista eikä mistään muustakaan, joten revi siitä. Arvaapa kauanko GSI Astra olisi ollut edes Allun takapilarin kohdalla? :D

      • showdown
        Se tehoista kirjoitti:

        En minä sitä entistä astraani sen kummemmin ylistä. Siinähän se meni mukavasti palvellen työmatkoja jonkusen sata tuhatta kilometria. Eikähän se 90hv "tykki" todellakaan kulkenu yhtään mihinkään oman mittapuuni mukaan, ei isoilla eikä pienillä vaihteilla. Pointtini on se että 1.6 almera ei kulje sitäkään vähää, tajuatko?

        Almera on köyhien paska, astra on köyhien paska, primera on köyhien paska, hahmottuuko? Almera sr on sitten köyhien kukkopoikien paska. Tajuatko pikkuhiljaa kuinka säälittävää on vaahdota jostain ikivanhasta halpis-autosta?

        Vaikka on hienommat puskurit, penkit ja ratti kuin LX-mallissa ja vielä varusteita päälle niin sama halpa surkea ALMERA se on edelleen. Ei kulje yhtään paremmin kuin LX, vaikka onkin sentin leveämpi. Se senttikin tulee niistä isommista puskureista, big deal.

        Pitikö syöksyä ostamaan gti almera kun alko ottaa koville mitä? Edelleen jäät sillä 10 vuotta vanhemmalle museo-opelille. Ja saahan noita tehoja lisää virittämällä ja äkkiä penkittämään että pääsee essonpaariin uhoamaan. Tiedoksi vaan virittäjille että museo-opelista saa kutiteltua vielä enemmän voimaa kuin almerasta, joten ei auta sekään.

        Eikä se almerakaan täysin varma laite ole, vaikka niin luulet. Yleisin tyyppivika on "huoltovapaan" nokkaketjun äkillinen katkeaminen. Ei varoita yhtään, menee vään yhtäkkiä poikki kun on vähän toistasataa tuhatta mittarissa. Noitahan on nähty monia. Siinä mielessä pitäytyisin siinä 1.6 nuhapumpussa, että on ainakin varmempi. Kova ruostumistaipumus ei varmaan sun almeran kohdalla ole ongelma kun epäilemättä jaksat hangata almeraas päivittäin kiiltäväks. Ja vielä hyvänyönsuukko päälle.

        Mutta älyä nyt sekin ettei se luotettavuus ole _autoilun_ kannalta olennaista. Vai käytkö aina vapaapäivinä ajelemassa ympäri maanteitä nauttien siitä miten almera ei hajoa? Mieti nyt. "Kävin tossa heittämässä pitkän lenkin sunnuntain ratoksi, eikä almera hajonnu taaskaan" Voi mitä nautintoa! Siitä ajamisesta ei vaan ole paljoa kerrottavaa kun oli niin perseestä. Mut ei hajonnu ei. Ja sitä rataa riittää vuodesta toiseen, kyllä elämä on ihanaa.

        Ehkä sinäkin vielä joskus heräät todellisuuteen siitä almera koirankopistas..

      • AnTi-iDiOt

        Mitäs pahaa siinä on jos auto on halpa? Mitä voi odottaa jos auto on yli 10 vuotta vanha,tuskin se enää kovin hintava on? Itselläni on juurikin tuo haukkumasi sr malli ja olen tykännyt. Siinä ei ole ikinä,ja todellakin tarkoitan ikinä,ollut mitään vikaa ja huollot on tehty ajallaan ja oikein. Se on aina lähtenyt käyntiin ja toiminut varmasti ja sillä on ajettukin ihan kiitettävästi eli voisin sanoa sen olevan luotettava auto. Samanikäisistä primeroista olen kuullut vaikka mitä paskaa mutta almerat ovat noin yleisesti ottaen kestäviä ja varmoja käyttiksiä.

        Samaa ei voi sanoa ooppeleista,ne ovat kyllä maineensa ansainneet. Miksi sua ärsyttää noin paljon että almeralla ajavat ovat tyytyväisiä omaan valintaansa? Miksi toisten tekemiset aiheuttaa noin järkyttävän paskanjauhamisen tulvan? Tulee väkisinkin mieleen että olet oikeasti katkera niille,joilla on oikeasti toimiva auto. En mäkään kitise sivutolkulla opel-kuskeille siitä kuinka paskan auton ne on itselleen ostaneet koska mua ei voisi vähempää kiinnostaa millä autolla JOKU TOINEN ajaa. Mutta se on hyvä että sä koet tarpeelliseksi arvostella täysin vieraiden ihmisten tekemisiä kun olet kerran niin "tyytyväinen" omiin asioihisi..

        Ei hyvää päivää vaan,järjenköyhyys senkun paistaa noista sun viesteistäsi..

      • showdown
        AnTi-iDiOt kirjoitti:

        Itsellänihän on tuollainen primera. Ei ole just mitään vikaa mut ihan kauheahan se on autoksi. Ei paljoa kiinnosta kehua sitä. Ja siks toi edellä koettu SR almeran ylistys ei vaan mahdu kaaliin. Sen verran ylimaallista hekumaa on että pakko kommentoida sen takia.

        Mitä muuta se on kuin paskapuhetta esim kehua miten 3 satakiloista äijää mahtuu mukavasti almeran takapenkille? Sellaista henkilöautoa ei ole vielä tehtykään mihin mahtuisi 3 kpl 195 senttistä äijää mukavasti takapenkille. Että pientä suhteellisuudentajua kiitos. Ja just samaa paskaa selittää että almera on tilavampi kuin primera. En tässä puolusta primeraa vaan totean että sama kuin väittäis että pienempi on isompi kuin isompi. Varmaan micra on sitten vielä tilavampi tolla logiikalla.

        Joten lopeta nyt se hurmahenkinen paskanpuhuminen niin minäkin poistun takavasemmalle.

        Mä en tähän ketjuun kyllä ollut aikaisemmin kirjottanut ja kerroin vaan omista kokemuksistani äsken. Mä en vain tajua tollasta että mielipuolena rähjätään siitä kun "toi sanoo tota ja toi tota,buhuu". Anna kaikkien ajaa niillä autoilla millä ne tykkää ajaa ja sanoa mitä haluaa,jos ärsyttää niin ei ole pakko lukea. Jos sä olisit tyytyväinen omiin asioihisi niin ei tarvitsisi koko ajan olla arvostelemassa ja provoamassa. Onko se sulta jotenkin pois jos joku ihminen oikeasti on tyytyväinen autoonsa?

      • Jenkkifutaaja

        En tiedä, mikä Primeran malli, mut tod.näk. jotain -97 on satavarmana ahtaammat takatilat, kuin Almera N15 vastaavat. Miksikö? Sedanissa tai ylipäätään muutenkin on penkki ylempänä, niin pää on ihan katossa kiinni, itekin tuollainen 190 cm. Allussa menee kaksi kämmentä pään päälle ja jalkatilaa oikein mainiosti ottaen huomioon ollessa pienemmän keskiluokan. Olen testannut ja mitannut, niin omilla mitoilla taake jää selvästi vähemmän tilaa, kun Primeran taka-istuin on mitä on ja asento epämukava. Polvet kuskin selkänojassa, Allussa ei lähelläkään, mietipä sitä.Takana on kolme melkein kaksi metristä futaajaa (eikä muutenkaan ihan pikkupoikia) ja voi jessus, mikä narina alkaisi jollain Primeralla, Kadetilla tai Astralla. Citroen C4 olisi jo HB:nä oiva kidutuskeino.

        Onpa muuten jollain helvetinmoinen raivo päällä, kun muut ovat todella tyytyväsiä Nissan laatuun, osien kestävyyteen ja kutakuinkin huoltovapauteen ilman ylimääräisiä remppoja. Kuluvaa osaa on oikein urakalla, kuten jarrupalat joskus ja pyyhkijänsulat, kun tekee huollot aikanaan, ei säädä itte, kuullut aika huonoja kokemuksia. Sitäpaitisi parasta, mitä siihen rahaan saa ja vielä millä varusteilla, en ole tosiaankaan rikas, mutta todella kaukana persaukisesta, en tarvitse Rolls Roycea tai Jaguaria pienelle pippelille, kun japsitkin osaavat laatuautoja erittäin kohtuulliseen hintaan. Melkein kaikkien hinnat puoliintuvat hetkessä, Opelista ei vaan makseta senkään vertaa, eikä kukaan halua pihoilleen moisia,mutta jatka vaan raivoasi, mua vaan naurattaaa tuollainen idiootti mistääntietämätön nulikka rähjääjä, jonka mielipiteillä ole paskankaan arvoa, saati toisten ihmisten kunnioittamista kannata edes odottaa. On täytynyt olla aivan homepommikatiska, ei tuollaista vitutusraivoa saa päälle kuin puutteessa tai paskan auton kanssa. Opelistilla molemmat.

        "1cm leveämpi puskureineen", hahahah, menikö kauan tuotakin pähkäillessä, tsissus mikä uivelo.

      • listojen kärjessä
        Jenkkifutaaja kirjoitti:

        Katsopa Astran tai Kadettin tyyppivikalistaa plus kaikki muut sen päälle, niin ei A4 riitä, kun joka helvetin paikasta on lintsattu ja laitettu paskaa palikkaa.

        Ja tehoista. Uskotko tosiaan, etteikö Allustaa saa sellaista kortteliohjusta, että voisi lähteä viivalla Astran tai Kadettin kanssa, jos se penkitetään ja kutitellaan vaparilla, putkistolla ja lastutuksella.
        Kyllä loppuis Opel-uho aika lyhyeen tuossa leikissä.

        Usko nyt paukapää, että 1.6 koneista on eri merkeillä ja koreilla otettu eri tehoja tuolta 90hv jonnekin 115hv ja niillä kaikilla ehtii oikein hyvin, yksikään ei ole raketti, muttei tosiaankaan laiska paskakaan, itse olet ainakin aivotoiminnaltasi juuri sen oloinen. Aivojen työttömyys on tämän aikakauden pahin vitsaus yhdessä genitaalihygienian kanssa.

        Sulle pitäisi antaa sellainen 60-luvun auto, missä oli kokonaista 15 kaakkia, saisit sitten revitellä, sladitella ja kiroilla kaikessa rauhassa ja sitten heti perään sellainen 80-luvun superralliauto, missä siis sen aikaiset lähes olemattomat turvaratkaisut ja -tekniikat ja hevosia tuplat nykyisiin pikkupoikien WRC-leluihin. Voisit meidän kaikkien riemuksi vetää lämä pohjassa kallioon, jos vielä jäisit tänne vittuilemaan ja uhoamaan, niin sitten voit todeta, että nyt on tehoja kunnolla, eikö vain?

      • showdown
        listojen kärjessä kirjoitti:

        Sori ny vaan kun yritän pitäytyä tämän keskustelu/vittuilu -threadin tiimoilla faktalinjalla. Opelin laatua en ole paljon kehunu, tiedän itekin että ei ole hääviä. Mulla oli sellanen pitkään, joten tiedän omasta kokemuksesta. Autoissa nyt vaan on paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se kestävyys ja viattomuus. Tottakai laatu on tärkeää niinkuin kaurapuuro elossapysymisen kannalta, mutta on niitä hienompiakin ominaisuuksia ruuissa ja autoissa.

        Huomaa taas millä tasolla allumies porskuttaa tiedollisesti, kun rupeaa virittämisuhoilussa kertomaan vapareista ja lastuista. Jos moottorista pitää kaivaa tehoa reilusti, niin vaparit ja lastut ja putkistot ei vielä riitä yhtään mihinkään. Niillä ei vielä kortteliohjusta tehdä. 10-20 heppaa lisää on vasta sellaista amispelleilyä, jolla lisääntyy vaan meteli ja uho.

        Opelikin tuli viripuuhissa mainittua sen takia että opelin 2-litranen 16V on vieläkin reilusti potentiaalisempi virikohde kuin nissanin vastaava. Sama se vaikka kusee öljyä alleen, siitä ei ole kysymys.

        Minä kyllä pärjään vaikka minkä vikapesän auto kanssa jos niikseen tulee, mutta minulta ei heru kunnioitusta tai ihailua autoa kohtaan pelkästään viattomuuden perusteella. Ominaisuudet ratkaisee. Ja siinä kohtaa monet ankeat japsikipot ja monen muunkin maalaiset ei loista. Autossa pitää olla luonnetta ja perusjapsiautoista sitä en ainakaan ole löytäny.

        En nyt sen kummemmin ota kantaa yllä heitettyihin kommentteihin mutta sun täytyy ymmärtää että ihmiset hakee ja arvostaa autoissa eri asioita. Se ominaisuus mitä sä pidät paskana voi jonkun toisen mielestä olla jopa hyvä ominaisuus ja päinvastoin. Toiset saattaa juurikin hakea vaan sitä toimivuutta ja huoletonta ajelua kun taas toiset etsii tehokkaampaa mottia mitä sitten pitää rempata välillä jos sattuu sellasesta tykkäämään.

        Noihin moottorin ominaisuuksiin voisin heittää vastaan,ja sivuta alkuperäistä aihetta, että n15 korinen nissan pulsar vz-r (joksi almeraa ja/tai sunnya muualla saatetaan kutsua) on 1,6l koneella melkoisen tehokas pakkaus ilman turboa, 175 hv. Siitä on vielä tehokkaampi malli,vz-r n1 motti joka puskee 193 heppaa vaikka on 1,6l. Että kyllä noita tehokkaampia almojakin on olemassa vaikkei niitä suomeen olekaan tuotu ja niissä on runsaasti potentiaalia viritykselle eikä taatusti tule öljyt pihalle. Vaikka löytyyhän täältä ihan noita tavallisiakin gti almoja joista on vaparina saatu 170 hv:n tehot,itsellä tiedossa kaksi kappaletta..

      • sdasdasdfrwg

        No täällä on almeera putkistolla.lastulla ja vaparilla penkissä 175. jotain hp ja se on mukavasti 2litrasesta vaparista =)

      • Itelläkin sellainen
        sdasdasdfrwg kirjoitti:

        No täällä on almeera putkistolla.lastulla ja vaparilla penkissä 175. jotain hp ja se on mukavasti 2litrasesta vaparista =)

        kun jollain on tuollainen raivo päällä viikosta ja kuukaudesta toiseen ja täytyy tulla oikein Nissanin sivuille haukkumaan samalla kaikki japsit lahopaskoiksi kipoiksi ja kiroamaan syvimpään maanrakoon. En pysty edes säälimään tyyppiä ja noin ala-arvoista kirjoitteluaan.

        En rupea edes arvostelemaan tällä saitilla Opeleita, jokainen voi ottaa itsekseen selvää, jos tosiaan kiinnostaa. Vikapesä onkin oiva auto tampiolle, joka vaan uhoaa just jossain Esson baarissa ja pillurallissa teineille tehojansa. No, sieltä voi tosiaan saada ihailua sidukan tai bissen toivossa tai ilmaisen kyydin. Oikeasti, onko toi kirjoittaja saanut justiinsa kortin, noin lapsellista uhoa saa hakea? Onhan se helvetin hienoa mennä autolla, kun joka paikka paskana, nitisee ja natisee ja kusee alleen ja muuta mukavaa ja just nippa nappa saa säälistä leimat, mutta sitten voi taas kovaan ääneen revitellä ja näyttää penkin testituloksia henkseleitä paukutellen. No, pääasia, että tehoja löytyy. Ei jumalauta...on tosi automies, hahhhahahahaaa!!!

        Tyyppi ei osaa edes sen vertaa laskea, että 2.0 GTi Allussa on vakiona 143 hevosta ja putkistolla, lastulla ja vaparilla irtoaa heti 175 hv, niin erotus on kyllä 32hevosta, mikä ei ole ollenkaan huonosti ja tuossa vasta tehty perusviritys, joten älä ala opettamaan, miten autoa viritetään, kun et ymmärrä tuon vertaa. Unohtui ihan pikkujuttu eli se 175 hepoa tuntuu hiukka erilaiselta 1500kg autossa kuin yli 2000kg, mut yritä nyt tuollaiselle lapselliselle uhoajalle.

        "Autoissa pitää olla luonnetta" Just joo, ihan sama kuin peittelisi yrteillä läpimätää paskaa tai paneroisi tiskirätin ja veisi pokkana saliin. Toimii varmaan showdownin reppanakaveripiirissä,mut ei ihan täällä aikuisten autoilijoiden seurassa.

      • Piti ihan tarkistaa
        Itelläkin sellainen kirjoitti:

        missä kone vuotaa öljyä joka nurkasta ole aika tehoton, jos öljynpaineet ala-arvoiset ja on aika suttuisen oloinen kone, mitä showdown sitten hätäpäissään laskeskelee painepesurilla menemään?

        Tai kun kannen tiivisteet ovat mm. Fiateissa taattua italialaista laatua, niin menee mukavasti öljyt ja vedes sekaisin ja sitten onkin sellaista kunnon tököttiä joka puolella. Opelien moottoritekniikka samaa luokkaa.

      • SR:n omistaja
        Piti ihan tarkistaa kirjoitti:

        missä kone vuotaa öljyä joka nurkasta ole aika tehoton, jos öljynpaineet ala-arvoiset ja on aika suttuisen oloinen kone, mitä showdown sitten hätäpäissään laskeskelee painepesurilla menemään?

        Tai kun kannen tiivisteet ovat mm. Fiateissa taattua italialaista laatua, niin menee mukavasti öljyt ja vedes sekaisin ja sitten onkin sellaista kunnon tököttiä joka puolella. Opelien moottoritekniikka samaa luokkaa.

        Hyvää viihdettä tämän keskustelun lukeminen. Mulla on -99 SR ja kyllähän se sillon 18-19 vuotiaana tuntu kovalta vehkeeltä, mutta kyllä nykyään pitää olla aika nöyrä SR:n ratissa, koska 1.2 TSi polossakin on enemmän lähtöjä ku tossa :D Että se siitä SR:n ihmeellisyydestä ku häviää lähes kaikille uusille autoille, N15 GTi sentään taitais vielä jonku kepittää.

      • Edelleen SR
        SR:n omistaja kirjoitti:

        Hyvää viihdettä tämän keskustelun lukeminen. Mulla on -99 SR ja kyllähän se sillon 18-19 vuotiaana tuntu kovalta vehkeeltä, mutta kyllä nykyään pitää olla aika nöyrä SR:n ratissa, koska 1.2 TSi polossakin on enemmän lähtöjä ku tossa :D Että se siitä SR:n ihmeellisyydestä ku häviää lähes kaikille uusille autoille, N15 GTi sentään taitais vielä jonku kepittää.

        Taas uhoaa yksi muita pojitteleva ja itse kaiken kokenut ja -tietävinään automies. Naurettava pelle!

        Lue seuraavalla kerralla edes hiukan tarkemmin, että pystyisit esittämään edes jotain asiallista tosiasioihin pohjautuvaa väittämää (lue:uskomuksiasi).
        Täällä ei ole kukaan väittänyt, että SR on hirveä tykki tai korttelohjus, mutta tosiasia on, että 100 kaakkia pienemmän keskiluokan hatchbackissä on ihan mukavasti ja sillä todellakin ehtii ja kerkiää oikein hyvin, tiedän tasan tarkkaan kokemuksesta, mitä on ajaa päivittäin stadissa, kun on jonoa valoissa ja edellä joku perkeleen heinähattu arpomassa, onkohan vaihde päällä ja missä vaiheessa pitää nostaa kytkintä. Voi vaan kuvitella sitä yhteisvitutusta, kun on kiire jonnekin ja valoista ehtii maks. pari-kolme ja loput kymmenen jää kihisemään raivosta seuraavaan vihreään. En ikinä ole ollut liikenteen tukkona, vaan mennyt ripeästi valoista, rampeista ja ohitan ilman ohitettavan pakollista minuutin ihmettelyä vierellä.

        On täysin naurettavaa puhua vain tehoista hevosvoimina, kertoo vain, miten lapsellinen ja autoista tietämätön SR:n omistaja on. En ala luennoimaan, mihin kaikkeen kannattaisi kiinnittää huomiota autoissa. Keksiköön itse muutakin kuin hv:t. Minä en ainakaan yhtään nöyristele ja miksi helvetissä pitäisi, ajan ylpeänä onnistuneesta ostoksesta, mutta itsetuntoni ei vaadi sivullisille elvistelyä. On paljon varsinkin 90-l. autoja 1.6, missä alle 100hv (japsiversiossa 105hv) ja uusissakin 110-115hv.

        Tiedän mitä on ajaa 1.6, kun välitykset ja kytkin säädöt eivät ole kohdallaan ja alavääntö puuttu, kuten Golf IV, tosin sen 1.4 pärjää oikein hyvin liikenteessä. Mitä tekee 50t e vaikkapa Mitsun Evol.X, jossa on ruutia, mutta auto ei ole edes tehty Suomen 80-100km/h maanteille? Nättihän se on kuin mikä, mut mulle riittäis 1.6 tai 1.8 vallan mainiosti normaali ajoon.Makunsa kullakin.

        Pari mersukuskiakin on kehunut Alluani ja nämä ajavat taksia, joten joku käsitys autoista yleensäkin, toisin kuin edellä.Mulle on muuten ihan sama, mitä joku sanoo Allusta, mutta silloin vituttaa, kun haukutaa ihan aiheetta paskaksi ja patalaiskaksi.Kauhean paljon enempää ei voisi väärässä olla, kun ei edes ymmärrä, mitä puhuu.

      • Polo nevö
        Edelleen SR kirjoitti:

        2.0GTi on 143 hepoa ja täytyy muista auton paino ja koko, joten jos sillä ei ehdi liikenteen rytmissä, niin päässä on pahasti vikaa. Monissa suuremman keskiluokan autoissa vuonna 1999, kuten VW Passat, Ford Mondeo tai Mazda 626 en usko, että oli tuota määrää hevosia ja huomatkaa painoero ja välitykset ym. joten ei voi edes puhua samaan aikaan.

        Onhan noita pirtsakkaampia kuten Honda Civic Type R vanhempi ja uudempi malli, mutta tämä on ihan yleinen kehityssuunta sporteissa, kukapa uskaltaisi tänään tehdä 2.0 136hv ja kehuisi tehoja? Silti pärjäisi todella hyvin.

        Naurattaa nämä uudet lelut, kun jostain kauppakasseista on kutitettu tehoja ja tehdään rallimainos. Skoda Fabia tai VW PoLo ovat pienillä koneilla, mistä ahdetaan tehoja. Molempien laatu ei tosiaankaan vakuuta varsinkaan ennen 2000 tehtyjä. Sisätiloja nimeksikään ja Polon laatikko on luokattomin ikinä, mitä kokeilin, keppi menee minne sattuu ja rutinaa ja kolina kuuluu ja siis niin paska kuin ikinä voidaan laatikko tehdä. Seat Ibiza samaa kastia.

        Todella mielenkiintoista nähdä, mitä on noista 1.2 TSi jäljellä 250-350 tkm, joko vaihtokone tai paalissa ajat sitten, mutta hauskaa oli joskus, kun tehoja riitti kauppakassissa. Tyypillä näköjään vielä kova hinku päteä tehoilla ja kisailla joka valoista sporttien kanssa.Nostais reppana housunsa polvista ja ottaisi lippiksen ja jakauksen pois silmiltä, niin vois edes nähdä asioita hiukan ympärillään, toive oppimisesta on kyllä jo fantasiaa.
        Ylipäätään on ihan älytöntä verrata verrata 10-15v vanhaa mitä vaan autoa uusimpiin, totta helvetissä kaikki kehittyy moottoritekniikasta alkaen,moni valitettav. huonompaan suuntaan. Mieti nyt edes hetki, kun Almeran moottoritekniikka on Sunnyn ajoilta jostain 80-90-l vaihteelta, niin on hiukan tekniikka, päästöt ja normit muuttuneet. Sunnyn kone oli niin hyvä, että siitä jalostamalla Alluun ei ollut pienintäkään järkeä alkaa keksimään pyörää uudelleen.

        MIssähän kunnossa ovat tuon ajan Fabiat, Polot ja Seatit ja katsotaan hiukan, mitä ne ovat syöneet kuten osia...? :( (...ttu, mitä paskaa!)

        Tuolla on niin hyviä kommentteja edellä, etten ala selittämään niitä. Lue sieltä ja mieti oikeasti, ota lääkkeet ja jos ei helpota, mene hiukan juttelemaan pahasta olostasi.

      • Ihme sakemaneja
        Polo nevö kirjoitti:

        jos VW ei osaa edes laatikkoja tehdä kunnolla.

        http://www.youtube.com/watch?v=xAUjhBtfyXQ

      • silti häpi
        Ihme sakemaneja kirjoitti:

        jos VW ei osaa edes laatikkoja tehdä kunnolla.

        http://www.youtube.com/watch?v=xAUjhBtfyXQ

        Tuolla oli edellä niin hyvää tekstiä, että oli pakko lainata tähän Anti-Idiotin ajatuksia, koska olen täysin samaa mieltä. En voi ymmärtää, miten jotkut ottavat elämäntehtäväkseen haukkua muita automerkkejä kuin omaansa. Mun kantti kestää kyllä aiheesta kehua tiettyjä automerkkejä ja-malleja, eikä mun itsetunto siitä rapise tai arvostukseni Almeraan tai muihin oikeasti hyviin autoihin.

        Mitä ihmeen tyydytystä siitä saat, kun räyhäät jollakin palstalla? Oliko lapsuus noin ankea, ei arvostettu, kuunneltu tai saanut suunvuoroa? Tuo on niin alhainen ja epätoivoinen yritys haukkumalla kaikki muut pataluhaksi ja muka siten korottaa itsensä jalustalle, no, toimii ehkä jollekin teineille. Eksä harrasti ihan samaa aikansa ja siksi onkin ex, mielenmyrkyttäjä on pahinta viattomille sivullisilleen.

        "Anna kaikkien ajaa niillä autoilla millä ne tykkää ajaa ja sanoa mitä haluaa,jos ärsyttää niin ei ole pakko lukea. Jos sä olisit tyytyväinen omiin asioihisi niin ei tarvitsisi olla arvostelemassa ja provoamassa. Onko se sulta jotenkin pois jos joku ihminen oikeasti on tyytyväinen autoonsa?"

      • showdown
        silti häpi kirjoitti:

        Kun joku rohkeni epäillä almeran täydellisyyttä. Kunnon palkki punaisena -puolustusreaktio oikein. "Kel onni on, se onnen salatkoon"

      • Veijo Esso
        showdown kirjoitti:

        Kun joku rohkeni epäillä almeran täydellisyyttä. Kunnon palkki punaisena -puolustusreaktio oikein. "Kel onni on, se onnen salatkoon"

        Kunnon autosta ette tiedä mitään ennenkun pääsette Porchen ratin taa ! Kokeilkaa joskus !!

      • ytytjuyyjhtt
        showdown kirjoitti:

        Kun joku rohkeni epäillä almeran täydellisyyttä. Kunnon palkki punaisena -puolustusreaktio oikein. "Kel onni on, se onnen salatkoon"

        opettele lukemaan vitun urpo, kukaan ei ole mitään sen enempää puolustuskannalla, sulla se ongelma on, kun pitää kytätä tiettyjä palstoja ja olla niin vitusti olevinaan hyvän auton omistaja ja asiantuntija ja vaikka mitä. Olet siis niin vitun naurettava pelle, että huhuhhh. Hankkiset elämän jostain ihan muualta ja menisit vaikka töihin, tosin mitä noilla lahjoilla voisi tarjota, kun siivoaminenkin menee yli hilseen idiootilta.

      • Datsun isolla deellä
        showdown kirjoitti:

        Sori ny vaan kun yritän pitäytyä tämän keskustelu/vittuilu -threadin tiimoilla faktalinjalla. Opelin laatua en ole paljon kehunu, tiedän itekin että ei ole hääviä. Mulla oli sellanen pitkään, joten tiedän omasta kokemuksesta. Autoissa nyt vaan on paljon muitakin ulottuvuuksia kuin se kestävyys ja viattomuus. Tottakai laatu on tärkeää niinkuin kaurapuuro elossapysymisen kannalta, mutta on niitä hienompiakin ominaisuuksia ruuissa ja autoissa.

        Huomaa taas millä tasolla allumies porskuttaa tiedollisesti, kun rupeaa virittämisuhoilussa kertomaan vapareista ja lastuista. Jos moottorista pitää kaivaa tehoa reilusti, niin vaparit ja lastut ja putkistot ei vielä riitä yhtään mihinkään. Niillä ei vielä kortteliohjusta tehdä. 10-20 heppaa lisää on vasta sellaista amispelleilyä, jolla lisääntyy vaan meteli ja uho.

        Opelikin tuli viripuuhissa mainittua sen takia että opelin 2-litranen 16V on vieläkin reilusti potentiaalisempi virikohde kuin nissanin vastaava. Sama se vaikka kusee öljyä alleen, siitä ei ole kysymys.

        Minä kyllä pärjään vaikka minkä vikapesän auto kanssa jos niikseen tulee, mutta minulta ei heru kunnioitusta tai ihailua autoa kohtaan pelkästään viattomuuden perusteella. Ominaisuudet ratkaisee. Ja siinä kohtaa monet ankeat japsikipot ja monen muunkin maalaiset ei loista. Autossa pitää olla luonnetta ja perusjapsiautoista sitä en ainakaan ole löytäny.

        No,toi jos mikä on sitä kurjuuden maksimointia..touhuta ecotekkinsä kanssa yömyöhään ja löytää luonnetta autosta ja sitä kautta ominaisuuksia ja ehkä itsestäänkiin,uusia ulottuvuuksia..venytellä uutta jakohihnaa öljylätäkössä vesipumpun ympärille..

        Miehistäähän se ja (v..tuttaakin) jossain vaiheessa viisastella teini uiveloille.
        Mut kai sulla ja sun 2.016v mörkökoneella on potentiaalia virittyä vielä huippuunsa..
        Margariini ei ole voita,eikä for..ooppeli auto.

      • fakeshow
        Datsun isolla deellä kirjoitti:

        Hahahahahaaa, nauroin ihan vedet silmissä, kun kerroit showdownin nysväämisestä jakohihnoineen öljylätäkössä. Taito maksimoida kurjuus on tosiaan uskomattomalla tasolla, sitten voi löytää autostaan luonnetta ja ulottovuuksia. Sitten on niin miestä täällä teineille. Hahahahhaaaa, ei pysty edes kirjoittamaan naurun pyrskähdyksiltä tyypistä ja virityksestään. Jatkaisko joku muu?

      • Show how
        fakeshow kirjoitti:

        Kyllä sen jutuista tosiaan huomaa, että teinejä ootte. Minä puhun asiat niin kuin ne on.

        Ei mulla ole enää opelia, eikä tule. Onneks ei sentään ollu ecotec, vaan vanhempi ja luotettavampi ohc. Nyt ollu muutama vuosi nissani. Onhan tämä kohtalaisen luotettava, mutta ei tätä ankeaa autoa enää kauan jaksa. Tuskin tulee enää toista nissania näillä näkymin.

        Vastaavan ikäinen opeli on paljon parempi ominaisuuksiltaan, mutta en nyt sentään vikapesään sorru. Joten se siitä opelin kehumisesta.

      • Pulituuri
        Show how kirjoitti:

        Mitä juttuja ! Heh ! Heh !

      • ei lisättävää
        Pulituuri kirjoitti:

        Mitä juttuja ! Heh ! Heh !

        tässä keskustelussa. Nimim. fakeshow kiteytti niin naulan kantaan tuosta naurettavasta myöhäisteinistä Opelisti/ traumaattinen Nissanista ja muuten vaan sutii koko ajan tyhjää- pellestä.

        "Taito maksimoida kurjuus on tosiaan uskomattomalla tasolla, sitten voi löytää autostaan luonnetta ja ulottovuuksia. Sitten on niin miestä täällä teineille".

        Tuosta Showdownista tai millä kirjoittaakin, ei kannata provosoitua yhtään, pilaa vaan päivänsä tuollaisen mitättömän katkeran paskan ulisijan takia, ei todellakaan oles arvoista. Tyypin ainoa elämäntehtävä on täällä kytätä palstoja ja tunnistaa satavarmasti siitä, että kirjoita tänne, miten hyvä Nissanisi on ja nätti ja luotettava ja aivan parasta suhteutettuna sijoitettuun rahamäärään ja mikä ei korreloi, vaikka laittaisi kolminkertaisen summan, että saisi muka 3Xparemman auton.

        Jollei näistä ala tyypillä keittämään ja ala raivota tänne kipeitä ja katkeria paskojaan yrittäen tuhota kaiken elämänilon kaikesta läpimädälllä paskalla olemuksellaan. On suoranainen ihme, jollet saa tyyppiä kihisemään raivosta, tuossa olis kyllä oivat pitkävedon kohde, voittajalle olisi jättipotti. Myöntäisikö riistanhoitopiiri kaatoluvan luontoon kuulumattomalle ja sopeutumattomalle sairaalle yksilölle?
        Maailma olisi meille kaikille sata kertaa ihanampi paikka ilman juuri tällaisia epätoivoisia 24/7 paskoja traumapesäkkeitä mollaajia. Tyyppi osaa paukutella kahta asiaa loistavasti- henkseleitään ja toinen on sitä samaa, mitä tännekin suoltaa ja haju suoraan verrannollinen.

        Mikset vitun vatipää hankkiudu eroon, jos Nissanisi on kerran niin paska ja hanki miljoonatuloillas vaikka Audi ja mene toiselle sivulle ja liity "Audi on paras ja voitti TM:n" kuoroon. (hartain toive ja iltarukoukseni)

      • datsun ratsu
        ei lisättävää kirjoitti:

        Kyllä mäkin omalla Nissanillani tuhat kertaa mieluummin ajan kuin jollakin Ooppelin romulla mutta eikö toi sun vuodatuksesi mennyt vähän yli? Kuulostat ihan yhdeltä psykopaatilta joka riehui täällä n. vuosi takaperin ja jonka viestitkin poistettiin. Taidat olla sama tyyppi tekstin ulkoasusta päätellen?

    • nassin gde16

      Itse vaihdoin 1.6 gti sanin(n13)vm 89 kadett gsi 16v malliin.Tuntui kuin olis moposta ferrariin vaihtanu.Toki isompi kone,vitusti parempi alusta,paremmat recarot ym.Tolla opelilla pääs helposti pienempiin maantie kulutuksiin.laho vaivat tosin kiusas enemmmän kuin sania(sani,aika kone)

    • Kenokaula Keijo

      Haloo Helsinki !

    • Jytky Jukka

      Tässä erä yleisin syy tehottomuuteen http://www.hessumobiili.fi/tiedostot/Nakutustunnistin.pdf jos näyttää vikakoodia 34 eli 3 pitkää ja 4 lyhyttä moottorinvaroitusvalon välähdystä. Turkasen kallis tuo tunnistin aluperäisvaraosana eli yli 300 e ja tarvikeena ei suomesta saa eli Ebay tai vast.

    Ketjusta on poistettu 41 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä hittoa tapahtuu nuorille miehillemme?

      Mikä on saanut heidän päänsä sekaisin ja kadottamaan järjellisyytensä normaalista elämästä ja ryhtymään hörhöiksi? https
      Maailman menoa
      272
      2663
    2. En sitten aio sinua odotella

      Olen ollut omasta halustani yksin, mutta jossain vaiheessa aion etsiä seuraa. Tämä on aivan naurettavaa pelleilyä. Jos e
      Ikävä
      72
      1432
    3. Muistatko kun kerroin...

      että palelen..? Myös nyt on kylmä. Tahtoisin peittosi alle.
      Ikävä
      41
      1431
    4. Martina jättää triathlonin: "Aika kääntää sivua"

      Martina kirjoittaa vapaasti natiivienkusta suomeen käännetyssä tunteikkaassa tekstissä Instassaan. Martina kertoo olevan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1189
    5. Hei, vain sinä voit tehdä sen.

      Only you, can make this world seem right Only you, can make the darkness bright Only you and you alone Can make a change
      Ikävä
      7
      1154
    6. En vain ole riittävä

      Muutenhan haluaisit minut oikeasti ja tekisit jotain sen eteen. Joo, ja kun et varmaan halua edes leikisti. Kaikki on o
      Ikävä
      27
      1153
    7. Kuka sinä oikeen olet

      Joka kirjoittelet usein minun kanssa täällä? Olen tunnistanut samaksi kirjoittajaksi sinut. Miksi et anna mitään vinkkej
      Ikävä
      45
      1151
    8. Kellä on rumin tukka?

      Kuka on haapaveden rumin ihminen? Vinot silmät ja ikivanha mersu?
      Haapavesi
      9
      1141
    9. Oon pahoillani että

      Tapasit näin hyödyttömän, arvottoman, ruman ja tylsän ihmisen niinku minä :(
      Ikävä
      43
      1089
    10. Kuinka paljon nalle harmittaa

      Kun mä saan panna hehkua ja sä et? :)
      Ikävä
      10
      1070
    Aihe