Mitä mieltä olette asiasta ? omia kokemuksia? saa kertoo muutakin aiheesen liittyvää.
Haluaisin mielipiteitä eläinten hautajaisista?
11
459
Vastaukset
- 2 x mummo
Vuosien saatossa olemme haudanneet lukuisia lemmikkejä.Miesväki kaivaa haudan ja laskevat pois nukkuneen lemmikin ikuiseen kotiin. Olemme yleensä kaikki, koko perhe lähiystävät tuossa haudan ympärillä ja heitämme kukkaset sinne. Vietämme hiljaisen hetken ja miehet peittävät haudan.
Olen kaikkien kummun laittanut kauniiksi ja teettänyt muistolaatan jokaiselle pois menneelle lemmikille.
Näin teemme jatkossakin, niin kauan kuin elämme ja toivottavasti nuoripolvi jatkaa perinnettä.
Nyt meillä on nuori lemmikkipolvi ja toivon, ettei lähitulevaisuudessa tarvitse pitää lemmikeille hautajaisia.
Kaksi koiraa, 3 ja 4 vuotiaat ja kaksi kissaa 2 ja 5 vuotiaat.- eläinrakasihminen
niin meilläkin miesväki ja siskoni kaivaa haudat.olemme perheen kanssa menettänyt monta rakasta lemmikkiä.kaikille on pidetty hautajaiset.kauniit muistot kantaa eteenpäin.
- En tiedä
17.5.2007 ;( Olin sillon 8v :( Haudattin takapihalle äitin kanssa ja tuotiin kukkia ja laitettiin pieni kivi jossa lukee näin; Olli hamsteri -17.5.2007- Olet aina muistoissamme Olli :)
- huopaaja
Viimeisin hautaamani rakas perheenjäsen oli 19v kissani. Ammuttiin hautaansa. Sievä nappi takaraivoon ja multaa kasa päälle. Lisäksi loraus polttoöljyä ettei ketut kaiva esille. Hautamuistomerkkinä toimii suuri pihlaja jossa pentuvuosinaan kiipeili. Ei ollut helppoo mulle ei....eikä ole vieläkään.
- :O
:O
- huopaaja
:O kirjoitti:
:O
Pieni mä vielä olin itsekin,
kun kissanpennun syliini sain.
Saaneeni tiesin mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä vain.
Sinä kasvoit mun vierelläin,
kuinka hyvä on ollutkaan näin.
Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun maukuas vain mä jostain kuulen.
Usein mä tunsin,
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.
Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en..... - eläinrakasihminen
huopaaja kirjoitti:
Pieni mä vielä olin itsekin,
kun kissanpennun syliini sain.
Saaneeni tiesin mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä vain.
Sinä kasvoit mun vierelläin,
kuinka hyvä on ollutkaan näin.
Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun maukuas vain mä jostain kuulen.
Usein mä tunsin,
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.
Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.....koskettava runo.
- huopaaja
eläinrakasihminen kirjoitti:
koskettava runo.
Timo Turusen laulu koiranpennusta.. Vaihdoin sanat kissaan:-) Kyllä koirakin paikkansa mun kohdalla pitää ei sillä. Itkemättä en tuota ole vielä kuullut. Tuossapa se linkkinä...
http://www.youtube.com/watch?v=GEv1Ez4EloA - eläinrakasihminen
huopaaja kirjoitti:
Timo Turusen laulu koiranpennusta.. Vaihdoin sanat kissaan:-) Kyllä koirakin paikkansa mun kohdalla pitää ei sillä. Itkemättä en tuota ole vielä kuullut. Tuossapa se linkkinä...
http://www.youtube.com/watch?v=GEv1Ez4EloAempä arvannut että noi ois laulunsanat.koskettavaa...
- Anteeksi nou nyyh...
huopaaja kirjoitti:
Pieni mä vielä olin itsekin,
kun kissanpennun syliini sain.
Saaneeni tiesin mä tosi kaverin,
et leikkikalu ollut sä vain.
Sinä kasvoit mun vierelläin,
kuinka hyvä on ollutkaan näin.
Sä oot mun pieni rakas ystäväin,
juosta kanssas mä sain lailla tuulen.
Niin lämmin tunne herää sisälläin,
kun sun maukuas vain mä jostain kuulen.
Usein mä tunsin,
mua ymmärrä ei
koko maailmassa varmaan kukaan.
Tieni kun metsään ja poluille vei,
vain sinä silloin kelpasit mukaan.
Alla puiden joskus itkinkin
ja sun turkkias niin silitin.
Yhteinen aika pian lopussa on,
sitä hyväksyä on vaikeaa.
Päivät nuo leikin ja riemun auringon
taivaanrannan taakse katoaa.
Kohta sammuu säde viimeinen,
siitä kiinni pitää voi mä en.....Ihan oikeasti, hirveän koskettava runo... Nyyhkytin tossa loppu vaiheilla. Tuli mieleen edesmenneet 3kissaani ja eräs kesy jänön poikanen. Ainiin... Ja hautajaisista.... Kerron nyt vanhimman kissamme hautajaisista (nimi: mustakissa, vanha käpy ja mustis..) Pienestä pitäen sitä sanottiin vanhaksi kävyksi, koska se murisi muille kissoillemme ja oli kärttyisä käpy, koska oli aina ollut perheen pää, ja nyt muut kissat halusivat valtaa... Mutta kun käpysemme kuoli, se haudattiin kivi, ruoho, olki.... kasaan johon kaikki sukumme kissat haudattiin. Pidimme hiljaisen hetken ja isäni nosti jäisen käpysemme hautaan, emme peittäneet hautaa heti sillä halusin kissan hengen pääsevän taivaaseen (olen ajatellut niin..) sitten hauta peitettiin ja muut lähtivät sisään, vain minä jäin itkemään haudalle ja silitin hautaa kuin se olisi ollut käpysemme... Toinen kuollut kissamme oli nuorin, noin 5v (nimi: Tupu, tupsukka, tuupi)Tupsukka jäi auton alle lähi tiellämme ja halvaantui mahasta alaspäin kokonaan ja oli veren peitossa... Sitä ennen kaverini ja hänen isä olivat pyöräilleet ohi ja nähneet kissamme, heidän ohi meni eräs turkulainen nainen joka kysyi kenen kissa on ja tuli tiedon saatuaan itku kurkussa sanomaan meille... Hän pyyteli anteeksi itkuaan. En saanut tulla mukaan katsomaan kissaa, ja ajattelin sen selviävän. Isä pyysi naapurin sedän ampumaan kissan ettei se kärsisi (isällä ei ollut vielä aselupaa..), tupsukka haudattiin isäni työpajan viereen ja pidimme samanlaisen hetken kuin vanhan kävyn haudalla... (tupu, tupsukka, tuupi oli ikioma kissani Nyyh Nyyh...) Sitten kuoli vielä elossa olevan poikakissamme sisar.. (Kerma, tytsi, tyttökissa) Se katosi kerran kotoa kun oli ollut huonossa kunnossa eikä sitä löytynyt (ei ole vieläkään löytynyt ;( ..) silloin vain minä menin hautaamaan erään Söpö kissamme löytämän pikkulinnun joka oli ilmeisesti orpo se ei osannut lentää, pidin sitä päivän ja se kuoli... Hautasin sen tyttökissan hautapaikaksi merkitylle alueelle ja hyvästelin sen... Yhyy... nyyh... Olemme tähän mennessä haudannut kaikki eläimet (siis kuolleet) hiiret, linnut, ketut, jänöt, puput, kissat, koirat*, 15 lehmää*, 2hevosta *(isäni hevosta), 4 possua*, 18 kanaa*, ja naapurimme puolesta yhden gerbiilin... Nuo tähdellä merkityt olivat isäni lapsuuden maatilalta...
- OSANOTTAJA
Anteeksi nou nyyh... kirjoitti:
Ihan oikeasti, hirveän koskettava runo... Nyyhkytin tossa loppu vaiheilla. Tuli mieleen edesmenneet 3kissaani ja eräs kesy jänön poikanen. Ainiin... Ja hautajaisista.... Kerron nyt vanhimman kissamme hautajaisista (nimi: mustakissa, vanha käpy ja mustis..) Pienestä pitäen sitä sanottiin vanhaksi kävyksi, koska se murisi muille kissoillemme ja oli kärttyisä käpy, koska oli aina ollut perheen pää, ja nyt muut kissat halusivat valtaa... Mutta kun käpysemme kuoli, se haudattiin kivi, ruoho, olki.... kasaan johon kaikki sukumme kissat haudattiin. Pidimme hiljaisen hetken ja isäni nosti jäisen käpysemme hautaan, emme peittäneet hautaa heti sillä halusin kissan hengen pääsevän taivaaseen (olen ajatellut niin..) sitten hauta peitettiin ja muut lähtivät sisään, vain minä jäin itkemään haudalle ja silitin hautaa kuin se olisi ollut käpysemme... Toinen kuollut kissamme oli nuorin, noin 5v (nimi: Tupu, tupsukka, tuupi)Tupsukka jäi auton alle lähi tiellämme ja halvaantui mahasta alaspäin kokonaan ja oli veren peitossa... Sitä ennen kaverini ja hänen isä olivat pyöräilleet ohi ja nähneet kissamme, heidän ohi meni eräs turkulainen nainen joka kysyi kenen kissa on ja tuli tiedon saatuaan itku kurkussa sanomaan meille... Hän pyyteli anteeksi itkuaan. En saanut tulla mukaan katsomaan kissaa, ja ajattelin sen selviävän. Isä pyysi naapurin sedän ampumaan kissan ettei se kärsisi (isällä ei ollut vielä aselupaa..), tupsukka haudattiin isäni työpajan viereen ja pidimme samanlaisen hetken kuin vanhan kävyn haudalla... (tupu, tupsukka, tuupi oli ikioma kissani Nyyh Nyyh...) Sitten kuoli vielä elossa olevan poikakissamme sisar.. (Kerma, tytsi, tyttökissa) Se katosi kerran kotoa kun oli ollut huonossa kunnossa eikä sitä löytynyt (ei ole vieläkään löytynyt ;( ..) silloin vain minä menin hautaamaan erään Söpö kissamme löytämän pikkulinnun joka oli ilmeisesti orpo se ei osannut lentää, pidin sitä päivän ja se kuoli... Hautasin sen tyttökissan hautapaikaksi merkitylle alueelle ja hyvästelin sen... Yhyy... nyyh... Olemme tähän mennessä haudannut kaikki eläimet (siis kuolleet) hiiret, linnut, ketut, jänöt, puput, kissat, koirat*, 15 lehmää*, 2hevosta *(isäni hevosta), 4 possua*, 18 kanaa*, ja naapurimme puolesta yhden gerbiilin... Nuo tähdellä merkityt olivat isäni lapsuuden maatilalta...
MUN ENSILEMMIKKINI,NAMI OLI HAMSTERI.YKS AAMU SE ALKO ONTUMAA ETUTASSUAAN.SITTEN SIIHEN KEHITTY ISO PALLO SIIHEN JALKAAN,SE OLI KASVAIN!VEIMME NAMIN ELÄINLÄÄKÄRIIN,MUTTA SAIN KUULLA SIELLÄ HIRVEÄN ASIAN.NAMI KULMA PITÄISI LOPETTAA,JOS TILA HUONONEE!OLIN SILLOIN EHKÄ 9,KU NAMI KUOLI.NO,NAMSU ELI MELKEIN PUOLI VUOTTA,KUN OLIMME PIKKUVELJENI KANSSA PIHALLA,NI ÄITI TULI SANOO,ET NAMI ON KUOLLUT!BYÄÄH! :,(.SIT ME HAUDATTII SE.ÄITI TEKI HIENON KIVIREUNUKSEN HAUDAN YMPÄRILLE,NAMI LAITETTIIN HAUTAAN JA SAMAL,KU ÄITI MENI HAKEE JOTAI KUKKII,NI SIINÄ ITKEÄ PILLITIN...MUT MUISTAKAA,ET JOSKUS ELÄIMEN ON PARASTA KUOLLA,JOS SEN ELÄMÄ ON PELKKÄÄ KÄRSIMYSNÄYTELMÄÄ! (silti se on kamalaa) ENSILEMMIKIN KUOLEMA ON MUUTEN TOSI RANKKAA.NYKYÄÄN MUL ON KÄÄPIÖKANI,PEPE.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei2963148Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2341713J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851243By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei811222Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(781139- 591138
Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti431010Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut36954Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks46896Liikennesäännöt
Uuden ohitustien myötä torkkolantieltä tulevia kuuluu väistää tai ainakin kuuluisi väistää, jos he tulevat ollintielle.11814