Kissa sisälle vai ulos?
— Omistajan valinta ja vastuu
Kevät on tulollaan, ja kissojen mourunta on jälleen alkanut. Monet omistajat laskevat leikkaamattomatkin lemmikkinsä vapaaksi. Naapurisopu rikkoontuu, kun kissat mellastavat ulkona ja merkkailevat reviiriensä rajoja. Kollien öiset tappelut aiheuttavat raivoa naapureissa, itse eläimille haavoja tai jopa katoamisia. Kesäkissojen hankkiminen aloitetaan ja kesän tullen alkaa löytyä yhä enemmän kuolleita huono-onnisia teiden varsilta. Vanhat, syvälle juurtuneet asenteet ovat edelleenkin suurin tällaiseen välinpitämättömyyteen.
Maalaistalojen isäntien ja emäntien kissanarvostus on usein heikoin. Monesti kuulee sanottavan: "Kyllä ne on aina pärjänny", "Ennen vanhaankin pidettiin navettakissoja", "Mitä nyt yhdestä kissasta". Tällainen vanhoillinen ajattelutapa koituu monen maalaiskatin kohtaloksi sen lähtiessä hieman tavallista pidemmälle reissulle tai päätyessä ketun, ilveksen tai huuhkajan ruokalistalle. Hyvin usein myös naapurit päästelevät toistensa kissoja hengiltä. Kissaa on aina pidetty yhtenä itsenäisimmistä eläimistä, usein ehkä liiankin itsenäisenä. Syy siihen, miksi taajamissakin kulkee kissoja vapaana, on niiden huolettomuus, itsenäisyys ja viihtyminen seikkailu- ja saalistusmatkoilla. Tämän pidemmälle omistajat eivät sitten ajattelekaan. Tietämättömyys rakasta lemmikkiä uhkaavista vaaroista ja sen aiheuttamista haitoista kostautuu ennemmin tai myöhemmin. Kissa vain yksinkertaisesti katoaa. Hyvällä onnella omistaja voi saada selville, mihin se katosi tai mikä sen turmioksi koitui.
Kissalla on hirvittävästi vaaroja sen kuljeksiessa yksin ulkona. Vapaana kulkevan kissan keskimääräinen elinikä onkin noin 2-4 vuotta riippumatta siitä, ulkoileeko se maaseudulla vai taajamassa. Hyvin hoidettu sisäkissa saavuttaa usein 15-20 vuoden iän. Suurin näiden vapaasti kulkevien petojen vaaroista on ihminen. Hirvittävän iso osa joutuu vuosittain liikenteen uhriksi. Yliajetut jätetään yleensä tienposkeen muiden huolehdittaviksi, oli eläin sitten elävä tai kuollut, jos nyt ylipäänsä vaivaudutaan pysähtymään ja katsomaan. Kissanvihaajat ovat toinen vaaranaiheuttaja. Ihmisillä on tunnetusti mitä hirveimpiä harrastuksia, ja joillakin on elämäntehtävänä kissojen kiduttaminen ja tappaminen, mikä on täysin vastoin lakia ja moraalia, mutta harvoin näitä mielenterveysongelmaisia kiinni saadaan.
Kissojen vapaanapitäjät tulevat harvoin ajatelleeksi Suomen petoeläimiä — varsinkin ilveskanta on alkanut elpyä. Ilveksiä, kettuja sekä kanahaukkoja voi tavata taajamienkin lähistöillä, mutta eritoten maaseudulla. Myös huuhkajalle kissa on mieluinen saalis. Vaikka kissa tällaisen pedon hyökkäyksestä elävänä selviäisikin, olisi se todella huonossa kunnossa eikä välttämättä pystyisi palaamaan kotiin.
Eläinlääkäreille tulee jatkuvasti tappeluissa pahasti loukkaantuneita kissoja, koska etenkin leikkaamattomat kollit ottavat yhteen hyvinkin raivoisasti. Pienetkin karvojen suojissa olevat purema- ja raapimahaavat voivat tulehtua pahasti, ja tulehdus saattaa levitä kehon muihin osiin. Alakynteen jäänyt kissa voi joutua myös karkotetuksi kotiseuduiltaan eikä palaa kotiin.
Jos kissa eksyy talvella, se voi paleltua ja nääntyä nälkään. Varastot, tallit, navetat ynnä muut ulkorakennukset ja puut ovat paikkoja, joihin taiturimaisinkin kiipeilijä helposti jää loukkuun. Rotanmyrkkyä syömällä tai jäähdytysnestettä juomalla se järjestää itselleen nopean eläinlääkärikäynnin, mikäli omistajat sen tajuavat viedä. Sananlaskun mukaan kissalla on yhdeksän henkeä, mutta ulkona olevista vaaroista ei välttämättä selviäisi edes yhdeksällä, saatika sitten yhdellä.
Vapaasti kuljeksivista kissoista aiheutuu kaupunki- ja taajama-alueilla suoranaista haittaa naapurustolle, mikä ilmenee yhä leviävänä, niihin kohdistuvana, vihana. Paitsi että kissat ovat haittana naapureille, ne myös verottavat Suomen luonnonvaraisten eläinten populaatioita joillakin alueilla. Ruotsalaistutkimuksen mukaan kissojen kynsiin jää Suomessa vuosittain yli kuusi miljoonaa lintua, mikä näkyy jo varpus- ja fasaanikannoissa. Kaikki saalistajat toimivat kuitenkin yksilöllisesti. Jotkut kissat eivät osaa tappaa saalistaan, vaan tyytyvät leikkimään sillä. Jotkut pyydystävät yksinomaan jyrsijöitä tai pääosin lintuja. Jokainen ulkokissa kuitenkin metsästää, eivätkä siihen auta omistajan kieltelyt.
Madot ja muut loiset ovat ulkona liikkuvalle lemmikille iso riesa. Matohäätö onkin tehtävä ulkoilevalle katille vähintään kolmen kuukauden välein. Loisten taltuttama eläin ei ole kaunis näky. Matoriesan lisäksi ulkokissat tartuttavat toisiinsa kuolettavia tauteja. Kissojen immuunikadon eli FIV:in saanut kuihtuu pikkuhiljaa, eikä sitä voi parantaa. FIV tarttuu kissasta toiseen samoin kuin ihmisilläkin eli ruumineritteiden, esimerkiksi veren, kautta. Kun kissat tappelevat ulkona toistensa kanssa, FIV leviää edelleen uusiin yksilöihin. Toinen vakava, etenkin ulkokissojen, sairaus on FeLV eli leukoosi. Rokottaminen on välttämätöntä terveydenhuoltoa. Kissat rokotetaan säännöllisesti ruttoa ja flunssaa vastaan.
Harmittavan monet ulkokissat ovat edelleenkin leikkaamattomia, ja naaraat synnyttävät useita pentueita vuodessa vapaan ulkoilun seurauksena. Leikkaamaton naaras on alttiina kohtu- ja nisäkasvaimille sekä -tulehduksille. Sterilointi naaraalla ja kastrointi uroksella kuuluvat jokaisen kissan perusterveydenhoitoon.
Kun rakas kissa katoaa, sen kohtalo vaivaa luultavasti monia omistajia. Useimmat ottavatkin opikseen, kun yhden kissan omaa typeryyttään menettävät, mutta toiset toistavat samaa kierrettä aina vain ajatellen katoamisen kuuluvan kissan elämään jossain vaiheessa. Lyhyt, kauhean lopun saava ulkoelämä mielletään paremmaksi kuin pitkä, terve ja virikkeellistetty elämä sisällä. Tällaisilta ihmisiltä puuttuu vastuu lemmikistä kokonaan. Tuskin he pientä, noin kolmevuotiasta, lasta yksin ulos päästäisivät, mutta kissan kohdalla tilanne on toinen. Koiratkin ovat jo saavuttaneet suuremman arvostuksen. Harvemmin yksin juoksentelevia koiria näkyy, ja ne muutamatkin ovat yleensä karkulaisia. Miksi siis kissan suhteen asia olisi eri?
Eläinsuojeluyhdistykset ovat pullollaan ulkoa löydettyjä kissoja. Suurin osa näistä on leikkaamattomia, arkoja ja huonokuntoisia. Selviä lemmikkejäkin yhdistykset saavat haltuunsa, mutta ei niitä kukaan käy kyselemässä. Ellei omistajaa ilmaannu 15 vuorokauden sisällä, kissa yleensä leikataan, rokotetaan ja madotetaan ja sille aletaan etsiä uutta kotia, mieluiten sisäkissaksi.
Viime syksynä tuli voimaan uusi laki, joka kieltää kissan päästämisen esimerkiksi toreille, uimarannoille, lasten leikkipaikoille ja toisten pihoille. Tätä lakia voi noudattaa ainoastaan valvotulla ulkoilulla. Silti "pikkupetojaan" pitää vapaana noin puolet omistajista. He eivät piittaa laeista, lemmikkinsä tai muiden eläinten terveydestä, luonnosta eivätkä muista ihmisistä. Kissaihmiset onkin yleisesti leimattu itsekkäiksi. "Eihän meidän Mirri mitään tee!" sanovat vanhemmat rouvatkin.
Sisäkissojen onnellisuus mietityttää monia. Miten on mahdollista pitää talossa voimakasviettistä eläintä, jota on iankaiken pidetty ulkona? Kissasta saa sisälemmikin, jos sitä on pennusta asti pidetty sisällä. Vanhemmankaan eläimen totuttaminen ei ole vaikeaa, vaikka se omistajan kärsivällisyyttä vaatiikin. Miten kissan sitten saa viihtymään ihmisten parissa? On omistajan velvollisuus järjestää kissalle virikkeitä — erilaisia kiipeily- ja raapimapuita sekä tasoja leikkimistä ja mahdollista lajitoveria unohtamatta. Leikkiminen laukaisee petoeläimessä saman mielihyvän tunteen kuin sen oikeasti saalistaessa. Jos kissa pitää ulkona olemisesta, sille voi rakentaa tarhan virikkeineen tai totuttaa sen valjaisiin. Ulkoilu ei ole kuitenkaan välttämättömyys. On vain omistajan laiskuutta päästää kissa pihalle virikkeellistämään itse omaa elämäänsä.
Kotikissojen, joihin luetaan maatiaiset, rotusekoitukset ja rekisteröimättömät "rotukissat", arvostus on vähitellen nousemassa, ja yhä useampi tekee lemmikkinsä kohdalla valinnan kohti sen parempaa hoitoa. Paljon on silti vielä tehtävää, jotta kotikissojen arvostus saataisiin nousemaan rotuserkkujensa tasolle. Yhtä arvokkaita lemmikkejä luulisi kummankin olevan, mutta valitettavasti raha taitaa ratkaista tämänkin asian. Lapset ja nuoret ovat avainasemassa. Heidän suhtautumisensa kissoihin ja eläimiin yleensä ratkaisee sen, miten lemmikkejä kohdellaan tulevaisuudessa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo oli kyllä hyvin kirjotettu. :) tuli myös nimen omaan ilmi se, että kissa on onnellinen sisällä, leikkiminen tuottaa samaa mielihyvää, kuin saalistaminen.
ja jos kissa on pienestä pitäen ollut sisällä, ei se luultavasti voi edes aavistaa, että se voisi itse kulkea vapaanakin. se tyytyy valjasulkoiluun ja mahdolliseen ulkotarhaan, meillä on juri näin, enkä mitään stressin merkkejä ole havainnut tms.
Totta turiset. Ja vaikka meillä toinen kissa on päässyt maistamaan ulkomaailman vaaroja, on se ollut tyytyväinen kotona jälkeenkin päin. Ehkä tajusi, että ulkona ei oo niin helppoa kun turvallisissa kotioloissa:)
Hei.
Minä,Patricia olen 'opiskellut' kissaa.
Eli tiedän kissoista lähes kaiken,ja olen kanssasi samaa mieltä.onnea.