Tulipas sitten vähintäänkin mielenkiintoinen tilanne vastaan oman pankkini kanssa. Olen täysi-ikäinen ihminen, eikä tietääkseni raha-asiani kuulu vanhemmilleni millään tavalla.
Nyt kävi niim, että minulle tuli taloudellisia vaikeuksia, ja opintolainani takaisinmaksueriä myöhästyi. No arvatkaapa mitä pankissa tekivät ? No, menivät ja soittivat asiasta äidilleni, ja hän sitten myöhemmin kertoi asiasta minulle. (Ei tosin maininnut, kuka virkailijoista oli ottanut häneen yhteyttä.) Isäni kuuluu kyseisen pankin isännistöön ja siellä on muutenkin vanhempieni tuttavia töissä, mutta ei kait sitä nyt sentään voi tosta noin vaan mennä ihmisten pankkiasioista puhumaan muille selän takana.
Periaatteessa tekisi mieli vaihtaa pankkia, mutta toisaalta taas minulla on ollut hyvä pankkisuhde nykyiseen pankkiini tätä tapausta ennen, joten ei tekisi mieli tehdä mitään hätiköityä.
Kuuluvatko pankkiasiat vanhemmille ?
6
434
Vastaukset
- oikein täti teki
luulen että lain mukaan ei kuulu, kun olet täysi-ikäinen.
ja toiseksi, pankissa, kaikilla on aivan kaikentasoisia ihmisiä, mikään ei pysy salassa,
mutta se pitää vain sietää.
mutta tärkeimpänä sittenkin näkisin, kun "Isäni kuuluu kyseisen pankin isännistöön", näyttää hieman siltä että sinulla on ainakin hieman ok. vanhemmat, eli hyvä kun ottivat vanhempiin yhteyttä,
sinä et ehkä täysin ymmärrä kuinka vakavaa on luottokelvottomaksi joutuminen.
voin sanoa että ei se 18v eikä 20v tee mitenkään kaikkitietäväksi, vaikka olisi kahdet yliopiston paperit taskussa.
ja jos luottotiedot menettää ja sitten ne saa takaisin, kyllä tieto jää useiksi vuosiksi ja hankaluuksia se aiheuttaa,
sillä näin on, sanotaan:
"ken kerran varastaa, häntä aina ensin epäillään",
tarkoitaa: miksi lainaa mahdolliselle ongelmahenmkilölle, varsinkaan edullisesti,
kun kunnollisiakin on aina oven takana, riittävästi. - vaikka
tietosuojavaltuutettuun. Eiköhän asia oikene pankinssa, kun heitä viranomaisten taholta oikaistaan.
- Kyllä tuosta...
Kyllä tuosta kannattaa laittaa lörppäsuu pankkivirkailija kunnolla kuseen.
Yhtään mitään oikeutta ei ole virkailijoilla kertoa raha-asioistasi vanhemmillesi, kun kerran olet täysi-ikäinen. Koska kyse on opintolainasta, niin ei voi edes olla mahdollista että olisivat mitenkään lainan takaajina. Joten todellakaan eivät raha-asiasi heille kuulu! Oli sitten vanhemmillasi miten paljon tuttuja pankissa tahansa.
Tuosta kannattaa tehdä valitus. Kyseisen virkailijan on ehdottomasti saatava huomautus.
Tosin tuossa saattaa tulla todistustaakka eteen, eli pystytkö todistamaan että virkailija soitti äidillesi. Jos nostat asiasta metelin, äitisi voi kieltää soiton ja sanoa että ei ymmärrä mistä puhut. Hänhän ei ole edes kertonut, kuka se oli.
Yksi mahdollisuus olisi että yrittäisit hieman vaivihkaa saada äitisi myöntämään asian vaikka sähköpostissa sinulle, ja myös nimeämään virkailijan. Kirjallista todistetta uskotaan aina helpommin.- olen saanut
"Kyllä tuosta kannattaa laittaa lörppäsuu pankkivirkailija kunnolla kuseen".
varmaan kuulut joko nuoriin ja heihin jotka luulevat enemmän kuin tietävät,
tai niihin joilla on perheessä jo mun, sun ja yhteisiä lapsia, eli "elämä täysin pilattu", pakka vaan elää.
ei tuollaisia pitäisi koskaan vihastua,
aina vaan ottaa asia asiana ja asiallisesti, harkita kaksikin kertaa ja jos on mahdollisuus, kysyä vanhemmiltaan, sillä oman ikäluokan ystäviltä ei saa useinkaan asiallisia neuvoja.
sanotaan;
"kyllä elämä opettaa" useille se vaan opettaa aina muutaman vuoden jälkijunassa
ja siitä ei enää ole mitään hyötyä. - Kyllä tuosta...
olen saanut kirjoitti:
"Kyllä tuosta kannattaa laittaa lörppäsuu pankkivirkailija kunnolla kuseen".
varmaan kuulut joko nuoriin ja heihin jotka luulevat enemmän kuin tietävät,
tai niihin joilla on perheessä jo mun, sun ja yhteisiä lapsia, eli "elämä täysin pilattu", pakka vaan elää.
ei tuollaisia pitäisi koskaan vihastua,
aina vaan ottaa asia asiana ja asiallisesti, harkita kaksikin kertaa ja jos on mahdollisuus, kysyä vanhemmiltaan, sillä oman ikäluokan ystäviltä ei saa useinkaan asiallisia neuvoja.
sanotaan;
"kyllä elämä opettaa" useille se vaan opettaa aina muutaman vuoden jälkijunassa
ja siitä ei enää ole mitään hyötyä.Molemmat arvauksesi elämäntilanteestani ja iästäni menivät täysin pieleen. Sen enempää en aio typeriä höpinöitäsi kommentoida.
Niin vaikeaa kuin se voikin olla joillekin ymmärtää, niin Finanssialan keskusliiton sivuilta löytyvät Pankkisalaisuusohjeet koskevat KAIKKIEN pankkien virkailijoita. Myöskin tuollaisten pankkien joissa on noita "isännistöjä". Kyseisissä ohjeissa on annettu selkeät säännöt sille, missä tilanteissa pankkisalaisuudesta saa poiketa.
Tilanne, jossa virkailija ajattelee "Kappas, Mäkösen Jaskan tyttö on vaikeuksissa opintolainansa kanssa, kyllä pitää tytön vanhempien saada tuosta tietää, pirautanpa tytön äidille" EI OLE HYVÄKSYTTÄVÄ SYY.
Kyseisistä ohjeista kohta: "Pankkien toimi- ja luottamushenkilöt saavat tehtäviensä hoidon kuten luotonannon ja omaisuudenhoitopalvelujen yhteydessä tietoja asiakkaiden ja muiden henkilöiden taloudellisista ja muista asioista. Myös esim. maksuliikenteen yhteydessä pankkiin kertyy asiakkaita koskevia tietoja.
Pankkitoiminta edellyttää asiakkaiden luotta-musta heidän taloudellisten ja yksityisten asioidensa salassa pitämiseen. Pankin toimihenkilö tai toimielimen jäsen ei saa kertoa ulkopuolisille tietoja asiakkaiden asioista. Asiakkaan kannalta pankkisalaisuus on osa yksityisyyden suojaa."
"Pääsääntö on, ettei kenelläkään (esim. yksityishenkilöllä, yhtiöllä, yhdistyksellä tai säätiöllä) ole oikeutta saada tietoja muiden pankkiasioista."
Ketjun aloittajan kannattaa ehdottomasti viedä asia eteenpäin, jos vain suinkin pystyy. Tuollaisille juoruakoille tai -ukoille pitää saada laki. Jos eivät itse sitä ymmärrä, mitä pankissa työskentely ihmiseltä edellyttää, niin sitten heitä pitää auttaa ymmärtämään.
- väärin täti teki
Pankkisalaisuutta on rikottu! Täysi-ikäisen ihmisen asiat eivät kuulu kenellekään, eivät edes vanhemmille. Isännistöpankeissa tämä tiedon jakelu on vaan vähän erilaista kuin muissa rahalaitoksissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591194Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83623Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46554Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501