Perussuomalaisten

kansanedustajat Pietari Jääskeläinen ja Pertti Virtanen esittävät, että kansanedustajat luopuisivat yhden kesäkuukauden palkasta kulukorvaiksineen ensi kesänä.
Peuskaksikko huomauttaa, ettei lama ole vaikuttanut kansanedustajien tuloihin lainkaan, kun taas useassa kunnassa työntekijöitä on suositeltu ottamaan palkattomia vapaita säästöjen aikaansaamiseksi. Lisäksi he toteavat, että kansanedustajilla on niin hyvät liksat, että siihen on ihan hyvin varaa. Tuohan on totta, eikös vain? Perusedustajat ovat oikealla asialla. Laskelmien mukaan tuosta koituisi 1,7 miljoonan euron säästöt.
Saas nähdä, miten tuon esityksen käy? Esitys sinänsä on aivan oikea!
14148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tampereen valtuutetuista, joka ei suostunut säästötalkoisiin ja luopunut syyskuun valtuuston kokouspalkkiostaan.

Siinä Seleksellä tosi ahne ihailtava.

Äänestä

Toisaalta on myös niin että maailman monimutkaistumisen myötä poliitiikkaa menee yhä vaikeammaksi. tarvitaan siis fiksuja ja motivoituneita ihmisiä tähän hyvin tärkeään duuniin. Silloin palkkoja pitäisi pikemminkin nostaa.

Ja sitten voidaan myös tarkastella asioita yksilötasolla. Voipi olla että Virtanen ja Jääskeläinen kuulu niihin joilla on selkeästi liian korkea palkka, kun taas joillakin edustajilla on liian matala oman työn laatuun suhteutettuna.

Mitä Virtanen ja Jääskeläinen ovat palkkansa eteen Suomen hyväksi tehnyt?

Äänestä
  • ei ole ns. tutkivaa journalismia. Siksi Soinit ja Veltot voivat hölöttää ja pölöttää mitä tahansa. Heidän aikaisemmat puheensa ja tekonsa saavat olla täydellisessä ristiriidassa "uusien älynväläysten" päästessä mediaan. Kukaan ei perään huutele: "Miksi puhutte aivan eritavalla, mitä olette itse tehneet?" Pohjois-Korealaisilla olisi vielä paljon oppimista "Suomalaisesta tiedonvälityksestä".

    Äänestä

  • saman verran kun Janina Andersson, 40, joka aikoo hakea kansanedustajan sopeutumiseläkettä noin 4000 euroa/kk, jos ei satu löytämään töitä.
    Andersson ei aio asettua vuoden 2011 vaaleissa ehdolle, joten hän on oikeutettu tuohon sopeutumiseläkkeeseen. Huomatkaa, kansanedustajien enemmistö on runnonut tuon saalistuseläkkeen lävitse eduskunnssa. Kyllä tämä on kauheaa!!
    Nimimerkin, rautaako mielestä, tuo eläke tulisi varmaan olla kaksinkertainen hyville ja ansioituneille edustajille. Vai?

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    saman verran kun Janina Andersson, 40, joka aikoo hakea kansanedustajan sopeutumiseläkettä noin 4000 euroa/kk, jos ei satu löytämään töitä.

    Janina Andersson on aika painava poliittiikko ja monessa mukana. Oletettavasti Virtanen hakee ihan sitä samaa kun ei saa töitä. Mutta hänen tapauksessaan eläke on vähemmän ansaittu.

    Saalistuseläkkeestähän ei ole kyse, tietenkään. Senhän todistaa jo se että Seles pitää sitä sellaisena.

    Mutta niille joille tuo ei vielä ole tarpeeksi pitävä todiste niin kerrataan tuon eläkkeen loogiset perustelut.

    Poliitikon työ on hyvin epävarmaa. Teit sen hyvin tai huonostti et voi tietää saatko jatkopestin. Näin olleen moni yhteisistä asisoista kiinnostunut jättäisi tuon vaihtoehdon väliin ja pysyisi varmemmassa leipätyössään, eikä lähtisi politiikkaan ellei sinne säädetä jonkin laista ylimenokorbvausta siltä varalta ettei heti putoamisen jälkeen työllisty. Näin taataan että meillä on enemmän valinnanvaraa ja voidaan valita itsellemme ansaitsemamme eduskunnan.

    Nyt vaan Seles latelemaan loogista (kato guuglesta) vastaväitettä. Se ei ole kovin vaikeeta edes, mutta yritäppäs kuitenkin ihan itse. Panisin vedon pystyyn ellei olisi niin pirun vaikeaa löytää joku joka uskoo Seleksen pystyvän tuohon. Toisen vedon olisin valmis lyömään sen puolesta että tyhjiä fraaseja tulee.

    työnteostako kansanedustajana,vai huumeista?
    Voisiko Seles kommentoida onko Tony Halme työkyvytön???

    Äänestä

  • Timpan kusen ohi kirjoitti:

    ei ole ns. tutkivaa journalismia. Siksi Soinit ja Veltot voivat hölöttää ja pölöttää mitä tahansa. Heidän aikaisemmat puheensa ja tekonsa saavat olla täydellisessä ristiriidassa "uusien älynväläysten" päästessä mediaan. Kukaan ei perään huutele: "Miksi puhutte aivan eritavalla, mitä olette itse tehneet?" Pohjois-Korealaisilla olisi vielä paljon oppimista "Suomalaisesta tiedonvälityksestä".

    Onhan se totta että mediamme on viihteellistynyt, mutta ei tilanne ihan noin paha ole.

    Pikemmin tilanne on se että kaikki tietävät Soinin olevan populistinen helppoheiiki jolloin on ihan turha ruveta analysoimaan sanomisia tai jeesustelemaan takinkäännöksiä. Se on hänen tavaramerkkinsä.

    UUTINEN olisi jos hän sanoisi jotain fiksua ja painavaa.

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    saman verran kun Janina Andersson, 40, joka aikoo hakea kansanedustajan sopeutumiseläkettä noin 4000 euroa/kk, jos ei satu löytämään töitä.
    Andersson ei aio asettua vuoden 2011 vaaleissa ehdolle, joten hän on oikeutettu tuohon sopeutumiseläkkeeseen. Huomatkaa, kansanedustajien enemmistö on runnonut tuon saalistuseläkkeen lävitse eduskunnssa. Kyllä tämä on kauheaa!!
    Nimimerkin, rautaako mielestä, tuo eläke tulisi varmaan olla kaksinkertainen hyville ja ansioituneille edustajille. Vai?

    kauheaa että pyssyhullulle (jolla ei edes ole eikä tule aseenkantolupaa) narkkarilla maksetaan niin kauheaa eläkettä.

    Äänestä

  • palkkoja ja eläkkeitä tulee eduskunnassa laskea. Hallituksen nyökkynukeilta voisi palkan puolittaa.

    Äänestä

  • rautaako? kirjoitti:

    Janina Andersson on aika painava poliittiikko ja monessa mukana. Oletettavasti Virtanen hakee ihan sitä samaa kun ei saa töitä. Mutta hänen tapauksessaan eläke on vähemmän ansaittu.

    Saalistuseläkkeestähän ei ole kyse, tietenkään. Senhän todistaa jo se että Seles pitää sitä sellaisena.

    Mutta niille joille tuo ei vielä ole tarpeeksi pitävä todiste niin kerrataan tuon eläkkeen loogiset perustelut.

    Poliitikon työ on hyvin epävarmaa. Teit sen hyvin tai huonostti et voi tietää saatko jatkopestin. Näin olleen moni yhteisistä asisoista kiinnostunut jättäisi tuon vaihtoehdon väliin ja pysyisi varmemmassa leipätyössään, eikä lähtisi politiikkaan ellei sinne säädetä jonkin laista ylimenokorbvausta siltä varalta ettei heti putoamisen jälkeen työllisty. Näin taataan että meillä on enemmän valinnanvaraa ja voidaan valita itsellemme ansaitsemamme eduskunnan.

    Nyt vaan Seles latelemaan loogista (kato guuglesta) vastaväitettä. Se ei ole kovin vaikeeta edes, mutta yritäppäs kuitenkin ihan itse. Panisin vedon pystyyn ellei olisi niin pirun vaikeaa löytää joku joka uskoo Seleksen pystyvän tuohon. Toisen vedon olisin valmis lyömään sen puolesta että tyhjiä fraaseja tulee.

    työ on hyvin epävarmaa. Teit sen hyvin tai huonosti, et tiedä jatkosta. Ei ole mitään ennenaikaisia eläkkeitä.
    Miksi muuten, kun kansanedustajat ovat mielestäsi niin päteviä, löydä töitä?
    Heeh, vai oikein "ylimenokorvaus".
    Sama eläkeikä kansanedustajille kuin muillekin.
    Ps. olet taas pihalla kuin lumiukko.

    Äänestä

  • seles kirjoitti:

    saman verran kun Janina Andersson, 40, joka aikoo hakea kansanedustajan sopeutumiseläkettä noin 4000 euroa/kk, jos ei satu löytämään töitä.
    Andersson ei aio asettua vuoden 2011 vaaleissa ehdolle, joten hän on oikeutettu tuohon sopeutumiseläkkeeseen. Huomatkaa, kansanedustajien enemmistö on runnonut tuon saalistuseläkkeen lävitse eduskunnssa. Kyllä tämä on kauheaa!!
    Nimimerkin, rautaako mielestä, tuo eläke tulisi varmaan olla kaksinkertainen hyville ja ansioituneille edustajille. Vai?

    neljäntonnin eläkkeitä makoilusta, mitä anderssonkin on harrastanut.

    Kyllä kansa tietää.

    Äänestä

  • rantahurri kirjoitti:

    palkkoja ja eläkkeitä tulee eduskunnassa laskea. Hallituksen nyökkynukeilta voisi palkan puolittaa.

    ...kansanedustajien määrää. Näin laatu ja työteliäisyys saadaan kunniaan.

    Lisäksi pitäisi puuttua eduskunnan liian nopeasti paisuvaan byrokraattien määrään.

    Jos siis välillä mietitään mitä oikeesti pitäsis tehdä eikä vaan mitä kannattaisi sanoa jotta ihmiset muistaisi vaaleissa.

    Äänestä

Kyllä ainakin maakunnista olevien kansanedustajien pitää nostaa koko palkka. Mieluummin heidän tulisi hankkia myös paljon sellaisia sivutöitä joista he maksavat veroa. Näin he tukevat asuinkotikuntansa taloutta merkittävällä panoksella.
Kansanedustajan työpanosta on vaikea mitata, mutta se on myönnettävä että pienistä puolueista on vaikea saada ihmisiä eduskunnan ulkopuolisiin ansioita lisääviin tehtäviin kuten viimeksi säätiökeskustelun yhteydessä olemme saaneet todeta. Kaikkonen ei ole ainoa merkittäviä sivutuloja hankkiva kansanedustaja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

seles kirjoitti:

kansanedustajat Pietari Jääskeläinen ja Pertti Virtanen esittävät, että kansanedustajat luopuisivat yhden kesäkuukauden palkasta kulukorvaiksineen ensi kesänä.
Peuskaksikko huomauttaa, ettei lama ole vaikuttanut kansanedustajien tuloihin lainkaan, kun taas useassa kunnassa työntekijöitä on suositeltu ottamaan palkattomia vapaita säästöjen aikaansaamiseksi. Lisäksi he toteavat, että kansanedustajilla on niin hyvät liksat, että siihen on ihan hyvin varaa. Tuohan on totta, eikös vain? Perusedustajat ovat oikealla asialla. Laskelmien mukaan tuosta koituisi 1,7 miljoonan euron säästöt.
Saas nähdä, miten tuon esityksen käy? Esitys sinänsä on aivan oikea!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu