Toivoisin asiallisia vastauksia seuraavaan: (mietin kauan että mihin palstalle kuuluu..)
Meillä jo pari vuotta ollut sijoitettuna 11-vuotias tyttö. Tytön historiassa paljon rankkoja juttuja.
Mutta nyt tyttö kokee, että koko koulu vihaa häntä. Eilen juuri ruokapöydässä totesi että "no ainaki selvis et koko koulu vihaa häntä". asiasta jutellessa tarkensi vielä, että siis ne jotka eivät ole hänen kavereitaa vihaavat. Mutta mitään selkeää kuvaa en asiasta ole saanut, mitään konkreettista millä perusteella ajattelee kaikkien vihaavan. Hän vain tietää sen. Toisaalta taasen hänellä tuntuu olevan paljon kavereita, tänäänkin koulun jälkeen lähti kahden kaverin kanssa uimaan ja on bändiharkat ja joka päivä jonkun kanssa leikkii. Opettajalta pariin otteeseen olen kiusaamisesta kysynyt, hän ei ole sellaista havainnut.
Muutenkin tyttö on todella ulospäinsuuntautunut ja sosiaalisesti mielestäni hyvin lahjakas. Kuitenkin hän on vakaasti sitä mieltä että koko koulu vihaa häntä. Ja juuri enempää tietoa hänestä en ole irti saanut..
Onkohan tässä kysymys vaan menneisyyden aiheuttamasta huonosta itsetunnosta vai kääntääkö hän ikävät asiat nyt purkautumaan näin? Vai onko tässä kuitenkin jotain muuta taustalla.
Jos jollakulla hyviä neuvoja/ehdotuksia miten lähteä asiaa purkamaan, tai mistä tarttua kiinni niin ovat enemmän kuin tervetulleita.
En halua että koulukiusaaminen jäisi huomioimatta, mutta toisaalta jos tässä onkin jotain muuta taustalla niin sitäkin pitäisi kyllä hoitaa.
Sosiaalityöntekijät mielestäni aika yleispyöreitä kaikista tällaisista lapsen arjen asioista, ei heiltä mielestäni saa kunnon ohjeita/neuvoja.
Meillä jo pari vuotta ollut sijoitettuna 11-vuotias tyttö. Tytön historiassa paljon rankkoja juttuja.
Mutta nyt tyttö kokee, että koko koulu vihaa häntä. Eilen juuri ruokapöydässä totesi että "no ainaki selvis et koko koulu vihaa häntä". asiasta jutellessa tarkensi vielä, että siis ne jotka eivät ole hänen kavereitaa vihaavat. Mutta mitään selkeää kuvaa en asiasta ole saanut, mitään konkreettista millä perusteella ajattelee kaikkien vihaavan. Hän vain tietää sen. Toisaalta taasen hänellä tuntuu olevan paljon kavereita, tänäänkin koulun jälkeen lähti kahden kaverin kanssa uimaan ja on bändiharkat ja joka päivä jonkun kanssa leikkii. Opettajalta pariin otteeseen olen kiusaamisesta kysynyt, hän ei ole sellaista havainnut.
Muutenkin tyttö on todella ulospäinsuuntautunut ja sosiaalisesti mielestäni hyvin lahjakas. Kuitenkin hän on vakaasti sitä mieltä että koko koulu vihaa häntä. Ja juuri enempää tietoa hänestä en ole irti saanut..
Onkohan tässä kysymys vaan menneisyyden aiheuttamasta huonosta itsetunnosta vai kääntääkö hän ikävät asiat nyt purkautumaan näin? Vai onko tässä kuitenkin jotain muuta taustalla.
Jos jollakulla hyviä neuvoja/ehdotuksia miten lähteä asiaa purkamaan, tai mistä tarttua kiinni niin ovat enemmän kuin tervetulleita.
En halua että koulukiusaaminen jäisi huomioimatta, mutta toisaalta jos tässä onkin jotain muuta taustalla niin sitäkin pitäisi kyllä hoitaa.
Sosiaalityöntekijät mielestäni aika yleispyöreitä kaikista tällaisista lapsen arjen asioista, ei heiltä mielestäni saa kunnon ohjeita/neuvoja.
Vastaukset 13
Vanhimmat
En ole tosiaankaan mikään asiantuntia, mutta tuntuu kuin tyttö haluaisi teidän huomiotanne osakseen. Olkaa kiinnostuneita hänen tekemisistään ja antakaa hänelle halauksia. Kirjoituksestanne kyllä huomaa että välitätte lapsesta ja yritätte parhaanne että kaikki menisi hyvin. Voi olla että jokin ikävä asia menneisyydestä laittaa tytön kokeilemaan pidättekö hänestä todella. Kuunnelkaa ja ymmärtäkää....
että lapsi ei ole vielä täydellisesti sopeutunut uuteen ympäristöönsä. Kyllähän te ymmärrätte, miten vaikeaa on sopeutua täysin uuteen ympäristöön ja täysin uusiin, vieraisiin ihmisiin. EI mikään ihme, jos sitä jollain tavalla oireilee.
Kysy tytöltä onko koulussa tai koulun ulkopuolella jokin ongelma johon hän haluaisi sinun puuttuvan. Näin hän huomaa, että tarvittaessa olet hänen rinnallaan, mutta hänen ei tarvitse pelätä sooloilua. Pitää varmistaa tytöltä, ettei hänestä levitetä esim. netissä jotain panetteluja. Niistähän opettaja ei tiedä, mutta oppilaasta voi tuntua, että koko koulu tietää ja juoruu. Näitä kannattaa kysyä tarkennus, koska ne ovat henkistä väkivaltaa pahimmasta päästä. Toisaalta pitää katsoa, ettei tyttöä turhaan nosteta koulussa silmätikuksi ja leimata kiusatuksi, koska sekin on huono tie. Kysy tarkennuksia.
Monet huostaanotetut lapset ovat kokeneet sekä fyysisten, että henkisten tarpeidensa laiminlyöntiä varhaislapsuudessaan. Näistä kokemuksista lapsi muodostaa kuvan, että ei ole rakastamisen arvoinen ja tämä voisi hyvinkin olla lähtökohtana sille, että murrosikään tuleva lapsi alkaa kokea koko koulun vihaavan häntä.
Jos lapsi ei ole päässyt keskustelemaan tunteistaan ammattiauttajan kanssa (psykologi, psykoterapeutti tms.), niin voisitte kotona ottaa puheeksi, että tyttö voisi aluksi mennä juttelemaan koulukuraattorin kanssa.
Meille sijoitettu nuori on muuttanut perheeseemme aika pienenä, mutta ehti kokea kaltoinkohtelua varhaisvaiheissa, murrosiässä nämä vanhat traumat ovat nousseet pintaan ja lapsi on käynyt niitä läpi ammattilaisten kanssa. Jos lapsi ei pääse työstämään mieltään painavia asioita on vaarana että ne kääntyvät itsetuohoisuudeksi, joka ilmenee esim. anoreksiana, viiltelynä, päihteiden käyttönä tai vaarojen uhmaamisena.
Sensijaan, että aletaan pähkäillä tytön oireilua mnneisyyden taakkana ja sen tytöstä muka johtuvia syitä kannattaisi nyt ens alkuun auttaa häntä tästä tilanteesta, että jos joku joukkio häntä kiusaa oikeesti TODAY, Sille kun voi tehdä jotain nyt ja pitää tehdä jotain nyt. Se pitää selvittää tytön kanssa ja sopia hänen kanssaa miten toimitte. Kiusaamisen on loputtava, jos sitä on, eikä se lopu sillä että tyttö menee terapeutille.
Hänen menneisyys on eri asia eikä sillä saa selittää sitä, että häntä nyt kiusataan. JOS kiusataan. Siksi tämän päivän tilanne pitää heti hoitaa tai selvittää onko oikeesti koulussa häntä kohtaan joku juoru tai pahansuopuus päällä ja se pitää poistaa viipymättä ja pähkäilemättä, jos sellainen on.
Mielestäni tytön tilannetta, kun se on ensin varmistettu, ei saa paeta selittämällä kiusaamiskokemusta lapsiparan rankasta menneisyydestä johtuvaksi ja antaa olla tai mahdollisesti lähettää kiusaamisen uhri psykiatrille tai terapiaan, koska nämä eivät poista itse syytä eli kiusaajien riekkumista, Päinvastoin, tyttö leimautuu luuseriksi. Jos hän joutuu menemään terapiaan, niin se pitää olla muista syistä kuin siksi, että häntä alettiin kiusata. Kiusattu ei koskaan aiheuta itse sitä, että häntä kiusataan. Kiusaaja aiheuttaa.
Jos olen oikein ymmärtänyt, niin Helinä-keiju puhuu jatkuvasti suulla suuremmalla l. hänellä ei ole näistä asioista minkäänlaista omakohtaista kokemusta.
Aloittajahan kertoi, että tyttö on itse ottanut tuntemuksensa puheeksi, eikä mitään konkreettista ole tähän mennessä ilmennyt. Koulukuraattori on henkilö, jolle koululaiset voivat käydä puhumassa asioistaan ja jos jotain kiusaamista on, niin koulukuraattori on osa oppilashuoltotyöryhmää, jossa kiusaamisasioitakin käsitellään.
11-vuotiaan lapsen menneisyys ei ole missään mielessä eri asia, se on osa tätä lasta, eikä ole mitään mieltä jättää sitä käsittelemättä. Terapiaan ei jouduta, sinne päästään ja kaksi vuotta kestäneen sijoituksen jälkeen aika alkaa useimmiten olla kypsä, kun lapsi on kotiutunut uuteen perheeseensä ja ympäristöön, niin hän jaksaa käsitellä vaikeitakin asioita.
Eiköhän kiusatulla lapsella pitäsi olla ihan oikeus kertoa kiusaamiskokemuksen itse parhaaksi katsomalleen taholle. Mikään auktoriteetti ei voi määrätä kiusaamisen uhria menemään puhumaan niin henkilökohtaisesta asiasta muualle kuin mihin hän itse arvelee luottavansa. Tai toivoo voivansa luottaa.
Aloittajalle sanoisin, että älä nyt hyvä ihminen käännytä lasta koulukuraattorin puoleen luotasi, vaan kohtaa hänet siten kuin hän yrittää. Hänhän voi vaikka tässä vaiheessa jotenkin kuulostella tuolla epämääräisellä ilmaisulla "nyt ainakin koko koulu vihaa mua", että onko sijarilla A) halua ja B) kykyä olla hänen rinnallaan.
Koulussa on jo lapsille kerrottu, että koulukuraattori auttaa, joten tämä nyt ei pitäisi olla mikään uutinen 11-vuotiaalle koululaiselle. Hän nyt on kyllä hakenut jotain muuta avauksellaan sijarille.
Toivon sydämestäni, että tyttöparka ei saa samanlaista kohtelua "kokeneilta" kuin minä tässä, joka menin sivuuttamaan virkatien (hui kauhistus!).
Vielä tuli yksi juttu mieleen, tuo ilmaisu "nyt ainakin koko koulu vihaa mua" voi olla sitäkin, että tyttö itse on koulussa jäänyt kiinni jostain mokasta tai kiusasta, minkä hän on tehnyt ja siksi hän nyt arvelee, että koko koulu vihaa häntä. Jos on kovin rankat taustat niin saattaa olla tytöllä empatiakyvyssä aukkoja. Selvittäisin tämänkin vaihtoehdo tytön kanssa niin, että hän voi luottaa siihen että olet hänen rinnallaan siinäkin tapauksessa. Sijoitettujen kokemus voi olla, että heitä ei kukaan puolusta ja siksi he on erittäin tärkeetä, että hän tietää, tapahtui mitä tahansa, niin sijari on hänen puolellaan. Muitahan aiheellisesti sijoitetuilla ei olekkaan jos sossutantatkin vetäytyvät, kuten aloittaja kertoi.
voi olla syy muiden joukossa, sitä ei sijarit vaan huomaa. Meillä oli samanlaista, lapsi kertoi että koulussa kaikki vihaavat ja kiusaavat. Sijari itse kertoi asiasta ja ettei koulussa kiusata ja että syy on lapsen. Kävi ilmi että sijaisilla ei ollut minkäänlaista vuorovaikutusta lapseen ja lapsi on otettu pois noilta sijareilta. Lapsen koko yleisilme on sen jälkeen muuttunut, hän näyttää ulkoisestikin voivan paljon paremmin nyt. Sisäisiä haavoja on tullut sijoituksessa ja niitä perkaa oikea äiti. Presidentti Halonen saisi kantaa vastuun ja pyytää minulta edes anteeksi.
Toinen sijoituksessa ollut lapseni on täysi-ikäisenä lähtenyt sijaispaikasta ja sijoituskunnan sosiaalityöntekijä esitti eilen minulle, että eikö tämä täysi-ikäinen syrjäytynyt voisi nyt muuttaa äidin luo. Totesin, että kantakoot hän vaan vastuun kun otti valtion rahatkin ja että minä olen edelleen se sama huono äiti. Mutta muutan kantani heti, kun purkavat huostaanottopäätöksensä ja maksavat minulle saman summan mitä huostaanotto tuli maksamaan ja toimittavat aikuisen lapseni minun luokseni eheytettäväksi. Elleivät, niin pidän edelleen sossuun yhteyttä vaatimuksineni. Olen vaatinut, että sijarit ja sossu pyöreän pöydän ääreen arvioimaan huostaanoton tarkoitus ja tulos ja mitenkä erotus katetaan kenellekin.
Kiitos kaikille vastanneille! Hyviä ehdotuksia ja näkökulmia, joista kaikkea en ollut tullut ajatelleeksi.
Erityisesti silmääni pisti tuo ehdotus, että kysy lapselta onko hänellä ongelmaa, johon toivoisi minun puuttuvan. Mielestäni jotenkin erityisen hienosti muotoiltu tapa perata asiaa. Tähän asti olen ehkä enemmän kysellyt yksityiskohtia ja mielessäni itse miettinyt mitä asialle tekisin. Tästä voi aueta tilanne ihan eritavalla kun lapsi saa itse kertoa mitä toivoisi minun tekevän. Tässä sen taas näkee että onpa hyvä että katselemme kaikki vähän eri näkökulmasta asioita!
Totta kai kyse voi olla myös siitä, että tyttö haluaa enemmän huomiota meiltä, niinkuin eräs vastanneista pohti. Ja otan tämän huomioon myös! Tyttö on kieltämättä hyvin mustasukkainen meidän ajasta. Jos mies vaihtaa talvirenkaita hän voi todeta että "teillä ei ole minulle aikaa, annatte kaiken ajan vain autolle".
Eli tässäkin voi olla huomioimista, onko viime aikoina ollut jotain mikä on vienyt meidän aikaamme häneltä.
Ja loppujen lopuksi, todennäköisimmin tässä on kaikkien näiden asioiden summa. Menneet kaltoinkohtelut, huostaanotto, kaikki muutokset ja siihen ei välttämättä tarvita kuin yksi pieni kommentti koulukaverilta ni voi tosiaan tuntua että koko koulu vihaa. Ymmärtäähän se.
Muutamille vastaajille vielä sen verran, että tietenkin- jos todella kysymys on kiusaamisesta, niin missään nimessä sitä ei hyssytellä tai jotenkin lakaista menneisyydentrauma-maton alle. Lähinnä vain sitä mietin, että kun tätä on nyt purettu nimenomaan siitä näkökulmasta, että kyseessä kiusaaminen, mutta mitään asiaa/henkilöitä ei (ainakaan vielä) ole tullut ilmi. Vain tällaista yleistä vihaamista. Sen takia mieleeni tuli ajatus, että josko kyseessä jostain muusta johtuvaa huonommuuden tunnetta/huonoa itsetuntoa, ei tunnu kivalta ajatukselta nimittäin myöskään sitä jättää huomioimatta.
Katsotaan miten tilanne etenee..
Kirjoitan "entisenä lapsena", joka olisi pitänyt ottaa huostaan niistä olosuhteista missä elin, mutta myöhäistähän se enää on.
Tuntuu hyvin tutulta tuo ajatusmaailma, että kaikki vihaavat minua. Vanhemmat lyttäsivät itsetuntoni haukkumalla ja ivaamalla, sanottiin mm. ettei tuollaista tyttöä kukaan poika huoli. Äiti kielsi minua tapaamasta ystäviäni, sillä olin niin paha lapsi että muut lapset saisivat minusta huonoja vaikutteita. Poikaystävästä äiti löi vetoa, kuinka kauan kestää että hän jättää näin läskin ja tyhmän huoran. (Poika on nykyinen aviomieheni.) Varhaislapsuudesta muistan vihan ilmapiirin. Aina torjuttiin ja haukuttiin. Mitään en osannut tehdä oikein. Uhattiin laittaa lastenkotiin tai jättää kadulle yksin.
Itsetuntoni oli aivan pohjamudissa ja näin aikuisena se tuottaa ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jäljet on todella jääneet. Kun tapaan uuden ihmisen, vaikka kaupan kassan, lähtökohtani on se, että hän vihaa minua. Kun menen mihin tahansa missä on ihmisiä, lähden aina liikkeelle siitä että he kaikki vihaavat ja inhoavat minua, eivätkä halua olla tekemissä kanssani. Yritän nuoleskella, madella ja miellyttää ihmisiä, jotta he eivät hylkäisi minua vaikka olenkin näin huono ja kelvoton. Takerrun sairaalloisesti. Olen tarvinnut ja tarvitsen pitkän terapian tullakseni normaaliksi. Näin se lapsen mieli saadaan myrkytettyä jo pienestä pitäen.
Veikkaan, että sijaistytölläsi on takanaan jotain vastaavaa, kerrot että hänen historiassaan on paljon rankkoja asioita. Minä olin myös lahjakas nuori ja sain koulussa stipendejä, mutta silti vanhempieni silmissä olin ainoastaan höyryävä paskakasa. Se pahuus, jonka vanhemmat minussa näkivät, oli ja on heissä itsessään edelleen.
Ohjaa lapsi puhumaan asiantuntijan pakeille. Hänen sisällään on solmuja jotka pitää saada auki, ettei tarvita vuosikausien terapiaa aikuisena.
Kiitos henkilökohtaisesta vastauksestasi! Arvostan sitä kovasti! Tässä tilanteessa tiedän ettei lasta ole sanallisesti/henkisesti lytätty, mutta kyllähän vanhempien muu käytös ajaa saman asian.
Kiitos sinulle ja kaikkea hyvää jatkossa!
koulukiusaamistako?ajatuksiini tulee ajanjakso jonka hän on elänyt ennen perheenjäseneksenne s i i r t y m is t ä, paljon on ehtinyt tapahtua menneisyydessä. lapsella/nuorella -- matkailu/muistot tapahtuneesta alkaa elää ja hän uskaltautuu hitaasti antaa "mustien aukkojen--kaapin syövereistä tulla esiin .Turvalliseksi kokemassa ympäristössään, hän alkaa horjuttaa rajoja saadakseen kokea olenko oikeasti hyvä- rakastettu tällaisena kuin olen,t ä s s ä ja n y t.Kestääkö tämä ihminen (ihmiset) oikeasti vastaanottaa kaiken sen pahan minkä haluan purkaa ulos ja antaa tukea siinä kasvussa josta olen jäänyt paitsi. lapsi pyytää vahvistust rikkinäiselle Minälleen,jotta hän kykenee eheytymään hän tarvitsee vahvaa AIKUISTA rinnallakulkijaksi. ns." kuherrusvuodet " ovat ohi,murrosikä rikkinäisen lapsuuden kokeneella tytöllä voi olla raju, mutta yhtään hikipisaraa tai pudottamaasi kyyneltä et vuodata turhaan auttaessasi tätä lasta/nuorta läytämään itsensä.Rakastamaan itseään yksilönä/persoonana juuri sellaisena kun hän
on.Näin hän oppii Rakastamaan myös muita ihmisiä ja pitämään huolta lähimmäisistään. VOIMIA SINULLE TÄRKEÄSSÄ ELÄMÄNTEHTÄVÄSSÄSI
Ei välttämättä tarvitse olla systemaattista kiusaamista, on ehkä kuullut jonkun juorun "sivusta", pahoittanut mielensä. Riittää että yksi tai kaksi on sanonut jotain, ja herkkä lapsi muistaa sen. Kaikille ei riitä se "älä välitä", vaan kun välittää, sanat satuttaa. Vielä tuo että kyseessä on 11-v tyttö, tytöt osaavat tuossa iässä sen klikkiytymisen ja sanoilla satuttamisen. Toivottavasti ei pahene yläasteelle mennessä. Osaatte varmasti tukea ja olla tytölle se mitä hän tarvitsee, jospa tyttö vain saisi sanottua, mistä johtuu... se vaan on vaikea varmaan pukea sanoiksi.