1,6 miljardia euroa tuosta vaan se miltei yhtä paljon kuin koko Suomen maataloustuki, kansallisia maksetaan joka maassa tavalla tai toisella, jostain syystä ainoastaan Suomen tuet muistetaan, muualla ei kuulemma niitä makseta.
Jätti tukipaketti kansallista Ranskan
viljelijöille..
13274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
muistavat kun Lipponen leikkasi ensi töikseen kansallista liki vanhan miljardin, duunareilta ei leikattu mitään
ollut enää varaa paljon leikellä, Ahon hallitus oli kerinnyt ensin. Muistan kyllä aivan hyvin kun kuukausittaiset tulot putosivat 1500:lla, markkoja toki, mutta kyllä tuntui. Ahoa ja Viinasta tulee edelleen muisteltua erityisellä lämmöllä.
On tietysti unohtunut ja varsinkin tämän palstan seuraajilta, kuinka paljon viime laman varjolla palkansaajilta vietiin esim. verovähennyksiä. Ennen lamaa oli mm. sairauskulut, lainankorot ynnä muut vähennyskelpoisia. Enää ei ole kuin työmatkakulut, niissäkin 600 euron omavastuu, ja paljon porua aiheuttavat ay-jäsenmaksut vähennyskelpoisia, kannattaa moista vuositasolla muutaman satasen vähennystä kadehtia. Se, että viljelijä saa verotuksessaan vähentää esim. maatalousnäyttelyn pääsylipun hinnan, sehän on paljon ymmärrettävämpää eikö ?
"Työhön liittyvän opintomatkan kustannukset voidaan vähentää tulonhankkimiskuluina,
jos työnantaja ei ole korvannut niitä.
Vähennyskelpoisuuden edellytyksenä on matkan perusteltu ja selvä yhteys
työtehtäviin. Kulut voidaan hyväksyä osittain tai kokonaan. Huomiota kiinnitetään
matka-ajan jakautumiseen työn sekä virkistys- tai muun vapaa-ajan kesken.
Jos virkistys- ja vapaa-ajan osuus on huomattava, esim. puolet, vastaava osuus
matkan kustannuksista jätetään vähentämättä. Ajankäyttö selviää yleensä matkaohjelmasta.
Jos kysymys on pääasiallisesti työksi katsottavasta opintomatkasta,
ei vähennystä ole syytä evätä osaksikaan siihen liittyvän vähäisen vapaa-ajan
osuuden vuoksi. Työnantajan osallistuminen kustannuksiin tai palkallisen vapaan
myöntäminen on vähennyksen hyväksymistä puoltava tekijä.
Vähennyskelpoisia ovat mm. matkustamiskustannukset, majoittumiskulut ja lisääntyneet
elantokustannukset. Matkustamiskustannukset ja lisääntyneet elantokustannukset
vähennetään luvussa ”Tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet palkansaajan
verotuksessa tehtävät vähennykset” sanotun mukaisesti. Vähentää
voidaan vain kustannuksia, joita työnantaja ei ole verovapaasti korvannut."
Ahon hallituksen toimet vähensi tuloja 1500 markalla en luonnollisesti tunne kaikkia palkansaaja puolen juttuja, muut mainitsemasi leikkaukset koski toki myös viljelijöitäkin.
maatiaisen laskuris ei ole muuta merkkii kun tuki plus....
-
-
"Lipponen leikkasi maataloustukea vanhan miljardin"
TIEDOKSI VAIN , ETTÄ LOPPUJEN LOPUKSI SE LEIKKASI SEN OMILTAAN.
KAUPPIAAT SIINÄ VAIN RIKASTUI.
-
"1,6 miljardia euroa tuosta vaan se miltei yhtä paljon kuin koko Suomen maataloustuki, kansallisia maksetaan joka maassa tavalla tai toisella, jostain syystä ainoastaan Suomen tuet muistetaan, muualla ei kuulemma niitä makseta."
Täytyy muistaa että Ranskassa on tiloja noin 600.000 kun meillä on noin 60.000. Vastaava tukipaketti tänne olisi siis 160 miljoonaa euroa. Tilaa kohti noin 2.600 euroa. Että onpa jättipaketti tosiaan Ranskassa... Lisäksi jos huomioidaan että Ranskassa on hehtaareja noin 28 350 000 kun meillä on noin 2 200 000 eli Ranskassa on yli 10-kertainen määrä eli tilat isompia niin meillä tuo tukipaketti olisi noin 2.000 euroa per tila. Tietysti jos haluaa vääristää totuutta niin voihan tuolla kokonaissummalla hehkuttaa...
Lisäksi tuon maatilojen määrän lisäksi on huomattava että paketti oli siis lainaa joka on maksettava joskus takaisinkin. Summalla helpotettiin välittömiä maksuvaikeuksia.
jaettaisiinpa meillekin tuollaista "valtionlainaa" josta takaisin maksusta puhuta mitään, tuota nimitystä käytettiin vain EU sääntöjen kiertämiseksi.
-