Näkyy olevan tuomituissa lahtelainen 44-vuotias mies. Mies tuomittiin seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Mies sai kahdesta rikoksesta tuomion, mutta rikoksia ei ole julkisesti eritelty. Mieltymys lapsiin kohdistuvaan seksuaaliseen käyttäytymiseen ei taida mennä ohi ehdollisella eikä ehdottomalla tuomiolla, joten tulisi pitää suuntautuneista listaa, etteivät pääse puuhailemaan lasten kanssa muissakaan merkeissä kuin ainoastaan ansio- tai vapaaehtoistyön yhteydessä.
Jämsässä lasten raiskausoikeudenkäynti
pedot
7332
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
7 kuukautta ehdollista. on kyl nii ihanii nää suomen tuomiot -.-
Julkinen rekisteri olisi poikaa niin tietäisi jos naapuriinkin tuollainen kusipää yrittää tulla asumaan.
Nimet ja naamat julki.
Enneminkin viranomaisseurantaa täytyy lisätä siten, että tälläinen henkilö joutuu sellaiseen tilanteeseen jossa hänen liikkumisestaan tiedetään. Jo nyt nykyinen tietotekniikkayhteiskunta mahdollistaisi seurannan pienillä kustannuksilla.
Vähän kuin koirapanta kaulassa,,,
Tappo on kyllä julma, mutta nuo lapset joutuvat elämään kokemusten kanssa läpi elämän. Lapsiin kohdistunut seksuaalinen hyväksikäyttö vaikuttaa lasten tuleviin parisuhteisiin, kuka pystyy korjaamaan lapsille aihetettuja traumoja? Pieni lapsi voi unohtaa tapahtuneen, mutta se vaikuttaa alitajunnassa läpi elämän. Pienikin lapsi ymmärtää, milloin aikuinen tekee häntä kohtaan väärin, mutta lapsella ei ole "työkaluja" vastustaa ja puolustaa itseään.
Onneksi 8-vuotias pystyi kertomaan isovanhemmille ja isovanhemmat ottivat tosissaan. Onneksi isovanhemmat eivät olleet nykyisin niitä usein silmänsä sulkevia toisten asioihin sokeasti suhtautuvia aikuisia.
pitäisi laittaa keskelle toria seisomaan ja siitä sitten yleisö saisi kivittää hengiltä.
Helppohan se on muksuihin sekaantua kun ei siitä edes rangaista.
Pedofiilin tuomio Saudi-Arabiassa: mestaus ja ristiinnaulitseminen
03.11. - 13:58 (Luotu: 13:58)
Saudiarabialainen kassaatio-oikeus piti voimassa päätöksen, jonka mukaan 22-vuotias mies mestataan ja ristiinnaulitaan. Mies on tuomittu viiden lapsen raiskaamisesta. Yhden lapsista, kolmevuotiaan, mies jätti kuolemaan aavikolle.
Mies pidätettiin aiemmin tänä vuonna, kun seitsemänvuotias poika auttoi poliisia tapauksen tutkinnassa.