Ihminen

Ensin on munasolu ja siittiö. Kun he tapaavat toisensa ne kehittyvät yhdessä alkioksi, siitä sikiöksi, sikiöstä vauvaksi, vauvasta lapseksi, lapsesta nuoreksi, nuoresta aikuiseksi, aikuisesta vanhukseksi.

Jos hedelmöittynyt munasolu on lapsi, on lapsi myöskin vanhus. Jokainen vanhus tietysti on jonkun lapsi, mutta voidaanko lasta sanoa aikuiseksi ja vanhukseksi? Mutta jos alkiota voi sanoa lapseksi, niin kai lapsi voi olla aikuinen.

Jos ehkäisyä käyttää estää munasolun ja siittiön tapaamisen, jolloin ei muodostu edes alkiota joka voisi kehittyä sikiöksi ja siitä lapseksi ja aikuiseksi.

Ja missä yhtälöön tulee mukaan sielu? Mikä on sielu? Tekeekö sielu meistä ihmisen? Jos se mitä ajattelemme ja toimimme johtuu sielusta eikä vain opituista malleista, missä kohtaa kehitystä ihmisille tulee sielu? Jos sielu on se mikä määrittää ihmisen, ja keho on vain sielun astia, voiko olla varma ettei kyseinen sielu menee takaisin "sielujen kohtaamispaikkaan" odottamaan seuraavaa vuoro jolloin pääsisi kehittymään loppuun ja kasvaisi aikuiseksi?

Ihminen on niin monimutkainen, en ymmärrä itsekään miten toimin ja miksi, mutta jostain ajatukseni tulevat, jokin saa minuta toimimaan tietyllä tavalla. On todella yksinkertaista sanoa että alkio on lapsi ja piste. Olisi ihanaa jos voisi ajatella niin simppelisti eikä miettisi mitään syvempiä ajatuksia =)
4122797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 412

Vanhimmat

ihmisiä muutenkin on eri ikäisiä, eikä yhden ikäinen ole tietenkään sillon jonkun muunkin ikäinen :D

Sieluista en osaa sanoa, uskoakseni ihmisellä on tämä yksi ja ainoa elämä, niin kauan kunnes toisin todistetaan. Oli sielua tai ei, syntymätön lapsi menettää abortissa sen ainutlaatuisen elämänsä joka ilman aborttia olisi tullut.

Äänestä
  • tavalla syntymätön lapsi menettää ehkäisyssä sen ainutlaatuisen elämänsä joka ilman ehkäisyä olisi tullut.

    Äänestä

  • samalla kirjoitti:

    tavalla syntymätön lapsi menettää ehkäisyssä sen ainutlaatuisen elämänsä joka ilman ehkäisyä olisi tullut.

    mitään elämää koskaan ollutkaan minkä voisi menettää :D

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    Tuo määritelmä olisi kiva kuulla, sillä yleensähän elämä on määritelty sanoilla: Soluhengitys.

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    mitään elämää koskaan ollutkaan minkä voisi menettää :D

    että syntymätön lapsi menettää sen ainutlaatuisen elämänsä? Sukusoluhan on yhtä lailla kuin alkiokin syntymätön lapsi. Molemmathan ovat myös biologisesti ja fyysisesti olemassa. Molemmathan kuuluvat ihmislajiin ja molemmilla on ihmisen perimää.

    Olet epäjohdonmukainen.

    Äänestä

  • sanoit kirjoitti:

    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!! XDDD
    Olemattoman ihmisen olematonta elämää ei voi menettää!

    Vain KOKOperimäiset = IHMISIÄ :D koitahan niellä jo tämä, lapsellinen inttäjä-raasu!!

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    mitään elämää koskaan ollutkaan minkä voisi menettää :D

    kai elämän määritelmästä. Biologisesti ajatellenhan sukusolutkin ovat eläviä, joten siten niilläkin on elämä. Filosofisesti ajatelleen taas voitaisiin kai puhua ns. moraalisesti merkittävästä elämästä, jonka alkamispiste taas on näkemyskysymys. Se että tämä moraalisesti merkittävä ihmiselämä alkaisi nimenomaan hedelmöityksessä on yksi näkemys muiden joukossa.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!! XDDD
    Olemattoman ihmisen olematonta elämää ei voi menettää!

    Vain KOKOperimäiset = IHMISIÄ :D koitahan niellä jo tämä, lapsellinen inttäjä-raasu!!

    Miksi olet vihainen kaikille?

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!! XDDD
    Olemattoman ihmisen olematonta elämää ei voi menettää!

    Vain KOKOperimäiset = IHMISIÄ :D koitahan niellä jo tämä, lapsellinen inttäjä-raasu!!

    kun pilkka osuu omaan nilkkaan. Seuraavaksi kuulemme, että hän ei käytä 'epäeettistä' ehkäisyä eikä ole koskaan käyttänyt...

    ...joo-o.

    Mutta eiköhän taas aloiteta ehkäisykeskustelu! Miksi ehkäisy ei ole murha mutta abortti on? Kummassakin ehkäistään ihmisen syntymä.

    Äänestä

  • alkaa heti, kirjoitti:

    on tapettu ihminen aktiivisesti ja olemassaolosta tietäen? Ensisijalla koko olemassaolo on yritetty estää. Siinä ei ole kyse murhasta, vaan pikemminkin heitteillejätöstä, jos on jäänyt sen ehkäisyn takia kiinnittymättä!

    Äänestä

  • ehkäisyssä kirjoitti:

    on tapettu ihminen aktiivisesti ja olemassaolosta tietäen? Ensisijalla koko olemassaolo on yritetty estää. Siinä ei ole kyse murhasta, vaan pikemminkin heitteillejätöstä, jos on jäänyt sen ehkäisyn takia kiinnittymättä!

    Aktiivisesti ja hyvin tietoisesti ehkäisyssä estetään lapsen syntyminen. Vai meinaatko, että ihmiset syövät pillereitä vain niiden mainion maun tai ylivertaisten psyykevaikutusten vuoksi? :D

    Sinä kun ehkäiset, jätät vain heitteille, muut murhaavat. Itsekkyydelläsi ei ole mitään rajaa.

    Äänestä

  • Ehhe ehe. kirjoitti:

    oikealla tavoin ja/tai ensisijalla ehkäistessä estetään ihmisen koko olemassaolo :) ..aivan!

    Mistäs sinä tiedät että olen estämässä (jättämässä heitteille) mitenkään niiden vahingossa muodostuneiden alkioiden kiinnittymistä?? :D

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!! XDDD
    Olemattoman ihmisen olematonta elämää ei voi menettää!

    Vain KOKOperimäiset = IHMISIÄ :D koitahan niellä jo tämä, lapsellinen inttäjä-raasu!!

    Mikä lapsi tuollaista kirjoittelee?
    Raiskaa hymiöitä ja puhuu typeriä, huhhuh. Todella kypsää. =)

    Äänestä

  • ewrwer kirjoitti:

    Mikä lapsi tuollaista kirjoittelee?
    Raiskaa hymiöitä ja puhuu typeriä, huhhuh. Todella kypsää. =)

    lapsesta vaan alkiosta.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!! XDDD
    Olemattoman ihmisen olematonta elämää ei voi menettää!

    Vain KOKOperimäiset = IHMISIÄ :D koitahan niellä jo tämä, lapsellinen inttäjä-raasu!!

    "koitahan nyt vaan28.10.2009 14:08
    saada edes jollain kierolla logiikalla ne PUOLIKASperimäiset sukusolut ihmisiksi/lapsiksi!!"

    Jos kokoperimäinen ihminen = ihminen
    Jos kehittyvä ihminen = ihminen
    niin myös puolikasperimäinen ihminen = ihminen

    Kokonainen IHMINEN = ihminen
    Puolikas IHMINEN = ihminen

    Siinähän lukee ihminen!!!!! :DD

    Äänestä

  • tämä.. kirjoitti:

    ei nyt vaan ole kokonainen (ihmisYKSIlö)!! ;DDD

    Äänestä

  • puolikas... kirjoitti:

    ei nyt vaan ole kokonainen (ihmisYKSIlö)!! ;DDD

    lukee ihminen edessä! :))

    Äänestä

  • siinähän kirjoitti:

    lukee ihminen edessä! :))

    Piti sanoa... :)))

    Äänestä

..on sosiaalisesti lapsi koko ikänsä. Hän on jonkun tietyn henkilön lapsi, silloin ei ole merkitystä kehtiysvaiheella, on merkitystä vain sillä minä sosiaalinen yhteisönsä häntä pitää. Jos pitää lapsena niin ok. Tällöin myöls aikuinen on lapsi, myös vanhus on lapsi, omien vanhempiensa lapsi.

Mutta lapsi sana merkitsee myös tiettyä kehitysvaihetaa ja silloin lapsi voidaan olla tasan vain yhdessä vaiheessa elämää, eli syntymästä alle parikymmentä vuotta eteenpäin.

Ihmisten psyykkisten ja henkisten ulottuvuuksien pohtiminen on kiehtovaa... Siihen ei kyllästy koskaan.

Äänestä
  • lapsi on alle 18-vuotias ihmisen jälkeläinen. Ja niitähän on SYNTYMÄTTÖMIÄ ja syntyneitä..

    Äänestä

  • määriteltynä kirjoitti:

    lapsi on alle 18-vuotias ihmisen jälkeläinen. Ja niitähän on SYNTYMÄTTÖMIÄ ja syntyneitä..

    kaikki kehitysvaiheet ovat ihmisen ikävaiheita, niin silloin myös se kaikkein varhaisin biologinen kehitysvaihe on ikävaihe. Varhaisin biologinen kehitysvaihe on sukusolutasolla.

    Omalla perustelullasi kaikki sukusolut ovat ihmisen jälkeläisiä. Itse puhuisin mieluummin mahdollisista jälkeläisistä, koska kaikki eivät voi syntyä ja saada pitkää elämää. Luonto hävittää mielettömän määrän potentiaalisia jälkeläisiä, siittiöitä, munasoluja ja alkioita. Vain pieni osa saa pitkän elämän.

    Äänestä

  • ihmisen.. kirjoitti:

    niitä mullistavia todisteita sukusolun ihmisyys -mutuillesi ;DD

    Äänestä

  • määriteltynä kirjoitti:

    lapsi on alle 18-vuotias ihmisen jälkeläinen. Ja niitähän on SYNTYMÄTTÖMIÄ ja syntyneitä..

    Tuossa määritelmässä määritellään siis lapsi iän perusteella ja virallisesti määriteltynähän elollisen ikä määritellään syntymästä alkaen...

    Äänestä

  • kjhgbhvfcggh kirjoitti:

    Tuossa määritelmässä määritellään siis lapsi iän perusteella ja virallisesti määriteltynähän elollisen ikä määritellään syntymästä alkaen...

    lasketaan syntymästä, mikä ei tarkoita etteikö olisi elänyt tietynpituista ajanjaksoa jo ennen sitä.

    Äänestä

  • ikää kirjoitti:

    itse virallisesta määritelmästä, ja virallisesti elollisen ikää aletaan laskemaan syntymästä.

    Äänestä

  • kjhghvfghcghcghc kirjoitti:

    itse virallisesta määritelmästä, ja virallisesti elollisen ikää aletaan laskemaan syntymästä.

    virallisesta määritelmästä.
    Etkö ymmärrä mitä iällä tarkoitetaan ilman tarkempaa määrittelyä?

    Äänestä

  • lapsen kirjoitti:

    virallisesta määritelmästä.
    Etkö ymmärrä mitä iällä tarkoitetaan ilman tarkempaa määrittelyä?

    eli virallinen lapsen määritelmä, on siis alle 18 vuotias ihmisen jälkeläinen. Tiedät jo että virallisesti syntymättömille ei määritellä laisinkaan ikää, mutta etsitään toki tarkempi määritelmä myös termille "jälkeläinen". Kas tässä:

    >>Lisääntymällä eliölle SYNTYNYT uusi saman lajin yksilö. Ihmisellä lapsi, tytär tai poika. Muille lajeille on omat nimityksensä, vaikka niitäkin saatetaan kuvaannollisesti sanoa lapsiksi.>>
    http://fi.wiktionary.org/wiki/jälkeläinen

    Äänestä

  • kjhygjhvfgjvgghv kirjoitti:

    sanotaan että alkio/sikiö on niin ja niin moni viikkoinen, niin sen ikää ei ole määritelty..?!

    Synty voi tarkoittaa muutakin kuin synnytystä/synnytettyä. Esim ihmisyksilön syntyä (=modostumista sukusoluista).

    >synty

    1. birth
    2. origin >

    >origin (plural origins)

    1. The beginning of something.>

    Koitahan etsiä vaan jotain vakuuttavampaa sen tueksi ettei syntymättömät lapset ole ihmisen jälkeläisiä, eivätkä sisälly lainkaan koko lapsi-termiin :)

    Äänestä

  • siis kun kirjoitti:

    Siis SINÄ olet nyt ruvennut puhumaan VIRALLISISTA MÄÄRITELMISTÄ, joten olisitko niin ystävllinen, että osoittaisit kuinka VIRALLISESTI elollisen ikää ei enää aleta lasekaan syntymästä eikä SYNTYMÄ enää VIRALLISESTI merkitse sitä ajankohtaa, jolloin se elollinen putkahtaa äidistään ulos.

    Mutta jos sallit, niin arvaan jo etukäteen, että käännät taas todistustaakan ja esität omien mutujesi pitävän paikkansa niin kauan kunnes joku osoittaa ne vääriksi, eikö niin?

    Äänestä

  • kjhghjghcvghcvghcvh kirjoitti:

    onko se lapsi kuitenkin jonkin ikäinen jo syntyessään, riippumatta siitä mistä sitä virallisiin papereihin aletaan laskea? Jollet tiennyt niin ihminen on tosiaan elänyt jo 9 kuukautta ennenkuin se pulpahtaa sieltä mahasta esille :D

    Ethän sinä edelleenkään ole osoittanut ettei syntymättömät lapset ole ihmisen jälkeläisiä, joten senkun pidät vain se todistustaakkasi :)

    Äänestä

  • nyt, kirjoitti:

    syntymäpäiviä ei pitäisikään viettää sen mukaan milloin on syntyny, vaan sen mukaan milloin musasolu hedelmöittyi? Joten en täytäkään nyt oikeesti 27vuotta synttäreinä, vaan 27v ja 9kk, eli siis olisi pitänyt viettää jo 9kk sitten juhlat sen kunniaks että munasolu hedelmöittyi? Olet kyllä oikeassa siinä attä alkion ja sikiön ikää voidaan märitellä, sen takia että tietäisi kuinka pitkälle raskaus on kehittynyt, mutta ei silloinkaan puhuta lapsista vaan juuri sikiöistä ja alkioista. Virallisesti.

    on hyvä ja seuraa keskustelua.

    "onko se lapsi kuitenkin jonkin ikäinen jo syntyessään, riippumatta siitä mistä sitä virallisiin papereihin aletaan laskea?"

    SINÄ olet ihan itse omasta aloitteestasi aloittanut keskustelun VIRALLISESTA määritelmästä, joten jos VIRALLISESTI ikää aletaan laskea syntymästä, niin mitä merkitystä on sillä mahdollisella iällä, jota ei VIRALLISIIN papereihin merkitä? Minua ei kiinnosta mutukuningattaren iänmääritykset vaan ihan ne VIRALLISET, kun kerran itse olet sellaisista halunnut keskustella.

    "Ethän sinä edelleenkään ole osoittanut ettei syntymättömät lapset ole ihmisen jälkeläisiä, joten senkun pidät vain se todistustaakkasi :)"

    Mutukuningatar on jälleen unohtanut sen todistustaakan perusperiaatteen: todistustaakka on VÄITTEEN ESITTÄJÄLLÄ. Eli henkilö joka esittää väitteitä on velvollinen ne oikeaksi todistamaan. Minä en ole väittänyt mitään, joten mutukuningatar on hyvä ja ryhtyy vain todistamaan niitä omia väitteitään.

    Äänestä

  • tiytidiy kirjoitti:

    myös syntymättömistä lapsista tarkoittaen yhteisesti (lääketieteellisten termien) alkioita ja sikiöitä.

    Äänestä

  • kjhghjvghjvghjvgjh kirjoitti:

    sivuraiteileva mutu-dementikko, mistä alunperin on puhuttu. Lapsen määritelmästä ja siitä, että myös syntymättömät ovat ihmisen jälkeläisiä :)

    Tässä tilanteessa katsos se todistustaakka on siirtynyt sinulle, koska et ole kyennyt kumoamaan väitettyä ja sen tueksi esitettyjä todisteita. Olet vain inttänyt osoitettua vastaan..

    Äänestä

  • nyt,... kirjoitti:

    vaiheessa sinä olet virallisin linkein osoittanut, että lapsi, eli ihmisen jälkeläinen virallisesti määriteltynä on myös syntymätön lapsi? Ethän sinä muuta ole tainnut tehdä kuin inttää minun antamiani linkkejä vastaan...

    "Tässä tilanteessa katsos se todistustaakka on siirtynyt sinulle, koska et ole kyennyt kumoamaan väitettyä"

    Juuri näin, eli käänsit sitten taas todistustaakan ja rupesit vaatimaan vastapuolta osoittamaan vääräksi omia väitteitäsi. Eipä siinä taas kauaa kestänytkään =D

    "ja sen tueksi esitettyjä todisteita."

    Mitä todisteita?

    Äänestä

  • kjhghjgfvjgvvg kirjoitti:

    ettei syntymättömätkin ole ihmisen alle 18-vuotiaita jälkeläisiä?

    Ja taas joudut suoltamaan aiheettomia syytöksiäsi 'todistustaakaan kääntämisestä' kun et itse kykene kumoamaaan annetuja todisteita :D Ja nehän tietysti pääsi jo "unohtumaan"...

    Äänestä

  • sanotaan kirjoitti:

    "missä
    sanotaan
    ettei syntymättömätkin ole ihmisen alle 18-vuotiaita jälkeläisiä?"

    ??????????? Rakas ystävä, kyse oli nyt siitä, että missä sanotaan niiden olevan. Koska sinä olet väitteen esittäjä, sinun täytyy kertoa missä sanotaan syntymättömienkin olevan virallisesti ihmisen jälkeläisiä eli lapsia. Sinä todistat omat väitteesi oikeiksi, sinun väitteitäsi ei tarvitse muiden todistaa vääriksi.

    "Ja taas joudut suoltamaan aiheettomia syytöksiäsi 'todistustaakaan kääntämisestä' kun et itse kykene kumoamaaan annetuja todisteita :D Ja nehän tietysti pääsi jo "unohtumaan"..."

    No missähän ne annetut todisteet siis ovat? Sinä olet antanut muistaakseni tasan tarkkaan yhden ainoan linkin, josta kävi ilmi sanan synty kaksi eri merkitystä. Senkö sinä käsität todisteeksi?

    Äänestä

  • kjhghjvghjvhjv kirjoitti:

    tutkimusjutussakin, jos väität että jokin ryhmä ei kuulu todettuihin, on SINUN osoitettava poikkeavuus. Joten missä sanotaan ettei syntymättömät ole alle 18-vuotiaita ja ihmisen jälkeläisiä?? Lapsen määritelmä (= se annettu todite!) on sinulle jo osoitettu, joten osoita se poikkeavuus syntymättömien osalta! Etkä pääse lopulta mihinkään siitä että syntymättömistä lapsista puhutaan myös ihan virallisilta tahoilta (mm. laki, lääkäriliitto, Yk..)!

    http://www.ehd.org/resources_bpd_illustrated.php?page=1&language=27
    >Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti kehittyvää ihmistä kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa _syntymätöntä_jälkeläistä_. >

    Äänestä

  • kuin siinä kirjoitti:

    "sama homma
    kuin siinä
    tutkimusjutussakin, jos väität että jokin ryhmä ei kuulu todettuihin, on SINUN osoitettava poikkeavuus."

    Siinä tutkimusjutussa minä sanoin, että 9-vuotiaita insestiraiskattuja lapsia ei oltu tutkittu, ja sen osoitinkin pitävän paikkansa. Sääli ettet sinä käsitä sitä.

    "Joten missä sanotaan ettei syntymättömät ole alle 18-vuotiaita ja ihmisen jälkeläisiä??"

    En minä tiedä! En minä ole väittänyt etteivätkö olisi, olen vain pyytänyt sinulta virallisia linkkejä virallisiksi väittämiesi määritelmien tueksi.

    ">Kahdeksannen viikon päättymisestä raskauden loppuun asti kehittyvää ihmistä kutsutaan sikiöksi, minkä latinankielinen vastine "fetus" tarkoittaa _syntymätöntä_jälkeläistä_. >"

    No kiitos! Tässä annoit ensimmäisen osoituksen siitä, että ihmisen jälkeläinen voi siis olla syntymätönkin, eikä syntynyt, kuten Wikipedia väitti.

    Äänestä

  • kjhghjvghjvghvghv kirjoitti:

    syntymätön jälkeläinen on tosiaan aika lailla rinnasteinen käsitteen syntymätön lapsi kanssa.

    Syntymätön lapsi on eri asia kuin lapsi.

    Syntymätön jälkeläinen on eri asia kuin jälkeläinen.

    Siksihän se sana syntymätön täytyy siinä olla.

    aloit väittää ettei tutkimustulokset/yleinen riski päde sen ikäisten abortintekijöiden kohdalla kun juuri sillä ominaisuudella varustettua ei ollut mukana.

    "En minä ole väittänyt etteivätkö olisi, olen vain pyytänyt sinulta virallisia linkkejä virallisiksi väittämiesi määritelmien tueksi."

    Aha, nyt et enää ole koskaan väittänytkään vastaan (vai oisko linkillä ollut vaikutusta asiaan..?) :DD

    Äänestä

  • satuapa* kirjoitti:

    vaan tarkennus, minkä ikäisestä lapsesta/jälkeläisestä on kyse. Lapsi tai jälkeläinen on termi johon sisältyy ne syntymättömät.

    Äänestä

  • puhutaan kirjoitti:

    myös syntymättömistä lapsista tarkoittaen yhteisesti (lääketieteellisten termien) alkioita ja sikiöitä.

    ole huomannut, niin on aikamoinen ero syntyneessä ja syntymättömässä lapsessa =) Ja sanoithan itsekin että puhutaan syntymättömästä lapsesta kun tarkoitetaan alkiota ja sikiötä.
    Mutta kerro nyt olisiko mielestäsi sitten paikallaan ruveta viettämään hedelmöittymispäivää syntymäpäivien sijaan jos elämä alkaa siitä hetkestä?

    jossain kulttuureissa siitäkin lasketa :)
    Mutta oishan se vähän hankalampaa, koska harvempi voi tietää tarkkaa hedelmöityspäiväänsä, ja joidenkin olemassaolohan tulee ilmi vasta kun syntyvät! Ja kun tiedetään että kaikilla elinaika ennen syntymää on suurin piirtein vakiopituinen, niin samapa se vaikka lasketaan vasta syntymästä.

    Äänestä

  • sitä... kirjoitti:

    "Mutta oishan se vähän hankalampaa, koska harvempi voi tietää tarkkaa hedelmöityspäiväänsä, ja joidenkin olemassaolohan tulee ilmi vasta kun syntyvät!"

    vain ja ainoastaan mukavuudenhalusta ollaan sitten päätetty että lasketaan elämäni sen mukaan milloin synnyin...

    Antaisitko linkkejä missä kulttuureissa näin sitten jaksetaan tehdä?

    Äänestä

  • ikää kirjoitti:

    lasketaan syntymästä, mikä ei tarkoita etteikö olisi elänyt tietynpituista ajanjaksoa jo ennen sitä.

    Fyysistä ikää aletaan laskea syntymästä vain käytännön syistä. Syntymässä on selvästi uusi ihminen. Ikä lähtee siitä, lapsuus lähtee siitä, sitä ennen on ollut alkio- ja sikiövaihe ja kehitystä.

    Fyysistä ikää ei lähdetä laskemaan hedelmöityksestä, koska se ei perustuisi yhtään mihinkään.

    Jos fyysiseksi iäksi halutaan ottaa myös raskausaika, niin sehän lähtee munasolun kehittymisestä, eli raskausviikosta 1 (0 1). Jossain maassa kuulema ikää aletaan laskea tuosta, raskaudenalusta, mutta siinä hankaluuden aiheuttaa se, että se on hiukan arpapeliä, tarkkaa päivää ei aina saada määriteltyä. Sosiaaliturvatunnus on paljon helpompi luoda kun on jokin tietty päivä, joka varmasti tiedetään, kuten syntymisen päivä.

    Mutta tuo on todella naurettava lähtökohta, että hedelmöityksestä pitäisi alkaa laksea ikää. Mikä sen taustalla on? Elämä on alkanut ja sen yksilön kehitys silloin kun munasolu on syntynyt, siittiöthän yleensä ovat vanhempia, eli syntyneet jo aikoja sitten, joten tämä tietty yksilö on alkanut kehittyä lopullisesti silloin kun munasolu on syntynyt. Kukaan tuskin lähtee ajatuksesta, että munasolu tai siittiö eivät olisi eläviä tai ne eivät muodostaisi tätä tiettyä yksilöä. Eli kun ajatellaan milloin tämän yksilön kehitys on alkanut, niin yksi hyvä kohta on tuo sukusolujen muodostuminen luonnollisestikin, jos sen vielä saisi jotenkin varmasti määriteltäväksi päiväksi, niin ei kai olisi mitään estettä miksi ei myös meillä alettaisi ikää laskea siitä. Mutta millä ihmeen perusteella ikää alettaisiin laskea hedelmöityksestä?

    Paitsi, että juuri keksin miksi ikää ei voitaisi meilläkin alkaa laskea munasolun kehittymisestä. Sitten olisi vaikea määritellä milloin ihmisellä alkaa ihmisoikeudet. Ei voisi olla rajaa, että ihmisoikeudet alkavat 9 kuukauden iässä, sillä oikeudethan pitää olla jo keskosilla. Ei voida myöskään vetää, että oikeudet alkavat 7 kuukauden iässä, sillä sehän tietäisi, että äidit olisivat pakkohoidossa kaksi viimeistä kuukautta, naiset saisivat syyteitä mm. tupakoinnista tai päihteiden käytöstään, kompastumisistaan, sikiötä vaarantavista harrastuksistaan, seksin harrastamisesta (lasten paikallaollessa ei saa, ettei tulkita lapsen seksuaaliseksi häirinnäksi) ja mikä kaikista pahinta, jos naiselle tulisi jokin sairaus, häntä ei hoidettaisi, mikäli hoidot olisivat sikiölle vaaraksi...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...ja mikäli meillä alettaisiin nyt syystä tai toisesta laskemaan ihmisen ikää ottaen huomioon myös raskauden aika, niin sittenhän meidän pitäisi jotenkin pyristellä irti sitoutumisestamme ihmisoikeuksien sopimuksiin. Eli niissähän sanotaan, että ketään ei saa syrjiä ikään katsomalla...

    Tällöinhän me emme voisi enää olla mukana moisissa sopimuksissa, sillä ihmisoikeudethan on käytännössä mahdollista antaa vasta syntyneille.

    Sityten taas niissä ihmisoikeuksissa on, että kun ne on annettu niin niitä ei voida luovuttaa ei valtion eikä ihmisen omasta tahdosta. Eli sopimuksista irti pääseminen enää on mahdotonta.Joten kaiken kaikkian helpommalla taidetaan päästä kun lasketaan ikä edelleen syntymästä.

    Äänestä

  • tiytidiy kirjoitti:

    "Mutta oishan se vähän hankalampaa, koska harvempi voi tietää tarkkaa hedelmöityspäiväänsä, ja joidenkin olemassaolohan tulee ilmi vasta kun syntyvät!"

    vain ja ainoastaan mukavuudenhalusta ollaan sitten päätetty että lasketaan elämäni sen mukaan milloin synnyin...

    Antaisitko linkkejä missä kulttuureissa näin sitten jaksetaan tehdä?

    kulttuurissa se on.. oisko Koreassa.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...ja mikäli meillä alettaisiin nyt syystä tai toisesta laskemaan ihmisen ikää ottaen huomioon myös raskauden aika, niin sittenhän meidän pitäisi jotenkin pyristellä irti sitoutumisestamme ihmisoikeuksien sopimuksiin. Eli niissähän sanotaan, että ketään ei saa syrjiä ikään katsomalla...

    Tällöinhän me emme voisi enää olla mukana moisissa sopimuksissa, sillä ihmisoikeudethan on käytännössä mahdollista antaa vasta syntyneille.

    Sityten taas niissä ihmisoikeuksissa on, että kun ne on annettu niin niitä ei voida luovuttaa ei valtion eikä ihmisen omasta tahdosta. Eli sopimuksista irti pääseminen enää on mahdotonta.Joten kaiken kaikkian helpommalla taidetaan päästä kun lasketaan ikä edelleen syntymästä.

    kyllä kaikille ihmisille (ihmisyksilö on olemassa hedelmöityksen jälkeen) vaikkei niitä kaikkien kohdalla olekaan mahdollista yhtä hyvin turvata ja valvoa. Ja sitten on lainsäädäntöjä jotka riistää kaikki oikeudet johonkin ikään perustuen.. Koskaan ei voida täysin taata että oikeudet toteutuu syntyneidenkään kohdalla, aina on joitain jotka ei niitä noudata eikä edes toisen oleellisinta oikeutta kunnioita.

    Äänestä

  • kaukoidän kirjoitti:

    kulttuurissa se on.. oisko Koreassa.

    kiitos, jos jotain väität, todistaa se, ei ole minun työni etsiä todistuksia väitteidesi paikkaansapitävyydestä.

    Äänestä

  • kaukoidän kirjoitti:

    kulttuurissa se on.. oisko Koreassa.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Iänmääritys

    yritin löytää tietoa kkoren iänmäärityksestä, mutta en löytänyt. Joten jos sinä väität että näin on, sinun kuuluu se todistaa minulle.
    kiitos

    Äänestä

  • kuuluu... kirjoitti:

    kyllä kaikille ihmisille (ihmisyksilö on olemassa hedelmöityksen jälkeen) vaikkei niitä kaikkien kohdalla olekaan mahdollista yhtä hyvin turvata ja valvoa. Ja sitten on lainsäädäntöjä jotka riistää kaikki oikeudet johonkin ikään perustuen.. Koskaan ei voida täysin taata että oikeudet toteutuu syntyneidenkään kohdalla, aina on joitain jotka ei niitä noudata eikä edes toisen oleellisinta oikeutta kunnioita.

    ...ja muuta puuta heinää paskaa...

    Ihmisoikeudet nyt kuitenkin ovat ne asiat, jotka ovat kirjattu lakiimme.

    Kun nyt oikeasti tuot esiin edes yhden pienen ihmisoikeusasetuksen, normin, säännöksen, jota suomessa toeutetaan, joka on jonkin muunlainen kuin lakiimme kirjattu, niin olen kiitollinen. Suotta tuot mitään uskontopropagandaa (vain Jehovan todistajilla oikeus paratiisiin, jota ei lue laissamme), sillä laissamme on uskonnon oikeus jokaiselle.

    Siis oikeasti anna esimerkki sellaisesta ihmisoikeudesta joka suomalaisella on, jota ei lakimme ole antanut, jotta alkaisi edes pikkuisen ymmärtämään mistä ihmeestä sinä puhut...

    Äänestä

  • mutumutu kirjoitti:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Iänmääritys

    yritin löytää tietoa kkoren iänmäärityksestä, mutta en löytänyt. Joten jos sinä väität että näin on, sinun kuuluu se todistaa minulle.
    kiitos

    jaksa etsiä huudat sokeana ettei sellaista ole..?!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...ja muuta puuta heinää paskaa...

    Ihmisoikeudet nyt kuitenkin ovat ne asiat, jotka ovat kirjattu lakiimme.

    Kun nyt oikeasti tuot esiin edes yhden pienen ihmisoikeusasetuksen, normin, säännöksen, jota suomessa toeutetaan, joka on jonkin muunlainen kuin lakiimme kirjattu, niin olen kiitollinen. Suotta tuot mitään uskontopropagandaa (vain Jehovan todistajilla oikeus paratiisiin, jota ei lue laissamme), sillä laissamme on uskonnon oikeus jokaiselle.

    Siis oikeasti anna esimerkki sellaisesta ihmisoikeudesta joka suomalaisella on, jota ei lakimme ole antanut, jotta alkaisi edes pikkuisen ymmärtämään mistä ihmeestä sinä puhut...

    Lainsäädännöt ei määritä ihmisoikeuksia, vaan ne on julistettu Yk.n toimesta. Lait voi olla ihmisoikeuksien mukaisia tai niitä riistäviä. Osuvana esimerkkinä jälkimmäisestä totaalisesti eräiden ihmisoikeudet riistävä aborttilakimme.

    Äänestä

  • jauhat. kirjoitti:

    ...yksi ihmisoikeus joka Suomalaisilla ihmisillä on, mutta sitä ei ole lakiimme kirjattu.

    Ei uskoisi olevan vaikeaa.

    Äänestä

  • eri asia, kirjoitti:

    vaan tarkennus, minkä ikäisestä lapsesta/jälkeläisestä on kyse. Lapsi tai jälkeläinen on termi johon sisältyy ne syntymättömät.

    Hertranjestas, miten vaikeaa tämä voi olla?

    Lapset synnytetään. Talot rakennetaan. Kirjat kirjoitetaan. Asiat ovat olemassa. Verhot ommellaan.

    Jos sanan edessä on termi joka kuvaa, että näin ei ole tapahtunut, niin silloinhan se kuvaa, että asiaa ei ole olemassa. Tälläisia sanoja on mm. syntymätön, rakentamaton, kirjoittamaton, olematon, ompelematon.

    Syntymätön lapsi.

    Rakentamaton talo.

    Kirjoittamaton kirja.

    Olemassa olematon asia.

    Ompelematon verho.

    Eli sana syntymätön lapsen edessä kertoo selvästi, että lasta ei ole olemassa tässä maailmassa. Se saattaa olla jonkun mielikuvituksessa tai toiveissa olemassa, se saattaa esiintyä jonkun unissa tai sitten se on jo konkreettisemminkin odotettava lapsi, kuten esimerkiksi minulla on syntymätön lapsi, joka on nyt konkreettisempi kuin vaikka viisi vuotta siten jolloin minun syntymättömät lapseni olivat hyvin "Jos joskus teen lapsia" -lapsia... Nyt minä voineen alkaa jo odotella syntymättömiä lapsenlapsiakin, mutta eihän nyt herranjestas sentään ole mitään järkeä vielä alkaa niitä pitämään syntyneiden lapsien veroisina...

    Äänestä

  • ettet kirjoitti:

    jaksa etsiä huudat sokeana ettei sellaista ole..?!

    jos sinä nyt tiedät että sellainen on, niin linkki kiitos, ei oo todellakaan niin että sinä väität jtn ja muitten pitää se joko kumota tai vahvistaa.. tämä väite on kumottu kunnes toisin todistat. PISTE!

    Äänestä

  • määriteltynä kirjoitti:

    lapsi on alle 18-vuotias ihmisen jälkeläinen. Ja niitähän on SYNTYMÄTTÖMIÄ ja syntyneitä..

    on olemassa vain niitä syntyneitä.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    niitä mullistavia todisteita sukusolun ihmisyys -mutuillesi ;DD

    omat perustelusi sopivat myös niihin sukusoluihin... turha minulle on asiaa itkeä. Ala perustelemaan paremmin.

    Äänestä

  • sanotaan kirjoitti:

    ettei syntymättömätkin ole ihmisen alle 18-vuotiaita jälkeläisiä?

    Ja taas joudut suoltamaan aiheettomia syytöksiäsi 'todistustaakaan kääntämisestä' kun et itse kykene kumoamaaan annetuja todisteita :D Ja nehän tietysti pääsi jo "unohtumaan"...

    ja mourua saman asian perään..

    "missä sanotaan ettei syntymättömätkin ole ihmisen alle 18-vuotiaita jälkeläisiä?"

    Tuohan on todistettu sinulle jo moneen otteeseen jo aikoja sitten, ja ihan lakitekstistä.

    Sama taktiikka kesät talvet sulla. Ilmeisesti yrität saada taas vaihteeksi uudet palstallaolijat taas tekemään työn puolestasi ja sittenkään ei mene jakeluun tyhmyrille.

    Sun omat todistukset on aina samaa tyyliin: kerrot esittäneesi vaikka mitä todisteita, mutta todellisuudessa niitä todisteita ei koskaan näy, tai sitten ne oikeasti eivät todista yhtään mitään. Ja piiri pieni pyörii, uudelleen ja uudelleen..

    Äänestä

  • eri asia, kirjoitti:

    vaan tarkennus, minkä ikäisestä lapsesta/jälkeläisestä on kyse. Lapsi tai jälkeläinen on termi johon sisältyy ne syntymättömät.

    kuin lauseessa rakentamaton talo. Eli tarkentava määre kertoo substantiivin tilan. Se ei tarkoita sitä, että koska siinä on perässä substantiivi, se todistaisi sen substantiivin olemassaolon, kuten sinä oudosti tulkitset.

    Tässä tapauksessa se kertoo sen, että jotakin ei ole vielä tehty -> taloa ei ole rakennettu, eikä fysiologisesti lasta ole muodostunut. Jos lapsi olisi muodostunut, se olisi jo synnytetty, koska lapset eivät elä äitinsä kohdussa, vaan ne elävät omaa itsenäistä elämäänsä kohdun ulkopuolella.

    Äänestä

  • tosiaan.. kirjoitti:

    omat perustelusi sopivat myös niihin sukusoluihin... turha minulle on asiaa itkeä. Ala perustelemaan paremmin.

    muistella oliko niillä sukusoluilla tosiaaan PUOLIKAS vaiko kokonainen ihmisyksilön perimä, kuten alkiolla?? :D

    Turha itkeä kun itselläsi on perustelujen sijaan pelkkiä sokeita mutujankkauksia..

    Äänestä

  • tuttelituut kirjoitti:

    jos sinä nyt tiedät että sellainen on, niin linkki kiitos, ei oo todellakaan niin että sinä väität jtn ja muitten pitää se joko kumota tai vahvistaa.. tämä väite on kumottu kunnes toisin todistat. PISTE!

    jankuttelet vaan niitä mutujasi :D just. No siitä vaan. PISTE. ;D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Hertranjestas, miten vaikeaa tämä voi olla?

    Lapset synnytetään. Talot rakennetaan. Kirjat kirjoitetaan. Asiat ovat olemassa. Verhot ommellaan.

    Jos sanan edessä on termi joka kuvaa, että näin ei ole tapahtunut, niin silloinhan se kuvaa, että asiaa ei ole olemassa. Tälläisia sanoja on mm. syntymätön, rakentamaton, kirjoittamaton, olematon, ompelematon.

    Syntymätön lapsi.

    Rakentamaton talo.

    Kirjoittamaton kirja.

    Olemassa olematon asia.

    Ompelematon verho.

    Eli sana syntymätön lapsen edessä kertoo selvästi, että lasta ei ole olemassa tässä maailmassa. Se saattaa olla jonkun mielikuvituksessa tai toiveissa olemassa, se saattaa esiintyä jonkun unissa tai sitten se on jo konkreettisemminkin odotettava lapsi, kuten esimerkiksi minulla on syntymätön lapsi, joka on nyt konkreettisempi kuin vaikka viisi vuotta siten jolloin minun syntymättömät lapseni olivat hyvin "Jos joskus teen lapsia" -lapsia... Nyt minä voineen alkaa jo odotella syntymättömiä lapsenlapsiakin, mutta eihän nyt herranjestas sentään ole mitään järkeä vielä alkaa niitä pitämään syntyneiden lapsien veroisina...

    kun ne lapset nyt vaan ei ole mitään olemattomia/tekemättömiä ennen syntymää, toisin kuin nuo muut tavarat ym. tökeröt vartauksesi!

    Pikemminkin voitaisiin verrata noiden muiden asioiden olemista jossain muualla, esim. ripustamaton verho, myymätön kirja (kaupassa), jne. Synnytyksessäkin lapsi vain siirtyy paikasta toiseen!

    Kerroppa nyt että mitä siellä ultran ruudulla mahtaa näkyä jollei lasta ole olemassakaan? Mitä on abortoitava jos kohdussa on 'olematon'?? :DD Syntymätön lapsi on ihan konkreettisesti, tässä maailmassa olemassa hedelmöityksen jälkeen, sille et vain saivarteluillas mitään voi!!

    Äänestä

  • tarkennus kirjoitti:

    kuin lauseessa rakentamaton talo. Eli tarkentava määre kertoo substantiivin tilan. Se ei tarkoita sitä, että koska siinä on perässä substantiivi, se todistaisi sen substantiivin olemassaolon, kuten sinä oudosti tulkitset.

    Tässä tapauksessa se kertoo sen, että jotakin ei ole vielä tehty -> taloa ei ole rakennettu, eikä fysiologisesti lasta ole muodostunut. Jos lapsi olisi muodostunut, se olisi jo synnytetty, koska lapset eivät elä äitinsä kohdussa, vaan ne elävät omaa itsenäistä elämäänsä kohdun ulkopuolella.

    Synnyttämätön lapsi ON olemassa ihan samana, muodostuneena yksilönä kuin ennen syntymääkin. Jos siis kehittyvä/kasvava ihminen ei ole sun logiikalla ihminen, niin sitä ei ole minkään ikäiset lapset :DD Lapset elää syntymättöminä niin kauan kunnes ovat riittävän kehittyneitä elämään kohdun ulkopuolella.

    Äänestä

  • mutuilet kirjoitti:

    ja mourua saman asian perään..

    "missä sanotaan ettei syntymättömätkin ole ihmisen alle 18-vuotiaita jälkeläisiä?"

    Tuohan on todistettu sinulle jo moneen otteeseen jo aikoja sitten, ja ihan lakitekstistä.

    Sama taktiikka kesät talvet sulla. Ilmeisesti yrität saada taas vaihteeksi uudet palstallaolijat taas tekemään työn puolestasi ja sittenkään ei mene jakeluun tyhmyrille.

    Sun omat todistukset on aina samaa tyyliin: kerrot esittäneesi vaikka mitä todisteita, mutta todellisuudessa niitä todisteita ei koskaan näy, tai sitten ne oikeasti eivät todista yhtään mitään. Ja piiri pieni pyörii, uudelleen ja uudelleen..

    sitten tännekin niitä 'todisteitasi'! :D Laki kun sitä jälkeläisyyttä ei määritä. Tämä ei tietenkään ole taaskaan mennyt tyhmyrille jakeluuun :DD Ja kun luet tätäkin ketjua eteenpäin, saatat huomata että olen tämänkin (jälkeläisyys) sanomani osoittanut oikeaksi :)

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...yksi ihmisoikeus joka Suomalaisilla ihmisillä on, mutta sitä ei ole lakiimme kirjattu.

    Ei uskoisi olevan vaikeaa.

    siinä aborttilaissa oli??? Sanooko oikeus ELÄÄ mitään??!!

    Äänestä

  • nimenomaan kirjoitti:

    on olemassa vain niitä syntyneitä.

    sun mutu-virallisuuksies mukaan..? :D

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    sun mutu-virallisuuksies mukaan..? :D

    löytyykö syntymättömiä esimerkiksi virallisesta väestörekisteristä? kirjataanko sinne alkioita heti kun nainen on raskaana....?

    Äänestä

  • hmmm.... kirjoitti:

    löytyykö syntymättömiä esimerkiksi virallisesta väestörekisteristä? kirjataanko sinne alkioita heti kun nainen on raskaana....?

    silti ne on olemassa :) Miten voitaiskaan kirjata kun kaikista ei edes tiedetä ennen syntymää!
    Mutta kyllähän niiden olemassaolo neuvolan papereihin merkitään kun sinne menee.

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    Synnyttämätön lapsi ON olemassa ihan samana, muodostuneena yksilönä kuin ennen syntymääkin. Jos siis kehittyvä/kasvava ihminen ei ole sun logiikalla ihminen, niin sitä ei ole minkään ikäiset lapset :DD Lapset elää syntymättöminä niin kauan kunnes ovat riittävän kehittyneitä elämään kohdun ulkopuolella.

    mitä rakentamaton talo tarkoittaa? Talo on olemassa vaikkei sitä vielä ole rakennettu? Miten se on mahdollista? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan vastaustasi tuohon...

    Äänestä

  • tulla... kirjoitti:

    sitten tännekin niitä 'todisteitasi'! :D Laki kun sitä jälkeläisyyttä ei määritä. Tämä ei tietenkään ole taaskaan mennyt tyhmyrille jakeluuun :DD Ja kun luet tätäkin ketjua eteenpäin, saatat huomata että olen tämänkin (jälkeläisyys) sanomani osoittanut oikeaksi :)

    anna. Etkö osaa käyttää hakua?

    Äänestä

  • siis... kirjoitti:

    sun mutu-virallisuuksies mukaan..? :D

    vaan nimenomaan Suomen lainsäädännön mukaan.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    silti ne on olemassa :) Miten voitaiskaan kirjata kun kaikista ei edes tiedetä ennen syntymää!
    Mutta kyllähän niiden olemassaolo neuvolan papereihin merkitään kun sinne menee.

    merkitään papereihin - juuri alkioina ja sikiöinä, ei lapsina. Perustelusi menevät kiemuteluidesi johdosta aina vaan naiivimpaan muotoon.

    Äänestä

  • sitten itse kirjoitti:

    mitä rakentamaton talo tarkoittaa? Talo on olemassa vaikkei sitä vielä ole rakennettu? Miten se on mahdollista? Jäämme mielenkiinnolla odottamaan vastaustasi tuohon...

    odottamaan koska sinä alat tajuaan sulle jo miljoonasti annettuja vastauksia :D

    Talo osissa = ei taloa.

    Ihminen osissa (sukusoluina!) = ei ihmistä.

    Osia nimitetään sellaiseksi mitä niistä voisi tulla/aiotaan tehdä.

    Kerro mikä kohta menee yli ymmärryskykysi :)

    Äänestä

  • todellakaan kirjoitti:

    anna. Etkö osaa käyttää hakua?

    mikään ei "yllättäen" taaskaan tukenut mutujasi! :D

    Äänestä

  • olo.. kirjoitti:

    merkitään papereihin - juuri alkioina ja sikiöinä, ei lapsina. Perustelusi menevät kiemuteluidesi johdosta aina vaan naiivimpaan muotoon.

    huoltoon liittyvissä tarkastuksissa merkitään lääketieteen termeillä alkio/sikiö!
    Mutta esim. juridiikassakin voi olla toisin..
    Ei minun tarvi tosiaan minkään totuuden kanssa kiemurrella :)

    Äänestä

  • mukaan kirjoitti:

    vaan nimenomaan Suomen lainsäädännön mukaan.

    Kumma juttu että se laki puhuu niistä "olemattomista"; syntymättömistä lapsista ja/eli alkioista/sikiöistä!!

    Äänestä

  • koittaa vaan kirjoitti:

    muistella oliko niillä sukusoluilla tosiaaan PUOLIKAS vaiko kokonainen ihmisyksilön perimä, kuten alkiolla?? :D

    Turha itkeä kun itselläsi on perustelujen sijaan pelkkiä sokeita mutujankkauksia..

    perimä, sehän kuitenkin kuuluu IHMISLAJIIN :)

    Äänestä

  • mielenkiinnolla.. kirjoitti:

    odottamaan koska sinä alat tajuaan sulle jo miljoonasti annettuja vastauksia :D

    Talo osissa = ei taloa.

    Ihminen osissa (sukusoluina!) = ei ihmistä.

    Osia nimitetään sellaiseksi mitä niistä voisi tulla/aiotaan tehdä.

    Kerro mikä kohta menee yli ymmärryskykysi :)

    sinällään kiinnosta, vaan suora vastaus siihen tarkoittaako rakentamaton talo sitä, että talo on olemassa talona? Jos kerran syntymätön lapsi sinusta tarkoittaa, että lapsi on olemassa. Samalla logiikalla rakentamaton talo tarkoittaa sinusta, että talo on olemassa. Ja haluan tietää miten se on mahdollista.

    Palataanpa kuitenkin osiin, kerran niitä ymmärrät paremmin. Esimerkiksi jos talosta on 2/3 osissa ja 1/3 rakennettu onko kyseessä silloin talo vai rakentamaton talo?

    Äänestä

  • kun... kirjoitti:

    mikään ei "yllättäen" taaskaan tukenut mutujasi! :D

    ne tiedot jo aiemmin. Miksi minun pitäisi vastata uudelleen? Olet saanut linkin virallisesta lähteestä siihen, mikä on Suomen lainsäädännön mukainen määäritelmä lapsesta ja milloin lapsi saa samat oikeudet kuin muutkin ihmiset.

    Onhan se tietysti tarkoituksenmukaista sinulle, ettet halua etsiä vanhaa keskustelua, jossa nämä lähteet ja tiedot olet saanut. Voit siten kaikessa rauhassa väittää mutujasi.

    Eli kyseessä eivät todellakaan ole minun mutuni siitä milloin kyseessä on lapsi ja kelle ihmisoikeudet kuuluvat, vaan Suomen virallinen kanta asiaan lainsäädännöllisesti.

    Äänestä

  • terveyden- kirjoitti:

    huoltoon liittyvissä tarkastuksissa merkitään lääketieteen termeillä alkio/sikiö!
    Mutta esim. juridiikassakin voi olla toisin..
    Ei minun tarvi tosiaan minkään totuuden kanssa kiemurrella :)

    lapsia ovat syntyneet, eivät syntymättömät.

    Äänestä

  • kuin kirjoitti:

    perimä, sehän kuitenkin kuuluu IHMISLAJIIN :)

    ei ole pelkästään sellaisena ihmislajin edustajia/yksilöitä :)

    Äänestä

  • mutujesi :D kirjoitti:

    Kumma juttu että se laki puhuu niistä "olemattomista"; syntymättömistä lapsista ja/eli alkioista/sikiöistä!!

    myös alkioita ja sikiöitä. Suomessa on myös eläimiin kohdistuvaa lainsäädäntöä, eikä se tee niistä lapsia tai anna niille ihmisoikeuksia.

    Kuinka monta kertaa tätäkin samaa asiaa joudutaan sinulle jankkaamaan? Olet väärässä. Piste. Virallisesti ja lain mukaan Suomessa vain syntyneet ovat lapsia ja saavat samat ihmisoikeudet kuin muut ihmiset vasta synnytyksen yhteydessä.

    Äänestä

  • osat kirjoitti:

    sinällään kiinnosta, vaan suora vastaus siihen tarkoittaako rakentamaton talo sitä, että talo on olemassa talona? Jos kerran syntymätön lapsi sinusta tarkoittaa, että lapsi on olemassa. Samalla logiikalla rakentamaton talo tarkoittaa sinusta, että talo on olemassa. Ja haluan tietää miten se on mahdollista.

    Palataanpa kuitenkin osiin, kerran niitä ymmärrät paremmin. Esimerkiksi jos talosta on 2/3 osissa ja 1/3 rakennettu onko kyseessä silloin talo vai rakentamaton talo?

    rakentamaton talo ei ole sama kuin piilossa oleva talo ;) rakentamatonta ei ole, piilossa oleva on.

    Kun talo on osissa se ei ole muodostunut taloksi.
    Kuten ihmisyksilökin on muodostunut vasta kun perimä on kaikilta osin järjestäytynyt uuden ihmisen geeneiksi, tsygootiksi.

    Äänestä

  • mutta .. kirjoitti:

    ei ole pelkästään sellaisena ihmislajin edustajia/yksilöitä :)

    biologia ei enää olekaan se merkittävin seikka jaainutaatuinen biologinen fakta, joka tekee ihmisen? Selvä, minusta sitten ihmislajin edustajia ovat vain loppuvaiheen sikiöt ja sitä kehittyneemmät.

    Mutta ihan kiva, että alat näkemään asiaa vähän laajemmin kuin putkinäköisesti.

    Äänestä

  • antanut kirjoitti:

    ne tiedot jo aiemmin. Miksi minun pitäisi vastata uudelleen? Olet saanut linkin virallisesta lähteestä siihen, mikä on Suomen lainsäädännön mukainen määäritelmä lapsesta ja milloin lapsi saa samat oikeudet kuin muutkin ihmiset.

    Onhan se tietysti tarkoituksenmukaista sinulle, ettet halua etsiä vanhaa keskustelua, jossa nämä lähteet ja tiedot olet saanut. Voit siten kaikessa rauhassa väittää mutujasi.

    Eli kyseessä eivät todellakaan ole minun mutuni siitä milloin kyseessä on lapsi ja kelle ihmisoikeudet kuuluvat, vaan Suomen virallinen kanta asiaan lainsäädännöllisesti.

    ei ole edes keskusteltu, vaan siitä missä kohtaa laki sanoo ettei syntymättömät lapset ole ihmisen jälkeläisiä.

    Hae nyt vaan se missä tämän olet "todistanut", jos sellainen on :) vaikka nyt tietysti olisikin itsellesi tarkoituksen mukaista että käännät todistustaakkaa muille...

    Lainsäädäntö ei edelleenkään määritä ihmisoikeuksia, vaan voi jopa riistää ne joiltain.

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    biologia ei enää olekaan se merkittävin seikka jaainutaatuinen biologinen fakta, joka tekee ihmisen? Selvä, minusta sitten ihmislajin edustajia ovat vain loppuvaiheen sikiöt ja sitä kehittyneemmät.

    Mutta ihan kiva, että alat näkemään asiaa vähän laajemmin kuin putkinäköisesti.

    sinä sen taas vedät sinne loppuraskauden sikiöihin ja siitä eteenpäin?? :D

    Ja missä ihmeessä sanoin ettei biologia määritä ihmisyyttä? Mitä sekoilet?? :DD

    Äänestä

  • juridisesti kirjoitti:

    lapsia ovat syntyneet, eivät syntymättömät.

    sen että lakikin puhuu syntymättömistä lapsista?

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    rakentamaton talo ei ole sama kuin piilossa oleva talo ;) rakentamatonta ei ole, piilossa oleva on.

    Kun talo on osissa se ei ole muodostunut taloksi.
    Kuten ihmisyksilökin on muodostunut vasta kun perimä on kaikilta osin järjestäytynyt uuden ihmisen geeneiksi, tsygootiksi.

    kysymyksiä.. En nyt ymmärrä miten piilossa oleva talo liittyy tähän asiaan? Piilossa oleva talohan kuitenkin on olemassa, jos se on rakennettu. Selitätkö?

    "Kun talo on osissa se ei ole muodostunut taloksi."

    Oletan, että vastauksesi on että esimerkkitaloni ei ole mielestäsi yhtä kuin talo, vaan se on todellakin rakentamaton talo. Nyt herää kysymys että mitenkäs se väli? Talohan ei tule valmiiksi heti, vaan sen kasaamiseen menee aikaa. Samoin raskaus kestää oman aikansa, kun alkio/sikiä fysiologisesti muodostuu vrt. talo rakentuu.

    Eli jos alkio on kuukauden kuukauden ikäinen, eikä sille vielä ole muodostunut ihmisen ominaisuuksia, kuten elimiä, niin silloin kyseessä ei voi olla vielä fysiologisesti lapsi. Sama asia kuin talon kanssa. Puolivalmis ei voi olla yhtä kuin valmis.

    Lapsihan ei synny hedelmöityksessä, kuten sinä asian käsität. Jos näin olisi, identtisten kaksosten olemassa olo olisi mahdotonta. Tässäkin käy sama esimerkki kuin talossa. Talon piirustuksista ja rakennusmenetelmillä voidaan tehdä useampikin talo (identtiset kaksoset) eli piirustukset (perimä) ei ole sama asia kuin talo (lapsi).

    Äänestä

  • koskee kirjoitti:

    myös alkioita ja sikiöitä. Suomessa on myös eläimiin kohdistuvaa lainsäädäntöä, eikä se tee niistä lapsia tai anna niille ihmisoikeuksia.

    Kuinka monta kertaa tätäkin samaa asiaa joudutaan sinulle jankkaamaan? Olet väärässä. Piste. Virallisesti ja lain mukaan Suomessa vain syntyneet ovat lapsia ja saavat samat ihmisoikeudet kuin muut ihmiset vasta synnytyksen yhteydessä.

    todiste "vakuuttavimmasta" päästä: "Kuinka monta kertaa tätäkin samaa asiaa joudutaan sinulle jankkaamaan? Olet väärässä. Piste." XDDDDDDD

    Ihmisoikeudet ei vaan ole sama kuin lainsäädäntö, ja lain mukaan on olemassa syntymättömiäkin lapsia. PISTE.

    Muista myös ettei lapsilla (syntyneenäkään) ole läheskään kaikkia samoja oikeuksia kuin aikuisilla.

    Äänestä

  • mutuilla kirjoitti:

    sinä sen taas vedät sinne loppuraskauden sikiöihin ja siitä eteenpäin?? :D

    Ja missä ihmeessä sanoin ettei biologia määritä ihmisyyttä? Mitä sekoilet?? :DD

    yhteydessä, jossa huomasit, että se samalla määrittäisi myös ne sukusolut (taas) yhtäläiselle tasolle kuin tsygootin/alkion.

    Äänestä

  • vasta... kirjoitti:

    todiste "vakuuttavimmasta" päästä: "Kuinka monta kertaa tätäkin samaa asiaa joudutaan sinulle jankkaamaan? Olet väärässä. Piste." XDDDDDDD

    Ihmisoikeudet ei vaan ole sama kuin lainsäädäntö, ja lain mukaan on olemassa syntymättömiäkin lapsia. PISTE.

    Muista myös ettei lapsilla (syntyneenäkään) ole läheskään kaikkia samoja oikeuksia kuin aikuisilla.

    Oikeudellisesti lapsia ovat vain syntyneet. Oikeussubjektius tulee voimaan vasta synnytyksessä. Voit mutuilla mitä haluat, mutta kunhan muistat, että kyseessä ovat vain mutusi.

    Äänestä

  • siinä kirjoitti:

    yhteydessä, jossa huomasit, että se samalla määrittäisi myös ne sukusolut (taas) yhtäläiselle tasolle kuin tsygootin/alkion.

    mutu-tulkintojes mukaan :D

    Kerro nyt milä tavoin sukusolut ois alkion kanssa yhtäläisellä tasolla PUOLIKKAAN perimänsä kanssa?

    Äänestä

  • oikeuksista kirjoitti:

    ei ole edes keskusteltu, vaan siitä missä kohtaa laki sanoo ettei syntymättömät lapset ole ihmisen jälkeläisiä.

    Hae nyt vaan se missä tämän olet "todistanut", jos sellainen on :) vaikka nyt tietysti olisikin itsellesi tarkoituksen mukaista että käännät todistustaakkaa muille...

    Lainsäädäntö ei edelleenkään määritä ihmisoikeuksia, vaan voi jopa riistää ne joiltain.

    lapsen virallisesta määritelmästä. Mikset suostu hyväksymään sitä tosiasiaa, että virallisesti Suomen lain mukaan lapseksi synnytään?

    Syntymätön lapsi ei ole oikeussubjekti
    Sikiön oikeudet toteutuvat pääosin äidin välityksellä. Syntymättömän lapsen perusoikeuksia toteutetaan tosin esim. säätämällä sikiölähdettäminen ja laiton alkioon puuttuminen rikokseksi. Alkiota ja sikiötä ei kuitenkaan katsota oikeussubjekteiksi. Vasta syntynyt lapsi on ns. luonnollinen henkilö. Lastensuojelulaki velvoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämään välttämättömät palvelut raskaana olevien naisten ja syntyvien lasten erityiseksi suojelemiseksi.

    http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/lastensuojelunavohuolto/kysymys/?groupId=0eb6c7a4-e752-4845-a51e-be9d5b599247&an...

    Äänestä

  • herää kirjoitti:

    kysymyksiä.. En nyt ymmärrä miten piilossa oleva talo liittyy tähän asiaan? Piilossa oleva talohan kuitenkin on olemassa, jos se on rakennettu. Selitätkö?

    "Kun talo on osissa se ei ole muodostunut taloksi."

    Oletan, että vastauksesi on että esimerkkitaloni ei ole mielestäsi yhtä kuin talo, vaan se on todellakin rakentamaton talo. Nyt herää kysymys että mitenkäs se väli? Talohan ei tule valmiiksi heti, vaan sen kasaamiseen menee aikaa. Samoin raskaus kestää oman aikansa, kun alkio/sikiä fysiologisesti muodostuu vrt. talo rakentuu.

    Eli jos alkio on kuukauden kuukauden ikäinen, eikä sille vielä ole muodostunut ihmisen ominaisuuksia, kuten elimiä, niin silloin kyseessä ei voi olla vielä fysiologisesti lapsi. Sama asia kuin talon kanssa. Puolivalmis ei voi olla yhtä kuin valmis.

    Lapsihan ei synny hedelmöityksessä, kuten sinä asian käsität. Jos näin olisi, identtisten kaksosten olemassa olo olisi mahdotonta. Tässäkin käy sama esimerkki kuin talossa. Talon piirustuksista ja rakennusmenetelmillä voidaan tehdä useampikin talo (identtiset kaksoset) eli piirustukset (perimä) ei ole sama asia kuin talo (lapsi).

    ymmärrä mitä talot liittyy lapsiin :D kerroppa miksi olet ylipäätään jotkut talot täällä esille ottanut!

    Syntymätön lapsiko sitten ei ole olemassa kun on kohdussa piilossa?? Koita nyt löytää jotain logiikkaa omiin sekoiluihisi..

    "Talohan ei tule valmiiksi heti, vaan sen kasaamiseen menee aikaa. Samoin raskaus kestää oman aikansa, kun alkio/sikiä fysiologisesti muodostuu vrt. talo rakentuu."

    Jotenkin arvasin ettet sitä vastausta taaskaan tajua :D No väännetäänpä sitten taas. Ihminen rakentuu hedelmöityksessä, kun perimän osaset järjestyvät yksilön perimäksi kahdesta sukusolusta! Jokohan menis perille?? ;D

    Sun logiikalla siis vauvatkaan ei ole lapsia kun niillä ei ole kaikkea mitä aikuisilla on. Missään ei ole sanottu ettei elinten kehittymättömyyyden takia voisi olla kyse lapsesta/ihmisestä. Jos joltain puuttuu esim. toinen munuainen tai silmä synnynnäisesti, tai on poistettu, niin sekään ei ole sitten sun mukaan ihminen/lapsi.

    "Lapsihan ei synny hedelmöityksessä, kuten sinä asian käsität."

    ??? En ole missään väittänyt että lapsi syntyisi hedelmöityksessä, vaan muodostuu siinä. Tiettyyn pisteeseen saakka yksilön on mahdollista jakautua kahdeksi. Joten identtisillä elämän alku ja yksilöityminen tapahtuu poikkeuksellisesti eri aikaan. Ilman sitä hedelmöityksen jälkeen olevaa "alkuyksilöä" ei olisi niitä identtisiäkään. Tsygootissa saattaa olla jo hedelmöityshetkestä ohjelmoituna se tuleva kahtiajakautuminen.

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Syntymätön lapsi ei ole oikeussubjekti
    Sikiön oikeudet toteutuvat pääosin äidin välityksellä. Syntymättömän lapsen perusoikeuksia toteutetaan tosin esim. säätämällä sikiölähdettäminen ja laiton alkioon puuttuminen rikokseksi. Alkiota ja sikiötä ei kuitenkaan katsota oikeussubjekteiksi. Vasta syntynyt lapsi on ns. luonnollinen henkilö. Lastensuojelulaki velvoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämään välttämättömät palvelut raskaana olevien naisten ja syntyvien lasten erityiseksi suojelemiseksi.

    http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/lastensuojelunavohuolto/kysymys/?groupId=0eb6c7a4-e752-4845-a51e-be9d5b599247&an...

    Eri yhteiskunnissa on lainsäädännöllä tai muutoin pyritty säätelemään, missä vaiheessa yhteiskunta ryhtyy pitämään alkion ja sikiön oikeutta elämään yhdenvertaisena vastasyntyneen vastaavan oikeuden kanssa. Lääketieteelliseltä kannalta tämä aika koittaa viimeistään silloin, kun sikiö pystyisi jatkamaan elämäänsä kohdun ulkopuolellakin.

    http://www.laakariliitto.fi/etiikka/liiton_ohjeet/syntymaton.html

    Äänestä

  • ollut_ kirjoitti:

    lapsen virallisesta määritelmästä. Mikset suostu hyväksymään sitä tosiasiaa, että virallisesti Suomen lain mukaan lapseksi synnytään?

    että se laki puhuu myös _syntymättömistä_ lapsista!!! Mikä tässä voi olla noin vaikeeta!?? Missä se laki sanoo että lapseksi synnytään ja tätä ennen ei voi olla lapsia?? EI MISSÄÄN!! :DDD

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    Syntymätön lapsi ei ole oikeussubjekti
    Sikiön oikeudet toteutuvat pääosin äidin välityksellä. Syntymättömän lapsen perusoikeuksia toteutetaan tosin esim. säätämällä sikiölähdettäminen ja laiton alkioon puuttuminen rikokseksi. Alkiota ja sikiötä ei kuitenkaan katsota oikeussubjekteiksi. Vasta syntynyt lapsi on ns. luonnollinen henkilö. Lastensuojelulaki velvoittaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämään välttämättömät palvelut raskaana olevien naisten ja syntyvien lasten erityiseksi suojelemiseksi.

    http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/lastensuojelunavohuolto/kysymys/?groupId=0eb6c7a4-e752-4845-a51e-be9d5b599247&an...

    oikeussubjekteista on puhunut?? Täällä on väitetty ettei alkio/sikiö muka voisi olla lain mukaan, virallisesti syntymätön lapsi!

    Äänestä

  • väärässä kirjoitti:

    Oikeudellisesti lapsia ovat vain syntyneet. Oikeussubjektius tulee voimaan vasta synnytyksessä. Voit mutuilla mitä haluat, mutta kunhan muistat, että kyseessä ovat vain mutusi.

    lapseudesta ja voiko syntymätön olla virallisesti sellainen, ei mistään oikeussubjektiudesta. Oikeussubjektittomuus ei vähennä syntymättömän lapseutta mihinkään. Joten turhaa nyt lähdet eksymään (vaikeasta ;)) aiheesta epäoleelliseen...ja minunhan ei ole tarvinnut mutuilla mitään.

    Äänestä

  • täällä nyt kirjoitti:

    oikeussubjekteista on puhunut?? Täällä on väitetty ettei alkio/sikiö muka voisi olla lain mukaan, virallisesti syntymätön lapsi!

    No eihän se olekaan. Sehän käy jo ilmi noista edellisistä linkeistä.

    Äänestä

  • sivustaseuraaja kirjoitti:

    No eihän se olekaan. Sehän käy jo ilmi noista edellisistä linkeistä.

    sanottiin ettei alkio/sikiö voisi olla juridisen virallisesti syntymätön lapsi? Yritä nyt vaan erotella se lapseus oikeussubjektiudesta..

    Äänestä

  • sun.... kirjoitti:

    mutu-tulkintojes mukaan :D

    Kerro nyt milä tavoin sukusolut ois alkion kanssa yhtäläisellä tasolla PUOLIKKAAN perimänsä kanssa?

    ne kuuluivat biologisesti IHMISLAJIIN, muistatko vielä?

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    lapseudesta ja voiko syntymätön olla virallisesti sellainen, ei mistään oikeussubjektiudesta. Oikeussubjektittomuus ei vähennä syntymättömän lapseutta mihinkään. Joten turhaa nyt lähdet eksymään (vaikeasta ;)) aiheesta epäoleelliseen...ja minunhan ei ole tarvinnut mutuilla mitään.

    Suomen lainsäädännön mukaan lapsia ovat alle 18 vuotiaat henkilöt. Suomen lainsäädäntö tuntee vain luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä. Sä olet saanut niin miljoona linkkiä, jossa tämä todistetaan ihan selvästi, mutta et vain voi myöntää olevasi väärässä.

    Äänestä

  • että.. kirjoitti:

    ne kuuluivat biologisesti IHMISLAJIIN, muistatko vielä?

    (puolikas)PERIMÄSTÄ eikä lajista. Joten yritähän uudelleen :)

    Äänestä

  • ihan virallisesti kirjoitti:

    Suomen lainsäädännön mukaan lapsia ovat alle 18 vuotiaat henkilöt. Suomen lainsäädäntö tuntee vain luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä. Sä olet saanut niin miljoona linkkiä, jossa tämä todistetaan ihan selvästi, mutta et vain voi myöntää olevasi väärässä.

    poissuljettu syntymättömiä. Alkiot/sikiötkin on alle 18-vuotiaita. Syntyneet ovat juridisesti tosiaan _luonnollisia_ henkilöitä.

    Et ole edelleenkään kyennyt osoittamaan ettei laki tunne syntymättömiä lapsia.

    Äänestä

  • mikä vika kirjoitti:

    siinä aborttilaissa oli??? Sanooko oikeus ELÄÄ mitään??!!

    ...ihmisoikeudesta joka ihmisillä on, mutta sitä ei ole lakiimme kirjattu?

    Onko se kuitenkin vaikeaa?

    Aborttiin meillä jokaisella on oikeus ja se on lakiimme kirjattu. Oikeus elää meillä jokaisella on ja se on lakiimme kirjattu. Alkiolla ei ole oikeutta elää, kuten ei muutakaan ihmisoikeuksia ja sekin on lakiimme kirjattu...

    Ihmisoikeudet eivät ole mitään muuta kuin sopimuksia ja pykäliä. Löydätkö sinä jostain sellaisen ihmisoikeussopimuksen pykälän, jota suomi ei ole kirjannut omaan lakiinsa? Et? Et, koska Suomi on ihmisoikeuksien osalta edelläkävijöitä...

    Ja suotta lähdet millään oletuksellasi ihmisoikeusjulistuksista vastaamaan, säästetään aikaa, sillä julistaminen ei ole sama asia kuin ihmisoikeuden määrittäminen tai sellaisesta sopiminen. Eli lähdetään ihan niiden todella olemassa olevien ihmisoikeuksien pohjalta, kuviteltujen ihmisoikeuksien pohjalta on aika hedelmätöntä keskustella. Tiesithän, että mm. monet eläinsuojelujärjestöt ovat julistaneet eläimille oikeuden olla ihmisille hyödyttömiä, eli jokaisen suomalaisenkin eläinkunnantuotteita käyttävän kulutusvalinnat rikkovat kyseisiä julistuksia. Mutta sillä ei ole mitään konkreettista merkitystä yhtään ihmisten elämään, sillä julistus ei sido ihmistä yhtään mihinkään.

    Eli jos halaut pysyä esimerkissäsi "oikeus elää", niin sinun pitää enää tuoda esille ihmisoikeuksista sellainen kohta, jossa Suomalainen alkio on määritelty olennoksi jolla on oikeus elää.

    perus-/ihmisoikeus, jonka lainsäädäntömme riistää.

    Kuten Yk.kin toteaa, Suomellakin on paljon parannettavaa... Yk toivoo julistamiaan oikeuksia, vaikkei voikaan määrätä valtioiden lainsäädäänöistä. Ei se voi mitään jollei valtiot kaikilta osin niitä toiveita noudata.

    >3 artikla. Kullakin_yksilöllä_ on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.>

    >Ihmisoikeudet viittaa käsitykseen, jonka mukaan _jokaisella_ihmisellä_ on tietyt universaalit perusoikeudet riippumatta siitä kuka tai missä hän on.[1] Nämä oikeudet ovat _riippumattomia_lainsäädännöstä_ tai muista paikallisista tekijöistä.>

    Koita osoittaa että jotain tiettyjä ihmisryhmiä on jätetty oikeuksien ulkopuolelle.

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    poissuljettu syntymättömiä. Alkiot/sikiötkin on alle 18-vuotiaita. Syntyneet ovat juridisesti tosiaan _luonnollisia_ henkilöitä.

    Et ole edelleenkään kyennyt osoittamaan ettei laki tunne syntymättömiä lapsia.

    sitten virallisin linkein, että syntymättömätkin ovat juridisesti henkilöitä.

    Äänestä

  • minäkään kirjoitti:

    ymmärrä mitä talot liittyy lapsiin :D kerroppa miksi olet ylipäätään jotkut talot täällä esille ottanut!

    Syntymätön lapsiko sitten ei ole olemassa kun on kohdussa piilossa?? Koita nyt löytää jotain logiikkaa omiin sekoiluihisi..

    "Talohan ei tule valmiiksi heti, vaan sen kasaamiseen menee aikaa. Samoin raskaus kestää oman aikansa, kun alkio/sikiä fysiologisesti muodostuu vrt. talo rakentuu."

    Jotenkin arvasin ettet sitä vastausta taaskaan tajua :D No väännetäänpä sitten taas. Ihminen rakentuu hedelmöityksessä, kun perimän osaset järjestyvät yksilön perimäksi kahdesta sukusolusta! Jokohan menis perille?? ;D

    Sun logiikalla siis vauvatkaan ei ole lapsia kun niillä ei ole kaikkea mitä aikuisilla on. Missään ei ole sanottu ettei elinten kehittymättömyyyden takia voisi olla kyse lapsesta/ihmisestä. Jos joltain puuttuu esim. toinen munuainen tai silmä synnynnäisesti, tai on poistettu, niin sekään ei ole sitten sun mukaan ihminen/lapsi.

    "Lapsihan ei synny hedelmöityksessä, kuten sinä asian käsität."

    ??? En ole missään väittänyt että lapsi syntyisi hedelmöityksessä, vaan muodostuu siinä. Tiettyyn pisteeseen saakka yksilön on mahdollista jakautua kahdeksi. Joten identtisillä elämän alku ja yksilöityminen tapahtuu poikkeuksellisesti eri aikaan. Ilman sitä hedelmöityksen jälkeen olevaa "alkuyksilöä" ei olisi niitä identtisiäkään. Tsygootissa saattaa olla jo hedelmöityshetkestä ohjelmoituna se tuleva kahtiajakautuminen.

    selittää miten rakentamaton talo voi olla talo? Tai miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi?

    Äänestä

  • täällä nyt kirjoitti:

    oikeussubjekteista on puhunut?? Täällä on väitetty ettei alkio/sikiö muka voisi olla lain mukaan, virallisesti syntymätön lapsi!

    olla syntymätön lapsi mutta virallisesti syntymättömällä lapsella ei tarkoiteta samaa asiaa kuin sinä sillä tarkoitat eli että se olisi yhtä kuin lapsi.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    sanottiin ettei alkio/sikiö voisi olla juridisen virallisesti syntymätön lapsi? Yritä nyt vaan erotella se lapseus oikeussubjektiudesta..

    vaan erottaa se lainsäädäntö ja virallisuus omista mutuistasi.

    Äänestä

  • kyse... kirjoitti:

    (puolikas)PERIMÄSTÄ eikä lajista. Joten yritähän uudelleen :)

    kuuluu aina johonkin lajiin.

    Äänestä

  • selität kirjoitti:

    sen että lakikin puhuu syntymättömistä lapsista?

    sillä on? Pääasia on, että sillä ei tarkoiteta sitä mitä sinä sillä haluaisit tarkoitettavan. Syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi. Ei lain mukaan. Alkio ja sikiö ovat virallisesti alkioita ja sikiöitä ja niillä on tulevan lapsen status ja tämä otetaan huomioon mm. terveydenhuollossa ja lainsäädännössä naisen kautta. Omia oikeuksia alkioille ja sikiöille on määritelty kohdun ulkopuoleisiin tilanteisiin varauduttaessa, esim. hedelmöityshoidot ja kloonaus.

    Äänestä

  • varassa kirjoitti:

    aloit väittää ettei tutkimustulokset/yleinen riski päde sen ikäisten abortintekijöiden kohdalla kun juuri sillä ominaisuudella varustettua ei ollut mukana.

    "En minä ole väittänyt etteivätkö olisi, olen vain pyytänyt sinulta virallisia linkkejä virallisiksi väittämiesi määritelmien tueksi."

    Aha, nyt et enää ole koskaan väittänytkään vastaan (vai oisko linkillä ollut vaikutusta asiaan..?) :DD

    "ja sen
    varassa
    aloit väittää ettei tutkimustulokset/yleinen riski päde sen ikäisten abortintekijöiden kohdalla kun juuri sillä ominaisuudella varustettua ei ollut mukana."

    En minä sellaista väittänyt. Minä väitin vain, että itse tutkimus ei sellaista osoita. Mutta sinä et näemmä kykene tajuamaan eroa näiden välillä vaikka miten rautalankaa olen yrittänyt vääntää...

    "Aha, nyt et enää ole koskaan väittänytkään vastaan (vai oisko linkillä ollut vaikutusta asiaan..?) :DD"

    Olet vapaa tarkistamaan esittämäni väitelauseet ketjusta.

    Äänestä

  • perimäkin kirjoitti:

    kuuluu aina johonkin lajiin.

    lajiaan yksilönä.

    Äänestä

  • nyt vaan kirjoitti:

    selittää miten rakentamaton talo voi olla talo? Tai miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi?

    jossain niin??? Kerro nyt vaan mitä yhteistä on rakentamattomalla talolla ja alkiolla (jo ihmiseksi muodostuneella ihmisyksilöllä)!!?

    Äänestä

  • kjhgjhgfvfghvghv kirjoitti:

    "ja sen
    varassa
    aloit väittää ettei tutkimustulokset/yleinen riski päde sen ikäisten abortintekijöiden kohdalla kun juuri sillä ominaisuudella varustettua ei ollut mukana."

    En minä sellaista väittänyt. Minä väitin vain, että itse tutkimus ei sellaista osoita. Mutta sinä et näemmä kykene tajuamaan eroa näiden välillä vaikka miten rautalankaa olen yrittänyt vääntää...

    "Aha, nyt et enää ole koskaan väittänytkään vastaan (vai oisko linkillä ollut vaikutusta asiaan..?) :DD"

    Olet vapaa tarkistamaan esittämäni väitelauseet ketjusta.

    ominasuuksista riippumatta abortintekijä on abortintekijä (joita tutkimus koski)..

    Äänestä

  • sinä nyt kirjoitti:

    vaan erottaa se lainsäädäntö ja virallisuus omista mutuistasi.

    mutta sinä et näköjään pysty vastaamaan tähän
    "missä kohtaa sanottiin ettei alkio/sikiö voisi olla juridisen virallisesti syntymätön lapsi?" ja muistutetaanpa vielä "Yritä nyt vaan erotella se lapseus oikeussubjektiudesta.." :D

    Äänestä

  • voi varmaan kirjoitti:

    olla syntymätön lapsi mutta virallisesti syntymättömällä lapsella ei tarkoiteta samaa asiaa kuin sinä sillä tarkoitat eli että se olisi yhtä kuin lapsi.

    sen määrität mitä sillä tarkotetaan?

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    sillä on? Pääasia on, että sillä ei tarkoiteta sitä mitä sinä sillä haluaisit tarkoitettavan. Syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi. Ei lain mukaan. Alkio ja sikiö ovat virallisesti alkioita ja sikiöitä ja niillä on tulevan lapsen status ja tämä otetaan huomioon mm. terveydenhuollossa ja lainsäädännössä naisen kautta. Omia oikeuksia alkioille ja sikiöille on määritelty kohdun ulkopuoleisiin tilanteisiin varauduttaessa, esim. hedelmöityshoidot ja kloonaus.

    syntymättömistä lapsista.

    "Pääasia on, että sillä ei tarkoiteta sitä mitä sinä sillä haluaisit tarkoitettavan. Syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi. Ei lain mukaan."

    Sinä voit mutuilla ja tulkita mitä haluat sen tarkoittamisista.

    Äänestä

  • osoitat kirjoitti:

    sitten virallisin linkein, että syntymättömätkin ovat juridisesti henkilöitä.

    niitä juridisesti sellaisiksi? Muulla tavoin ne kyllä voi olla henkilöitä.

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    jossain niin??? Kerro nyt vaan mitä yhteistä on rakentamattomalla talolla ja alkiolla (jo ihmiseksi muodostuneella ihmisyksilöllä)!!?

    Alkio ei ole muodostunut ihmiseksi. Se on vielä alkio. Rakentamaton talo rakennetaan pikku hiljaa ja laudoista tulee lopulta valmis talo.

    joka ei juridinen henkilöys vaan muun tapainen henkilöy? Sikiö saa juridisesti lapseuden, kun se syntyy. Voithan sanoa syntymätöntä lasta vaikka masuasukiksi, mutta virallisesti se on lapsi vasta silloin, kun se syntyy.

    Äänestä

  • sinäkös kirjoitti:

    sen määrität mitä sillä tarkotetaan?

    Niin kauan kun sinulla on oikeus muodostaa omia mielipiteitäsisi, sama oikeus on myös muilla.
    Eli pitäsikö meidän vain sinun määritelmääsi hyväksyä?

    Äänestä

  • puhuu... kirjoitti:

    syntymättömistä lapsista.

    "Pääasia on, että sillä ei tarkoiteta sitä mitä sinä sillä haluaisit tarkoitettavan. Syntymätön lapsi ei ole sama asia kuin lapsi. Ei lain mukaan."

    Sinä voit mutuilla ja tulkita mitä haluat sen tarkoittamisista.

    samalla tavalla kuin sinä voit tulkita tai jättää tulkitsematta, ymmärtää tai olla ymmärtämättä, kaikilla on oikeus ajatella itse.

    Äänestä

  • alkionkin kirjoitti:

    perus-/ihmisoikeus, jonka lainsäädäntömme riistää.

    Kuten Yk.kin toteaa, Suomellakin on paljon parannettavaa... Yk toivoo julistamiaan oikeuksia, vaikkei voikaan määrätä valtioiden lainsäädäänöistä. Ei se voi mitään jollei valtiot kaikilta osin niitä toiveita noudata.

    >3 artikla. Kullakin_yksilöllä_ on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.>

    >Ihmisoikeudet viittaa käsitykseen, jonka mukaan _jokaisella_ihmisellä_ on tietyt universaalit perusoikeudet riippumatta siitä kuka tai missä hän on.[1] Nämä oikeudet ovat _riippumattomia_lainsäädännöstä_ tai muista paikallisista tekijöistä.>

    Koita osoittaa että jotain tiettyjä ihmisryhmiä on jätetty oikeuksien ulkopuolelle.

    Osoitan, ole tarkkana.

    "Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Unicef -> lastenoikeuksien sopimus.

    Tietty ihmsiryhmä, eli syntymättömät, on hyvin selväsanaisesti jätetty sopimuksen ulkopuolelle.

    Äänestä

  • kielokalervo kirjoitti:

    Alkio ei ole muodostunut ihmiseksi. Se on vielä alkio. Rakentamaton talo rakennetaan pikku hiljaa ja laudoista tulee lopulta valmis talo.

    ihmisyksilö, perimältään jo sellaiseksi rakentunut :) FAKTA jolle et mutuines voi yhtikäs mitään XD

    Äänestä

  • huohhoh kirjoitti:

    Niin kauan kun sinulla on oikeus muodostaa omia mielipiteitäsisi, sama oikeus on myös muilla.
    Eli pitäsikö meidän vain sinun määritelmääsi hyväksyä?

    kukaan pakota hyväksymään,.. biologisia FAKTOJA meinaan :D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Osoitan, ole tarkkana.

    "Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Unicef -> lastenoikeuksien sopimus.

    Tietty ihmsiryhmä, eli syntymättömät, on hyvin selväsanaisesti jätetty sopimuksen ulkopuolelle.

    Myös syntymättömät ovat alle 18 vuotiaita lapsia.

    Työn rajaaminen ei rajaa syntymättömiä sopimuksen ulkopuolelle, sellähän ne edelleen erikseen mainitaankin.
    Joten lopeta se mutu-vääristely ja valehtelu!

    Äänestä

  • se henkilöys kirjoitti:

    joka ei juridinen henkilöys vaan muun tapainen henkilöy? Sikiö saa juridisesti lapseuden, kun se syntyy. Voithan sanoa syntymätöntä lasta vaikka masuasukiksi, mutta virallisesti se on lapsi vasta silloin, kun se syntyy.

    tuntee käsitteen syntymätön lapsi.

    Äänestä

  • tosiaan :D kirjoitti:

    kun ne lapset nyt vaan ei ole mitään olemattomia/tekemättömiä ennen syntymää, toisin kuin nuo muut tavarat ym. tökeröt vartauksesi!

    Pikemminkin voitaisiin verrata noiden muiden asioiden olemista jossain muualla, esim. ripustamaton verho, myymätön kirja (kaupassa), jne. Synnytyksessäkin lapsi vain siirtyy paikasta toiseen!

    Kerroppa nyt että mitä siellä ultran ruudulla mahtaa näkyä jollei lasta ole olemassakaan? Mitä on abortoitava jos kohdussa on 'olematon'?? :DD Syntymätön lapsi on ihan konkreettisesti, tässä maailmassa olemassa hedelmöityksen jälkeen, sille et vain saivarteluillas mitään voi!!

    Kirjat ovat kirjaimia tai yksittäisiä sanoja ennen kirjoittamista.

    Talot ovat puutavaraa ennen rakentamista.

    Verhot ovat kangasta ennen ompelemista.

    Ajatukset ovat hormoneita ennen ajattelemista.

    Lapset ovat alkioita ja sikiöitä ennen syntymistä.

    Kaikki asiat nyt tuppaavat yleensä olemaan jotain myös ennen niiden olemassa olemista.

    Minun ultra ruudullani näkyy sikiö. Aiemmin, kerran kun kävin ultrassa, siellä näkyi alkio. Minulta on abortoitu kerran alkio, mutta jos tarkkoja ollaan niin aborttihan on raskauden keskeytys, eli minulta on keskeytetty kerran raskaus.

    "Syntymätön lapsi on ihan konkreettisesti, tässä maailmassa olemassa hedelmöityksen jälkeen, sille et vain saivarteluillas mitään voi!"

    Niin niin, enhän mä ole niin sanonutkaan, ettei syntymätön lapsi olisi ihan konkreettinen. Olen sanonut, että viisi vuotta sitten syntymättömät lapseni olivat "jos joskus teen lapsia" -lapsia. Nyt syntymätön lapseni on vielä konkreettisempi, sillä se on jo sikiö. Syntymätön lapsi on siis ihan joo, varsin konkreettinen termi, sillä kuvataan jotain asiaa joka joskus tulee olemaan lapsi, kunhan se on syntynyt. Aivan kuten siitä rakentamattomasta talosta tulee joskus talo, kunhan se rakennetaan, eikös?

    Äänestä

  • ei edusta kirjoitti:

    lajiaan yksilönä.

    siten juuri tsygoottikaan ei ole lajinsa edustaja.

    Äänestä

  • tarkkana. kirjoitti:

    Myös syntymättömät ovat alle 18 vuotiaita lapsia.

    Työn rajaaminen ei rajaa syntymättömiä sopimuksen ulkopuolelle, sellähän ne edelleen erikseen mainitaankin.
    Joten lopeta se mutu-vääristely ja valehtelu!

    ..tarkkana kannattaa todellakin olla.

    ""Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Nyt huomio siihen, että kyseinen vastaus LOS:n lapsen määritelystä sisältää KAKSI lausetta.

    Lue myös jälkimmäinen. Se kuuluu näin: "Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Annathan jo pian sen kohdan, jossa LOS:ssa puhutaan syntymättömistä? Meillä on näet eri versioit kyseistä sopimusta olemassa jos sinun versioissasi on syntymättömistä tekstiä...

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    jossain niin??? Kerro nyt vaan mitä yhteistä on rakentamattomalla talolla ja alkiolla (jo ihmiseksi muodostuneella ihmisyksilöllä)!!?

    ilman toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu.

    Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?

    Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen. On olemassa tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan asiat toimivat. Sinun logiikkasi joko unohtaa tai kieltää ne. Valitettavasti, sinun logiikkasi kannalta, vastaamattomat kysymykset odottavat vastausta, ne eivät katoa mihinkään. Ja siksi joudut kiemurtelemaan niin maan perkeleesti.

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    ihmisyksilö, perimältään jo sellaiseksi rakentunut :) FAKTA jolle et mutuines voi yhtikäs mitään XD

    fysiologisesti ole olemassa ilman kehoa. Perimä ei fysiologisesti ole ihmisyksilö, se on sitä vain geneettisesti. Ihmisyksilö on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Ihmisyksilö ei ole vain biologis-geneettinen. -> Kuuluminen ihmislajiin 46 kromosomia. Muutenhan ihmisen elämä koostuisi pääosin tuolla tasolla elämiseen.

    Mikä ero on alkioilla ja sikiöillä verrattuna vastasyntyneisiin ja sitä vanhempiin ihmisyksilöihin? Kaikissa ihmisyksilön ikävaiheissa ihmisyksilöllä on keho ja toimivat elimet. Tsygooteilla, alkioilla ja alkuvaiheen sikiöillä ei ole toimivia elimiä eikä muodostunutta kehoa, siksi koska ne eivät ole fysiologisesti vielä ihmisyksilöitä.

    Fysiologisesti kehollista ihmisyksilöä ei vaan ole. Fakta, joka saa sinut raivoon :)

    Äänestä

  • se lakikin kirjoitti:

    tuntee käsitteen syntymätön lapsi.

    siinä merkityksessä, miten sinä sen miellät.

    Kerro mitä henkilö tarkoittaa suomen kielen mukaan.

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    niitä juridisesti sellaisiksi? Muulla tavoin ne kyllä voi olla henkilöitä.

    ne henkilöt ovat lain mukaan lapsia.

    Äänestä

  • edustakaan kirjoitti:

    siten juuri tsygoottikaan ei ole lajinsa edustaja.

    se nyt vaan sattuu olemaan ihmisyksilö, joka ON lajinsa edustaja :D

    Äänestä

  • ei kirjoitti:

    fysiologisesti ole olemassa ilman kehoa. Perimä ei fysiologisesti ole ihmisyksilö, se on sitä vain geneettisesti. Ihmisyksilö on psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Ihmisyksilö ei ole vain biologis-geneettinen. -> Kuuluminen ihmislajiin 46 kromosomia. Muutenhan ihmisen elämä koostuisi pääosin tuolla tasolla elämiseen.

    Mikä ero on alkioilla ja sikiöillä verrattuna vastasyntyneisiin ja sitä vanhempiin ihmisyksilöihin? Kaikissa ihmisyksilön ikävaiheissa ihmisyksilöllä on keho ja toimivat elimet. Tsygooteilla, alkioilla ja alkuvaiheen sikiöillä ei ole toimivia elimiä eikä muodostunutta kehoa, siksi koska ne eivät ole fysiologisesti vielä ihmisyksilöitä.

    Fysiologisesti kehollista ihmisyksilöä ei vaan ole. Fakta, joka saa sinut raivoon :)

    että abortoitavalla alkiolla on keho. Lisäksi on täysin omaa mutuasi ettei varhaisen alkion fyysinen olemus voisi olla keho :D Alkio on keholtaan tyypillinen ihminen siinä ikävaiheessaan.
    Koita nyt vaan löytää edes yksi mutujasi tukeva, tieteellisesti vakuuttava linkki ettei alkio ole ihmisyksilö....jäämme jälleen odottelemaan! Tokihan sua ne FAKTAT raivostuttaa kun et niitä mutuinesi pysty mitenkään kumoamaan :DD

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kirjat ovat kirjaimia tai yksittäisiä sanoja ennen kirjoittamista.

    Talot ovat puutavaraa ennen rakentamista.

    Verhot ovat kangasta ennen ompelemista.

    Ajatukset ovat hormoneita ennen ajattelemista.

    Lapset ovat alkioita ja sikiöitä ennen syntymistä.

    Kaikki asiat nyt tuppaavat yleensä olemaan jotain myös ennen niiden olemassa olemista.

    Minun ultra ruudullani näkyy sikiö. Aiemmin, kerran kun kävin ultrassa, siellä näkyi alkio. Minulta on abortoitu kerran alkio, mutta jos tarkkoja ollaan niin aborttihan on raskauden keskeytys, eli minulta on keskeytetty kerran raskaus.

    "Syntymätön lapsi on ihan konkreettisesti, tässä maailmassa olemassa hedelmöityksen jälkeen, sille et vain saivarteluillas mitään voi!"

    Niin niin, enhän mä ole niin sanonutkaan, ettei syntymätön lapsi olisi ihan konkreettinen. Olen sanonut, että viisi vuotta sitten syntymättömät lapseni olivat "jos joskus teen lapsia" -lapsia. Nyt syntymätön lapseni on vielä konkreettisempi, sillä se on jo sikiö. Syntymätön lapsi on siis ihan joo, varsin konkreettinen termi, sillä kuvataan jotain asiaa joka joskus tulee olemaan lapsi, kunhan se on syntynyt. Aivan kuten siitä rakentamattomasta talosta tulee joskus talo, kunhan se rakennetaan, eikös?

    Suollatpa vaikka millämitalla noita tökeröitä muka-vertauksiasi, alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä lapsia ja ihmisiä! ;)

    "Minulta on abortoitu kerran alkio, mutta jos tarkkoja ollaan niin aborttihan on raskauden keskeytys, eli minulta on keskeytetty kerran raskaus."

    Vaikka kuinka verhoilisit tekoasi kaunisteltujen termien taa, teko/asia ei muutu siitä paremmaksi; olet tappanut syntymättömän lapsesi. PISTE.

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta syntymätön lapsi on lapsi ja (jo rakentunut) ihminen. Voi voi :)

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    ilman toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu.

    Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?

    Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen. On olemassa tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan asiat toimivat. Sinun logiikkasi joko unohtaa tai kieltää ne. Valitettavasti, sinun logiikkasi kannalta, vastaamattomat kysymykset odottavat vastausta, ne eivät katoa mihinkään. Ja siksi joudut kiemurtelemaan niin maan perkeleesti.

    ettei lasta/ihmistä ole jollei keho toimi siten kuin terveellä syntyneellä! :D

    Alkio on muodostunut, syntymätön lapsi ja ihminen. Kauanko lyöt vielä päätäsi ruvelle tämän sinulle kiusallisen asian kanssa? :D Kauanko jaksat vielä kiistää näitä muille itsestäänselviä faktoja? Tai ainakin niille joilla ei ole tunnoillaan tekoja, joiden takia niitä joutuisivat vääristelemään ja kiemurtelemaan tuskissaan sinun tavoin... Vastaahan niihin kysymyksiin vaan ja hae vihdoin linkkejä mutumutujesi tueksi!! :DD

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ..tarkkana kannattaa todellakin olla.

    ""Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Nyt huomio siihen, että kyseinen vastaus LOS:n lapsen määritelystä sisältää KAKSI lausetta.

    Lue myös jälkimmäinen. Se kuuluu näin: "Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Annathan jo pian sen kohdan, jossa LOS:ssa puhutaan syntymättömistä? Meillä on näet eri versioit kyseistä sopimusta olemassa jos sinun versioissasi on syntymättömistä tekstiä...

    Montako kertaa se sama kohta pitää sulle toistaa?? Miksi luulet että ne syntymättömät ja tietynlainen toivomus heidän kohtelusta halutaan edelleen muistaa siellä sopimuksessakin?

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    se nyt vaan sattuu olemaan ihmisyksilö, joka ON lajinsa edustaja :D

    että elimistössä oleva solu ei ole lajinsa edustaja.

    Äänestä

  • ei kirjoitti:

    siinä merkityksessä, miten sinä sen miellät.

    Kerro mitä henkilö tarkoittaa suomen kielen mukaan.

    >henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen >

    http://fi.wiktionary.org/wiki/henkilö

    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2830

    >Sana henkilö on nuori suomen kielessä. Sen ikä ja isä tunnetaan. Sanan sepitti Wolmari Kilpinen 1800-luvun puolivälissä vastaamaan ruotsin person-sanaa. Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä (historiallinen henkilö, toimihenkilö), toiseksi se tarkoittaa ihmistä taideteoksen henkilöhahmona (romaanin henkilöt) ja kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta (Hänen henkilönsä herätti ristiriitaisia tunteita). >

    Osoita sinä että henkilö ei voi olla syntymätön.

    Äänestä

  • vain.. kirjoitti:

    ne henkilöt ovat lain mukaan lapsia.

    henkilöt ovat juridiikan termeillä määriteltyjä.

    Äänestä

  • osoitettu kirjoitti:

    että abortoitavalla alkiolla on keho. Lisäksi on täysin omaa mutuasi ettei varhaisen alkion fyysinen olemus voisi olla keho :D Alkio on keholtaan tyypillinen ihminen siinä ikävaiheessaan.
    Koita nyt vaan löytää edes yksi mutujasi tukeva, tieteellisesti vakuuttava linkki ettei alkio ole ihmisyksilö....jäämme jälleen odottelemaan! Tokihan sua ne FAKTAT raivostuttaa kun et niitä mutuinesi pysty mitenkään kumoamaan :DD

    " on jo osoitettu että abortoitavalla alkiolla on keho. "

    Ei ole ihmisyksilön kehoa, vaan alkion 'keho', joka on muodostumassa ihmisyksilön kehoksi, mutta ei vielä ole sellainen.

    "Lisäksi on täysin omaa mutuasi ettei varhaisen alkion fyysinen olemus voisi olla keho :D "

    Ei ole minun mutuani, ettei alkion 'keho' ole muodostuneen ihmisyksilön keho.

    "Alkio on keholtaan tyypillinen ihminen siinä ikävaiheessaan."

    Ihmisalkiolla on kehitysvaiheelleen tyypillinen olemus, joka ei vastaa psykofyysisen ihmisen kehoa. Eli et osannut todistaa, että alkion 'keho' tekisi siitä ihmisyksilön. Tuo keho muistuttaa joissain vaiheessa ihan muun lajin ilmiasua ja sian yksi kehitysvaihe näyttääkin enemmän ihmiseltä kuin possulta.

    "Koita nyt vaan löytää edes yksi mutujasi tukeva, tieteellisesti vakuuttava linkki ettei alkio ole ihmisyksilö....jäämme jälleen odottelemaan!"

    Koita sinä löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet.

    " Tokihan sua ne FAKTAT raivostuttaa kun et niitä mutuinesi pysty mitenkään kumoamaan :DD"

    Ei minua sinun mutusi millään lailla raivostuta, ainoa mikä ärsyttää on mutujesi tyrkyttäminen valheellisesti faktana.

    Äänestä

  • höpö :D kirjoitti:

    Suollatpa vaikka millämitalla noita tökeröitä muka-vertauksiasi, alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä lapsia ja ihmisiä! ;)

    "Minulta on abortoitu kerran alkio, mutta jos tarkkoja ollaan niin aborttihan on raskauden keskeytys, eli minulta on keskeytetty kerran raskaus."

    Vaikka kuinka verhoilisit tekoasi kaunisteltujen termien taa, teko/asia ei muutu siitä paremmaksi; olet tappanut syntymättömän lapsesi. PISTE.

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta syntymätön lapsi on lapsi ja (jo rakentunut) ihminen. Voi voi :)

    lapsi lapsi?

    Äänestä

  • todistella kirjoitti:

    ettei lasta/ihmistä ole jollei keho toimi siten kuin terveellä syntyneellä! :D

    Alkio on muodostunut, syntymätön lapsi ja ihminen. Kauanko lyöt vielä päätäsi ruvelle tämän sinulle kiusallisen asian kanssa? :D Kauanko jaksat vielä kiistää näitä muille itsestäänselviä faktoja? Tai ainakin niille joilla ei ole tunnoillaan tekoja, joiden takia niitä joutuisivat vääristelemään ja kiemurtelemaan tuskissaan sinun tavoin... Vastaahan niihin kysymyksiin vaan ja hae vihdoin linkkejä mutumutujesi tueksi!! :DD

    "koitahan todistella ettei lasta/ihmistä ole jollei keho toimi siten kuin terveellä syntyneellä! :D"

    Miksi, koska en ole tuollaista väittänytkään? Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa.

    "Alkio on muodostunut, syntymätön lapsi ja ihminen. Kauanko lyöt vielä päätäsi ruvelle tämän sinulle kiusallisen asian kanssa? :D "

    Kiusallista on vain sinun vääristelysi. Alkiolle ei ole muodostunut ihmiskehoa, syntymätön lapsi ei ole lapsi ja alkion ihmisyyskin on vain geneettis-biologista.

    "Kauanko jaksat vielä kiistää näitä muille itsestäänselviä faktoja? Tai ainakin niille joilla ei ole tunnoillaan tekoja, joiden takia niitä joutuisivat vääristelemään ja kiemurtelemaan tuskissaan sinun tavoin... Vastaahan niihin kysymyksiin vaan ja hae vihdoin linkkejä mutumutujesi tueksi!! :DD"

    Ahaa, taas tälle linjalle, kun perustelut olivat niin tyhjää täynnä. :D

    Lasta ei ole ilman lapsen toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu.

    Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?

    Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen. On olemassa tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan asiat toimivat. Sinun logiikkasi joko unohtaa tai kieltää ne. Valitettavasti, sinun logiikkasi kannalta, vastaamattomat kysymykset odottavat vastausta, ne eivät katoa mihinkään. Ja siksi joudut kiemurtelemaan niin maan perkeleesti.

    Äänestä

  • luonnolliset kirjoitti:

    henkilöt ovat juridiikan termeillä määriteltyjä.

    virallisesti kaikki ihmiset. Ja se henkilöys muodostuu sillä hetkellä, kun lapsi puskeutuu ulos synnytyskanavasta. Ei aiemmin. Alkiot ja sikiöt eivät ole henkilöitä juridisesti, virallisesti, epävirallisesti, eivätkä edes kuvainnollisesti.

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    niitä juridisesti sellaisiksi? Muulla tavoin ne kyllä voi olla henkilöitä.

    että virallisen määritelmän mukaan syntymättömätkin ovat lapsia. Ja virallisen määritelmän mukaan Suomen lainsäädännössä lapsia ovat alle 18 vuotiaat henkilöt. Joten osoita linkein, että virallisesti syntymättömätkin ovat henkilöitä! Anna tulla linkkejä nyt vaan!!

    Äänestä

  • sitten? kirjoitti:

    >henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen >

    http://fi.wiktionary.org/wiki/henkilö

    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2830

    >Sana henkilö on nuori suomen kielessä. Sen ikä ja isä tunnetaan. Sanan sepitti Wolmari Kilpinen 1800-luvun puolivälissä vastaamaan ruotsin person-sanaa. Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä (historiallinen henkilö, toimihenkilö), toiseksi se tarkoittaa ihmistä taideteoksen henkilöhahmona (romaanin henkilöt) ja kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta (Hänen henkilönsä herätti ristiriitaisia tunteita). >

    Osoita sinä että henkilö ei voi olla syntymätön.

    'person' kertoo jo sen olennaisen. Alkio ei ole persoona, koska persoonaa ei ole kehittynyt.

    Äänestä

  • sitten? kirjoitti:

    >henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen >

    http://fi.wiktionary.org/wiki/henkilö

    http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2830

    >Sana henkilö on nuori suomen kielessä. Sen ikä ja isä tunnetaan. Sanan sepitti Wolmari Kilpinen 1800-luvun puolivälissä vastaamaan ruotsin person-sanaa. Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä (historiallinen henkilö, toimihenkilö), toiseksi se tarkoittaa ihmistä taideteoksen henkilöhahmona (romaanin henkilöt) ja kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta (Hänen henkilönsä herätti ristiriitaisia tunteita). >

    Osoita sinä että henkilö ei voi olla syntymätön.

    "Osoita sinä että henkilö ei voi olla syntymätön. "

    ..sen. Osoita, että alkio/sikiö voi olla henkilö ja lapsi. Kehäpäätelmät eivät kelpaa.

    käyttäisimme sanoja alkio ja sikiö, jos kyse olisi vaan aina lapsesta. Sikiö on lapseksi kehittyvä ihmislajin edustaja.

    Äänestä

  • höpö :D kirjoitti:

    Suollatpa vaikka millämitalla noita tökeröitä muka-vertauksiasi, alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä lapsia ja ihmisiä! ;)

    "Minulta on abortoitu kerran alkio, mutta jos tarkkoja ollaan niin aborttihan on raskauden keskeytys, eli minulta on keskeytetty kerran raskaus."

    Vaikka kuinka verhoilisit tekoasi kaunisteltujen termien taa, teko/asia ei muutu siitä paremmaksi; olet tappanut syntymättömän lapsesi. PISTE.

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta syntymätön lapsi on lapsi ja (jo rakentunut) ihminen. Voi voi :)

    "Suollatpa vaikka millämitalla noita tökeröitä muka-vertauksiasi, alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä lapsia ja ihmisiä"

    Olethan huomannut, ettei kukaan väitä tuota vastaan. Ne ovat todellakin juuri SYNTYMÄTTÖMIÄ lapsia ja ihmisiä.

    Mä en tiedä kumpi on kauniimpi sana raskauden keskeytys vai abortti. Toisessa on paljon kovia konsonantteja ja sitten jopa Y-kirjain jota pidetään yleismaailamllisesti varsin rumana kirjaimena... Kauneus on siis katsojan silmässä. Itse pitäisin abortti kauniimpana sanana. Tekohan molemmissa on sama, sillä toinen on vain laitinan kielinen nimitys samlle asialle, jolle toinen on suomenkielinen nimitys.

    "Rakentamaton talo ei ole talo, mutta syntymätön lapsi on lapsi ja (jo rakentunut) ihminen. "

    Talot rakennetaan. lapset syntyvät.

    Äänestä

  • juuri.. kirjoitti:

    että elimistössä oleva solu ei ole lajinsa edustaja.

    tsygoottihan ei kuulu naisen elimistöön. Ja puhuin elimistön solusta, en elimistössä olevasta, joten äläpäs vääristele taas :D

    Äänestä

  • muodostumaton kirjoitti:

    lapsi lapsi?

    lapsena/ihmisenä muodostumaton?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "Suollatpa vaikka millämitalla noita tökeröitä muka-vertauksiasi, alkiot ja sikiöt ovat syntymättömiä lapsia ja ihmisiä"

    Olethan huomannut, ettei kukaan väitä tuota vastaan. Ne ovat todellakin juuri SYNTYMÄTTÖMIÄ lapsia ja ihmisiä.

    Mä en tiedä kumpi on kauniimpi sana raskauden keskeytys vai abortti. Toisessa on paljon kovia konsonantteja ja sitten jopa Y-kirjain jota pidetään yleismaailamllisesti varsin rumana kirjaimena... Kauneus on siis katsojan silmässä. Itse pitäisin abortti kauniimpana sanana. Tekohan molemmissa on sama, sillä toinen on vain laitinan kielinen nimitys samlle asialle, jolle toinen on suomenkielinen nimitys.

    "Rakentamaton talo ei ole talo, mutta syntymätön lapsi on lapsi ja (jo rakentunut) ihminen. "

    Talot rakennetaan. lapset syntyvät.

    ovat syntyessään (jotain tehdessään) olleet jo olemassa.

    Talo muodostuu rakentaessa. Lapsi muodostuu hedelmöityksessä.

    Äänestä

  • ilmiasu todistaa? kirjoitti:

    " on jo osoitettu että abortoitavalla alkiolla on keho. "

    Ei ole ihmisyksilön kehoa, vaan alkion 'keho', joka on muodostumassa ihmisyksilön kehoksi, mutta ei vielä ole sellainen.

    "Lisäksi on täysin omaa mutuasi ettei varhaisen alkion fyysinen olemus voisi olla keho :D "

    Ei ole minun mutuani, ettei alkion 'keho' ole muodostuneen ihmisyksilön keho.

    "Alkio on keholtaan tyypillinen ihminen siinä ikävaiheessaan."

    Ihmisalkiolla on kehitysvaiheelleen tyypillinen olemus, joka ei vastaa psykofyysisen ihmisen kehoa. Eli et osannut todistaa, että alkion 'keho' tekisi siitä ihmisyksilön. Tuo keho muistuttaa joissain vaiheessa ihan muun lajin ilmiasua ja sian yksi kehitysvaihe näyttääkin enemmän ihmiseltä kuin possulta.

    "Koita nyt vaan löytää edes yksi mutujasi tukeva, tieteellisesti vakuuttava linkki ettei alkio ole ihmisyksilö....jäämme jälleen odottelemaan!"

    Koita sinä löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet.

    " Tokihan sua ne FAKTAT raivostuttaa kun et niitä mutuinesi pysty mitenkään kumoamaan :DD"

    Ei minua sinun mutusi millään lailla raivostuta, ainoa mikä ärsyttää on mutujesi tyrkyttäminen valheellisesti faktana.

    ettei ihmisalkion keho ole ihmisen keho :D

    "Ei ole minun mutuani, ettei alkion 'keho' ole muodostuneen ihmisyksilön keho. "

    On täysin mutuasi mikä on riittävästi muodostunut keho! Alkiolla on ikäisekseen tyypillisesti muodostunut ihmisen keho.

    Et ole kyennyt osoittamaan ettei mieleisesi ilmiasun puute tai psyykkisyyden alkeellisuus tekisi alkiosta epäihmisen. Etkä kykene osoittamaan ettei alkiolla olisi fysiologista kehoa, ettei se konkreettinen olemus mikä alkiolla on, voisi olla keho.

    "Koita sinä löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet."

    :DDD Ei täällä mistään arvoista nyt olekaan puhuttu, joten turha nyt sinne paeta, vaan SINUN on todistettava ettei alkiot ole ihmisyksilöitä!! Siis odotellaan edelleen niitä tukilinkkejä mutuillesi...ja ihmisoikeuksista voit lukea lisää Yk.n sivuilta. Kuten senkin mitä lapsen oikeudet sanoo syntymättömistä...

    "Ei minua sinun mutusi millään lailla raivostuta, ainoa mikä ärsyttää on mutujesi tyrkyttäminen valheellisesti faktana. "

    Ei kai kun minun ei ole koskaan mitään tarvinnut mutuillakaan, lukuisin linkein osoitetut FAKTAT on katsos minun puolellani :DDD ja niitä sun vastaavia siis odotellaan yhä...

    Äänestä

  • ja uudelleen kirjoitti:

    "koitahan todistella ettei lasta/ihmistä ole jollei keho toimi siten kuin terveellä syntyneellä! :D"

    Miksi, koska en ole tuollaista väittänytkään? Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa.

    "Alkio on muodostunut, syntymätön lapsi ja ihminen. Kauanko lyöt vielä päätäsi ruvelle tämän sinulle kiusallisen asian kanssa? :D "

    Kiusallista on vain sinun vääristelysi. Alkiolle ei ole muodostunut ihmiskehoa, syntymätön lapsi ei ole lapsi ja alkion ihmisyyskin on vain geneettis-biologista.

    "Kauanko jaksat vielä kiistää näitä muille itsestäänselviä faktoja? Tai ainakin niille joilla ei ole tunnoillaan tekoja, joiden takia niitä joutuisivat vääristelemään ja kiemurtelemaan tuskissaan sinun tavoin... Vastaahan niihin kysymyksiin vaan ja hae vihdoin linkkejä mutumutujesi tueksi!! :DD"

    Ahaa, taas tälle linjalle, kun perustelut olivat niin tyhjää täynnä. :D

    Lasta ei ole ilman lapsen toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu.

    Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?

    Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen. On olemassa tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan asiat toimivat. Sinun logiikkasi joko unohtaa tai kieltää ne. Valitettavasti, sinun logiikkasi kannalta, vastaamattomat kysymykset odottavat vastausta, ne eivät katoa mihinkään. Ja siksi joudut kiemurtelemaan niin maan perkeleesti.

    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa."

    ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti.

    "Kiusallista on vain sinun vääristelysi. Alkiolle ei ole muodostunut ihmiskehoa, syntymätön lapsi ei ole lapsi ja alkion ihmisyyskin on vain geneettis-biologista."

    Kiusallisia ne tosiasiat näkyy sulle olevan kun joudut niitä sokeena noin säälittävästi, pelkkien mutujesi varassa kiistämään!! :DD
    Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho ja ettei syntymätön lapsi tarkoita alkiota/sikiöitä, ja ettei alkion ihmisyksilöys ole biologista FAKTAA! :D

    "Ahaa, taas tälle linjalle, kun perustelut olivat niin tyhjää täynnä. :D

    Lasta ei ole ilman lapsen toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu."

    Se vaan on niin läpinäkyvää :DD

    Talo muodostuu rakentaessa. Lapsi muodostuu hedelmöityksessä.

    "Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?"

    Ei olekaan. Silloin puhutaan ajasta ennen hedelmöitystä.

    "Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen."

    Sinähän tässä joudut tivaamaan samoja joihin on vastattu jo miljoonasti, välttääksesi kysymykset joihin sulla ei ole vastauksia :D On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi. ja kysymykset ei tosiaan häviä minnekään vaikka kuinka päin kiemurtelet :)

    Äänestä

  • osoitat kirjoitti:

    "Osoita sinä että henkilö ei voi olla syntymätön. "

    ..sen. Osoita, että alkio/sikiö voi olla henkilö ja lapsi. Kehäpäätelmät eivät kelpaa.

    Niitä ei ole mitenkään rajattu ulos termistä. Sinun on osoitettava poikkeamat jos niin väität.

    Äänestä

  • edes.. kirjoitti:

    käyttäisimme sanoja alkio ja sikiö, jos kyse olisi vaan aina lapsesta. Sikiö on lapseksi kehittyvä ihmislajin edustaja.

    lapsista, ja alkioista tai sikiöistä kun tarvitaan vielä tarkempi tieto iästä. Alkio/sikiö on kehittyvä ihminen ja syntymätön lapsi.

    Äänestä

  • sisältää kirjoitti:

    virallisesti kaikki ihmiset. Ja se henkilöys muodostuu sillä hetkellä, kun lapsi puskeutuu ulos synnytyskanavasta. Ei aiemmin. Alkiot ja sikiöt eivät ole henkilöitä juridisesti, virallisesti, epävirallisesti, eivätkä edes kuvainnollisesti.

    ettei henkilöydestä ole mitenkään virallisesti, epävirallisesti eikä edes kuvainnollisesti poissujettu syntymättömiä!

    Joten annahan tulla vihdoin muutakin kuin noita kertaalleen kumottuja mutujankkauksia vaikka säälittävältähän tuo laput silmillä huuto jo näyttää! :D

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    että virallisen määritelmän mukaan syntymättömätkin ovat lapsia. Ja virallisen määritelmän mukaan Suomen lainsäädännössä lapsia ovat alle 18 vuotiaat henkilöt. Joten osoita linkein, että virallisesti syntymättömätkin ovat henkilöitä! Anna tulla linkkejä nyt vaan!!

    linkkejä vaan ettei alkiot/sikiöt ole syntymättömiä lapsia, eikä alle 18-vuotiaita henkilöitä!

    Äänestä

  • syntymättömistä kirjoitti:

    lapsista, ja alkioista tai sikiöistä kun tarvitaan vielä tarkempi tieto iästä. Alkio/sikiö on kehittyvä ihminen ja syntymätön lapsi.

    "puhutaankin
    syntymättömistä
    lapsista, ja alkioista tai sikiöistä kun tarvitaan vielä tarkempi tieto iästä. Alkio/sikiö on kehittyvä ihminen ja syntymätön lapsi. "

    Selittäisitkö tarkemmin en ymmärrä? Olen ymmärtänyt, että alkio ja sikiö-käsitteet kertovat kehitysvaiheen, ennen kuin lapsi syntyy.

    Äänestä

  • syntymättömistä kirjoitti:

    lapsista, ja alkioista tai sikiöistä kun tarvitaan vielä tarkempi tieto iästä. Alkio/sikiö on kehittyvä ihminen ja syntymätön lapsi.

    "Kun hedelmöittymisestä on kulunut kahdeksan viikkoa (10. raskausviikko), alkiota aletaan kutsua sikiöksi. Nainen voi tuntea sikiön liikkeet noin 16.-20. raskausviikolla. Sikiö saa ravintonsa istukan kautta."

    Miksi wikipedia ei käytä lapsi-nimitystä, vaan ainoastaan sikiö ja alkio?

    Äänestä

  • osoitettiin kirjoitti:

    ettei henkilöydestä ole mitenkään virallisesti, epävirallisesti eikä edes kuvainnollisesti poissujettu syntymättömiä!

    Joten annahan tulla vihdoin muutakin kuin noita kertaalleen kumottuja mutujankkauksia vaikka säälittävältähän tuo laput silmillä huuto jo näyttää! :D

    osoitettiin?

    Äänestä

  • tulla niitä kirjoitti:

    linkkejä vaan ettei alkiot/sikiöt ole syntymättömiä lapsia, eikä alle 18-vuotiaita henkilöitä!

    me ole väittämässä mitään. Sinä olet. Miksi meidän pitäisi todistella mitään puolestasi? Et siis itse osaa? Sitä paitsi olet jo saanut linkkejä.

    Äänestä

  • tosin kirjoitti:

    tsygoottihan ei kuulu naisen elimistöön. Ja puhuin elimistön solusta, en elimistössä olevasta, joten äläpäs vääristele taas :D

    "tsygoottihan ei kuulu naisen elimistöön"

    voi poistaa.

    Äänestä

  • alkio... kirjoitti:

    lapsena/ihmisenä muodostumaton?

    lasta ei vielä ole muodostunut. Siksi kysyin sinulta miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi.

    Äänestä

  • lapset kirjoitti:

    ovat syntyessään (jotain tehdessään) olleet jo olemassa.

    Talo muodostuu rakentaessa. Lapsi muodostuu hedelmöityksessä.

    "Lapsi muodostuu hedelmöityksessä. "

    Miten perimän yhdistyminen muodostaa lapsen?

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    ihmisyksilö, perimältään jo sellaiseksi rakentunut :) FAKTA jolle et mutuines voi yhtikäs mitään XD

    mutta ilmiasu ei. Eli mitään ihmisyksilölasta ei ole fyysisesti kehittyneenä, on vain alkio.

    Äänestä

  • todistaa kirjoitti:

    ettei ihmisalkion keho ole ihmisen keho :D

    "Ei ole minun mutuani, ettei alkion 'keho' ole muodostuneen ihmisyksilön keho. "

    On täysin mutuasi mikä on riittävästi muodostunut keho! Alkiolla on ikäisekseen tyypillisesti muodostunut ihmisen keho.

    Et ole kyennyt osoittamaan ettei mieleisesi ilmiasun puute tai psyykkisyyden alkeellisuus tekisi alkiosta epäihmisen. Etkä kykene osoittamaan ettei alkiolla olisi fysiologista kehoa, ettei se konkreettinen olemus mikä alkiolla on, voisi olla keho.

    "Koita sinä löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet."

    :DDD Ei täällä mistään arvoista nyt olekaan puhuttu, joten turha nyt sinne paeta, vaan SINUN on todistettava ettei alkiot ole ihmisyksilöitä!! Siis odotellaan edelleen niitä tukilinkkejä mutuillesi...ja ihmisoikeuksista voit lukea lisää Yk.n sivuilta. Kuten senkin mitä lapsen oikeudet sanoo syntymättömistä...

    "Ei minua sinun mutusi millään lailla raivostuta, ainoa mikä ärsyttää on mutujesi tyrkyttäminen valheellisesti faktana. "

    Ei kai kun minun ei ole koskaan mitään tarvinnut mutuillakaan, lukuisin linkein osoitetut FAKTAT on katsos minun puolellani :DDD ja niitä sun vastaavia siis odotellaan yhä...

    "kotahan todistaa4.11.2009 18:28
    ettei ihmisalkion keho ole ihmisen keho :D"

    Olet siis niin tyhmä, ettet ymmärrä ettei alkion 'keho' ole kehittynyt vastasyntyneen kehon tasolle? Alkioltahan puuttuvat elimet ja raajat. Luulisi, että peruskoulussakin opetetaan edes vähän biologiaa. Missä olet ollut bilsan tunneilla?

    "On täysin mutuasi mikä on riittävästi muodostunut keho! "

    Sinä siis eläisit elämäsi ihan tyytyväisenä ilman jalkoja, käsiä, aivoja keuhkoja jne? Salli mun röhönauraa.

    "Et ole kyennyt osoittamaan ettei mieleisesi ilmiasun puute tai psyykkisyyden alkeellisuus tekisi alkiosta epäihmisen. "

    Olen pystynyt, mutta sinä et ole sillä tasolla, että ymmärtäisit asian. Se nyt vaan on faktaa, ettei biologis-geneettinen ihmisalku ole samalla tasolla kuin psykofyysis-sosiaalinen ihminen.

    ":DDD Ei täällä mistään arvoista nyt olekaan puhuttu, joten turha nyt sinne paeta, vaan SINUN on todistettava ettei alkiot ole ihmisyksilöitä!"

    Olen juuri todistanut, miksi geneettis-biologiset ihmisalut eivät ole sama asia kuin psykofyysinen ihmisyksilö. Jos emme puhu arvoista ja sinusta geneettis-biologinen ihminen on jo arvokas, miksi et tunnusta sukusolun ihmisyyttä? Siksi, että tiedät itsekin, ettei logiikkasi pidä..Juurihan sinä väität tässä, että geneettis-biologinen ihmisyys on merkittävää.

    Koita sinä nyt löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa."

    ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti.

    "Kiusallista on vain sinun vääristelysi. Alkiolle ei ole muodostunut ihmiskehoa, syntymätön lapsi ei ole lapsi ja alkion ihmisyyskin on vain geneettis-biologista."

    Kiusallisia ne tosiasiat näkyy sulle olevan kun joudut niitä sokeena noin säälittävästi, pelkkien mutujesi varassa kiistämään!! :DD
    Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho ja ettei syntymätön lapsi tarkoita alkiota/sikiöitä, ja ettei alkion ihmisyksilöys ole biologista FAKTAA! :D

    "Ahaa, taas tälle linjalle, kun perustelut olivat niin tyhjää täynnä. :D

    Lasta ei ole ilman lapsen toimivaa kehoa. Taloa ei ole ennen kuin se on rakennettu."

    Se vaan on niin läpinäkyvää :DD

    Talo muodostuu rakentaessa. Lapsi muodostuu hedelmöityksessä.

    "Kerro nyt, miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi? Miten muodostumaton ihmisen keho voi olla olemassa?"

    Ei olekaan. Silloin puhutaan ajasta ennen hedelmöitystä.

    "Et pysty vastaamaan näihin yksinkertaisiin kysymyksiin ihan siksi, koska biologinen tai geneettinen ihmisyys ei riitä kokonaisvaltaiseen ihmisyyteen."

    Sinähän tässä joudut tivaamaan samoja joihin on vastattu jo miljoonasti, välttääksesi kysymykset joihin sulla ei ole vastauksia :D On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi. ja kysymykset ei tosiaan häviä minnekään vaikka kuinka päin kiemurtelet :)

    Ihan tavu kerrallaan, jos se vaikka auttaisi.

    "eli väität edelleen4.11.2009 18:39
    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa." ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti."

    En ole väittänyt. Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään. Miten tämän käsittäminen voi olla jollekin noin vaikeaa??

    "Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan...

    "On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys.

    Äänestä

  • niitä... kirjoitti:

    kukaan pakota hyväksymään,.. biologisia FAKTOJA meinaan :D

    hyväksy fysiologisia faktoja? Miksi väen väkisin väität, että alkion fyysinen olemus olisi ihmisyksilön keho? Ihmisyksilöllä on kehittyneet raajat ja elimet ym., alkiolla ei ole. Kukahan ei tunnusta tosiasioita?

    Äänestä

  • syntymättömistä kirjoitti:

    lapsista, ja alkioista tai sikiöistä kun tarvitaan vielä tarkempi tieto iästä. Alkio/sikiö on kehittyvä ihminen ja syntymätön lapsi.

    kaksi eri merkitystä:

    Ihminen on vasta kehittymässä ihmiseksi, jolloin ihmistä ei vielä ole, koska kehittyvä ei ole sama kuin kehittynyt.
    - Alkio/sikiö kehittyy fysiologisesti ihmiseksi eli saa ruumiin muodon ja elimet ja raajat ym. perusviritelmät mitä ihmisillä vauvasta vaariin on kehossaan.

    Kehittynyt ihminen kehittyy lisää. Tällöin ihminen on fysiologisesti jo olemassa.
    - Vastasyntynyt kehittyy eri ikäiseksi lapseksi ajan mukaan. Ylipäätään ihmisen vanheneminen. Ero on siinä, että kaikki olennaiset ihmisominaisuudet ovat jo olemassa, ne vain muuttuvat ja kehittyvät. Perusviritys on jo.

    Tätät eroa aivokääpiö ei kykene tai halua ymmärtää. Ja yrittää pakottaa muut uskomaan epärationaalisen näkemyksensä.

    Äänestä

  • sen.. kirjoitti:

    "tsygoottihan ei kuulu naisen elimistöön"

    voi poistaa.

    ei saiskaan TAPPAA toista IHMISTÄ.

    Äänestä

  • kerrotko kirjoitti:

    "Lapsi muodostuu hedelmöityksessä. "

    Miten perimän yhdistyminen muodostaa lapsen?

    syntymätön lapsi.

    Äänestä

  • koska kirjoitti:

    lasta ei vielä ole muodostunut. Siksi kysyin sinulta miten muodostumaton lapsi voi olla lapsi.

    lapsi ei olisi lapsi?

    Äänestä

  • osaa perustella kirjoitti:

    "kotahan todistaa4.11.2009 18:28
    ettei ihmisalkion keho ole ihmisen keho :D"

    Olet siis niin tyhmä, ettet ymmärrä ettei alkion 'keho' ole kehittynyt vastasyntyneen kehon tasolle? Alkioltahan puuttuvat elimet ja raajat. Luulisi, että peruskoulussakin opetetaan edes vähän biologiaa. Missä olet ollut bilsan tunneilla?

    "On täysin mutuasi mikä on riittävästi muodostunut keho! "

    Sinä siis eläisit elämäsi ihan tyytyväisenä ilman jalkoja, käsiä, aivoja keuhkoja jne? Salli mun röhönauraa.

    "Et ole kyennyt osoittamaan ettei mieleisesi ilmiasun puute tai psyykkisyyden alkeellisuus tekisi alkiosta epäihmisen. "

    Olen pystynyt, mutta sinä et ole sillä tasolla, että ymmärtäisit asian. Se nyt vaan on faktaa, ettei biologis-geneettinen ihmisalku ole samalla tasolla kuin psykofyysis-sosiaalinen ihminen.

    ":DDD Ei täällä mistään arvoista nyt olekaan puhuttu, joten turha nyt sinne paeta, vaan SINUN on todistettava ettei alkiot ole ihmisyksilöitä!"

    Olen juuri todistanut, miksi geneettis-biologiset ihmisalut eivät ole sama asia kuin psykofyysinen ihmisyksilö. Jos emme puhu arvoista ja sinusta geneettis-biologinen ihminen on jo arvokas, miksi et tunnusta sukusolun ihmisyyttä? Siksi, että tiedät itsekin, ettei logiikkasi pidä..Juurihan sinä väität tässä, että geneettis-biologinen ihmisyys on merkittävää.

    Koita sinä nyt löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet.

    ettet tajua etten ole tälläistä väittänytkään
    "ettet ymmärrä ettei alkion 'keho' ole kehittynyt vastasyntyneen kehon tasolle? " ??

    Näillä solvauksilla ja asiasta eksymiselläsi et osoita ettei se mitä alkiolla on, olisi keho.

    "Sinä siis eläisit elämäsi ihan tyytyväisenä ilman jalkoja, käsiä, aivoja keuhkoja jne?"

    Elin kyllä, ALKIONA :D naurekele pois vaan... ei ollut muuten itselläskään jalkoja vielä sillon ;) mutta todennäköisesti sillä lapsellasi jonka surmasit abortilla, oli jo jonkinlaiset jalat.

    "Olen pystynyt, mutta sinä et ole sillä tasolla, että ymmärtäisit asian. Se nyt vaan on faktaa, ettei biologis-geneettinen ihmisalku ole samalla tasolla kuin psykofyysis-sosiaalinen ihminen."

    Salli mun röhönauraa :DDD eipä vaan ole näkynyt ensimmäistäkään linkkiä mutumutuillesi!! Onhan se tietysti kiusallista ja kipeää myöntää että on itsekkyyden oikullaan tullut tappaneeksi toisen ihmisen, joka oli vieläpä oma, syntymätön lapsi....

    "Olen juuri todistanut, miksi geneettis-biologiset ihmisalut eivät ole sama asia kuin psykofyysinen ihmisyksilö. "

    Ja nyt pakenet tähän saman jankkaamiseen mitä ei ole väitettykään :D ja yhtä turhaa on paeta niihin elimistön soluihin, jotka ei edes ole ihmisyksilöitä ;DDD syyllisyytesi on ilmeisesti sumentanut lopunkin järkesi PUOLIKKAAN ja KOKONAISEN eron näkemisen kohdalla.

    "Koita sinä nyt löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet."

    Ei hyvää päivää :DD juurihan todettiin ettei niistä ARVOISTA ole nyt edes kyse!! Joten myönnäppä nyt vaan että alkiot on ihmisyksilöitä, vaikka äärimmäisen tiukkaa näkyy yksinkertaisten tieteellisten FAKTOJEN myöntäminen noin mittavien syyllisyyspatoutumien läpi olevan!! :D

    Äänestä

  • on muodostunut kirjoitti:

    mutta ilmiasu ei. Eli mitään ihmisyksilölasta ei ole fyysisesti kehittyneenä, on vain alkio.

    puute ei tee alkiosta epäihmistä.

    Kerroppa minkä ikäinen se lapsesi oli jonka surmasit abortissa, tarkastellaan sitten miltä se ilmiasu hänen kohdallaan näyttikään, mitä kaikkea kehosta jo löytyikään :)

    Äänestä

  • uudelleen kirjoitti:

    Ihan tavu kerrallaan, jos se vaikka auttaisi.

    "eli väität edelleen4.11.2009 18:39
    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa." ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti."

    En ole väittänyt. Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään. Miten tämän käsittäminen voi olla jollekin noin vaikeaa??

    "Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan...

    "On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys.

    että sinun määritelmäsi kehosta on muka se ainoa oikea, ja ettei alkio sen mieleisesi kehon puutteen takia olisi edes ihmisyksilö :D

    Sinun olisi nyt tositeltava mutusi yleismaailmallista, tieteellistä faktaa vastaan.. ei vaan näytä onnistuvan :DDD

    ""Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan..."

    Näilla solvauksin säestetyillä surkeilla mutuillasiko se on osoitettu?? XDDDDD
    Alkio = ihminen, sillä on sen ikäisen ihmisen keho. Milloin kykenet myöntämään tämän? Et ehkä milloinkaan, koska silloin ne patoutumasi murtuu ja psyyksi lahoaa lopullisesti siihen syyllisyyteen..

    ""On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys."

    Voi traumakallo raasua. Joudut syyttelemään muita aiheettomasti kiistämisestä kun et muutakaan voi... etkä pysty myöntämään että jo ensimmäinen riittää ihmisyksilöksi. Siihen ei mutu-määritelmiäsi tarvita.

    Äänestä

  • sinä et kirjoitti:

    hyväksy fysiologisia faktoja? Miksi väen väkisin väität, että alkion fyysinen olemus olisi ihmisyksilön keho? Ihmisyksilöllä on kehittyneet raajat ja elimet ym., alkiolla ei ole. Kukahan ei tunnusta tosiasioita?

    osoittamaan ettei se mitä alkiolla on, olisi keho, ja väität vielä ettei alkio ole ihminen (mutuilemasi) 'kehottomuuden' takia :D

    Äänestä

  • minulle... kirjoitti:

    "Kun hedelmöittymisestä on kulunut kahdeksan viikkoa (10. raskausviikko), alkiota aletaan kutsua sikiöksi. Nainen voi tuntea sikiön liikkeet noin 16.-20. raskausviikolla. Sikiö saa ravintonsa istukan kautta."

    Miksi wikipedia ei käytä lapsi-nimitystä, vaan ainoastaan sikiö ja alkio?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Whitman
    >Lisäksi mahaansa luodin saaneen Claire Wilsonin syntymätön lapsi menehtyi.>

    Lisäksi lakiwiki puhuu myös niistä.

    Äänestä

  • ihmisen.. kirjoitti:

    kaksi eri merkitystä:

    Ihminen on vasta kehittymässä ihmiseksi, jolloin ihmistä ei vielä ole, koska kehittyvä ei ole sama kuin kehittynyt.
    - Alkio/sikiö kehittyy fysiologisesti ihmiseksi eli saa ruumiin muodon ja elimet ja raajat ym. perusviritelmät mitä ihmisillä vauvasta vaariin on kehossaan.

    Kehittynyt ihminen kehittyy lisää. Tällöin ihminen on fysiologisesti jo olemassa.
    - Vastasyntynyt kehittyy eri ikäiseksi lapseksi ajan mukaan. Ylipäätään ihmisen vanheneminen. Ero on siinä, että kaikki olennaiset ihmisominaisuudet ovat jo olemassa, ne vain muuttuvat ja kehittyvät. Perusviritys on jo.

    Tätät eroa aivokääpiö ei kykene tai halua ymmärtää. Ja yrittää pakottaa muut uskomaan epärationaalisen näkemyksensä.

    Alkio on yhtä paljon kehittyvä ihminen kuin vauvakin.
    Alkio on yhtä paljon fysiologisesti olemassa kuin vauvakin.

    Traumoillaan itsensä säälittäväksi pelleksi taannuttanut defenssipatoumainen homeaivo ei näitä yksinkertaisia perusasioita tahdo ymmärtää. Ja yrittää hakea hyväksyntää raakuudelleen naurettavilla mutuvääristelyillään.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    osoitettiin?

    >Substantiivi

    henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen>

    >Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä (historiallinen henkilö, toimihenkilö), toiseksi se tarkoittaa ihmistä taideteoksen henkilöhahmona (romaanin henkilöt) ja kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta (Hänen henkilönsä herätti ristiriitaisia tunteita).>

    Äänestä

  • Emmehän kirjoitti:

    me ole väittämässä mitään. Sinä olet. Miksi meidän pitäisi todistella mitään puolestasi? Et siis itse osaa? Sitä paitsi olet jo saanut linkkejä.

    takaisin kun et pysty :D no, olihan se arvattavissakin.. Sitähän minäkin, että alkiot on syntymättömiä lapsia ja alle 18-vuotiaita.

    Äänestä

  • todistustaakan kirjoitti:

    alkio on alle 18v lapsi! Tämän kun kertoisin muille työtovereilleni, niin he tilaisivat piipaa-auton hakemaan.

    Äänestä

  • niin tyhmä kirjoitti:

    ettet tajua etten ole tälläistä väittänytkään
    "ettet ymmärrä ettei alkion 'keho' ole kehittynyt vastasyntyneen kehon tasolle? " ??

    Näillä solvauksilla ja asiasta eksymiselläsi et osoita ettei se mitä alkiolla on, olisi keho.

    "Sinä siis eläisit elämäsi ihan tyytyväisenä ilman jalkoja, käsiä, aivoja keuhkoja jne?"

    Elin kyllä, ALKIONA :D naurekele pois vaan... ei ollut muuten itselläskään jalkoja vielä sillon ;) mutta todennäköisesti sillä lapsellasi jonka surmasit abortilla, oli jo jonkinlaiset jalat.

    "Olen pystynyt, mutta sinä et ole sillä tasolla, että ymmärtäisit asian. Se nyt vaan on faktaa, ettei biologis-geneettinen ihmisalku ole samalla tasolla kuin psykofyysis-sosiaalinen ihminen."

    Salli mun röhönauraa :DDD eipä vaan ole näkynyt ensimmäistäkään linkkiä mutumutuillesi!! Onhan se tietysti kiusallista ja kipeää myöntää että on itsekkyyden oikullaan tullut tappaneeksi toisen ihmisen, joka oli vieläpä oma, syntymätön lapsi....

    "Olen juuri todistanut, miksi geneettis-biologiset ihmisalut eivät ole sama asia kuin psykofyysinen ihmisyksilö. "

    Ja nyt pakenet tähän saman jankkaamiseen mitä ei ole väitettykään :D ja yhtä turhaa on paeta niihin elimistön soluihin, jotka ei edes ole ihmisyksilöitä ;DDD syyllisyytesi on ilmeisesti sumentanut lopunkin järkesi PUOLIKKAAN ja KOKONAISEN eron näkemisen kohdalla.

    "Koita sinä nyt löytää yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet."

    Ei hyvää päivää :DD juurihan todettiin ettei niistä ARVOISTA ole nyt edes kyse!! Joten myönnäppä nyt vaan että alkiot on ihmisyksilöitä, vaikka äärimmäisen tiukkaa näkyy yksinkertaisten tieteellisten FAKTOJEN myöntäminen noin mittavien syyllisyyspatoutumien läpi olevan!! :D

    koko ajan puhunut siitä, että alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Sinä olet väittänyt, että alkiolla olisi ihmisyksilön keho. Eli sinä olet puhunut asian vierestä koko ajan? Alkion 'keho' on alkion, ei ihmisyksilön. Nyt yrität kääntää asian, kun vihdoin tajusit.

    "Elin kyllä, ALKIONA :D naurekele pois vaan... ei ollut muuten itselläskään jalkoja vielä sillon ;)

    No jos se on sitä ihmisen elämää, sittenhän olisit voinut koko elämäsi jatkaa samalla tavalla. Mutta koska kyseessä oli kehitysvaihe kehittymisessä ihmiseksi, et muista ajasta mitään, eikä se siksi sinua häiritse. Fetus in fetulla on toisenlainen käsitys elämän ihmeellisyydestä, jos sillä olisi käsityskykyä..

    "mutta todennäköisesti sillä lapsellasi jonka surmasit abortilla, oli jo jonkinlaiset jalat.""

    Ja todennäköisesti sinun vinksahtaneisuutesi johtuu siitä, että vihaat äitiäsi ja haluat tappaa hänet, koska äitisi pakotti sinut pakkosynnyttämään.

    "Salli mun röhönauraa :DDD eipä vaan ole näkynyt ensimmäistäkään linkkiä mutumutuillesi!!

    Haluat siis linkkejä sille yksinkertaiselle tosiasialle, että alkio ei ole psykofyysinen kokonaisuus? Tyhmä, tyhmempi, tyhmin... :D

    "Onhan se tietysti kiusallista ja kipeää myöntää että on itsekkyyden oikullaan tullut tappaneeksi toisen ihmisen, joka oli vieläpä oma, syntymätön lapsi...""

    Näinkö halusit tehdä omalle lapsellesi? Siksikö tällä palstalla vuodesta toiseen viihdyt :D Miettien miksi vitussa en tappanut tuota kersaa, joka tuhosi elämäni...

    "Joten myönnäppä nyt vaan että alkiot on ihmisyksilöitä, vaikka äärimmäisen tiukkaa näkyy yksinkertaisten tieteellisten FAKTOJEN myöntäminen noin mittavien syyllisyyspatoutumien läpi olevan!! :D"

    Alkio ei ole psykofyysinen ihmisyksilö, jos olisi, osaisit sen todistaa ihan itse. Jostain kumman syystä et osaa... :D Miksi et tunnusta tosiasioita? voi voi

    Koita sinä nyt löytää vihdoin yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet. Ei taida löytyä, kun vastausta ei kuulu...

    Vieläkö haluat jatkaa suunsoittoa ja väärään osuvaa hakuammuntaa?

    Äänestä

  • vaan :D kirjoitti:

    Alkio on yhtä paljon kehittyvä ihminen kuin vauvakin.
    Alkio on yhtä paljon fysiologisesti olemassa kuin vauvakin.

    Traumoillaan itsensä säälittäväksi pelleksi taannuttanut defenssipatoumainen homeaivo ei näitä yksinkertaisia perusasioita tahdo ymmärtää. Ja yrittää hakea hyväksyntää raakuudelleen naurettavilla mutuvääristelyillään.

    "Alkio on yhtä paljon kehittyvä ihminen kuin vauvakin."

    Alkio on kehittyvä, mutta ei samanlainen ihminen kuin vastasyntynyt. Juurihan selitin sinulle, mutta kun ei mene jakeluun.

    "Alkio on yhtä paljon fysiologisesti olemassa kuin vauvakin."

    On olemassa, mutta ei fysiologisesti ihmisyksilönä eli samantasoisena kuin vauva.

    "Traumoillaan itsensä säälittäväksi pelleksi taannuttanut defenssipatoumainen homeaivo ei näitä yksinkertaisia perusasioita tahdo ymmärtää. Ja yrittää hakea hyväksyntää raakuudelleen naurettavilla mutuvääristelyillään."

    Ainoat traumat palstalla olen saanut tyhmyydestäsi.

    Äänestä

  • todistustaakan kirjoitti:

    takaisin kun et pysty :D no, olihan se arvattavissakin.. Sitähän minäkin, että alkiot on syntymättömiä lapsia ja alle 18-vuotiaita.

    todistustaakan, kun minä en ole mitään väittänyt?! :D

    Voi ei...

    Äänestä

  • siksihän kirjoitti:

    ei saiskaan TAPPAA toista IHMISTÄ.

    juuri siksi?

    Äänestä

  • unohtui? kirjoitti:

    >Substantiivi

    henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen>

    >Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä (historiallinen henkilö, toimihenkilö), toiseksi se tarkoittaa ihmistä taideteoksen henkilöhahmona (romaanin henkilöt) ja kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta (Hänen henkilönsä herätti ristiriitaisia tunteita).>

    ei todistanut, että henkilö tai ihminen voisi olla alkiokin. Aika köyhä esitys.

    Äänestä

  • pysty. kirjoitti:

    Niitä ei ole mitenkään rajattu ulos termistä. Sinun on osoitettava poikkeamat jos niin väität.

    Enhän minä väitä mitään. Miten minä voisin todistaa väitteesi oikeaksi, kun tiedän, että alkio ei voi olla virallisesti henkilö. Linkeistä se on nähty. Sinähän niin väität, joten todista asia oikeaksi. Mutta kun et osaa...

    Osoita nyt, että alkio/sikiö voi olla henkilö ja lapsi. Kiemurtelet kuin liero.

    Äänestä

  • muodostunut kirjoitti:

    lapsi ei olisi lapsi?

    muodostumattomista lapsista. Älä vaihda aihetta. Jos muodostumaton lapsi on sinusta muodostunut lapsi, miksi et osaa perustella asiaa? Miten se voi olla mahdollista?

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    syntymätön lapsi.

    syntymätön lapsi eli fysiologisesti kehittynyttä lasta ei vielä ole. Unohdit vastata miten perimän yhdistyminen muodostaa lapsen?

    Äänestä

  • ilmiasun kirjoitti:

    puute ei tee alkiosta epäihmistä.

    Kerroppa minkä ikäinen se lapsesi oli jonka surmasit abortissa, tarkastellaan sitten miltä se ilmiasu hänen kohdallaan näyttikään, mitä kaikkea kehosta jo löytyikään :)

    " mieleisesi ilmiasun puute ei tee alkiosta epäihmistä."

    Se tekee siitä alkion, joka ei vielä ole psykofyysinen ihmisyksilö. Yksinkertaisesti koska sellaista ei ole vielä kehittynyt.

    "Kerroppa minkä ikäinen se lapsesi oli jonka surmasit abortissa, tarkastellaan sitten miltä se ilmiasu hänen kohdallaan näyttikään, mitä kaikkea kehosta jo löytyikään :)"

    Kerropa minkäikäinen olit, kun äitisi päätti puolestasi, että joudut pakkosynnyttämään itsellesi kersan, jota et oikeasti halua?

    Äänestä

  • mutuillut kirjoitti:

    että sinun määritelmäsi kehosta on muka se ainoa oikea, ja ettei alkio sen mieleisesi kehon puutteen takia olisi edes ihmisyksilö :D

    Sinun olisi nyt tositeltava mutusi yleismaailmallista, tieteellistä faktaa vastaan.. ei vaan näytä onnistuvan :DDD

    ""Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan..."

    Näilla solvauksin säestetyillä surkeilla mutuillasiko se on osoitettu?? XDDDDD
    Alkio = ihminen, sillä on sen ikäisen ihmisen keho. Milloin kykenet myöntämään tämän? Et ehkä milloinkaan, koska silloin ne patoutumasi murtuu ja psyyksi lahoaa lopullisesti siihen syyllisyyteen..

    ""On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys."

    Voi traumakallo raasua. Joudut syyttelemään muita aiheettomasti kiistämisestä kun et muutakaan voi... etkä pysty myöntämään että jo ensimmäinen riittää ihmisyksilöksi. Siihen ei mutu-määritelmiäsi tarvita.

    "että sinun määritelmäsi kehosta on muka se ainoa oikea, ja ettei alkio sen mieleisesi kehon puutteen takia olisi edes ihmisyksilö :D"

    kun ihmisellä on keho ja alkiolla ei ole, koska se ole vielä kehittynyt! Ei ole kyseessä minun mutuni, näin se asia nyt vaan menee.

    "Sinun olisi nyt tositeltava mutusi yleismaailmallista, tieteellistä faktaa vastaan.. ei vaan näytä onnistuvan :DDD
    "

    No voisitko nyt ensin esitellä sen " yleismaailmallisen, tieteellisen faktan", että ihmisyksilöllä ei tarvitse olla kehoa?

    "Alkio = ihminen, sillä on sen ikäisen ihmisen keho. Milloin kykenet myöntämään tämän?

    Alkiolla on alkion 'keho', mutta se ei ole ihmisyksilön keho, koska sellaista ei ole kehittynyt!!!!!

    "Et ehkä milloinkaan, koska silloin ne patoutumasi murtuu ja psyyksi lahoaa lopullisesti siihen syyllisyyteen.."

    Niin kuin sinulla on jo tuhoutunut kokemasi pakkosynnytyksen takia?

    "eli väität edelleen4.11.2009 18:39
    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa." ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti."

    En ole väittänyt. Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään. Miten tämän käsittäminen voi olla jollekin noin vaikeaa??

    "Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan...

    "On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys.

    "Voi traumakallo raasua. Joudut syyttelemään muita aiheettomasti kiistämisestä kun et muutakaan voi... etkä pysty myöntämään että jo ensimmäinen riittää ihmisyksilöksi. Siihen ei mutu-määritelmiäsi tarvita"

    Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse esim. sukusolun kohdalla. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys. Sinähän tuon kiellät, en minä.

    Äänestä

  • et pysty kirjoitti:

    osoittamaan ettei se mitä alkiolla on, olisi keho, ja väität vielä ettei alkio ole ihminen (mutuilemasi) 'kehottomuuden' takia :D

    puhu alkion kehottomuudesta vaan siitä, että alkiolla ei ole ihmisyksilön kehoa yksinkertaisesti koska sitä ei ole vielä kehittynyt.

    Äänestä

  • todistustaakan kirjoitti:

    takaisin kun et pysty :D no, olihan se arvattavissakin.. Sitähän minäkin, että alkiot on syntymättömiä lapsia ja alle 18-vuotiaita.

    voi ihminen enää olla??? SINÄHÄN sen todistustaakan ensin käänsit tässä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40787389

    Sittemmin se vain palautettiin takaisin sinulle. Ei pahalla, mutta sinuna en edes käyttäisi sanoja, joita et selvästikään ymmärrä =DD

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    syntymätön lapsi.

    ...ja esim. talon pohjapiirros on rakentamaton talo.

    Äänestä

  • iski taas? kirjoitti:

    Montako kertaa se sama kohta pitää sulle toistaa?? Miksi luulet että ne syntymättömät ja tietynlainen toivomus heidän kohtelusta halutaan edelleen muistaa siellä sopimuksessakin?

    ...onko se dementia, kun en muista enää...

    Mutta laitathan sopimuksesta sen kohdan, jossa alkiolle ja sikiöllekin annetaan ihmisoikeudet, esille meille muillekin.

    Äänestä

  • puhumme kirjoitti:

    muodostumattomista lapsista. Älä vaihda aihetta. Jos muodostumaton lapsi on sinusta muodostunut lapsi, miksi et osaa perustella asiaa? Miten se voi olla mahdollista?

    jatkuvasti välttelemään puhumista muodostuneista lapsista. Mitä ihmettä ne muodostumattomat on? Joko lapsi on tai sitten ei ole.

    Äänestä

  • on todellakin kirjoitti:

    syntymätön lapsi eli fysiologisesti kehittynyttä lasta ei vielä ole. Unohdit vastata miten perimän yhdistyminen muodostaa lapsen?

    ihmisyksilön ja alle 18 vuotiaat ovat lapsia. Ihminen on fyysisesti olemassa hedelmöityksen jälkeen. Lapset ovat kehittyviä ihmisiä.

    Äänestä

  • olen.. kirjoitti:

    koko ajan puhunut siitä, että alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Sinä olet väittänyt, että alkiolla olisi ihmisyksilön keho. Eli sinä olet puhunut asian vierestä koko ajan? Alkion 'keho' on alkion, ei ihmisyksilön. Nyt yrität kääntää asian, kun vihdoin tajusit.

    "Elin kyllä, ALKIONA :D naurekele pois vaan... ei ollut muuten itselläskään jalkoja vielä sillon ;)

    No jos se on sitä ihmisen elämää, sittenhän olisit voinut koko elämäsi jatkaa samalla tavalla. Mutta koska kyseessä oli kehitysvaihe kehittymisessä ihmiseksi, et muista ajasta mitään, eikä se siksi sinua häiritse. Fetus in fetulla on toisenlainen käsitys elämän ihmeellisyydestä, jos sillä olisi käsityskykyä..

    "mutta todennäköisesti sillä lapsellasi jonka surmasit abortilla, oli jo jonkinlaiset jalat.""

    Ja todennäköisesti sinun vinksahtaneisuutesi johtuu siitä, että vihaat äitiäsi ja haluat tappaa hänet, koska äitisi pakotti sinut pakkosynnyttämään.

    "Salli mun röhönauraa :DDD eipä vaan ole näkynyt ensimmäistäkään linkkiä mutumutuillesi!!

    Haluat siis linkkejä sille yksinkertaiselle tosiasialle, että alkio ei ole psykofyysinen kokonaisuus? Tyhmä, tyhmempi, tyhmin... :D

    "Onhan se tietysti kiusallista ja kipeää myöntää että on itsekkyyden oikullaan tullut tappaneeksi toisen ihmisen, joka oli vieläpä oma, syntymätön lapsi...""

    Näinkö halusit tehdä omalle lapsellesi? Siksikö tällä palstalla vuodesta toiseen viihdyt :D Miettien miksi vitussa en tappanut tuota kersaa, joka tuhosi elämäni...

    "Joten myönnäppä nyt vaan että alkiot on ihmisyksilöitä, vaikka äärimmäisen tiukkaa näkyy yksinkertaisten tieteellisten FAKTOJEN myöntäminen noin mittavien syyllisyyspatoutumien läpi olevan!! :D"

    Alkio ei ole psykofyysinen ihmisyksilö, jos olisi, osaisit sen todistaa ihan itse. Jostain kumman syystä et osaa... :D Miksi et tunnusta tosiasioita? voi voi

    Koita sinä nyt löytää vihdoin yksikin uskottava, tieteellinen lähde, jossa sanotaan että biologis-geneettinen ihmisalku eli sukusolu/tsygootti/alkio on tieteellisesti ihmisyksilönä yhtä merkittävä ja arvokas kuin psyko-fyysis-sosiaalinen ihmisyksilö ja että niillä on siksi oltava yhtäläiset ihmisoikeudet. Ei taida löytyä, kun vastausta ei kuulu...

    Vieläkö haluat jatkaa suunsoittoa ja väärään osuvaa hakuammuntaa?

    sinne omaan pussiisi :D

    "Sinä olet väittänyt, että alkiolla olisi ihmisyksilön keho. Eli sinä olet puhunut asian vierestä koko ajan? Alkion 'keho' on alkion, ei ihmisyksilön."

    No minkä keho sillä sitten olisikaan jollei ihmisyksilön?? Katos kun ne alkiot ON edelleen ihmisyksilöitä :DDD Miksei ihmisyksilöllä olisi ihmisyksilön kehoa??

    "No jos se on sitä ihmisen elämää, sittenhän olisit voinut koko elämäsi jatkaa samalla tavalla."

    Tottakai se oli ihmisen elämää jo sillon! Tietyssä kehitysvaiheessa ei ole vielä jalkoja, eikä se sillon haittaa mitään.

    "Ja todennäköisesti sinun vinksahtaneisuutesi johtuu siitä, että vihaat äitiäsi ja haluat tappaa hänet, koska äitisi pakotti sinut pakkosynnyttämään."

    Rakastan entistä enemmän kun luen näitä tekstejäsi, koska hän pelasti minut tuollaiselta hulluudelta ja järjen totaaliselta sumanemiselta jossa joutuu kiistämään muille selvät tieteelliset faktat kun ei muuten se hapertunut psyyke kestä niitä omia ilkeitä tekoja :DDD

    "Haluat siis linkkejä sille yksinkertaiselle tosiasialle, että alkio ei ole psykofyysinen kokonaisuus? Tyhmä, tyhmempi, tyhmin... :D"

    Kuka tässä jostain psykofyysisyydestä on puhunu? Joudut jatkuvasti tunkemaan mukaan tuota psykoa ja esittämään asiasi solvausten säestyksellä, koska sinua vituttaa niin kovin ettet pysty myöntämään alkion fyysistä olemusta ja ihmisyksilöyttä, etkä sille biologialle mitään voi :D

    "Näinkö halusit tehdä omalle lapsellesi? Siksikö tällä palstalla vuodesta toiseen viihdyt :D Miettien miksi vitussa en tappanut tuota kersaa, joka tuhosi elämäni..."

    Ymmärrän kyllä että alkaa käydä ylivoimaiseksi psyykellesi kun huomaat miten laadukkaan elämän joku muu sai ilman tuota sekopääksi tekevää syyllisyyttä :D 'miksi vitussa tapoin hätiköiden ja kaikessa itsekkyydessäni sen kersani kun minullakin olisi ollut mahdollisuus pärjätä ja nyt syyllisyys tuhoaa omankin elämäni!' ;DD

    "Alkio ei ole psykofyysinen ihmisyksilö, jos olisi, osaisit sen todistaa ihan itse. Jostain kumman syystä et osaa... :D Miksi et tunnusta tosiasioita? voi voi"

    Jätä nyt vaan se psyko-termisi pois vaikka mittava pakkomielle siihen näkyy olevankin.. Toista siis perässä: alkio on ihmisyksilö. Katsotaan pysytytkö :D Muista että lukuisat tieteelliset sivustot puhuu puolestani.

    "Ei taida löytyä, kun vastausta ei kuulu..."

    Ei niin kun en ole sellaista väittänytkään :DD monestikko se pitää vielä vääntää?

    Koita sinä nyt jo vihdoin löytää edes yksi sivusto jossa sanotan ettei alkio ole ihmisyksilö :)
    Epäilen että tämän sijaan jatkat edelleen samaa tyhjää hakuammuntaa harhaisten mutujesi varassa.

    Äänestä

  • ei ole oleellista kirjoitti:

    " mieleisesi ilmiasun puute ei tee alkiosta epäihmistä."

    Se tekee siitä alkion, joka ei vielä ole psykofyysinen ihmisyksilö. Yksinkertaisesti koska sellaista ei ole vielä kehittynyt.

    "Kerroppa minkä ikäinen se lapsesi oli jonka surmasit abortissa, tarkastellaan sitten miltä se ilmiasu hänen kohdallaan näyttikään, mitä kaikkea kehosta jo löytyikään :)"

    Kerropa minkäikäinen olit, kun äitisi päätti puolestasi, että joudut pakkosynnyttämään itsellesi kersan, jota et oikeasti halua?

    joten minkään muunkaan lajin fysiikkaa sillä ei voi olla kuin ihmisen.

    ""Kerroppa minkä ikäinen se lapsesi oli jonka surmasit abortissa, tarkastellaan sitten miltä se ilmiasu hänen kohdallaan näyttikään, mitä kaikkea kehosta jo löytyikään :)""

    Vastaa nyt vaan äläkä pakene epäoleellisiin vastakysymyksiin.

    Minua ei ole pakotettu mihinkään, vaikka yritettiin kyllä.

    Äänestä

  • ihminen sentään kirjoitti:

    "että sinun määritelmäsi kehosta on muka se ainoa oikea, ja ettei alkio sen mieleisesi kehon puutteen takia olisi edes ihmisyksilö :D"

    kun ihmisellä on keho ja alkiolla ei ole, koska se ole vielä kehittynyt! Ei ole kyseessä minun mutuni, näin se asia nyt vaan menee.

    "Sinun olisi nyt tositeltava mutusi yleismaailmallista, tieteellistä faktaa vastaan.. ei vaan näytä onnistuvan :DDD
    "

    No voisitko nyt ensin esitellä sen " yleismaailmallisen, tieteellisen faktan", että ihmisyksilöllä ei tarvitse olla kehoa?

    "Alkio = ihminen, sillä on sen ikäisen ihmisen keho. Milloin kykenet myöntämään tämän?

    Alkiolla on alkion 'keho', mutta se ei ole ihmisyksilön keho, koska sellaista ei ole kehittynyt!!!!!

    "Et ehkä milloinkaan, koska silloin ne patoutumasi murtuu ja psyyksi lahoaa lopullisesti siihen syyllisyyteen.."

    Niin kuin sinulla on jo tuhoutunut kokemasi pakkosynnytyksen takia?

    "eli väität edelleen4.11.2009 18:39
    "Olen väittänyt, että lasta ei ole ilman lapsen kehoa. Alkiolla ei ole toimivaa lapsen kehoa." ..ettei kehoa 'ole' jollei se toimi itsenäisesti."

    En ole väittänyt. Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään. Miten tämän käsittäminen voi olla jollekin noin vaikeaa??

    "Koita nyt vihdoin edes jotenkin loogisesti osoittaa ettei se mitä alkiolla on, ole keho"

    Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan...

    "On olemassa biologistieteelliset faktat jotka sinä joudut kiistämään kun et muutakaan voi."

    Voi typerysparka. Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys.

    "Voi traumakallo raasua. Joudut syyttelemään muita aiheettomasti kiistämisestä kun et muutakaan voi... etkä pysty myöntämään että jo ensimmäinen riittää ihmisyksilöksi. Siihen ei mutu-määritelmiäsi tarvita"

    Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse esim. sukusolun kohdalla. Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys. Sinähän tuon kiellät, en minä.

    on edelleen sarjassa 'kyllä se nyt vaan näin menee' -mutusi :D

    "No voisitko nyt ensin esitellä sen " yleismaailmallisen, tieteellisen faktan", että ihmisyksilöllä ei tarvitse olla kehoa?"

    Osoita sinä että se mitä alkiolla on, ei ole minkäänlainen keho.

    "Alkiolla on alkion 'keho', mutta se ei ole ihmisyksilön keho, koska sellaista ei ole kehittynyt!!!!!"

    Voi pussissa inisevää ressukkaa :DD koska alkio on ihmisykislö niin minkä muunkaan keho sillä olisi jollei ihmisyksilön??!

    "Niin kuin sinulla on jo tuhoutunut kokemasi pakkosynnytyksen takia?"

    Ei herranjumala... mistä ihmeen pakkosynnytyksestä jauhat???? :DDD Minulla ei ole sellaisesta kokemusta.

    "Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään."

    Alkion 'kehottomuus' ja se ettei ilman kehoa olisi ihmisyksilöä, on pelkkää mutuasi. Miten tämän käisttäminen voi olla noin vaikeaa??

    "Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan..."

    Koita nyt typerys tajuta että se on pelkkää mutuasi mitä kehon olemassaoloon tarvitaan :D Alkio on ihmisyksilö, joten tottakai sillä on ihmisyksilön fysiikka ja ikävaiheelle tyypillinen keho! Ehkä et milloinkaan ymmärrä eroa mutuillasi ja faktoilla....

    "Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys."

    Typerysparka tippuu jatkuvasti omaan pussiinsa. Jo biologinen genetiikka tekee alkiosta ihmisyksilön.

    "Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse esim. sukusolun kohdalla. "

    Edelleen odotellaan myös niitä sivustoja jossa sukusolut on ihmisyksilöitä ;D Minä en ole missään väittänytkään alkiolla olevan psykologisia ominaisuuksia joten voit lopettaa sen psykon tunkemisen joka väliin. Mutta epäihmisiksi sen puuttuminen ei alkioita tee! :D

    Äänestä

  • en edellenkään kirjoitti:

    puhu alkion kehottomuudesta vaan siitä, että alkiolla ei ole ihmisyksilön kehoa yksinkertaisesti koska sitä ei ole vielä kehittynyt.

    mukaan kehoa tai ei, ihmisyksilö se nyt kuitenkin on :)

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...onko se dementia, kun en muista enää...

    Mutta laitathan sopimuksesta sen kohdan, jossa alkiolle ja sikiöllekin annetaan ihmisoikeudet, esille meille muillekin.

    suojan, huolenpidon ja asian mukaisen kohtelun antaminen olla yhtä kuin tappaminen myrkyillä tai elävältä silpoen?

    Äänestä

  • minä väitän? kirjoitti:

    Enhän minä väitä mitään. Miten minä voisin todistaa väitteesi oikeaksi, kun tiedän, että alkio ei voi olla virallisesti henkilö. Linkeistä se on nähty. Sinähän niin väität, joten todista asia oikeaksi. Mutta kun et osaa...

    Osoita nyt, että alkio/sikiö voi olla henkilö ja lapsi. Kiemurtelet kuin liero.

    ettei alkiota ole poissuljettu mitenkään henkilö -termistä. Näköjään et pysty muuhun kuin mutuiluun. Osoita nyt ettei alkio voi olla virallisesti henkilö/syntymätön lapsi. Tietenkään kiemurtelevana lierona et voi kuin kiistää kaikki annetut todisteet, ethän muutakaan voi.

    Äänestä

  • näkyi missä? kirjoitti:

    "Alkio on yhtä paljon kehittyvä ihminen kuin vauvakin."

    Alkio on kehittyvä, mutta ei samanlainen ihminen kuin vastasyntynyt. Juurihan selitin sinulle, mutta kun ei mene jakeluun.

    "Alkio on yhtä paljon fysiologisesti olemassa kuin vauvakin."

    On olemassa, mutta ei fysiologisesti ihmisyksilönä eli samantasoisena kuin vauva.

    "Traumoillaan itsensä säälittäväksi pelleksi taannuttanut defenssipatoumainen homeaivo ei näitä yksinkertaisia perusasioita tahdo ymmärtää. Ja yrittää hakea hyväksyntää raakuudelleen naurettavilla mutuvääristelyillään."

    Ainoat traumat palstalla olen saanut tyhmyydestäsi.

    osoittaa ettei alkio ole yhtä paljon kehittyvä ihmisyksilö kuin vauvakin!! Et pysty :DDDD traumainen älykääpiö jankuttaja!

    Äänestä

  • tuohan kirjoitti:

    ei todistanut, että henkilö tai ihminen voisi olla alkiokin. Aika köyhä esitys.

    sitäkään vähää.

    Selitteleppä nyt millä tavoin alkio ei kuulu tähän määritelmään:

    >henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen> ??

    Tai miksei se voisi olla:
    >Suomen kielen perussanakirjan mukaan henkilö tarkoittaa ihmistä yksilönä>
    >kolmanneksi ihmisen yksilöllistä olemusta > ???

    Äänestä

  • miten tyhmä kirjoitti:

    voi ihminen enää olla??? SINÄHÄN sen todistustaakan ensin käänsit tässä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40787389

    Sittemmin se vain palautettiin takaisin sinulle. Ei pahalla, mutta sinuna en edes käyttäisi sanoja, joita et selvästikään ymmärrä =DD

    huomattua, ettei tuo alkioakka todellakaan ole mikään ruudinkeksijä. Tärkeintähän sille on vain päästä sanomaan se viimeinen sana, vaikka se olisi täyttä huttua, ihan puuta heinää. Niin kuin joku sanoikin - viimeinen mutu :)

    todistanut väitteeni. Vastatodisteita odotellessa.... :)

    Äänestä

  • on tullut kirjoitti:

    pakkomielle näkyy olevan.

    Harmillista kannaltasi ettei sinun mutujasi vaan tue yksikään tieteellinen sivusto, toisin kuin minulla :) siksi minun ei tarvikaan mutuilla yhtään mitään.

    Äänestä

  • osoittanut kirjoitti:

    ettei alkiota ole poissuljettu mitenkään henkilö -termistä. Näköjään et pysty muuhun kuin mutuiluun. Osoita nyt ettei alkio voi olla virallisesti henkilö/syntymätön lapsi. Tietenkään kiemurtelevana lierona et voi kuin kiistää kaikki annetut todisteet, ethän muutakaan voi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Henkilö

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeussubjekti

    http://fi.wiktionary.org/wiki/henkilö

    Sinä et ole osoittanut että alkio voi olla henkilö, mutta minä osoitan nyt miksi alkio ei voi olla henkilö.
    Anteeksi vain että puutuin keskusteluunne, mutta kai se on ihan sama ketä osoittaa ja mitä...

    Äänestä

  • erotella kirjoitti:

    nyt se juridinen (luonnollinen) henkilöys muusta...

    Ymmärrätkö, mitä tässä tekstissä kerrotaan?

    "Henkilö on filosofien määrittelemänä se ihminen, jolla on tietyt psykologiset kyvyt, joita pidetään välttämättöminä ja tarpeellisina täyttääkseen vaatimukset. Vaatimuksina on yleisesti muun muassa kyky ajatella, itsetietoisuus ja että on henkilökohtainen identiteetti, joka säilyy läpi elämän.

    Oikeudellisessa kielenkäytössä on erottelu luonnolliseen henkilöön ja oikeushenkilöön. Ks. oikeussubjekti."

    ole muuta sanottavaa?

    Aborttimörkö ystävällisesti osoitti asian oikeaksi ja kommenttisi on tuota tasoa? Uskottavuutesi on täysin mennyttä jo aikapäiviä sitten, jos koskaan sitä on ollutkaaan.

    Juuri tästä syystä en vaivaudu enää juurikaan mitään todistamaan, koska denial on sulla tota megaluokkaa :)

    Miksi vaadit todisteita, kun sitten kuitenkin ohitat ne täysin? Aika epäloogista..

    Äänestä

  • se .... kirjoitti:

    pakkomielle näkyy olevan.

    Harmillista kannaltasi ettei sinun mutujasi vaan tue yksikään tieteellinen sivusto, toisin kuin minulla :) siksi minun ei tarvikaan mutuilla yhtään mitään.

    mutu tuli sieltä taas: puuta heinää.

    Sinun tieteelliset todisteesi, jotka harvoin täällä näkyvät, ovat tasoa jonkun linkin takaa 'kehittyvä ihminen'.

    - > Koska kehittyvä-sanan perässä lukee ihminen, se todistaa, että aivan kehityksen alussa ihminen on jo olemassa, koska siinä lukee ihminen :)) Tää jaksaa naurattaa minua aina vaan, vaikka tuosta on jo aikaa...

    Äänestä

  • olen jo kirjoitti:

    todistanut väitteeni. Vastatodisteita odotellessa.... :)

    'kehittyvä ihminen'?

    :))

    Äänestä

  • voisiko kirjoitti:

    suojan, huolenpidon ja asian mukaisen kohtelun antaminen olla yhtä kuin tappaminen myrkyillä tai elävältä silpoen?

    ...mutta sitä sopimuksen pätkää odotellessa voisi miettiä jokainen omaa mielipidettään vaikka siitä, jos asia jaksaa kiinnostaa...

    Henkilökohtainen mielipiteeni on; kyllä. Asianmukaista kohtelua ja hoivaa on mielumin tappaa alkio kun tarjota elämä jonka laadukkuuden takaamiseen ei ole resursseja.

    "Henkilökohtainen mielipiteeni on; kyllä. Asianmukaista kohtelua ja hoivaa on mielumin tappaa alkio kun tarjota elämä jonka laadukkuuden takaamiseen ei ole resursseja."

    Sua saa sitten varmaan kohdella ihan samoin jos joku muu arvioi että sun elämäs ei ole riittävän laadukasta?? :D

    Kerroppa nyt oikein konkreettisesti minkälaista "hoivaa" annetaan kuoliaaksi myrkyttämällä ja silpomalla??!!! Haluaisitko sinä kokea tälläistä huolenpitoa?

    Olet puhunut niin pahasti pussiin jo että ethän sä tietysti muutakaan enää voinu kun yrittää tehdä raa'asta väkivallasta täysin järjenvastaisia johtopäätelmiä!

    Äänestä

  • Aborttimörkö kirjoitti:

    Ymmärrätkö, mitä tässä tekstissä kerrotaan?

    "Henkilö on filosofien määrittelemänä se ihminen, jolla on tietyt psykologiset kyvyt, joita pidetään välttämättöminä ja tarpeellisina täyttääkseen vaatimukset. Vaatimuksina on yleisesti muun muassa kyky ajatella, itsetietoisuus ja että on henkilökohtainen identiteetti, joka säilyy läpi elämän.

    Oikeudellisessa kielenkäytössä on erottelu luonnolliseen henkilöön ja oikeushenkilöön. Ks. oikeussubjekti."

    kyseessä filosofien mielipide/määritelmä.

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    ole muuta sanottavaa?

    Aborttimörkö ystävällisesti osoitti asian oikeaksi ja kommenttisi on tuota tasoa? Uskottavuutesi on täysin mennyttä jo aikapäiviä sitten, jos koskaan sitä on ollutkaaan.

    Juuri tästä syystä en vaivaudu enää juurikaan mitään todistamaan, koska denial on sulla tota megaluokkaa :)

    Miksi vaadit todisteita, kun sitten kuitenkin ohitat ne täysin? Aika epäloogista..

    yrität mitätöidä kaikki sulle eteentuodot todisteet.

    Filosofien määritelmästä ei kannata tehdä koko termin selittäviä yleistyksiä.

    Äänestä

  • viimeinen.. kirjoitti:

    mutu tuli sieltä taas: puuta heinää.

    Sinun tieteelliset todisteesi, jotka harvoin täällä näkyvät, ovat tasoa jonkun linkin takaa 'kehittyvä ihminen'.

    - > Koska kehittyvä-sanan perässä lukee ihminen, se todistaa, että aivan kehityksen alussa ihminen on jo olemassa, koska siinä lukee ihminen :)) Tää jaksaa naurattaa minua aina vaan, vaikka tuosta on jo aikaa...

    aikapäiviä sitten :D miksi vauvoistakin puhutaan sitten edelleen kehityyvinä ihmisinä?? Sekopäisellä logiikallasi siis nekään ei ole ihmisiä :DD

    Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D

    http://www.bedbug.eu/ihminen_fi.html
    >Kehityksensä alussa _ihminen_on_ hedelmöittynyt munasolu, mutta sen jakautuessa muodostuu alkio, joka muuttuu sikiöksi kahdeksannella viikolla hedelmöityksestä. >

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6937931

    Jäädäänpä taas odottelemaan niitä linkkejä alkion 'epäihmisyys' -mutusi tueksi.......

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    "Henkilökohtainen mielipiteeni on; kyllä. Asianmukaista kohtelua ja hoivaa on mielumin tappaa alkio kun tarjota elämä jonka laadukkuuden takaamiseen ei ole resursseja."

    Sua saa sitten varmaan kohdella ihan samoin jos joku muu arvioi että sun elämäs ei ole riittävän laadukasta?? :D

    Kerroppa nyt oikein konkreettisesti minkälaista "hoivaa" annetaan kuoliaaksi myrkyttämällä ja silpomalla??!!! Haluaisitko sinä kokea tälläistä huolenpitoa?

    Olet puhunut niin pahasti pussiin jo että ethän sä tietysti muutakaan enää voinu kun yrittää tehdä raa'asta väkivallasta täysin järjenvastaisia johtopäätelmiä!

    Voisitko ystävällisesti laittaa ne pyydetyt linkit sen sijaan, että keskityt ruotimaan toisen ihmisen henkilökohtaisia mielipiteitä? Minuakin kiinnostaisi nähdä se kohta jossa LOS antaa ihmisoikeudet myös syntymättömille.

    Äänestä

  • oli siis kirjoitti:

    kyseessä filosofien mielipide/määritelmä.

    Ja luehan ne muutkin linkit myös...

    Lisäksi toivoisin että muuttaisit takaisin tänne todellisuuteen sieltä omasta ihmemaastasi, tai ainakin käsittäisit sen että ihmemaan lait, käsitteet sun muut eivät päde täällä todellisuudessa.
    Jospa keskityttäisiin siis puhumaan niistä asioista jotka pätevät täällä todellisuudessa?

    Ja kyllä sinä saat olla mitä mieltä tahansa ja nimittää asioita/esineitä/ihmisiä ihan miksi haluat, mutta puhu silloin vaan omasta mutustasi, äläkä faktoista.

    Minä annoin kolme linkkiä joissa annettiin määritelmät henkilöstä. Noh jos ne eivät sinulle kelpaa niin kai sinulla on antaa jotain muita määritelmiä ja linkit määritelmiesi tueksi?
    .
    Alkio nyt ei kuitenkaan tieteellisesti eikä laillisestikkaan voi olla henkilö paitsi ehkä sinun satumaassasi.
    Täällä todellisuudessa henkilöt saavat myös henkilöllisyyden (paitsi ääritapauksissa. Niistä nyt ei kuitenkaan ole puhe). Onko ihmemmaassasi alkioillakin henkilöllisyydet ja paperit siihen? Meillä täällä todellisuudessa ei ole, eikä tule....

    Äänestä

  • itse ... kirjoitti:

    yrität mitätöidä kaikki sulle eteentuodot todisteet.

    Filosofien määritelmästä ei kannata tehdä koko termin selittäviä yleistyksiä.

    millä tavalla ne todisteet mitätöidään. Sinun tapasi on älyllisesti epärehellinen eli ohitat tai kiellät ne kokonaan, kun sinun pitäisi joko todistaa ne vääriksi/oikeiksi tai perustella loogisesti, miksi ja miten ne todisteet ovat vääriä/oikeita, tilanteen mukaan.

    Äänestä

  • onkin se kirjoitti:

    osata juuri loogista ajattelua eikä todisteiden esitystä. Onhan se huomattu. Ammattikouluihin hakeutuu vähemmän akateemisilla kyvyillä varustettuja henkilöitä, mikä on ok. Mutta jos väittelee asioista, silloin olisi paikallan, jos olisi edes jotenkin samalla tasolla muiden kanssa. Puhuisi yhteistä kieltä. Minä en ainakaan ymmärrä hänen mutumba-kieltään.

    Äänestä

  • kjhgnfvgbvcbvc vhhg kirjoitti:

    Voisitko ystävällisesti laittaa ne pyydetyt linkit sen sijaan, että keskityt ruotimaan toisen ihmisen henkilökohtaisia mielipiteitä? Minuakin kiinnostaisi nähdä se kohta jossa LOS antaa ihmisoikeudet myös syntymättömille.

    >muistavat, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 20 päivänä marraskuuta 1959 hyväksymässä lapsen oikeuksien julistuksessa todetaan, että "lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen">

    Miksi tämäkin halutaan edelleen muistaa siellä?

    Voisiko suoja, huolenpito ja asianmukainen hoito tarkoittaa tappamista?

    Äänestä

  • Aborttimörkö kirjoitti:

    Ja luehan ne muutkin linkit myös...

    Lisäksi toivoisin että muuttaisit takaisin tänne todellisuuteen sieltä omasta ihmemaastasi, tai ainakin käsittäisit sen että ihmemaan lait, käsitteet sun muut eivät päde täällä todellisuudessa.
    Jospa keskityttäisiin siis puhumaan niistä asioista jotka pätevät täällä todellisuudessa?

    Ja kyllä sinä saat olla mitä mieltä tahansa ja nimittää asioita/esineitä/ihmisiä ihan miksi haluat, mutta puhu silloin vaan omasta mutustasi, äläkä faktoista.

    Minä annoin kolme linkkiä joissa annettiin määritelmät henkilöstä. Noh jos ne eivät sinulle kelpaa niin kai sinulla on antaa jotain muita määritelmiä ja linkit määritelmiesi tueksi?
    .
    Alkio nyt ei kuitenkaan tieteellisesti eikä laillisestikkaan voi olla henkilö paitsi ehkä sinun satumaassasi.
    Täällä todellisuudessa henkilöt saavat myös henkilöllisyyden (paitsi ääritapauksissa. Niistä nyt ei kuitenkaan ole puhe). Onko ihmemmaassasi alkioillakin henkilöllisyydet ja paperit siihen? Meillä täällä todellisuudessa ei ole, eikä tule....

    kyllä. Mikä vika niissä oli?

    Sinä annoit jonkun ihmeen filosofiamaan määritelmän...toiseksi oikeussubjektin (luonnollisen henkilön) määritelmän.
    Millä nämä osoitti ettei syntymätön voi olla henkilö (kuten se wikin määritelmä jota itsekin käytit)?

    Sinun satumaailmassasi on olemassa vain sinun mutu-"faktasi".

    Äänestä

  • onkin se kirjoitti:

    millä tavalla ne todisteet mitätöidään. Sinun tapasi on älyllisesti epärehellinen eli ohitat tai kiellät ne kokonaan, kun sinun pitäisi joko todistaa ne vääriksi/oikeiksi tai perustella loogisesti, miksi ja miten ne todisteet ovat vääriä/oikeita, tilanteen mukaan.

    tehnytkin, vaikkei ne tietysti epämieluisina eräille kelpaa.. :) joten hutiin sinkosit taas nuo aiheettomat syytöksesi. Muutahan et osaakaan kun omat mutu"faktasi" on kumottu.

    Äänestä

  • taas.... kirjoitti:

    >muistavat, kuten Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 20 päivänä marraskuuta 1959 hyväksymässä lapsen oikeuksien julistuksessa todetaan, että "lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen">

    Miksi tämäkin halutaan edelleen muistaa siellä?

    Voisiko suoja, huolenpito ja asianmukainen hoito tarkoittaa tappamista?

    Tuo on siis kohta, joka muistetaan sopimuksen johdannossa. Ne varsinaiset OIKEUDET on lueteltu 1—41 artikloissa.

    Joten laitahan siis se kohta, jossa LOS antaa ihmisOIKEUDET myös syntymättömille.

    Äänestä

  • kjhgvfhcvghcvhg kirjoitti:

    Tuo on siis kohta, joka muistetaan sopimuksen johdannossa. Ne varsinaiset OIKEUDET on lueteltu 1—41 artikloissa.

    Joten laitahan siis se kohta, jossa LOS antaa ihmisOIKEUDET myös syntymättömille.

    velvoittaa myös syntymättömien OIKEUDELLISEEN suojeluun.. mutta sitähän Suomi ei olekaan pystynyt lupaamaan vaan on jättänyt vaivihkaa oleellisen kohdan pois versiostaan.

    Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin? Väitätäkö ettei suorasanainen toivomus kohtelusta ole oikeuden antamista niihin?
    Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Se ei sulje mitään ryhmää ulkopuolelle. Jos väität että se näin tekee niin senkun osoitat sen!

    Ja tässä vielä se lapsen oikeuksien julistus
    http://www.unicef.fi/lapsen_oikeuksien_julistus

    >kun lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden tarvitsee sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna,>

    Kappas, julistuksessahan se lakisääteisyyskin on vielä mukana...

    >Periaate 1 Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia.>

    >Periaate 8 Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

    Periaate 9 Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä.>

    Millä tavoin abortissa noudatetaan näitä periaatteita?

    Äänestä

  • antanut kirjoitti:

    kyllä. Mikä vika niissä oli?

    Sinä annoit jonkun ihmeen filosofiamaan määritelmän...toiseksi oikeussubjektin (luonnollisen henkilön) määritelmän.
    Millä nämä osoitti ettei syntymätön voi olla henkilö (kuten se wikin määritelmä jota itsekin käytit)?

    Sinun satumaailmassasi on olemassa vain sinun mutu-"faktasi".

    sen normaalijärkisille.

    Nyt sitten vaan itse osoitat sen, että syntymätön voi olla henkilö. Jaada jaadaa vaan tulee tuubistasi, mutta jostain kumman syystä et vaan saa tänne mitään todisteita, että noin voisi olla. Pelkkä väitelause sinun näppikseltasi kun ei oikein riitä.

    Äänestä

  • murentunut kirjoitti:

    aikapäiviä sitten :D miksi vauvoistakin puhutaan sitten edelleen kehityyvinä ihmisinä?? Sekopäisellä logiikallasi siis nekään ei ole ihmisiä :DD

    Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D

    http://www.bedbug.eu/ihminen_fi.html
    >Kehityksensä alussa _ihminen_on_ hedelmöittynyt munasolu, mutta sen jakautuessa muodostuu alkio, joka muuttuu sikiöksi kahdeksannella viikolla hedelmöityksestä. >

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6937931

    Jäädäänpä taas odottelemaan niitä linkkejä alkion 'epäihmisyys' -mutusi tueksi.......

    tullut mitään huttua, koska en mitään tässä väittänytkään. :))

    "Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D"

    ;))))) Siis -> talo, joka rakentuu eli rakenteilla oleva talo = talo :)))))))))))))))))))

    Jos ihmisellä on sairastamaton flunssa, niin onko hänellä flunssa? ;=)))) Koska siinä takana on substantiivi flunssa, niin johan tokkiinsa!!! :)

    ">Kehityksensä alussa _ihminen_on_ hedelmöittynyt munasolu, mutta sen jakautuessa muodostuu alkio, joka muuttuu sikiöksi kahdeksannella viikolla hedelmöityksestä. >"

    Siinähän viitataan lajiin, koska puhutaan ihmisestä, ei ihmisyksilöstä! Kehityksen alussa ei voi olla mitään kehittynyttä, koska kehitys ei ole vielä toteutunut! Se olisi vastoin fysiikan lakeja.

    Kehityksensä alussa ihminen on tsygootti ja kehityksensä lopussa ihminen on ihmisyksilö. Vastasyntynyt jatkaa kehitystään ihmisyksilönä ja ihmislajin edustajana.

    Ai jai, nyt on tiedossa taas raivarit... Jäädään odottelemaan :)

    Äänestä

  • olen... kirjoitti:

    tehnytkin, vaikkei ne tietysti epämieluisina eräille kelpaa.. :) joten hutiin sinkosit taas nuo aiheettomat syytöksesi. Muutahan et osaakaan kun omat mutu"faktasi" on kumottu.

    todisteestasi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40817886

    Älä unohda tämän ketjun pääosaa eli sitä, että sinun piti todistaa miten syntymätön voi olla henkilö, kun sinulle juuri todistettiin, että ei voi olla.

    Äänestä

  • osoitti kirjoitti:

    sen normaalijärkisille.

    Nyt sitten vaan itse osoitat sen, että syntymätön voi olla henkilö. Jaada jaadaa vaan tulee tuubistasi, mutta jostain kumman syystä et vaan saa tänne mitään todisteita, että noin voisi olla. Pelkkä väitelause sinun näppikseltasi kun ei oikein riitä.

    yhtä kuin jokkut muut, etkä etenkään normaalijärkiset :D

    Osoita nyt vaan että se oman(kin) puolen linkkisi määritys sulkee syntymättömät henkilöyden ulkopuolelle! Vai harmittaako kun se kääntyi itseäsi vastaan?

    >Substantiivi

    henkilö

    1. joku tietty tai tuntematon ihminen>

    Osoita ettei syntymätön voi olla tälläinen :)

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    todisteestasi:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40817886

    Älä unohda tämän ketjun pääosaa eli sitä, että sinun piti todistaa miten syntymätön voi olla henkilö, kun sinulle juuri todistettiin, että ei voi olla.

    sitä samaa tuubaa mitä on nähty (ja kumottu) niin monesti ennenkin :DD

    Ja missähän oli ne mullistavat todisteet ettei syntymätön voi olla henkilö? Minusta kun se on juurikin joku tietty tai tuntematon IHMINEN :)

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    tullut mitään huttua, koska en mitään tässä väittänytkään. :))

    "Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D"

    ;))))) Siis -> talo, joka rakentuu eli rakenteilla oleva talo = talo :)))))))))))))))))))

    Jos ihmisellä on sairastamaton flunssa, niin onko hänellä flunssa? ;=)))) Koska siinä takana on substantiivi flunssa, niin johan tokkiinsa!!! :)

    ">Kehityksensä alussa _ihminen_on_ hedelmöittynyt munasolu, mutta sen jakautuessa muodostuu alkio, joka muuttuu sikiöksi kahdeksannella viikolla hedelmöityksestä. >"

    Siinähän viitataan lajiin, koska puhutaan ihmisestä, ei ihmisyksilöstä! Kehityksen alussa ei voi olla mitään kehittynyttä, koska kehitys ei ole vielä toteutunut! Se olisi vastoin fysiikan lakeja.

    Kehityksensä alussa ihminen on tsygootti ja kehityksensä lopussa ihminen on ihmisyksilö. Vastasyntynyt jatkaa kehitystään ihmisyksilönä ja ihmislajin edustajana.

    Ai jai, nyt on tiedossa taas raivarit... Jäädään odottelemaan :)

    moneen kertaan kumottu joten älä edes jaksa enää :DDDDD

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta kohdussa kasvava ihminen on kyllä jo muodostunut ihminen ja syntymätön lapsi :))))))))))))))))

    "Jos ihmisellä on sairastamaton flunssa, niin onko hänellä flunssa? ;=)))) Koska siinä takana on substantiivi flunssa, niin johan tokkiinsa!!! :)"

    Ei hyvänen aika :DDD mutta esim. ruskea koira on tosiaankin koira, joka on ruskea!! ;D Ihan niinkun kehittyvä ihminen on ihminen joka kehittyy! Siis adjektiivilla kuvataan sitä olevaa substantiivia :)

    "Siinähän viitataan lajiin, koska puhutaan ihmisestä, ei ihmisyksilöstä! Kehityksen alussa ei voi olla mitään kehittynyttä, koska kehitys ei ole vielä toteutunut! Se olisi vastoin fysiikan lakeja."

    :DD Kerroppa sitten mikä mullistava ero onkaan lajinsa edustaja -ihmisellä ja ihmisyksilöllä!! :D Kehityksen alussa on olento joka on vähemmän kehittynyt, ja joka kehittyy pidemmälle. Ja myöhemmin (se sama!) olento joka on enemmän kehittynyt.

    Tsygootti on ihmisyksilö :) FAKTA jolle et vaan mitään voi vaikka mutujasi maailmantappiin iniset ;DDD

    Jäämme edelleen odottelemaan sitä tsygootin ihmisyksilöyden kumoavaa, tieteellisesti vakuuttavaa todistettasi......

    Kannattaa myös valaista sumentunutta todellisuudentajua tällä ketjulla
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6937931 ;)

    Äänestä

  • sopimus .. kirjoitti:

    velvoittaa myös syntymättömien OIKEUDELLISEEN suojeluun.. mutta sitähän Suomi ei olekaan pystynyt lupaamaan vaan on jättänyt vaivihkaa oleellisen kohdan pois versiostaan.

    Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin? Väitätäkö ettei suorasanainen toivomus kohtelusta ole oikeuden antamista niihin?
    Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Se ei sulje mitään ryhmää ulkopuolelle. Jos väität että se näin tekee niin senkun osoitat sen!

    Ja tässä vielä se lapsen oikeuksien julistus
    http://www.unicef.fi/lapsen_oikeuksien_julistus

    >kun lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden tarvitsee sekä ennen syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna,>

    Kappas, julistuksessahan se lakisääteisyyskin on vielä mukana...

    >Periaate 1 Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä julistuksessa määriteltyjä oikeuksia.>

    >Periaate 8 Lapsen tulee aina ja kaikissa olosuhteissa olla ensisijalla suojelua ja apua annettaessa.

    Periaate 9 Lasta on suojeltava kaikelta laiminlyönneiltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä.>

    Millä tavoin abortissa noudatetaan näitä periaatteita?

    teit jälleen pari asiavirhettä, joten okaisen ne puolestasi:

    "alkuperäinen
    sopimus ..
    velvoittaa myös syntymättömien OIKEUDELLISEEN suojeluun.."

    Ei velvoita. Alkuperäinen tai siis lähinnä englanninkielinen versio "pitää mielessään, että syntymätön lapsi tarvitsisi oikeudellista suojaa. Sekään ei velvoita sellaiseen, sillä edelleen ne velvoitteet, eli varsinaiset oikeudet alkavat ensimmäisestä artiklasta. Joten edelleen odottelen sinulta linkkiä siihen kohtaan jossa LOS antaa ihmisOIKEUDET myös syntymättömille.

    "Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin?"

    Näihin kysymyksiin olen toisessa keskustelussa muistaakseni sinulle jo pariinkin kertaan vastannut.

    "Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Se ei sulje mitään ryhmää ulkopuolelle. Jos väität että se näin tekee niin senkun osoitat sen!"

    Kiitos sinun, minun ei tarvitse osoittaa mitään. Muistutan taas todistustaakasta, jonka mukaan se on aina väitteen esittäjällä. Sinä esitit juuri väitteen, joten SINÄ osoitat sen paikkansapitäväksi. Voit aloittaa vaikkapa osoittamalla, että toteamus siitä, että jokainen syntyy tasavertaisena, ei tarkoita sitä mitä siinä sanotaan, vaan tarkoittaakin sitä, että jokainen on tasavertainen jo kauan ennen syntymää... Jään odottamaan todistuksiasi tästäkin asiasta.

    Lasten oikeuksien julistusta on turha ottaa esiin, sillä se ei ole juridisesti sitova ja sille on tosiaan jo korvaajakin olemassa, eli tämä LOS.

    Eli sinulta odotan nyt linkkejä siihen kohtaan, jossa LOS lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin. Lisäksi osoitat linkein, että Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Odotan jo innolla linkkejäsi, joista nämä seikat käyvät yksiselitteisesti ja selväsanaisesti ilmi :)

    Äänestä

  • on jo kirjoitti:

    moneen kertaan kumottu joten älä edes jaksa enää :DDDDD

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta kohdussa kasvava ihminen on kyllä jo muodostunut ihminen ja syntymätön lapsi :))))))))))))))))

    "Jos ihmisellä on sairastamaton flunssa, niin onko hänellä flunssa? ;=)))) Koska siinä takana on substantiivi flunssa, niin johan tokkiinsa!!! :)"

    Ei hyvänen aika :DDD mutta esim. ruskea koira on tosiaankin koira, joka on ruskea!! ;D Ihan niinkun kehittyvä ihminen on ihminen joka kehittyy! Siis adjektiivilla kuvataan sitä olevaa substantiivia :)

    "Siinähän viitataan lajiin, koska puhutaan ihmisestä, ei ihmisyksilöstä! Kehityksen alussa ei voi olla mitään kehittynyttä, koska kehitys ei ole vielä toteutunut! Se olisi vastoin fysiikan lakeja."

    :DD Kerroppa sitten mikä mullistava ero onkaan lajinsa edustaja -ihmisellä ja ihmisyksilöllä!! :D Kehityksen alussa on olento joka on vähemmän kehittynyt, ja joka kehittyy pidemmälle. Ja myöhemmin (se sama!) olento joka on enemmän kehittynyt.

    Tsygootti on ihmisyksilö :) FAKTA jolle et vaan mitään voi vaikka mutujasi maailmantappiin iniset ;DDD

    Jäämme edelleen odottelemaan sitä tsygootin ihmisyksilöyden kumoavaa, tieteellisesti vakuuttavaa todistettasi......

    Kannattaa myös valaista sumentunutta todellisuudentajua tällä ketjulla
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6937931 ;)

    kumosit jotain?

    Jos rakentamaton talo ei ole talo, miten fysiologisesti muodostumaton lapsi voi olla lapsi?

    Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt?

    Esiinnytkö tuossa ketjussa nimimerkillä sydänakka?

    Äänestä

  • kjhghjghjgvfgujcfjyu kirjoitti:

    tyhjänpäiväsiä siinä sopimuksen johdannossa löpistään?? :DD Mm. ketä ne luetellut oikeudet koskee...minkähän takia ne on edes laitettu siihen jollei niillä ole mitään merkitystä?!

    ""Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin?"

    Näihin kysymyksiin olen toisessa keskustelussa muistaakseni sinulle jo pariinkin kertaan vastannut. "

    ??????????

    "Kiitos sinun, minun ei tarvitse osoittaa mitään. Muistutan taas todistustaakasta, jonka mukaan se on aina väitteen esittäjällä. Sinä esitit juuri väitteen, joten SINÄ osoitat sen paikkansapitäväksi."

    Ja taas se sama juttu kuin siinä tutkimuksessakin, jos väität ettei yleinen oikeus koske jotain ryhmää, tulee SINUN se tietenkin osoittaa!!

    Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA? Ja miksi ihmisoikeuksia sanotaan synnynnäisiksi? Ovatko synnynnäiset asiat yleensä voineet olla jo ennen syntymää?

    Ja syntymättömien oikeuksista nyt et vaan taida päästä kiemurtelemaan mihinkään, niin selvin sanoin ne julistuksessa ja jopa vielä sopimuksessakin on sanottu :D joten sinulle on se jo annettu, valitan jollei kelpaa.

    "Ei velvoita. Alkuperäinen tai siis lähinnä englanninkielinen versio "pitää mielessään, että syntymätön lapsi tarvitsisi oikeudellista suojaa."

    :D ?? Mutu-tulkintasi alkaa saada jo jokseenkin epätoivoisia piirteitä...

    Ja näinhän se englannin kielinen teksti meni

    >"Bearing in mind that, as indicated in the Declaration of the Rights of the Child, ´the child, by reason of his physical and mental immaturity, needs special safeguards and care, including appropriate legal protection, before as well as after birth" >

    Missä kohtaa siinä ehdollistetaan suojelu ym.???
    Ja suomennos siitä kuuluu oikeassa muodossaan
    >Lapsi tarvitsee fyysisestä ja henkisestä kehittymättömyydestään johtuen erityistä suojelua ja huolenpitoa, mukaan lukien ( lapsen) asianmukainen oikeudellinen suojelu, niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin. >

    Joten ei ole mitään tarvitsISI -kohtaa kuten vääristelet, vaan tarvitSEE (needs, ei would need)!! :D

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    kumosit jotain?

    Jos rakentamaton talo ei ole talo, miten fysiologisesti muodostumaton lapsi voi olla lapsi?

    Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt?

    tosiaan ole mitään kumottavaa oikeastaan ollutkaan :D

    Miksei ihmisyksilö/syntymätön lapsi ole muodostunut hedelmöityksen jälkeen?

    "Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt? "

    Oliko jossain väitetty niin??

    Äänestä

  • tiedonhaluinen--- kirjoitti:

    Esiinnytkö tuossa ketjussa nimimerkillä sydänakka?

    esiintynyt sydänakkana tai kenenkään toisenkaan vakionimimerkeillä. Ei katsos kuulu tapoihin :)

    Äänestä

  • missään kirjoitti:

    esiintynyt sydänakkana tai kenenkään toisenkaan vakionimimerkeillä. Ei katsos kuulu tapoihin :)

    että tuo sydänakka oli joku entinen nimimerkkisi. Täällä on mainittu, että sinulla on ollut ennen nimimerkkejä käytössä. Oletin, kun viittasit ketjuun, että siellä on sinun mielipiteitäsi asiasta. Koska muuten kiinnostuit abortin vastustamisesta? Oliko se joku yhtäkkinen herätys vai kypsyitkö ajatukseen vuosien varrella?

    Äänestä

  • :DD kirjoitti:

    "Henkilökohtainen mielipiteeni on; kyllä. Asianmukaista kohtelua ja hoivaa on mielumin tappaa alkio kun tarjota elämä jonka laadukkuuden takaamiseen ei ole resursseja."

    Sua saa sitten varmaan kohdella ihan samoin jos joku muu arvioi että sun elämäs ei ole riittävän laadukasta?? :D

    Kerroppa nyt oikein konkreettisesti minkälaista "hoivaa" annetaan kuoliaaksi myrkyttämällä ja silpomalla??!!! Haluaisitko sinä kokea tälläistä huolenpitoa?

    Olet puhunut niin pahasti pussiin jo että ethän sä tietysti muutakaan enää voinu kun yrittää tehdä raa'asta väkivallasta täysin järjenvastaisia johtopäätelmiä!

    "Sua saa sitten varmaan kohdella ihan samoin jos joku muu arvioi että sun elämäs ei ole riittävän laadukasta?? "

    Lakiemme mukaan ei saa, jatkossa toivottavasti toisin. Vapaa mielisempi suhtautuminen eutanasiaan on vielä hyvin alkutekijöissä maassamme.

    Jokaisella on mielipiteeitä asioista, niitä ei voi toteuttaa miten tahtoo, sillä meillä on maassamme yleinen moraali, eli laki ja asetukset, jotka ylittävät aina ihmisten mielipiteet.

    "Kerroppa nyt oikein konkreettisesti minkälaista "hoivaa" annetaan kuoliaaksi myrkyttämällä ja silpomalla??!!! "

    Ei minkäänlaista. Mutta parempi vaihtoehto se on kuin synnyttää lapsi jota ei halua.

    "Haluaisitko sinä kokea tälläistä huolenpitoa?"

    Kyllä haluaisin. Toivon, että ennenkuin minä sairastun vakavasti Suomessa olisi jo järjellisempi kuin kristinuskon kanta eutanasiaan. Toivoisin, että yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioitettaisiin silloin jo paremmin, kuin mitä nykyisin.

    Sinähän kysyit ihmisten mielipidettä asiasta, koeta nyt elää mielipiteiden kanssa.

    Kuitenkin palataanhan asiaan, eli ei puhuta enää mielipiteistä eihän, vaan palataan niihin olemassa oleviin ihmisoikeuksiin? Eli odotellaan sitä ihmisoikeus- lastenoikeussopimuksen pätkää, jossa syntymättömälle määritellään ihmisoikeudet.

    Äänestä

  • siis ihanko kirjoitti:

    tyhjänpäiväsiä siinä sopimuksen johdannossa löpistään?? :DD Mm. ketä ne luetellut oikeudet koskee...minkähän takia ne on edes laitettu siihen jollei niillä ole mitään merkitystä?!

    ""Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin?"

    Näihin kysymyksiin olen toisessa keskustelussa muistaakseni sinulle jo pariinkin kertaan vastannut. "

    ??????????

    "Kiitos sinun, minun ei tarvitse osoittaa mitään. Muistutan taas todistustaakasta, jonka mukaan se on aina väitteen esittäjällä. Sinä esitit juuri väitteen, joten SINÄ osoitat sen paikkansapitäväksi."

    Ja taas se sama juttu kuin siinä tutkimuksessakin, jos väität ettei yleinen oikeus koske jotain ryhmää, tulee SINUN se tietenkin osoittaa!!

    Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA? Ja miksi ihmisoikeuksia sanotaan synnynnäisiksi? Ovatko synnynnäiset asiat yleensä voineet olla jo ennen syntymää?

    Ja syntymättömien oikeuksista nyt et vaan taida päästä kiemurtelemaan mihinkään, niin selvin sanoin ne julistuksessa ja jopa vielä sopimuksessakin on sanottu :D joten sinulle on se jo annettu, valitan jollei kelpaa.

    "Ei velvoita. Alkuperäinen tai siis lähinnä englanninkielinen versio "pitää mielessään, että syntymätön lapsi tarvitsisi oikeudellista suojaa."

    :D ?? Mutu-tulkintasi alkaa saada jo jokseenkin epätoivoisia piirteitä...

    Ja näinhän se englannin kielinen teksti meni

    >"Bearing in mind that, as indicated in the Declaration of the Rights of the Child, ´the child, by reason of his physical and mental immaturity, needs special safeguards and care, including appropriate legal protection, before as well as after birth" >

    Missä kohtaa siinä ehdollistetaan suojelu ym.???
    Ja suomennos siitä kuuluu oikeassa muodossaan
    >Lapsi tarvitsee fyysisestä ja henkisestä kehittymättömyydestään johtuen erityistä suojelua ja huolenpitoa, mukaan lukien ( lapsen) asianmukainen oikeudellinen suojelu, niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin. >

    Joten ei ole mitään tarvitsISI -kohtaa kuten vääristelet, vaan tarvitSEE (needs, ei would need)!! :D

    ...hengitä syvään ja anna hapen virrata aivoihisi saakka.

    Sen jälkeen keskity kysymykseen:

    Lasten oikeudet on määritelty LastenOikeuksienSopimuksessa artikloissa 1-41.

    Tuo niistä se kohta esiin, jossa myös syntymättömille on annettu oikeudet.

    Unohda johdannot, lähes kakissa teksteissä on johdannot, ne käsittelevät asiaa erilaisista näkökulmista jne, mutta ei niillä ole mitään tekemistä itse asiakirjan tekstien kanssa monestikaan. LOSin johdanto käsittelee lastenoikeuksien julistusta, jota on pidetty työryhmän lähtökohtana alkaa työstää sopimusta, se on melko luonnollinen ratkaisu. Mutta ne työryhmän työn tulokset esitellään niissä lasten oikeuksien sopimuksen artikloissa, eli ne työryhmän laatimat oikeudet niille lapsille, ne meitä kiinnostaa...

    Äänestä

  • kjhghjghjgvfgujcfjyu kirjoitti:

    teit jälleen pari asiavirhettä, joten okaisen ne puolestasi:

    "alkuperäinen
    sopimus ..
    velvoittaa myös syntymättömien OIKEUDELLISEEN suojeluun.."

    Ei velvoita. Alkuperäinen tai siis lähinnä englanninkielinen versio "pitää mielessään, että syntymätön lapsi tarvitsisi oikeudellista suojaa. Sekään ei velvoita sellaiseen, sillä edelleen ne velvoitteet, eli varsinaiset oikeudet alkavat ensimmäisestä artiklasta. Joten edelleen odottelen sinulta linkkiä siihen kohtaan jossa LOS antaa ihmisOIKEUDET myös syntymättömille.

    "Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin?"

    Näihin kysymyksiin olen toisessa keskustelussa muistaakseni sinulle jo pariinkin kertaan vastannut.

    "Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Se ei sulje mitään ryhmää ulkopuolelle. Jos väität että se näin tekee niin senkun osoitat sen!"

    Kiitos sinun, minun ei tarvitse osoittaa mitään. Muistutan taas todistustaakasta, jonka mukaan se on aina väitteen esittäjällä. Sinä esitit juuri väitteen, joten SINÄ osoitat sen paikkansapitäväksi. Voit aloittaa vaikkapa osoittamalla, että toteamus siitä, että jokainen syntyy tasavertaisena, ei tarkoita sitä mitä siinä sanotaan, vaan tarkoittaakin sitä, että jokainen on tasavertainen jo kauan ennen syntymää... Jään odottamaan todistuksiasi tästäkin asiasta.

    Lasten oikeuksien julistusta on turha ottaa esiin, sillä se ei ole juridisesti sitova ja sille on tosiaan jo korvaajakin olemassa, eli tämä LOS.

    Eli sinulta odotan nyt linkkejä siihen kohtaan, jossa LOS lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin. Lisäksi osoitat linkein, että Ihmisoikeuksien julistus koskee yleisesti kaikkia ihmisiä (siis syntymättömiäkin). Odotan jo innolla linkkejäsi, joista nämä seikat käyvät yksiselitteisesti ja selväsanaisesti ilmi :)

    Luin jostain artikkelista, hitsi kun en enää muista mistä, aikoinaan, yhden mielenkiintoisen seikan ihmisoikeuksista.

    Eli jos olet joskus miettinyt, miten voi olla mahdollista, että esimerkki maina Suomi ja Kiina ovat ratifioineet tismalleen samat ihmisoikeussopimukset ja käytännöt maissa eroaa niin suuresti toisistaan...

    Siinä artikkelissa kerrottiin muistaakseni jotenkin näin, että ihmisoikeudet on jaettu kolmentasoiseksi. Kun me rikkaat länsimaat toteutetaan ja meidän edellytetään toteuttavan niitä korkeimpia, niin sitten muilta mailta tasonsa mukaan edellytetään kahdenmuun tasoisesti. Ensinnäkin on maat joilta riittää, kun edes menee sinne päin, esimerkkinä nyt varmaan joku Romania, josta on tulossa kovaa vauhtia länsimaa, mutta ei ihan vielä yllä sille tasolle. Kun Suomi saa YK:lta huomatusta ihmisoikeuksista, niin se koskee jotain pakolaisperheiden yhdistämistä. Romanian saamat huomatukset YK:lta voisivat olla tasoa; teidän on lopetettava lapsityövoiman käytön mahdollisuus maastanne (siellä ei vielä olla sillä tasolla, että sanomista tulisi jostain pakolaisasiasta, kun maassa on isompiakin huolenaiheita). Sitten kolmantena on tietenkin kolmannet maat, niiltä riittää, kunhan edes pyritte tekemään jotain asioiden hyväksi, niin saatte kiitosta. YK:n antama huomautus jollekin Intialle voisi olla, että pyrkikää herranjestas tekemään jotain, ettei ensi arviointikautena enää yhtä monta miljoonaa lasta kuole nälkään (pakolaisasiaan turha tarttua, hyvä jos saavat pidettyä niitä ankkurilapsia edes hengissä)...

    Eli vaikka sopimus on pilkuntarkasti sama ja sama sopimusta toteutetaan jokaisessa maassa, niin se mitä asian eteen voidaan odottaa tapahtuvan on hyvin monitasoista. Ja tämä tiedostetaan ihan YK:ssakin, siksi niillä on ihan virallinen porrastettu systeemi arvioinnissa... Onhan totta, että jos puhutaan jonkun Kiinan ihmisoikeusloukkauksista ja lähettäisiin odottamaan samaa tasoa kuin joltain Suomelta, niin kiinalaiset eivät kerkeisi edes lukea YK:n antamaa raporttia läpi siinä ajassa kun heidän pitäisi jo vastatakin siihen...

    Tämä on mielestäni mielenkiintoista, kun näin rikkaassa maassa on vain automaattisesti olettanut, että kun sopimus on sitä noudatetaan, eikä joustaa voi muidenkaan maiden kohdalla. Minusta on kiva pohtia asiaa (eli ihmisoikeus sopimuksia ja niiden edellyttämiä asioita) tältäkin kannalta ja olen nyt aivan tohkeissani, kun keskusteluun osallistuu joku jonka kanssa asiaa voi pohtia mahdollisesti jo tällä tasolta, kun edellinen keskustelukumppanini ei ole vielä edes kyennyt ymmärtämään asioita joita ihmisoikeus sopimukset sisältävät, vaikka ne lukevat ihan perinteisin kirjaimin... Kuten missä vain kirjassa tai tekstissä; ensin pitää ymmärtää sen sisältö ja sanoma, sen jälkeen kykenee suorittamaan arviointia ja analyysia sen sisällöstä ja sanomasta...

    Mielestäni maailma olisi oikeuden mukaisempi paikka jos ihmisoikeuksia oikeasti myös edellytettäisiin noudatettavan samalla tasolla, vaikka tiedän, että se on täysin mahdotonta. Vaihtoehtoina olisi, että kolmansilta mailta aletaan vaatia oikeasti enemmän ja tiukemmin, mutta ei siitä olisi hyötyä, sillä niillä ei ole resursseja yksinkertaisesti toteuttaa. Ainut varteen olettava vaihtoehto olisi siis oikeuden mukaisuuden ja tasa-arvon saavuttamiseksi, että me kaksi ylempää porrasta laskeuduttaisiin myös sille alimmalle rapulle. Se tarkoittaisi älytöntä taantumista ihmisoikeuksissa, mutta silloin olisi tasa-arvo ihmisten kesken, jokainen maa toteuttaisi samanlaisia ihmisoikeuksia...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...hengitä syvään ja anna hapen virrata aivoihisi saakka.

    Sen jälkeen keskity kysymykseen:

    Lasten oikeudet on määritelty LastenOikeuksienSopimuksessa artikloissa 1-41.

    Tuo niistä se kohta esiin, jossa myös syntymättömille on annettu oikeudet.

    Unohda johdannot, lähes kakissa teksteissä on johdannot, ne käsittelevät asiaa erilaisista näkökulmista jne, mutta ei niillä ole mitään tekemistä itse asiakirjan tekstien kanssa monestikaan. LOSin johdanto käsittelee lastenoikeuksien julistusta, jota on pidetty työryhmän lähtökohtana alkaa työstää sopimusta, se on melko luonnollinen ratkaisu. Mutta ne työryhmän työn tulokset esitellään niissä lasten oikeuksien sopimuksen artikloissa, eli ne työryhmän laatimat oikeudet niille lapsille, ne meitä kiinnostaa...

    numeroiduissa kohdin enää tarvi todeta kun ne lukee selvin sanoin jo siinä johdannosssa! Ja se johdanto juurikin kertoo kenelle ne oikeudet kuuluu :) Kerrohan nyt miksi siellä olisi ihan muuten vaan mainittu/haluttu muistaa ne syntymättömätkin jollei sillä oiskaan mitään merkitystä?? Selittelysi johdannon tarkoituksesta kun ei nyt vaan oikein uppoa :D

    Äänestä

  • luulin, kirjoitti:

    että tuo sydänakka oli joku entinen nimimerkkisi. Täällä on mainittu, että sinulla on ollut ennen nimimerkkejä käytössä. Oletin, kun viittasit ketjuun, että siellä on sinun mielipiteitäsi asiasta. Koska muuten kiinnostuit abortin vastustamisesta? Oliko se joku yhtäkkinen herätys vai kypsyitkö ajatukseen vuosien varrella?

    samaa mieltä jo yli 15 vuotta. Erinäiset tilanteet omassa elämässä ovat olleet omiaan vain vahistamaan sitä. Yhtään enempää kuin on tarpeen ei tällä pakkomielteisten henkilöön takertujien törkypalstalla kannatakaan itsestään kertoa.

    Miksi käyttää nimimerkkejä kun kuulema tunnistaa muutenkin..

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "Sua saa sitten varmaan kohdella ihan samoin jos joku muu arvioi että sun elämäs ei ole riittävän laadukasta?? "

    Lakiemme mukaan ei saa, jatkossa toivottavasti toisin. Vapaa mielisempi suhtautuminen eutanasiaan on vielä hyvin alkutekijöissä maassamme.

    Jokaisella on mielipiteeitä asioista, niitä ei voi toteuttaa miten tahtoo, sillä meillä on maassamme yleinen moraali, eli laki ja asetukset, jotka ylittävät aina ihmisten mielipiteet.

    "Kerroppa nyt oikein konkreettisesti minkälaista "hoivaa" annetaan kuoliaaksi myrkyttämällä ja silpomalla??!!! "

    Ei minkäänlaista. Mutta parempi vaihtoehto se on kuin synnyttää lapsi jota ei halua.

    "Haluaisitko sinä kokea tälläistä huolenpitoa?"

    Kyllä haluaisin. Toivon, että ennenkuin minä sairastun vakavasti Suomessa olisi jo järjellisempi kuin kristinuskon kanta eutanasiaan. Toivoisin, että yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioitettaisiin silloin jo paremmin, kuin mitä nykyisin.

    Sinähän kysyit ihmisten mielipidettä asiasta, koeta nyt elää mielipiteiden kanssa.

    Kuitenkin palataanhan asiaan, eli ei puhuta enää mielipiteistä eihän, vaan palataan niihin olemassa oleviin ihmisoikeuksiin? Eli odotellaan sitä ihmisoikeus- lastenoikeussopimuksen pätkää, jossa syntymättömälle määritellään ihmisoikeudet.

    voi olla joku muukin kuin synnyttäjä.

    Niin, jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus päättää mitä haluaa OMAN elämänsä suhteen, ja VAIN omansa. Kuten siinä eutanasiassakin.

    "Kyllä haluaisin. Toivon, että ennenkuin minä sairastun vakavasti Suomessa olisi jo järjellisempi kuin kristinuskon kanta eutanasiaan."

    Ei, vaan sellaista että joku MUU päättää puolestasi, sinulta kysymättä että elämäsi on liian laadutonta ja arvotonta, että sinut on myrkytettävä tai silvottava elävältä?

    "Toivoisin, että yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioitettaisiin silloin jo paremmin, kuin mitä nykyisin."

    Aivan, ja minä toivon sitä myös syntymättömille. Taas putosit sinne tekopyhyytesi pussiin :)

    "Eli odotellaan sitä ihmisoikeus- lastenoikeussopimuksen pätkää, jossa syntymättömälle määritellään ihmisoikeudet. "

    Lapsen- ja ihmisoikeuksien julistukset on luettavissa Unicefin ja Yk.n sivuilta.

    Äänestä

  • siis ihanko kirjoitti:

    tyhjänpäiväsiä siinä sopimuksen johdannossa löpistään?? :DD Mm. ketä ne luetellut oikeudet koskee...minkähän takia ne on edes laitettu siihen jollei niillä ole mitään merkitystä?!

    ""Ja siis tarkoitetaanko 'suojelulla, huolenpidolla ja asianmukaisella hoidolla' kenties tappamista myrkyttämällä ja silpomalla? Kerro miksi tämäkin halutaan muistaa edelleen, siinä sopimuksessakin?"

    Näihin kysymyksiin olen toisessa keskustelussa muistaakseni sinulle jo pariinkin kertaan vastannut. "

    ??????????

    "Kiitos sinun, minun ei tarvitse osoittaa mitään. Muistutan taas todistustaakasta, jonka mukaan se on aina väitteen esittäjällä. Sinä esitit juuri väitteen, joten SINÄ osoitat sen paikkansapitäväksi."

    Ja taas se sama juttu kuin siinä tutkimuksessakin, jos väität ettei yleinen oikeus koske jotain ryhmää, tulee SINUN se tietenkin osoittaa!!

    Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA? Ja miksi ihmisoikeuksia sanotaan synnynnäisiksi? Ovatko synnynnäiset asiat yleensä voineet olla jo ennen syntymää?

    Ja syntymättömien oikeuksista nyt et vaan taida päästä kiemurtelemaan mihinkään, niin selvin sanoin ne julistuksessa ja jopa vielä sopimuksessakin on sanottu :D joten sinulle on se jo annettu, valitan jollei kelpaa.

    "Ei velvoita. Alkuperäinen tai siis lähinnä englanninkielinen versio "pitää mielessään, että syntymätön lapsi tarvitsisi oikeudellista suojaa."

    :D ?? Mutu-tulkintasi alkaa saada jo jokseenkin epätoivoisia piirteitä...

    Ja näinhän se englannin kielinen teksti meni

    >"Bearing in mind that, as indicated in the Declaration of the Rights of the Child, ´the child, by reason of his physical and mental immaturity, needs special safeguards and care, including appropriate legal protection, before as well as after birth" >

    Missä kohtaa siinä ehdollistetaan suojelu ym.???
    Ja suomennos siitä kuuluu oikeassa muodossaan
    >Lapsi tarvitsee fyysisestä ja henkisestä kehittymättömyydestään johtuen erityistä suojelua ja huolenpitoa, mukaan lukien ( lapsen) asianmukainen oikeudellinen suojelu, niin ennen syntymää kuin syntymän jälkeenkin. >

    Joten ei ole mitään tarvitsISI -kohtaa kuten vääristelet, vaan tarvitSEE (needs, ei would need)!! :D

    "siis ihanko
    tyhjänpäiväsiä siinä sopimuksen johdannossa löpistään??"

    Ei minun mielestäni. Jos johdanto sinusta on tyhjänpäiväistä löpinää, niin se on kokonaan oma näkemyksesi.

    Näkemykseni syntymättömien suojelun tarkoituksesta olen kertonut esim. täällä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8111452/40345527

    "Ja taas se sama juttu kuin siinä tutkimuksessakin, jos väität ettei yleinen oikeus koske jotain ryhmää, tulee SINUN se tietenkin osoittaa!!"

    Toki, jos siis väitän ;) Nyt sinä, rakas ystäväiseni, olet se joka esitti väitteitä, joten SINUN tulee tietenkin osoittaa ne todeksi.

    "Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä.

    "Ja syntymättömien oikeuksista nyt et vaan taida päästä kiemurtelemaan mihinkään, niin selvin sanoin ne julistuksessa ja jopa vielä sopimuksessakin on sanottu :D joten sinulle on se jo annettu, valitan jollei kelpaa."

    Eli laittaisitko siis ystävällisesti vihdoin ja viimein sen kohdan sopimuksessa, jossa se lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin??

    Äänestä

  • ollut kirjoitti:

    samaa mieltä jo yli 15 vuotta. Erinäiset tilanteet omassa elämässä ovat olleet omiaan vain vahistamaan sitä. Yhtään enempää kuin on tarpeen ei tällä pakkomielteisten henkilöön takertujien törkypalstalla kannatakaan itsestään kertoa.

    Miksi käyttää nimimerkkejä kun kuulema tunnistaa muutenkin..

    asiasta eli että äitisi pakotti sinut synnyttämään sanomalla, että abortti on murha. Olet siis aborttipropagandan uhri ja jatkat itse samalla linjalla, jotta kukaan ei pääsisi yhtään helpommalla kuin sinä vastaavassa tilanteessa..

    Kannattaisi joskus ajatella ihan omilla aivoilla, eikä elää muiden päätösten mukaan. Elämäkin voisi olla onnellisempaa ja monipuolisempaa.

    Äänestä

  • kjhghjvghjvgv kirjoitti:

    "siis ihanko
    tyhjänpäiväsiä siinä sopimuksen johdannossa löpistään??"

    Ei minun mielestäni. Jos johdanto sinusta on tyhjänpäiväistä löpinää, niin se on kokonaan oma näkemyksesi.

    Näkemykseni syntymättömien suojelun tarkoituksesta olen kertonut esim. täällä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8111452/40345527

    "Ja taas se sama juttu kuin siinä tutkimuksessakin, jos väität ettei yleinen oikeus koske jotain ryhmää, tulee SINUN se tietenkin osoittaa!!"

    Toki, jos siis väitän ;) Nyt sinä, rakas ystäväiseni, olet se joka esitti väitteitä, joten SINUN tulee tietenkin osoittaa ne todeksi.

    "Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä.

    "Ja syntymättömien oikeuksista nyt et vaan taida päästä kiemurtelemaan mihinkään, niin selvin sanoin ne julistuksessa ja jopa vielä sopimuksessakin on sanottu :D joten sinulle on se jo annettu, valitan jollei kelpaa."

    Eli laittaisitko siis ystävällisesti vihdoin ja viimein sen kohdan sopimuksessa, jossa se lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin??

    ole tarvinnut mitään väittää :D olen vain todennut asioita jotka on kaikkien nähtävissä.

    Sinä olet joutunut jatkuvasti mitätöimään johdantoa jankuttamalla pelkistä oikeuskohdista..

    ""Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä. "

    Noniin, eli ei mitään millä perusteella ihmisoikeudet ei koskisi kaikkia ihmisiä eli syntymättömiäkin.

    "Eli laittaisitko siis ystävällisesti vihdoin ja viimein sen kohdan sopimuksessa, jossa se lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin??"

    VOI äly :DDD et siis kykene loogiseen ajatteluun... TAASKAAN!!!? Mietihän nyt mksi ne syntymättömät mainitaan johdannossa?? Tarkoittaisiko kohtelu, jota niille toivotaan, tappamista???

    Äänestä

  • kertonut kirjoitti:

    asiasta eli että äitisi pakotti sinut synnyttämään sanomalla, että abortti on murha. Olet siis aborttipropagandan uhri ja jatkat itse samalla linjalla, jotta kukaan ei pääsisi yhtään helpommalla kuin sinä vastaavassa tilanteessa..

    Kannattaisi joskus ajatella ihan omilla aivoilla, eikä elää muiden päätösten mukaan. Elämäkin voisi olla onnellisempaa ja monipuolisempaa.

    edelleen pakottanut :) vaan pelasti minut elämäni karmeimmalta virheeltä. Mitä enemmän luen sun kaltaisten katkeruuteensa hajoavien sekopäisiä herjoja, sitä kiitollisempi olen valinnastani. Haluan jakaa tätä onnea ja lapsen tuomaa elämänrikkautta muillekin :) Ymmärrettävästi se vituttaa sinua ja kaltaisiasi kalmanhoukuttelijoita.

    Äänestä

  • minun kirjoitti:

    ole tarvinnut mitään väittää :D olen vain todennut asioita jotka on kaikkien nähtävissä.

    Sinä olet joutunut jatkuvasti mitätöimään johdantoa jankuttamalla pelkistä oikeuskohdista..

    ""Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä. "

    Noniin, eli ei mitään millä perusteella ihmisoikeudet ei koskisi kaikkia ihmisiä eli syntymättömiäkin.

    "Eli laittaisitko siis ystävällisesti vihdoin ja viimein sen kohdan sopimuksessa, jossa se lupaa ihmisoikeudet syntymättömillekin??"

    VOI äly :DDD et siis kykene loogiseen ajatteluun... TAASKAAN!!!? Mietihän nyt mksi ne syntymättömät mainitaan johdannossa?? Tarkoittaisiko kohtelu, jota niille toivotaan, tappamista???

    olet? Yk ei takaa syntymättömille mitään ihmisoikeuksia. YK:n mukaan raskaana olevia äitejä on suojeltava, kuten sikiöitäkin, ettei sikiö esim. altistu tupakansavulle äidin työssä. Mutta ihmisoikeudet saadaan vasta syntymän yhteydessä.

    "Sinä olet joutunut jatkuvasti mitätöimään johdantoa jankuttamalla pelkistä oikeuskohdista.."

    Eikö ne oikeuskohdat ole aika oleellisia silloin kun on kyse nimenomaan niistä oikeuksista?

    """Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä. "

    Noniin, eli ei mitään millä perusteella ihmisoikeudet ei koskisi kaikkia ihmisiä eli syntymättömiäkin."

    No kerropas sinä sitten paremmin tietävänä, että miksi siinä ei sanota, että jokainen on tasavertainen jo ennen syntymää, vaan puhutaan syntymästä? Miksei sanota että jokainen hedelmöittyy tasavertaisena?

    "VOI äly :DDD et siis kykene loogiseen ajatteluun... TAASKAAN!!!?"

    No kerropas sinä oi logiikan mestari sitten, että miten oikeuskelvottomalla voi olla oikeuksia?

    "Mietihän nyt mksi ne syntymättömät mainitaan johdannossa??"

    Juuri edellisessä viestissäni laitoin linkin viestiini, jossa juuri tätä pohdin hyvin laajasti. Koska minun oletukseni ei kelpaa, niin osoita toki, että sinun oletuksesi on jotenkin oikeampi.

    Nyt kuule linkkejä kehiin!

    Äänestä

  • urpo sinä oikein kirjoitti:

    olet? Yk ei takaa syntymättömille mitään ihmisoikeuksia. YK:n mukaan raskaana olevia äitejä on suojeltava, kuten sikiöitäkin, ettei sikiö esim. altistu tupakansavulle äidin työssä. Mutta ihmisoikeudet saadaan vasta syntymän yhteydessä.

    länkyttää vaan :D osoita nyt jo se kohta missä sanotaan ettei ihmisoikeudet kuulukaan kaikille!!!

    Äänestä

  • kjhghjghjghjg kirjoitti:

    "Sinä olet joutunut jatkuvasti mitätöimään johdantoa jankuttamalla pelkistä oikeuskohdista.."

    Eikö ne oikeuskohdat ole aika oleellisia silloin kun on kyse nimenomaan niistä oikeuksista?

    """Miksei sanota että jokainen syntyy tasavertaiseKSI, vaan nimenomaan tasavertaiseNA?"

    En tiedä. "

    Noniin, eli ei mitään millä perusteella ihmisoikeudet ei koskisi kaikkia ihmisiä eli syntymättömiäkin."

    No kerropas sinä sitten paremmin tietävänä, että miksi siinä ei sanota, että jokainen on tasavertainen jo ennen syntymää, vaan puhutaan syntymästä? Miksei sanota että jokainen hedelmöittyy tasavertaisena?

    "VOI äly :DDD et siis kykene loogiseen ajatteluun... TAASKAAN!!!?"

    No kerropas sinä oi logiikan mestari sitten, että miten oikeuskelvottomalla voi olla oikeuksia?

    "Mietihän nyt mksi ne syntymättömät mainitaan johdannossa??"

    Juuri edellisessä viestissäni laitoin linkin viestiini, jossa juuri tätä pohdin hyvin laajasti. Koska minun oletukseni ei kelpaa, niin osoita toki, että sinun oletuksesi on jotenkin oikeampi.

    Nyt kuule linkkejä kehiin!

    ole melko oleellinen kertomaan kenelle ne seuraavaksi luetellut oikeudet kuuluu??!

    "No kerropas sinä sitten paremmin tietävänä, että miksi siinä ei sanota, että jokainen on tasavertainen jo ennen syntymää, vaan puhutaan syntymästä? Miksei sanota että jokainen hedelmöittyy tasavertaisena?"

    No vaikkapa siksi ettei kaikista olla edes tiedetty ennen syntymää.. eikä ainakaan hedelmöityshetkellä! Ja mistäs tiedät ettei syntymä (vrt. 'synty') tarkoittaisi jo muodostumista/hedelmöitystä? Miksei sanota että on tasavertainen synnytyksestä/synnytettynä?

    "No kerropas sinä oi logiikan mestari sitten, että miten oikeuskelvottomalla voi olla oikeuksia? "

    Lainsäädännöllisesti ei varmaan voikaan. Mikä tosin ei liity mitenkään ihmis-/lapsen oikeuksiin.

    "Juuri edellisessä viestissäni laitoin linkin viestiini, jossa juuri tätä pohdin hyvin laajasti. Koska minun oletukseni ei kelpaa, niin osoita toki, että sinun oletuksesi on jotenkin oikeampi."

    Voitko tiivistää vastauksen ihan lyhyeen ja ytimekääseen muotoon että muutkin ymmärtäis?

    Äänestä

  • niitä siellä kirjoitti:

    numeroiduissa kohdin enää tarvi todeta kun ne lukee selvin sanoin jo siinä johdannosssa! Ja se johdanto juurikin kertoo kenelle ne oikeudet kuuluu :) Kerrohan nyt miksi siellä olisi ihan muuten vaan mainittu/haluttu muistaa ne syntymättömätkin jollei sillä oiskaan mitään merkitystä?? Selittelysi johdannon tarkoituksesta kun ei nyt vaan oikein uppoa :D

    ...vaan yleensä kun on sopimus, niin sopimuksen pykälissä ensimmäisissä kerrotaan se kentä kyseinen sopimus koskettaa. Näin myös lasten oikeuksien sopimuksessa, ensimmäiset artiklat määrittelevät kenellä tämä sopimus kuuluu.

    Monesti johdannot sisältävät esimerkiksi kiitos-sanat työn tekemistä tukeneille tahoille. Se ei suinkaan tarkoita, että esimerkiksi tutkimus olisi tehty kyseisten tukijoiden takia tai tukijoille tai edes vain tukijoita otoksena käyttäen.

    "Kerrohan nyt miksi siellä olisi ihan muuten vaan mainittu/haluttu muistaa ne syntymättömätkin jollei sillä oiskaan mitään merkitystä??"

    Koska johdanto sisältää tiivistelmän lastenoikeuksien julistuksesta. Kyseisessä julistuksessa on myös suuria sanoja, siitä, että kyseiset oikeudet kuuluvat aivan kaikille ihmisille jne, eli muutakin, jolla ei ole mitään merkitystä... Lasten oikeudet, jotka on sopimuksessa määritelty, eivät kuulu muille kuin lapsille jotka elävät valtioissa jotka sopimuksen ratifioivat.

    Itse esimerkiksi tykkään tutkielmieni tai muiden töiden johdannoissaa käyttää jotain runoa. Se runo vain tuo työhön perspektiiviä, herättää pohtimaan kyseistä aihetta, ei sillä ole sen suurempaa merkitystä työssä, harvemmin työssä enää sen jälkeen edes palaan kyseiseen runoon.

    Kun suoritat jotain ylempiä opintoja jossain vaiheessa (ja eikös ja koulutasolla pidä tehdä päättötöitä?), niin sitten sinäkin mahdollisesti ymmärrät mitä johdanto työssä merkitsee...

    Äänestä

  • haluaja.. kirjoitti:

    voi olla joku muukin kuin synnyttäjä.

    Niin, jokaiselle tulisi antaa mahdollisuus päättää mitä haluaa OMAN elämänsä suhteen, ja VAIN omansa. Kuten siinä eutanasiassakin.

    "Kyllä haluaisin. Toivon, että ennenkuin minä sairastun vakavasti Suomessa olisi jo järjellisempi kuin kristinuskon kanta eutanasiaan."

    Ei, vaan sellaista että joku MUU päättää puolestasi, sinulta kysymättä että elämäsi on liian laadutonta ja arvotonta, että sinut on myrkytettävä tai silvottava elävältä?

    "Toivoisin, että yksilön itsemääräämisoikeutta kunnioitettaisiin silloin jo paremmin, kuin mitä nykyisin."

    Aivan, ja minä toivon sitä myös syntymättömille. Taas putosit sinne tekopyhyytesi pussiin :)

    "Eli odotellaan sitä ihmisoikeus- lastenoikeussopimuksen pätkää, jossa syntymättömälle määritellään ihmisoikeudet. "

    Lapsen- ja ihmisoikeuksien julistukset on luettavissa Unicefin ja Yk.n sivuilta.

    ...lasten oikeuksien julsitusta hyvin monesti, siitä yksi versio on myös työpaikkani seinällä muistuttamassa, kuinka lapsia tulisi kohdella.

    Mutta edelleen odottelen sitä versioita Lasten oikeuksien SOPIMUKSESTA, eli siitä, joka antaa ihan juridisesti sitovat oikeudet syntymättömälle lapselle myöskin meidän valtiossamme.

    Joko sen version sopimuksesta saisi nähdäkseen, sillä Unicefin sivuilta löytyy vain tuo hyvin tuttu versio, eli se jossa lapsi on määritelty jo syntyneeksi ihmiseksi?

    Äänestä

  • se johdanto kirjoitti:

    ole melko oleellinen kertomaan kenelle ne seuraavaksi luetellut oikeudet kuuluu??!

    "No kerropas sinä sitten paremmin tietävänä, että miksi siinä ei sanota, että jokainen on tasavertainen jo ennen syntymää, vaan puhutaan syntymästä? Miksei sanota että jokainen hedelmöittyy tasavertaisena?"

    No vaikkapa siksi ettei kaikista olla edes tiedetty ennen syntymää.. eikä ainakaan hedelmöityshetkellä! Ja mistäs tiedät ettei syntymä (vrt. 'synty') tarkoittaisi jo muodostumista/hedelmöitystä? Miksei sanota että on tasavertainen synnytyksestä/synnytettynä?

    "No kerropas sinä oi logiikan mestari sitten, että miten oikeuskelvottomalla voi olla oikeuksia? "

    Lainsäädännöllisesti ei varmaan voikaan. Mikä tosin ei liity mitenkään ihmis-/lapsen oikeuksiin.

    "Juuri edellisessä viestissäni laitoin linkin viestiini, jossa juuri tätä pohdin hyvin laajasti. Koska minun oletukseni ei kelpaa, niin osoita toki, että sinun oletuksesi on jotenkin oikeampi."

    Voitko tiivistää vastauksen ihan lyhyeen ja ytimekääseen muotoon että muutkin ymmärtäis?

    "no eikö
    se johdanto
    ole melko oleellinen kertomaan kenelle ne seuraavaksi luetellut oikeudet kuuluu??!"

    Tuo kerrotaan ensimmäisessä artiklassa:

    >>1 artikla

    Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin.>>

    "No vaikkapa siksi ettei kaikista olla edes tiedetty ennen syntymää.. eikä ainakaan hedelmöityshetkellä!"

    Eli siis sinäkään et tiedä sen paremmin kuin minäkään? Sinäkin esität vain omia arveluitasi? Minä toki olen löytänyt omille arvioilleni asiantuntijatukeakin. Suomen YK-liiton entinen pääsihteeri Hilkka Pietilä kertoo ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kuuluvan jokaiselle siksi, että hän ON IHMISEKSI SYNTYNYT. Tämä asiantuntija lausunto ei sinulle kelvannut, joten ehkä siis itse esität nyt jotain vielä parempaa tietoa asiasta?

    "Ja mistäs tiedät ettei syntymä (vrt. 'synty') tarkoittaisi jo muodostumista/hedelmöitystä?"

    Häh?? Termille synty löytyy kaksi käännöstä:

    >>1. birth
    2. origin>>

    Kumpaakohan tarkoitettaisiin kun puhutaan ihmisyksilön SYNTYMÄSTÄ? (>>1. A birth.>>) Ajattelepas vähän nyt... Vaikka seuraavan esimerkin voimin: Birth of a child = lapsen synty/syntymä, The Origin of species = Lajien synty...

    ""No kerropas sinä oi logiikan mestari sitten, että miten oikeuskelvottomalla voi olla oikeuksia? "

    Lainsäädännöllisesti ei varmaan voikaan. Mikä tosin ei liity mitenkään ihmis-/lapsen oikeuksiin."

    LOS on edelleen juridisesti sitova sopimus, se on edelleen osa LAINSÄÄDÄNTÖÄMME ja edelleen sen lapsen määritelmä on sama kuin Suomen lainsäädännössä...

    "Voitko tiivistää vastauksen ihan lyhyeen ja ytimekääseen muotoon että muutkin ymmärtäis?"

    Mikä tässä siis meni yli ymmärryskykysi:

    Syntymättömien suojelun voisi hyvin tulkita esim. juurikin perhesuunnittelupalvelujen tarjoamiseksi, seksuaali- ja lisääntymisterveydenhuollon edistämiseksi ja äitiyskuolemien vähentämiseksi, sillä näillä on oleellinen merkitys raskauden turvallisuuden ja sitä kautta myös syntymättömän turvallisuuden kannalta. Syntymätöntä suojellaan usein parhaiten suojelemalla sen äitiä.

    Ja nyt siis osoitahan että sinun oletuksesi on oikeampi kuin tämä.

    Äänestä

  • kjhghjghhvghvghvhj kirjoitti:

    "Tuo kerrotaan ensimmäisessä artiklassa:

    >>1 artikla

    Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin.>>"

    ..vielä siellä johdannossa. Ja tosiaan onhan ne syntymättömätkin alle 18-vuotiaita.

    Sinulla on siis yhden henkilön näkemys omasi lisäksi.
    Kuitenkin mm. lääkäriliitto (siis laajahko joukko ihmisiä!) sanoo näin
    >Oikeus elämään

    Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla. >

    Sinä siis tulkitset syntymättömien suojelun osittain ehkäisypalveluksi (kun ketään suojeltavaa ei ole vielä olemassakaan! :D), ja tarkoittiko se suojelu siis tappamistakin, milloin tahansa äiti niin haluaa? Äidin suojelunhaluista siellä ei muistaakseni mainittu mitään..

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...lasten oikeuksien julsitusta hyvin monesti, siitä yksi versio on myös työpaikkani seinällä muistuttamassa, kuinka lapsia tulisi kohdella.

    Mutta edelleen odottelen sitä versioita Lasten oikeuksien SOPIMUKSESTA, eli siitä, joka antaa ihan juridisesti sitovat oikeudet syntymättömälle lapselle myöskin meidän valtiossamme.

    Joko sen version sopimuksesta saisi nähdäkseen, sillä Unicefin sivuilta löytyy vain tuo hyvin tuttu versio, eli se jossa lapsi on määritelty jo syntyneeksi ihmiseksi?

    miellytysversioitasi olet ripustellu seinille, mutta sen oikean löydät edelleen sielä unicefin sivuilta.. :) sieltä näet mikä Yk.n toive syntymättömien suhteen halutaan edelleen muistaa siellä sopimuksessakin - velvoitti oikeudellisesti tai ei, ja ettei missään kohtaa lapsia määritellä 'vain syntyneiksi'!

    Äänestä

  • omatekoisia kirjoitti:

    ...laatinut työryhmä on rajannut työnsä koskemaan vain jo syntyneitä lapsia. Vilkaise tuota mainostamaasi sivutoa http://www.unicef.fi

    Sopimuksen ratifiointi edellyttää aina juridista velvoittamista, eli kun sopimus ratifioidaan, siitä tulee osa valtion lainsäädäntöä, jolloin oikeuksien rikkomisesta on juridisessa vastuussa.

    Äänestä

  • "kehottomuus" kirjoitti:

    on edelleen sarjassa 'kyllä se nyt vaan näin menee' -mutusi :D

    "No voisitko nyt ensin esitellä sen " yleismaailmallisen, tieteellisen faktan", että ihmisyksilöllä ei tarvitse olla kehoa?"

    Osoita sinä että se mitä alkiolla on, ei ole minkäänlainen keho.

    "Alkiolla on alkion 'keho', mutta se ei ole ihmisyksilön keho, koska sellaista ei ole kehittynyt!!!!!"

    Voi pussissa inisevää ressukkaa :DD koska alkio on ihmisykislö niin minkä muunkaan keho sillä olisi jollei ihmisyksilön??!

    "Niin kuin sinulla on jo tuhoutunut kokemasi pakkosynnytyksen takia?"

    Ei herranjumala... mistä ihmeen pakkosynnytyksestä jauhat???? :DDD Minulla ei ole sellaisesta kokemusta.

    "Olen väittänyt, että kehittymässä oleva kehon aihio ei ole kehittynyt keho ja jos ei ole kehoakaan eli oleellista ihmisyksilön ominaisuutta, ei ole ihmisyksilöäkään."

    Alkion 'kehottomuus' ja se ettei ilman kehoa olisi ihmisyksilöä, on pelkkää mutuasi. Miten tämän käisttäminen voi olla noin vaikeaa??

    "Voi typeryskulta! Alkion 'keho' ei ole ihmisyksilön keho. Se on alkion 'keho'. Milloin ymmärrät tämän oleellisen eron? Et ehkä milloinkaan..."

    Koita nyt typerys tajuta että se on pelkkää mutuasi mitä kehon olemassaoloon tarvitaan :D Alkio on ihmisyksilö, joten tottakai sillä on ihmisyksilön fysiikka ja ikävaiheelle tyypillinen keho! Ehkä et milloinkaan ymmärrä eroa mutuillasi ja faktoilla....

    "Alkiolla on biologis-geneettinen ihmisyys, mutta ei muuta. Ihmisyksilöllä on psykofyysissosiaalinen ihmisyys eli kokonaisvaltainen ihmisyys."

    Typerysparka tippuu jatkuvasti omaan pussiinsa. Jo biologinen genetiikka tekee alkiosta ihmisyksilön.

    "Kun minä en ole kiistänyt 'biologistieteellisiä' seikkoja, vaan sinä itse esim. sukusolun kohdalla. "

    Edelleen odotellaan myös niitä sivustoja jossa sukusolut on ihmisyksilöitä ;D Minä en ole missään väittänytkään alkiolla olevan psykologisia ominaisuuksia joten voit lopettaa sen psykon tunkemisen joka väliin. Mutta epäihmisiksi sen puuttuminen ei alkioita tee! :D

    alkion keho, ei vastasyntyneen eli kehittyneen ihmisyksilön, koska sellaista ei ole anatomisesti muodostunut. Kerrohan nyt miten jotakin voi olla olemassa ennen kuin sitä olevaa on muodostunut? Turha höpistä alkion olomuodosta, koska alkio on alkio, ei ihmisyksilö. Perimä on kemiallinen koodi siitä, minkälaiseksi ja miten uusi tuleva ihmisyksilö rakennetaan. Perimä ei ole ihmisyksilö, sen lisäksi tarvitaan ihmisyksilön oma ilmiasu ja alkion ilmiasu ei ole sellainen.

    Et vain osaa perustella asiaasi eli saada meitä uskomaan, että alkio olisi kehittynyt ihmisyksilö.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...laatinut työryhmä on rajannut työnsä koskemaan vain jo syntyneitä lapsia. Vilkaise tuota mainostamaasi sivutoa http://www.unicef.fi

    Sopimuksen ratifiointi edellyttää aina juridista velvoittamista, eli kun sopimus ratifioidaan, siitä tulee osa valtion lainsäädäntöä, jolloin oikeuksien rikkomisesta on juridisessa vastuussa.

    tarkoita rajaamista ulos oikeuksista/sopimuksesta!

    Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    alkion keho, ei vastasyntyneen eli kehittyneen ihmisyksilön, koska sellaista ei ole anatomisesti muodostunut. Kerrohan nyt miten jotakin voi olla olemassa ennen kuin sitä olevaa on muodostunut? Turha höpistä alkion olomuodosta, koska alkio on alkio, ei ihmisyksilö. Perimä on kemiallinen koodi siitä, minkälaiseksi ja miten uusi tuleva ihmisyksilö rakennetaan. Perimä ei ole ihmisyksilö, sen lisäksi tarvitaan ihmisyksilön oma ilmiasu ja alkion ilmiasu ei ole sellainen.

    Et vain osaa perustella asiaasi eli saada meitä uskomaan, että alkio olisi kehittynyt ihmisyksilö.

    että alkion keho on samanlainen kuin syntyneellä?? Alkion keho on juurikin sellainen kuin ihmisellä tyypillisesti onkin siinä ikävaiheessa!

    "Turha höpistä alkion olomuodosta, koska alkio on alkio, ei ihmisyksilö. "

    Turha jankutella mutumutujasi kun kaikki tieteelliset sivustot on niitä vastaan :D Et vain osaa perustella mitenkään järjellisesti, saati todistaa, ettei alkio olisi ihmisyksilö! :)

    Äänestä

  • on jo kirjoitti:

    moneen kertaan kumottu joten älä edes jaksa enää :DDDDD

    Rakentamaton talo ei ole talo, mutta kohdussa kasvava ihminen on kyllä jo muodostunut ihminen ja syntymätön lapsi :))))))))))))))))

    "Jos ihmisellä on sairastamaton flunssa, niin onko hänellä flunssa? ;=)))) Koska siinä takana on substantiivi flunssa, niin johan tokkiinsa!!! :)"

    Ei hyvänen aika :DDD mutta esim. ruskea koira on tosiaankin koira, joka on ruskea!! ;D Ihan niinkun kehittyvä ihminen on ihminen joka kehittyy! Siis adjektiivilla kuvataan sitä olevaa substantiivia :)

    "Siinähän viitataan lajiin, koska puhutaan ihmisestä, ei ihmisyksilöstä! Kehityksen alussa ei voi olla mitään kehittynyttä, koska kehitys ei ole vielä toteutunut! Se olisi vastoin fysiikan lakeja."

    :DD Kerroppa sitten mikä mullistava ero onkaan lajinsa edustaja -ihmisellä ja ihmisyksilöllä!! :D Kehityksen alussa on olento joka on vähemmän kehittynyt, ja joka kehittyy pidemmälle. Ja myöhemmin (se sama!) olento joka on enemmän kehittynyt.

    Tsygootti on ihmisyksilö :) FAKTA jolle et vaan mitään voi vaikka mutujasi maailmantappiin iniset ;DDD

    Jäämme edelleen odottelemaan sitä tsygootin ihmisyksilöyden kumoavaa, tieteellisesti vakuuttavaa todistettasi......

    Kannattaa myös valaista sumentunutta todellisuudentajua tällä ketjulla
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6937931 ;)

    "esim. ruskea koira on tosiaankin koira, joka on ruskea!! ;D Ihan niinkun kehittyvä ihminen on ihminen joka kehittyy! Siis adjektiivilla kuvataan sitä olevaa substantiivia :)"

    Aivan, ruskea koira on ruskea koira, mutta kehittyvä ei ole adjektiivi, vaan kielioppirakenne, jonka pohjalla on verbi. Muistatko mitä verbi tarkoittaa?

    Jos tuossa olisi tarkoitettu ihmisyksilöä, siinä lukisi ihmisyksilö. Mutta kun siinä lukee ihminen eli siinä viitataan ihmislajiin yleisesti. Eli kyseessä on ihmislajin hedelmöittynyt sukusolu. Kehityksen alussa ennen kuin ihmisyksilö on rakentunut, ollaan ihmisen yksilönkehityksessä hedelmöittynyt munasolu. Yksilönkehitys ei tarkoita, että yksilö kehittyy yksilönä, vaan se tarkoittaa että kehitytään yksilöksi.

    Äänestä

  • niissä kirjoitti:

    tosiaan ole mitään kumottavaa oikeastaan ollutkaan :D

    Miksei ihmisyksilö/syntymätön lapsi ole muodostunut hedelmöityksen jälkeen?

    "Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt? "

    Oliko jossain väitetty niin??

    ""Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt? "
    Oliko jossain väitetty niin?? "

    Tässä kohtaa väität niin:
    "Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D"

    Kehittyvä tarkoittaa, että jotakin ei ole vielä kehittynyt, vaan se on paraikaa kehittymässä. Fysiikan lait!!!!

    Väität, että tuo lause tarkoittaa, että anatomisesti kehittymätön ihminen olisi anatomisesti kehittynyt ihmisyksilö, vaikka siinä asiayhteydessä selvästi ilmaistaan että yksilö on vasta kehittymässä yksilöksi anatomisesti.

    Eli taas kerran jätiti vastaamatta ja esitit vastakysymyksen. Sinullahan kun tunnetusti ei ole olemassa vastauksia, ainoastaan väitteitä.

    http://www.bedbug.eu/ihminen_fi.html

    "Ihminen on monisoluinen aitotumallinen eliö, joka koostuu noin 100 000 miljardista solusta ja noin 70-prosenttisesti vedestä. *Kehityksensä alussa* ihminen on hedelmöittynyt munasolu. Merkittäviä orgaanisia järjestelmiä ihmisessä ovat luuranko, hermoverkosto, verenkierto, lihaksisto ja hengitysjärjestelmä. "

    Kerropa nyt miten anatomisen kehityksen alussa voi olla anatomisesti kehittynyt? Miten sukusolu voi olla "monisoluinen aitotumallinen eliö, joka koostuu noin 100 000 miljardista solusta ja jolla on merkittävät orgaaniset järjestelmät, jolla se elää itsenäistä ihmisyksilön elämää"?

    Ei mitenkään, koska anatomisesti ihmisyksilöä ei vielä ole olemassa. Perimä on kemiallinen koodi siitä miten ja millaiseksi tuleva ihmisyksilö muodostetaan.

    Sukusolu ei ole anatomisesti ihmisyksilö. Kehittymätön tai puoliksi kehittynyt ei voi olla kehittynyt, se on fysiikan lakien vastaista, tonttu! :D "Kehityksensä alussa" tarkoittaa juuri tätä. Kehityksen alussa ollaan solu, ei ihmisyksilö.

    Äänestä

  • ei edelleenkään kirjoitti:

    tarkoita rajaamista ulos oikeuksista/sopimuksesta!

    Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.

    Ahaa. Siitä on siis olemassa versio jota Suomi ei ole ratifioinut?!?

    Öööh... mitä ihmeen merkitystä kyseisellä versiolla sitten on Suomalaisille tai suomalaisten ihmisoikeuksille, jos Suomalaiset eivät sitä noudata ja ole koskaan hyväksyneetkään? Eihän ne hetkauta silloin suomalaisten ihmisoikeuksia mihinkään suuntaan?

    Sellainen sopimus saattaa olla olemassa ja sen varmasti joku Puola ja Irlanti ihan ilo mielin on allekirjoittanut...

    On olemassa myös se sopimus joka kieltää valtion alueella tapahtuvan turkistarhauksen. Tanska sellaisen on ratifioinut itselleen. Mutta se ei ole antanut suomalaiselle tarhaeläimelle vielä mitään oikeutta mihinkään...

    Jos komitea rajaa, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä, niin sehän tarkoittaa selvällä suomen kielellä, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä.

    Äänestä

  • ja tarkennetaan kirjoitti:

    "Tuo kerrotaan ensimmäisessä artiklassa:

    >>1 artikla

    Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin.>>"

    ..vielä siellä johdannossa. Ja tosiaan onhan ne syntymättömätkin alle 18-vuotiaita.

    Sinulla on siis yhden henkilön näkemys omasi lisäksi.
    Kuitenkin mm. lääkäriliitto (siis laajahko joukko ihmisiä!) sanoo näin
    >Oikeus elämään

    Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla. >

    Sinä siis tulkitset syntymättömien suojelun osittain ehkäisypalveluksi (kun ketään suojeltavaa ei ole vielä olemassakaan! :D), ja tarkoittiko se suojelu siis tappamistakin, milloin tahansa äiti niin haluaa? Äidin suojelunhaluista siellä ei muistaakseni mainittu mitään..

    " niin,
    ja tarkennetaan
    ..vielä siellä johdannossa."

    Osoitahan sitten siis linkein tämä todeksi, kiitos.

    "Sinulla on siis yhden henkilön näkemys omasi lisäksi.
    Kuitenkin mm. lääkäriliitto (siis laajahko joukko ihmisiä!) sanoo näin
    >Oikeus elämään

    Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla. >"

    Suo nyt anteeksi, mutta luulin meidän keskustelevan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta ja Lapsen oikeuksien yleissopimuksesta, emme Suomen Lääkäriliiton eettisistä kannanotoista. Mutta Lääkäriliittoko siis tuntee YK:n tarkoitukset paremmin kuin Suomen YK-liiton entinen pääsihteeri ja pitkäaikainen juuri YK:n asioiden asiantuntija?

    "Sinä siis tulkitset syntymättömien suojelun osittain ehkäisypalveluksi (kun ketään suojeltavaa ei ole vielä olemassakaan! :D)"

    Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi. Minua ei kiinnosta jatkaa hyödytöntä sanasotaa siitä, kumpi tulkitsee asiaa oikein ja kumpi ei. Koska sinä halveksit minun tulkintaani ja pidät sitä omaasi väärempänä, sinä osoitat linkein, että sinun tulkintasi on juuri se oikea.

    "Äidin suojelunhaluista siellä ei muistaakseni mainittu mitään.."

    Öööö??? Niin, koska kyseessä on nimenomaan LAPSEN oikeuksien sopimus. Äitien suojelusta on puhuttu muissa yhteyksissä ja niistäkin siis löydät suoria lainauksia siitä antamastani linkistä... Mutta ai niin, sehän meni yli ymmärryskykysi...

    Äänestä

  • ei edelleenkään kirjoitti:

    tarkoita rajaamista ulos oikeuksista/sopimuksesta!

    Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.

    "Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan."

    Todista tämä väite! Linkkejä kehiin nyt vaan!

    Äänestä

  • väittänyt kirjoitti:

    että alkion keho on samanlainen kuin syntyneellä?? Alkion keho on juurikin sellainen kuin ihmisellä tyypillisesti onkin siinä ikävaiheessa!

    "Turha höpistä alkion olomuodosta, koska alkio on alkio, ei ihmisyksilö. "

    Turha jankutella mutumutujasi kun kaikki tieteelliset sivustot on niitä vastaan :D Et vain osaa perustella mitenkään järjellisesti, saati todistaa, ettei alkio olisi ihmisyksilö! :)

    että sinä et ole osannut todistaa, että alkio olisi ihmisyksilö. Aloita vaikka sillä, että määrittelet mitä on ihmisyksilö.

    Alkiolla on alkion keho, mutta sillä ei ole ihmisyksilön kehoa, koska anatomisesti ihmisyksilöä ei ole vielä rakentunut. Näin ollen anatomisesti ihmisyksilöä ei ole olemassa - vielä. Vasta sitten, kun ihmisyksilö on rakentunut on olemassa ihmisyksilö.

    Äänestä

  • niin.. kirjoitti:

    ne lukuisat linkit jotka kertoo biologis-tieteellisiä FAKTOJA!?? Sinulta kun ei ole tullut niiden kumoamiseksi yhtikäs mitään!!! XDDDDD

    Alkio on ihmisyksilö, ja siksi sillä ei minkään muun kehoakaan VOI OLLA kuin juurikin IHMISEN keho :) ja kerroppa nyt MIKÄ se alkion fyysinen olemus sitten on jollei minkäänlainen keho??? Rakentumattomuushöpinäsi on taas ihan omaa mutuhuttuasi :DD

    Äänestä

  • kjhyghjghfgfvg kirjoitti:

    " niin,
    ja tarkennetaan
    ..vielä siellä johdannossa."

    Osoitahan sitten siis linkein tämä todeksi, kiitos.

    "Sinulla on siis yhden henkilön näkemys omasi lisäksi.
    Kuitenkin mm. lääkäriliitto (siis laajahko joukko ihmisiä!) sanoo näin
    >Oikeus elämään

    Tärkein oikeuksista on oikeus elämään ja se on myös äitinsä kohtuun kiinnittyneen alkion perusoikeus. Mikäli tähän oikeuteen kajotaan, yhteiskunnan on säädettävä siitä lailla. >"

    Suo nyt anteeksi, mutta luulin meidän keskustelevan YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta ja Lapsen oikeuksien yleissopimuksesta, emme Suomen Lääkäriliiton eettisistä kannanotoista. Mutta Lääkäriliittoko siis tuntee YK:n tarkoitukset paremmin kuin Suomen YK-liiton entinen pääsihteeri ja pitkäaikainen juuri YK:n asioiden asiantuntija?

    "Sinä siis tulkitset syntymättömien suojelun osittain ehkäisypalveluksi (kun ketään suojeltavaa ei ole vielä olemassakaan! :D)"

    Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi. Minua ei kiinnosta jatkaa hyödytöntä sanasotaa siitä, kumpi tulkitsee asiaa oikein ja kumpi ei. Koska sinä halveksit minun tulkintaani ja pidät sitä omaasi väärempänä, sinä osoitat linkein, että sinun tulkintasi on juuri se oikea.

    "Äidin suojelunhaluista siellä ei muistaakseni mainittu mitään.."

    Öööö??? Niin, koska kyseessä on nimenomaan LAPSEN oikeuksien sopimus. Äitien suojelusta on puhuttu muissa yhteyksissä ja niistäkin siis löydät suoria lainauksia siitä antamastani linkistä... Mutta ai niin, sehän meni yli ymmärryskykysi...

    johdannon sanomassa menee yli ymmärryskykysi???

    "Mutta Lääkäriliittoko siis tuntee YK:n tarkoitukset paremmin kuin Suomen YK-liiton entinen pääsihteeri ja pitkäaikainen juuri YK:n asioiden asiantuntija?"

    Joo, kuule aivan sama. Sulla on edelleen vain yhden toisen henkilön näkemys/ylimalkainen lausahdus asiasta jonka sanamuotoon nyt halauat tietysti takertua.

    "Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi. "

    Minkä tulkintani?? Siellä sopimuksen johdannossa kerrotaan harvinaisen yksselitteisesti miten syntymättömiä lapsia tulee kohdella!

    "Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi."

    Aha :D siis kun mitään syntymätöntä lasta ei ole olemassakaan vaikka niistä juurikin sopimus puhuu...

    "Niin, koska kyseessä on nimenomaan LAPSEN oikeuksien sopimus. Äitien suojelusta on puhuttu muissa yhteyksissä ja niistäkin siis löydät suoria lainauksia siitä antamastani linkistä... Mutta ai niin, sehän meni yli ymmärryskykysi..."

    Niinpä, miksi sitten alat puhua äidin oikeuksista kun niistä ei edes ollut kyse.. ja äsken vielä se LOSin merkittävä kohta puhui muka äitien oikeuksista :D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Ahaa. Siitä on siis olemassa versio jota Suomi ei ole ratifioinut?!?

    Öööh... mitä ihmeen merkitystä kyseisellä versiolla sitten on Suomalaisille tai suomalaisten ihmisoikeuksille, jos Suomalaiset eivät sitä noudata ja ole koskaan hyväksyneetkään? Eihän ne hetkauta silloin suomalaisten ihmisoikeuksia mihinkään suuntaan?

    Sellainen sopimus saattaa olla olemassa ja sen varmasti joku Puola ja Irlanti ihan ilo mielin on allekirjoittanut...

    On olemassa myös se sopimus joka kieltää valtion alueella tapahtuvan turkistarhauksen. Tanska sellaisen on ratifioinut itselleen. Mutta se ei ole antanut suomalaiselle tarhaeläimelle vielä mitään oikeutta mihinkään...

    Jos komitea rajaa, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä, niin sehän tarkoittaa selvällä suomen kielellä, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä.

    "Jos komitea rajaa, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä, niin sehän tarkoittaa selvällä suomen kielellä, että kyseinen sopimus ei koske syntymättömiä."

    Paitsi ettei se ole rajannut _sopimuksesta_ pois yhtään ketään eikä mitenkään (päinvastoin, haluaa muistaa syntymättömienkin aisanmukisen kohtelun!!), vaan ainoastaan työstään!! :D

    Äänestä

  • alkoi :D kirjoitti:

    ...sivustot taas kertovat ihan muuta asiasta. Uskon itse mielumin unicefia, sillä sehän käy kaikkeen järkeenkin: Suomessa ei ole alkioilla ihmisoikeuksia, eihän meillä muuten tehtäisi aborttejakaan.

    "Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Lähde: http://www.unicef.fi/los_kysymyksia_vastauksia

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    "esim. ruskea koira on tosiaankin koira, joka on ruskea!! ;D Ihan niinkun kehittyvä ihminen on ihminen joka kehittyy! Siis adjektiivilla kuvataan sitä olevaa substantiivia :)"

    Aivan, ruskea koira on ruskea koira, mutta kehittyvä ei ole adjektiivi, vaan kielioppirakenne, jonka pohjalla on verbi. Muistatko mitä verbi tarkoittaa?

    Jos tuossa olisi tarkoitettu ihmisyksilöä, siinä lukisi ihmisyksilö. Mutta kun siinä lukee ihminen eli siinä viitataan ihmislajiin yleisesti. Eli kyseessä on ihmislajin hedelmöittynyt sukusolu. Kehityksen alussa ennen kuin ihmisyksilö on rakentunut, ollaan ihmisen yksilönkehityksessä hedelmöittynyt munasolu. Yksilönkehitys ei tarkoita, että yksilö kehittyy yksilönä, vaan se tarkoittaa että kehitytään yksilöksi.

    kehittyvä ihminen tarkoittaa juurikin kehittyvää ihmistä, olipa sitten vauva tai alkio :)

    Koita nyt vaan kiemurteluiltasi tonkia se ero esille ihmisestä ja ihmisyksilöstä :DD siis mitä eroa on ihmisyksilöllä ja lajiaan edustavalla ihmisellä?? Hedelmöittynyt munasolu on tsygootti ja tsygootti on alkion/ihmisen varhaisin vaihe.

    "Yksilönkehitys ei tarkoita, että yksilö kehittyy yksilönä, vaan se tarkoittaa että kehitytään yksilöksi. "

    Mutumutu ;DDD koitahan sitten todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöNÄ!! Ja että samalla logiikalla - tottakai, vauvatkin on vasta kehittymässä ihmisyksilöiKSI ;D

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...sivustot taas kertovat ihan muuta asiasta. Uskon itse mielumin unicefia, sillä sehän käy kaikkeen järkeenkin: Suomessa ei ole alkioilla ihmisoikeuksia, eihän meillä muuten tehtäisi aborttejakaan.

    "Miten lapsi määritellään?

    Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Lähde: http://www.unicef.fi/los_kysymyksia_vastauksia

    missään sitä mitä sinä jatkuvasti väität! :D

    Myös syntymättömät ovat alle 18-vuotiaita.

    TYÖN rajaaminen ei rajaa ketään ulos SOPIMUKSESTA.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    ""Kerropa nyt miten kehittymätön voi olla kehittynyt? "
    Oliko jossain väitetty niin?? "

    Tässä kohtaa väität niin:
    "Kehittyvä ihminen = _ihminen_, joka kehittyy! Mikä tässä on NIIN vaikeeta? :D"

    Kehittyvä tarkoittaa, että jotakin ei ole vielä kehittynyt, vaan se on paraikaa kehittymässä. Fysiikan lait!!!!

    Väität, että tuo lause tarkoittaa, että anatomisesti kehittymätön ihminen olisi anatomisesti kehittynyt ihmisyksilö, vaikka siinä asiayhteydessä selvästi ilmaistaan että yksilö on vasta kehittymässä yksilöksi anatomisesti.

    Eli taas kerran jätiti vastaamatta ja esitit vastakysymyksen. Sinullahan kun tunnetusti ei ole olemassa vastauksia, ainoastaan väitteitä.

    http://www.bedbug.eu/ihminen_fi.html

    "Ihminen on monisoluinen aitotumallinen eliö, joka koostuu noin 100 000 miljardista solusta ja noin 70-prosenttisesti vedestä. *Kehityksensä alussa* ihminen on hedelmöittynyt munasolu. Merkittäviä orgaanisia järjestelmiä ihmisessä ovat luuranko, hermoverkosto, verenkierto, lihaksisto ja hengitysjärjestelmä. "

    Kerropa nyt miten anatomisen kehityksen alussa voi olla anatomisesti kehittynyt? Miten sukusolu voi olla "monisoluinen aitotumallinen eliö, joka koostuu noin 100 000 miljardista solusta ja jolla on merkittävät orgaaniset järjestelmät, jolla se elää itsenäistä ihmisyksilön elämää"?

    Ei mitenkään, koska anatomisesti ihmisyksilöä ei vielä ole olemassa. Perimä on kemiallinen koodi siitä miten ja millaiseksi tuleva ihmisyksilö muodostetaan.

    Sukusolu ei ole anatomisesti ihmisyksilö. Kehittymätön tai puoliksi kehittynyt ei voi olla kehittynyt, se on fysiikan lakien vastaista, tonttu! :D "Kehityksensä alussa" tarkoittaa juuri tätä. Kehityksen alussa ollaan solu, ei ihmisyksilö.

    sen verran kehittynyt että on ihminen :D ja kokoajan kehittyy lisää! Kehittyvä voi olla jo jonkin verran kehittynyt ja joka kehittyy edelleen. Ei tullu tontulle mieleen?? :D Vai siis eikö vauvatkaan ole vielä lainkaan kehittyneitä koska nekin on vielä myös kehittyviä??? ;DDD

    Sinä et voi muuta kuin jankuttaa ikuisesti samoja mutujasi kun ei todisteitakaan ole, etkä mutujasi osaa edes mitenkään järjellisesti perustella.

    Et ole kyennyt osoittamaan ettei se mitä alkiolla on, ole sen keho eikä kukaan ole missään väittänyt että alkion keho olisi anatomisesti yhtä kehittynyt kuin syntyneellä.

    ""Kehityksensä alussa" tarkoittaa juuri tätä. Kehityksen alussa ollaan solu, ei ihmisyksilö."

    Mutumutun todisteita alkion/tsygootin 'epäihmisyksilöydestä' edelleen odotellessa ...... :D

    Äänestä

  • siinä... kirjoitti:

    johdannon sanomassa menee yli ymmärryskykysi???

    "Mutta Lääkäriliittoko siis tuntee YK:n tarkoitukset paremmin kuin Suomen YK-liiton entinen pääsihteeri ja pitkäaikainen juuri YK:n asioiden asiantuntija?"

    Joo, kuule aivan sama. Sulla on edelleen vain yhden toisen henkilön näkemys/ylimalkainen lausahdus asiasta jonka sanamuotoon nyt halauat tietysti takertua.

    "Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi. "

    Minkä tulkintani?? Siellä sopimuksen johdannossa kerrotaan harvinaisen yksselitteisesti miten syntymättömiä lapsia tulee kohdella!

    "Osittain kyllä näin. ja nyt, koska siis minun tulintani ei kelpaa, sinä osoitat linkein omasi oikeammaksi."

    Aha :D siis kun mitään syntymätöntä lasta ei ole olemassakaan vaikka niistä juurikin sopimus puhuu...

    "Niin, koska kyseessä on nimenomaan LAPSEN oikeuksien sopimus. Äitien suojelusta on puhuttu muissa yhteyksissä ja niistäkin siis löydät suoria lainauksia siitä antamastani linkistä... Mutta ai niin, sehän meni yli ymmärryskykysi..."

    Niinpä, miksi sitten alat puhua äidin oikeuksista kun niistä ei edes ollut kyse.. ja äsken vielä se LOSin merkittävä kohta puhui muka äitien oikeuksista :D

    "mikä kohta
    siinä...
    johdannon sanomassa menee yli ymmärryskykysi???"

    Ei mikään. Siinä muistetaan Lasten oikeuksien julistusta, jonka mukaan myös syntymättömät ansaitsevat suojaa. Missään kohdassa siinä ei edelleenkään sanota, että ihmisoikeudet kuulusivat myös syntymättömille. Suomen lakikin antaa suojaa syntymättömille, myös sitä oikeudellista. Suomen lain mukaan abortille on rajoituksensa. Laki asettaa rajoituksia myös esim. kantasolututkimusten suhteen. Lain mukaan raskaana olevia naisia ei voida pakottaa työskentelemään olosuhteissa, joka voisi vaarantaa sikiön terveyden jne.

    "Sulla on edelleen vain yhden toisen henkilön näkemys/ylimalkainen lausahdus asiasta jonka sanamuotoon nyt halauat tietysti takertua."

    Minulla on myös YK:n itsensä sanat, jotka sinä haluat epätoivoisesti väännellä tarkoittamaan jotain muuta takertumalla sanojen päätteisiin. Minulla on Unicefin sanoma, sekä se Wikipedian linkki. Sinulla on toistaiseksi yksi ainoa johdanto ja sen lisäksi vain omat mutusi. Voisitkohan sinä edes yrittää antaa edes yhden linkin, jossa YK selvästi lupaa ihmisoikeudet myös syntymättömille??

    "Minkä tulkintani?? Siellä sopimuksen johdannossa kerrotaan harvinaisen yksselitteisesti miten syntymättömiä lapsia tulee kohdella!"

    Niin, osoita että sinun tulkintasi siitä, että tuo kohta merkitsee sitä, että syntymättömille annetaan täydet ihmisoikeudet on oikein. Ja että se merkitsee sitä, että abortit ovat laittomia YK:n mielestä.

    "Niinpä, miksi sitten alat puhua äidin oikeuksista kun niistä ei edes ollut kyse.. ja äsken vielä se LOSin merkittävä kohta puhui muka äitien oikeuksista :D"

    Koska syntymättömiä suojellaan monesti parhaiten heidän äitiensä kautta. Ne syntymättömät majailevat siellä äitinsä sisällä, joten ne hyötyvät ihan suoraan siitä suojasta, jotka heidän äitinsä saavat. Kuten linkistäni kävi ilmi, raskauden ja synnytyksen aikaiset komplikaatiot ovat suurin naisten kuolinsyy kehitysmaissa. Miten luulet käyvän yleensä syntymättömille lapsille, kun odottava nainen kuolee raskauden aikaiseen komplikaatioon koska ei saa lääkärihoitoa? Mutta kuten itsekin myönsit, tämä seikka näemmä tosiaan menee yli sinun ymmärryksesi. Ei voi mitään.

    Koskapa olet kykenemätön antamaan niitä pyydettyjä linkkejä, katson lisävääntämisen turhaksi. Keskustelu alkaa käymään suhteellisen järjettömäksi, kun kiistät jo jopa YK:n omat sanatkin ja sen, että Suomi olisi todella jopa ratifioinut LOS:n. Omasta puolestani jatkan keskustelua sitten, kun jotain järjellistä perustetta löydät näille järjettömille väitteillesi.

    Äänestä

  • adjektiivi, kirjoitti:

    kehittyvä ihminen tarkoittaa juurikin kehittyvää ihmistä, olipa sitten vauva tai alkio :)

    Koita nyt vaan kiemurteluiltasi tonkia se ero esille ihmisestä ja ihmisyksilöstä :DD siis mitä eroa on ihmisyksilöllä ja lajiaan edustavalla ihmisellä?? Hedelmöittynyt munasolu on tsygootti ja tsygootti on alkion/ihmisen varhaisin vaihe.

    "Yksilönkehitys ei tarkoita, että yksilö kehittyy yksilönä, vaan se tarkoittaa että kehitytään yksilöksi. "

    Mutumutu ;DDD koitahan sitten todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöNÄ!! Ja että samalla logiikalla - tottakai, vauvatkin on vasta kehittymässä ihmisyksilöiKSI ;D

    oletko sattumoisin asperger-ihminen?

    Äänestä

  • kjhghjghhhjugvg kirjoitti:

    oikeuksista erillisenä juttuna suojelun, huolenpidon ja asianmukaisen kohtelun??? :DD Edelleenkään syntymättömiä ei ole missään kohtaa poissuljettu johdannon jälkeen luetelluista (eikä ihmisoikeusjulistuksestakaan). Onko tälläiset toimenpiteet enemmänkin oikeuksien antamista, vai ilmentääkö abortti kenties sellaista? Edelleen jää myös epäselväksi, miksi ne syntymättömät halutaan mainita sopimuksessakin, jollei niillä olekaan mitään merkitystä sen kannalta?! Siis joko syntymättömät kuuluu sen ja oikeuksien piiriin tai sitten ei!!

    "Suomen lain mukaan abortille on rajoituksensa. Laki asettaa rajoituksia myös esim. kantasolututkimusten suhteen. Lain mukaan raskaana olevia naisia ei voida pakottaa työskentelemään olosuhteissa, joka voisi vaarantaa sikiön terveyden jne."

    Niin, ja kuinka ne voikaan olla juridisen suojan kohteena jollei kuuluisi edes perusoikeuksien piiriin..

    "Minulla on myös YK:n itsensä sanat, jotka sinä haluat epätoivoisesti väännellä tarkoittamaan jotain muuta takertumalla sanojen päätteisiin."

    Sinähän sitä julistuksen ja sopimuksen yksselitteistä lausuntoa syntymättömistä joudut jatkuvasti väänetelemään, ettei muka syntymättömät lapset ja heidän suojelunsa tarkoittaisikaan juuri heitä ja heidän suojeluaan :D Minulla on tosiaan se virallinen alkuperäislähde johon sanomani perustan. Sinulla erilaisia näkemyksellisiä tukintoja siitä.

    "Niin, osoita että sinun tulkintasi siitä, että tuo kohta merkitsee sitä, että syntymättömille annetaan täydet ihmisoikeudet on oikein. Ja että se merkitsee sitä, että abortit ovat laittomia YK:n mielestä."

    Voi herranjesta :D ei ole kuule minun vikani jollet voi muuta kuin kiistää Yk.n nihkeän suhtautumisen liberaaliabortteihin kaiken sen perusteella mitä ihmis- ja lapsenoikeuksien julistuksista, LOSista ja vieläpä Yk.n sanomana aborttien edistämisestä tulee ilmi!! Senkun sitten kuvittelet ihan miten haluat, en jaksa jankuttaa enää sellaista joka useimmille on ihan itsestäänselvää...

    "Miten luulet käyvän yleensä syntymättömille lapsille, kun odottava nainen kuolee raskauden aikaiseen komplikaatioon koska ei saa lääkärihoitoa? Mutta kuten itsekin myönsit, tämä seikka näemmä tosiaan menee yli sinun ymmärryksesi. Ei voi mitään."

    ???? Ja kun taisi olla edelleen kyse niistä LAPSEN oikeuksista, ei pelkästään 'naisen raskaudesta'! Katos kun se mahassa oleva lapsi ei ole kuitenkaan mikään raskaudesta erillään oleva juttu.

    "Keskustelu alkaa käymään suhteellisen järjettömäksi, kun kiistät jo jopa YK:n omat sanatkin ja sen, että Suomi olisi todella jopa ratifioinut LOS:n."

    Niinpä, antaa olla kun ei useaan kertaan annetut, selvät ja yksselitteiset Yk.n omat sanat sanat kelpaa...ja missään en ole sopimuksen ratifiointia kiistänyt, joten turha alkaa taas vääristeleen sen enempää.

    Äänestä

  • siis jonain kirjoitti:

    "ai, ymmärrät
    siis jonain
    oikeuksista erillisenä juttuna suojelun, huolenpidon ja asianmukaisen kohtelun??? :DD"

    Kyllä ymmärrän, ja ne nyt ovat juridisesti eri asioita. Eläimillekin annetaan oikeudellista SUOJAA, mutta ei oikeuksia. Omaisuudella annetaan SUOJAA, mutta ei oikeuksia. Nyt sinun tulisi vain kyetä linkein osoittaa, että YK:n peräänkuuluttama syntymättömille annetteva SUOJA tarkoittaisi myös ihmisoikeuksia.

    "Edelleen jää myös epäselväksi, miksi ne syntymättömät halutaan mainita sopimuksessakin, jollei niillä olekaan mitään merkitystä sen kannalta?! Siis joko syntymättömät kuuluu sen ja oikeuksien piiriin tai sitten ei!!"

    Minä olen oman tulkintani asiaan kertonut. Koska se ei sinulle kelpaa, niin kerro toki sinä se absoluuttinen totuus.

    "Niin, ja kuinka ne voikaan olla juridisen suojan kohteena jollei kuuluisi edes perusoikeuksien piiriin.."

    ?????? No juuri siksi, että juridinen suoja ja juridiset oikeudet eivät ole sama asia. Mieti vaikka sitäkin, että miksi eläimet ovat juridisen suojan kohteina, vaikka eivät kuulu perusoikeuksien piiriin...

    "Sinähän sitä julistuksen ja sopimuksen yksselitteistä lausuntoa syntymättömistä joudut jatkuvasti väänetelemään, ettei muka syntymättömät lapset ja heidän suojelunsa tarkoittaisikaan juuri heitä ja heidän suojeluaan :D"

    Osoitahan linkein yksikin kohta, jossa minä väittäisin ettei syntymättömien suojelu tarkoittaisi juuri syntymättömien suojelua. Koska tätähän minä en siis kiistä. Ainoastaan olen todennut sen, että se suoja ei tarkoita samaa kuin ihmisoikeudet. Sinulta on vielä osoittamatta se, että se suoja tarkoittaisi samaa kuin ihmisoikeudet. Yhtään ainutta linkkiähän sinulle ei sen mutusi tueksi ole ollut esittää.

    ""Niin, osoita että sinun tulkintasi siitä, että tuo kohta merkitsee sitä, että syntymättömille annetaan täydet ihmisoikeudet on oikein. Ja että se merkitsee sitä, että abortit ovat laittomia YK:n mielestä."

    Voi herranjesta :D ei ole kuule minun vikani jollet voi muuta kuin kiistää Yk.n nihkeän suhtautumisen liberaaliabortteihin kaiken sen perusteella mitä ihmis- ja lapsenoikeuksien julistuksista, LOSista ja vieläpä Yk.n sanomana aborttien edistämisestä tulee ilmi!! Senkun sitten kuvittelet ihan miten haluat, en jaksa jankuttaa enää sellaista joka useimmille on ihan itsestäänselvää..."

    ?????? Pyysin sinua OSOITTAMAAN sen että tulkintasi on oikea. En pyytänyt siis lisää tulkintaa, vaan osoituksia. Joten voisitko ystävällisesti laittaa niitä linkkejä ja osoituksia, kiitos.

    "ja missään en ole sopimuksen ratifiointia kiistänyt, joten turha alkaa taas vääristeleen sen enempää."

    No mitäs sinä tässä sitten teet??
    >>Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.>>
    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40868990

    Äänestä

  • kjhghgvvfghvfghvf kirjoitti:

    "Kyllä ymmärrän, ja ne nyt ovat juridisesti eri asioita. Eläimillekin annetaan oikeudellista SUOJAA, mutta ei oikeuksia. "

    Siis onko sopimus juridisesti velvoittava vaiko ei? Ja miksi johdannossa höpistään oikeuksiin "mitäänkuulumattomia" toiveita? ethän voi väittää että sopimus velvoittaa vain niiltä osin kun sua miellyttää :D Ja tosiaan samasta suojelusta puhutaan myös oikeuksien julistuksessa johon koko sopimus perustuu.
    Kohteelleko ei voida sanoa annetun oikeutta suojeluun kun suojaa annetaan? Tai jos kohde on esine, oikeuden suojaan saa vain sen omistaja joka siitä ainoana hyötyykin.
    Yritähän nyt uudestaan jotenkin loogisemmin perustella miksei suojelun, huolenpidon ja asianmukaisen kohtelun antaminen olisi myös tähän oikeuttamista? Millä sanamuodoin vastaavat oikeudet sitten pitäisi ilmaista?? Ja muistetaan että ketään ihmisryhmää ei edelleenkään ole ihmsioikeusksistakaan poissuljettu..

    Ehkä uskon kuitenkin mieluummin esim. lääkäriliittoa kuin jonkun omia tulkintoja syntymättömien perusoikeuksien piiriin kuulumsiesta..

    "Pyysin sinua OSOITTAMAAN sen että tulkintasi on oikea. En pyytänyt siis lisää tulkintaa, vaan osoituksia. Joten voisitko ystävällisesti laittaa niitä linkkejä ja osoituksia, kiitos."

    Ei voi mitään jollet loogiseen päättelykykyyn lausuttujen perustella kykene.

    "No mitäs sinä tässä sitten teet??
    >>Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.>>"

    Se on ratifioinut sen omana versionaan, kuten voimme Unicefin sivulta lukea.

    >Lapsen oikeuksien sopimus (LOS) hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Sopimus on yleisesti hyväksytty käsitys siitä, mitä oikeuksia kaikilla lapsilla pitäisi olla>
    Suomessa sopimus tuli voimaan 1991. Sinun on osoitettava että ratifioitiin juuri se alkuperäinen versio ja selitettävä miksi unicefin sivulla on kuitenkin annettuna "väärä" versio siitä.. (vaikka julistuksessa se sama kohta onkin ihan oikein suomennettu!).

    Äänestä

  • adjektiivi, kirjoitti:

    kehittyvä ihminen tarkoittaa juurikin kehittyvää ihmistä, olipa sitten vauva tai alkio :)

    Koita nyt vaan kiemurteluiltasi tonkia se ero esille ihmisestä ja ihmisyksilöstä :DD siis mitä eroa on ihmisyksilöllä ja lajiaan edustavalla ihmisellä?? Hedelmöittynyt munasolu on tsygootti ja tsygootti on alkion/ihmisen varhaisin vaihe.

    "Yksilönkehitys ei tarkoita, että yksilö kehittyy yksilönä, vaan se tarkoittaa että kehitytään yksilöksi. "

    Mutumutu ;DDD koitahan sitten todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöNÄ!! Ja että samalla logiikalla - tottakai, vauvatkin on vasta kehittymässä ihmisyksilöiKSI ;D

    tyhmä->

    "Ja että samalla logiikalla - tottakai, vauvatkin on vasta kehittymässä ihmisyksilöiKSI ;D "

    Sinullehan on moneen ottseen kerrottu, mikä ero on kehittyä ihmisenä ja mikä ero kehittyä ihmiseksi! Etkä hyvä ihminen vieläkään ole ymmärtönyt tuota eroa? :))

    "Mutumutu ;DDD koitahan sitten todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöNÄ"

    Luepa sieltä toisesta ketjusta, siellähän se tuli todistettua. Koitahan sitten sinä puolestasi todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöksi. Ai joo, et osaa. :)

    Äänestä

  • olikaan, kirjoitti:

    "Kyllä ymmärrän, ja ne nyt ovat juridisesti eri asioita. Eläimillekin annetaan oikeudellista SUOJAA, mutta ei oikeuksia. "

    Siis onko sopimus juridisesti velvoittava vaiko ei? Ja miksi johdannossa höpistään oikeuksiin "mitäänkuulumattomia" toiveita? ethän voi väittää että sopimus velvoittaa vain niiltä osin kun sua miellyttää :D Ja tosiaan samasta suojelusta puhutaan myös oikeuksien julistuksessa johon koko sopimus perustuu.
    Kohteelleko ei voida sanoa annetun oikeutta suojeluun kun suojaa annetaan? Tai jos kohde on esine, oikeuden suojaan saa vain sen omistaja joka siitä ainoana hyötyykin.
    Yritähän nyt uudestaan jotenkin loogisemmin perustella miksei suojelun, huolenpidon ja asianmukaisen kohtelun antaminen olisi myös tähän oikeuttamista? Millä sanamuodoin vastaavat oikeudet sitten pitäisi ilmaista?? Ja muistetaan että ketään ihmisryhmää ei edelleenkään ole ihmsioikeusksistakaan poissuljettu..

    Ehkä uskon kuitenkin mieluummin esim. lääkäriliittoa kuin jonkun omia tulkintoja syntymättömien perusoikeuksien piiriin kuulumsiesta..

    "Pyysin sinua OSOITTAMAAN sen että tulkintasi on oikea. En pyytänyt siis lisää tulkintaa, vaan osoituksia. Joten voisitko ystävällisesti laittaa niitä linkkejä ja osoituksia, kiitos."

    Ei voi mitään jollet loogiseen päättelykykyyn lausuttujen perustella kykene.

    "No mitäs sinä tässä sitten teet??
    >>Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.>>"

    Se on ratifioinut sen omana versionaan, kuten voimme Unicefin sivulta lukea.

    >Lapsen oikeuksien sopimus (LOS) hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. Sopimus on yleisesti hyväksytty käsitys siitä, mitä oikeuksia kaikilla lapsilla pitäisi olla>
    Suomessa sopimus tuli voimaan 1991. Sinun on osoitettava että ratifioitiin juuri se alkuperäinen versio ja selitettävä miksi unicefin sivulla on kuitenkin annettuna "väärä" versio siitä.. (vaikka julistuksessa se sama kohta onkin ihan oikein suomennettu!).

    "Siis onko sopimus juridisesti velvoittava vaiko ei?"

    Kyllä on. Sen artikloissa on lueteltu ne juridisesti sitovat oikeudet. Jokohan tämä nyt vihdoin menisi perille??

    "Ja miksi johdannossa höpistään oikeuksiin "mitäänkuulumattomia" toiveita?"

    Miksi sinä kyselet tätä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan?? Oman arvioni asiasta olen jo monesti kertonut. Syytön minä siihen olen, että se ei sinulle kelpaa. Kysäise kuule vaikka Unicefilta, kun minun vastaukseni eivät ole kivoja.

    "Ja muistetaan että ketään ihmisryhmää ei edelleenkään ole ihmsioikeusksistakaan poissuljettu.."

    Eikö edes syntymättömiä? Osoitahan se ihan linkein, kiitos. Osoita siis, että YK ei tarkoita syntymällä syntymää vaan jotain muuta ajankohtaa ennen sitä.

    "Ehkä uskon kuitenkin mieluummin esim. lääkäriliittoa kuin jonkun omia tulkintoja syntymättömien perusoikeuksien piiriin kuulumsiesta.."

    Minä uskon mieluummin Suomen lakia juridisten seikkojen suhteen, mutta usko sinä toki mitä haluat. Kerrohan muuten, että miten Suomen lain perusoikeudet voivat kuulua taholle, jolle ei Suomen lain mukaan voi kuulua oikeuksia?

    "Ei voi mitään jollet loogiseen päättelykykyyn lausuttujen perustella kykene."

    En kaivannut päätelmiä, vaan osoituksia siitä että juuri ne sinun päätelmäsi ovat oikeita. Mutta tavoillesi uskollisena, sinä olet kykenemätön osoittamaan väitteitäsi oikeaksi.

    "Se on ratifioinut sen omana versionaan, kuten voimme Unicefin sivulta lukea."

    ???? Laitahan linkki siihen kohtaan Unicefin sivuille, jossa näin kerrotaan??

    "Sinun on osoitettava että ratifioitiin juuri se alkuperäinen versio"

    Sinä siis et vieläkään ole käsittänyt, että on olemassa yksi ainoa oikea LOS eli Convention on the Rights of the Child. Se on toki käännetty monille eri kielille, mutta käännökset eivät ole sama asia kuin se virallinen sopimus. Jollei Suomi ole ratifioinut sitä lapsen oikeuksien yleissopimusta, joka YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttiin, niin silloin se ei virallisesti ole ratifioinut mitään. Tämäkö on tosiaan liian vaikea asia sinun käsittää?? Muistaakseni annoin sinulle jo muutaman linkin, joissa kerrottiin Suomen ihan todella ratifioineen sen, mutta ilmeisesti ne eivät kelvanneet sinulle. Laitetaan toki lisää:

    >>The Convention on the Rights of the Child is the most widely and rapidly ratified human rights treaty in history. Only two countries, Somalia and the United States, have not ratified this celebrated agreement.>>

    http://www.unicef.org/crc/index_30229.html

    >>The Convention was adopted by the UN General Assembly in 1989. Finland ratified it in 1991.>>

    http://www.lapsiasia.fi/en/overv/background/history

    >>Convention on the Rights of the Child, 20 November 1989.
    Finland
    Signature 26.01.1990.
    Ratification / Accession 20.06.1991.>>

    http://www.icrc.org/ihl.nsf/a/3fc60ad3b326798bc1256402003fc982?opendocument

    >>Finland ratified the Convention on the Rights of the Child [CRC] in June of 1991>>

    http://www.law.yale.edu/rcw/rcw/jurisdictions/euron/finland/frontpage.htm

    Mutta osoitahan sinä nyt vuorostasi linkein, että Suomi ei ole ratifioinut oikea LOS:a vaan oman epävirallisen versionsa siitä.

    "ja selitettävä miksi unicefin sivulla on kuitenkin annettuna "väärä" versio siitä.."

    Tähänkin olen jo oman arvioni antanut. Koska se ei ilmeisesti sinua tyydytä, niin kysypäs vaikka Unicefilta sitäkin...

    Äänestä

  • kjhghjgvvghvghv kirjoitti:

    alkuosa ei ole juridisesti sitovaa jos koko sopimuksen sanotaan kuitenkin olevan?

    ""Ja miksi johdannossa höpistään oikeuksiin "mitäänkuulumattomia" toiveita?"

    Miksi sinä kyselet tätä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan??"

    Ne ovat siis tärkeitä ja oleellisia asioita sopimuksessa ja lapsen oikeuksissa.

    "Eikö edes syntymättömiä? Osoitahan se ihan linkein, kiitos. Osoita siis, että YK ei tarkoita syntymällä syntymää vaan jotain muuta ajankohtaa ennen sitä."

    Kun väität ettei sopimus koske jotain ihmisryhmää niin sinun tulisi se osoittaa, etkä ole siihen kyennyt. Osoita siis ettei ihmisellä ole oikeuksia jo syntyessään, ts. saanut niitä jo ennen tätä.

    Kuinka syntymättömille voidaan antaa mitään suojaa tai esim. perimisoikeutta jollei ne kuulu edes perusoikeuksien piiriin?

    Sille en voi mitään ettei ne väitösteni oikeaksi osoitukset sinulle kelpaa..

    Ratifiointi ja allekirjoitus on eri asioita.. onko siis varmaa että kumpikin on tehty siihen alkuperäisversioon?
    >allekirjoitus - sopimusten hyväksymisessä on kaksi vaihetta: allekirjoitus ja ratifiointi. Allekirjoittamalla sopimuksen valtio ilmoittaa olevansa yhtä mieltä sen tavoitteista sekä haluavansa astua myöhemmin sopimuksen piiriin virallisesti ratifioimalla sen.>
    Ja eihän se muunneltukaan joka unicefin sivulla näkyy, mikään 'epävirallinen' versio ole.. mutta et siis osaa selittää miksi suomennoksen "virhettä" ei ole vieläkään korjattu.

    Äänestä

  • kerro... kirjoitti:

    missään sitä mitä sinä jatkuvasti väität! :D

    Myös syntymättömät ovat alle 18-vuotiaita.

    TYÖN rajaaminen ei rajaa ketään ulos SOPIMUKSESTA.

    "TYÖN rajaaminen ei rajaa ketään ulos SOPIMUKSESTA."

    Ööööh? Oletko nää tosissasi?

    Siis mitäs työtä kyseinen työryhmä tekeekään? Hitsaa junan vaunuja? No ei, vaan se niiden työ on työstää kyseinen sopimus, josta rajataan ulos syntymättömät...

    Siis saman lauseen voisi sanoa, käyttäen työ sanan kohdalla sitä tehtyä työtä: "Sopimuksen rajaaminen ei rajaa ketään ulos sopimuksesta?" Äääh? miknkä järjen sinä näet kyseisessä lauseessa?

    TYÖN rajaaminen rajaa syntymättömät ulos SOPIMUKSESTA. Kertoo juuri sen, että sopimuksen työkseen tehnyt työryhmä on rajannut syntymättömät pois sopimuksen piiristä...

    Äänestä

  • mutuillasi kirjoitti:

    alkuosa ei ole juridisesti sitovaa jos koko sopimuksen sanotaan kuitenkin olevan?

    ""Ja miksi johdannossa höpistään oikeuksiin "mitäänkuulumattomia" toiveita?"

    Miksi sinä kyselet tätä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan??"

    Ne ovat siis tärkeitä ja oleellisia asioita sopimuksessa ja lapsen oikeuksissa.

    "Eikö edes syntymättömiä? Osoitahan se ihan linkein, kiitos. Osoita siis, että YK ei tarkoita syntymällä syntymää vaan jotain muuta ajankohtaa ennen sitä."

    Kun väität ettei sopimus koske jotain ihmisryhmää niin sinun tulisi se osoittaa, etkä ole siihen kyennyt. Osoita siis ettei ihmisellä ole oikeuksia jo syntyessään, ts. saanut niitä jo ennen tätä.

    Kuinka syntymättömille voidaan antaa mitään suojaa tai esim. perimisoikeutta jollei ne kuulu edes perusoikeuksien piiriin?

    Sille en voi mitään ettei ne väitösteni oikeaksi osoitukset sinulle kelpaa..

    Ratifiointi ja allekirjoitus on eri asioita.. onko siis varmaa että kumpikin on tehty siihen alkuperäisversioon?
    >allekirjoitus - sopimusten hyväksymisessä on kaksi vaihetta: allekirjoitus ja ratifiointi. Allekirjoittamalla sopimuksen valtio ilmoittaa olevansa yhtä mieltä sen tavoitteista sekä haluavansa astua myöhemmin sopimuksen piiriin virallisesti ratifioimalla sen.>
    Ja eihän se muunneltukaan joka unicefin sivulla näkyy, mikään 'epävirallinen' versio ole.. mutta et siis osaa selittää miksi suomennoksen "virhettä" ei ole vieläkään korjattu.

    Keskustelu on taas täysin typerää jankkaamista, kun sinä väität ja intät kyukenemättä osoittamaan väitteitäsi oikeaksi ja lisäksi leikit, ettei sinulle muka olla osoitettu mitään...

    "millä
    mutuillasi
    alkuosa ei ole juridisesti sitovaa jos koko sopimuksen sanotaan kuitenkin olevan?"

    Olen tähän jo vastannut. Lasten oikeuksien komitea on ihan itse kertonut, että se ei valvo sopimuksen noudattamista syntymättömien osalta, joten silloin se ei myöskään vaadi juridisia sitoumuksia niiden puolesta. Jollei tämä asia nyt vieläkään mene perille, niin antaa olla. Ja linkin olet asian vakuudeksi saanut, joten minun mutustani ei ole kyse.

    "Ne ovat siis tärkeitä ja oleellisia asioita sopimuksessa ja lapsen oikeuksissa."

    Kuten olen jo sanonut, pidän kyllä syntymättömien suojelua tärkeänä asiana. Ja kuten olen sanonut, edelleen juridisen suoja ja juridiset oikeudet ovat kaksi eri asiaa. Sopimuksen johdannossa muistetaan julistuksen kohta, jossa mainitaan syntymättömienkin tarvitsevan edellistä. Jälkimmäisitä ei edelleenkään ole puhetta kuin vasta alkaen artiklasta 1, jossa määritellään lapsi. Tuo määritelmä on yhtenevä Suomen lainsäädännön kanssa ja Suomen lainsäädännön mukaan oikeuksia voi saada vain oikeussubjektit. Tämänkin olen sanonut ja monin linkein osoittanut moneen kertaan. Olen pahoillani, etteivät ne sinulle kelpaa.

    ""Eikö edes syntymättömiä? Osoitahan se ihan linkein, kiitos. Osoita siis, että YK ei tarkoita syntymällä syntymää vaan jotain muuta ajankohtaa ennen sitä."

    Kun väität ettei sopimus koske jotain ihmisryhmää niin sinun tulisi se osoittaa, etkä ole siihen kyennyt. Osoita siis ettei ihmisellä ole oikeuksia jo syntyessään, ts. saanut niitä jo ennen tätä."

    Minä olen laittanut sinulle muistaakseni peräti neljä linkkiä jo. Sinä et sen sijaan ole kyennyt vielä laittamaan oman väitteesi tueksi ensimmäistäkään. Sinun vuorosi.

    "Kuinka syntymättömille voidaan antaa mitään suojaa tai esim. perimisoikeutta jollei ne kuulu edes perusoikeuksien piiriin?"

    Miksei voisi? Voidaanhan eläimillekin antaa suojaa, vaikkeivat ne kuulu perusoikeuksien piiriin? Perusoikeuksiksi kutsutaan Suomessa maamme perustuslaissa määriteltyjä oikeuksia. Tämän lisäksi on laadittu lukuisia muitakin lakeja. Mitä ihmeellistä tässä on?

    Sinulle on linkein osoitettu, mitkä ovat Suomen lainsäädännössä oikeussubjekteja ja mitä se tarkoittaa. Muissa ketjuissa aiemmin sinulle on myös monikin ihminen antanut linkkejä, joissa täysin yksiselitteisesti kerrotaan, kenelle perusoikeudet kuuluvat. Sinä sen sijaan et ole osannut vastata vielä edes siihen, miten hemmetissä Suomen perustuslain perusoikeudet voivat kuulua sellaiselle, jolle ei lain mukaan juridisia oikeuksia voi kuulua. Tätä kysymystä olen turhaan sinulta kysynyt moneen kertaan, ja sinä kierrät sitä kuin kissa kuumaa puuroa ja kieltäydyt vastaamasta. Olen pahoillani jollet itse tajua, kuinka naurettavan kuvan itsestäsi annat.

    "Sille en voi mitään ettei ne väitösteni oikeaksi osoitukset sinulle kelpaa.."

    Jos jotain linkkejä vaikka vihdoin saisi, niin voisi jokin ehkä kelvatakin...

    "onko siis varmaa että kumpikin on tehty siihen alkuperäisversioon?"

    ?????????????????? Olen laittanut sinulle muistaakseni jo lähes kymmenen linkkiä, joista käy ilmi että Suomi on ratifioinut Lapsen oikeuksien yleissopimuksen, eli Convention on the Rights of the Child:n. Käsitätkö mitä se ratifiointi tarkoittaa?? Senkin olen linkin avulla kertonut, mutta jostain syystä sinulle ei tunnu menevän perille, että se tarkoittaa sopimuksen SISÄLTÖÖN sitoutumista juridisesti. Jos Suomi on ratifioinut sopimuksen, silloin se on juridisesti sitoutunut siihen YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn sopimuksen sisäkltöön, sillä SE ON SE SOPIMUS!!! Mikä ihme tässä voi olla näin vaikea käsittää??

    Kansainvälisen Unicefin mielestä Suomi on ratifioinut Convention on the Rights of the Child:n. Tämä on sinulle osoitettu linkillä. Kansainvälinen Punainen Risti on samaa mieltä ja siitäkin olet saanut linkin. Yalen lakiasiantuntijat kertovat saman myös, ja siitä olet saanut linkin. Samaa kertoo sinulle annettujen linkkien perusteella myöskin mm. Suomen Unicef, Wikipedia ja Lasten suojelun keskusliitto. Koskapa sinä et usko mitään näistä tahoista, niin sinun tehtävänäsi on osoittaa että ne kaikki ovat väärässä.

    Joten ole hyvä ja osoita sieltä Unicefin sivuilta se kohta, jossa suoraan sanotaan, että Suomi ei ole ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä sopimusta, vaan oman väännelmänsä siitä. Linkkejä kehiin nyt!!!

    "Ja eihän se muunneltukaan joka unicefin sivulla näkyy, mikään 'epävirallinen' versio ole.."

    Etkö ymmärrä mitä eroa on alkuperäisellä ja käännöksellä?

    "mutta et siis osaa selittää miksi suomennoksen "virhettä" ei ole vieläkään korjattu."

    Olen oman arvioni esittänyt moneen kertaan ja en tosiaankaan enää rupea samoja asioita toistamaan. Koska ne minun arvioni eivät kelpaa, niin mikset oikeasti kysy Unicefilta?? Yhteystiedothan sinulle jo linkitinkin.

    Äänestä

  • kjhghjghjgvhjgvhj kirjoitti:

    suojelun antamisella ja oikeudella siihen??

    Ja tämähän on edelleen mutuasi
    "Jälkimmäisitä ei edelleenkään ole puhetta kuin vasta alkaen artiklasta 1, jossa määritellään lapsi. Tuo määritelmä on yhtenevä Suomen lainsäädännön kanssa ja Suomen lainsäädännön mukaan oikeuksia voi saada vain oikeussubjektit."

    Siinä määritellään lapset alle 18-vuotiaiksi henkilöiksi (eikä oikeussubjekteiksi), mikä ei sulje syntymättömiäkään sopimuksen ulkopuolelle.

    "Minä olen laittanut sinulle muistaakseni peräti neljä linkkiä jo. Sinä et sen sijaan ole kyennyt vielä laittamaan oman väitteesi tueksi ensimmäistäkään."

    Ei ole minun vikani kun et tajua ettei linkkisi osoita sitä mitä väität.

    "Miksei voisi? Voidaanhan eläimillekin antaa suojaa, vaikkeivat ne kuulu perusoikeuksien piiriin? "

    Voidaankohan eläimillekin antaa vastaava perimisoikeus kuin syntymättömälle lapselle?

    "Muissa ketjuissa aiemmin sinulle on myös monikin ihminen antanut linkkejä, joissa täysin yksiselitteisesti kerrotaan, kenelle perusoikeudet kuuluvat. Sinä sen sijaan et ole osannut vastata vielä edes siihen, miten hemmetissä Suomen perustuslain perusoikeudet voivat kuulua sellaiselle, jolle ei lain mukaan juridisia oikeuksia voi kuulua."

    Niin olen antanut minäkin, jos satut muistamaan mm. sen lääkäriliiton linkin. Lisäksi olen antanut linkin eduskunnan käsittelyyn jossa asiaa oli sivuttu. Ja sivulle, jossa todetaan että joskus perusoikeudet voi olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

    Osoitin myös että sopimuksen sisältöön on voinut hakea muutoksia.
    Sitäkään ei tiedä kuinka suuren vapauden Yk antaa kullekin maalle käännöksiinsä.. Riippumatta siitä missä muodossa se on ratifioitu, eikö ole silti outoa miksei kansalaisille julkaista suomenkielisenä sitä alkuperäistä vastaavaa versiota, vaikka julistukseen se onkin laitettu ihan oikeassa muodossaan....? Tämän takia on syytä epäillä vahvasti etteikö suomentaja muka olisi osannut asiaansa, vaan lakikohdan poisjättö on ollut ihan tarkoituksellista, kenties suuremman hälyn välttämiseksi.. Mitä jos nuo kyseiset järjestöt ja tahot jotka on ylimalkaisesti todenneet Suomen ratifioineen sitä ja tätä, ei olekaan huomanneet edes koko poikkeavuutta?
    Siis tekeekö muunneltu käännös siitä sopimuksesta epävirallisen vaikka se on julkaistuna unicefin sivulla? Olisiko siis oikeinkin suomennettu teksti epävirallista koska se ei ole se alkuperäinen?

    Äänestä

  • oikeasti kirjoitti:

    tyhmä->

    "Ja että samalla logiikalla - tottakai, vauvatkin on vasta kehittymässä ihmisyksilöiKSI ;D "

    Sinullehan on moneen ottseen kerrottu, mikä ero on kehittyä ihmisenä ja mikä ero kehittyä ihmiseksi! Etkä hyvä ihminen vieläkään ole ymmärtönyt tuota eroa? :))

    "Mutumutu ;DDD koitahan sitten todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöNÄ"

    Luepa sieltä toisesta ketjusta, siellähän se tuli todistettua. Koitahan sitten sinä puolestasi todistella ettei alkio kehity ihmisyksilöksi. Ai joo, et osaa. :)

    oikeasti epäloogisen tyhmä kun väität että vauvat on kehittyvinä ihmisyksilöinä ihmisiä, mutta alkio ei sitten olekaan kehittyvänä ihmisyksilönä ihminen :DDD

    Ymmärrän oikein hyvin että ihmiseKSI kehitytään hedelmöityksessä ja sen jälkeen, kun ihmisyksilö (tsygootti) on olemassa, kehitytään tottakai ihmiseNÄ :)

    Ja tämän kumoamiseksi et ole osannut todistella vielä yhtikäs mitään!! Mutusi kun ei vaan edelleenkään riitä ;D Faktoja voit lueskella sieltä miljoonasti annetuilta tieteellisiltä sivustoilta - aijoo, et osaa etkä tajua ;DDD

    Äänestä

  • on.... kirjoitti:

    suojelun antamisella ja oikeudella siihen??

    Ja tämähän on edelleen mutuasi
    "Jälkimmäisitä ei edelleenkään ole puhetta kuin vasta alkaen artiklasta 1, jossa määritellään lapsi. Tuo määritelmä on yhtenevä Suomen lainsäädännön kanssa ja Suomen lainsäädännön mukaan oikeuksia voi saada vain oikeussubjektit."

    Siinä määritellään lapset alle 18-vuotiaiksi henkilöiksi (eikä oikeussubjekteiksi), mikä ei sulje syntymättömiäkään sopimuksen ulkopuolelle.

    "Minä olen laittanut sinulle muistaakseni peräti neljä linkkiä jo. Sinä et sen sijaan ole kyennyt vielä laittamaan oman väitteesi tueksi ensimmäistäkään."

    Ei ole minun vikani kun et tajua ettei linkkisi osoita sitä mitä väität.

    "Miksei voisi? Voidaanhan eläimillekin antaa suojaa, vaikkeivat ne kuulu perusoikeuksien piiriin? "

    Voidaankohan eläimillekin antaa vastaava perimisoikeus kuin syntymättömälle lapselle?

    "Muissa ketjuissa aiemmin sinulle on myös monikin ihminen antanut linkkejä, joissa täysin yksiselitteisesti kerrotaan, kenelle perusoikeudet kuuluvat. Sinä sen sijaan et ole osannut vastata vielä edes siihen, miten hemmetissä Suomen perustuslain perusoikeudet voivat kuulua sellaiselle, jolle ei lain mukaan juridisia oikeuksia voi kuulua."

    Niin olen antanut minäkin, jos satut muistamaan mm. sen lääkäriliiton linkin. Lisäksi olen antanut linkin eduskunnan käsittelyyn jossa asiaa oli sivuttu. Ja sivulle, jossa todetaan että joskus perusoikeudet voi olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa.

    Osoitin myös että sopimuksen sisältöön on voinut hakea muutoksia.
    Sitäkään ei tiedä kuinka suuren vapauden Yk antaa kullekin maalle käännöksiinsä.. Riippumatta siitä missä muodossa se on ratifioitu, eikö ole silti outoa miksei kansalaisille julkaista suomenkielisenä sitä alkuperäistä vastaavaa versiota, vaikka julistukseen se onkin laitettu ihan oikeassa muodossaan....? Tämän takia on syytä epäillä vahvasti etteikö suomentaja muka olisi osannut asiaansa, vaan lakikohdan poisjättö on ollut ihan tarkoituksellista, kenties suuremman hälyn välttämiseksi.. Mitä jos nuo kyseiset järjestöt ja tahot jotka on ylimalkaisesti todenneet Suomen ratifioineen sitä ja tätä, ei olekaan huomanneet edes koko poikkeavuutta?
    Siis tekeekö muunneltu käännös siitä sopimuksesta epävirallisen vaikka se on julkaistuna unicefin sivulla? Olisiko siis oikeinkin suomennettu teksti epävirallista koska se ei ole se alkuperäinen?

    edelleen linkkejä, joilla osoitat todeksi sen, että Suomi ei ole ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä Lapsen oikeuksien yleissopimusta, vaan oman versionsa siitä. Keskustelua jatkan kanssasi tasan vasta sitten, kun olen pyytämäni linkit saanut. Minua ei kiinnosta sinun arvauksesi ja päätelmäsi asiasta, vaan haluan oikeita todisteita väitteidesi tueksi. Minä olen lähes kymmenen linkkiä laittanut omieni tueksi, mutta sinä näemmä pidät mm. Unicefia ja Suomen lakia valehtelijoina. Sinun tulee se osoittaa oikeaksi. Se että Suomi on tuon sopimuksen ratifioinut on niin yleisesti tunnettu asia, että koska sen olet kiistänyt, sinä osoitat väitteesi oikeiksi. Anna tulla niitä linkkejä.

    Äänestä

  • kjhghjgbvhjvbhj kirjoitti:

    valehtelua ole koska suomenkielinen versio on kaikkialla virallisesti luettavissa...se on valehtelua jos ratifioitu onkin eri versio kuin mitä kerrotaan! Jokainen tarkkasilmäinen voi huomata että se eroaa alkuperäistekstistä ja julistuksesta.. ja miksi tälläinen versio on hyväksytty julkaisuun eikä "virhettä" ole korjattu 20 vuoteen huomautuksestakaan huolimatta, onkin miettimisen arvoinen asia...Siis MIKSI julkaistuna komeilee sellainen versio jota ei sinun mukaan olekaan ratifioitu? Vaikka siis useilla sivuilla väitetään että tässä nyt on se LOS jonka Suomikin on ratifioinut..? Linkkisi ei edelleenkään kerro sitä mitä väität. Missään ei kerrota onko ratifioitu alkuperäinen vai muunneltu versio, ja ennekaikkea ei oteta kantaa siihen MIKSI käännös eroaa alkuperäisestä!

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "TYÖN rajaaminen ei rajaa ketään ulos SOPIMUKSESTA."

    Ööööh? Oletko nää tosissasi?

    Siis mitäs työtä kyseinen työryhmä tekeekään? Hitsaa junan vaunuja? No ei, vaan se niiden työ on työstää kyseinen sopimus, josta rajataan ulos syntymättömät...

    Siis saman lauseen voisi sanoa, käyttäen työ sanan kohdalla sitä tehtyä työtä: "Sopimuksen rajaaminen ei rajaa ketään ulos sopimuksesta?" Äääh? miknkä järjen sinä näet kyseisessä lauseessa?

    TYÖN rajaaminen rajaa syntymättömät ulos SOPIMUKSESTA. Kertoo juuri sen, että sopimuksen työkseen tehnyt työryhmä on rajannut syntymättömät pois sopimuksen piiristä...

    Siis MITÄ ihmeen työtä se joutuu sopimuksen kanssa tekeen joka on tehty jo 20 vuotta sitten??? Katsos kun sen valvonta, huomauttelu ym. on "hiukan" eri juttu kun itse sopimusken tekeminen :D Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO???? Ja jos olisi itsestäänselvää ettei ne kuulu edes sopimukseen, tuskin olisi tarvinnut tarkentaakaan että TYÖstä on rajattu pois ne syntymättömät (vaikka siis sopimuksessa heillekin oikeuksia toivotaan)!

    Voivoi kun näkyy sulle olevan niin katkera pala se, että olet toiminu vastoin syntymättömän lapsesi julistettuja ihmisoikeuksia ja rikkonu lapsen oikeuksien sopimustakin..... :DD Olet riistänyt lapseltasi ihmisoikeudet totaalisesti. Koita nyt vaan kestää ja uskoa se!

    Äänestä

  • mitään... kirjoitti:

    valehtelua ole koska suomenkielinen versio on kaikkialla virallisesti luettavissa...se on valehtelua jos ratifioitu onkin eri versio kuin mitä kerrotaan! Jokainen tarkkasilmäinen voi huomata että se eroaa alkuperäistekstistä ja julistuksesta.. ja miksi tälläinen versio on hyväksytty julkaisuun eikä "virhettä" ole korjattu 20 vuoteen huomautuksestakaan huolimatta, onkin miettimisen arvoinen asia...Siis MIKSI julkaistuna komeilee sellainen versio jota ei sinun mukaan olekaan ratifioitu? Vaikka siis useilla sivuilla väitetään että tässä nyt on se LOS jonka Suomikin on ratifioinut..? Linkkisi ei edelleenkään kerro sitä mitä väität. Missään ei kerrota onko ratifioitu alkuperäinen vai muunneltu versio, ja ennekaikkea ei oteta kantaa siihen MIKSI käännös eroaa alkuperäisestä!

    "se on valehtelua jos ratifioitu onkin eri versio kuin mitä kerrotaan!"

    Niin JOS on. Sinä olet väittänyt että on, joten sinä osoitat sen linkein.

    "Jokainen tarkkasilmäinen voi huomata että se eroaa alkuperäistekstistä ja julistuksesta.. ja miksi tälläinen versio on hyväksytty julkaisuun eikä "virhettä" ole korjattu 20 vuoteen huomautuksestakaan huolimatta, onkin miettimisen arvoinen asia..."

    Sitä voit toki miettiä, minäkin olen miettinyt ja esittänyt oman arvioni asiasta.

    "Siis MIKSI julkaistuna komeilee sellainen versio jota ei sinun mukaan olekaan ratifioitu?"

    Suomen Unicefin sivuilla komeilee YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksytyn lapsen oikeuksien yleissopimuksen suomenkieleen käännetty teksti. Ruotsin Unicefin sivuilla komeilee tuo teksti ruotsin kielelle käännettynä jne.

    "Vaikka siis useilla sivuilla väitetään että tässä nyt on se LOS jonka Suomikin on ratifioinut..?"

    Millä sivuilla siis sanotaan, että Suomi on nimenomaan ratifioinut oman käännösversionsa eikä sitä ainoaa oikeaa YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä Lapsen oikeuksien yleissopimusta?? Laittaisitko jo vihdoin niitä linkkejä, joissa tämä selvästi kerrotaan?

    "Linkkisi ei edelleenkään kerro sitä mitä väität. Missään ei kerrota onko ratifioitu alkuperäinen vai muunneltu versio"

    Minä väitän, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn Lapsen oikeuksien yleissopimuksen, ja jokainen minun esittämistäni linkeistä sanoo täysin selvästi samaa asiaa. Koska jollei Suomi olisi ratifioinut sitä, se ei olisi silloin ratifioinut oikeasti mitään millään juridisella tavalla merkittävää.

    >>The Convention on the Rights of the Child is the most widely and rapidly ratified human rights treaty in history. Only two countries, Somalia and the United States, have not ratified this celebrated agreement.>>

    Tässä kansainvälinen Unicef kertoo sinulle, että ainoastaan Yhdysvallat ja Somalia eivät ole ratifioineet The Convention on the Rights of the Child:a. Osoita linkein että se valehtelee tuossa tekstissään, ja että Suomikaan ei ole sitä ratifioinut, vaan ainoastaan omankielisensä väännöksen nimeltä Lapsen oikeuksien sopimus.

    >>New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehty lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka eräät määräykset on hyväksytty 31 päivänä toukokuuta 1991 annetulla lailla, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymällä lailla (1129/91) ja jonka tasavallan presidentti on ratifioinut niin ikään 31 päivänä toukokuuta 1991 ja jota koskeva ratifioimiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan 20 päivänä kesäkuuta 1991, on voimassa 20 päivästä heinäkuuta 1991 niin kuin siitä on sovittu.>>

    Tässä Suomen laki kertoo sinulle, että Suomi on ratifioinut nimenomaan YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Osoita linkein, että maamme laki valehtelee ja Suomi ei todellisuudessa tuota sopimusta olekaan ratifioinut vaan oman väännelmänsä siitä.

    Linkkejä kehiin nyt vaan!!!

    Äänestä

  • päivää taas :D kirjoitti:

    Siis MITÄ ihmeen työtä se joutuu sopimuksen kanssa tekeen joka on tehty jo 20 vuotta sitten??? Katsos kun sen valvonta, huomauttelu ym. on "hiukan" eri juttu kun itse sopimusken tekeminen :D Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO???? Ja jos olisi itsestäänselvää ettei ne kuulu edes sopimukseen, tuskin olisi tarvinnut tarkentaakaan että TYÖstä on rajattu pois ne syntymättömät (vaikka siis sopimuksessa heillekin oikeuksia toivotaan)!

    Voivoi kun näkyy sulle olevan niin katkera pala se, että olet toiminu vastoin syntymättömän lapsesi julistettuja ihmisoikeuksia ja rikkonu lapsen oikeuksien sopimustakin..... :DD Olet riistänyt lapseltasi ihmisoikeudet totaalisesti. Koita nyt vaan kestää ja uskoa se!

    ...joka on laatinut kyseisen sopimuksen on laatinut kyseisen sopimuksen,e li tehnyt kyiseisen työn sopimuksen laatimiseksi 20 vuotta sitten.

    Ei ne varmasti enää palkaansa siitä saa.

    Työ (sopimus) on tehty siitä lähtökohdasta,e ttä se on rajattu koskemaan vain jo syntyneitä.

    Työ on rajattu koskemaan vain jo syntyneitä, sitähän lause sanoo. Se työ on sopimuksen laatiminen.

    " Katsos kun sen valvonta, huomauttelu ym. on "hiukan" eri juttu kun itse sopimusken tekeminen "

    Mitä tekemistä sen kanssa, että Unicef puhuu siitä sopimuksen työstämisestä, ei sen valvonnasta tai muusta? Mitä siis valvonta ja ja muut liittyvät asiaan?

    "vaikka siis sopimuksessa heillekin oikeuksia toivotaan"

    Lue vielä sitä unicefin sivua. Sopimusessa ei toivota mitään, vaan sopimus määrittää ihmisoikeudet joita noudatetaan. Julistukset toivovat tai yksittäiset ihmiset toivovat asioita....

    "Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO"

    Tajuan ja juuri siksi heitä ei sopimuksen artikloissa mainitakaan. Kyseinen työryhmä laati sopimuksen, sopimuksessa ei mainita syntymättömiä. Syntymättömät mainitaan jonkun toisen työryhmän laatimassa julistuksessa nelijäkymmentävuotta aiemmin.

    "Voivoi kun näkyy sulle olevan niin katkera pala se, että olet toiminu vastoin syntymättömän lapsesi julistettuja ihmisoikeuksia ja rikkonu lapsen oikeuksien sopimustakin....."

    Julistukset eivät minua haittaa... Mutta sitä en vielä ole huomannut,e tä olen ollut rikosoikeudellisesti vastuussa abortistani. Sainko isonkin rangaistuksen, mätkähtikö pelkkää sakkoa vai tuliko ihan vankeutta kuten kaikista muistakin henkirikoksista?

    "Olet riistänyt lapseltasi ihmisoikeudet totaalisesti. Koita nyt vaan kestää ja uskoa se! "

    Jos alkiosta olisi kehittynyt lapsi, niin tottakai, ei siinä ole mitään epäuskottavaa. tein abortin mikä aiheutti sen, että alkioni ei kerennyt koskaan saada ihmisoikeuksia. Ei se tuota minulle ongelmaa, minä tiedän mikä abortti oli, eli syntymättömän jälkeläiseni eliminoiminen tai ihan miksi sitä haluat kutsua. Mutta missään tapauksessa se ei ollut ihmisoikeudet omaavan olennon eliminoiminen, muutenhan sellaista ei suomessakaan saisi tehdä.

    joudut vetämään jatkuvasti näitä 'sopimus = komitean työ' -mutujasi kun et muutakaan voi?? Samalla voidaan lukea ihan yksselitteisesti johdannosta ketä sopimus koskee, mihin se (alunperin) velvoittaa ja että oikeudet on tunnustettu myös lapsille ennen syntymää.. muutenhan heitä ei mainittaisi yhtikäs missään!
    Et vain voi tälle mitään :)

    "Mitä tekemistä sen kanssa, että Unicef puhuu siitä sopimuksen työstämisestä, ei sen valvonnasta tai muusta? Mitä siis valvonta ja ja muut liittyvät asiaan?"

    Missä se puhuu sopimuksen työstämisestä? Minä kun olen lukenut ihan vaan niistä huomautuksista, suosituksista yms. sopimukseen perustuvasta valvonnasta.

    "Sopimusessa ei toivota mitään, vaan sopimus määrittää ihmisoikeudet joita noudatetaan. Julistukset toivovat tai yksittäiset ihmiset toivovat asioita...."

    Suoria sanoja toivomuksissta, miten syntymättömiä tulisi kohdella, on sinun jokseenkin turha kiistellä mitään :D Valitan jollet tätä tajua.

    "Tajuan ja juuri siksi heitä ei sopimuksen artikloissa mainitakaan. Kyseinen työryhmä laati sopimuksen, sopimuksessa ei mainita syntymättömiä."

    No herranjesta, JOKA kohdassako sen piiriin kuuluvat pitäisi erikseen mainita??!! :DDD

    "Mutta sitä en vielä ole huomannut,e tä olen ollut rikosoikeudellisesti vastuussa abortistani. Sainko isonkin rangaistuksen, mätkähtikö pelkkää sakkoa vai tuliko ihan vankeutta kuten kaikista muistakin henkirikoksista?"

    Kiersit lakia ja sait sen lain tarkoitusta vastaamatomilla syin. Läpimätä lapsulaki mahdollistaa villinä rehottavan vapaakäytännön.

    "tein abortin mikä aiheutti sen, että alkioni ei kerennyt koskaan saada ihmisoikeuksia. Ei se tuota minulle ongelmaa, minä tiedän mikä abortti oli, eli syntymättömän jälkeläiseni eliminoiminen tai ihan miksi sitä haluat kutsua."

    Tapoit syntymättömän lapsesi jolla IHMISENÄ oli jo ihmisoikeudet!! Käytit härskisti hyväksesi kieroutuneen riistolainsäädännön ammottavia porsaanreikiä. Laki on räikeässä ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa, ja siksi tälläinen mielipuolisuus on mahdollista!

    Äänestä

  • kjhghjbghjvbhjvbhjv kirjoitti:

    "se on valehtelua jos ratifioitu onkin eri versio kuin mitä kerrotaan!"

    Niin JOS on. Sinä olet väittänyt että on, joten sinä osoitat sen linkein.

    "Jokainen tarkkasilmäinen voi huomata että se eroaa alkuperäistekstistä ja julistuksesta.. ja miksi tälläinen versio on hyväksytty julkaisuun eikä "virhettä" ole korjattu 20 vuoteen huomautuksestakaan huolimatta, onkin miettimisen arvoinen asia..."

    Sitä voit toki miettiä, minäkin olen miettinyt ja esittänyt oman arvioni asiasta.

    "Siis MIKSI julkaistuna komeilee sellainen versio jota ei sinun mukaan olekaan ratifioitu?"

    Suomen Unicefin sivuilla komeilee YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksytyn lapsen oikeuksien yleissopimuksen suomenkieleen käännetty teksti. Ruotsin Unicefin sivuilla komeilee tuo teksti ruotsin kielelle käännettynä jne.

    "Vaikka siis useilla sivuilla väitetään että tässä nyt on se LOS jonka Suomikin on ratifioinut..?"

    Millä sivuilla siis sanotaan, että Suomi on nimenomaan ratifioinut oman käännösversionsa eikä sitä ainoaa oikeaa YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä Lapsen oikeuksien yleissopimusta?? Laittaisitko jo vihdoin niitä linkkejä, joissa tämä selvästi kerrotaan?

    "Linkkisi ei edelleenkään kerro sitä mitä väität. Missään ei kerrota onko ratifioitu alkuperäinen vai muunneltu versio"

    Minä väitän, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn Lapsen oikeuksien yleissopimuksen, ja jokainen minun esittämistäni linkeistä sanoo täysin selvästi samaa asiaa. Koska jollei Suomi olisi ratifioinut sitä, se ei olisi silloin ratifioinut oikeasti mitään millään juridisella tavalla merkittävää.

    >>The Convention on the Rights of the Child is the most widely and rapidly ratified human rights treaty in history. Only two countries, Somalia and the United States, have not ratified this celebrated agreement.>>

    Tässä kansainvälinen Unicef kertoo sinulle, että ainoastaan Yhdysvallat ja Somalia eivät ole ratifioineet The Convention on the Rights of the Child:a. Osoita linkein että se valehtelee tuossa tekstissään, ja että Suomikaan ei ole sitä ratifioinut, vaan ainoastaan omankielisensä väännöksen nimeltä Lapsen oikeuksien sopimus.

    >>New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehty lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka eräät määräykset on hyväksytty 31 päivänä toukokuuta 1991 annetulla lailla, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymällä lailla (1129/91) ja jonka tasavallan presidentti on ratifioinut niin ikään 31 päivänä toukokuuta 1991 ja jota koskeva ratifioimiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan 20 päivänä kesäkuuta 1991, on voimassa 20 päivästä heinäkuuta 1991 niin kuin siitä on sovittu.>>

    Tässä Suomen laki kertoo sinulle, että Suomi on ratifioinut nimenomaan YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Osoita linkein, että maamme laki valehtelee ja Suomi ei todellisuudessa tuota sopimusta olekaan ratifioinut vaan oman väännelmänsä siitä.

    Linkkejä kehiin nyt vaan!!!

    väität kokoajan että unicef valehtelee, koska retifioitu on kuulema se alkuperäisversio jossa oikeudellinen suoja oli mainittu, kun taas kansalle julkaistaan suomenkielinen versio jossa kohta on muunneltu.. eli esitetään sopimus jota ei olisikaan ratifioitu! Miksi siis joudutaan vääristämään sopimuksen sisältöä että tälläisiä on ratifioitu, jos kerran alkuperäisessä onkin luvattu huolehtia myös oikeudellisesta turvasta? Vai onko? Onko siis Suomen ratifioimassa (?) englanninkielisessä versiossa mukana se oikeudellinen suojelu? Vai onko se siinäkin kenties jätetty pois (eli haettu muutosta, kuten on mahdollista)?

    Missään sivulla ei ole otettu virallisesti kantaa siihen, miksi käännös/Suomen julkaisema versio eroaa noin merkittävältä osalta alkuperäisestä. Joko sitä ei ole julkaisevat tahot edes huomanneet tai se halutaan hyssytellä maton alle kun ei ole tarkoitus että sitä yleisesti huomattaisiinkaan...

    Äänestä

  • että.... kirjoitti:

    joudut vetämään jatkuvasti näitä 'sopimus = komitean työ' -mutujasi kun et muutakaan voi?? Samalla voidaan lukea ihan yksselitteisesti johdannosta ketä sopimus koskee, mihin se (alunperin) velvoittaa ja että oikeudet on tunnustettu myös lapsille ennen syntymää.. muutenhan heitä ei mainittaisi yhtikäs missään!
    Et vain voi tälle mitään :)

    "Mitä tekemistä sen kanssa, että Unicef puhuu siitä sopimuksen työstämisestä, ei sen valvonnasta tai muusta? Mitä siis valvonta ja ja muut liittyvät asiaan?"

    Missä se puhuu sopimuksen työstämisestä? Minä kun olen lukenut ihan vaan niistä huomautuksista, suosituksista yms. sopimukseen perustuvasta valvonnasta.

    "Sopimusessa ei toivota mitään, vaan sopimus määrittää ihmisoikeudet joita noudatetaan. Julistukset toivovat tai yksittäiset ihmiset toivovat asioita...."

    Suoria sanoja toivomuksissta, miten syntymättömiä tulisi kohdella, on sinun jokseenkin turha kiistellä mitään :D Valitan jollet tätä tajua.

    "Tajuan ja juuri siksi heitä ei sopimuksen artikloissa mainitakaan. Kyseinen työryhmä laati sopimuksen, sopimuksessa ei mainita syntymättömiä."

    No herranjesta, JOKA kohdassako sen piiriin kuuluvat pitäisi erikseen mainita??!! :DDD

    "Mutta sitä en vielä ole huomannut,e tä olen ollut rikosoikeudellisesti vastuussa abortistani. Sainko isonkin rangaistuksen, mätkähtikö pelkkää sakkoa vai tuliko ihan vankeutta kuten kaikista muistakin henkirikoksista?"

    Kiersit lakia ja sait sen lain tarkoitusta vastaamatomilla syin. Läpimätä lapsulaki mahdollistaa villinä rehottavan vapaakäytännön.

    "tein abortin mikä aiheutti sen, että alkioni ei kerennyt koskaan saada ihmisoikeuksia. Ei se tuota minulle ongelmaa, minä tiedän mikä abortti oli, eli syntymättömän jälkeläiseni eliminoiminen tai ihan miksi sitä haluat kutsua."

    Tapoit syntymättömän lapsesi jolla IHMISENÄ oli jo ihmisoikeudet!! Käytit härskisti hyväksesi kieroutuneen riistolainsäädännön ammottavia porsaanreikiä. Laki on räikeässä ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa, ja siksi tälläinen mielipuolisuus on mahdollista!

    ...jokin mitä Unicef sanoo on minun mutuani (vaikka kuvitelin, että ne on Unicefin tuntemuksia asiasta), niin mitäs on tuo sinun hatusta temmattu "työryhmän työ on valvoa" -ajattelusi? Sana joka juuri on määritelty kuvaamaan asian olemassa oleva laitaa, eli mutu, se ei siis voi olla, sillä "työryhmän työ on valvoa" ajatushan ei ole asian olemassa oleva laita...

    Eli mutu on määritelty uudelleen. Ok.

    Mutta kun sinäkin siis tiedät, että työryhmä joka sopimuksen on tehnyt on rajannut syntymättömät pois sopimuksesta, niin miksi väität siitä muuta kuin tuota mutua, joka siis on asian tiedossa oleva laita?

    En pysy ihan kärryillä.

    Unicefin kertoma asiasta on siis mutu. Miksi me tarvitsemme asiaan muuta näkökulmaa kuin sen mutun? Eiköhän,e ttä pysytään asiassa siis tuo mutu riitä keskustelun aiheeksi?

    "Missä se puhuu sopimuksen työstämisestä? Minä kun olen lukenut ihan vaan niistä huomautuksista, suosituksista yms. sopimukseen perustuvasta valvonnasta."

    Suoraan jälleen sitä mutua, eli Unicefin sivuilta: "YK:n yleiskokouksessa hyväksyttiin vuonna 1989 kymmenen vuoden työn tuloksena yleissopimus lapsen oikeuksista."...(kyseistä 10 vuoden tytötä on tehnyt siis lasten oikeuksien komitea)..."Sisällön suunnittelussa olivat mukana hallitukset, kansalaisjärjestöt ja eri lapsialojen asiantuntijat. Se on eri osapuolten näkemys siitä, mikä on kaikille maailman lapsille tärkeää."...(edellisessä siis sopimusta työstäneet tahot, eli sen komitean määrittelyä)..."Sopimuksen mukaan lapsia ovat alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    Jos sinä nyt kirjoitat tutkielman vaikka ahvenen elämästä, niin sinä itse määrität oman tutkielmasi rajaukset. Sitä ei tee kukaan muu kuin sinä, työn työstäjä. Joku kalankasvatus laitos ei voi myöhemmin määrittää ahveneksi myös särkeä, sillä tutkielmasi ei lähde siltä pohjalta, se ei koske särkeä, eikä särkeä voi ottaa työhön myöhemmin mukaan, sillä sinä olet jo määritellyt ahvenen kalaksi jolla on piikit selässä, työsi ei ole tutkinut kalaa jolla ei ole piikkejä selässä...

    "Suoria sanoja toivomuksissta, miten syntymättömiä tulisi kohdella, on sinun jokseenkin turha kiistellä mitään "

    Laitathan lastenoikeuksien SOPIMUKSESTA, eli kyseisistä artikloista, yhdenkin lainauksen, jossa näkyy toivova ilmaisutyyli? Sitten niistä ei tarvitse kiistellä mitään, kun nähdään että niitä on siellä olemassa. Mielestäni lastenoikeuksien sopimus on muotoa: jokaisella lapselle on oikeus.... Jokaisella lapsella on oltava mahdollisuus... Mä en näe niissä mitään anelua, että joohan, kiltit joohan...

    "No herranjesta, JOKA kohdassako sen piiriin kuuluvat pitäisi erikseen mainita??!!"

    Ei yleensä sopimuksen ensimmäiset artiklat ilmaisevat sen ketä sopimukset koskevat. Aivan kuten lasten oikeuksien sopimuksenkin ensimmäiset artiklat tekevät. Koskevat kaikkia lapsia syrjimättä mitenkään. Lapsi taas on määritelty: "alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta."

    "Kiersit lakia ja sait sen lain tarkoitusta vastaamatomilla syin. Läpimätä lapsulaki mahdollistaa villinä rehottavan vapaakäytännön."

    Siis rikoinko minä lastenoikeuksiensopimusta vai en? Läpimätä lepsulaki noudattaa Suomessa kyseistä sopimusta? Noudatinko minä siis lakia vai en?

    "Tapoit syntymättömän lapsesi jolla IHMISENÄ oli jo ihmisoikeudet"

    Kuka sille sellaiset oli antanut? Ei ainkaan kukaan joka olisi minuun mitenkään vaikuttanut... Eniten minuun vaikuttaa kansalinväliset ihmisoikeussopimukset, eli ne ihmisoikeudet jotka määrittävät lainsäädännön. Laitonta aborttiahan en suomessa olisi voinut tehdä, jos abortti olisi suomessa laiton. Olisin mennyt muualle aborttiin, siellä taas en olisi rikkonut ihmisoikeuksia, sillä siellä alkiolla ei olisi ollut sellaisia annettu...

    vaan ei sanota niin miten sinä mutuilet :D sinä siis mutuilet aivan omiasi mitä muka unicef on sanonut!

    Sopimushan nimenomaan EI ole rajannut syntymättömiä sen ulkopuolelle, vaan päinvastoin!! Koita nyt erottaa jo se sopimus ja komitean TYÖ toisistaan :DD

    Tuo kopioimasi pätkä kertoo siis sen että sopimusta työstettiin edeltävät 10 vuotta ennen sen valmistumista. Ja sittenhän sitä ei ole tarvinnut enää työstää. Sen jälkeen komitean käytännön työ on rajattu syntyneisiin, mikä taas ei ole yhtä kuin sopimukseen kohdistettu työ :D

    "Laitathan lastenoikeuksien SOPIMUKSESTA, eli kyseisistä artikloista, yhdenkin lainauksen, jossa näkyy toivova ilmaisutyyli? Sitten niistä ei tarvitse kiistellä mitään, kun nähdään että niitä on siellä olemassa."

    Voi hyvää päivää taas :D MIKSI kyselet jatkuvasti aina uudestaan tätä yhtä ja samaa mikä on miljoonan kerran tänne annettu??? Ja kyllä, se johdantokin KUULUU siihen sopimukseen, pidit siitä tai (eli) et ;D

    Väitätäkö siis ihan tosissasi että tässä ei toivota yhtikäs mitään:
    >"lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"> ??? Ihan muuten vanko se siellä on?! :D

    "Koskevat kaikkia lapsia syrjimättä mitenkään. Lapsi taas on määritelty: "alle 18-vuotiaat. Lapsen oikeuksien komitea on halunnut rajata työnsä koskemaan jo syntynyttä lasta.""

    Äläpäs taas vääristele!! Sopimuksessahan tuota työn rajaamista ei ollut sanottu, vaan ainoastaan että ovat alle 18 -vuotiaita, joita siis syntymättömätkin on!

    "Siis rikoinko minä lastenoikeuksiensopimusta vai en? Läpimätä lepsulaki noudattaa Suomessa kyseistä sopimusta? Noudatinko minä siis lakia vai en?"

    Rikoit. Yk.n toiveita jotka ilmaistaan selvin sanoin sopimuksessa, sekä ihmis-/lapsen oikeuksia. Suomi ei kaikilta osin noudata (alkuperäistä?) sopimusta.

    "Eniten minuun vaikuttaa kansalinväliset ihmisoikeussopimukset, eli ne ihmisoikeudet jotka määrittävät lainsäädännön."

    Älä sotke jälleen kerran ihmisoikeuksia/sopimuksia kansallisiin lainsäädäntöihin. Laki voi olla ihmisoikeuksia kunnioittava, tai sitten ne riistävä (kuten aborttilakimme).

    Äänestä

  • misään... kirjoitti:

    ...suorat lainaukset Unicefin sivuilta, sikäli jos kyse on edelleen lastenoikeuksien komitean työstä.

    Lähde siis http://www.unicef.fi

    Tätä olen joskus aiemminkin yrittänyt ihmetellä täällä, vertasin tätä mutu koritta hitler korttiin. Enää kun ei ole muuta sanottavaa, niin mutuiksi menee... Sen oman epätoivoisuuden osoittaminen ei kanna keskustelua silti mihinkään suuntaan...

    "Sopimushan nimenomaan EI ole rajannut syntymättömiä sen ulkopuolelle, vaan päinvastoin"

    Niin, mitä tuohon voi sanoa muuta kuin sitä Unicefin tarjoamaa mutua joka kertoo täysin päinvastaista?

    Ainut toivo on enaää että tuot sitten jonkin perustelun tuolle jonka olet sanonut, eli LOS artikloista sen pätkän, jossa puhutaan jotain syntymättömistä. Eikö sitä löydy? No sitten meidän on kai vain uskottava Unicefia...

    " Sen jälkeen komitean käytännön työ on rajattu syntyneisiin, mikä taas ei ole yhtä kuin sopimukseen kohdistettu työ"

    Huh huh... Kun olet noin voimakkaasti erimieltä Unicefin kanssa asiasta, niin onhan sinulla jotkut hyvät perustelut sille? Jokin lähde tai vastaava jonka turvin sanot noin? Tuothan meille muillekin nähtäväksi, niin osaamme sitten laittaa Unicefin väitteet asiasta omaan arvoonsa?

    "Voi hyvää päivää taas :D MIKSI kyselet jatkuvasti aina uudestaan tätä yhtä ja samaa mikä on miljoonan kerran tänne annettu??? Ja kyllä, se johdantokin KUULUU siihen sopimukseen, pidit siitä tai (eli) et"

    Johdanto kuuluu sopimukseen, mutta sopimuksessa sovitut asiat ilmenevät sopimuksen artikloissa, kuten hyvin itsekin tiedät tai sitten (eli) et.

    "Väitätäkö siis ihan tosissasi että tässä ei toivota yhtikäs mitään:
    >"lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"> ??? "

    Näin väitän. En näe kyseisessä pätkässä mikään mikä viittaisi toivomiseen. Kyseinen pätkä kertoo, että lapselle kuuluu asianmukainen hoito sekä ennen syntymää, että syntymän jälkeen.

    "Äläpäs taas vääristele!! Sopimuksessahan tuota työn rajaamista ei ollut sanottu, vaan ainoastaan että ovat alle 18 -vuotiaita, joita siis syntymättömätkin on!"

    Eli työn johdanto kuuluu sopimukseen, mutta työnlähtökohdat eivät ollenkaan? Kun lastenoikeuksien komitea on lähtenyt työstämään kyseistä sopimusta se on lähtenyt työstämään vain jo syntyeitä lapsia koskevaa sopimsuta, kuten Unicef kertoo.

    "Rikoit. Yk.n toiveita jotka ilmaistaan selvin sanoin sopimuksessa, sekä ihmis-/lapsen oikeuksia. Suomi ei kaikilta osin noudata (alkuperäistä?) sopimusta."

    Voi vittu... Mä en halua vankilaan! AAAQAA AAAAAAH AAAHpuaa! mitä mä teen? Äkkiä kertokaa jotain.... Mua ei sa telottaa... En mä tiennyt tekeväni väärin, en mä halua tuomiota! Olisi joku kertonut minulle, että rikoin lakia, niin olisin jättänyt tekemättä, olisin mennyt johonkin maahan jossa ei ole ihmisoikeusrikos teettää aborttia. En mä halua olla ihmisoikeusrikollinen! Ei helvetti minä en halua siis olla henkirikoksen tehnyt! On tää oltava jonkun muun vika kun mun... En mä tiennyt. Mulle on aina väitetty, että suomessa saa laillisesti teettää abortin... Oletko kuullut sisäpiiriltä mitään tietoja? jos mä nyt myyn omaisuuteni, niin vieläkö kerkeisin loikata ruotsiin vai joko KRP on ovella?

    Äänestä

  • sinähän kirjoitti:

    väität kokoajan että unicef valehtelee, koska retifioitu on kuulema se alkuperäisversio jossa oikeudellinen suoja oli mainittu, kun taas kansalle julkaistaan suomenkielinen versio jossa kohta on muunneltu.. eli esitetään sopimus jota ei olisikaan ratifioitu! Miksi siis joudutaan vääristämään sopimuksen sisältöä että tälläisiä on ratifioitu, jos kerran alkuperäisessä onkin luvattu huolehtia myös oikeudellisesta turvasta? Vai onko? Onko siis Suomen ratifioimassa (?) englanninkielisessä versiossa mukana se oikeudellinen suojelu? Vai onko se siinäkin kenties jätetty pois (eli haettu muutosta, kuten on mahdollista)?

    Missään sivulla ei ole otettu virallisesti kantaa siihen, miksi käännös/Suomen julkaisema versio eroaa noin merkittävältä osalta alkuperäisestä. Joko sitä ei ole julkaisevat tahot edes huomanneet tai se halutaan hyssytellä maton alle kun ei ole tarkoitus että sitä yleisesti huomattaisiinkaan...

    sentään...

    Montako YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta on olemassa? Vastaahan tähän. Jospa pääsisit asiassa eteenpäin sillä, kun et muuten tunnu käsittävän, mitä eroa on alkuperäisellä sopimuksella ja sellaisen käännöksellä.

    Tajuatko, että jos Suomi on ratifioinut vain jonkin oman väännelmänsä LOS:sta, SE EI SILLOIN OLE RATIFIOINUT MITÄÄN JURIDISESTI SITOVAA??? Ei pahalla, mutta oletko sinä oikeasti niin tyhmä, että et tällaistakaan asiaa kykene käsittämään??

    Äänestä

  • päivää taas :D kirjoitti:

    Siis MITÄ ihmeen työtä se joutuu sopimuksen kanssa tekeen joka on tehty jo 20 vuotta sitten??? Katsos kun sen valvonta, huomauttelu ym. on "hiukan" eri juttu kun itse sopimusken tekeminen :D Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO???? Ja jos olisi itsestäänselvää ettei ne kuulu edes sopimukseen, tuskin olisi tarvinnut tarkentaakaan että TYÖstä on rajattu pois ne syntymättömät (vaikka siis sopimuksessa heillekin oikeuksia toivotaan)!

    Voivoi kun näkyy sulle olevan niin katkera pala se, että olet toiminu vastoin syntymättömän lapsesi julistettuja ihmisoikeuksia ja rikkonu lapsen oikeuksien sopimustakin..... :DD Olet riistänyt lapseltasi ihmisoikeudet totaalisesti. Koita nyt vaan kestää ja uskoa se!

    "Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO????"

    Miten niin? Oletko tullut ajatelleeksikaan sellaista vaihtoehtoa, että vaikkei syntymättömille ihmisoikeuksia antaisikaan, niin silti niillä voidaan katsoa olevan kuitenkin arvoa ja niiden voidaan katsoa tarvitsevan tietynlaista suojaakin? Tuntuu siltä, että sinun maailmankuvassasi syntymättömillä on jo täysi ihmisarvo ja täydet ihmisoikeudet, tai sitten niillä ei ole mitään arvoa eikä niiden suojelulla ole mitään merkitystä. Tuntuu kuin et näkisi kaikkea sitä, mikä näiden kahden ääripään väliin sisältyy.

    Äänestä

  • kjhbghjbvbhjjhv kirjoitti:

    sentään...

    Montako YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta on olemassa? Vastaahan tähän. Jospa pääsisit asiassa eteenpäin sillä, kun et muuten tunnu käsittävän, mitä eroa on alkuperäisellä sopimuksella ja sellaisen käännöksellä.

    Tajuatko, että jos Suomi on ratifioinut vain jonkin oman väännelmänsä LOS:sta, SE EI SILLOIN OLE RATIFIOINUT MITÄÄN JURIDISESTI SITOVAA??? Ei pahalla, mutta oletko sinä oikeasti niin tyhmä, että et tällaistakaan asiaa kykene käsittämään??

    maa ei ole hakenut mitään muutoksia siihen alkuperäiseen? Tottakai se sopivaksi muunneltukin on sitova, miksi sitä muuten saisi edes muuttakaan, jos koko sopimus menettäisi siitä merkityksensä!! Äly hoi :DD

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...suorat lainaukset Unicefin sivuilta, sikäli jos kyse on edelleen lastenoikeuksien komitean työstä.

    Lähde siis http://www.unicef.fi

    Tätä olen joskus aiemminkin yrittänyt ihmetellä täällä, vertasin tätä mutu koritta hitler korttiin. Enää kun ei ole muuta sanottavaa, niin mutuiksi menee... Sen oman epätoivoisuuden osoittaminen ei kanna keskustelua silti mihinkään suuntaan...

    "Sopimushan nimenomaan EI ole rajannut syntymättömiä sen ulkopuolelle, vaan päinvastoin"

    Niin, mitä tuohon voi sanoa muuta kuin sitä Unicefin tarjoamaa mutua joka kertoo täysin päinvastaista?

    Ainut toivo on enaää että tuot sitten jonkin perustelun tuolle jonka olet sanonut, eli LOS artikloista sen pätkän, jossa puhutaan jotain syntymättömistä. Eikö sitä löydy? No sitten meidän on kai vain uskottava Unicefia...

    " Sen jälkeen komitean käytännön työ on rajattu syntyneisiin, mikä taas ei ole yhtä kuin sopimukseen kohdistettu työ"

    Huh huh... Kun olet noin voimakkaasti erimieltä Unicefin kanssa asiasta, niin onhan sinulla jotkut hyvät perustelut sille? Jokin lähde tai vastaava jonka turvin sanot noin? Tuothan meille muillekin nähtäväksi, niin osaamme sitten laittaa Unicefin väitteet asiasta omaan arvoonsa?

    "Voi hyvää päivää taas :D MIKSI kyselet jatkuvasti aina uudestaan tätä yhtä ja samaa mikä on miljoonan kerran tänne annettu??? Ja kyllä, se johdantokin KUULUU siihen sopimukseen, pidit siitä tai (eli) et"

    Johdanto kuuluu sopimukseen, mutta sopimuksessa sovitut asiat ilmenevät sopimuksen artikloissa, kuten hyvin itsekin tiedät tai sitten (eli) et.

    "Väitätäkö siis ihan tosissasi että tässä ei toivota yhtikäs mitään:
    >"lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä vuoksi tarvitsee erityistä suojelua ja huolenpitoa, siihen luettuna asianmukainen hoito sekä ennen syntymää että sen jälkeen"> ??? "

    Näin väitän. En näe kyseisessä pätkässä mikään mikä viittaisi toivomiseen. Kyseinen pätkä kertoo, että lapselle kuuluu asianmukainen hoito sekä ennen syntymää, että syntymän jälkeen.

    "Äläpäs taas vääristele!! Sopimuksessahan tuota työn rajaamista ei ollut sanottu, vaan ainoastaan että ovat alle 18 -vuotiaita, joita siis syntymättömätkin on!"

    Eli työn johdanto kuuluu sopimukseen, mutta työnlähtökohdat eivät ollenkaan? Kun lastenoikeuksien komitea on lähtenyt työstämään kyseistä sopimusta se on lähtenyt työstämään vain jo syntyeitä lapsia koskevaa sopimsuta, kuten Unicef kertoo.

    "Rikoit. Yk.n toiveita jotka ilmaistaan selvin sanoin sopimuksessa, sekä ihmis-/lapsen oikeuksia. Suomi ei kaikilta osin noudata (alkuperäistä?) sopimusta."

    Voi vittu... Mä en halua vankilaan! AAAQAA AAAAAAH AAAHpuaa! mitä mä teen? Äkkiä kertokaa jotain.... Mua ei sa telottaa... En mä tiennyt tekeväni väärin, en mä halua tuomiota! Olisi joku kertonut minulle, että rikoin lakia, niin olisin jättänyt tekemättä, olisin mennyt johonkin maahan jossa ei ole ihmisoikeusrikos teettää aborttia. En mä halua olla ihmisoikeusrikollinen! Ei helvetti minä en halua siis olla henkirikoksen tehnyt! On tää oltava jonkun muun vika kun mun... En mä tiennyt. Mulle on aina väitetty, että suomessa saa laillisesti teettää abortin... Oletko kuullut sisäpiiriltä mitään tietoja? jos mä nyt myyn omaisuuteni, niin vieläkö kerkeisin loikata ruotsiin vai joko KRP on ovella?

    jatkat tätä jos sen itsekin tajuat..? :D

    "Enää kun ei ole muuta sanottavaa, niin mutuiksi menee... Sen oman epätoivoisuuden osoittaminen ei kanna keskustelua silti mihinkään suuntaan..." :DD

    "Niin, mitä tuohon voi sanoa muuta kuin sitä Unicefin tarjoamaa mutua joka kertoo täysin päinvastaista?"

    ???? No se lukee kyllä selvin sanoin siellä julistuksessa ja jopa sopimuksessakin, muutahan tietenkään et enää voi kun kieltää kaiken, kun totuus ei miellytä...ja niitä syntymättömiä ei tosiaaan tarvi jankuttaa enää siellä artikloissa kun se todetaan jo johdannossa kelle ne kuuluu. Ja se 1. artiklakaan kun ei mitenkään sulje niitä pois siitä..

    Minun ei tarvi olla eri mieltä unicefin kanssa, sinähän tässä joudut ilmeisen tuskissasi jatkuvasti kieltämään sen mitä siellä LOSissa ja LOJissa suoraan toivotaan (= miten Yk haluaisi lapsia kohdeltavan) :DD

    "Johdanto kuuluu sopimukseen, mutta sopimuksessa sovitut asiat ilmenevät sopimuksen artikloissa, kuten hyvin itsekin tiedät tai sitten (eli) et."

    Johdanto ei ole merkityksetön sopimuksen osa, eikä sitä tarvi joka artiklassa erikseen jankuttaa ketä ne koskee.

    "Näin väitän. En näe kyseisessä pätkässä mikään mikä viittaisi toivomiseen. Kyseinen pätkä kertoo, että lapselle kuuluu asianmukainen hoito sekä ennen syntymää, että syntymän jälkeen."

    :DDD Koko sopimus ei siis totea/toivo mitään oikeuksia kellekään, kun ei sano ihan sanatarkasti niin!!? Jep jep.. katsos normaalit ihmiset ei tarvi sellaista ratakiskon vääntöä ja asioiden yksinkertaistamista kuten sinä...

    "Eli työn johdanto kuuluu sopimukseen, mutta työnlähtökohdat eivät ollenkaan? Kun lastenoikeuksien komitea on lähtenyt työstämään kyseistä sopimusta se on lähtenyt työstämään vain jo syntyeitä lapsia koskevaa sopimsuta, kuten Unicef kertoo."

    Ja taas meni vääristelyksi! Ei sano missään niin että jo sopimusken työstövaiheessa olisi päätetty että se koskee vain syntyneitä!!! :DD Ja koita nyt vaan pitää se sopimuksen työstä ja sen jälkeinen valvonta ihan erillisinä töinä ;D Kerroppa nyt minkä helvetin takia ne on sinne johdantoon mainittukaan jollei minkään oikeuksien/sopimuksen haluta syntymättömiä koskevan???

    Et joudu vankilaan koska tämä hullu laki rikkoo Yk.n toiveita/ihmisoikeuksia. Sen sijaan henkisessä aborttivankilassasi näytätkin jo viettävän elinkautispäiviä...

    Äänestä

  • kjhghjgbhjbvghj kirjoitti:

    "Jos sopimus olisi rajannut syntymättömät ulos siitä, heitä ei siellä edes mainittaisi, TAJUATKO????"

    Miten niin? Oletko tullut ajatelleeksikaan sellaista vaihtoehtoa, että vaikkei syntymättömille ihmisoikeuksia antaisikaan, niin silti niillä voidaan katsoa olevan kuitenkin arvoa ja niiden voidaan katsoa tarvitsevan tietynlaista suojaakin? Tuntuu siltä, että sinun maailmankuvassasi syntymättömillä on jo täysi ihmisarvo ja täydet ihmisoikeudet, tai sitten niillä ei ole mitään arvoa eikä niiden suojelulla ole mitään merkitystä. Tuntuu kuin et näkisi kaikkea sitä, mikä näiden kahden ääripään väliin sisältyy.

    ja mitähän se suojan jne. antaminen olisi kuin niihin oikeuttamista?? Miksi tästä mainitaan _oikeusien_ julistuksessa jollei mitään oikeuksia haluta antaa?
    Ja johan se LOJ toteaa että syntymättömienkin ihmisoikeudet on siellä IOJssa tunnustettu :)

    Äänestä

  • vieläkin... kirjoitti:

    jatkat tätä jos sen itsekin tajuat..? :D

    "Enää kun ei ole muuta sanottavaa, niin mutuiksi menee... Sen oman epätoivoisuuden osoittaminen ei kanna keskustelua silti mihinkään suuntaan..." :DD

    "Niin, mitä tuohon voi sanoa muuta kuin sitä Unicefin tarjoamaa mutua joka kertoo täysin päinvastaista?"

    ???? No se lukee kyllä selvin sanoin siellä julistuksessa ja jopa sopimuksessakin, muutahan tietenkään et enää voi kun kieltää kaiken, kun totuus ei miellytä...ja niitä syntymättömiä ei tosiaaan tarvi jankuttaa enää siellä artikloissa kun se todetaan jo johdannossa kelle ne kuuluu. Ja se 1. artiklakaan kun ei mitenkään sulje niitä pois siitä..

    Minun ei tarvi olla eri mieltä unicefin kanssa, sinähän tässä joudut ilmeisen tuskissasi jatkuvasti kieltämään sen mitä siellä LOSissa ja LOJissa suoraan toivotaan (= miten Yk haluaisi lapsia kohdeltavan) :DD

    "Johdanto kuuluu sopimukseen, mutta sopimuksessa sovitut asiat ilmenevät sopimuksen artikloissa, kuten hyvin itsekin tiedät tai sitten (eli) et."

    Johdanto ei ole merkityksetön sopimuksen osa, eikä sitä tarvi joka artiklassa erikseen jankuttaa ketä ne koskee.

    "Näin väitän. En näe kyseisessä pätkässä mikään mikä viittaisi toivomiseen. Kyseinen pätkä kertoo, että lapselle kuuluu asianmukainen hoito sekä ennen syntymää, että syntymän jälkeen."

    :DDD Koko sopimus ei siis totea/toivo mitään oikeuksia kellekään, kun ei sano ihan sanatarkasti niin!!? Jep jep.. katsos normaalit ihmiset ei tarvi sellaista ratakiskon vääntöä ja asioiden yksinkertaistamista kuten sinä...

    "Eli työn johdanto kuuluu sopimukseen, mutta työnlähtökohdat eivät ollenkaan? Kun lastenoikeuksien komitea on lähtenyt työstämään kyseistä sopimusta se on lähtenyt työstämään vain jo syntyeitä lapsia koskevaa sopimsuta, kuten Unicef kertoo."

    Ja taas meni vääristelyksi! Ei sano missään niin että jo sopimusken työstövaiheessa olisi päätetty että se koskee vain syntyneitä!!! :DD Ja koita nyt vaan pitää se sopimuksen työstä ja sen jälkeinen valvonta ihan erillisinä töinä ;D Kerroppa nyt minkä helvetin takia ne on sinne johdantoon mainittukaan jollei minkään oikeuksien/sopimuksen haluta syntymättömiä koskevan???

    Et joudu vankilaan koska tämä hullu laki rikkoo Yk.n toiveita/ihmisoikeuksia. Sen sijaan henkisessä aborttivankilassasi näytätkin jo viettävän elinkautispäiviä...

    ...että jos sinä haluat mitätöidä Unicefin tekemään työtä lastenoikeuksien sopimuksen pohjalta, sinulla pitäisi olla se jokin asiantuntija taho johon nojaat, eli se lasten oikeuksienjulistuksen pohjalta toimiva järjestö tai vastaava. yksittäisenä ihmisenä sinun näkemyksesi siitä, että julsituksilla on jotain merkitystä kun ei heilauta asioita mihinkään suuntaan...

    Yksinketainen totuushan on, että LOS koske syntymättömiä, vaan se on tehty syntynieden lasten oiekuksien sopimukseksi, kuten Unicef selväsanaisesti kertoo. Joten jos inusta syntyneillä on ihmisoikeudet, niin sinun on silloin oltava erimieltä Unicefin kanssa lasten oikeuksista.

    "Johdanto ei ole merkityksetön sopimuksen osa, eikä sitä tarvi joka artiklassa erikseen jankuttaa ketä ne koskee"

    Miksi sinä kaipaisit jokaiseen artiklaan? Yleensähän riittää että ensimmäisissä artikloissa määritellään.

    Nyt jälleen lainaus Unicefin sivuilta, tämä on suoraan LOS:sta.:

    "...(johdanto, joka päättyy, selvään sanomiseen, että nyt alkaa itse sopimus, mitä ollaan sovittu)

    ovat sopineet seuraavasta.

    I osa

    1 artikla

    Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin."

    Eli tässä määritellään ketä sopimus koskee, ei tarvitse sen jälkeen jokaisessa artiklassa. Syntymätön ihminenehän ei ole koskaan henkilö, sillä henkilö on henkilöllisyyden omaava ihminen.

    " Koko sopimus ei siis totea/toivo mitään oikeuksia kellekään, kun ei sano ihan sanatarkasti niin!!? Jep jep.. katsos normaalit ihmiset ei tarvi sellaista ratakiskon vääntöä ja asioiden yksinkertaistamista kuten sinä..."

    silloin kun asioista sovitaan sopimuksella, eli tehdään normeja, niin silloin teksti on aina sanatarkasti määriteltävää, ei silloin ole näkemysvaraa... Sopimus siis määrittää lasten oikeudet, se ei toivo mitään, vaan se juurikin vain toteaa kyseiset oikeudet, jotka kuuluvat kaikille lapsille jotka asuvat sopimuksen ratifioineiden valtioiden lainsäädännön piirissä.

    Äänestä

  • seli... :D kirjoitti:

    ja mitähän se suojan jne. antaminen olisi kuin niihin oikeuttamista?? Miksi tästä mainitaan _oikeusien_ julistuksessa jollei mitään oikeuksia haluta antaa?
    Ja johan se LOJ toteaa että syntymättömienkin ihmisoikeudet on siellä IOJssa tunnustettu :)

    "ja mitähän se suojan jne. antaminen olisi kuin niihin oikeuttamista??"

    Julistamista, toivomista, muistuttamista... eli kuten olitkin jossain vaiheessa linkittänyt julistamisen tarkoitus on olla moraalisena ohjeena, vaikkei sillä mitää juridista valtaa olekaan.

    Julsituksilla ei muutenkaan anneta mitään oikeuksia, joten suotta pohtia sitä miksi juuri näillä julsituksilla ei joitain tiettyjä oikeuksia anneta...

    Äänestä

  • mikäänkö kirjoitti:

    maa ei ole hakenut mitään muutoksia siihen alkuperäiseen? Tottakai se sopivaksi muunneltukin on sitova, miksi sitä muuten saisi edes muuttakaan, jos koko sopimus menettäisi siitä merkityksensä!! Äly hoi :DD

    "siis
    mikäänkö
    maa ei ole hakenut mitään muutoksia siihen alkuperäiseen?"

    ???????????????????????????

    "Tottakai se sopivaksi muunneltukin on sitova, miksi sitä muuten saisi edes muuttakaan, jos koko sopimus menettäisi siitä merkityksensä!! Äly hoi :DD"

    Pystytkö sinä osoittamaan, että Suomi ei olisi ratifioinut sopimustekstin YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä sisältöä? Pystytkö osoittamaan, että Suomi olisi hakenut muutoksia siihen? Tajuat kai, että niitä muutoksia pitää hakea, ei tehdä omin luvin?

    Äänestä

  • kjhghjbghjbvghjbghj kirjoitti:

    näyttää koska suomeksi julkaistu on merkittävältä osin erilainen!! Vai onkohan suomi omin luvin mennyt muuttamaan tekstin sisältöä ja jättänyt oikeudellisen suojelun kohdan ihan vaivihkaa pois? Miksei Yk ole kehoittanut korjaamaan "virhettä", vai eikö kukaan ole vaivautunut edes kertomaan sille koko poikkeavuudesta?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...että jos sinä haluat mitätöidä Unicefin tekemään työtä lastenoikeuksien sopimuksen pohjalta, sinulla pitäisi olla se jokin asiantuntija taho johon nojaat, eli se lasten oikeuksienjulistuksen pohjalta toimiva järjestö tai vastaava. yksittäisenä ihmisenä sinun näkemyksesi siitä, että julsituksilla on jotain merkitystä kun ei heilauta asioita mihinkään suuntaan...

    Yksinketainen totuushan on, että LOS koske syntymättömiä, vaan se on tehty syntynieden lasten oiekuksien sopimukseksi, kuten Unicef selväsanaisesti kertoo. Joten jos inusta syntyneillä on ihmisoikeudet, niin sinun on silloin oltava erimieltä Unicefin kanssa lasten oikeuksista.

    "Johdanto ei ole merkityksetön sopimuksen osa, eikä sitä tarvi joka artiklassa erikseen jankuttaa ketä ne koskee"

    Miksi sinä kaipaisit jokaiseen artiklaan? Yleensähän riittää että ensimmäisissä artikloissa määritellään.

    Nyt jälleen lainaus Unicefin sivuilta, tämä on suoraan LOS:sta.:

    "...(johdanto, joka päättyy, selvään sanomiseen, että nyt alkaa itse sopimus, mitä ollaan sovittu)

    ovat sopineet seuraavasta.

    I osa

    1 artikla

    Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin."

    Eli tässä määritellään ketä sopimus koskee, ei tarvitse sen jälkeen jokaisessa artiklassa. Syntymätön ihminenehän ei ole koskaan henkilö, sillä henkilö on henkilöllisyyden omaava ihminen.

    " Koko sopimus ei siis totea/toivo mitään oikeuksia kellekään, kun ei sano ihan sanatarkasti niin!!? Jep jep.. katsos normaalit ihmiset ei tarvi sellaista ratakiskon vääntöä ja asioiden yksinkertaistamista kuten sinä..."

    silloin kun asioista sovitaan sopimuksella, eli tehdään normeja, niin silloin teksti on aina sanatarkasti määriteltävää, ei silloin ole näkemysvaraa... Sopimus siis määrittää lasten oikeudet, se ei toivo mitään, vaan se juurikin vain toteaa kyseiset oikeudet, jotka kuuluvat kaikille lapsille jotka asuvat sopimuksen ratifioineiden valtioiden lainsäädännön piirissä.

    missään sellaista mitä mutuilet!! :DD Sen sijaan voimme suoraan sopimuksesta lukea mitä se sanoo lapsista ENNEN ja jälkeen syntymän, ts. SAMAT oikeudet pätee kumpiinkin! :) Tämä vaan on ja pysyy piikkinä lihassasi, ei voi mitään!

    Ja kuten miljoonasti jankattu, se 1 artiklasi ei sulje syntymättömiä sopimuksen ulkopuolelle. Äläkä taas sotke henkilöitä ja henkilöllisyyden omaavaa toisiinsa :DD

    Sopimus siis toteaa oikeuksien saajaksi lapset sekä ENNEN syntymää että sen jälkeen. Toteaa siis ainoastaan oikeuksia, kuten sanot. Riippumatta maiden lainsäädännöistä, se kertoo minkälaisten periaatteiden mukaan lait pitäisi säätää.

    Äänestä

  • se nyt kirjoitti:

    näyttää koska suomeksi julkaistu on merkittävältä osin erilainen!! Vai onkohan suomi omin luvin mennyt muuttamaan tekstin sisältöä ja jättänyt oikeudellisen suojelun kohdan ihan vaivihkaa pois? Miksei Yk ole kehoittanut korjaamaan "virhettä", vai eikö kukaan ole vaivautunut edes kertomaan sille koko poikkeavuudesta?

    "siltä
    se nyt
    näyttää koska suomeksi julkaistu on merkittävältä osin erilainen!!"

    Eli pystytkö sinä OSOITTAMAAN Suomen hakeneen muutoksia asiaan?

    "Vai onkohan suomi omin luvin mennyt muuttamaan tekstin sisältöä ja jättänyt oikeudellisen suojelun kohdan ihan vaivihkaa pois?"

    Pystytkö sinä OSOITTAMAAN että kyse on tahallisesta salaliittomaisesta väännöksestä, eikä tahattomasta käännösvirheestä?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "ja mitähän se suojan jne. antaminen olisi kuin niihin oikeuttamista??"

    Julistamista, toivomista, muistuttamista... eli kuten olitkin jossain vaiheessa linkittänyt julistamisen tarkoitus on olla moraalisena ohjeena, vaikkei sillä mitää juridista valtaa olekaan.

    Julsituksilla ei muutenkaan anneta mitään oikeuksia, joten suotta pohtia sitä miksi juuri näillä julsituksilla ei joitain tiettyjä oikeuksia anneta...

    se taas ei kerrokaan yksinomaan mitä oikeuksia annetaan..? :D Ja enään ei siis julistuksillakaan anneta mitään oikeuksia??! Just.... :DD No ei anneta sitten sopimuksillakaan, niitähän voi muokata mieleisekseen eikä lakeja tarvi edes missään määräajassa muutella...

    Äänestä

  • kjhghjghjgvj kirjoitti:

    "siltä
    se nyt
    näyttää koska suomeksi julkaistu on merkittävältä osin erilainen!!"

    Eli pystytkö sinä OSOITTAMAAN Suomen hakeneen muutoksia asiaan?

    "Vai onkohan suomi omin luvin mennyt muuttamaan tekstin sisältöä ja jättänyt oikeudellisen suojelun kohdan ihan vaivihkaa pois?"

    Pystytkö sinä OSOITTAMAAN että kyse on tahallisesta salaliittomaisesta väännöksestä, eikä tahattomasta käännösvirheestä?

    jonkun muun syyn kuin muutoksenhaun siihen ettei kohtaa ole vieläkään korjattu??!!

    Äänestä

  • osoittamaan kirjoitti:

    jonkun muun syyn kuin muutoksenhaun siihen ettei kohtaa ole vieläkään korjattu??!!

    ei tarvitse osoittaa tuollaista, sillä en ole väittänyt tietäväni asiasta sen tarkemmin.

    Vastaa suoraan kysymykseen suoralla vastauksella, kiitos:

    Kykenetkö sinä LINKEIN OSOITTAMAAN, että Suomi ei ole ratifioinut YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta ja että se on hakenut YK:lta muutoksia siihen?

    Äänestä

  • kjhghjgvhjvjhvhj kirjoitti:

    "ei tarvitse osoittaa tuollaista, sillä en ole väittänyt tietäväni asiasta sen tarkemmin. " :)

    Olen todennut että muutoksenhaku on mahdollista ja kysynyt onko varmaa ettei ratifioitu versio ole juuri tälläinen.

    Äänestä

  • här... kirjoitti:

    väittäneesi mitään? Vaikka linkein on osoitettu ne esittämäsi väitteet, niin kiellät väittäneesi mitään?

    Esitetty väitelause:

    >>Sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan.>>

    Kykenetkö linkein osoittamaan, että sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan?

    Vastaa kysymykseen suoraan, ole niin hyvä.

    Äänestä

  • kjhghjygvgghvgh kirjoitti:

    senkin lauseenpätkän taas olet leikannut..

    No niinpä se vaan munneltu muoto esitellään kaikilla suomenkielisillä sivuilla "muka"(?) ratifioiduksi. Eli ne sivut julkaisee jonkun ihan muun kuin ratifioidun version siitä, ja valehtelee että se olisi se ratifioitu?

    Äänestä

  • asiayhteydestä kirjoitti:

    "mistähän
    asiayhteydestä
    senkin lauseenpätkän taas olet leikannut.."

    Tässä keskustelussa käsittelemästämme asiayhteydestä:

    http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8577089/40868990

    Kykenetkö linkein osoittamaan, että sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan?

    Vastaa kysymykseen suoraan, ole niin hyvä.

    Äänestä

  • kjhghjbvghjvgjhvjh kirjoitti:

    joka paikassa esitellään ratifioituna se käännösversio. Minkä ihmeen takia jos sisältö olisikin merkittävältä osin jotain ihan muuta?!

    Äänestä

  • kerro ... kirjoitti:

    missään sellaista mitä mutuilet!! :DD Sen sijaan voimme suoraan sopimuksesta lukea mitä se sanoo lapsista ENNEN ja jälkeen syntymän, ts. SAMAT oikeudet pätee kumpiinkin! :) Tämä vaan on ja pysyy piikkinä lihassasi, ei voi mitään!

    Ja kuten miljoonasti jankattu, se 1 artiklasi ei sulje syntymättömiä sopimuksen ulkopuolelle. Äläkä taas sotke henkilöitä ja henkilöllisyyden omaavaa toisiinsa :DD

    Sopimus siis toteaa oikeuksien saajaksi lapset sekä ENNEN syntymää että sen jälkeen. Toteaa siis ainoastaan oikeuksia, kuten sanot. Riippumatta maiden lainsäädännöistä, se kertoo minkälaisten periaatteiden mukaan lait pitäisi säätää.

    Yksinkertainen kysymys sinulle.

    Suomenlainsäädännössä on kohta: "jokainen nainen saa halutessaan abortin mikäli..."

    Kertooko tämä siis sinusta sen, että suomi on ratifioinut maahamme sopimuksen joka antaa syntymättömille lapsille samanlaiset oikeudet kuin syntyneille?

    Vastaat melko varmasti: Ei kerro, mikäli elät samassa Suomenmaassa kuin minäkin. Tämä suomi ei ole ratifioinut lastenoikeuksien sopimusta joka antaa syntymättömille samat oikeudet kuin syntyneille. Eli olemme asiasta samaa mieltä, enkä ymmärrä miksi ihmeessä väität toista, että Suomi noudattaisi lainsäädännössään sopimusta joka takaa syntymättömille samat oikeudet kuin syntyneille?

    Ratifiointi ei edelleen kerro millaisia asioita toivotaan, vaan ratifiointi kertoo mitä oikeuksia noudatetaan lainsäädännössä. Ratifiointi = sopimuksen sitova hyväksyminen.

    Äänestä

  • nytkö... kirjoitti:

    se taas ei kerrokaan yksinomaan mitä oikeuksia annetaan..? :D Ja enään ei siis julistuksillakaan anneta mitään oikeuksia??! Just.... :DD No ei anneta sitten sopimuksillakaan, niitähän voi muokata mieleisekseen eikä lakeja tarvi edes missään määräajassa muutella...

    ...vaan kyllä se on aina niin ollut, että sopimuksilla laaditaan oikeudet.

    Sitten tarvitsee sinun antaa perustelut seuraavalle: "No ei anneta sitten sopimuksillakaan, niitähän voi muokata mieleisekseen eikä lakeja tarvi edes missään määräajassa muutella... " Miksei? jos tehdään ihmisoikeussopimus niin mitä muuta se on kuin oikeuksien antamista tai pois ottamista ihmisiltä?

    Äänestä

  • nytkö... kirjoitti:

    se taas ei kerrokaan yksinomaan mitä oikeuksia annetaan..? :D Ja enään ei siis julistuksillakaan anneta mitään oikeuksia??! Just.... :DD No ei anneta sitten sopimuksillakaan, niitähän voi muokata mieleisekseen eikä lakeja tarvi edes missään määräajassa muutella...

    Muistatko sinä montako kertta Tsetsenia on julistautunut itsenäiseksi valtioksi viimeisten vuosikymmenten aikana? Tarkoittaako se sinusta sitä, että Tsetsenia on itsenäinen valtio?

    Sinä päivänä kun Tsetsenia laatii Venäjän kanssa sopimuksen itsenäisyydestään, vasta sinä päivänä, Tsetsenia on itsenäinen valtio.

    Äänestä

  • muuten vaan kirjoitti:

    joka paikassa esitellään ratifioituna se käännösversio. Minkä ihmeen takia jos sisältö olisikin merkittävältä osin jotain ihan muuta?!

    siis linkein sen "joka paikan" jossa kerrotaan että juuri se käännösversio on ratifioitu? Minä kun en ole löytänyt vielä yhtään ainutta sellaista paikkaa. Suomen Unicefin sivuilla esimerkiksi kerrotaan Suomen ratifioineen lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen. En ole onnistunut löytämään sellaista mainintaa, että ratifioitu olisikin ainoastaan suomen kielelle käännetty kappale. Myös maamme laki sanoo Suomen ratifioineen tämän YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn yleissopimuksen. Joten vaivautuisitko siis antamaan edes yhden ainoan linkin, jossa väitettäisiin Suomen ratifioineen nimenomaan sen käännöksen? Jos näitä sivuja kerran on "joka paikassa", niin kuinka et kykene edes yhtä ainutta linkittämään?

    Kykenetkö sinä linkein osoittamaan, että sopimusta ei ole ratifioitu alkuperäisessä, syntymättömien suojeluun oikeudellisesti velvoittavassa muodossaan? Vastaa nyt! Kykenetkö vaiko et???

    Äänestä

  • kjhgjbghjvhjjhv kirjoitti:

    yleissopimuksena esitellään se muunnellusti käännetty versio... vai oliko jossain kommentoitu että siihen on haettu muutosta, vai miksi yleisenä esitellään se muunneltu? Voidaan todeta että ratifioitu on yleissopimus, mutta jätetään kertomatta että sitä (samaa sopimusta) on vaan hieman muuteltu (jos/kun haettu muutosta) käännösvaiheessa! Missään ei tosiaan taideta ottaa kantaa ja selitetä miksi käännös poikkeaa niin merkittävästi alkuperäisestä.. Siis onko jossain esiteltynä suomenkielisenä se versio ratifioidusta jossa on mukana sen yleisen version 'oikeudellinen suojelu'?

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Yksinkertainen kysymys sinulle.

    Suomenlainsäädännössä on kohta: "jokainen nainen saa halutessaan abortin mikäli..."

    Kertooko tämä siis sinusta sen, että suomi on ratifioinut maahamme sopimuksen joka antaa syntymättömille lapsille samanlaiset oikeudet kuin syntyneille?

    Vastaat melko varmasti: Ei kerro, mikäli elät samassa Suomenmaassa kuin minäkin. Tämä suomi ei ole ratifioinut lastenoikeuksien sopimusta joka antaa syntymättömille samat oikeudet kuin syntyneille. Eli olemme asiasta samaa mieltä, enkä ymmärrä miksi ihmeessä väität toista, että Suomi noudattaisi lainsäädännössään sopimusta joka takaa syntymättömille samat oikeudet kuin syntyneille?

    Ratifiointi ei edelleen kerro millaisia asioita toivotaan, vaan ratifiointi kertoo mitä oikeuksia noudatetaan lainsäädännössä. Ratifiointi = sopimuksen sitova hyväksyminen.

    lainsäädäntö on edelleen eri asia kuin ihmisoikeusjulistukset. Ne voivat olla ristiriidasssa keskenään, eikä lain sitovuutta noudateta vieläkään kaiken osalta. Kuten Yk.kin toteaa, täälläkin on vielä paljon parannettavaa. Joten tämä väitteesi on kumoutunut "Ratifiointi ei edelleen kerro millaisia asioita toivotaan, vaan ratifiointi kertoo mitä oikeuksia noudatetaan lainsäädännössä. Ratifiointi = sopimuksen sitova hyväksyminen."

    Lisäksi hyväksyntä/allekirjoitus on eri asia kuin ratifiointi.

    Kuten voimme julistuksen/sopimuksen perusteella lukea, ainakaan aborttilakimme ei vastaa sitä minkälaista kohtelua niissä syntymättömillekin lapsille edellytetään.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    yleissopimuksena esitellään se muunnellusti käännetty versio... vai oliko jossain kommentoitu että siihen on haettu muutosta, vai miksi yleisenä esitellään se muunneltu? Voidaan todeta että ratifioitu on yleissopimus, mutta jätetään kertomatta että sitä (samaa sopimusta) on vaan hieman muuteltu (jos/kun haettu muutosta) käännösvaiheessa! Missään ei tosiaan taideta ottaa kantaa ja selitetä miksi käännös poikkeaa niin merkittävästi alkuperäisestä.. Siis onko jossain esiteltynä suomenkielisenä se versio ratifioidusta jossa on mukana sen yleisen version 'oikeudellinen suojelu'?

    siis siitä, että se suomenkielinen käännös on tahallisesti muunneltu? Oletko varma että kyse ei ole tahattomasta käännösvirheestä?

    Mutta oli miten oli, niin voisitko oikeasti jo vastata kysymykseeni?? Miten voi olla noin hankala vastata suoraan kysymykseen??

    Äänestä

  • kjhgjbghjvbhjbvhj kirjoitti:

    siis siitä, että se suomenkielinen käännös on tahallisesti muunneltu? Oletko varma että kyse ei ole tahattomasta käännösvirheestä?

    Mutta oli miten oli, niin voisitko oikeasti jo vastata kysymykseeni?? Miten voi olla noin hankala vastata suoraan kysymykseen??

    miksei "virhettä" ole korjattu liki 20 vuoteen, vaikka siitä on jopa huomautettukin?

    Enköhän ole aiempiinkin inttämiisi kysymyksiin vastannut jo miljoonasti, ei ole minun vika ettet tajua vastauksia.

    Äänestä

  • piirtein,. kirjoitti:

    lainsäädäntö on edelleen eri asia kuin ihmisoikeusjulistukset. Ne voivat olla ristiriidasssa keskenään, eikä lain sitovuutta noudateta vieläkään kaiken osalta. Kuten Yk.kin toteaa, täälläkin on vielä paljon parannettavaa. Joten tämä väitteesi on kumoutunut "Ratifiointi ei edelleen kerro millaisia asioita toivotaan, vaan ratifiointi kertoo mitä oikeuksia noudatetaan lainsäädännössä. Ratifiointi = sopimuksen sitova hyväksyminen."

    Lisäksi hyväksyntä/allekirjoitus on eri asia kuin ratifiointi.

    Kuten voimme julistuksen/sopimuksen perusteella lukea, ainakaan aborttilakimme ei vastaa sitä minkälaista kohtelua niissä syntymättömillekin lapsille edellytetään.

    ..kertaa toistella. Lainsäädämntö , eli se joka määrittää ihmisoikeudet kansainvälisten ihmisoikeusnormien pohjalta, on eri asia kuin ihmisoikeusjulistukset.

    "Ne voivat olla ristiriidasssa keskenään, eikä lain sitovuutta noudateta vieläkään kaiken osalta. "

    Julistukset ja normit (jotka löytyy siis sopimuksista) voivat olla keskenään ristiriitaisia. Mutta jos sopimus ratifioidaan niin se sitoo kyseisen valtion ratifioinnista saakka noudattamaan kyseistä sopimusta.

    "Kuten Yk.kin toteaa, täälläkin on vielä paljon parannettavaa."

    Miksi kerrot tästä? kun minä otan puheeksi ne asiat jotka täällä ovat ainoat asiat jotka saavat YK:lta huomatutettavaa, minua syytetään asian vierestä puhumisesta, vaikka puhun tasan tarkkaan juuri siitä pakolaisasiasta, jossa meillä on YK:n mielestä parannettavaa. Suomi ei ole viimeaikoina saanut yhtään mistään muusta huomatuksia sopimuksen vastaisesta toiminnasta, johtuen siitä, että suomi ei toimi missään muussa kohden sopimusta vastaan...

    "Lisäksi hyväksyntä/allekirjoitus on eri asia kuin ratifiointi."

    Aivan! Suomi on allekirjoittanut lastenoikeuksien julistuksen. Se on täysin eriasia kuin sitoutuminen, eli ratifiointi, jolloin asia otetaan osaksi lainsäädäntöä.

    "Kuten voimme julistuksen/sopimuksen perusteella lukea, ainakaan aborttilakimme ei vastaa sitä minkälaista kohtelua niissä syntymättömillekin lapsille edellytetään."

    Aborttilainsäädäntömme ei vastaa julistusta syntymättömien kohdalta. Mutta kun valtio on ratifioinut sopimuksen, niin sellaista vaihtoehtoa ei ole, että valtio ei noudattaisi lainsäädännössään sopimuksessa sovittuja asioita. Mikä antaakin ainoan luonnollisen vastauksen, että kyseisessä sopimuksessa ei anneta mitään oikeuksia syntymättömille, aivan kuten jokainen lukutaitoinen voi sopimuksesta lukea, että mitä onkaan sovittu (ja se ilmenee artikloissa)...

    Äänestä

  • mutta.... kirjoitti:

    miksei "virhettä" ole korjattu liki 20 vuoteen, vaikka siitä on jopa huomautettukin?

    Enköhän ole aiempiinkin inttämiisi kysymyksiin vastannut jo miljoonasti, ei ole minun vika ettet tajua vastauksia.

    arvioni kertonut siitä, miksei virhettä olla korjattu. Se nyt ei kuulu tähän asiaan. Odotan edelleen sinun osoittavan minulle linkein, että Suomi on ratifioinut vain omankielisensä väännelmän LOS:sta eikä siis sitä oikeaa sopimusta. Kerrohan että kykenetkö sinä osoittamaan väitteesi linkein oikeiksi vaiko et??

    Äänestä

  • kjhgjbghjbvhjb kirjoitti:

    ettei sulle ne unicefin ja lukuisien muiden tahojen julkaisemat sivut ja suomenkielinen sopimus ja toteaminen ratifioinnista kelpaa.. ihan ilmeisesti se sopimus on sama kuin yleinen, sisältöä vaan on hiukan omalle kielelle käännettäessä muokattu.. sitähän voi sitten arvuutella missä vaiheessa ratifiointi on tapahtunut.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ..kertaa toistella. Lainsäädämntö , eli se joka määrittää ihmisoikeudet kansainvälisten ihmisoikeusnormien pohjalta, on eri asia kuin ihmisoikeusjulistukset.

    "Ne voivat olla ristiriidasssa keskenään, eikä lain sitovuutta noudateta vieläkään kaiken osalta. "

    Julistukset ja normit (jotka löytyy siis sopimuksista) voivat olla keskenään ristiriitaisia. Mutta jos sopimus ratifioidaan niin se sitoo kyseisen valtion ratifioinnista saakka noudattamaan kyseistä sopimusta.

    "Kuten Yk.kin toteaa, täälläkin on vielä paljon parannettavaa."

    Miksi kerrot tästä? kun minä otan puheeksi ne asiat jotka täällä ovat ainoat asiat jotka saavat YK:lta huomatutettavaa, minua syytetään asian vierestä puhumisesta, vaikka puhun tasan tarkkaan juuri siitä pakolaisasiasta, jossa meillä on YK:n mielestä parannettavaa. Suomi ei ole viimeaikoina saanut yhtään mistään muusta huomatuksia sopimuksen vastaisesta toiminnasta, johtuen siitä, että suomi ei toimi missään muussa kohden sopimusta vastaan...

    "Lisäksi hyväksyntä/allekirjoitus on eri asia kuin ratifiointi."

    Aivan! Suomi on allekirjoittanut lastenoikeuksien julistuksen. Se on täysin eriasia kuin sitoutuminen, eli ratifiointi, jolloin asia otetaan osaksi lainsäädäntöä.

    "Kuten voimme julistuksen/sopimuksen perusteella lukea, ainakaan aborttilakimme ei vastaa sitä minkälaista kohtelua niissä syntymättömillekin lapsille edellytetään."

    Aborttilainsäädäntömme ei vastaa julistusta syntymättömien kohdalta. Mutta kun valtio on ratifioinut sopimuksen, niin sellaista vaihtoehtoa ei ole, että valtio ei noudattaisi lainsäädännössään sopimuksessa sovittuja asioita. Mikä antaakin ainoan luonnollisen vastauksen, että kyseisessä sopimuksessa ei anneta mitään oikeuksia syntymättömille, aivan kuten jokainen lukutaitoinen voi sopimuksesta lukea, että mitä onkaan sovittu (ja se ilmenee artikloissa)...

    ei vaan edelleenkään määritä mitään ihmisoikeuksia :DD vaan juurikin ne Yk.n ihmisoikeusjulistukset, mm. lapsen oikeuksien julistus.

    "Mutta jos sopimus ratifioidaan niin se sitoo kyseisen valtion ratifioinnista saakka noudattamaan kyseistä sopimusta."

    Eipä vain noudateta vieläkään kaikkea!

    "Suomi ei ole viimeaikoina saanut yhtään mistään muusta huomatuksia sopimuksen vastaisesta toiminnasta, johtuen siitä, että suomi ei toimi missään muussa kohden sopimusta vastaan..."

    Muista nyt että se komitean työ (huomauttelu noudattamattomuudesta) oli rajattu syntyneisiin... mikä ei tarkoita sitä ettäkö syntymättömät olisi sopimuksesta pois rajattu, ja ettei niitä tarvisi komitean työn rajoitusten takia noudattaa!!

    "Mutta kun valtio on ratifioinut sopimuksen, niin sellaista vaihtoehtoa ei ole, että valtio ei noudattaisi lainsäädännössään sopimuksessa sovittuja asioita."

    Ja sitä samaa kohteluahan toivotaan syntymättömille(kin) lapsille myös sopimuksessa :D ja sen yhtenevyyden voi tosiaan jokainen lukutaitoinen niistä todeta. Lisäksi lasten oikeuksien julistus toteaa että oikeudet syntymättömillekin on tunnustettu jo ihmisoikeuksien julistuksessakin! Et pääse niistä lausumista kippuroimaan vaan yhtään mihinkään :DD

    >tunnustavat, että Yhdistyneet Kansakunnat on ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ja kansainvälisissä ihmisoikeuksien yleissopimuksissa julistanut ja sopinut, että _jokainen_ ihminen_ on oikeutettu niissä tunnustettuihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, _syntymään_ tai muuhun seikkaan perustuvaa erotusta,>

    Eli ei erottele, onko syntynyt vaiko ei :)

    >kun lapsi ruumiillisen ja henkisen kypsymättömyytensä tähden tarvitsee sekä _ennen_ syntymäänsä että syntymänsä jälkeen erityistä turvaa ja huolenpitoa, siihen kuuluva lakisääteinen suojelu mukaan luettuna, kun erityisen suojelun tarve on todettu lapsen oikeuksia koskevassa Geneven julistuksessa vuonna 1924 ja _tunnustettu_ Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa>.

    Äänestä

  • lainsäädäntö kirjoitti:

    Vastaus lue edellinen.

    Vaihtehtoinen vastaus tutustu: http://www.unicef.fi , sieltä sivuilta löydät kaiken tarvttavan laseten oiekuksista.

    Voit lukea myös http://www.amnesty.fi , siellä ihmisoikeuksista. Myös http://www.ihmisoikeudet.net , hyvä sivusto.

    Äänestä

  • sille voi kirjoitti:

    ettei sulle ne unicefin ja lukuisien muiden tahojen julkaisemat sivut ja suomenkielinen sopimus ja toteaminen ratifioinnista kelpaa.. ihan ilmeisesti se sopimus on sama kuin yleinen, sisältöä vaan on hiukan omalle kielelle käännettäessä muokattu.. sitähän voi sitten arvuutella missä vaiheessa ratifiointi on tapahtunut.

    Mitkä Unicefin ja lukuisien muiden tahojen sivut? Et ole kyennyt osoittamaan vielä yhdeltäkään sivustolta, että Suomi ei olisi ratifioinut YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttyä lasten oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Et yhtään ainutta linkkiä kymmenistä pyynnöistäni huolimatta.

    Kerrotko miksi sinä et kykene linkein osoittamaan väitteitäsi todeksi? Miksi et? Etkö nyt voisi laittaa edes yhden ainoan linkin, josta käy ilmi että Suomi ei ole juridisesti sitoutunut YK:n lapsen oikeuksia koskevaan yleissopimukseen eikä sitä ole ratifioinut, vaan jonkun oman versionsa siitä? MIKSI ET OSAA OSOITTAA OMIA VÄITTEITÄSI OIKEIKSI????????

    Äänestä

  • kjhghjghjgbvhjbvgjh kirjoitti:

    ole kyennyt osoittamaan että on ratifioitu juurikin sen yleissopimuksen sisältö eikä sellaista muotoa kuin se lukuisilla sivustoilla (unicef ja kaikki muut mistä sen voi löytää!) suomenkielisenä esitellään.

    Missään sivustoilla ei oteta virallisesti kantaa siihen miksi sisällöt eroaa toisistaan ja mitä se käytännön kannalta tarkoittaa. Löydätkö sinä?
    Niin kauan on aivan turha jatkaa juupas eipäs linjalla.

    Äänestä

  • määriteltynä kirjoitti:

    lapsi on alle 18-vuotias ihmisen jälkeläinen. Ja niitähän on SYNTYMÄTTÖMIÄ ja syntyneitä..

    tuo määritelmä on lapsi on alle 18-vuotias henkilö. Henkilöys alkaa sikiön syntymästä.

    Äänestä

  • unohtui kirjoitti:

    ne lukuisat linkit jotka kertoo biologis-tieteellisiä FAKTOJA!?? Sinulta kun ei ole tullut niiden kumoamiseksi yhtikäs mitään!!! XDDDDD

    Alkio on ihmisyksilö, ja siksi sillä ei minkään muun kehoakaan VOI OLLA kuin juurikin IHMISEN keho :) ja kerroppa nyt MIKÄ se alkion fyysinen olemus sitten on jollei minkäänlainen keho??? Rakentumattomuushöpinäsi on taas ihan omaa mutuhuttuasi :DD

    "taasko unohtui9.11.2009 17:41
    ne lukuisat linkit jotka kertoo biologis-tieteellisiä FAKTOJA!??"

    osoittamaan "tieteellisillä" linkeilläsi, että alkiolla olisi anatomisesti ihmisyksilön keho. Kun sillä ei ole! Sitä ei ole vielä muodostunut, torvelo. Et ole antanut tässä mitään linkkejä ja ne jotka joskus olet antanut, eivät todellakaan esitä mitään mutujesi kaltaista.

    Biologis-tieteellisiin faktoihin (?) ei kuulu väite, että alkiolla olisi ihmisyksilön keho. Torvi!

    Äänestä

  • mutujesi kirjoitti:

    mukaan kehoa tai ei, ihmisyksilö se nyt kuitenkin on :)

    ihmisen perimä ja ihmisen ilmiasu vauvasta vaariin.

    Äänestä

  • asiayhteydestä kirjoitti:

    senkin lauseenpätkän taas olet leikannut..

    No niinpä se vaan munneltu muoto esitellään kaikilla suomenkielisillä sivuilla "muka"(?) ratifioiduksi. Eli ne sivut julkaisee jonkun ihan muun kuin ratifioidun version siitä, ja valehtelee että se olisi se ratifioitu?

    taas kiemurrella pinteestä. Minäkin haluan nähdä todisteet, joten laitahan ne esiin vaan.

    Äänestä

  • sinäkään kirjoitti:

    ole kyennyt osoittamaan että on ratifioitu juurikin sen yleissopimuksen sisältö eikä sellaista muotoa kuin se lukuisilla sivustoilla (unicef ja kaikki muut mistä sen voi löytää!) suomenkielisenä esitellään.

    Missään sivustoilla ei oteta virallisesti kantaa siihen miksi sisällöt eroaa toisistaan ja mitä se käytännön kannalta tarkoittaa. Löydätkö sinä?
    Niin kauan on aivan turha jatkaa juupas eipäs linjalla.

    lukuisin linkein osoittanut, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessa 1989 hyväksytyn lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Ei ole olemassa kuin yksi ainoa lasten oikeuksia koskeva yleissopimus, joka on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa vuonna 1989, ja olet saanut useita linkkejä, joista ilmenee että juuri tämän Suomi on ratifioinut.

    Sinä et vain näemmä kykene oman väitteesi tueksi esittämään yhtään ainutta linkkiä, vaikka olet väittänyt, että "joka paikassa" ja "lukuisilla tahoilla" väitettäisiin samaa kuin sinä. Jännä että yhtään ainutta näistä joka paikasta ja lukuisasta tahosta et kuitenkaan kykene löytämään ja linkittämään...

    Äänestä

  • pysty kirjoitti:

    "taasko unohtui9.11.2009 17:41
    ne lukuisat linkit jotka kertoo biologis-tieteellisiä FAKTOJA!??"

    osoittamaan "tieteellisillä" linkeilläsi, että alkiolla olisi anatomisesti ihmisyksilön keho. Kun sillä ei ole! Sitä ei ole vielä muodostunut, torvelo. Et ole antanut tässä mitään linkkejä ja ne jotka joskus olet antanut, eivät todellakaan esitä mitään mutujesi kaltaista.

    Biologis-tieteellisiin faktoihin (?) ei kuulu väite, että alkiolla olisi ihmisyksilön keho. Torvi!

    mutuillasi osoittamaan että se mitä alkiollakin fyysisen konkreettisesti ON, olisi jotain muuta kuin sen keho. Kerro mitä niissä tieteellisten linkkien kuvissa näkyy ja minkä kerrotaan kehittyvän jollei kehon. Torvelo :D

    Äänestä

  • on kirjoitti:

    ihmisen perimä ja ihmisen ilmiasu vauvasta vaariin.

    on pelkkää mutuasi. Missään tieteellisellä sivustolla ei sanota halaistua sanaa että ihmisyyteen tarvisi jonkin tietynlaisen (sinulle kelpaavan :D) ilmiasun!

    Äänestä

  • yrittää kirjoitti:

    taas kiemurrella pinteestä. Minäkin haluan nähdä todisteet, joten laitahan ne esiin vaan.

    itse vaan, tuskissasi kiemurteleva kusiainen!! :D

    Odotellaan edelleen......tähän saakka kun ne kaikki todisteet on ollu mun puolella!

    Äänestä

  • kjhghjghjbvghj kirjoitti:

    lukuisin linkein osoittanut, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessa 1989 hyväksytyn lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Ei ole olemassa kuin yksi ainoa lasten oikeuksia koskeva yleissopimus, joka on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa vuonna 1989, ja olet saanut useita linkkejä, joista ilmenee että juuri tämän Suomi on ratifioinut.

    Sinä et vain näemmä kykene oman väitteesi tueksi esittämään yhtään ainutta linkkiä, vaikka olet väittänyt, että "joka paikassa" ja "lukuisilla tahoilla" väitettäisiin samaa kuin sinä. Jännä että yhtään ainutta näistä joka paikasta ja lukuisasta tahosta et kuitenkaan kykene löytämään ja linkittämään...

    miksi se "yleissopimus" on suomenkielisenä eri muodossa! Siis miksi kuitenkin joka paikassa on julkaistuna se eri (muunneltu) sisältöinen ratifioituna.. Et pysty muutakuin mutuilemaan että siinä on vaan "merkityksetön käännösvirhe".. ja ettei Suomi ole hakenut muutosta tähän sisällön kohtaan.

    Äänestä

  • ottaen kirjoitti:

    tuo määritelmä on lapsi on alle 18-vuotias henkilö. Henkilöys alkaa sikiön syntymästä.

    Osoita ettei syntymätön voi olla henkilö.

    Äänestä

  • ei kerrota kirjoitti:

    miksi se "yleissopimus" on suomenkielisenä eri muodossa! Siis miksi kuitenkin joka paikassa on julkaistuna se eri (muunneltu) sisältöinen ratifioituna.. Et pysty muutakuin mutuilemaan että siinä on vaan "merkityksetön käännösvirhe".. ja ettei Suomi ole hakenut muutosta tähän sisällön kohtaan.

    "missään
    ei kerrota
    miksi se "yleissopimus" on suomenkielisenä eri muodossa!"

    Ei kerrota niin, joten syytä voimme vain arvailla.

    "Et pysty muutakuin mutuilemaan että siinä on vaan "merkityksetön käännösvirhe".. ja ettei Suomi ole hakenut muutosta tähän sisällön kohtaan."

    Etkä sinä pysty muuta kuin mutuilemaan että se olisi jotain muuta kuin käännösvirhe. Mitä muutoksen hakuun tulee, niin sellaisesta minulla ei ole tietoa. Jos sinulla on, niin senkin toki osoitat linkein. Olen varma, että sellaisesta olisi selkeästi jossain tiedotettu, sillä tuo sopimushan velvoittaa tiedottamaan kansalaisille sitä koskevista asioista.

    Edelleen ihmettelen, että mikset pysty vastaamaan suoraan kysymykseen suoralla vastauksella; Kykenetkö sinä linkein osoittamaan, että Suomi ei ole ratifioinut sitä alkuperäistä, YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta vaiko et?

    Äänestä

  • kjhghghjghjgvjhgj kirjoitti:

    sinullehan ei kelpaa se muoto millä se suomenkielisillä sivuilla esitellään. Kuten et pysty sinäkään sitä että ratifioitu on juuri se alkuperäisen sopimuksen sisältö.

    Äänestä

  • koska.. kirjoitti:

    sinullehan ei kelpaa se muoto millä se suomenkielisillä sivuilla esitellään. Kuten et pysty sinäkään sitä että ratifioitu on juuri se alkuperäisen sopimuksen sisältö.

    Et siis kykene linkein osoittamaan, että Suomi ei olisi ratifioinut YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989 hyväksyttyä lasten oikeuksia koskevaa yleissopimusta? Miksi sitten olet väittänyt sellaista?

    "sinullehan ei kelpaa se muoto millä se suomenkielisillä sivuilla esitellään."

    Missä kohtaa olen sanonut että minulle ei tuo suomenkielinen käännös kelpaisi? Mitä oikein tarkoitat?

    "Kuten et pysty sinäkään sitä että ratifioitu on juuri se alkuperäisen sopimuksen sisältö."

    Olen antanut sinulle lukuisia linkkejä, joista käy ilmi, että juuri se sisältö on ratifioitu. Kertoisitko mikä niissä menee yli ymmärryskykysi?

    Äänestä

  • kjhghjghjgbhjbghjgj kirjoitti:

    siltä että sopimus on ratifioitu sellaisessa muodossaan kuin se niillä unocefin jne. sivuilla esitellään. Mutta sulle se ei kelpaa perusteluna. Joten antaa olla.

    "joista käy ilmi, että juuri se sisältö on ratifioitu."

    Niistä ei käy ilmi minkä muotoisena sisältö on ratifioitu eli ettei ole ratifioitu muunneltuna, eikä missään kerrota miksi käännös poikkeaa alkuperäisestä eikä oteta kantaa niiden erilaisuuteen.

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    "minusta
    näyttää
    siltä että sopimus on ratifioitu sellaisessa muodossaan kuin se niillä unocefin jne. sivuilla esitellään."

    Mikset sitten alunperinkin ja jo kauan sitten ole sanonut suoraan, että et tiedä asiaa, vaan sinusta vain näyttää siltä? Mitä ihmeen järkeä on väittää jotain jollei itseasiassa edes varmaksi tiedä pitääkö se paikkansa?

    "Mutta sulle se ei kelpaa perusteluna."

    Kyllä minulle tuo kelpaa perusteluna sinun tulkinnallesi. Mutta koska olet esittänyt suoria väitteitä, tottakai pyydän myös todisteita niistä.

    "Niistä ei käy ilmi minkä muotoisena sisältö on ratifioitu eli ettei ole ratifioitu muunneltuna"

    Etkö vieläkään käsitä, että sisällöllisesti on olemassa vain yksi YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20.11.1989 hyväksytty lasten oikeuksia koskeva yleissopimus, alkuperäiseltä nimeltään The Convention on the Rights of the Child? Tämä on se nimenomainen lasten oikeuksia koskeva yleissopimus ja sen sisältö on se, jonka lähes kaikki valtiot ovat ratifioineet ja se on se, mikä juridisesti sitoo sen ratifioineita valtioita. Se, että se on käännetty lähes kaikille muillekin kielille, ei poista sitä faktaa, että vain tuon YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn sopimuksen sisältö on se alkuperäinen ja ainoa juridisesti velvoittava lapsen oikeuksia koskeva sopimus. Suomenkielinen kappale on käännös.

    Sinä olet saanut lukuisia linkkejä, joissa täysin yksiselitteisesti kerrotaan Suomen ratifioineen juuri tämän YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20.11.1989 hyväksytyn lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Tällöin se on nimenomaan juridisesti sitoutunut sen sisältöön ja tällöin on ratifioitu nimenomaan se sisältö, jonka YK sopi ja hyväksyi. Mikä niissä linkeissä on sinulle ylivoimaisen vaikea ymmärtää? Etkö todella tajua, että jos Suomi on ratifioinut jonkin oman muunnellun versionsa tuosta YK:n hyväksymästä sopimuksesta, se ei ole silloin juridisesti sitoutunut mihinkään?

    Ei millään pahalla, mutta minä olen nyt linkein osoittanut sinulle, että sinun tulkintasi asiasta on väärä. Olet saanut täysin yksiselitteiset linkit tämän osoitukseksi. Mikä niissä on sinun ymmärryskyvyllesi liikaa?

    Äänestä

  • kjhghjbghjghjbghj kirjoitti:

    taas tässäkin kohtaa se ettet niitä konkreettisia näyttöjä ja niistä tehtyjä loogisia johtopäätelmiä tajua..

    "Tämä on se nimenomainen lasten oikeuksia koskeva yleissopimus ja sen sisältö on se, jonka lähes kaikki valtiot ovat ratifioineet ja se on se, mikä juridisesti sitoo sen ratifioineita valtioita."

    Niin niin, hyväksytty varmaan on, mutta sehän onkin eri asia kuin ratifiointi. Ja ihmettelen edelleen miksi ratifioituna esitellään "väärin" käännetty versio eikä sitä alkuperäistä (suomeksi julkaistu kai missään?). Miten 20 vuoden "käännösvirhe" oleellisessa kohtaa voisi olla mahdollista ilman muutoksenhakua sisältöön? Miksei missään oteta virallisesti kantaa erilaisuuteen? Tottakai muunneltukin versio on yhtä pätevä, miksi sitä muuten edes saisi muuttaa jos koko sopimu sillä mitätöityisi?!

    Se on oma tulkintasi mitä olet mielestäsi osoittanut linkeilläsi. Ne vain ei varmuudella ja aukottomasti todista sitä mitä väität.

    Äänestä

  • on ilmennyt kirjoitti:

    sentään! Mikä ihme tässä nyt mättää??

    "Niin niin, hyväksytty varmaan on, mutta sehän onkin eri asia kuin ratifiointi."

    Antamissani linkeissä täysin päivänselvästi sanotaan, että Suomi on nimenomaan RATIFIOINUT sen sopimuksen!

    "Se on oma tulkintasi mitä olet mielestäsi osoittanut linkeilläsi. Ne vain ei varmuudella ja aukottomasti todista sitä mitä väität."

    ????????????????????????????????

    Kerrotko mikä kohta tässä on omaa tulkintaani? Kerro missä kohtaa tässä sanotaan että Suomi ei ole RATIFIOINUT YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeutta koskevaa sopimusta?

    >>New Yorkissa 20 päivänä marraskuuta 1989 tehty lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus, jonka eräät määräykset on hyväksytty 31 päivänä toukokuuta 1991 annetulla lailla, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymällä lailla (1129/91) ja jonka tasavallan presidentti on ratifioinut niin ikään 31 päivänä toukokuuta 1991 ja jota koskeva ratifioimiskirja on talletettu Yhdistyneiden Kansakuntien pääsihteerin huostaan 20 päivänä kesäkuuta 1991, on voimassa 20 päivästä heinäkuuta 1991 niin kuin siitä on sovittu.>>

    Osoita näistä se kohta, jossa kerrotaan että Suomi ei ole RATIFIOINUT juuri tuota YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20.11.1989 hyväksyttyä lasten oikeuksia koskevaa yleissopimusta, alkuperäiseltä nimeltään The Convention on the Rights of the Child??

    >>The Convention on the Rights of the Child is the most widely and rapidly ratified human rights treaty in history. Only two countries, Somalia and the United States, have not ratified this celebrated agreement.>>

    >>Convention on the Rights of the Child, 20 November 1989.
    Finland
    Signature 26.01.1990.
    Ratification / Accession 20.06.1991.>>

    >>Finland ratified the Convention on the Rights of the Child [CRC] in June of 1991>>

    Kerro nyt mikä ihme näissä on minun omaa tulkintaani?? Missä kohtaa noissa väitetään, että Suomi olisi ratifioinut oman käännösversionsa eikä siis sitä alkuperäistä ja juridisesti sitovaa???

    Äänestä

  • kjhghjgbhjbvghjbvhjb kirjoitti:

    Missä sanotaan ettei sopimukseen ole tehty muutoksia, kun siellä ihan ilmiselvästi erilailla näkyy lukevan kuin alkuperäisessä?? Missä on kerrottu syy tähän?! Mikä tämä suomeksi julkaistu on jos ratifioitu onkin joku ihan toisenlainen sopimussisältö???

    Äänestä

  • mättää.... kirjoitti:

    "Missä sanotaan ettei sopimukseen ole tehty muutoksia, kun siellä ihan ilmiselvästi erilailla näkyy lukevan kuin alkuperäisessä??"

    En ole huomannut, että missään mainittaisiin Suomen hakeneen sopimukseen muutoksia. Olen vakuuttunut siitä, että jos Suomi sellaisia olisi hakenut, sellaisesta myös kerrottaisiin esim. Unicefin sivuilla, sillä edelleen se LOS velvoittaa tiedottamaan kansalaisia tällaisista asioista.

    "Missä on kerrottu syy tähän?! Mikä tämä suomeksi julkaistu on jos ratifioitu onkin joku ihan toisenlainen sopimussisältö???"

    Eli sinulle ajatuskin siitä, että kyseessä olisi todellakin vain tahaton käännösvirhe, on täysin mahdoton? Miksi? Miksi epäilet mieluummin jotain älyttömiä salaliittoja kuin sitä kaikkein yksinkertaisinta ja todennäköisintä vaihtoehtoa? Ei millään pahalla, mutta tuo yksi käännösvirhe ei oikeasti ole niin oleellinen, että se esim. Suomen lainsäädäntöön vaikuttaisi mitenkään. Joten ehkä koetaan turhaksi paperin pyöritykseksi muuttaa kaikista virallisista suomennoksista yhtä lausetta, kun sillä ei juridista merkitystä yksinkertaisesti ole.

    Ja unohdit muuten osoittaa antamistani linkeistä sen kohdan, jossa kerrotaan että Suomi ei ole RATIFIOINUT juuri tuota YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa 20.11.1989 hyväksyttyä lasten oikeuksia koskevaa yleissopimusta, alkuperäiseltä nimeltään The Convention on the Rights of the Child. Koska kuitenkin väitit että minä mutuilen tämän asian suhteen ja linkkini eivät osoita minun väitteitäni, niin toki perustelet oikein jurta jaksaen nämä väitteesi. Sinä alat nyt osoittamaan mitä minä olen mutuillut ja osoitat antamistani linkeistä ne kohdat, jotka eivät tue mutuani. Jään odottelemaan perusteellista, asiallista, kattavaa ja linkein todistettua selontekoasi.

    Lisäksi toivon sinun vastaavan seuraaviin kysymyksiin. Laitan valmiit vastausvaihtoehdot varmistaakseni sen, että saan suoria vastauksia vastakysymysten ja kiemurteluiden sijaan:

    Onko Suomi ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen, vaiko oman tahallaan muuntelemansa version siitä?

    a) Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen
    b) Suomi on ratifioinut oman kielisen väännelmänsä
    c) en tiedä

    Onko Suomi hakenut muutoksia YK:lta Lapsen oikeuksien sopimuksen sisällöllisiin seikkoihin?

    a) kyllä on
    b) ei ole
    c) en tiedä

    Äänestä

  • kjhghjghjgbhjbvghj kirjoitti:

    Ei olekaan oleellinen sikäli ettei komitean työ (huomautukset sopimuksen noudattamatta jättämisestä) koske kuin syntyneitä.. mutta miksei noin perusteellista "virhettä" ole korjattu 20 vuodessakaan? Haluan virallista tietoa ja selityksen erilaisuudesta, turha siitä on mitään mutuilla.

    Tottakai todetaan ylimalkaisesti että Suomi on ratifioinut juuri sen yleissopimuksen, mutta kun se nyt ei kuitenkaan ole se sama sisältö mikä on joka puolella suomeksi (muutettuna) julkaistuna!

    En tiedä kumman version on ratifioinut. Jotain hämärää asiassa kuitenkin on koska sisällöt poikkeaa edelleen toisistaan!
    En tiedä onko muutoksia haettu, mutta miksi sitten voidaan julkistaa eri muotoinen ratifioituna..

    Äänestä

  • niin niin kirjoitti:

    "mutta miksei noin perusteellista "virhettä" ole korjattu 20 vuodessakaan? Haluan virallista tietoa ja selityksen erilaisuudesta, turha siitä on mitään mutuilla."

    Ja minä olen sinulle jo moneen kertaan sanonut, että virallista tietoa minulla ei tästä asiasta ole, joten jos sinä sellaista haluat, niin jokseenkin järjetöntä on minulta sellaista toistuvasti kysellä. Koska asia sinua kiinnostaa, ole hyvä ja etsi sitä haluamaasi virallista tietoa. Minulle riittää se, että minä tiedän Suomen ratifioineen YK:n hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Tämä asia minulle on opetettu jo koulussa, enkä ole onnistunut löytämään ensimmäistäkään todistetta joka väittäisi muuta. Sinä olet ainoa henkilö jonka kanssa asiasta koskaan olen keskustellut, joka on väittänyt muuta. Ja nythän olet itsekin myöntänyt väittäneesi vastoin parempaa tietoasi. Minulla ei ole mitään syytä epäillä opettajiani, Unicefia, suomen lakia yms. vain sillä perusteella, että joku anonyymi kirjoittaja nettipalstalla mutuilee asioita joita ei oikeasti tiedä.

    "En tiedä kumman version on ratifioinut."

    No niin. Joten tämäkin megalomaaninen vänkäys on siis ollut täysin turhanpäiväistä touhua. Sinä esität väitteitä, joita et kykene osoittamaan. Kun sinua pyytää ne osoittamaan sinä et sanallakaan sano, että et oikeasti tiedä onko asia niinkuin olet väittänyt, vaan kiemurtelet ja kiertelet ja kaartelet päivätolkulla ja syytät jopa minua mutuilusta, vaikka olen sinulle täysin yksiselitteisiä linkkejä sanojeni vakuudeksi eteen kantanut. Yli kymmenen päivää kesti tämä lapsellinen kiemurtelusi, kunnes vihdoin viimein sentään vaivauduit myöntämään oman tietämättömyytesi.

    Minä en kertakaikkiaan jaksa käsittää, miten hemmetissä voi olla noin vaikeaa myöntää oma tietämättömyytensä suoraan sen sijaan että väenvängällä päivätolkulla yrittää kiemurrella tietään ulos ansasta, johon on itse astunut. Se, että ei tiedä kaikkea, ja että välistä voi olla väärässäkin, ei ole mikään synti tai häpeän asia. Mutta todellakin säälittävää on kyvyttömyys myöntää omaa tietämättömyyttään ja sitä mahdollisuutta että onkin ollut väärässä, silloin kun se on jo ilmiselvää. Aikuismainen keskustelu asioista ei onnistu siten, että päivätolkulla kiemurrellaan ja vältellään suoriin kysymyksiin vastaamista. Jos on ollut niin typerä, että on alunperin mennyt väittämään jotain, mistä ei oikeasti tiedäkään pitääkö se paikkansa vaiko ei, niin asiaa ei tosiaankaan yhtään paranna se, että ei kykene myöntämään asiallisesti omaa virhettään.

    Omalta osaltani tämä keskustelu kanssasi on nyt ohi. Minä olen omat argumenttini esittänyt ja monin linkein osoittanut todeksi. Mutuilu ei tosiaan kiinnosta.

    Äänestä

  • kjhghjghjghjghjgh kirjoitti:

    "Minulle riittää se, että minä tiedän Suomen ratifioineen YK:n hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen."

    Se on omaa tulkintaasi johon haluat uskoa. Niin kauan kun parempaa tietoa ei ole ja esitellään kaikilla suomenkielisillä sivuilla ratifioituna se erilainen/muunneltu versio, ei voi tietää miten asia on. Ei ole syytä epäillä silmiäni joilla näen ettei teksti ole oikein/samanlailla käännetty. Ja kaikki voi sen sieltä todeta.

    "Kun sinua pyytää ne osoittamaan sinä et sanallakaan sano, että et oikeasti tiedä onko asia niinkuin olet väittänyt, vaan kiemurtelet ja kiertelet ja kaartelet päivätolkulla ja syytät jopa minua mutuilusta, vaikka olen sinulle täysin yksiselitteisiä linkkejä sanojeni vakuudeksi eteen kantanut."

    Sinähän kiemurtelet edelleen etkä tajua ettet yhtään paremmin ole osoittanut mutu-väittämiäsi todeksi. Linkkisi ei kerro mikä versio on ratifioitu, onko tehty muutoksia sisältöön ja miksi teksti poikkeaa alkuperäisestä.

    MInä en ole ollutkaan missään ansoissa, mutta sinä kyllä alat siinä reunalla olla kun jatkat vieläkin tuota epätoivoista itse tulkitsemiesi mutu-uskomustesi jankkausta :D

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    miksi monet kansainvälisetkin lähteet kertovat Suomen ratifioineen Convention on the Rights of the Child:n? Miksi kansainvälinen Unicef kertoo että ainoat maat, jotka sitä eivät ole ratifioineet ovat Yhdysvallat ja Somalia? Miksi uskot näiden kaikkien lähteiden valehtelevan?

    Tässä muuten vielä yksi linkki lisää aiheesta. Se on YK:n lista kaikista maista, jotka ovat ratifioineet Lasten oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Siinä myös mainitaan, että englannin-, arabian-, kiinan-, ranskan-, venäjän- ja espanjankieliset käännökset ovat niitä virallisia ja ratifioituja kappaleita ko. sopimuksesta. Löydät sieltä myös Suomen ja sen kohdalla sekä allekirjoitus- että ratifioimispäivämäärän.

    http://treaties.un.org/Pages/ViewDetails.aspx?src=TREATY&mtdsg_no=IV-11&chapter=4&lang=en

    Mutta ehkä sinä haluat vielä vängätä että YK itsekin valehtelee väittäessään Suomen ratifioineen sopimuksen sellaisessa muodossa kuin se on esitetty näillä YK:n virallistetuilla kielillä? Toki arvaan jo valmiiksi, että ei tämäkään linkki YK:n virallisille sivuille sinulle kelpaa. Tuskin kelpuuttaisit sitäkään vaikka YK:n pääsihteeri tai Isä Jumala tulisi kertomaan sinulle asian...

    Äänestä

  • kjhyghjvghvhjvhg kirjoitti:

    velehtelekaan vaikka noin toteaa. Ratifioituhan se on muunneltukin sopimus..

    Mutta siis sun mukaan unicef ja kaikki muut suomenkielellä sopimuksen julkaisevat tahot valehtelee, minkälainen sopimussisältö on ratifioitu?

    Äänestä

  • ne.... kirjoitti:

    arvasinkin; edes linkki YK:n omille sivuille ei sinulle kelvannut, kun se ei puolla mutujasi ;) Siinähän tosiaan kerrottiin, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessaan vuonna 1989 hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen, ja siinä myöskin kerrottiin, että sopimus on voitu ratifioida mainituilla YK:n virallisilla kielillä. Suomen kieli ei kuulu noiden kielten joukkoon, joten suomenkielisen version ratifiointi ei tällöin ole sama asiakaan kuin tuon YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn sopimuksen ratifiointi. Mutta pidät siis omia mutujasi YK:takin luotettavampana. Hienoa!

    "Mutta siis sun mukaan unicef ja kaikki muut suomenkielellä sopimuksen julkaisevat tahot valehtelee, minkälainen sopimussisältö on ratifioitu?"

    Minun nähdäkseni sopimuksen suomen kielellä julkaisseet ovat julkaisseet sen saman suomennoksen. Olettaisin että sopimusta suomennettaessa on otetu käyttöön yksi yhtenäinen käännös, ei jokaisen tahon omia suomennoksia. En tosin ole löytänyt vielä yhtään ainutta sellaista tahoa, joka väittäisi, että juuri se suomenkielinen sopimus on ratifioitu. Laitapas linkkejä niihin kohtiin, joissa kerrotaan nimenomaan suomenkielisen version ratifioinnista, eikä siis vain yleisesti mainita Suomen ratifioineen YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Jään odottamaan linkkejäsi.

    Äänestä

  • kjhghjghjghvhj kirjoitti:

    Olen todennut että suomennettu sopimus poikkeaa alkuperäisestä, etkä sinä ole osoittanut mitenkään että on ratifioitu juuri sen alkuperäisen sisältö, etkä sitä miksi se on sitten erimuodossa esitelty unicefin ym. lukuisilla virallisilla sivustoilla. Ne ei selvästikään kelpaa sulle :)

    Kyse ei ole siitä ettei ole voitu ratifioida suomen kielellä, vaan onko sopimukseen haettu muutosta jo ennen kääntämistä, eli ratifioitu sisällöltään muunneltu sopimus jo ennen suomennosta, jotta se voidaan suomentaa niin kuin nyt on tehty. Tämä ei sitten tullu sulle ollenkaan mieleen?

    Kaikki suomenkielellä julkaisseet tahot on julkaisseet sen saman, muunnellun sopimuksen. Eikö ole outoa ettei mikään niistä ole puuttunut "käännösvirheeseen" jos se sellainen on?

    Äänestä

  • mutuja? kirjoitti:

    "etkä sinä ole osoittanut mitenkään että on ratifioitu juuri sen alkuperäisen sisältö"

    Eli et usko edes YK:ta. Aivan. Olin siis oikeassa kun epäilin ettet suostu uskomaan sitä jo kun linkin annoin ;)

    Etkä edelleenkään ole kyennyt antamaan yhtään ainutta linkkiä, jossa kerrottaisiin Suomen ratifioineen vain suomenkielisen kappaleen sopimuksesta.

    Tämä riittääkin tästä sitten. Minun väitteeni tukena on mm. YK, sinun väitteesi tukena ei ole muuta kuin omat väitteesi =DD

    Äänestä

  • ihan kirjoitti:

    itse vaan, tuskissasi kiemurteleva kusiainen!! :D

    Odotellaan edelleen......tähän saakka kun ne kaikki todisteet on ollu mun puolella!

    Kaikki sun puolella olleet todisteet ovat tässä:

    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -

    Siinähän nuo

    Äänestä

  • kjhghjghjghvhj kirjoitti:

    arvasinkin; edes linkki YK:n omille sivuille ei sinulle kelvannut, kun se ei puolla mutujasi ;) Siinähän tosiaan kerrottiin, että Suomi on ratifioinut YK:n yleiskokouksessaan vuonna 1989 hyväksymän lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen, ja siinä myöskin kerrottiin, että sopimus on voitu ratifioida mainituilla YK:n virallisilla kielillä. Suomen kieli ei kuulu noiden kielten joukkoon, joten suomenkielisen version ratifiointi ei tällöin ole sama asiakaan kuin tuon YK:n yleiskokouksessa hyväksytyn sopimuksen ratifiointi. Mutta pidät siis omia mutujasi YK:takin luotettavampana. Hienoa!

    "Mutta siis sun mukaan unicef ja kaikki muut suomenkielellä sopimuksen julkaisevat tahot valehtelee, minkälainen sopimussisältö on ratifioitu?"

    Minun nähdäkseni sopimuksen suomen kielellä julkaisseet ovat julkaisseet sen saman suomennoksen. Olettaisin että sopimusta suomennettaessa on otetu käyttöön yksi yhtenäinen käännös, ei jokaisen tahon omia suomennoksia. En tosin ole löytänyt vielä yhtään ainutta sellaista tahoa, joka väittäisi, että juuri se suomenkielinen sopimus on ratifioitu. Laitapas linkkejä niihin kohtiin, joissa kerrotaan nimenomaan suomenkielisen version ratifioinnista, eikä siis vain yleisesti mainita Suomen ratifioineen YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyä lapsen oikeuksia koskevaa yleissopimusta. Jään odottamaan linkkejäsi.

    omia mutu-tulkintojasi Yk.n sanomisista :) Näinhän se meni....

    Koita tajuta jo etten väitä että ratifioitu on vain suomenkielinen versio, vaan se käännös (saattaa) osoittaa sen MILLAISENA yleissopimuksen sisältö on ratifioitu!

    Minulla on useat tahot jotka julkaisee sopimuksen suomeksi sivustoillaan tietyssä muodossa.

    Äänestä

  • joo! kirjoitti:

    Kaikki sun puolella olleet todisteet ovat tässä:

    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -
    -

    Siinähän nuo

    nyt aborttidementikon päässä ne lukuisat linkit joita on annettu..? :D

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    nyt aborttidementikon päässä ne lukuisat linkit joita on annettu..? :D

    Missä ne linkit on? Eipä ole näkynyt...

    Äänestä

  • linkkejä on annettu? kirjoitti:

    Missä ne linkit on? Eipä ole näkynyt...

    annettuja joita sokea dementikko ei muista koskaan nähneensäkään.

    Äänestä

  • miljoonasti kirjoitti:

    annettuja joita sokea dementikko ei muista koskaan nähneensäkään.

    tietenkin muistin pettäessä lukea aina ketjun uudestaan. Eipä ole näkynyt linkityksiä. Onkohan sulla jo niin paha dementia että oot unohtanut että et mitään linkkejä ole laittanutkaan?

    Äänestä

  • dementikko voi kirjoitti:

    tietenkin muistin pettäessä lukea aina ketjun uudestaan. Eipä ole näkynyt linkityksiä. Onkohan sulla jo niin paha dementia että oot unohtanut että et mitään linkkejä ole laittanutkaan?

    menee lueskelemaan vaan niitä unicefin (ja monien muiden virallisten tahojen) sivuja missä on suomeksi esiteltynä Suomen se ratifioima sopimus.

    Äänestä

Asian tiimoilta voisi oikeasti järkätä julkisen tavispaneelikeskustelun. Vastustajat ja liberaalimmat vastakkain ja tätä samaa paskanjauhantaa voisi näyttää telkkarissa suorana.

Ja abortti ei ole rikos tai murha. Se on sitä vain eräiden mielestä, heidän moraalikäsitystensä mukaan. Ja HEIDÄN moraalikäsityksensä ei ole mikään maailman oikeamielisin käsitys vaikka kovasti toista väitetäänkin. naurettavaa miten jotkut viitsivät jänkätä samaa asiaa vaikkei se heidän edukseen mihinkään johda, päinvastoin.

Laki ja moraalikäsitys on aivan eri asioita ja kun lakeja ja moraalikäsityksiä on niin paljon kuin on valtioita/ihmisiä, niin luulisi sydänakankin tajuavan jo pikkuhiljaa että hänen mesoamisensa aborttia vastaan on turhaa ja sitäpaitsi se mielletään nyky-yhteiskunnassa vanhanaikaiseksi ja fanaattisen kielteiseksi asenteeksi naisen itsemääräämisoikeutta ja vapautta vastaan. On ihan yhtä tyhjän kanssa jankuttaa jostain ihmisoikeuksista ja lukea niitä kuin piru raamattua. Tosielämä on tosielämää ja ihan eri kuviot kuin nuo viralliset linkit, todisteet ja olemattomat tutkimukset. Et voi vaan soveltaa koskaan niitä jokaiseen ihmiseen.

Äänestä
  • ihmisoikeuksista 'mesoaminen' näkyy suhunkin uppoavan :)

    Ja abortti täyttää murhan määritelmän, muussa kuin juridisessa merkityksessä.

    Äänestä

  • se .... kirjoitti:

    ihmisoikeuksista 'mesoaminen' näkyy suhunkin uppoavan :)

    Anteeksi nyt että tunkeudun tähän teidän dialogiinne, mutta minua kiinnostaa suunnattomasti eräs asia, jota kumpikaan teistä ei ole tajunnut ottaa esille (tai sitten missasin sen kohdan, kun en ihan koko keskustelua jaksanut käydä läpi). Kysymys tulee siis abortin hyväksyvälle keskustelun osapuolelle:

    Erityistapauksissa raskaudenkeskeytys saadaan suorittaa 24. raskausviikolle asti. Tämän ikäisiä sikiöitä (keskosia) onnistutaan kuitenkin ennenaikaisissa synnytyksissä pelastamaan ja keskoskaappi- ym. hoitojen avulla saadaan kasvamaan ja kehittymään loppuun asti lähes normaaliterveiksi ihmisyksilöiksi, lapsiksi. Ihmislapsen keho on 24 viikon ikäisillä sikiöillä jo ihan selvästi (kädet, jalat, pää, suurin osa sisäelimistä), vaikka kaikki elimet eivät täydellisesti toimi ilman apua, ja etenkin hermoston kehittyminen jatkuu vielä pitkään.

    Kuinka ajattelet tästä tilanteesta? Eikö 24. viikolla abortoitu sikiö ole ihmisyksilö yhtä lailla kuin samassa kehitysvaiheessa ennenaikaisesti syntynyt ja elossa selviytynyt lapsi? Jos mielestäsi on, mikä silloin tekee vaikkapa 8-, 12- tai 15-viikkoisesta vähemmän ihmisen kuin 24-viikkoisesta? Edellä väittämäsi 'kehon' puuttuminenko? Kuinka sitten yhdistät tämän määritelmän aiempaan väitteeseesi, että syntymätön lapsi ei ole ihmisyksilö?

    Entä mikä on syntymätön sikiö, joka on lasketusta ajasta kaksi viikkoa myöhässä eli periaatteessa fyysisesti täysin lapsen kaltaiseksi kehittynyt mutta vain vielä kohdussa odottamassa syntymää?

    Oletko edelleen sitä mieltä, että sikiöstä tulee ihmisyksilö vasta syntyessään ja että syntymää ennen sikiön tappaminen ei ole ihmisen tappamista? Jos vastasit kysymykseen kieltävästi, vastaa sitten tähän: Milloin (=minkä ajan kuluttua hedelmöityksestä) sikiöstä tlee ihmisyksilö? Mikä tekee sikiöstä ihmisen? Mikä on se hetki tai tapahtuma, kun alkiosta tai sikiöstä voidaan puhua pienenä ihmisyksilönä, lapsena?

    Haluan että vastaat jokaiseen kysymykseeni rehellisesti oman näkemyksesi mukaan. Älä valitse vain miellyttävimpiä ja helpompia, vaan käy jokainen kohta läpi kiertelemättä. Odotan rakentavaa keskustelua, en solvauksia. Tässäpä vielä muutamia väitteitäni tukevia linkkejä, joita kuitenkin vaatisit minulta:

    http://www.vauva.fi/artikkeli/raskausviikot/623/raskausviikko_24
    http://www.liberovaipat.fi/Pages/Pregnant/CalendarDefault.aspx?id=3008
    http://www.vauvakuume.net/Raskaus/Sikion_kehitys/sikion_kehitys.html
    http://demo.seco.tkk.fi/tervesuomi/item/nn:103
    http://www.ituprojekti.net/itu_kirjasto/sikionkehitys.pdf

    Tässä vain joitain mainitakseni, lisääkin löytyi vaikka kuinka monta sivua. Mutta katsoin näiden riittävän ”todisteeksi”.

    Äänestä

  • Ylimääräinen kirjoitti:

    Itse määrittelen ihmisyksilöksi fyysisen, sosiaalisen ja psyykkisen kokonaisuuden. Näin ollen ihmisyksilö on kheittynyt (kaikki soat olemassa) vaihtelevien arvelujen mukaan 6 - 10 kuukauden kulutta syntymästä.

    koska itse näen ihmisyksilön arvokkaana vasta silloin, minulle on yhdentekevää missä vaiheessa kyseinen yksilö sillä perustellaa tapetaan, kunhan ennen kuin se on myös psykolgisesti määriteltynä yksilö. Sen jälkeen oman näkemykseni mukaan on tappaminen väärin, koska yksilö itse on tiedostava.

    Eli en käytä eläinkunnantuotteita, koska minsuta tiedostavan ja kokemaan kykenevän elämän käyttäminen hyödykkeenä on väärin. Vaikka ajattelen näin, niin silti en käytä myöskään kananmunia, vaikka minusta kanamunien syönnissä ei sen kananpojan kannalta ole mitään väärää, vaan siinä ajattelen tuotantoprosessia johon tunteva ja kykenevä eläin (kana) alistetaaan munien saamiseksi.

    Samoin myös jo syntyneen lapsen kohdalla, vaikka jo syntynyt vaikka 2 kuukautinen vauva ei koe henkilökohtaista menetystä kun elämä päättyy, niin se mitä siinä on mietittävä on sen vauvan sosiaalinen ympäristö, vauva on varmasti jo monelle henkilölle tärkeä.

    Lisäksi meillä on lainsäädäntö, mikä ylittää aina yksittäisen henkilökohtaisen näkemyksen ja siihenhän minunkin on alistuttava, eli lainsäädäntömme sanoo, että kuukauden ikäisiä vauvoja ei saa eliminoida, siksi myöskään minä en niitä eliminoisi edes kuvitelmissani, vaikkakaan en siis kokisi sitä vauvalle yksilönä vääryydeksi.

    "Eikö 24. viikolla abortoitu sikiö ole ihmisyksilö yhtä lailla kuin samassa kehitysvaiheessa ennenaikaisesti syntynyt ja elossa selviytynyt lapsi?"

    Mielestäni aborttirajaa tulisi laskea viikkoon 22. Juuri sillä perustella, että nykyinen lainsäädäntö raahaa lääketieteen perässä, nykyisin keskosia pelastetaan elämään viikolta 22 saakka. Päivi Räsänen on tehnyt asiasta aloitteen, jota tuen voimakkaasti. On epäeettistä, että samanikäisiä voidaan pelastaa samalla kun niitä voidaan tarkoituksella tappaa.

    Ihan samanlailla se siis minustakin on ihmisyksilö (ei siis vielä kokonainen oman määritelmäni mukaan), siksi lainsäädännön tulisi pysyä lääketieteen perässä. 1970-luvulla nuorin teoreettisesti pelastettavissa oleva oli viikolla 24, nykyisin se on viikolla 22.

    "Jos mielestäsi on, mikä silloin tekee vaikkapa 8-, 12- tai 15-viikkoisesta vähemmän ihmisen kuin 24-viikkoisesta? "

    Koska se mielestäni on yhtälailla ihminen niin minusta se on ihminen samalla tasolla myös 8-,12 tai 15 viikkoisenakin. Koska meillä on kuitenkin laillinen abortti niin abortti tarvitsee ehdottomasti aikarajan ja siihen linjan vetoon käy mielestäni hyvin tuo mikä siinä on ollut perusteena tähänkin asti, eli, että siitä saakka kun olisi pelastettavissa, ei olisi enää eettistä tarkoituksella tappaa... Rajan täytyy olla 20 viikoilla ehdottomasti siksi, että yksilön terveys täytyy olla todettavissa parhain mahdollisin kyvyin ennen rajan umpeutumsita. Niin raadollista kuin se onkin, niin yksilön arvo määriytyy huoltajilleen sen terveyden tilan mukaan. Koska se on koko ajan fyysisesti sama yksilö, niin sen arvon määrittää muut asiat, eli sen arvo omalle sosiaaliselle ympäristölleen.

    tappaa suuremmitta suruitta vauvojakin jollei laki olisi sitä vastaan..? HUHHUH..järkyttävää. Toivottavasti ymmärsin jonkin kohdan väärin. Säälin kylmänkalseaan ilmapiiriisi joutuvaa lapsiparkaasi entistä enemmän...

    "Näin ollen ihmisyksilö on kheittynyt (kaikki soat olemassa) vaihtelevien arvelujen mukaan 6 - 10 kuukauden kulutta syntymästä."

    Ne on olemassa alkion muuttuessa sikiöksi (rv10).

    "vaikka minusta kanamunien syönnissä ei sen kananpojan kannalta ole mitään väärää,"

    No mitäs kanapoika siihen liittyy kun munat on pelkkiä kanan munasoluja? ;D

    "niin se mitä siinä on mietittävä on sen vauvan sosiaalinen ympäristö, vauva on varmasti jo monelle henkilölle tärkeä."

    No oishan se sun surmaamasikin lapsi varmaan ollut tärkeä sosiaaliselle ympäristölle jos vaan oisit hänen olemassaolostaan kehdannut kertoa esim. vanehmmillesi ja etenkin siitä millaisen kohtalon hänelle langetit....puhuimattakaan siitä kuinka tärkeä apu ja ylpeä isosisarus se tappamasi lapsi voisi nyt olla tälle syntyvälle lapsellesi. Sen sijaan joudut häveten salaamaan (tai ainakin yrittämään sitä..) häneltäkin mitä teit ensimmäiselle lapsellesi.

    Äänestä

  • siis.... kirjoitti:

    ...tappaa vauvojakin, jos lainsäädäntö sen sallisi...

    Mutta sille fysiologiselle yksilölle se on aivan sama, oli se juuri hedelmöitynyt tsygootti tai kahden kuukauden ikäinen vauva.

    Kuten viestissäni ekrroin, sen yksilön sosiaalinen ympäristö silloin määrittää yksilön arvon.

    Minä en mikään ole tappamaan, sillä yleensä jos vauva on syntynyt suomenkin maassa, niin sen tietää olevan arvokas jollekin tuntemaan ja tiedostamaan kykenevälle yksilölle ja minä en todallakaan sille tuntemaan ja tidostamiseen kykenevälle ihmiselle halua tuskaa tuottaa... Sille vauvalle tai tsykoogitoolle, oli kehitysvaiheessa missä tahansa asia taas on yhdentekevä...

    "Ne on olemassa alkion muuttuessa sikiöksi (rv10)."

    Hienoa! Uutta tutkimustietoa. nyt kun tuot meillekin esiin, että ihmisen psyykkinen syntymä tapahtuukin 10 viikkoisena sikiönä, niin sitten tiedämme senkin... Hurjaa puhetta, kun kaikki teitävät, ettei ihmisen kaikki fyysiologiset osatkaan ole olemassa tuossa iässä. Minullakaan 32-vuotiaana ei ole vielä olemassa yhtään suonikohjua, nikamapullistumaa tai ryppyä, jotka varmasti jossain vaiheessa ovat osa fysiologista ruumistani...

    "No mitäs kanapoika siihen liittyy kun munat on pelkkiä kanan munasoluja? "

    Jups, kylläpäs on kanan munasolut kookkaita! ja juuri kun olin saanut tietää, että naaraspuoleisten eläinten kaikki munasolut kehittyvät jo sikiö aikana, niin on siinä kanan sikiössä kokoa, kun tuhansia kakanmunan kokoisia munasoluja on... Missäs vaiheessa tuo muna hedelmöityy? Kun kukko käy masturboimassa munan päälle?

    siinä ei olisi jos kukaan ei tietäisi vauvasta ja sen syntymästä.. näinhän se juuri hiljattain eräskin Pietarsaarelaisnainen ajatteli, vaikka oli tosin itsekin kuollut. Ja vauva löytyi sitten tapettuna jostain vaatepussista muistaakseni. Siinäkään ei tapahtunut kai mitään pahaa sun logiikalla..

    Ettet vaan nyt yrittäisi taas livetä siitä mitä tuli lipsautettua..

    "Lisäksi meillä on lainsäädäntö, mikä ylittää aina yksittäisen henkilökohtaisen näkemyksen ja siihenhän minunkin on alistuttava, eli lainsäädäntömme sanoo, että kuukauden ikäisiä vauvoja ei saa eliminoida, siksi myöskään minä en niitä eliminoisi edes kuvitelmissani, vaikkakaan en siis kokisi sitä vauvalle yksilönä vääryydeksi."

    Tästä sai hieman erilaisen kuvan...sanot ihan suoraan ettet siksi 'eliminoi' vauvoja koska laki alistaa sinut määräyksiinsä.

    "Hurjaa puhetta, kun kaikki teitävät, ettei ihmisen kaikki fyysiologiset osatkaan ole olemassa tuossa iässä."

    Tässä oli kyse ihan siitä fysiikasta, että lapsella on siinä vaiheessa jo kaikki osat elimistössään.

    "Minullakaan 32-vuotiaana ei ole vielä olemassa yhtään suonikohjua, nikamapullistumaa tai ryppyä, jotka varmasti jossain vaiheessa ovat osa fysiologista ruumistani..."

    Ikääntymisen merkit/vaivat ei ole osa kehitysbiologiaa.

    En tiedä tosiaan missä vaiheessa muna hedelmöittyy, mutta ne mitä ostetaan kaupasta on pelkkiä munasoluja :)

    Äänestä

  • se .... kirjoitti:

    ihmisoikeuksista 'mesoaminen' näkyy suhunkin uppoavan :)

    Ja abortti täyttää murhan määritelmän, muussa kuin juridisessa merkityksessä.

    Kun otetaan huomioon, että asiaan liittyy pyrkimys hyötyä surmautetun kustannuksella (esim. välltämällä surmatun tuottamaa rasitusta) niin etuliite on "ryöstö"

    Varsinkin hyötymistarkoitukseen liittyvät asianhaarat ovat raskauttavat ja tekoa voidaan pitää törkeänä.

    Äänestä

  • eroahan kirjoitti:

    siinä ei olisi jos kukaan ei tietäisi vauvasta ja sen syntymästä.. näinhän se juuri hiljattain eräskin Pietarsaarelaisnainen ajatteli, vaikka oli tosin itsekin kuollut. Ja vauva löytyi sitten tapettuna jostain vaatepussista muistaakseni. Siinäkään ei tapahtunut kai mitään pahaa sun logiikalla..

    Ettet vaan nyt yrittäisi taas livetä siitä mitä tuli lipsautettua..

    "Lisäksi meillä on lainsäädäntö, mikä ylittää aina yksittäisen henkilökohtaisen näkemyksen ja siihenhän minunkin on alistuttava, eli lainsäädäntömme sanoo, että kuukauden ikäisiä vauvoja ei saa eliminoida, siksi myöskään minä en niitä eliminoisi edes kuvitelmissani, vaikkakaan en siis kokisi sitä vauvalle yksilönä vääryydeksi."

    Tästä sai hieman erilaisen kuvan...sanot ihan suoraan ettet siksi 'eliminoi' vauvoja koska laki alistaa sinut määräyksiinsä.

    "Hurjaa puhetta, kun kaikki teitävät, ettei ihmisen kaikki fyysiologiset osatkaan ole olemassa tuossa iässä."

    Tässä oli kyse ihan siitä fysiikasta, että lapsella on siinä vaiheessa jo kaikki osat elimistössään.

    "Minullakaan 32-vuotiaana ei ole vielä olemassa yhtään suonikohjua, nikamapullistumaa tai ryppyä, jotka varmasti jossain vaiheessa ovat osa fysiologista ruumistani..."

    Ikääntymisen merkit/vaivat ei ole osa kehitysbiologiaa.

    En tiedä tosiaan missä vaiheessa muna hedelmöittyy, mutta ne mitä ostetaan kaupasta on pelkkiä munasoluja :)

    ..on aina kiinnostavaa jos kuolleet ajattelevat jotain.. "näinhän se juuri hiljattain eräskin Pietarsaarelaisnainen ajatteli, vaikka oli tosin itsekin kuollut."

    Vauva löytyi vaatekaapista? Siis ihan sama kuin mikä tahansa aikaisemman lääketieteen aikainen lapsen eliminoiminen: lapsi tapetaan synnytyksen jälkeen. Lapsi ei kärsi tilanteesta pätkääkään. Lapselle olisi jopa aivan sama tietääkö kukaan tilanteesta vai ei.

    Mutta onko se minun mielestäni oikein? Ei, lainrikkominen ei milloinkaan ole oikein mielestäni.

    "Tästä sai hieman erilaisen kuvan...sanot ihan suoraan ettet siksi 'eliminoi' vauvoja koska laki alistaa sinut määräyksiinsä."

    Nyt sun pitää yrittää ajatella asiaa, niin ulkona olet. jos vauvalle/yksilölle on yhdentekevää onko se elossa vai ei, se ei tarkoita missään nimessä, että kenellekään tiedostavalle olennolle olisi yhdentekevää tappaako se vauvoja vai ei. Minä sanon suoraan, että minun pääni ei kestäisi tappaa yhden yhtä syntynyttä vauvaa, se ei ole pätkääkään ristiriidassa sen kanssa,e ttä sille vauvalle son yksi ja sama elääkö se vai ei.

    "Tässä oli kyse ihan siitä fysiikasta, että lapsella on siinä vaiheessa jo kaikki osat elimistössään."

    Ai oli?!? Mä kuvittelin, että kyse oli siitä mistä minä puhuin, sillä vastasithan leikatenkin kohtaani, jossa puhuin,e ttä kaiki osat ovat jo kasassa. Ja kun ahrrastaa luetun ymmärtämistä ymmärtää laajemmin kuin yhden lauseen. Eli puhe on ollut ihmisen kaikista elämän osista, eli psyykkisyydestä, fyysisyydestä ja sosiaalisuudesta. Arvannet,e ttä minun on vaikea ymmärtää, että jos puhun koirista tuletkin yhtäkkiä väittämään jotain lintujen ruumiinosiin liittyvää keskusteluun ja alat väittää, että puhe oli linnuista, kun edelleen kuvittelen puhuvani koirista, joista siis oli puhe...

    Montako kanan munasolua tarvitse leippoaksesi pannukakun? Tiedän, että elimistön suurin solu on munasolu, mutta ihan noin isoksi en olisi uskonut yhtä solua yhdelläkään eläimellä.

    Viehättävää tyhmyyttä, anteeksi loukkava sana, viehättävää yhden silmän oppineisuutta, onko parempi... Voisi ehkä myös sanoa viehättväksi kypsymättömyydeksi, et vielä ole ihan kypsä kertomaan tietojasi ulkopuolislle (sydänakka tässä komppaisi, eli nuoruuttaa, muunlaista kypsymättömyyttähän ei ole olemassa)...

    Eli kerronko sinulle hiukan biologiaa? Kanalla on ovulaatio, häneltä irtoaa munanjohtimeen munasolu (eli yksi elimistön suurin solu, halkaisija noin puoli millimetriä). Kukko astuu kanan, josta syystä kukon siittiöt saattavat kohdata munasolun ja munasolu hedelmöityy. Sen ympärille kertyy keltuainen, valkuainen ja sitten suojaava kalkki kuori, jonka kana tupsauttaa ulos ja hautoo. Kananmunasta kuoriutuu alkio ja sikiö kautensa jälkeen kananpoikanen. Jos kana ei kohtaa kukkoa, niin munasolun ympärille kertyy silti keltuainen, valkuainen ja kuori ja kana tupsauttaa sen ulos jokatapauksessa. Mutta vain astutuista munista on mahdollista kehittyä kananpoikanen.

    ilmeisesti ennen kuolemaansa tappaessaan lapsen, ja sitten oli kuollut itsekin. Eihän se taas yllätys ollut että alat saivarrella tästäkin joutavia.
    Mistä muuten tiedät ettei vauva ehtinyt kärsiä ollenkaan?

    "Mutta onko se minun mielestäni oikein? Ei, lainrikkominen ei milloinkaan ole oikein mielestäni."

    Jos kukaan ei olisi koskaan saanut tietää vauvan olemassaolosta ja rikoksesta niin sillon se ei olis ollu väärin??

    "se ei ole pätkääkään ristiriidassa sen kanssa,e ttä sille vauvalle son yksi ja sama elääkö se vai ei."

    Mutta sinähän arvotat ihmisiä sen mukaan paljonko tajuaa..

    Niin? Mikä siinä kananmunajutussa nyt oli epäselvää? Kanoilla ne munasolut (hedelmöitymättömätkin) nyt vaan sattuu olemaan sen kokosia kun on.

    Äänestä

  • ajatteli.... kirjoitti:

    No se Pietarsaarelainen? Sekö soitti jollekin tutulleen ja ekrtoi ajatuksistaan, vai mistä me tiedämme mitä hän on ajatellut?

    Terveellä järjellä ajateltuna, terveellä järjellä varustetun ihmisen moinen lapsen surma on todennäköisimmin shokissa tehtyä toimintaa. 1) Nainen on ollut shokissa synnytettyään yhtäkkiä, odottamatta (muutenhan hän olisi sairaalassa synnyttämässä), shokkia on voinut lisätä lapsen kuolema tai syntyminen kuolleena 2) nainen on voinut olla yhtäkkisen synnytyksen aiheuttaman massiivisen (sisäisen tai ulkoisen) verenvuodon aiheuttamassa shokissa. Sitä mitä shokissa oleva ihminen ajattelee ei pysty muut arvelemaan. Jos taas hän oikeasti soitti jollekin ja kertoi mitä ajatteli, niin hänen tarkoituksensa ei ole ollut pitää lasta salassa ikuisesti.

    Mistä arvelen, että lapsi ei ole kerennyt kärsiä ollenkaan? Koska lapsi ei ole vielä kokenut psyykkistä syntymää. Eli sen psyykkinen toiminta ei ole veilä alkanut, se toimii psyykkiseen syntymäänsä asti vain vaistojensa varassa. Psyykkisellä syntymällä tarkoitetaan sitä, että lapsi ymmärtää oelvansa ajateluun kykenevä itsenäinen olento, se ymmärtää kykenevänsä oppia ja se pystyy tietoisesti alkaa käyttämään oppimiaan asioita. Lapsi pystyy kärsimään fysiologisesti, eli hormonitoimintana, jopa ennen sitä, mutta se ei pysty itse tietoisesti vaikuttamaan hormonitoimintaansa mihinkään suuntaan, eli sille ei kerry tietoisia kokemuksia asioista. Jos kiinnostaa enemmän, niin psykologisesta syntymästä löytyy varmasti hyvin paljon tietoa googlettamallakin.

    "Jos kukaan ei olisi koskaan saanut tietää vauvan olemassaolosta ja rikoksesta niin sillon se ei olis ollu väärin??"

    Öööhh... Itse en koe, että lakeja on luotu sen takia, että ihmiset tietävät rikkoneensa lakeja jos jäävät kiinni teoistaan. Vaan pidän, että lait on luotu moraalipohjaksi, jokaisen yksilön sisäiseksi mittariksi siitä mikä tässä yhteiskunnassa on oikein ja mikä väärin.

    Eli vaikka kukaan ei jäisi kiinni, niin yhteiskunnan moraalin, eli lain, rikkominen on silti väärin.

    ""se ei ole pätkääkään ristiriidassa sen kanssa,e ttä sille vauvalle son yksi ja sama elääkö se vai ei."

    Mutta sinähän arvotat ihmisiä sen mukaan paljonko tajuaa.."

    Eli edelleen se laki ja se lapsen sosiaalinen ympäristö... mieti niitä. Minä en satu nyt arvostamaan myöskään esimerkiksi yli metrin mittasita katajapuskaa, silti minä en sellaisia lähde naapurini tontilta, enkä omaltakaan, kaatamaan, sillä laki kieltää niihin kajoamisen ja se naapurikin saattaa harmistua jos sen puskia tallon matalaksi...

    Eli luenko oikein viesteistäsi, että kaikki mitä itse et henkilökohtaisesti arvosta, pitäisi tappaa ja tuhota (ainakin oletat ilmeisesti minun niin ajatelevan)? No jos näin ajattelet, niin kokeile ajatella niinkin, että kaikki eivät noin koe, vaan joistakin kaikella on oikeutensa olemassa oloonsa, vaikka ne olisivat vain hyvin neutraaleja asioita omassa elämässä.

    Niin ei siinä kanamuna jutussa mitään epäselvää ollut. Huvitti vain se, että kananmunat ovat munasoluja, eli väitteesi mukaan kanamunan kokoisia. Kanan munasoluthan ovat kuten kaikilla muillakin eläimillä, noin puoli - kokonainen millimetri, niitä tarvitaan jo aika monta tuhatta yhteen pannukakkuun... Muna itsessäänhän on kuin nisäkkään kohtu, paikka jossa alkio ja sikiö kypsytellään syntymäkypsäksi, keltuainen on kuin napanuora, eli alkio tai sikiön ravinnonlähde, valkuainen kuin lapsivesi, eli pehmuste ja kuona-aineiden varasto...

    olento ei kärsi ollankaan kun se ei sitä osaa kertoa..? No hyvä, sittenhän eläimetkään ei voi kärsiä koskaan..

    "Vaan pidän, että lait on luotu moraalipohjaksi, jokaisen yksilön sisäiseksi mittariksi siitä mikä tässä yhteiskunnassa on oikein ja mikä väärin."

    Ja kun lait ei määritä moraalisia oikeutuksia, niin jokainen kunnon ihminen tietää ja tuntee mikä on oikein, mikä väärin, vaikka siitä yleisesti moraalittomana pidetystä ei lain puitteissa rangaistaisikaan.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ..on aina kiinnostavaa jos kuolleet ajattelevat jotain.. "näinhän se juuri hiljattain eräskin Pietarsaarelaisnainen ajatteli, vaikka oli tosin itsekin kuollut."

    Vauva löytyi vaatekaapista? Siis ihan sama kuin mikä tahansa aikaisemman lääketieteen aikainen lapsen eliminoiminen: lapsi tapetaan synnytyksen jälkeen. Lapsi ei kärsi tilanteesta pätkääkään. Lapselle olisi jopa aivan sama tietääkö kukaan tilanteesta vai ei.

    Mutta onko se minun mielestäni oikein? Ei, lainrikkominen ei milloinkaan ole oikein mielestäni.

    "Tästä sai hieman erilaisen kuvan...sanot ihan suoraan ettet siksi 'eliminoi' vauvoja koska laki alistaa sinut määräyksiinsä."

    Nyt sun pitää yrittää ajatella asiaa, niin ulkona olet. jos vauvalle/yksilölle on yhdentekevää onko se elossa vai ei, se ei tarkoita missään nimessä, että kenellekään tiedostavalle olennolle olisi yhdentekevää tappaako se vauvoja vai ei. Minä sanon suoraan, että minun pääni ei kestäisi tappaa yhden yhtä syntynyttä vauvaa, se ei ole pätkääkään ristiriidassa sen kanssa,e ttä sille vauvalle son yksi ja sama elääkö se vai ei.

    "Tässä oli kyse ihan siitä fysiikasta, että lapsella on siinä vaiheessa jo kaikki osat elimistössään."

    Ai oli?!? Mä kuvittelin, että kyse oli siitä mistä minä puhuin, sillä vastasithan leikatenkin kohtaani, jossa puhuin,e ttä kaiki osat ovat jo kasassa. Ja kun ahrrastaa luetun ymmärtämistä ymmärtää laajemmin kuin yhden lauseen. Eli puhe on ollut ihmisen kaikista elämän osista, eli psyykkisyydestä, fyysisyydestä ja sosiaalisuudesta. Arvannet,e ttä minun on vaikea ymmärtää, että jos puhun koirista tuletkin yhtäkkiä väittämään jotain lintujen ruumiinosiin liittyvää keskusteluun ja alat väittää, että puhe oli linnuista, kun edelleen kuvittelen puhuvani koirista, joista siis oli puhe...

    Montako kanan munasolua tarvitse leippoaksesi pannukakun? Tiedän, että elimistön suurin solu on munasolu, mutta ihan noin isoksi en olisi uskonut yhtä solua yhdelläkään eläimellä.

    Viehättävää tyhmyyttä, anteeksi loukkava sana, viehättävää yhden silmän oppineisuutta, onko parempi... Voisi ehkä myös sanoa viehättväksi kypsymättömyydeksi, et vielä ole ihan kypsä kertomaan tietojasi ulkopuolislle (sydänakka tässä komppaisi, eli nuoruuttaa, muunlaista kypsymättömyyttähän ei ole olemassa)...

    Eli kerronko sinulle hiukan biologiaa? Kanalla on ovulaatio, häneltä irtoaa munanjohtimeen munasolu (eli yksi elimistön suurin solu, halkaisija noin puoli millimetriä). Kukko astuu kanan, josta syystä kukon siittiöt saattavat kohdata munasolun ja munasolu hedelmöityy. Sen ympärille kertyy keltuainen, valkuainen ja sitten suojaava kalkki kuori, jonka kana tupsauttaa ulos ja hautoo. Kananmunasta kuoriutuu alkio ja sikiö kautensa jälkeen kananpoikanen. Jos kana ei kohtaa kukkoa, niin munasolun ympärille kertyy silti keltuainen, valkuainen ja kuori ja kana tupsauttaa sen ulos jokatapauksessa. Mutta vain astutuista munista on mahdollista kehittyä kananpoikanen.

    Ihan tiedoksi vain, että ne kananmunat, joita kaupasta ostamme, eivät todellakaan ole hedelmöittyneitä munasoluja. Kanoilla on ominaisuus, että ne munivat joka päivä huolimatta siitä, käykö kukko hedelmöittämässä sen. (Mietipä, miten kovaa työtä se olisi kaiken aikaa astuttaa niitä kanoja, kun tuotantoon lähtee joka päivä ainakin tuhansia munia...) Kananmuna on kanan munasolu sen ympärillä olevaa vararavintoa, jonka avulla alkio kasvaa, mikäli hedelmöitys on tapahtunut. Ja hedelmöittymisen annetaan tapahtua vain sillon, jos nimenomaan halutaan uusia poikasia kasvatettavaksi ja edelleen tuottamaan lihaa/munia.

    Äänestä

  • ylimääräinen kirjoitti:

    En ollut tarkkana, huomasin vasta viestin lähetettyäni että asia tuli selväksi jo ylempänä. Mutta en ollenkaan ymmärrä, miten koko kananmuna-juttu liittyy alkuperäiseen...???

    Kiitos muuten siitä, että todella vastasit kysymyksiini. Kunnollisia perusteluja alkoi vihdoin tulla naurettavan absurdien ja epäloogisten talonrakennusvertausten sijaan. Ne olivat vain suomen kielellä kikkailua.

    Mutta minä olen haluamani tiedot saanut. Jätän teidät taistelemaan keskenänne. :)

    on ollut täällä osoittamassa, että keskeneräinen ei voi olla valmis. Tämä näyttää olevan joillekin joko ylipääsemättömän vaikeaa tajuta tai tunnustaa todeksi.

    Äänestä

  • talovertaus kirjoitti:

    on ollut täällä osoittamassa, että keskeneräinen ei voi olla valmis. Tämä näyttää olevan joillekin joko ylipääsemättömän vaikeaa tajuta tai tunnustaa todeksi.

    olevan ylivoimasita tajuta ettei elollisia ihmisiä voi verrata mihinkään taloihin :DDDD

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    olevan ylivoimasita tajuta ettei elollisia ihmisiä voi verrata mihinkään taloihin :DDDD

    ihmisiä auttaa vertaukset tajuamaan asiaa. Valitettavasti kaltaisesi pienellä ÄO:lla varustettu henkilö ei tajua asioita edes vertausten kautta.

    Äänestä

  • tyhmiä kirjoitti:

    ihmisiä auttaa vertaukset tajuamaan asiaa. Valitettavasti kaltaisesi pienellä ÄO:lla varustettu henkilö ei tajua asioita edes vertausten kautta.

    ei vaan ole ensimmäistäkään älyllistä vertausta nähtykään.

    Äänestä

  • sinulta kirjoitti:

    ei vaan ole ensimmäistäkään älyllistä vertausta nähtykään.

    sinä annat sellaisen älyllisen verataus esimerkin meille, jotka emme ymmärrä kantaasi.

    Äänestä

  • niin, että kirjoitti:

    sinä annat sellaisen älyllisen verataus esimerkin meille, jotka emme ymmärrä kantaasi.

    niitä perusbiologisen tieteellisiä sivustoja, ei tartte keksiä mitään harhaisen vääristeleviä vertauksia ;D

    Äänestä

  • silloin... kirjoitti:

    olento ei kärsi ollankaan kun se ei sitä osaa kertoa..? No hyvä, sittenhän eläimetkään ei voi kärsiä koskaan..

    "Vaan pidän, että lait on luotu moraalipohjaksi, jokaisen yksilön sisäiseksi mittariksi siitä mikä tässä yhteiskunnassa on oikein ja mikä väärin."

    Ja kun lait ei määritä moraalisia oikeutuksia, niin jokainen kunnon ihminen tietää ja tuntee mikä on oikein, mikä väärin, vaikka siitä yleisesti moraalittomana pidetystä ei lain puitteissa rangaistaisikaan.

    "olento ei kärsi ollankaan kun se ei sitä osaa kertoa..? "

    Mistä moisen johtopäätelmän kirjoituksistani keksit? Selitin sormet kipeänä miten olento ei kärsi jos se ei tiedosta kärsivänsä ja nyt jostain väänsit, että olennon pitää osata ilmaista kärsimyksensä... Öööh? Mistä tämä neronleimaus nousi?

    "Ja kun lait ei määritä moraalisia oikeutuksia, niin jokainen kunnon ihminen tietää ja tuntee mikä on oikein, mikä väärin, vaikka siitä yleisesti moraalittomana pidetystä ei lain puitteissa rangaistaisikaan."

    Ahaa. Eli muslimi tietää suomessa teurastaessaan lampaan, että hän tekee rituaaliteurastuksella suomalaisen mittapuun mukaan oikein? Ei vaan hän tekee väärin suomalaisen mittapuun mukaan, vaikka hänen henkilökohtainen moraalinsa käskee häntä laskemaan veret elävästä lampaasta ilman puudutteita... Ja samainen muslimi tekee oikein suomessa naidessaan kuudenneksi vaimokseen ostetun seitsemän vuotiaan lapsen?

    Äänestä

  • ylimääräinen kirjoitti:

    Ihan tiedoksi vain, että ne kananmunat, joita kaupasta ostamme, eivät todellakaan ole hedelmöittyneitä munasoluja. Kanoilla on ominaisuus, että ne munivat joka päivä huolimatta siitä, käykö kukko hedelmöittämässä sen. (Mietipä, miten kovaa työtä se olisi kaiken aikaa astuttaa niitä kanoja, kun tuotantoon lähtee joka päivä ainakin tuhansia munia...) Kananmuna on kanan munasolu sen ympärillä olevaa vararavintoa, jonka avulla alkio kasvaa, mikäli hedelmöitys on tapahtunut. Ja hedelmöittymisen annetaan tapahtua vain sillon, jos nimenomaan halutaan uusia poikasia kasvatettavaksi ja edelleen tuottamaan lihaa/munia.

    "Ja hedelmöittymisen annetaan tapahtua vain sillon, jos nimenomaan halutaan uusia poikasia kasvatettavaksi ja edelleen tuottamaan lihaa/munia"

    Ikävä tosiesimerkki ihmisen vallasta eläimiä kohtaan.

    Jes! mutta asiasssa huvittavaa olikin juuri se, että tuo väitti kananmunan olevan vain munasolu...

    Aivan kuten kerroit, kannattaa pysytellä vain niissä häkkikanalan munissa visusti, ettei vain tule syötyä alkioita, eli hedelmöityneitä kanamunia...

    Silloin kun ihmisten suhtautuminen elämään oli hiukan järjellisempää, niin silloin alkioiden syönti ei pelottanut, kuten nyt näyttää joitakuita pelottavan, täytyy olla varma, ettei munassakaan ole alkiota. Silloin joskus kanat elivät kanaloissa vapaana kukkojen kanssa ja kanamunia nautittiin ravinnoksi kuten nykyisinkin. Ja onneksi siihen normaalimpaan elämään suhtautumiseen ollaan jälleen palaamassa ja maalais (siis oikeat maalaiskanalan kanojen) -munat ja luomukanalat ovat nyt nousussa. Eläimen kärsimystä vahentääkseen ollaan valmiita syömään niitä alkioitakin tai hedelmöityneitä munia, sillä eihän se alkio siellä kasva kun muna kerätään pois lämpimästä pesästään ja viedään kylmiöön...

    Äänestä

  • ylimääräinen kirjoitti:

    En ollut tarkkana, huomasin vasta viestin lähetettyäni että asia tuli selväksi jo ylempänä. Mutta en ollenkaan ymmärrä, miten koko kananmuna-juttu liittyy alkuperäiseen...???

    Kiitos muuten siitä, että todella vastasit kysymyksiini. Kunnollisia perusteluja alkoi vihdoin tulla naurettavan absurdien ja epäloogisten talonrakennusvertausten sijaan. Ne olivat vain suomen kielellä kikkailua.

    Mutta minä olen haluamani tiedot saanut. Jätän teidät taistelemaan keskenänne. :)

    ...oli esimerkkinä siitä, kuinka jätän tuhoamatta jotain elämää, juuri ainoastaan siksi,e ttä sen tuhoaminen tuottaa kärsimystä sen varsinaisen elämän ulkopuolislle asioille.

    Eli kanamuna ei kärsi siitä,e ttä se syödään tai käytetään muuhun. Alkio ei siitä hätkähdä. Silti en käytä kanamunia, koska kanamunien tuottaminen on tuntemaan ja tiedostamiseen kykenevien kanojen kärsittämistä.

    Eli se kuvastaa juuri sitä, että en näe mitään elämää vain fysiologisena (arvota sitä sen fysiologisten ominaisuuksien mukaan), vaan siinä on monia muitakin tasoja.

    Alkio, sikiö, vauva alkuaikoinaan, kanamuna, ei kärsi itse tietoisesti pätkääkään, vaikka sille tehtäisiin mitä. Mutta se ei ole sen elämän ainut merkitys missään nimessä. Koska se ei kärsi ei missään nimessä tarkoita sitä, että se pitää tuhota tai sitä pitää kiusata, vaan pitää ajatella sitä kokonaisuutta johon se sijoittuu, vaikkakin tiedostamattomana elämänä, eli ajatella yhteiskunnan asettamia normeja, ajatella lähintä sosiaalista ympäristöä, ajatella omaa moraaliaan...

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "Ja hedelmöittymisen annetaan tapahtua vain sillon, jos nimenomaan halutaan uusia poikasia kasvatettavaksi ja edelleen tuottamaan lihaa/munia"

    Ikävä tosiesimerkki ihmisen vallasta eläimiä kohtaan.

    Jes! mutta asiasssa huvittavaa olikin juuri se, että tuo väitti kananmunan olevan vain munasolu...

    Aivan kuten kerroit, kannattaa pysytellä vain niissä häkkikanalan munissa visusti, ettei vain tule syötyä alkioita, eli hedelmöityneitä kanamunia...

    Silloin kun ihmisten suhtautuminen elämään oli hiukan järjellisempää, niin silloin alkioiden syönti ei pelottanut, kuten nyt näyttää joitakuita pelottavan, täytyy olla varma, ettei munassakaan ole alkiota. Silloin joskus kanat elivät kanaloissa vapaana kukkojen kanssa ja kanamunia nautittiin ravinnoksi kuten nykyisinkin. Ja onneksi siihen normaalimpaan elämään suhtautumiseen ollaan jälleen palaamassa ja maalais (siis oikeat maalaiskanalan kanojen) -munat ja luomukanalat ovat nyt nousussa. Eläimen kärsimystä vahentääkseen ollaan valmiita syömään niitä alkioitakin tai hedelmöityneitä munia, sillä eihän se alkio siellä kasva kun muna kerätään pois lämpimästä pesästään ja viedään kylmiöön...

    eroo niillä nyt on??

    "Jes! mutta asiasssa huvittavaa olikin juuri se, että tuo väitti kananmunan olevan vain munasolu..."

    Siis mikähän se sitten on jollei kanan munasolu josta ei tullut tipua kun ei ollu hedelmöittyny!?

    Äänestä

  • no mitäs kirjoitti:

    Kanan munasolu on taas kanan munasolu.

    Mitä eroo niillä onkaan?

    No, toisen koko on noin puoli millimetriä. Toisen koko on taas noin 5 cm.

    Kun kanankin munasolut kehittyvät jo kanan sikiö vaiheessa, niin on huvittava ajatus, että kanan sikiön sisällä olisi tuhansia kananmunan kokoisia asioita ja silti kanansikiö mahtuisi yhteen kananmunaan...

    Kanan munasolu on yksi solu. Kanamuna taas koostuu kymmenistä tuhansista soluista. Kanan munasolu on siis kanan munasolu, se yksi ainut solu. Kananmuna taas on tuhansia keltuaisen soluja, tuhansia valkuaisen soluja ja tuhansia kalvojen soluja, lisäksi siinä on myös kuollutta solukkoa oleva kuori.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    "olento ei kärsi ollankaan kun se ei sitä osaa kertoa..? "

    Mistä moisen johtopäätelmän kirjoituksistani keksit? Selitin sormet kipeänä miten olento ei kärsi jos se ei tiedosta kärsivänsä ja nyt jostain väänsit, että olennon pitää osata ilmaista kärsimyksensä... Öööh? Mistä tämä neronleimaus nousi?

    "Ja kun lait ei määritä moraalisia oikeutuksia, niin jokainen kunnon ihminen tietää ja tuntee mikä on oikein, mikä väärin, vaikka siitä yleisesti moraalittomana pidetystä ei lain puitteissa rangaistaisikaan."

    Ahaa. Eli muslimi tietää suomessa teurastaessaan lampaan, että hän tekee rituaaliteurastuksella suomalaisen mittapuun mukaan oikein? Ei vaan hän tekee väärin suomalaisen mittapuun mukaan, vaikka hänen henkilökohtainen moraalinsa käskee häntä laskemaan veret elävästä lampaasta ilman puudutteita... Ja samainen muslimi tekee oikein suomessa naidessaan kuudenneksi vaimokseen ostetun seitsemän vuotiaan lapsen?

    "Mistä arvelen, että lapsi ei ole kerennyt kärsiä ollenkaan? Koska lapsi ei ole vielä kokenut psyykkistä syntymää. "

    Paitsi että vastasyntynyt lapsi (ja sikiökin tietyiltä viikoilta) tuntee kipua vaikkei osaa sitä kertoakaan.

    "Eli muslimi tietää suomessa teurastaessaan lampaan, että hän tekee rituaaliteurastuksella suomalaisen mittapuun mukaan oikein?"

    Voi äly hoi taas :D sanoinkohan että kaikki laissa sallittu on moraalin vastaista..??

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    Kanan munasolu on taas kanan munasolu.

    Mitä eroo niillä onkaan?

    No, toisen koko on noin puoli millimetriä. Toisen koko on taas noin 5 cm.

    Kun kanankin munasolut kehittyvät jo kanan sikiö vaiheessa, niin on huvittava ajatus, että kanan sikiön sisällä olisi tuhansia kananmunan kokoisia asioita ja silti kanansikiö mahtuisi yhteen kananmunaan...

    Kanan munasolu on yksi solu. Kanamuna taas koostuu kymmenistä tuhansista soluista. Kanan munasolu on siis kanan munasolu, se yksi ainut solu. Kananmuna taas on tuhansia keltuaisen soluja, tuhansia valkuaisen soluja ja tuhansia kalvojen soluja, lisäksi siinä on myös kuollutta solukkoa oleva kuori.

    olikohan se pääpointti tässä nyt kuitenkin se että kananmunassa joka ei ole hedelmöittynyt, ei ole sisällä mitään alkioita?!

    Äänestä

  • näyttää kirjoitti:

    olevan ylivoimasita tajuta ettei elollisia ihmisiä voi verrata mihinkään taloihin :DDDD

    muistelepa niitä fysiikan lakeja. Ne koskevat sekä elollisia että elottomia.

    Äänestä

  • jutuistasi kirjoitti:

    "Mistä arvelen, että lapsi ei ole kerennyt kärsiä ollenkaan? Koska lapsi ei ole vielä kokenut psyykkistä syntymää. "

    Paitsi että vastasyntynyt lapsi (ja sikiökin tietyiltä viikoilta) tuntee kipua vaikkei osaa sitä kertoakaan.

    "Eli muslimi tietää suomessa teurastaessaan lampaan, että hän tekee rituaaliteurastuksella suomalaisen mittapuun mukaan oikein?"

    Voi äly hoi taas :D sanoinkohan että kaikki laissa sallittu on moraalin vastaista..??

    ...tai vuorovaikutuksessa oleminen on täysin erillinen asia kuin tiedostamaan kykeneminen.

    Myös fysiologinen kivun tunteminen on täysin eriasia kuin tiedostaminen.

    Psykologinen syntymä, joka tapahtuu noin 6-10 kuukauden iässä syntymän jälkeen on siis tuon teitoisuuden herääminen. Ei vuorovaikutuksen herääminen, ei fysiologisen hormonitoiminnan herääminen.

    "sanoinkohan että kaikki laissa sallittu on moraalin vastaista..??"

    Eikun sanoit, että moraali määrittää sen mikä on oikein tai väärin, ei lait.

    Meillä suomessa sen kuitenkin määrittää lait, joka on yhtä kuin yhteisöllinen moraali.

    Äänestä

  • aika :D kirjoitti:

    olikohan se pääpointti tässä nyt kuitenkin se että kananmunassa joka ei ole hedelmöittynyt, ei ole sisällä mitään alkioita?!

    ...vaan itse olen vain yrittänyt kertoa, että kanamuna ei ole kanan munasolu.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...vaan itse olen vain yrittänyt kertoa, että kanamuna ei ole kanan munasolu.

    sitten?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Muna
    >Muna on munivan eläimen munasolu,>.

    Äänestä

  • 1977 kirjoitti:

    ...tai vuorovaikutuksessa oleminen on täysin erillinen asia kuin tiedostamaan kykeneminen.

    Myös fysiologinen kivun tunteminen on täysin eriasia kuin tiedostaminen.

    Psykologinen syntymä, joka tapahtuu noin 6-10 kuukauden iässä syntymän jälkeen on siis tuon teitoisuuden herääminen. Ei vuorovaikutuksen herääminen, ei fysiologisen hormonitoiminnan herääminen.

    "sanoinkohan että kaikki laissa sallittu on moraalin vastaista..??"

    Eikun sanoit, että moraali määrittää sen mikä on oikein tai väärin, ei lait.

    Meillä suomessa sen kuitenkin määrittää lait, joka on yhtä kuin yhteisöllinen moraali.

    se moraali ole edelleenkään yhtä kuin lait vaikka kuinka niin haluaisit :DD Lait kertoo ainoastaan mitä saa tehdä juridisesti rangaistuksetta, mitä ei. Teko (kuten abortti) voi olla laissa sallittu muttei siltikään automaattisesti kansan yleismoraalilla hyväksytty, ts. on moraalisesti pahaa/VÄÄRIN!

    Äänestä

  • mikäs.. kirjoitti:

    sitten?

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Muna
    >Muna on munivan eläimen munasolu,>.

    Yhteisöllinen sanakirja se jaksaa ilahduttaa arkeamme!

    Kerrotaanko siellä myöskin siitä kuinka urospuoliset lintueläimet, käyvät hedelmöittämässä kyseisen munasolun? Käy vain laskemassa sperman päälle? Eikö munien kova kalkkipinta estä spermaa kulkeutumasta munasolun sisään?

    Harrastavatko linnutkin yhdyntöjä vain huvin vuoksi? Onko siis valehdeltua tietoa myöskin se että vain ihminen kykenee orgasmiin, vai miksi linnut muuten harrastaisivat yhdyntöjä (siis jos eivät hedelmöityksen tai orgasmin toivossa)?

    kenties taas hieman vaikee myöntää olleensa väärässä..? :D

    Äänestä

  • jonkun kirjoitti:

    kenties taas hieman vaikee myöntää olleensa väärässä..? :D

    ...yhteisöllinen sankirjahan tarjosi niin viehättävää faktaa, että tottahan siitä haluaa tietää lisääkin!

    Oppiakseenhan sitä ihminen kyselee yleensä asioita...

    Lintujen sikiöt siis toimivat eritavoin kuin muiden eläinten sikiöt, eli munasolut eivät kehity jo sikiö vaiheessa? Sillä olisihan fyysisesti mahdotonta, että kanan sikiössä on jo tuhansia kananmunia sisällä... Missä vaiheessa linnut ovat noin erkaantuneet muiden lajien evoluutioista? Missä vaiheessa lintujen munasolut kehittyvät? Minkä hyödyn evoluutio on löytänyt siitä, että ne kehittyvät vasta myöhemmin, eroten muista lajeista? Lisääkö se lämpötilojen vaihtelun sietoa vai lisääntyvyyttä vai lentotaitoa vai jotain muuta?

    Äänestä

  • ettei kirjoitti:

    se moraali ole edelleenkään yhtä kuin lait vaikka kuinka niin haluaisit :DD Lait kertoo ainoastaan mitä saa tehdä juridisesti rangaistuksetta, mitä ei. Teko (kuten abortti) voi olla laissa sallittu muttei siltikään automaattisesti kansan yleismoraalilla hyväksytty, ts. on moraalisesti pahaa/VÄÄRIN!

    ...on yleisesti tuomittu vääräksi, niin se on silloin yhteisön normistoissa.

    Eli uskontojen keskuudessa on monia asioita, jotka ovat väärin tai oikein ja jos tunnustaa kuuluvansa kyseiseen uskontoon tietää varsin hyvin mikä on oikein tai väärin.

    itse en kuulu minkään uskoonon oikein/väärin rajauksen piiriin. Joten minulla on muut yhteisölliset normistot. Niitä on perheeni sisäinen normisto, jote ei ole paperille kirjattu, mutta ennenkaikea minuun vaikuttavia kirjattuja ovat lakimme. Se määrää milloin minun tekoni ovat oikein tai väärin, yhteisöllisesti. Kun taas henkilökohtaisella tasolla voin olla erimieltä hyvästä ja pahasta esimerkiksi perheeni ja lakiemme kanssa ja se vaikuttaa omiin toimiini. Mutta jonkun muun, esimerkiksi naapurini tai sinun henkilökohtainen mielipide ei vaikuta toimiini pätkääkään. Minuun vaikuttaa siis sen yhteisön normisto missä elän, sekä omat näkemykseni.

    Jos sinä pidät jotain vääränä, minä en pidä, eikä suomen laki pidä, niin mitä ihmettä minua pitäisi heilauttaa se että sinä ajatelet toisin? Se ei määritä minulle pätkän vertaa sitä mikä on oikein tai väärin minun elämässäni.

    Oikein/väärin, sallittu/kielletty ovat tarkkaan määriteltyjä normeja yhteiskunnassamme. Hyvä/paha on jokaisen henkilökohtainen mielipide tai sitten isomman yhteisön mielipide (esim. kristityt ovat mieltä, että saatana on paha yleisesti, ei vain yksittäisissä mielissä, siksi myös saatananpalvonta on kristityissä piireissä tuomittu rangaistavaksi teoksi).

    ei ole inhimillistä kykyä ymmärtää universaaleja, uskonnoista, kulttuureista jne. riippumattomia ihmisoikeuksia. Onneksi ne ovat enimmälle osalle ilman niiden julistamistakin itsestäänselviä...ja tietyt teot moraalinvastaisia siitä huolimatta vaikka pahaa/hyvää määrittelemätön laki sen sallisikin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tiddelipom kirjoitti:

Ensin on munasolu ja siittiö. Kun he tapaavat toisensa ne kehittyvät yhdessä alkioksi, siitä sikiöksi, sikiöstä vauvaksi, vauvasta lapseksi, lapsesta nuoreksi, nuoresta aikuiseksi, aikuisesta vanhukseksi.

Jos hedelmöittynyt munasolu on lapsi, on lapsi myöskin vanhus. Jokainen vanhus tietysti on jonkun lapsi, mutta voidaanko lasta sanoa aikuiseksi ja vanhukseksi? Mutta jos alkiota voi sanoa lapseksi, niin kai lapsi voi olla aikuinen.

Jos ehkäisyä käyttää estää munasolun ja siittiön tapaamisen, jolloin ei muodostu edes alkiota joka voisi kehittyä sikiöksi ja siitä lapseksi ja aikuiseksi.

Ja missä yhtälöön tulee mukaan sielu? Mikä on sielu? Tekeekö sielu meistä ihmisen? Jos se mitä ajattelemme ja toimimme johtuu sielusta eikä vain opituista malleista, missä kohtaa kehitystä ihmisille tulee sielu? Jos sielu on se mikä määrittää ihmisen, ja keho on vain sielun astia, voiko olla varma ettei kyseinen sielu menee takaisin "sielujen kohtaamispaikkaan" odottamaan seuraavaa vuoro jolloin pääsisi kehittymään loppuun ja kasvaisi aikuiseksi?

Ihminen on niin monimutkainen, en ymmärrä itsekään miten toimin ja miksi, mutta jostain ajatukseni tulevat, jokin saa minuta toimimaan tietyllä tavalla. On todella yksinkertaista sanoa että alkio on lapsi ja piste. Olisi ihanaa jos voisi ajatella niin simppelisti eikä miettisi mitään syvempiä ajatuksia =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu