Neitsyt miehen outo käytös?

GrayN

Olen tapaillut noin 4 kk verran neitsyt miestä. Hän on todella ihana, tai ainakin OLI. Aluksi hän otti minuun paljon yhteyttä, ja halusi tavata usein. Kerroin hänelle ihan aluksi etten ole valmis mihinkään vakavaan, hän hieman suuttui mutta jatkoimme silti tapailua. Nyt, kun olen alkanut todella pitämään tästä neitsyt miehestä, on hän alkanut perääntymään vaikka itse oli aluksi innokkaampi. Kerroin hänelle viestillä tunteistani, mutta hän ei vastannut mitään. Kun kysyn missä mennään, saan epäsuoria vastauksia. Hän kiertelee aina asian. Minä kun haluaisin tietää mikä juttu meillä on. Kun kysyn mitä "ihanalle miehelle kuuluu" hän saattaa vastata vain "hyvää" eikä edes kysy minun kuulumisiani. Yhteyttä hän ei ota ellen itse ota. Olen itse leijona nainen eli kaipaan mieheltä huomiota,jota aluksi sainkin. Mikä h*lvetti tuota neitsyttä vaivaa?? Mitä lähemmäs tulen, sitä kauemmaksi hän menee. Olen sanonut hänelle että jos tunnun liian ahistavalta, niin saa sanoa, mutta hän sanoi että en ole ahistava. Ja asiaa ei helpota yhtään hänen juttunsa, joihin välillä kuuluu myös ex-nainen. "Meillä oli minnan kanssa sitä ja tätä". Miksi se entinen pitää vetää keskusteluun?? ei voi ymmärtää.

4

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orpo olo.

      Minusta tuntuu, että et tule saamaan sydänmesi täyttymystä tuosta suhteesta. Jos kiinnostusta kuitenkin on, ota selville, missä merkissä miehellä on Mars ja Venus, Kuu, askendentin merkki.
      Minä tietysti ajattelen äiti- ja isäsuhteet, kasvuvuodet ja kaiken. Mutta, minä olenkin jo vanha.
      Kirjoituksesi osuu hyvin kuvaamaan aurinko Neitsyt miestä. Hän on vain tuollainen, ei toki puhu entisistään. Itse en kuule yhtään kauniita sanoja, lauseista puhumattakaan.

    • N.M.

      En tiedä kumppanisi päässä liikkuu, koska en tunne häntä, ja tiedä hänestä muuta kuin mitä itse kerroit.

      Tosin en ymmärrä sitäkään miksi ihmissuhteen toimimattomuuteen haetaan selitystä epäsopivista horoskooppimerkeistä.

      Mutta jos oikein luin "piru raamattu" -asenteella viestiäsi, niin kun itse suhteen alussa kerroit ettet ole halukas vakavampaan suhteeseen, ja kumppanisi uskoi sinua, niin nyt oletkin pettynyt kun hän ei enää vaikuttakaan innokkaalta vaan toimii kuten pyysit?

      Ja mitä väliä jollain ex-naisella on, jos ette ole, kuten itse halusit missään vakavammassa suhteessa? Toivomustasi toteltiin, ja siltikään et ole tyytyväinen? Jos haluat vakavampaa suhdetta, niin varmaan asiasta kannattaa puhua kahden kesken. Ehkä hänkin on vain tyytyväinen nykyisentyylisen suhteeseen, eikä halua syventää sitä.

      Mutta syy ja ratkaisu ongelmaan tuskin löytyy horoskooppimerkistä tai tähtikartasta, vaan luultavasti kunnon keskustelu voisi auttaa asiaan arviolta noin sata kertaa enemmän.

    • ScorpioF

      Minulla oli myös neitsytmiehen kanssa suhde. Itse olen siis skorpparinainen. Mies oli heti alkuun todella kiinnostunut, itse en niinkään nähnyt suhteella mitään tulevaisuutta, mutta kävin kuitenkin sitten treffeillä useampaankin kertaan ja siitä sitten suhde lähtikin käyntiin. Mitä pidempään olimme yhdessä, sitä vähemmän hän vaikutti kiinnostuneelta kun minä taas aloin ihastua häneen yhä enemmän ja enemmän. Puoli vuotta suhde sitten kesti kunnes mies jätti minut ilman mitään kunnollista selitystä. Hän myös seurustelumme aikana vietti hyvin usein aikaa ex-tyttöystävänsä kanssa ja usein baarissa ollessamme vei tämän exän tanssimaankin jättäen minut pöytään. Epäilenkin ettei hän koskaan päässyt yli härkänaisesta, joka hänet oli toisen miehen vuoksi jättänyt. Nykyäänkin olen hänet nähnyt tämän exänsä kanssa liikuskelevan, tosin kyseinen eukko seurustelee vieläkin sen toisen miehen kanssa, jonka vuoksi jätti tämän neitsyen.

      Neitsytmies rakastuu vain kerran? Näinkö se sitten on o_o" Eivät pääse existään millään yli näemmä.

      • Voi hyvin.

        Exästään, kun Sinä annat miehelle jotain paljon parempaa. Hiukan hulvatonta huumoria peliin ja mies saa herätyksen. Asenteen muutos, käyttöön. Kolmas vuosi menossa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe